Se, mikä on muutoksessa ja häviämisvaarassa, on tietysti otollinen kohde valokuvauksella taltioitavaksi. Valokuvahan jäädyttää tilanteen ja antaa objektiivisen oloisen tietopaketin kohteesta. Kaikki kuvia näppäilleet tietävät, että objektiivisuudesta on silti turha puhua, kuvaajan näkökulma vaikuttaa aina. Edwin Smithin valokuva Didmartonin kirkosta pysäyttää meidät. Se tuo paikan rakenteet esiin, sen valo on poikkeuksellinen ja asetelma täydellinen. Kaikki on liiankin täydellistä: Smith todennäköisesti asetteli kohteensa esineet ja avasi ylisille johtavan oven. Pimiössä hän sääteli kontrastia muutellen alkuperäisen negatiivin valotasapainoa loivemmaksi, mutta antoi huippuvalojen ”palaa puhki”. Hän oli itse ensimmäisenä valmis myöntämään tämän: olihan hän tehnyt kuvaajan ja pimiötyöskentelyn tempuista oikein opaskirjankin.
lauantai 23. huhtikuuta 2022
Edwin Smith & Olive Cook - kehitystä vastaan vai menneisyyden puolesta?
sunnuntai 17. huhtikuuta 2022
Edwin Smith & Olive Cook - hiljaiset välittäjät
Kaikki, jotka ovat katselleet vanhoja kuvia Englannin arvorakennuksista, ovat todennäköisesti tietämättään nähneet myös Edwin Smithin valokuvia. Vuonna 1971 kuollut Smith kuvasi niin paljon, että yksi tuore Englannin varhaisen arkkitehtuurihistorian kuvaus on toteutettu pelkästään hänen hiljaisilla, laadukkailla ja sävykkäillä valokuvillaan. https://www.amazon.com/Architecture-Britain-Ireland-600-1500-2000-01-01/dp/B01MXF15HH
Hänen vaimonsa Olive Cook kirjoitti asiallisia ja osaavia kuvatekstejä miehensä kirjoihin. Hän rakasti miehensä tavoin vanhaa - pamfletillaan hän vastusti Stanstedin lentokentän rakentamista 1960-luvulla. Konservatiivinen pariskunta puolusti rakennustaiteen ja yhteisöjen säilymistä. Yhdessä he tekivät suuren kulttuuriteon kirjoillaan, varmaankin tukivat ja arvostivat tosiaan. https://archiveshub.jisc.ac.uk/search/archives/8597fdb6-512f-3006-8ee4-67e92f33c382
***
Kiinnostuin ihmisistä kuvien takana ja tein lyhyen penkaisun pariskuntaan. Konservatiivisuudestaan huolimatta he päätyivät yhteen varhain ja avioituivat vasta ajan kanssa. Kumpikin näyttäytyy jonkinlaisena alisuorittajana, joille asiat ja ystävät ovat henkilöitä tärkeämpiä. Millä he elivät? Teoksia ilmestyi harvakseltaan, kuvaaminen ja matkustelu olivat varmasti suhteellisen kalliita. Kuvassa he näyttävät onnelliselta, mutta voi sitä lukea myös niin, että nainen on reippaampi ja uhraa jotain miehensä uran hyväksi. Mies kuolee aiemmin ja nainen kokoaa itsensä ja jatkaa miehensä elämäntyön arkistointia. Smithin lyhyt kuvaus työstään kuvaajana ei sisällä viittausta vaimon rooliin, eikä ihmisiin kuvauspaikoilla muutenkaan suhtauduta erityisellä lämmöllä. Heidän täytyi kuitenkin kulkea matkoja yhdessä. Voi ajatella, että he ovat pitäneet itseään etuoikeutettuina matkustaessaan paikkoihin, odottaessaan siellä suotuisaa hetkeä ja valoa, ährätessään kuvauskalustonsa kanssa dokumentoidessaan katoavaa jälkipolville. Omia lapsia heillä ei ollut, eikä palvelusväkeä: pariskuntakuvassa miehen housujen prässäys on muuttumassa menneisyydeksi. Ehkä heidän ominaisuuksiinsa kuului myös enemmän kuin ripaus boheemiutta.
Cook oli sodan aikana kuulunut hallituksen dokumentontiprojektiin ”Recording Britain”, jossa sodan uhkaamaa kulttuuriperintöä taltioitiin samaan tapaan kuin Varsovassa vastarintaliikkeen toimesta. Cook oli Cambridgen kasvatti, myös opiskelujen kautta, hän piti luentoja ja kirjoitti, mutta jotenkin pienimuotoisesti. Smithin intohimo näyttää olleen myös yllättävän laaja, sisältäen vaikka Pohjoisen elinolojen kuvausta, ne kohteet eivät olleet mitään arkkityyppisiä suuria, kansakunnan tähtirakennuksia, vaan monesti hyvinkin arkisia maisemia, kuten esimerkki Whitbystä. Herää kysymys, oliko nostalgisten kuvien taustalla myös laajempaa yhteiskunnallista näkemystä. https://www.phillips.com/detail/edwin-smith/EX020317/26
Valokuvausyhteisön sivuilta löytyy molemmista kiinnostavaa materiaalia, myös molempien kuvataiteellisista harrastuksista - valokuvaajat ovat monesti kallellaan sinnepäin, mutta niin myös Cook. Sympaattisessa pariskunnassa on jotain häiritsevän englantilaista, kunnioitettavaa, ystävällistä ja sympaattista, mutta myös tietynlaista käpertynyttä, antikvaarista näköalattomuutta. Heistä on paras muodostaa kuva itse.
https://the-golden-fleece.co.uk/wp/olive-cook-a-brief-biography/
https://the-golden-fleece.co.uk/wp/category/photographers/es/life/
***
Palaan vielä pariin hyllystäni löytvvään Cookin ja Smithin kirjaan: isoon England teokseen, joka lopulta hienoin anti on kartta heille tärkeistä paikoista, kattaen tiukasti juuri Englannin. English Parish Churches teos taas sisältää hienoimman yksittäisen kuvan Didmartonin St Lawrence kirkosta. Valokuvaus-sivusto on julkaissut siitä nykyaikaisen otoksen rinnan Smithin klassisen vedoksen rinnalla. Vertailusta näkee, että asetelma ja valo ovat nykyisin verrattomasti huonompia kuin ennen. Jotain on siis saatu ikuistettua ja pelastettua menneisyydestä: tallentajat ovat varmasti kokeneet löytämisen iloa ja olleet hetken onnellisia ennen elämänmittaisen tutkimusmatkan vääjäämätöntä jatkumista seuraavaan kohteeseen. Kummallisena epilogina täytyy todeta, että Victoria ja Albert-museon sivuilla oleva Smithin Didmarton-vedos oli lähteiltään puutteellinen ja kuvalaadultaan kelvoton.
https://the-golden-fleece.co.uk/wp/powerscourt-revisited/6/
***
Edwin Smith & Olive Cook were a dynamic duo preserving classic views of Old England to later generations. They were absolutely conservatives, abhorred by the new development. There are a lot f interesting facts of their work in https://the-golden-fleece.co.uk/ - for example of Cambridge girl Olive and her role during the war in ”Recording Britain” Scheme.
tiistai 29. maaliskuuta 2022
Jotain uutta kotirintamalta
Vaikka Venäjän pörssi on ollut rajoitetusti auki, tiedämme, että johtajien kurssit ovat olleet liikkeessä. Ukrainan kansasta on tullut legenda kansakuntien joukkoon sen osoittaessa päättäväisyyttä naapurinsa omituisen sorto- ja valheretken edessä.
Myös muutamalle Vapaan Maailman edustajalle sota on merkinnyt tervetullutta profiilin nostomahdollisuutta. Joe Biden, tuo Sleepynäkin tunnettu, on saanut otteisiinsa haukkamaisuutta, joka pukee häntä. Mutta suurin voittaja on ollut Boris Johnson, joka on ollut hätää kärsimässä sekavan hallintonsa kanssa. Suuren esikuvansa, Churchillin, tavoin sota on kuivannut poliittisen tuskan kyyneleet Johnsonin silmistä - hänen otteissaan ja puheissaan on pitkästä aikaa ollut elähdyttävää päättäväisyyttä, retoriikkaa on ammennettu samasta eettisestä lähteestä kuin Churchill - joka oli syntynyt johtamaan kansakuntaa sodan vaikeina hetkinä.
No, Boris on kaukana kriisipesäkkeistä, eikä talojen rappaus karise pommien vuoksi Lontoon kaduilla. Oligarkkien kimppuun onkin voitu käydä sellaisella päättäväisyydellä, että katsoja unohtaa, että ongelma on pitkälti itse aiheutettu. Tässähän suhteessa meillä suomalaisilla ei myöskään ole ihmeemmin pullistelemista - kauppa ja raha ovat meillekin kelvanneet.
Britit tuntuvat toipuneen vanhoista sotavammoistaan hyvin: kerrankin on varmasti moraalisesti oikeutettua sotaponnistelujen tukea tarjolla. Englannin lehdistö on myös tyydytyksellä todennut Suomen mainion Nato-kelpoisuuden, osaavaa reserviä on, arktisen ilmaston erikoistuntemusta, lentokykyä ja tykistöä, joita britit ovat perinteisesti arvostaneet. Niiden yli on mennyt vain perinteisen brittilaivaston henki: riehakas poikamaisuus voiton hetkellä ja samalla myös hiljentyminen vastustajan tappion vuoksi. Toisen menestys on merkinnyt toisille uppoamista meren syvyyksiin.
Emme tiedä miten kauan kriisi kestää, mutta on selvää, että kotimaan poliittiset vaikeudet palaavat, kun maailmanpolittinen tilanne helpottuu. Niin kävi Churchillille ja niin käy Borikselle. Cummings janoaa kostoa, yleisö alkaa jo muutaman viikon jälkeen menettää mielenkiintoaan Ukrainan kriisiin. Viisasta vaimoa tarvitaan lohduttamaan. Häviö on demokraattisen politiikan valitettava kääntöpuoli ja se pitää kantaa kunnialla. Mutta se on pohjimmiltaan reilua peliä, vaikka ei aina tunnu siltä.
***
Churchill and Boris Johnson have got some positive impact from the war during their political career - one can say that they were saved by the conflicts - their personalities and language find some extra spark from difficult times - for temporary effect, I suppose. It is good both did find a graceful, wise wife to guide through some inevitable political miseries, so typical to the Western Democracies - wifes and political miseries are the salt and the backbone of everything, and we should be so pround of them!
maanantai 28. helmikuuta 2022
UK & Ukraina!
maanantai 7. helmikuuta 2022
Loyality is my middle name - Camilla tukipilarina
En ole kuninkaallisten ystävä. Siitä huolimatta ihastelen kuningattaren päättäväisyyttä ja lujuutta. Hän on myös pikku hiljaa vuosikymmenien aikana lämmennyt Camillalle ja antoi hänen asemalleen poikansa puolisona viikonloppuna merkittävän tunnustuksen. Olen kuningattaren kanssa täysin samaa mieltä - Camilla ansaitsee arvostuksen.
Camilla on ollut sitkeä, päättäväinen ja tehnyt kärsivällistä imagonsa rakennustyötä tavalla, josta mikä tahansa poliittinen puolue olisi ylpeä. Hän on voittanut lokakampanjat ja yliampuvan Diana-kultin kivikot: common sensen ja brittiläisen huumorin ruumiillistumana hän on tehnyt erinomaista työtä. Hän on tukenut puolisonsa epävarmoja kohtia ja lieventänyt luontevuudellaan monta kipupesäkettä. Tässä hän on lojaalisti palvellut sitä, minkä on uskonut olevansa maansa parasta. Hänellä täytyy olla erinomainen suhteellisuudentaju ja veikkaan, että hän olisi hovin hemmotellusta väestä kaikkein hauskin keskustelukumppani. On traagista, että Charlesin ja Camillan liitto venyi niin pitkälle, mutta ehkä tämän päivän harmonia ei muuten olisi ollut mahdollinen.
Kuninkaallinen pari rinnastuu juuri nyt Boriksen ja Carrien liittoon, joka uhkaa viedä mieheltä pääministerin paikan. Carrieen on kohdistunut jo vuosia valtava paine, jota on Cummingsin lisäksi nostanut tuore Lordi Ashcroftin analyysi siipasta. Hänet leimataan kulissien vallantavoittelijaksi, joka on sotkenut Boriksen ajattelukyvyn ja itsetunnon - kummalliselta tuntuisi, että valtakuntaa johtaisi vihtori, joka pelkäisi kaikkein eniten vaimonsa mielipidettä.
Kun Camillan toimet ovat tukeneet Charlesia hänen hankalissa tilanteissaan, näyttää kuitenkin, että Carrien sisustusratkaisut, henkilövalinnat ja hurmaava kyky järjestää juhlia ovat vieneet pääministerin varsinaiseen liemeen, jossa varsinaisiin juokseviin asioihin jää vähän aikaa.
Hyökkäyksiä Camillaa ja Carrieta kohtaan on leimattu ihmisvihaksi, mutta ehkä osuvampaa olisi puhua sen erityisestä alalajista, naisvihasta. Kummankin henkilön kohdalla täyttyy myös kummallisen brittiläisen kulttuurin erikoispiirre: naisen vaikutusvallasta yhtäaikaa kauhistutaan ja tirkistellään peeping Tomin tavoin hänen seksuaalisuuttaan varsin härskisti. Yhteiskunta näyttää tässä vanhanaikaisia, sovinistisia kasvojaan - juuret menevät kuningatar Victorian kaudelle ja jopa Elizabeth I:n aikoihin saakka. Thatcher tunsi tuon yhteiskunnan täydellisesti, eikä antanut sen häiritä omaa jyräämistään - hän oli montaa miestä miehekkäämpi - sitä ei ole vieläkään annettu anteeksi - tosin osa juuri tämän piirteen vuoksi on ollut häneen pohjattoman ihastunut. May pääministerinä oli lakonisempi - hän jäi asiallisuudessaan ajan hengen alle - jolle nyt odotamme seuraavaa ratkaisua viimeistään vaaleissa.
Mutta eläköön Camilla pitkään! Hän vakaana, maanläheisenä ja salaa ilkikurisena ihmisenä on täsmälleen sitä, mitä Britannia juuri nyt tarvitsee: huumorin, hengen lentoa, arkijärkeä ja tavallisuutta, sekä aitoa, monessa tulessa ja liemessä koeteltua tunnetta, jonka ilmaisuja ei olla ensimmäisenä päästämässä parrasvaloihin. Hän on käyttäytyvä, ajatteleva, huvittunut ihminen - joka osaa tunnistaa läheisyyden ja etäisyyden juuri oikeassa suhteessa. Jopa minun kaltaiseni antimonarkisti joutuu Camillan edessä myöntämään, että ehkä monarkialla Britanniassa on sittenkin toivoa.
***
I think Camilla is the real asset after the Queen in the Royal Britain. May She Live Long, supporting her husband. I also hope that the British society, high and low, might some day learn how to better behave towards the fairer sex.