Tv-dekkari Syrjäinen maa on ollut haaste. Kun Englantiin on
sijoittunut useita poliisisarjoja, Skotlantiin pari, niin Wales on ollut
pitkään lapsipuolen asemassa. Tähän tarpeeseen syntyi Syrjäinen maa eli Hinterland.
Lopputulos on hämmentävä kuva naapurialueesta - Englannin poliisisarjoissa
toiminta on pääosin ripeää, sitä on riittävästi ja viihdyttävyydestä on
huolehdittu, välillä liikaakin. Midsomerin
murhat on tästä pahin esimerkki, nimensä mukaisesti vasta vähintään kahden vainajan
saldo saa joissakin jaksoissa poliisien harmaan aineen tykyttämään tosimielessä
ja etsimään edes jonkinlaisella vakavuudella ratkaisun avaimia.
Syrjäisessä maassa hitaus ja masennus ovat saaneet näkyvän
kuvan. Puhetta ei ole haitaksi saakka, mutta omituisia etunimiä kyllä huudellaan niin
paljon, että niihin väkisinkin kiinnittää huomiota. Päähenkilön, Tom Mathiaksen,
alakulo uhkaa mennä koomiseksi, kun naamassa ei löydy uutta asteikkoa kurjuuden
syventyessä. Pari kertaa erehdyin luulemaan, että vastaanotin on jumiutunut –
kuvaus vaan junnasi paikallaan ihan tarkoituksella kuin joku nyrjähtänyt
powerpoint-show. Näistä lähtökohdista voi päätellä, että sarja on saanut myös vahvan jalansijan suomalaisissa sydämissä. Syrjäisen maan Mathias, purgatoriomaisen olotilan itselleen
nikkaroinut ja siinä masokistisesti viihtyvä kaurismäkeläinen sankari ei ole muutenkaan yksin -
englantilainen vastinekin löytyy: Foylen sodan nimihahmo. Hänkin on syrjäisellä
maalla, vasten tahtoaan, mutta sietää olosuhteensa brittiläisellä huumorilla.
Hänkin kyntää syviä vesiä ja rentoutuu oikeastaan vain poissa Hastingsin
merelliseltä rannikolta - taimenpurojen ja perhokalastuksen parissa. Kalojen
narraamisesta ja toisaalta ihmisten tilanteen etäältä ymmärtämisestä sekä myötätunnosta
löytyy Christopher Foylelle vapahdus ja toivo, jonka ulkopuolelle on Syrjäisessä
maassa jääty. Onhan Foylen sodassa myös Honeysuckle Weeksin näyttelemä jatkuvan
nälän riivaama Sam, jonka hymyn ja toiminnan välähdykset kääntävät Hastingsin
sodanaikaisen ankeuden jokseenkin paratiisilliseksi.
Kävin pitkät ajat Walesin rajan tuntumassa – Welsh border
marches on suosikkiseutuani Englannissa ja viihdyin siellä ilman tarvetta
ylittää rajaa lohikäärmelipun maille. Lopulta tämä alkoi tuntua niin
itsetarkoitukselliselta, että päätin ylittää rajan. Suunnitelmissa oli tutustua
kaivoslaaksoihin ja matkata meren rannalle. Ensimmäinen kaupunkikokemus oli kuitenkin
sellainen, ettei se herättänyt liialti kiinnostusta. Joku pariskunta huuteli perheriidan
merkeissä toisilleen rivouksia kadun toiselta puolen keskellä päivää. Muutenkaan
näkymät ja jälkiteolliset olosuhteet eivät hirveästi ylentäneet mieltä. Saa
nähdä, löytyykö Syrjäisestä maasta elementtejä, joiden vuoksi Englanninreissuista
voisi uhrata joitakin hetkiä pistäytymään uudelleen vanhan vihollisen puolella,
kukkuloiden kesyttömän kansan luona. Täytyy muistaa, että onhan Walesista tullut
paljon hyvää, joka on sulautettu sittemmin brittiläiseen laajaan yhteisöön: vaikkapa
Richard Burton, Catherine Zeta-Jones ja laulajatar Shirley Bassey. Tomppaa
unohtamatta. Ja voisihan sitä kokeilla sarjaa seuratessa myös Welsh Rarebit iltapalaa
synkeyden vastapalana. Suomalaisittain kyse on korkeaoktaanisella juustolla kuorrutetusta
lämppäristä. Sellaiseen voi törmätä Englannissa myös yllättävän hienossakin
ravintolassa.
***
There has been a gap that is now filled - with a Welsh tv police series, Hinterland. The show is slow, desolate, purgatorian - DCI Tom Mathias' face expressing constant sadness and deep thoughts of things beyond hope. Should I add that Finns have found this show and are happy enjoying it? Mathias seems to have a spiritual first cousin in DC Christopher Foyle in Foyle's War series. However, Christopher has found one way of hope and escape - to go angling, to a brook where trouts hide.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti