Mutta alkuperäinen idea oli tuoda lapsille maittava ja terveellinen, mieluisa mehu, joka pitäisi heidät kunnossa. Valtio perusti mustaherukkafarmeja toisen maailmansodan aikana urakalla. Marjoista uutettiin siirappia, jota laimennettiin lapsille ilmaiseksi tarjottavaksi mehuksi sota-aikana. Maittoihan se, kun vaihtoehtoja oli vähän. Mustaherukkamehun sokerisuus maistui muksuille ja C-vitamiini auttoi vaikka taistelussa keripukkia vastaan.
Mustaherukkamehu on meillä flunssajuoma, mutta Englannissa kuva jäi sukupolvikysymyksenä huomattavasti myönteisemmäksi. Sodan jälkeen Beechamin tehtaat valmistivat juomaa, sillä oli vankka jalansijansa lastenkutsuilla, ennen hiilihappojuomien rynnäkköä lastenkamareihin.
Itse ostin ensimmäiset Ribena-tetrani 1980-luvun loppupuolella. Englantilainen tulkinta viinimarjamehusta oli minulle mieluinen, makeuden rinnalla marjalajikkeen aromi poikkesi kotimaisesta, se oli hieman vähemmän maanläheinen ja miellyttävällä tavalla esanssimainen. Samaan aromiin olen törmännyt muissakin englantilaisissa mustaherukkatuotteissa, joten luulen vivahteen alkuperän olevan luonnollinen. Sokeripitoisuus oli eittämättä runsas, mutta muistoissani juomassa on verrattoman raikas ja elvyttävä vivahde.
***
My third update is the original Ribena, blackcurrant squash, with the history from UK State cultivating currants during the Second World War and giving free juice to children to keep them health and happy in austere circumstances. I remember the taste from 80’s tetra packs, its full sugar content and aromatic freshness of blackcurrant varities, slightly different to the more earthy Finnish varieties. In Finland, blackcurrant juice has a reputation of a flu drink, without the positive twist to keep children happy. From Beecham factories, this national pride has changed hands since and for the worse, of course: now the Japanese owners heavily rely on the artifical sweeteners in the noble drink and they have ruined much of the original charm.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti