Viktoriaanisen tulevaisuudesta

Kun perinteinen, viktoriaanisena aikana perustettu, arvostettu yksityinen tyttökoulu alkaa kärsiä väestönmuutoksesta ja elämäntapojen vaihtumisesta, eli oppilaskadosta, samalla kun vanhan, suojellun rakennuksen ylläpitokulut kasvavat ja henkilökunnan kulut nousevat - ratkaisu on laajentaa oppilaspohjaa kansainväliselle yleisölle, jota brittiläiset parhaat perinteet kiinnostavat ja jolla on rahaa maksaa laadukkaasta opetuksesta - ratkaisu on myydä kokonaisuus rakennuksineen kiinalaistaustaiselle yhtiölle symbolisella korvauksella.

On muodikasta kysyä, mikä voisi mennä vikaan. Tässä Malvernin St James-koulun tapauksessa vastauksia on useita. Oppilaita ei tule tarpeeksi suureen kokonaisuuteen, ylläpitokulut ja juoksevat kustannukset jatkavat kasvuaan ja päälle vielä maan hallitus tarvitsee yksityisten rahaa julkisen koululaitoksen rahoitusongelmiin: yksityiskoulujen lukukausimaksut otetaan arvonlisäveron (VAT) alaisiksi. Pian tulee ilmoitus, että opetus loppuu, opettajat irtisanotaan, rakennuksen kohtalon ylle laskeutuu hämäryys ja toiset koulut alkavat kilpailla hylätyistä oppilaista. Lehtien kommentit haukkuvat sijoittajat rahastuksesta ja hallituksen ymmärtämättömyydestä, koulun johtokunta saa myös osansa. Osa näkee, että hyvän sijainnin talosta tulee kiinteistösijoittajien temmellyskenttä ja valionuorison opinahjosta tulee luksus-vanhustentalo, joita kaupungissa on muutenkin jo paljon. Urheilukentille puskee kohta pientaloja tai siellä liikutaan rollattoreilla kukkatarhoja ihastelemassa. Talo nähdään myös uusimuotoisena maahanmuuttajakeskuksena sapekkaiden ja vihamielisten kommenttien säestämänä. Paikallinen konservatiivi-MP syyttää kaikesta valtapuoluetta, Labouria, jonka edustus paikallisissa elimissä on olematonta.

Paikallislehden, Malvern Gazetten, uutinen kertoo olennaiset ja kommenttipalsta luopuu pääuutisen elegisestä neutraaliudesta. Koulun oma tiedote on niin neutraali, kuin ammattitaitoinen tiedotus voi olla - toisen mantereen vakiintunutta jyrinää ja syyllisten nimeämistä ei siinä harrasteta, tosiasiat myös tunnustetaan.

https://www.malverngazette.co.uk/news/26045586.malvern-st-james-school-close-end-year/

https://www.malvernstjames.co.uk/malvern-st-james-school-is-proposing-to-close-at-the-end-of-the-academic-year/

Olen kulkenut tyttökoulun ohi useita kertoja - komea rakennus sijaitsee ihan rautatieaseman vieressä - kahden tunnin päästä Lontoosta. Ehkä etäisyys on nykypäivänä liikaa. Oxford on Lontooseen lähempänä ja Cotswolds edustaa myös enemmän mielikuvaa vauraasta maaseudusta rikkaille ihmisille, Malvern tuntuu hieman nukkavierulta, vanhanaikaiselta, vihreydessään jopa epäluotettavalta. Siitä on tullut takamaata, pikkupaikkakunta henkisesti kaukana nykysuuntauksista, tämän päivän globalismista: maailmankyläksi se on mittakaavaltaan väärä. 

Olen katsonut isoja rakennuksia ja miettinyt, kenellä on varaa pitää ne yllä. Juuri eilen aloitin Joyce Carol Oatesin Bellefleur-sukuromaanin. Ensimmäiset sivut kuvaavat valtavan kallista amerikkalaisen kartanon rakennustyötä, joka jo muutaman kappaleen jälkeen alkaa rappeutua luonnonvoimien jyllätessä. Kirjailija kuvaa myös perheen sisäisiä voimia eri suuntiin - hajoamisprosessi voisi olla myös vanhan mantereen jälkiviktoriaanista pitkää, kaunista hehkua ja pakahduttavaa, hapristuvaa muistojen kuormaa. Mistä olinkaan kirjoittamassa? Ai niin, tyttökoulun lopusta: Barbara Cartlandin koulusta.

***

My Malvern will not be the same without Girl's College, St James School. The building will remain under different headline - from education into real estate development.

Laulu muuttaa maailmaa, osa 2

Aloitin levyjeni luetteloinnin - olin vältellyt sitä monta vuotta, mutta viivakoodipohjainen menetelmä oli niin yksinkertainen, ettei siitä ollut enää välttelyn tekosyyksi. Tutustuin taas kokoelmieni osiin: petyin aikoinaan Hyperionin On this island levyyn - odotukset olivat suuret juuri Brittenin laulusarjan suhteen. Nyt kuuntelin levyn läpi isommalla äänenvoimakkudella - laulut alkoivat hämmästykseni elää. Erityisesti huomioni kiinnittyi Roger Quilterin lauluun Fair House of Joy. Lynne Dawson laulaa sen hienosti jäsennellen, se tuntui korviini uudelta, pianosäestyskin kiinnitti huomiota myönteisesti. Sanoiltaan lempeä rakkauslaulu huipentuu viimeiseen korkeaan nuottiin ihastuttavasti: siinä hetkessä on jotain perienglantilaista vaatimatonta tyylikkyyttä.

Quilterin elämän kohtalo oli jäädä pikkutekijäksi: varakas laulunikkari kärvisteli seksuaalisuutensa kanssa, tuki toisia, ramppasi yhdistysten kokouksissa uskollisesti ja murtui lopulta mieleltään itse. Hänet muistetaan lauluistaan, jotka ovat klassista soolo-ohjelmistoa. Löysin kokoelmastani mm. Kathleen Ferrierin esityksiä niistä. Kaivoin esiin myös vieläkin varhaisemman Quilterin tulkitsijan, Gervase Elwesin, joka kuoli onnettomuudessa jo 1920-luvulla. Dawsonin tulkinta kestää vanhemmat haastajat: aina ei ennen ole ollut paremmin. Ajattelen että klassinen laulu elää juuri tällaisissa raikkaan-kirkkaissa, elävissä esityksissä.

Kansikuva levyssäni on Tim Nashin Moonlit Herefordshire Landscape.

https://www.hyperion-records.co.uk/notes/67227-B.pdf

Kevätyön maisema vetoaa minuun ja alan arvuutella kuvan kirkkoa, joka nousee vetisen tasangon ylle. Ajattelen heti Herefordin katedraalia, mutta rakennus on ehkä pienempi. Ehdolle valikoituvat Kempseyn ja Kempleyn St Mary-kirkot. Kempseystä löydän Nashin toisen työn, jossa on selvästi sama rakennus, mutta kreivikunta on Worcestershire, eikä sinne näe Herefordshirestä käsin. Kempsey on avaraa Severnin jokilaaksoa, tuttua tulvaniittyä, mutta kirkon profiili katon nurkkatorneineen vaivaa minua. Kysyn tietävämmiltä kirkkobongareilta: varmaa vastausta ei tule, Romney Marshin kirkkoa ehdotetaan, mutta se on Kentissä asti. Jään odottamaan, jos saisin taiteilijan itsensä yhteystiedot. Ettei vain levy-yhtiö ole erehtynyt kreivikunnasta?

Pikkuasioihin sotkeutuminen on juuri bloginpitämisen ydintä: joutuu päästämään mielensä hieman syvemmälle tuntemattomaan. Usein vihkiytyminen tapahtuu jonkun triviaalin, itsestäänselvyyden kautta. Viivakoodijärjestelmä viekin kohti kokonaisuuden hallintaa, Elisabethin-aikaisiin runoihin tehty Quilterin laulusarja avaa säveltäjän musiikkia ja elämää, mutta huomaankin myös sarjan ensimmäisessä laulussa tutun tekstin Weep you no more, sad fountains. Siitä löytyy varhaisempi versio Dowlandin säveltämänä, mutta ennen kaikkea tuon tekstin laulaa Marianne-Kate Winslet Järki ja tunteet filmatisoinnissa. Tuntemattomasta ollaan tultu taas tuttuuden terra firmaan. Sävellys on nyt moderni, se kuulostaa 1700-luvulta, mutta on tunteellinen pastissi. Onnistunut sellainen - pastissit helposti ovat sitä. Quilter ja Dowland väistyvät taka-alalle kuvan ja suuren viihteen edessä. 

https://youtu.be/MhI3lWxArCU?is=H-jN1WyW06t-f_Zb

Miksi osa kaksi? Koska olin jo tehnyt viihteen ja taidelaulun painiottelusta aiemman osan, jossa Vera Lynn otti selkävoiton sodanaikaisella rauhanlaulullaan paljon korkealentoisemmista sävellyksistä. Siihen päivitykseeni voi tutustua tässä:

https://paxengland.blogspot.com/2018/04/laulu-muuttaa-maailmaa.html

Tunnistamaton kirkko kevätyössä jää vaivaamaan minua: unohtuvat säveltäjät ja laulut liudentuvat nostalgiaan: viihde vie ja toinen musiikki soi jossain muualla, voimakkaampana. Mutta Dawsonin tulkinnan jäsennys ja tuo korkea sävel jäävät silti vakuuttavina mieleeni. 

https://youtu.be/-G7xOAFtnXk?is=axfMbB-Q-2cog7gW

***

Keeping a blog: details, details and checking of details. This time some trivia from Roger Quilter songs and their singers and some unknown churches in Hyperion Tim Nash cover art.

Kuinka vihreä onkaan laaksoni

Jokakeväinen Englannin ikävä on käsillä. Englannissa loppujen lopuksi on huikaisevinta aluskasvillisuus ja sen vihertäminen talven läpi. Oma puutarhani Suomessa olisi lähes kuollut maaliskuussa pakkasjakson jälkeen, mutta Englannin karhunvatukat vihertävät - ja leviävät. Niissä on heikkona kaikuna Englannin floran rehevyys. Englannin-kaipuu rakentuu kasvien ja maisemien ympärille, sitä täydentävät ihmiset, ruoka ja juoma, tavat ja nähtävyydet.

Nykytekniikka lyhentää etäisyyksiä ja säästää hikeä. Pääsin hämmästyttävän autenttiselle vaellukselle Humisevalle Harjulle Haworthin Top Withensille. Kaikki tutut elementit ovat mukana, vain pureva tuuli ja kosteus puuttuvat: maisemat ovat juuri niin avaria kuin muistin ja Brontë-vesiputous yhtä vaatimaton. Raunioille kävely pelkästään kuvaruudullakin tuntuu jo askeesilta, perienglantilaisen vaatimattomalta, erähenkiseltä ulkoilma-reippailulta. Northern Introvert-sivuston video on hieno opastus.

https://youtu.be/0D9AwI2vyoY?is=D4idUuyKe_NpvWAC

Nummisijainti on varmasti autenttinen, mutta itse rakennuksen inspiraatio lienee tuossa: Emily vain siirsi tutun rakennuksen rakkaaseen maisemaan, syrjäiseen ja mahdottomaan kolkkaan. High Sunderland Hallin purkaminen on osaltaan vienyt autenttista uhkaavaa paikan henkeä, kun taas nummella kulkemisessa - vaikka vain virtuaalisesti - on jotain oudosti lohduttavaa.

https://en.wikipedia.org/wiki/High_Sunderland_Hall

***

Yllä kirjoitettu on palaamista Englanti-blogini alkumetreille: perustunnot ja ja niiden jäsentely ovat vakioisia, englantilaisen sujuvasti kiellän myös ylenpalttisen tunteellisuuden. Olen kiertänyt kehää, jokainen kierros on tuonut uusia näkökulmia, mutta myös sementoinut asenteita, kärsimättömyyttäkin. Yleisöni on kasvanut valtavasti. Näinä päivinä olen ollut hämmentynyt, kuinka paljon lukijoita olen saanut. Olen itsekin välillä ihmetellyt, kuinka intensiivisesti olen saanut asioita käsiteltyä. Tyhjennysmetodi: nopea tiedonhankinta ja tekstin intensiivinen tyhjiin ammentaminen on ollut tuloksekasta. Suurimmat kiitokset kuuluvat silti ahkerille lukijoilleni.

En ole saanut paljon iloa tekoälystä, mutta Englannin kulkijoiden you tube videot ovat ilahduttaneet: viime aikoina olen ihastellut hienoja monoliitti-kuvauksia ja Rik Backyard Chefin Perunapiiraan tekemistä. Tekoälyn käyttö tahtoo lipsua omituisesti tunteellisuuden puolelle: sillä on vielä opittavaa virtuaalisen ylähuulen jäykkyydessä.

Olen lomapäivän lopuksi kulkenut Espoon Keskuspuiston halki Henttaalle, kuuntelen Lumen Valo- yhtyeen viileää Finziä ja Pearsallia, syön Suurpellon intialaisen kaupan Punjab-samosoja - erinomaisia pakasteesta, Lapsang Souchong-teen kanssa. Englantia on turha ikävöidä, siellä voi olla näinkin.

***

Finnish spring is always long and retarded, and one falls easily dreaming of England and its windswept moors and thick evergreen bushes. Good tea, nice music and Punjabi Samosas ease the pain nicely, and some Brontë trivia in the form of articles and videos is also good exercise for body and mind.

Pimeys nielaisee prinssin

"We are lived by powers we pretend to understand."

-W.H.Auden

Olen ajanut autolla liian kovaa ja ajatellut, että se on hallinnassani. Olotila on petollinen, todellisuus testataan yllättävissä tilanteissa. Tai ei edes yllättävissä, vaan mahdollisissa, mutta joille olen kuvitellut jotenkin olevani immuuni.

***

Epstein-kansiot ovat lyöneet muualle pahemmin kuin Yhdysvaltoihin. Englannissa uusin uhri on Peter Mandelson - vanha Labourin jyrä, monissa liemissä keitetty Spin Doctor, Prince of Darkness. Kun putoaa ylähuoneestä päärin paikalta takaisin Petteriksi, vahingoniloa riittää, sivistyneemmät tuntevat draaman lakien mukaan pelkoa ja sääliä: noin minunkin olisi voinut käydä.

Korkeaan eettisyyteen vihkiytyneille aiheen uutisten lukeminen on harvinaista herkkua. Historiallinen kirjo on käytössä brittiläisellä perusteellisuudella. "Mikä alkaa T:llä ja päättyy Tower of Londoniin?" "Treason." Mandelson ehti vaikuttaa monessa roolissa, myös demokraattisesti valittuna parlamentaarikkona, ministerinä, uudistajana, vaalikoneiston organisoijana.

Sellaisesta Epstein saattoi vain unelmoida, hän valitsi Mandelsonin kannalta onnettoman tehokkaasti hunajapurkki-metodin, tarvekartoituksen ja manipulaation keinot, eikä rahasta ollut puute. Tekipä suur-manipulaattori sellissään päätöksen päivilleen itse tai muiden toimesta, hän veti vuosia tuon jälkeen ihmisiä syvyyteen: tuo pyörivä liike tavoittaa kyllä vielä emämaankin ja aiheuttaa enemmän kuin huimausta.

Olen kokenut Englannin luokkajaon hankalaksi käsitellä. Mandelsonin tapauksessa vahingoniloa lisännee hänen vähemmistöläisyytensä ja nouseminen loistoon juuri Labourin riveistä. Timesin Finkelstein antaa 4.2.2026 Timesin kolumnissaan tasapainoisen kuvauksen. Loistava poliittinen nousu on perustunut osaamiseen, muutoksen näkemiseen, terävään älykkyyteen. Luokkanousu on kuitenkin huokoistanut rakenteita: jossain on ollut terävyyden rinnalla samaa tyhjyyttä liiaksi, johon mustalla taidolla pelannut, tyhjää pahuutta täynnä ollut vaikuttaja on voinut iskeä. Finkelstein tuntuu tästä aidosti järkyttyneeltä.

https://www.thetimes.com/comment/columnists/article/a-personal-tragedy-but-a-jaw-dropping-scandal-vphrvl3lz 

Kohu ei jatku nykymaailmassa loputtomiin, syytteitä ehkä nostetaan, häpeää on jo tuotettu. Siihen kuuluu myös luottamuksellisten ja huonosti harkittujen viestien putkahtaminen julkisuuteen. Ehkä tilanteen rauhoituttua, voimme odottaa hieman erilaista muisteluteosta, jossa myös manipulaation vaaroista tulee uutta tietoa.

Tilanteessa on myös koomisia piirteitä: luokkanousijan kujanjuoksu vei osittain huomiota vähemmän lahjakkaan aatelisen kohtalosta, kun hän pimeyden turvin pääsi muuttamaan Norfolkiin syrjäiseen maalaistaloon paheellisen Lontoon pelipaikoilta, jotka koituivat hänen turmiokseen.

***

Epstein files are causing more mess. Now Mandelson - hope those waves will eventually color some brighter house in the USA as well.

https://en.wikipedia.org/wiki/Peter_Mandelson

Minä elän! - I am not dead yet!

Brittipolitiikka on jähmeää suomalaista poliittista kulttuuria huomattavasti turbulentimpaa, ainakin henkilövaihdosten osalta. Pääministereitä on ollut ja mennyt ja nykyisen Starmerinkaan asema ei ole juuri tuntunut vahvistuneen viime aikoina. Gallupit ovat olleet alavireisiä. Starmer on joutunut myös taistelemaan omaa puoluettaan vastaan. Viime viikonloppuna hän katkaisi Manchesterin pormestarin, "Pohjoisen Kuninkaan", Andy Burnhamin parlamenttitien. Burnham olisi lähtenyt täytevaaleihin ehdokkaaksi, saanut todennäköisesti voiton ja olisi voinut nousta puolueen puheenjohtajaehdokkaaksi ja myös pääministeriksi. Starmerin blokkauksen peruste on sinänsä hyvä: Burnhamia tarvitaan Manchesterissa. Hän olisi joutunut parlamenttiin valituksi tultuaan luopumaan pormestarin paikasta, jota hän on hoitanut pätevästi ja näkyvästi: ehkä myös Labour olisi menettänyt tärkeän Manchesterin pormestarin mahtipaikan.

Mutta Burnhamin aika varmasti vielä tulee. Myös Angela Rayner ilmoitti tänään, että hänkään ei ole kiusallisesta ministeripaikan menetyksestä huolimatta ulkona poliittisista kuvioista. "I am not dead yet" hän julistaa uhmakkaasti Timesissa ja on 80-päisellä kannattajakunnallaan varteenotettava kilpailija pääministerille, kun pohjoisen kandidaatti joutui väistymään. Raynerin talokaupan maksamattomat leimaverot ovat mennyttä, räiskyvä punapää kaipaa taas poliittiseen keskiöön ja yleisö kaipaa myös Angelan uutta versiota päiväpolitiikan sanavalmiiksi piristykseksi.

https://www.thetimes.com/uk/politics/article/angela-rayner-labour-leadership-bid-drsvl2xs6

Englannissakin kovimmat poliittiset väännöt käydään puolueiden sisällä. Muutakin liikettä tapahtuu: konservatiivit tuntuvat vuotavan reformipuolueen suuntaan. Loikkausten on sanottu lisänneen Faragen puolueen houkuttelevuutta konservatiivien parissa. Reformin ydinjoukko sisältää monenlaista poliittista riskiä ja ehkä konservatiivivuoto jatkuessaan vahvistaa puolueen hovikelpoisuutta ja asiaosaamista - äänestäjien villitsemiseen ydinjoukon työkalut ovat tähänkin asti riittäneet mainiosti.

Kun Tony Blair askartelee vaihteeksi maailmanrauhan parissa Trumpin rauhankomissiossa, konservatiiveilla riittää ainakin ajatuksen tasolla myös merkittäviä pääministeritaustaisia voimia: Major alkaa olla liian ikämies, samoin Theresa May. Cameron on vielä nuorehko, mutta hän avasi Brexitin Pandoran lippaan, joka tulee olemaan hänen taakkansa historiassa. On kiinnostava kysymys, missä vaiheessa ikiviriili Johnson palaa tiedottaja-rouvansa kanssa poliittisiin parrasvaloihin, vai tyytyykö hän rahakkaisiin stand up-kiertueisiin ja kolumnien kirjoitteluun. Labourin Gordon Brown tuskin palaa enää, mutta Johnsonin entinen poliittinen avustaja Cummings on aina arvaamaton mies, joka on taustajoukoissa vaarallinen riski kaikille - itsensä mukaan lukien. Lehtiä lukemalla saa käsityksen, ettei politiikassa liikaa ajattelua ja eteenpäin katsomista Englannissakaan esiinny - Dominic on tässä suhteessa poikkeus ja juuri siksi hän voi nousta harmaaksi, mutta kuuluvaksi eminenssiksi yllättävästä paikasta, myös reformista. Liz Truss, lyhytaikainen pääministeri, ei hänkään ole täysin malttanut poistua näyttämöltä, hänellä on poliittiselle eläimelle ominaista uskoa itseensä, omasta mielestään hän on esiintynyt paluuseen valmiina, mikä ei ole aiheuttanut vähäistä määrää hämmennystä. Maailman nykykäänteet ovat silti paljon kummallisempia - siihen nähden Lizin ja Rishin paluu ministeriaitioihin voi realisoitua - kansan muisti on lyhyttä.

Vihreiden ja liberaalien tilannetta puoluekentän hajaannus tuskin vaivaa liiaksi, heidän toiminnassaan on ollut kaksipuoluejärjestelmän murentumisen siemen ja se työ jatkuu. Mutta nykyisellä kannatuksella - ja vaalijärjestelmällä - pääministerin paikka on vain unelma, eivätkä koalitiotkaan näytä kovin todennäköiseltä.

Poliittinen kenttä on siis niin sanotusti liekeissä: vaikka tietojohtamisessa on ollut paljonkin toivomisen varaa, on värikkyys demokratian kannalta hyväkin asia: näin haastetaan vaalijärjestelmää ja myös pahasti nuhraantunutta kuningashuonetta, jonka kiinnostavuus kärsii poliittisten intohimojen roihutessa vaalikarjan keskuudessa valtoimenaan. Myös ikääntyvien maailman johtomiesten aivoituksilla ja päähänpistoilla voi olla seurauksensa äänestyskäyttäytymiseen vanhan emämaan puolessa. Ja tarvittaessa parlamentissa osataan myös ottaa ilo irti demokraattisesta keskustelusta parhaiden saarivaltion perinteiden mukaisesti.

***

Boeing is not the right word for British politics - anything goes and is possible. Particularly tough it is to be Prime Ministeri and keep that position. Starmer fights not only other parties, but his own party as well - challengers like Burnham and Rayner.

Muutoksen kourissa

Tekoäly on tuottanut loputtomasti videoita, joissa käydään brittituotteiden kehityshistoriaa läpi. Olen ollut jutuista mielissäni, vaikka kaavamaisuus näkyy merimailien päähän. Sanoma on vanha tuttu: ”Ennen oli paremmin.” Kyse ei ole vienosta sävystä, vaan kansallisen kollektiivisen piilotajunnan pohjalla vuolaasti virtaavasta kurimuksesta, jota ei ole helppo kyseenalaistaa. Uusimuotoisen kapitalismin häikäilemättömyys nopeiden voittojen tavoittelussa, ainutlaatuisten tuotteiden pilaaminen ja työpaikkojen, arvokkaiden tehdasympäristöjen raiskaaminen yhdessä kokonaisuuden elegisenä, voimattomana yläsävelenä. 

Terry’s suklaa-appelsiinit on pilattu. Itse en laadullista huonontumista ole niin rekisteröinyt, kun en saanut lapsuudessani jouluaamuisin joulusukkiini näitä herkkuja 1970-luvulla, jolloin ne olivat vielä Englannissa tehtyjä. Nykyiset versiot on tehty ties missä, mutta olen pitänyt niistä. Ehkä minun pitäisi hävetä tietämättömyyttäni. Toffo-toffeiden häipymistä kaupoista olen itsekin ihmetellyt. Korvaavia tuotteita voi kuulemma kysellä Australiasta.

Jossain vaiheessa investoin Burberry-päällystakkiin. En khakinväriseen trenssiin eli berberiin, vaan yksiriviseen perustakkiin. Se on ollut laadukas ja merkin parhaiden perinteiden mukaisesti ajaton - eli laadullisesti ja muodillisesti kestävä, aina tyylikäs. Siinä on jotain sellaista, että voin vetää sen päälleni ja huomiota herättämättömästi astella ylähuoneeseen taikka tuntea samaistuvani Kate Mossin varhaiseen, hassuun poikakaveriin. Mutta jossain vaiheessa Burberry muuttui: valikoima kasvoi. Logoa ja kuoseja ryöstöviljeltiin, niitä oli kaikkialla. Yhtäkkiä olimme tukehtumassa ruutukuviohin ja peitsi tanassa ratsastaviin ritareihin, kaikesta tuli beigea, varmaan alusvaatteistakin, Olin 1990-luvulla ostanut Burberryn partavettä. Palasin siihen tällä vuosituhannella, se oli väkevä, ei erityisen hienostunut, mutta toimiva tuoksu. Nyt ostin sitä uudelleen. Pullo oli muuttunut, design oli halvempi ja tuoksu väkevämpi. Laatu ei alunperinkään ollut korkea, nyt sitä oli yhä laskettu ja hinta pidetty merkillisen alhaalla. 

Marks & Spencer ja sen St Michel mallistot ovat saaneet samat syytökset: luotettava perusbrittiläinen osaaminen on kavallettu, edullisesti ei enää saakaan kestävää ja huono tuote on muualla, kaukomailla tehty, ei edes entisessä imperiumissa.

Esimerkit johtavat ajattelemaan, että yhteiskunta on hajoamisen tilassa. Joskus uskottiin laatuun ja nyt vain siitä tinkimiseen. Kaikesta on tullut huonompaa, koska tavoitellaan massamarkkinoita ja säästöjä. Tästä syytettiin aikanaan myös viktoriaaneja ja heidän teollisen tuotannon intoaan. Kaikki ei tietystikään ole laadullisen kehityksen suhteen näin suoraviivaista. Voimme ymmärtää ihmisiä, joilla on nostalginen suhde autoiluun, jos he ovat ajaneet E-Type Jaguarilla pitkin rauhallista Englannin maaseutua swengaavalla 1960-luvulla, kun aurinko paistoi ja ihastuttavilla tytöillä oli huivi hiuksissaan. Tosiasiaksi silti jää, että nykyiset autot ovat suorituskykyisempiä, taloudellisempia, turvallisempia, paremmin varusteltuja, myös huollettavampia ja kestävämpiä. Laatu on erilaista, korkeampaa. Mutta jos mittaamme sitä jalopuulistoina tai bensantuoksuna, joudumme usein pettymään. Laadun sankari onkin usein saksalainen insinööri tai Piilaakson koodaaja - ei perusenglantilainen käsityön taitaja.

Alun perin aioin tämän juttuni kuvitukseen laittaa kuvan Burberryn ritarista, mutta kaappini perukoilta löysin vielä omituisemman kuvan. Vanhanaikainen tuote, jonka logossa mätänevää leijonaa näyttää ympäröivän kärpäsparvi. Kyse on tietenkin siirapista, joka tuttu kaikille Liisa ihmemaassa-kirjan lukeneille. Muistattehan kaivon lapset, jotka maalasivat kuvia siirapilla? Kärpäset osoittautuvat aihetta tutkittaessa mehiläisiksi. Peltitölkki Lyle & Sons paksua tummaa siirappia on toiminut elinvoiman ylläpitäjänä sotilaille ja laadukkaana raaka-aineena perinteisten kuivakakkujen tekijöille. Taas on mennyt yksi joulu, etten ehtinyt joulukakkujen tekemisen aaltoon mukaan - siis marraskuussa. Mutta tuohon logoasiaan. ”Out of the strong came forth sweetness”. Väkevästä makeaa? Juttu on niin hämärä, että on paras antaa muiden kertoa se juttu. Ja lähteenä epäkapitalistisesti Raamattu, sen Tuomarien kirjan 14 luku ja Simsonin kohtaaminen leijonan kanssa.

https://www.dailymail.co.uk/lifestyle/food-drink/article-5973787/Golden-Syrup-fans-shocked-online-post-pointing-Lyles-logo-dead-lion-bees.html

Onko mätänevä leijona, joka kuitenkin vielä tuottaa jotain ylivertaisen makeaa, Britannia? Näin muotoiltuun kysymykseen ei voi vastata kuin varmalta pohjalta: kyllä ja ei. Olemme uuden edessä, eikä meillä ole nykyhetkeen samoja laadun kriteerejä kuin menneisyyteen. Ahdistus on turhaa, voimme toimia myös uteliaisuuden pohjalta. Englanti on, menetyksistä ja raunioista huolimatta.

***

Change is mostly interpreted for worse. ”Yesterday was better.” There is some truth there, but the danger is to fall into the pothole of nostalgy and not to mark the extreme sweetness of this very day. Lyle & Sons has kept its quality.

Iisain juuri puhkeaa kukkaan

Lepäävä Jesse, St Cuthbert, Wells

Source: https://vads.ac.uk/digital/collection/RRD/id/673/rec/403

Taidehistorian opiskelussa huippuhetkeni oli Gotiikan kurssi, jossa vierailimme Ranskassa tyylisuunnan synnyn keskeisissä paikoissa - kohteet oli jaettu opiskelijoille ja jokainen toimi matkaoppaana toisille vuorollaan - minulle kohteeksi tulivat St-Denisin kuninkaalliset hautamuistomerkit ja ei sen enempää eikä vähempää kuin Pariisin Notre-Damen esittely. Mukana oli Suomen Ranska-instituutin johtaja Tarmo Kunnas, joka täydensi opintojamme ranskalaisen kulttuurin laajalla tuntemuksellaan. Notre Damen esittelykierrokseni oli vaativa, paikalla oli paljon väkeä, ja tietenkin paljon esiteltävää. Erityisesti jäi mieleeni Jessen puun esittely - en ollut ihan sataprosenttisen varma olivatko Jesse ja Iisak eri henkilöitä. Painotin, että olivat, mutta en ollut kovin vakuuttava, koska varsinkin Kunnas näytti epäilevältä.

Kysymys on ollut yllättävän vaikea myös kirjoitusasun vaihtelujen vuoksi. Vanhassa joululaulussa sanotaan

Meill’ ruusu putkahtanna/on Jessen kannosta

Tai

On ruusu Iisain juuren

Aikani tongittuani lähteitä olen lopulta saavuttanut varmuuden. Iisak oli Aabrahamin ainoa poika, joka piti uhrata. Enkeli esti tämän ja aikanaan Iisakille syntyivät pojat Jakob ja Eesau. Jeesusta sanotaan adventtina Daavidin pojaksi, alenevassa polvessa, mutta kuka oli Daavidin isä? Se oli nimenomaan Iisai eli Jesse. 

Kohtasin Englanninmatkalla Wellsin St Cuthbertin kirkossa Jessen puun. Jesse on siinä esitetty ruumiina lepäämässä maan povessa, josta sukupuu haaroittuu: ylinnä on joskus ollut veistoksena Jeesuslapsi, Maria-äitinsä kanssa. Se aihe ja kuva on vieläkin hyvin tunnettu, mutta Jesse on lähes unohdettu. Eikä ihme: St Cuthbertin veistos on suurimmaksi osaksi tuhottu: puritaanit turmelivat sen kasvot partoineen, mutta lepäävän vartalon tunnistaa vielä. Jesse-veistokseen turmeltumattomassa asussa voi tutustua Wellsistä kohtuullisen matkan päässä (kaksi tuntia autolla) Walesin Abergavennyn kirkossa, jossa alkuperäistä sukupuuta ei ole enää näkyvissä, vaan se on korvattu lasimaalauksella. https://abergavenny.church/the-jesse-figure-and-window/

Wells kirkkoineen ja katedraaleineen tuntuu uhkuvan hyvinvointia. St Cuthbert on laitettu hyvään kuntoon isolla rahalla: valtavat lasiovet, jotka tasoittavat lämpötilanvaihteluita, eivät varmasti ole olleet halpoja. Seurakuntalaiset ovat olleet varakkaita. Erityinen kiitos tulee siitä, että myös vähemmän näyttävään ja osittain turmeltuneeseen ja unohtuneeseen on haluttu myös panostaa. Jessen puu on ennallistettu ja dokumentoitu vakuuttavasti niiltä osin kuin se on mahdollista. https://www.achurchnearyou.com/church/11052/page/81588/view/

Veistoksen ja aiheen tarina on hyvä osoitus, miten unohdus kulttuurissa toimii: perinne voi häipyä yhdessä yössä ja kadota muistista noin vain. Wellsille hyvä verrokki on Glastonbury: pyhiinvaelluspaikasta on tullut myös hörhöistään kuulu paikka. Vierailimme uteliaisuuttamme Wicca-henkisessä myymälässä, joka tuotejako oli kolmeen koriin: syötävät, terveysvaikutteiset ja henkimaailmalliset. Glastonbury tuntui menettäneen osan historiastaan luostarin alasajon jälkeen, se on köyhtynyt ja New Age on vallannut alaa omalla kulttuurillaan. 

Sukupolvien ketju on Raamatun lisäksi keskeinen osa hallitsijoiden ja aatelissukujen historiaa, tietysti myös omaa historiaanikin. Odottelen tätä kirjoittaessa geenitestien tuloksia: kiinnostaa, johtavatko juureni saarivaltakuntaan. Sisarusteni kanssa olemme vaihtaneet odottavia viestejä kevytmielisessäkin hengessä. Yksi vanha esiäitimme muistutti vanhassa valokuvassaan kovasti Legolasta, epäilemme suvussamme virtaavan haltiaverta. Vanhojen muistelu on aina jossain määrin myös henkimaailman asia, tavoittelemme suipoilla korvillamme viestejä monen haudan takaa. Kuljemme unohdettujen luitten päällä usein: vanhojen kaivelu voi olla kiinnostavaa ja tiettyyn rajaan asti uutta, laajempaa perspektiiviä tarjoavaa. Mutta on unohduksen makustelussa myös oma kiintoisa vivahteensa. Jessekin kukoistaa taas.

***

I found Jesse’s tree - or what remains of it in St Cuthbert, Wells. The church is beautiful, restorated by the big money from the parishers. But who was Jesse? No less figure than the Father of King David. 

Jessen puu, St Cuthbert, Wells

Source: https://vads.ac.uk/digital/collection/RRD/id/673/rec/403

 

Joulukalenteri 2025: Tärkeimmät joululevyt 6/6

Viimeisestä joulukalenterin luukusta putkahtaa ensimmäinen ostamani englantilainen Carol-levy. Se on myös ensimmäinen John Rutter-levytykseni - hänhän on urakoinut lukuisia ohjelmistoja kuoronjohtajana, usein hänen omien sävellystensä toimiessa kulmakivinä. Niin tälläkin kertaa, ensimmäinen kappale on Shephard’s Pipe Carol - viihdyttävä sutaisu. Sen jälkeen hiljennytään Infant Holy, Infant Lowly-kappaleen tunnelmointiin. 

https://youtu.be/tDMN4xL4nbE?si=KuTVXUesJirA98v

Claren Collegen ohjelma on levytetty Elyn katedraalissa, ikimuistoisen oktagonaalin alla. Kirkon avaruus soi äänitteessä ja normanniset kaaret tuntuvat heijastuvan myös kappalevalintoihin: listalla koreilee myös ranskalaisen joulumusiikin vaikutus. Levy on rauhallinen ja tunnelmallinen, viihdyttävä ja mietiskelevä. Sen kuuntelemiseen en ainakaan vielä kyllästy. Markkinoilta saatavuus on ollut hyvä, muutaman vuoden takaisessa versiossa lisättiin mukaan muutama LP-alkuperäisversion kappale, mutta alkuperäisellä cd-versiolla pärjää hyvin. Joulun onnistuminen ei ainakaan tästä äänitteestä jää kiinni. Hyvää joulua!

***

My last and the best choice is the original 1966 & 1968 Clare/Rutter recordings made in Ely Cathedral. These sentimental, soft, entertaining and sensual readings ooze the goodwill of Merry Christmas. Sir John Rutter has made many recordings and compositions after this, but here are the Carols dearest to me from his large output. 

Joulukalenteri 2025: Tärkeimmät joululevyt 5/6

Ajattelin tätä kuuden levyn sarjaa tehdä myös esittelyt kuudesta brittiläisestä levy-yhtiöstä, mutta ajatus jäi sivuun - ja Hyperion, ASV ja Decca. Tämänkertaiseen kappalevalintaan oli minulla vahva vaihtoehtoinen esitys Deccan Stephen Cleoburyn johdolla samalla kuorolla. Viime kädessä kyse oli siitä, minkä descant - viimeisen säkeen vastamelodia minua miellytti eniten - ja voittaja oli tietysti Cleoburyn opettaja Sir David Willcocks. Ja kappale siis monille se ainoa oikea joulunavaus-Carol: Once in Royal David’s City.

https://youtu.be/BzH6LrOpD1w?si=krcdjWjxVjixoSYW

Levytyspaikka on tietysti King’s Collegen kappeli Cambridgessa ja sen nimikuoro. Kuoro ja tila ovat kasvaneet kiinteällä tavalla yhteen. Olen tätä tilaa ja kuoroa kuunnellut levyltä niin pitkään kuin olen levyjä kuunnellut. Paikan päällä ne kuulostavat hyvin samanlaisilta. Luulen, että kyseessä on ainoa tila, jonka varmuudella tunnistan levytyksestä. Selkeä käytävämäinen arkkitehtuuri on kuin tehty valintani tapaiselle etenevälle kappaleelle, sen dynaamisille tehoille. 

Kappeli on ikimuistoinen, selkeä kokonaisuus, rikkaasti koristeltu. Rakennus on kuin lappeelleen nostettu tiiliskivi, suhteiltaan rauhallinen. Kuorossa on samaa levollisuutta ja miellyttävällä tavalla vaatimatonta itsevarmuutta. Minkään Cambridgen King’s Collegen kuoron levytyksen kanssa ei tarvitse vaipua häpeään, kaikki on juuri niinkuin pitääkin olla. Voi joulua viettää varmaan ilman näitäkin esityksiä: itselläni ei tosin sellaisesta ole kokemusta.

***

It might be possibly to have a Christmas without The Choir of King’s College, Cambridge, but I cannot recommend it. I have loved this place, this building and this choir as long I have listened to recordings. What Cheer!

Joulukalenteri 2025: Tärkeimmät joululevyt 4/6

Kun siskoni asui Englannissa, hän toi tuliaiseksi kotiimme joululevyn. Totesin levyn olevan erinomainen. Guildfordin katedraalikuoron esitys kappaleesta See Amid the Winter’s Snow on noussut mielessäni ikoniseen asemaan - hommasin levyn lopulta itsellenikin. Tuota kappaletta leimaa dynaaminen kontrasti ja esityksen intomieli, ei ole pyritty liikaa hiomaan ja häivyttämään tekemisen meininkiä.

https://youtu.be/tRvVcEneUrw?si=AQ_jjA9H79evN9Gv

Olen käynyt kerran Guildfordin katedraalissa, Stag Hillin laella, Surreyssa. Katedraalin sijainti korkealla ja yliopiston vieressä jää mieleen oivallisena. Vuonna 1965 valmistunut rakennus on maltillisella tavalla nykyaikainen. Kuoroa en ole kuullut kuin tältä levyltä. Levy on siitä mainio, että pääsee kuuntelemaan myös Westminster Abbeyn sekä St Paulin ja Exeterin katedraalien kuoroja.

***

I like very much See Amid the Winter’s Snow - carol. The Cathedral Choir Guildford nailed it into my mind, from the cd brought from England by my sister.

Photo: Diocese of Guildford

 

Joulukalenteri 2025: Tärkeimmät joululevyt 3/6

Kuljin tutussa paikassa, Great Malvern Prioryssä, sen kummallisessa sekoituksessa normannien romaanisia pyörökaaria ja valtavia pylväitä, ylhäällä vähemmän massiivista gotiikkaa ja yltiökoristeellista viktoriaanista loistoa. Vanhat seinät asettivat minun muistoni ja menneitten, vaientuneiden sukupolvien kokemukset samalle viileälle tasolle. Kirkon tilassa soi kaiuttimista musiikki: tunteellinen, surumielinen. Riensin katsomaan kappaletta: se oli minulle outo Thomas Hewitt Jonesin What Child is This?

Ostin aikanaan juuri tuon Oxfordin Merton Collegen levyn. Suhteeni Oxfordiin on viileä - olen enemmän Cambridgen ystävä. Samaa viileyttä on levyssäkin, se on nykyaikaisesti selkeä, kirkas - jopa liikaa. Viileyteen yhdistyy kuitenkin sentimentaalisuus, kuten tässä laulussa.

Me kuljemme joulujen läpi, kohtaamme saman sanoman, eri ihmiset, paikat, muistot kasautuvat, häviävät ja vahvistuvat: jää muistoja kohtaamisista, tuoksuista, hymyistä ja lepattavista, lämpimistä valon hetkistä.

https://open.spotify.com/track/1QpzN8Zux2kEzGXj1KXCUp?si=NCgGeJGcT_2NEYYVkKox3A

What child is this, who, laid to rest

On Mary′s lap is sleeping?

Whom angels greet with anthems sweet

While shepherds watch are keeping?

This, this is Christ the King

Whom shepherds worship and angels sing

Haste, haste to bring Him praise

The Babe, the Son of Mary

Why lies He in such mean estate

Where ox and ass are feeding?

Good Christians, fear, for sinners here

The silent Word is pleading

Nails, spears shall pierce Him through

The cross He bore for me, for you

Hail, hail the Word made flesh

The Babe, the Son of Mary

So bring Him incense, gold, and myrrh

Come peasant king to own Him

The King of kings salvation brings

Let loving hearts enthrone Him

Raise, raise the song on high

The virgin sings her lullaby

Joy, joy for Christ is born

The Babe, the Son of Mary

What child is this, who, laid to rest

On Mary's lap is sleeping?

Whom angels greet with anthems sweet

While shepherds watch are keeping?

What child is this?