Viime Lontoon reissullani sain päähäni etsiä neidonhiuspuun. Lähdimme aamulla Paddingtonin aseman liepeiltä hotellista. Päivä oli hyvä, päätimme kierrellä puistoja ja kävellä oikein reilusti.
Lontoossa on puistoja paljon. St James's park, Kensington gardens, Hyde park... niiden lisäksi on hyvinhoidettuja kortteleita, joissa on komeita istutuksia. Vaeltelimme rennosti pitkin kaupunkia, välillä pysähdellen tauolle clotted cream jäätelölle Kensingtonin palatsin pihalla. Jäätelö oli hyvää ja ilma oli täydellinen. Puita oli monenlaisia, mutta mikään niistä ei ollut oikeanlainen. Etsiminen on minusta hieman ajanhaaskausta, on mukavampi löytää.
Hyde park on todella iso. Sen puut on kaikki numeroitu ja luetteloitu. Urakka on ollut suunnaton. Erotin suosypressin, joka on näillä leveyksillä harvinainen, Floridassa tavallisempi. Tunnistan kotimaiset puulajit, mutta kaikenkarvaiset etelän vetelien puut tuottavat ongelmia. Lajeja, joiden lehdet näyttävät vaahteranlehdiltä on vaikka kuinka paljon. Niiden erottaminen toisistaan vaatisi harjoittelua, tunsin epätoivoa. Millainen on mulperipuu? Mikä on sykomori? Osa puista tuoksui kesäpäivässä huumaavasti. Tuoksu oli hyvä. Neidonhiuspuussa on kahdenlaisia puita, emi- ja hetepuita. Toiset tuoksuvat ikävästi, joten puutarhoissa ei niitä suosita, vain niitä toisia, en muista kumpaa. Mutta täällä ei silmiimme sattunut kumpaakaan sukupuolta gingkoa.
Hyde parkin läpi vaelsimme hiljaisempina, turhaan puita pälyillen. Alkoi jo väsyttää. Sanoin, että ei meidän ole pakko puuta löytää. Sanat olivat turhia, koska alkoihan tämä jo käydä kunnian päälle. Oli oikeastaan vain kaksi vaihtoehtoa, löytää puu tai epäonnistua.
Puisto jäi taaksemme ja saavuimme jo Paddingtonin liepeille Bayswateriin. Ihastelimme Bathurst Mewsin kunnostettuja omaperäisiä taloja, mutta ihastelussa oli väkinäinen, katkera maku. Ei suurkaupungista aina löydä haluamaansa. Väsyneinä raahustimme kohti hotellia. Seuraava kadunkulmaus kuitenkin kiinnitti huomioni. Siinä kasvoi kapea, korkea nuori puu, jonka oksat harottivat erikoisella tavalla moneen suuntaan. Ne olivat kuin paksuja käärmeitä, vaaleanvihreän lehvästömassan peitossa. Näin kaukaa ei erottanut lehden muotoa, mutta olin nyt varma, että olemme löytäneet etsimämme. Se oli Ginkgo biloba, kaunis nuori yksilö ja se sopi kadulle täydellisesti. Seuraavassa kadunkulmauksessa oli toinen ja niin vielä lisää.
Tulimme hotellimme eteen tyytyväisenä - reissu on tehty ja kaupunki nähty. Vaimoni purskahti äkisti nauramaan. Suoraan hotellimme oven edessä, kadun toisella puolella, meitä tervehti neidonhiuspuu, erittäin hyvävoimaisena ja reippaana, fossiiliudestaan huolimatta.
***
Ginkgo biloba is a fine fossil tree. We spent a day hunting it from London, trying to find it from several wonderful parks and gardens. Finally, almost giving up all hope finding it, we spotted one just a little before arriving to our hotel near Paddington. And even more finally, we spied something beginning with g just across the street from our hotel.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti