Robert White on nimi, joka varmasti herättää useampiakin mahdollisuuksia erehtyä henkilöstä, oma Robertini on Tudorien ajan säveltäjä, joka syntyi Lontoon Holbornissa noin 1538, kuoli ja tuli haudatuksi Westminsterin St Margaretiin 1574. Mozartin ikäinen säveltäjämestari kuoli kulkutautiin perheensä kanssa, säveltäjän liikuttava viimeinen toive oli tulla haudatuksi lastensa rinnalle.
White oli lyhyen elämänsä aikana käynyt kuitenkin merkittävän kierroksen myös pääkaupungin ulkopuolella, erityisesti hänet yhdistetään Cambridgeen, jossa hän sai kuoro-oppinsa. Pian hän siirtyi Elyyn, Christopher Tyen - hänkin säveltäjä - seuraajaksi kuoromestarina. Robert meni naimisiin Tyen tyttären kanssa 27-vuotiaana. Pian sen jälkeen hän siirtyi Chesterin katedraaliin ja sieltä muutaman vuoden päästä urkuriksi ja kuoromestariksi peräti Westminster Abbeyn palvelukseen. Lontoon poika oli palannut kotiin - omaisuuttakin oli kertynyt, testamentissa hän huolehti Sussexin omistuksistaan.
Emme tiedä Robertin kasvoja, emme tiedä Lontoon pojan ja kanttorin tytön tarinaa, mutta sävellyksiin voimme tutustua. Sekään tarina ei ole itsestäänselvä. David Wulstan levytti Whiteä 1977 Clerkes of Oxenford-ryhmänsä kanssa. Wulstan oli myöhemmän The Tallis Scholars-ryhmän Peter Phillipsin oppi-isä. Juuri hänen levytyksensä Whiten klassikoista Gimell-levymerkille pyörii nyt levylautasellani. Norfolkin Salle-kirkossa äänitettyä ohjelmaa kelpaa kuunnella.
White teki sävellyksensä kahden maailman ja kahden kuningattaren välissä, Maryn ja Elizabethin, katolisen ja protestanttisen. Itse musiikissa jännite heijastuu jossain määrissä teosten aiheisiin, ehkä se tuo myös sävellyksiin oman lisäsyvyytensä. Taas kerran englantilainen säveltäjä herkistyy illan tuntojen äärelle iltahymniin Christe qui lux es et dies (Kristus, joka on valo ja päivä) peräti neljänä versiona. Whiten mukana vaellamme Jeremiaan valituslaulujen ja psalmien äärellä. Phillipsin levyn avaa suuremmoinen Magnificat, jossa sopraanot maalaavat ylä-äänet omiin korkeuksiinsa. Whiten musiikin pitkät linjat ja melodinen taju ovat sävähdyttäviä. The Tallis Scholarsien levyä voi suositella johdannoksi säveltäjän tuotantoon - oppi-isä Wulstanin levyt ovat hankalammin saatavissa ja ainakaan CD-formaatissa eivät muodosta yhtä tiivistä kokonaisuutta.
https://youtube.com/playlist?list=OLAK5uy_mAp-2PnmQSAc2zl3ajbctbIeFBRt_N_cs&si=axin0NHX6fkX1R1o
Robert Whiten nimi olisi ilman Wulstania ja Phillipsiä pölyttynyt arkistoihin. Levyä kuunnellessa on selvää, että musiikki on kaikessa traditio-tietoisuudessaan mitä suurimmassa määrin elävää, koskettavaa ja persoonallista, tekijän murheellisesta kuolemasta huolimatta.
***
Robert White - there are so many persons named that, but only one Tudor composer of his stature. A short and successful life, great compositions - Peter Phillips’s The Tallis Scholars and their interpretation of White’s Magnificat is a good starter to this great master. We do not know his face, but Phillip’s teacher David Wulstan had a face that could be used here. He had some personality.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti