maanantai 21. elokuuta 2017

An Englishman in Bay City

Robert Mitchum on Marlowe, ei Humphrey Bogart!

Yksi mielestäni kaikkein englantilaisimpia hahmoja on Raymond Chandlerin yksityisetsivä, dekkari Philip Marlowe. Keskellä Kaliforniaa liikkuva Marlowe tuntuu olevan juureton, yksinäinen soihdunkantaja rikollisessä pimeydessä ja viihtyvän kaikkialla yhtä huonosti. Hän yrittää tehdä työtä, uskoo siihen, vaikka ei enää paljonkaan usko yhteiskuntaan ympärillään. Poliisit eivät ole bobbyja, he voivat olla valettuja samasta unfair playn aineksesta kuin sliipatut konnat.

Tuo runollinen irrallisuus, tuo tapa heittää sukkeluus vaikka tietää ettei se tule koskaan ymmärretyksi sitä seuraavaa nyrkiniskua paremmin - siinä on jotain sivistynyttä, syvälle haudattua, joka ei suostu kuolemaan vaikka onkin kaukana emämaastaan, keskellä jotain uutta ja nousukasmaista, jota ei kestä kuin kahvin ja ruisviskin voimalla. Yhdessä kohtauksessa Marlowe uuttaa hartaudella kahvia ja tarjoilee sitä hämmästyneelle poliisimiehelle. Kohtaus olisi naurettava jos Phil aamutakkisillaan hauduttelisi teetä - ja silti kyse on samasta asiasta, lohdutuksesta.

Chandlerin Englanti-yhteys ei ole satua. Hän todella vietti nuoruuttaan Englannissa seitsemän vuoden herkästä iästä alkaen Dulwich Collegessa ja palasi 1912 Amerikkaan. Ensimmäisissä kertomuksissaan myöhemmällä iällä hän otti mittaa Englannin dekkariperinteestä. Marlowen nimi on viittaus Shakespearen aikaiseen näytelmäkirjailijaan, joka toi maailmaan ensimmäisen Tohtori Faustus näytelmän, ja kaimansa tavoin kerjäsi hankaluuksia, vielä huonommalla onnella, tullen ilmeisesti puukotetuksi kapakkatappelussa, naisen tai miehen vuoksi.

Chandlerin tuotanto on kiehtova, itse pidän Marlowen ohella kovasti Hirvi-Malloyn juurevasta hahmosta, joka lähtee liikkeelle tietysti naisen vuoksi. Chandlerin teokset ovat elegisiä, niissä on jotain hirvittävän alistunutta, massiivista menetystä, kiirastulimaista koettelemusta kaukana kadotetusta paratiisista ja sen järjestyksestä. Hänen suhteensa vaimoonsa Cissyyn on myös omituinen takertuminen vanhempaan äitihahmoon, kokeneeseen naiseen, jolla on historia. Oliko todellinen rakkaus jäänyt toiselle puolen Atlantin sisäoppilaitokseen?

Chandlerin kirjailijatuotokset ovat komeat, mutta ne eivät syntyneet helpolla. Vaiheet olivat monet ja episodi Hollywood-käsikirjoittajana paljastaa myös huvittavasti hänen englantilaisuuttaan. Hänellä ei ollut aavistustakaan miten kaupallinen koneisto toimi, mutta kielen osaaminen ja vivahteiden taju tekivät hänen panoksestaan eksentrisyydessäänkin relevantin. Tuskin hän sen paremmin olisi viihtynyt Englannissakaan, lyhyet oleskelut olivat väkijuomilla kyllästetyt. Chandler, Marlowe toteuttivat itse itselleen määräämää tuomiota suorittamalla elämää eksentrikkona niin hyvin kuin pystyivät, pitämällä kiinni niistä kunnian rippeistä mitä oli, keskellä toivottomuutta - mutta huumorilla ja turhia tunteilematta. Ainakin Marlowen kohdalla se toimi.

***

Philip Marlowe - Raymond Chandler's shamus hero. Chandler did learn writing and reading in Dulwich college, his literal hero's name was borrowed from playwriter Christopher Marlowe and even some reckless habits for fist-fighting are of same source. I have enjoyed Chandler's books, specially that one with the old giant with lust for Velma. I like the meticulous, stubborn nature of Marlowe, his melancholy wandering in the purgatory of California, his brave stiff-upper-lipness and his sophisticated sense of humor - and a well-kept, inlocked, deeply buried longing to...England?

Ei kommentteja: