keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Kate Bush 3: Hounds of Love

Katie is back! Blogia kirjoittaessa on hauska huomata, miten asiat lopulta liittyvät toisiinsa. Kate Bush on lupautunut runoprojektiin, jossa kunnioitetaan Emily Brontën syntymän 200-vuotismuistoa. Seuratkaamme tiedotusvälinettä asiassa.

***

Päätän kolmiosaisen Kate-sarjan hänen tuotantonsa kultaisen keskikauden pohdintaan. Siihen kuuluvat albumit The Dreaming, Hounds of Love, The Sensual World ja The Red Shoes. Levyjä yhdistää monimutkaisuus ja materiaalin rikkaus. Aivoituksiin ja merkityksiin ei ole helppo päästä kiinni ja fanisivuilla voi seurata teorioita, heittoja ja puhdasta läppää - ilman suurta varmuutta mistään.

Katie tuotti materiaalia hyvin omaehtoisesti, keskittyneesti, mahdollisimman suotuisissa oloissa, mutta myös kentälle lähtien, kuten intensiivisiin ja intuitiivisiin sessioihin bulgarialaisten kansanlaulunaisten kanssa. Bulgarialaiset oikukkaat rytmit ja yliluonnollisen oloiset sävelkulut olivat sensaatio, jonka vaikutus ulottui jopa Spice Girlsiin saakka. Monimutkaistenkin teosten lähtökohtana olivat usein Katien omat pohdinnat pianon ääressä. Lopputulokset ovat siitä kuitenkin varsin kaukana: Katien teokset eivät ole pianolla kovin helppoja esitettäviä. Katusoittajan on helpompi esittää Turkkilainen marssi kuin Wuthering Heights.

Jos itse tekee kaiken ja pyrkii kontrolloimaan myös kokeiluja, joiden tarkoitus on nimenomaan kokeilu, on riskinä metsän häviäminen puilta. Huonoimmillaan tämän kauden tuotanto on monimutkaisia raitoja, joissa oikein mihinkään ei voi keskittyä, kun jokainen lanka tuntuu olevan ladattu täyteen jotain tärkeää. Mieleen tulee dekkarintekijän tärkein ohje Kill your darlings: aivan kaikkea materiaalia ei olisi tarvinnut käyttää. Usein less is more. Katie on itsekin tiedostanut ongelmat ja palannut jälkeenpäin editoimaan tätä kautta uuteen, raikkaampaan kuosiin.

Hounds of Love muodostuu kahdesta puolikkaasta - taas sympaattista LP-ajattelua. On nimipuolikas, joka on komeaa, itsevarmaa poppia, vaikka tekijä nimeääkin itsensä pelkuriksi. Toinen puoli on monimutkaisempi kokonaisuus, Tennysonin Arthur-runoon viittaava The Ninth Wave. Ajatus aallosta kulkeutui myös Katien muutaman vuoden takaisessa paluukonserttiin, kertautuu hänen oudon sivustonsa sisäänpääsyssä tai miksei levy-yhtiön nimessäkin. Tässä blogissa asiaa on pohdittu enemmänkin. Olennaista on kuitenkin, että juuria etsitään perinteistä ja kansallisista myyteistä, joita myös Tennyson osaltaan välittää. Yleisestä ja hämärästä myytistä voidaan tulla myös yksityiseen ja kirkkaaseen: tämä on kokemusta rikastava prosessi. 

Aalto on laaja kaari, joka kulkee vaihtuvien tunteiden ja kauhunkin kautta loppulauluun The Morning Fog, joka on Katelle tyypillisesti moniselitteinen. Onko laulun henkilö kuollut vai heräämässä eloon, jää epäselväksi ja kuulijan vastuulle. Joka tapauksessa laulu on rauhallinen, koskettava ja viiltävän kaunis. Ajatus paremmin rakastamisesta ja sen välittymisestä läheisille on täysin ymmärrettävä ja vastustamaton. Juuri tällainen jaetun inhimillisyyden rajapinta tekee Katiesta niin rakastetun.

Itselleni koko levy on ollut tärkeä. Lopun bachmaiseen, triosonaattimaiseen rakenteeseen, jossa kuoron rallallattelu ja puhallinsoittimen oudot sävyt säännöstelevät tunnepitoisuutta, on kuljettu pitkä matka. Kaikessa monimutkaisuudessaan ja eristäytyneisyydessään Kate Bush on hämmästyttävä artisti, taiteilija joka välittää myös syvempiä tuntoja kuin popin vakiohattaraa tai peruskoreografioita. Kaikessa outoudessaan hän pystyy vastaamaan mollybloomaisen myönteisesti olemassaololle suhisten, kuten seuraavan albuminsa avausraidalla. Tuotanto on elämän ja rakkauden iso tutkimusmatka korvansa auki pitävälle kuulijalle.

***

The third part of my Kate Bush dedication focuses on the final song of the Ninth Wave, The Morning Fog. This large arch of different songs is the second LP half of her Hounds of Love album. That is such a dear record to me: her middle period is time of complicated productions, but this song is so wonderful, human and touching. Her references are to big themes, love and life and to the Arthurian myth via Tennyson! Whether the heroine is alive or dead in the last song is somewhat unclear, but that does not matter. For a track telling about falling down, it is a very uplifting piece. It encourages us to love those dear persons near us: with a little help from our friend Katie, we could do it better.

For those who like to know more about the interesting Tennyson- connection, this blog Oh, By the Way By Jeff - is very nice. And please do not forget Katie's latest project linked with Emily Brontë. What a duo it is!

The Morning Fog
The light 
Begin to bleed 
Begin to breathe 
Begin to speak
D'you know what? 
I love you better now
I am falling 
Like a stone 
Like a storm 
Being born again 
Into the sweet morning fog
D'you know what? 
I love you better now
I'm falling 
And I'd love to hold you know
I'll kiss the ground
I'll tell my mother 
I'll tell my father 
I'll tell my loved one 
I'll tell my brothers 
How much I love them

Ei kommentteja: