Prime Minister Harold MacMillian and Juuso Walden, Finland, August, 1963.
Sotaan joutuminen Englantia vastaan oli suomalaisille anglofiileille - heihin kuuluivat vaikkapa Mannerheim ja Ryti - kauhistus. Kun sotaan kuitenkin jouduttiin, pärjäiltiin sitten. Isä Rudolf Walden hääräsi sotahallituksen töissä ja hoiteli sivussa yritysbisneksiä minkä ehti. Rauhanteon jälkeen businessyhteys piti luoda Neuvostoliiton lisäksi nopeasti taas myös länteen. Poika Juuso Walden muistelee elämäkerrassaan yhteyksiä saarivaltakuntaan.
Vaikka pohjoismaista hyvinvointivaltiota ei vielä ollut, patruunan muistelmista voi nähdä sen aihioita. Tehdas piti huolta omistaan. Kirkko rakennettiin, työtä tarjottiin yhteisössä ja perheen piti pysyä koossa. Jalkapallo oli tärkeää. Vähäisimmänkin toimen hoitajat tunsivat patruunansa ja arvostivat häntä.
Sodanjälkeinen Englanti oli karu, köyhtynyt maa, jonka elintaso oli uskomattoman matala nykyiseen verrattuna.
Patruuna majoittui mielellään samoihin nimihotelleihin - Ritz, Carlton, Lontoossa, ne olivat vähän kulahtaneita. Palvelusväki, portimot tulivat tutuiksi ja saivat patruunalta huomiota. He olivat taistelleet sodassa vastapuolella. He olivat sotaretkillään vammautuneet ja saaneet järjestetyn työpaikan hotelliin palvelutehtäviin. Rauhan aikana näihin miehiin kehittyi arvostus patruunaa kohtaan, he tunsivat ettei tämä ollut kuka tahansa, vaan vuorineuvos suhtautui heihin reilusti kuin oman tehtaansa poikiin, odottaen että he tekivät tehtävänsä.
Luokkayhteiskunnassa suomalainen talonpoikainen välittömyys oli uutta. Kun Juuso 1960-luvulla saapui Ritziin, porukasta puuttui vanha hissinkuljettaja. Walden kysyi muilta, missä hän on. Sairaalassa, tuli vastaus. Patruuna kysyi missä. Ei tiedetty. Vastaus ei patruunalle kelvannut. Hän lähetti miehen selvittämään vahtimestarin sairasvuoteen paikan. Osoite tuotiin kohta Waldenille. Hän käski lähettämään vanhalle palvelijalleen pullon viskiä sairaalaan toipumista vauhdittamaan.
***
To Finland and its many anglophiles - including our Prime Minister Risto Ryti and Marshall Mannerheim - a war against Britain was a nightmare. But after the war we got back in business as usual. One of those businessmen was Juuso Walden, a son of Rudolf Walden, the left hand of Mannerheim. Juuso loved post-war London and its big hotels Ritz, Carlton - still famous, but shabby. He took their personnel his own, by his natural, generous Finnish leader of the peasant/industrial community charm and spirit. On these principles, the Nordic Welfare State model was established. In English class system his generosity was noted and appreciated. Once on visit in 60's, he noticed that old invalid elevator man was missing from the line. He asked for him, made them find out the hospital where he was placed. To that address he sent to his servant a bottle of whisky to help him to get well soon.
Source: Juuso Walden - viimeinen patruuna. Pertti Klemola 1970. S.37-38. Kuvaliite, 3.kuva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti