Ohjelmiston suuren osan muodostaa sekalainen, viihdyttävien orkesterikappaleiden valikoima, joita Beecham itsekin nimitti surutta "lollipopseiksi" eli tikkareiksi. Tyypillisiä ovat erilaiset alkusoitot ja lyhyehköt orkesteritutkielmat. Rossinin alkusoitot, Chabrier'n, Massenetin, Berliozin ja monimuotoinen ranskalainen kevyt osasto ovat tyypillisesti tätä koria. Näissä Beecham ei jää pohtimaan, onko musiikilla syvällisempää merkitystä, hän viihdyttää ja viettelee kuulijaa häikäilemättömästi. Orkesterisointi on usein uskomattoman hiottu, kaunis, voisi jopa sanoa syvällinen. Massenet'n Neitsyen kuolonuni on hieno esimerkki yllätyksistä mitä Beechamilla on tarjolla.
Toinen kori muodostuu wieniläisklassisesta ohjelmistosta, Haydnin, Mozartin, Beethovenin ja Schubertin sinfonioista. Esityksiä voi pitää vanhentuneina, mutta ne ovat täynnä iloa hienosta musiikista ja esittämisen riemua. Tässäkin Beechamin valinnat ovat omaperäisiä, hän välttää massivisia teoksia, Beethovenin 9. ja Brahmsin 4. eivät ole hänen suosikkejaan. Sinfoniarepertuaaria edustavat myös Bizet'n C Sinfonia ja Berliozin Fantastisen sinfonian kuuluisa levytys.
Kolmannessa korissa on Delius, jonka musiikkia Beecham teki tunnetuksi. Hänen runsaissa levytyksissään on erityistä auktoriteettia ja parhaimmillaan tämän ranskalaisvaikutteisen säveltäjän musiikki tuntuu Beechamin näpeissä viehättävältä tunnelmoinnilta. Sibeliusta Beecham arvosti myös ja esitti Sinfonioita Beechamiksi varsin kattavasti. Sibelius itsekin kunnioitti Beechamia ja oli tyytyväinen näin hyvään markkinamieheen. Slaavilaista mystiikkaa Beecham viljeli myös Borodinin Polovetsialaistansseissa, hieno levytys.
Oopperakorissa on uraauurtava työ Richard Straussin teosten parissa, Berlioz ja Mozart - panos, sekä oivallinen Carmen Victoria de los Angelesin kanssa.
Mutta viides kori on sisällöltään omituinen, suorastaan perverssi. Kun Beecham sai vapaa-aikaa, hän vetäytyi tutkimaan Händelin lukemattomia oratorioita ja oopperoita - ja saksimaan ja sovittamaan parhaita paloja kaameiksi baleteiksi. Beecham lähes inhosi Bachin vakavuutta, mutta Händelin musiikki, Berliozin mukaan sisällöltään "possua ja olutta", vetosi häneen viihdyttävyydellään ja välittömyydellään. Sarjoilla on wodehouselaisia nimiä, kuten Love in Bath - näitä kuunnellessa niille alkaa väkisinkin suopua, niin viihdyttäviä ne ovat. Hardcore-fanit voivat vielä kaivaa esiin Beechamin pianistivaimolleen sovittaman Händelin "pianokonserton", jonka kaunis hidas osa on Händelin viulusonaatin sovitus. Kaikesta epäortodoksisuudesta huolimatta Beechamin perintö on suppeanakin rikas ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen sekä elämäniloisille, että varsinkin ryppyotsaisille musiikin ystäville.
***
To the memory of JL
Sir Thomas Beecham was an English eccentric if there ever was one. He had a limited, but highly interesting repertoire, and we should treasure his famous "lollipops" and his strange Handel ballets, like "Love in Bath" - his best cuttings and arrangements of many Handel oratory and opera highlights. His recordings very often delight the hearts of all the friends of good music. He was able to get the most from the orchestras and never took anything too seriously. But he can be deep too - his love to the French repertoire was real, like his reading of Faune by Debussy testifies. Please play it to the memory of JL, one of the best in the band of brothers of good music.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti