The sun is God - William Turner, valon maalari

Ylen Areenassa on vielä joitakin päiviä pitkä elokuva William Turnerista, englantilaisesta taidemaalarista, jota pari vuotta sitten ilmestyneessä filmissä näyttelee Timothy Spall. Hän on tietysti tunnettu Näkemiin vaan, muru sarjan Barry Taylorina. Tässäkin roolissa hän loistaa löysällä puhetyylillään ja omituisilla naissuhteillaan.

Filmi esittelee kiinnostavasti eksentrisen taiteilijan elämän ja tärkeimpiä töitä, matkoja niiden inspiraatiopaikoille ja varsinkin ajoitukselle - Turner maalasi mielellään näkymiä aamuhämyssä ja elementtien pauhatessa. Taiteilijan erikoisuutta on läheinen isäsuhde, naissuhteiden häikäilemätön asenne, joka kuitenkin voi taipua aidoksi lämmöksikin. Turner keskittyi selvästi taiteeseensa ja piti sitä arvossaan. Filmi ei hymistele ketään, Constablea tönäistään sen kummemmin motivoimatta kohtausta - kyseessähän on toinen taiteilija, joka avasi maalaustaiteeseen uusia näkymiä. Taidekriitikko John Ruskin-ironia on helpompi ymmärtää. Lopussa taiteilija katsoo tulevaan tai summaa sen, mitä tuotannollaan tavoitteli: "Aurinko on Jumala" olivat hänen viimeiset sanansa ja niissä tiivistyy oudolla tavalla hänen luonnontieteellinen ja romanttinen näkemyksensä maailmasta ja sen näkyväksi tekevästä valosta.

Jäin miettimään omaa suhdettani Turneriin. Hän tuntuu väreissään ja vimmassaan romanttiselta ja ilmaisuvoimaiselta. Katson töissä myös teollisen vallankumouksen merkkejä, höyryn, vauhdin ja kulkuvälineiden ihannointia. Hän matkusteli paljon, ja olisi kiintoisaa katsoa kaikki paikat, missä hän kierteli. Pelkästään Kentissä kohteita on monta.
http://www.telegraph.co.uk/travel/destinations/europe/united-kingdom/england/kent/articles/J-M-W-Turners-Kent/
Margaten rannoille hän palasi usein, ne hiekat esiintyvät myös T.S.Eliotilla. Norham Castle on yksi myöhäisistä töistä. Kuvaa katsomalla syntyy vaikutelma eteläisestä merenrannasta, vaikka paikka on Northumbriassa, lähellä Berwickiä, jokilaaksossa. Teos löytyi hänen jäämistöstään ja sen abstraktius vaati vuosikymmenien sulattelun, ennen kuin se laitettiin näytteille.

Constablen vähemmän vimmainen luonnontarkkailu tuntuu läheisemmältä ja nykyaikaisemmalta. Joskus vähemmän on sittenkin enemmän. Turner kuuluu kuitenkin niihin englantilaisiin, joilla oli jääräpäisyyttä pitää päänsä ja tavoitella omaa visioaan, rehellisesti. Jos en nähnyt sitä, en myöskään maalannut sitä, vaikka tiesin sen olevan siellä. Turnerin havainnoissa on parhaimmillaan puhtautta, pahimmillaan ne tekevät huonovointiseksi kuin liika-annos luumuvanukasta ja kermavaahtoa.

***

Timothy Spall starred as Mr Turner in the fine painter film made some years ago. A painter of observed visions, of light and steam and speed, J.M.W. Turner was one of the big English Eccentrics. It would be interesting to get a list of all places he visited and painted. Some of them are not well-known, like Norham Castle - the early morning light cast a southern sun to the landscape. What seems to be a seashore is in reality a ford of a river, with cattle pasturing.

J.M.W. Turner: Norham castle, sunrise, c.1845. 

Source: Tate Gallery.

Tewkesbury abbey - ja ne mainiot viktoriaanit

Tewkesbury Abbey on mielenkiintoinen rakennus. Luostarirakennus päätyi Henrik VIII:n toimien seurauksena myyntiin, jolloin se hankittiin seurakuntakirkoksi, jossa se toimii tänäkin päivänä. Rakennuksen juuret ovat ikivanhat, mutta näkyvät vanhimmat osat ovat 1100-luvulta, normannien valloituksen jälkeisiä. Komea romaaninen torni on Englannin suurin tyylissään.

Osallistuimme Tewkesburyssa Carol Serviceen, joka oli "full monty"-tyyppinen, kaikkea ja runsaasti. Tekstien ja joululaulujen lisäksi tarjolla oli loistavan kuoron juhla-asut, suitsukkeet, pyhän veden vihmominen osallistujien päälle rosmariinioksalla - tunnelma oli katossa, jonka holvit korkealla.

Kirjakaupassa oli myynnissä harvinaisen kiinnostavaa teosta Tewkesbury Abbey - The Victorian Restoration Controversy. Kirkko oli vuosisatojen kuluessa saanut päivitystä, kunto oli rapistunut ja lopulta viktoriaanisena aikana päädyttiin restaurointiin Sir George Gilbert Scottin johdolla. Aikojen saatossa varsinkin pääalttarin rakenteita oli muutettu, ottaen huomioon reformaation, keropäitten ajan, restauraation ja katolisuudelle myönteiset suuntaukset - anglikaanisen kirkon historia on varsinaisesti tätä. Restaurointityöhön lähti innokkaasti mukaan paikallinen rakennusalan yrittäjä Thomas Collins. Hänen liiketoimintansa laajeni vuosien myötä ja hän päätyi Tewkesburyn pormestariksi. Collins ei kuitenkaan ollut täydellinen rakennushistoriallinen katastrofi, kuten voisi kuvitella, hän toteutti muutoksia välttämättömyydessä ja usein hyvän maun mukaisesti. Esimerkiksi kirkon epätasaisen lattian tasoittaminen oli välttämättömyys. Tasoitettu lattia ei varmasti ollut keskiajan rakennuksen mukainen, mutta tasoitus tarvittiin jo tulvavahinkojen estämiseksi.

Restaurointi sai nimekkään arvostelijan William Morrisista, joka katsoi että historiallista rakennusta ollaan hävittämässä. Hän puuttui myös lattialaattojen valintaan ja kritisoi valintoja liian kiiltäviksi. Morris ei itse asiassa ollut erityisen hyvin perillä Tewkesburystä, vaan halusi tuoda esiin huolensa yleisemmin rakennusten mielivaltaisesta restauroinnista.

Tewkesburyssä on käsittääkseni saavutettu hyvä tasapaino osittain juuri keskustelun vuoksi. Seinät ovat paljaat, niistä on putsattu kellertävä maali, joka niihin oli joskus 1700-luvulla vedetty. Alttarirakennelmat ovat kompromisseja nykyisten palvelustarpeiden ja historian kehityksen välillä. Kirkossa on elementtejä sekä uskoville, että arkkitehtuurin ja historian ystäville. Viktoriaanista kiiltoa on vähän - holvien lakikiviveistoksia on restauroitu ja väritetty maltillisesti, kuorin värilliset katot ovat rohkeampia tai räikeämpiä, mielipiteet niistä varmasti jakautuvat. Viktoriaanien rakastama messinki kiiltää Raamattutelinekotkissa.

Nykymuodossaan Tewkesbury Abbey on kunnianarvoisa kirkko, joka ei ole pelkkä rakennushistoriallinen aarre, vaan se on myös samalla kirkollinen käyttörakennus, paikallisessa käytössä. Restaurointi on tältä osin varmasti onnistunut. Erinomainen kuoro todistaa, että perinne on yhä elävä.

***

Tewkesbury Abbey has a fascinating history. Particularly interesting is its restauration controversy, introduced by William Morris himself - blaming George Gilbert Scott and the local building businessman, Thomas Collins, later Mayor, of destroying the historical building. Yet, it is not always easy to find a balance in restoring the old building and keeping it at the same time alive for purpose it was build for - to serve the congregation, and God. In my opinion, a very delicate balance is achieved in Tewkesbury, a beautiful building with only few Victorian excesses, and one can judge the congregation by its choir - in Tewkesbury it is just magnificent!

Kumpujen yöstä - Deerhurst

Reissu on siis tehty ja kaupungit nähty. Varsin loppuvaiheessa oleskelua huomasin, että lähellä majapaikkaamme sijaitsee anglosaksinen kirkko Deerhurstissa. Ennen normannivalloitusta rakennettuja kirkkoja on saarella parisataa ja niistä muutama on arkkitehtonisesti mielenkiintoinen. Kerman kermaa edustaa Brixworth, jonne suuntaamme jollain tulevalla reissulla, se on basilika, jossa on kokoa ja näköä.

Deerhurst on mitätön paikkakunta nykyjään, edes kunnollista kyläkeskusta oli vaikea löytää. Navigaattori sekosi ja johdatti meidät väärälle tielle opaskylttien ohi. Päädyimme jonkinlaiselle pussinperälle, tien varsi oli täynnä kaikenlaista roskaa ja ehdin miettiä taas kerran, miten lähellä matkoilla ylevä ja koominen ovat toisiaan ja mikä järki paikkojen bongailussa perimmältään on.

Deerhurst kuuluu Tewkesburyn takamaihin ja se sijaitsee saman virran, Severnin sivuhaarassa. Joki on viime vuosina tulvinut pahasti ja Deerhurstissakin suuret tulvaportit oli vasta asennettu estämään pahimpia tuhoja.

Kirkkoa lähestyessään saattoi maaston muodoista erottaa paikan merkitystä, tähystyspaikkoja, suojaisia notkelmia, puolustuslaakioita, kaikki hyvin kuluneena. Tällaista paikan tuntua on vaikea kuvailla. Kirkkoa ei erottanut kaukaa: sen näki oikeastaan vasta läheltä, se ei ollut ollenkaan goottilaisen taivaisiinkohoavaa sorttia, vaan maanläheinen, pieni henkinen linnake, joka tuntui kasvavan maisemasta ja joka suureni lähellä varsin vakuuttavaksi rakennelmaksi, jykevä torni, kalanruotomainen kivilimitys, pyöreät kaaret umpeenmuurattuina, primitiiviset petoveistokset, Marian kuva ja ulkopuolella enkeliveistos lähes silmälle näkymättömässä paikassa. Sisätila oli yllättävän avara ja arkaaisen juhlallinen, erikoiset kolmiomaiset ikkunat laivan päätyseinässä. Kirkko oli sanalla sanottuna ihastuttavan ankara ja erilainen.
http://greatenglishchurches.co.uk/html/deerhurst.html

Lähellä sijaitsi toinenkin anglosaksinen luomus, Oddan kappeli
http://www.english-heritage.org.uk/visit/places/oddas-chapel/
Sen piti olla suljettu, mutta riemukseni se oli auki ja pääsin tarkastelemaan ikivanhoja rakenteita aina kappelin ylisiä myöten.

Tällaisten paikkojen kokeminen vetää nöyräksi. Ne ovat nähneet lukemattomia sukupolvia ja ne suhteuttavat vieraansa siihen. Anglosaksisen arkkitehtuurin suhteissa on jotain miellyttävän vanhanaikaista, joka tuntuu vaistomaisesti oikealta. Käsityö erottuu rakenteissa selvästi, vahvana tuntuu paikallisuus ja pyhyyden kokemus: tässä paikassa Englanti on ollut ja on.

***

My quest is to see as many anglo-saxon churches as possible. In my trip, for the last whole day, we drove to Deerhurst for its two fine churches: St Mary and Odda's Chapel. The proportions of this old Romanesque architecture are disarming: the scale is human and divine at the same time, the buildings are not attempting to make vertical records of later Gothic style, but they let persons come nearer, slowly and venerably, to admire the surprisingly vast interior, thick herringbone masoning, primitive but powerful sculpture. The generations have passed away and these walls still stay strong, England has been here and it is here now.

Kummittelua

Aivan aluksi toivon vinkkejä, miten blogiarkisto olisi järkevää koota. Tekninen apu on myös tervetullutta, koska en saa bloggerissa nykyistä parempaa luettelointia ja jaotusta tehtyä, yritystä on ollut. Kiitos jo etukäteen!

***

Mutta asiaan. Olen yöpynyt Englannissa kohteissa, joissa olen tuntenut selittämätöntä pelkoa. Nyt sellaista ei ollut, vaikka pari käyntikohdetta muuten hätkäyttivätkin. Pari vuotta sitten yövyimme Riponissa grade 2:n talossa eli vanhassa, osittain suojeltavassa, arvokkaassa kohteessa. Pohjakaavaa emme tienneet etukäteen  - olisimme varmasti miettineet paikkaa toisen kerran ennen varaamista. Kulkuovi oli pimeässä. Keittiössä ei ollut ruokapöytää, joten jouduimme ruokailtaessa kantamaan kaiken toiseen päähän taloa olohuoneen viihtyisän ikkunan ääreen, josta saattoi seurata puutarhaa ja sen takana kulkevaa katua. Pesuhuone oli päinvastaisessa päässä ja sinne sai yöllä kulkea melkoisen matkan. Missään asunnossani en ole suhteellisesti vaeltanut niin paljon kuin tässä. Yöllä vessaan meno pelotti, tunsin oloni epämukavaksi kylpiessäni, eikä se ollut vain paikan kylmää kosteutta. Vaimoni oli tuntenut samoin. "Ne silmät..."

Kummitusjutut ovat kiehtoneet itseäni pitkään. En tietoisesti hakeudu pelottaviin paikkoihin, mutta joskus niihin törmää. Vaikka aiheesta on puhuttu paljon, aika vähän konkreettista on tarjolla. Sisältöä tulee tasaisesti yhtä vähän sekä kummitusfriikeiltä kuin skeptikoiltakin. Ehkä sisällämme on pelko tai toive nähdä jotain, myös tiedostamatta. Otetaan Shakespeare avuksi:
https://www.kirjastot.fi/kysy/olen-kielenkaantaja-ja-suomennan-teosta

Mielestäni vakuuttavan tuntoinen selitysmalli pohjautuu fysiikkaan. Tiettyjen paikkojen lämpötilanvaihtelut, kosteusvaihtelut, homeen ja sienten tuoksut, ilmanpaineen erot, magneettikenttien poikkeamat voivat sekoittaa aistejamme. Puut voivat tuulessa kirskua kammottavasti ja tornipöllö lentää äänettömästi ohitsemme ja päästää luonnottoman surullisen ääntelyn, joka saa yöhön virittyneet, herkistyneet korvamme kalpenemaan kauhusta, puhumattakaan pöllön omituisesta ulkonäöstä, joka voi säikäyttää.

Varsinaisessa kummittelussa on kaksi suuntaa. Periaatteessa meillä on tarve saada tietoa jostain, mietimme tihentyneesti paikan tunnelmaa ja syitä siihen, voimme myös miettiä menneitä henkilöitä ja yhteyttämme heihin, mitä heille haluaisimme sanoa. Tämä on yleisintä ja tämän tunnistanevat myös skeptikotkin. Kun liikun Elgarin kotimaisemissa ja käyn hänen haudallaan, pakostakin mietin omaa suhdettani hänen perintöönsä. Toinen suunta on harvinaisempi: jos menneet pyrkivätkin kommunikoimaan meidän kanssamme. Miksi näin tapahtuisi ja miten? Olisiko se tapahtuessaan meille ymmärrettävää? Ymmärtääkseni tämä on juuri asia, joka tuohon ensimmäiseen yhdistyneenä luo kummitteluun kiehtovuutta ja salaperäisyyttä.

Outoudessa on jotain samalla mukavasti kotoista ja pelottavaa - siksi kummitusjutut ovat suosittuja. Jotkut hakevat vastaavia säväreitä kuuluisista rikoksista, joihin selvittämättömyys tai järjettömyys antaa kummitusmaista, synkkää hohdetta. Esimerkkinä vaikka Viiltäjä-Jackin tekoset tai Gloucesterin osoite 25 Cromwell Street. Mutta varsinaisia kummitustaloja löytyy Englannista useilta paikkakunnilta. Tuossa Riponin kohteessa varsinainen uni oli kuitenkin riittävän rauhallista, vaikka kylppärissä jänskättikin...

***

Have you seen the ghost? I have not, but sometimes felt the presence of... something. The rational explanation is some anomalities in physical environment: drop of room temperature, change of moisture, wind, some chemicals - from mold or funghi, air pressure... even noise from tree trunks and from owls... can make our senses more alert to receive something - inside us, yes, but might there be also spirits that like to communicate with us? We cannot tell surely.

There are many famous haunted houses in England, plus those places where particularly nasty crimes have been committed - Jack the Ripper tour and notorious 25 Cromwell Street, Gloucester comes to mind, feeding our mind with fear.

Mira Jump - sähkösuihkun alla

Blogissa on ollut tauko kunniallisesta syystä: olen ollut Englannissa. Kun aihesuman purkaminen nyt alkaa, pitää tietysti tarttua johonkin ei-ilmeiseen. Vaimoni kysyi, miten tämä vehje toimii. Rohkaisin tietysti vetämään käynnistysnappulasta. Kun roikkuvasta langasta vetäisi lujaa, vehkeeseen syttyi valo ja käynnistysnappulasta painamalla kylmä vesisuihku syöksähti pesutilaan.

Puhun siis sähkösuihkusta, tyypiltään Mira Jump. Kun itse tutkiskelin vuorollani laitteen toimintaa, mietin ilahtuisiko Mira Luoti nimeään kantavasta laitteesta. Energinen Mira voisi hyvinkin hypähtää kylmän vesisuihkun saatuaan. Muistelin aikaisempien matkojeni vaikeaa suhdettani näihin laitteisiin, monesti olen epämiellyttävällä tavalla tuntenut itseni murtovarkaaksi, joka yrittää etsiä kassakaapista oikeaa yhdistelmää ja epäonnistumisen palkkiona saa yllättävän kylmän suihkun - joita inhoan ja silti kaihoan niiden karkaisevien vaikutusten vuoksi.

Sähkösuihku on epäilyttävä, se herättää mielikuvia mentaalisten hoitolaitosten synkästä todellisuudesta menneisyydessä. Tiedän, että kauhua lisää, jos suihkukoppiin kuvittelee vielä sopivan niveljalkaisen kumppaniksi. Löysin kuitenkin jotain hirvittävämpää: sähkösuihkuissa on ongelmia ja niitä kehotetaan ratkomaan kotikonstein yleismittarien ja putkipihtien avulla. Kun Suomessa pelkän lamppujohtojen sokeripalaan kajoaminen ohjeistetaan uskomaan ammattimiehille, niin Englannin DIY-ohjeissa kannustetaan sumeilematta käymään ongelmien ilmetessä itse käsiksi veden ja sähkön letaalilta tuntuvaan yhdistelmään.
https://m.youtube.com/watch?v=Zykruq7ZFV4

Englantilainen vesi tietysti kalkitsee tehokkaasti laitteen osia ja on hämmästyttävää, että vesi todellakin lämpenee kuparivastuksilla muovisen kilven alla ihan suojaamattoman suihkuttelijan nenän edessä. Kotoinen Oras, tasaisen lämmön ja vedenpaineen termostaattihana, alkaa tuntua tylsän toimivalta. Englantilaisessa pesuhuoneessa pyörivä tuuletin lisää sähköistä tunnelmaa, mutta vie myös tehokkaasti kosteutta pois saniteettiosastolta. Suihkusta selvittyään olo ei ole suomalaisittain superpuhdas, mutta mieli on tyytyväisempi, koska eloonjääminen on enemmän realisointunut prosessissa.

***

Electric shower - that is what I call the experience for a Finn. In our welfare society, water and electric power problem issues are guided to be left to the professionals - not in England, the country of DIY experts! From you tube you can find answers to the water & electricity problems with showers, and encouragement to self-help measures that should be classified as lethal to any ordinary Finn, or at least to authorities and guidance they provide us, for our very best.