sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Munuaispiirasta ja skonsseja - illanvietto brittityyliin

J.R.R.Tolkienin Taru sormusten herrasta, neljäs kirja, neljäs luku on nimeltään Yrttejä ja jänispataa. Luku on osassa Kaksi tornia, eikä siitä minusta ole kovin paljon kirjoitettu. Se on ahdistavan matkan, joka suuntautuu mahdottomuuden porteille, kulussa kuitenkin merkittävä. Ruokailuhetki, huolellisesti valmistettu, tuo lohdutusta, tervetulleen, peribrittiläisen, kotoisan keitaan keskelle synkistyvää vaellusta - voimia ja toivoa.

Saimme perjantaina viettää britti-iltaa Kirkkonummen jylhissä maisemissa. Isäntä oli valmistellut huolellisesti munuaispiiraan, emäntä oli järjestänyt sen kyytipojaksi oikeaoppisesti kasviksia salaatin ja kurpitsan muodossa, meidän panoksemme oli skonssit ja superkerma eli clotted cream, jota oli riittävästi. Kaikkea muutakin oli tarpeeksi ja oikein valmistettuna. Sopii siteerata Antti Tuurin koristeellista ja kaunopuheista tapaa kuvata näitä herkkiä asioita: "Söimme. Söimme hyvin. Aterioitsimme."

Illan kirkas tähti oli kuitenkin munuaispiiras. Isäntä oli valinnut sen legendaarisen ulottuvuuden ja maineen vuoksi. Ruokalaji on tummaa, vahvaa, tummaseinäisten pubien sisällä nautittavaa tuhtia lämmittäjää, elementtien riehuessa seinien ulkopuolella. Joka nauttii piirasta elävän tulen ääressä hyvien ystävien kesken on päässyt elämässään suuren omaisuuden, pääomien äärelle.

Munuaispiiras jakaa mielipiteet - ne jotka eivät ole piiraan puraisua vastaanottaneet, suhtautuvat ennakkoluuloisesti, toiset taas alkavat vesi kielellä odottaa hyvin muhineen ja pitkään tekeytyneen herkun, joka on suurenmoisesti sinetöity taikinakuoreen, auvoa. Muistan, että yläasteella joskus tarjoiltiin koulussa munuaiskastiketta. Se oli useimmille kauhistus, mutta Joycen lukijana muistin Leopold Bloomin viehtymyksen munuaisten aromeihin kitalaessa ja uteliaana kokeilin innokkaasti. Muisto on myönteinen ja munuaiset voi maustaa eri tavoin.

Brittiruoan konstailemattomuus on nerokasta, se johtaa keskusteluja vahvojen, alkusyntyisten aihepiirien luokse. Mieleen ei olisi tullut näissä oloissa viritellä ranskalaistyyppistä filosofista dekonstruktiota, mutta tämä ruoka johti kuitenkin laveampien aiheiden ohessa puhumaan myönteiseen ja ymmärtävään sävyyn myös kysymyksiä niin ranskalaisten patrioottisesta kiihkosta ja kunniantunnosta kuin kahvin vahvuudestakin. Tässä toteutui hienosti Wodehouseltakin tuttu avarasydäminen brittiperiaate "to live and let live".

Kiitos hienosta illanvietosta, jatketaan sitä seuraavaksi meillä. Lista oli niin hyvä, että sitä ei tarvitse juuri täydennellä!

***

We had a great pleasure to enjoy a real English-style evening in Kirkkonummi, with high-level conversations, the best of British tradition: the first-class servings - kidney pie with veggies and scones with clotted cream, all washed down with tea at fireside. Kidney pie is an institution itself: those who are against it, most likely have not ever given it a chance. It is absolutely worth biting.

2 kommenttia:

teepee kirjoitti...

Kiitos mainiosta illasta ja hienosta kirjoituksesta.

Oh my England! kirjoitti...

Ilo on minun puolellani!