Fast show'ssa isäntä kuvailee rengilleen taivasta, miten tuuli ajaa pilviä... koomisuudesta huolimatta ollaan englantilaisen maiseman ytimessä, avarissa näkymissä. Kun otetaan kuva nousevasta Spitfirestä, joka kohoaa peltojen tilkkutäkin ylle, on vaikea pidättää liikutustaan tämän sulavan tekniikan ja ihmisen muokkaaman maanpinnan henkeäsalpaavasta yhdistelmästä.
W.G.Hoskins innostui aikanaan kotiseutunsa Devonin maisemista ja halusi jäsentää ilmeisen tunteikasta suhdettaan. Hän huomasi, ettei maisemia tulkitsevia teoksia juuri ollut ja päätti itse kirjoittaa sellaisen. Vuonna 1955 ilmestynyt The Making of English Landscape on maisemantutkimuksen ja paikallishistorian klassikko. Se päivitettiin 1970-luvulla BBC:n TV-sarjaksi, jossa Hoskins itse kaihoisalla äänellään ja olemuksellaan yrittää herättää henkiin mennyttä ja ymmärtää näkemäänsä. Sarja löytyy you tubesta Hoskins English Landscape haulla.
Hoskinsin jäsentynyt etääntyminen palvelee analyysia, mutta maisema on kuitenkin aihe, joka on englantilaisuuden ytimessä ja josta voi antaa ylähuulenkin vähän väristä. Mieleeni tulee muutama maiseman kuvaus, joissa on tavoitettu olennaisia asioita. James Herriotilla oli tapana ajaa Thirskin praktiikastaan Sutton Bankin huipulle ulkoiluttamaan koiriaan ja ihailemaan perienglantilaista tilkkutäkkimaisemaa. Paikka on komea ja jylhä, se tuntuu olevan kaiken yläpuolella.
Kaksi mieleenjäävää kuvausta löytyy maahanmuuttajilta. V.S.Naipaulin kirja Saapumisen arvoitus liikkuu Salisburyn ikiaikaisella tasangolla ja maalaa sen vaatimattomin, mutta syvin värein. Teos on lukukokemuksena hieno, se jäsentää elämää arkipäiväisesti ja teräviä havaintoja tehden. Ishiguron Pitkän päivän ilta sisältää erittäin hienon Englannin maisema-analyysin hovimestarin kertomana. Vaikka hän väistää rakkauden, maisema kuitenkin koskettaa häntä ja tekee hänet inhimillisemmäksi.
Minulle tärkeä maisema on nummimaisema, tuoksuineen ja tummine väreineen, sen karuus ja kirjavuus, turpeen ja lampaiden haju täydentävät ja kasvien tuoksu voi olla huumaavan voimakas. Olen kulkenut Järviseudun halki bussilla, ne maisemat lumosivat vilahdellessaan vesisateisina ikkunan takana. Järvet olivat matkailijoiden runsaudesta huolimatta edelleen varsin kesyttömiä, niissä on Wordsworthmaista lumousta. Rydal, Grasmere - kuvakirjat, mahdollisimman isot jatkavat lumousta, Rob Talbotin & Robin Whitemanin Lakeland landscapes on hieno. Samat tekijät ovat kuvanneet myös Yorkshire landscapes, jossa jylhät dalet on kuvattu niin monumentaalisesti kuin ne kohtaakin. Laaksot, kiemurtelevat tiet, kiviaidat ja valtavat kiviset ladot, yksinäiset talot keskellä maisemaa ovat unohtumattomia, pienet ja kiukkuiset purot jotka laskevat laaksonpohjan nopeakulkuiseen jokeen. Ne joet ovat erilaisia kuin Wind in the Willowsin myyrän sydämen melkein pakahduttava puro. Se välkkyy selvästi jossain Bangbournen lähistöllä, asukaskeskittymien liepeillä, mutta yhtä kaikki vaikuttava ilmiö.
Kaupunkimaisemassa ihastelen mielelläni rinteisiin rakennettuja kaupunkeja, miten taajamanauha kiertää kukkuloita ja miten tonttien tila on rinteessä käytössä tehokkaana ja näyttävänä puutarhana.
Englantilaisessa musiikissa, oli se sitten Taverneria, Handeliä, Elgaria tai Pink Floydia,voi kuulla maisemallista elementtiä, joka syventää ja täydentää omaa visuaalista kokemusta. Maiseman tarkasteluun on myös luotettava opas, joka avaa silmiä puiden, vesien, rantapenkereiden, pilvien muodon ja liikkeen jäsentyneeseen tarkasteluun - John Constable, joka taidehistoriassa on oma erikoisuutensa ja ensimmäisiä ulkoilmamaalareita, paljon ennen impressionisteja. Hänkin peittää Hoskinsin tavoin tunteensa ja jäsentää pakenevat havainnot ja tunteet pysyviksi ja vaikuttaviksi kokonaisuuksiksi.
***
English landscape is a national treasure - at least, in many places. Valleys, heaths, angry rivers and brooks, dales, fields - and open skies with sun, clouds and possibly a Spitfire flying over it all - ggrreat! For theory and structure to better understand it - please try old boy W.G.Hoskins.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti