The British Collection is no more

Elämä on rakennettu niin, että karvautta hakemalla löytää lisää karvautta. Aihe on nyt niin voimakas, että yritän vääntää väkisin urhean ilmeen kasvoilleni ja puhun ihan muusta niin kuin poikakoulun kiusaajien edessä on varottava huulen väpätystä. Yritän alkuun puhua jotain positiivista. Tiedättehän, että HK on tuonut markkinoille brittipekonia, jota tervehdin ilolla. Nyt sellaista saa myös Lidlistä. Eli pekonia, jossa on lihaa. Paistoin nyt oikeaa pekonia, lisäkkeenä haudutettuja ruskeita sieniä ja HP kastiketta ja vahvaa teetä - tarvitsin voimia ja lohdutusta. Ja nyt huonoihin uutisiin.

Rikhardinkadun kirjaston brittiläinen kokoelma on lakkautettu.

Lakkautettu, hajoitettu, siirretty. Se on mennyt varastoihin. Sitä ei enää ole, se on ex-kokoelma.

***

British Council luopui vuonna 1993 kirjastostaan ja tarjosi sitä suomalaisille kirjastoille. Valinta ratkaistiin Vantaan ja Helsingin kaupunkien välillä. Helsinki esitti kokoelman sijoittamista Rikhardinkadun kirjaston punatiiliseen valkoreunaiseen rakennukseen. Sinne se tuli. Siskoni esitteli kokoelman minulle tuoreeltaan. Paikka oli puitteita myöten brittiläinen kirjataivas maan yllä, toisessa kerroksessa. Olin kokoelmasta haltioissani. Halusin muuttaa rakennukseen asumaan. Sieltä löysin Russell Chamberlinin teoksen The English Country Town
https://www.amazon.com/National-Trust-English-Country-Town/dp/B000O9J4GI
Kun nettikaupan voittokulku alkoi, ostin teoksen itselleni. Vuosien myötä olen rakentanut itseni ympärille oman British Collectionin, moni ostovinkeistä tuli juuri Rikhardinkadulta.

Kokoelma siirrettiin vuosien myötä neljänteen kerrokseen, jossa tilat olivat mukavat sielläkin. Nyt kun eilen saapastelin pitkän tauon jälkeen paikalle ja kysyin virkailijalta, missä kokoelma on, typerryin vastauksesta. Se on lopetettu reilu vuosi sitten, osittain hajoitettu luokkiin Rikhardinkadulla, osittain Kuopioon ja osittain Pasilaan varastoon. Chamberlainin teos on nyt Pasilan varastossa. Kirja tykkää kun sitä luetaan, sen paikka ei ole varastossa. En tiedä olisinko kahlehtinut itseni 4. kerroksen kirjahyllyyn jos olisin tiennyt tästä katalasta hankkeesta. Tämä on törkeä isku vasten Kansainyhteisön kasvoja! Olisimme varmasti olleet siskoni kanssa esittämässä paheksuntamme. Ääneni olisi varmasti vapissut tällaisen hävyttömyyden edessä!

Se mikä tuntuu pysyvältä, voidaan viedä pois. Se mikä on hyvää ja kaunista, voidaan sulkea varastoon, ettei ihmisten silmä sitä enää tavoittaisi. Virkailija vielä leppoisasti totesi, että rekistereihin ei ole jätetty mitään koodia, että kokoelma pystyttäisiin taas jäljittämään. Se on hallinnollisesti verrattomalla tarmolla poistettu tiloista, niin että on saatu yleviin tiloihin lisää tilaa jonninjoutaville julkaisuille. Nyt on myöhäistä kirjoittaa enää kirjastolaitoksen johtajallekaan, hän on tiensä valinnut. Suljen raskain sydämin takanani oven laitokseen, jossa rakas ystävä on heittänyt henkensä ja saanut ikävän lopun tarinaansa.

***

Once upon a time, there was a British Council branch in Helsinki. Their library was too big for them. One very wise man got an excellent idea: why not to give these books to the Finnish Library? And lo: the British Collection was established in the City of Helsinki Library in Rikhardinkatu. The old building was perfect for this collection, it has white borders, with red tiles and many were those students that fell in love with this little piece of England, its interesting books and peaceful ambience and I guess many have fallen in love with each other while finding information here. But in this valley of sorrows, all beauty must have a bitter end: one day very bad and nasty aunts and uncles working for the Helsinki City Library made a very bold and stupid move. They decided to dash and tear that old-fashioned collection and sent those dearly loved books in piles to several places. And many unhappy books have not seen any daylight in their cellars since that.