tiistai 9. lokakuuta 2018

Margaret Thatcherin pitkä varjo



"Hiilen merkitys energiantuotannossa oli vähennyt. Monet kaivokset olivat vanhentuneita ja kannattamattomia. Ne pyörivät valtiontuen varassa, syistä, jotka liittyivät jo osin historian vaalimiseen. Sellainen ei Margaret Thatcheria kiinnostanut. Thatcher varmisti, että hiilivarastot olivat ennen lakkoa täynnä. Lakkovahteja vastaan hän lähetti vahvat poliisivoimat. Yhteenotoissa ihmisiä loukkaantui ja myös kuoli. Vuodessa kaivostyöläisten voimat loppuivat. Vuoden 1974 selkävoittoa seurasi vuoden 1985 täystyrmäys. Se mahdollisti sen, että Thatcher saattoi jatkaa koko ay-liikkeen ajamista ahtaalle."

Varjuksen kolumni päivän iltapäivälehdessä pohtii ansiokkaasti hallituksen ja ay-liikkeen yhteenottoa. Thatcherin toimien kuvaus on myös hyvin kirjoitettu ja sitaatista yllä saa käsityksen, miten huolellisesti strateginen operaatio oli toteutettu. Menestys oli niin häikäisevä, että tarvittiin kolmas tie rakentamaan Labourille uusi nousu konservatiivien kauden jatkeeksi. Vanhakantainen ay-liike ei ole noussut, vaikka kaikuja siitä on ollut Corbynin menestyksessä. Suomessa ay-liike on ollut uudistumisen porttien edessä jo pitkään, asettelu on monessa mielessä väkinäinen, työnantaja ja työntekijä tarvitsevat toisiaan, mutta kolmannen tien löytäminen ei ole ollut helppoa. Englannin ja USAn esimerkkien luulisi osoittavan, ettei barrikaadien rakentaminen ole kansallisesti hyödyllistä, se ei eheytä, vaan jakaa.

Muistan 1980-luvun Englannin ja Walesin lakkouutisoinnit. En muista, mitä mieltä olin silloin Thatcheristä, johtajana hän oli vahva ja selkeästi oli nähtävissä, miten hän oli vakuuttunut omasta maailmankuvastaan ja sen oikeutuksesta. Ulko- ja sisäpoliittisesti hänen päättäväisyytensä oli vaikuttavaa, mutta se jakoi kansaa katastrofimaisesti. Varjo paikallishallintoon erityisesti kaupungeissa on ollut pitkä ja murskaavuus lakoissa muistetaan yhä. Ensimmäinen Englannin-reissuni tapahtui hänen kultakaudellaan, maaseutukaupungeissa sosiaalinen ahdinko jäi mieleeni ja poistuin maasta sekavin tuntein.

Hilary Mantel on suomennetussakin teoksessa ja oheisessa haastattelussa (The Guardian 19 Sept 2014) käsitellyt omia tuntojaan ja ajatuksiaan Thatcherin kaudesta. Mantel on viehättynyt kovista tyypeistä, hänen Margaretistaan kulkee linja toiseen kovaan luuhun, Thomas Cromwelliin, johon Mantel on ihastunut. Se on helppo ymmärtää, kun hänen Cromwellinsa on kiehtovan maanläheinen hahmo. Mantelin suomennettu Margaret Thatcherin salamurha-novellikokoelma on hankintalistallani ja odotan innokkaasti Cromwell-trilogian päätösosaa, jota on varmasti raskasta kirjoittaa. 

***

Margaret Thatcher crushed the power of trade unions, but she very much divided the country, and paved route to the third way in the society, for Tony Blair. She was a resolute Dame with a long shadow, ruthless in domestic and international politics. This interview of Hilary Mantel describes her legacy, with interesting, strong personal insights from author that made Thomas Cromwell, another person with a bold vision, so alive to us.

2 kommenttia:

teepee kirjoitti...

Jos joutuisit vertaamaan 70-luvun hiilimellakoiden brittiläistä AY-liikettä tämän päivän suomalaiseen, niin mikä on mielestäsi samanlaista, mikä erilaista? Onko meillä tilaus Thatcherille, ja jos on, niin joko on nähtävillä, kuka se voisi olla?

Oy my England kirjoitti...

Yhteistä on varmasti murroksessa oleva työympäristö, heil kaivostoiminnan kysyntäkriisi, meil nyt automatisaation vaikutus henkilöosaamiseen. Epävarmuus kärjistää tilanteita ja vahva johtaja voi tehdä niin entisestään. Erilaista on varmasti elintason kehittyminen, 70-luvun Britannia ja Suomikin tuntuisi nyt aikamatkalla aika vaatimattomalta paikalta. En kaipaa uutta Thatcheriä Suomeen, mutta ymmärtävää, konsensushakuista keskustelua. Vaikka sellaista jota Elina Lepomäki ja kumppanit käyvät uusimmassa Kanava lehdessä. Sixten Korkmanista ei ehkä ole johtajaksi, mutta konsensuksen merkityksestä hän on ainakin yleisellä tasolla puhunut. Mutta varsinkin koulutukseen liittyvässä keskustelussa pitäisi mennä Suomessa pidemmälle, Kanavassa otetaan myös lukioihin kantaa mielenkiintoisesti. Suomessa koulujen taso ei (sisäilmaa lukuunottamatta) ole vielä siinä määrin kriisiytynyt kuin saarivaltiossa.