The Nordic Wood

Photograph: Michael Hieber/Getty Images. Ash it is - Saarnihan se on!

Pohjoismainen hyggeily vetoaa britteihin. Suomeksi ilmestynyt norjalaiskirja halkojen hakkaamisesta ei ollut täällä menestystarina. Tilasin sen mielenkiinnosta Sammakon Kirjakaupasta  kahdella (2) eurolla. Englannissa Lars Myttingin teos on ollut bestseller, eikä sitä edelleenkään saa pennyllä ainakaan Amazonista. Suomalainen ei puiden hakkaamiseen oppaita kaipaa: Fiskars pysyy kädessä ilmankin.

Puunhakkaaminen on rentouttavaa ja hyödyllistä puuhaa - tämä on saarelle rauhoittava viesti. Brittien kollektiivisessa piilotajunnassa pohjanmiehet ovat hurjia kirveiden kanssa heiluvia vihollisia. Nämä kuitenkin näkivät metsissä myös esteettisiä arvoja ja heidän maailmansa keskuksessa kasvoi Yggdrasil - saarnipuu, tuo arvoituksellinen nornien puu, johon kuolevaisten kohtalonlangat kiinnittyivät ja jonka puuaines oli polttamiseen verratonta helpon kuivattamisen ja korkean lämpöarvon vuoksi. Myttingin puunhakkausopasta on arvioitu yhdessä muiden puukirjojen kanssa the Guardianissa 16.12.2015. Myös Robert Pennin kirja vaikuttaa kiinnostavalta.

Brittien metsistä on jäljellä korostunut myyttisyys: oikeaa metsää on vain paikoin, mutta se voi suomalaisittain tarkasteltuna olla hyvinkin villiä. Puulajeja on paljon ja Suomessa pensaaksi jäävä kasvi voi Englannissa olla puun mitoissa kuten ruusuorapihlaja. Olen nauttinut rinteiden ryteikköisistä metsistä, jotka ovat kuin suoraan Macbethistä tai Beowulfista.

Puut ovat uskomattoman hienoja. Niihen arvostaminen ei saa kuitenkaan jäädä puuaineksen polttamisesta pidättäytymiseen: sille on aikansa ja paikkansa. Se on Englannissa meitä harvinaisempaa herkkua. Puuaineksen lämpöarvoja ja halkorunoa olen käsitellyt blogissa aiemminkin.

***

Britons have found Nordic Hygge also in unexpected subjects, like tree-cutting with axe. Making piles of logs can be seen as peaceful and rational form of relaxing. This book by Lars Mytting was a bestseller in the UK, but sold quite poorly in Finland - because for us, there is nothing exotic in it, everybody knows here what we should do with axe and wood, or should at least. Yet in the backwoods of British collective sub-concious mind lurk the fierce men of the north, with their dragon-headed ships and visions of the World-tree Yggdrasil and its links with the destiny of all mankind. For Finnish eyes, our woods are not so magic, but British forests, or what is left of them, are interesting. Some domestic bushes (hawthorn) grow into trees in British Isles to surprise us. Even more we are suprised by the moving forest concept from Macbeth!

Kate Bush 1: The Kick Inside

© 2018 Kate Bush http://www.katebush.com/

Luokkakaverini oli tohkeissaan. Hän laittoi levylautaselle levyn, jonka kannessa vetävännäköinen nainen voimisteli erikoisesti itämaisen oloisena - levyllä hänen äänensä liikkui korkealla kuin leija, akrobaattisena ja outona.

Kuulin tuolloin 1980-luvun alussa The Kick Insiden, Kate Bushin esikoislevyn, ensi kerran. Seuraavan kerran palasin Katien luo Aerial-levyn hypetyksen jälkitilassa aivan toisella vuosituhannella. Kuuntelin levyä kuin mitä tahansa klassista nykymusiikkia. Tupla-LP, joka tämä albumi tosiasiassa on, tiivistää hyvin Katien tuotannon erikoispiirteet: omalakisuuden, tinkimättömyyden, sattumanvaraisuuden ja yksityiskohtien hiomisen, unohtamatta outoutta. Suhtauduin levyyn positiivisesti: siedin äitiä, joka välttämättä halusi vetää rakkaan lapsensa äänen levylle tai halusi hyödyntää mustarastaan laulua taustanauhassa. Niiden lisäksi levyllä oli hämmästyttäviä rauhan ja kauneuden hetkiä. Omituista oli myös jääräpäinen ajattelu edelleen LP-levyn puoliskoina, kappaleet oli kaaritettu sen pohjalta.

Lopulta päädyin kuuntelemaan rouvan koko tuotannon jokseenkin tarkasti läpi ja luin Graeme Thomsonin Kate Bush-kirjan. Kirja antoi tietoa, mutta se oli myös suurelta osin joutavanpäiväinen popdiivalle tehty omistus, joka ei edes ollut kovin kunnioittava. Se kuitenkin tarjosi kehikon tuotannon arviointiin, samoin kuin ne lukemattomat ihmiset, jotka haastattelin ja jotka totesivat Kate Bushin musiikin erikoiseksi.

Kate Bush muistetaan yleensä suurimmasta hitistään, esikoislevynsä Wuthering Heights - raidasta, joka on siitä omituinen Emily Brontë-omistus, ettei Katie ollut teosta edes lukenut. Teksti on tehty lonkalta, mutta se välittää kirjan keskeisen jännitteen nasakasti. Nuori muusikko ampuu kerralla maaliin, kuin vaistolla. Typical, sanoisi englantilainen.

Levyn jonkinnäköisessä jälkituotantovaiheessa syntyi toinen albumi Lionheart, jonka merkillistä kantta ihmettelimme luokkakaverin kanssa. Kaunis nainen oli muuttunut puoliksi leijonaksi ja vetäytynyt narnialaiselle ullakolle.

Kun ensimmäinen levy on tiivis kokonaisuus, Lionheart on jonkinlainen shambles, kyhäelmä. Sen aloittaa kuitenkin raita, joka taatusti erottelee kuulijat: Symphony in Blue. Sävellyksenä se on erikoinen, melodisesti liikkuva ja sävellajeittain asettumaton. Se on rauhallinen, mutta kiemurainen kappale. Esittäminen ei ole helppoa, jos ei halua toistaa Katien painotuksia, jotka ovat hienovaraisen päättäväisiä. Jos sävellyksestä syntyy kuva, että kyse on harmittomasta, oudon viehkeästä pop-rallattelusta, kappaleen sanat yllättävät. Elämänkokemusta on niin paljon, että se halutaan tiivistää kahteen väriin, punaiseen ja siniseen ja sinfoniaan niistä. Laulu käsittelee elämää, rakkautta ja kuolemanpelon voittamista. Sanat ovat hyvin konkreettisia ja suoria. Seksin merkitys tuodaan hyvin esille: se on elämän tarkoitus jatkumisessa; se myös poistaa jännitystä ja vilkastuttaa verenkiertoa. Laulajatar toteaa myös mutkattomasti, että seksi paranee, kun sitä ajattelee. Toinen kiinnostava kohta on, kun tekstin kirjoittaja näkee itsensä pianossa melodiana.

Minkälainen ihminen tekee näin omituisen kappaleen? Kun Kate Bush tuli markkinoille, nuoren naisen erikoisuus ja seksikkyys olivat huomiotaherättäviä. Ne ovat kuitenkin vain yksiä ulottuvuuksia taiteilijakuvassa, johon syvennyn kahden muun päivityksen verran. Kannattaa tutustua esiin nostamaani raitaan täältä.

***

My schoolmate introduced me to the strange world of Ms Kate Bush. I got Kick Inside by this acrobatic, pop-coloratura-soprano with loads of sex appeal and strangeness. My next contact with her was after her album Aerial came out - its strange mix of children and blackbird voices, and moments of peace and beauty made me to survey her whole story - crab-like, backwise. She is absolutely not one of those obvious cases. Take one song, Symphony in Blue: yes it is by surface a light-hearted but tricky pop piece, but the words are not usual: fear of death, composing symphony by two colours and their meaning; the meaning of sex; seeing oneself as a melody on piano. Rich and complex - I will dedicate two further updates to my many-faced Katie.

Symphony in Blue

I spent a lot of my time looking at blue

The color of my room and my mood

Blue on the walls, blue out of my mouth

The sort of blue between clouds, when the sun comes out

The sort of blue in those eyes you get hung up about

When that feeling of meaninglessness sets in

Go blowing my mind on God

The light in the dark, with the neon arms

The meek He seeks, the beast He calms

The head of the good soul department

I see myself suddenly

On the piano, as a melody

My terrible fear of dying

No longer plays with me

For now I know that I'm needed

For the symphony

I associate love with red

The colour of my heart when she's dead

Red in my mind when the jealousy flies

Red in my eyes from emotional ties

Manipulation, the danger signs

The more I think about sex, the better it gets

Here we have a purpose in life

Good for the blood circulation

Good for releasing the tension

The root of our reincarnations

I see myself suddenly

On the piano, as a melody

My terrible fear of dying

No longer plays with me

For now I know that I'm needed

For the symphony

I spent a lot of my time looking at blue

No wonder that I blue it

Quo vadis, Marks & Sparks?

Chandlerin - tuon mitä englantilaisimman amerikkalaisen - Syvä uni alkaa Marlowen kertojanäänellä kuvauksella rahakkaasta tapaamisesta, jonne mennään selvin päin ja vieläpä ruudinsinisessä puvussa. Sellaista pukua ei ole helppo löytää. Ruudinsavun väri on häilyvää ja havainnot ovat haihtuvia. Ennenkuin vaivun kokonaan unikuvien shakespearelaiseen olemukseen (sehän on pääasiallinen aines josta meidät on kudottu) niin menen asiaan. Marlowe, säästäväisenä miehenä, olisi ostanut pukunsa Marks & Spenceristä - niiden hinta on kohdillaan ja laatu sopii hyvin kenttätöihin, kuten eläköityneiden upseereiden tapaamiseen. Parempaakin laatua maailmassa tietysti on, mutta näillä mennään riskit minimoiden.

Olen blogissa aiemmin ihastellut Marks & Spencerin siunauksellista vaikutusta maahamme ja palannut aiheeseen sen jälkeenkin. Sokoksien yhteydessä on ollut liikkeitä, joiden valikoima on elähdyttänyt omaa vaatekaappiani. Kolmet kenkäparit ovat tuoreimmat, lukemattomat paidat ja aistikkaat alusvaatteet ovat sulostuttaneet arkeani. 

Mikä tuo siis varjon kesäiselle taivaalle? Liike lopetti jo vähäisen muonaosastonsa. Olen sydän syrjälläni katsellut vaatemyyntiä - tavara on hyvää, hinta helppo, mutta asiakkaat eivät kulje osastoilla ripein askelin ja pälyile toisiaan parhaiden ostosten tekemisen kilpailussa. Se huolestuttaa minua. Suomalaiset, löytäkää Marks & Sparks ja ostakaa - kaikki on edullista ja hyvää! Niin ketju pysyy rakkaan maamme kamaralla elähdyttävänä brittiläisen tavaran ja kulttuurin - tyylin - tarjoajana. Jos ette toimi oikein, tässä käy todella huonosti. Nettikaupassa ei ole mahdollista saada sitä kohteliasta, ystävällistä perusbrittiläistä hyvettä palvelun muodossa kuin näissä keitaissa vaatehtimon asussa. Mainitsinko jo asiakaskunnasta Kate Mossin? Kate Bushista en ole varma. Ja Blairin koko hallitus oli asiakas - hänhän edusti konservatiiveja  - vai oliko se sittenkin työväenpuoluetta?

***

Marks & Spencer have its shops in Finland as well. Today, I am once again worried of stubbborn nature of Finnish customers: crowds have not found yet Marks & Sparks en masse. I hope they soon will: clothes are of excellent price, quality and taste. Brogues, shirts, suits, knickers! Go and make yourselves and those friendly faces behind the till happy. Their service had been so English, so polite, so nice! Come on, customers, you can do it!

Elgar, 2nd Symphony - A Masterpiece

The statue of Elgar in Hereford.

Musiikista ei ole aina helppo saada kiinni. Olosuhteet yleensä auttavat, joku myönteinen piirre parantaa yksilöllistä vastaanottokykyä ja ennakkoluulot väistyvät. Minulle kävi näin Edward Elgarin toisen sinfonian kanssa.

Tunsin teoksen aikaisemmin Vernon Handleyn johtamana esityksenä. Se oli muistikuvassani mäkihyppytermein pikkunätti esitys, harmiton ja sievä, eikä aiheuttanut kuohuntaa kuten sinfonian pitäisi tehdä. Se vahvisti käsitystäni Elgarista erittäin kauniita miniatyyrejä tuottaneena hyväntahtoisena setämiehenä, joka mielellään pyöräili Englannin West Midlandsin viehättävissä kolkissa.

Jo aiemmin suosittelemassani Elgar-paketissa on myös toinen sinfonia John Barbirollin, tuon legendaarisen, johtamana. Ilmeisesti henkisen laiskuuden ja uteliaisuuden puutteen vuoksi en ollut aiemmin tarttunut esitykseen: Ralphin suosittelemana annoin teokselle uuden mahdollisuuden.

Barbirollin esitys iskee heti kuulijan tajuntaan lujalla otteella: seuraavan pyörityksen suuntaa ei arvaa. Musiikki on nerokasta, voimakasta, sen melodisuus on syvää, rikasta, runsasta ja monimutkaista. Sinfoninen rakenne on kuitenkin raudanluja ja pysyy kasassa hämmästyttävällä tavalla. Hitaassa osassa melodiat ovat suuria kuin St. Pancras asema Lontoossa, ne kulkevat soitinryhmältä toiselle sujuvasti ja saumattomasti Sir Johnin otteessa. Oheisessa linkissä Elgarin oma johtamiskatkelma on hämmästyttävän hyvin saatu leikattua antamaan autenttisen vaikutelman.

Olen ollut teoksen monipuolisuudesta hämmästynyt. Kaltaiseni kuulija tarvitsee herättävän esityksen, jotta aseet voidaan laskea ja antautua teoksen vietäväksi. On tarpeetonta verrata teosta Brahmsin sinfonioihin - Elgarin musiikin ääni on hänen omansa - mutta se kyllä kestää vertailun. Jousi- ja puhallinsoittimille Elgar kirjoitti tekstiä soittimien keskellä ikänsä istuneen mestarin tavoin. Musiikissa on estotonta rehevyyttä ja samalla sen tunnelataus on annosteltu ja jäsennelty henkevän pidättyväisesti. Teoksessa ei ole henkilökohtaisuudessa rypemistä, vaan se tuntuu nousevan kansakunnan etua tavoittelevasta beethoveniaanisesta tai brahmslaisesta eetoksesta. Joka on nähnyt Midlandsin vehreät kummut, tämä musiikki nostaa ne taas silmien eteen elävinä.

Esityksen jälkeen on hyvä huokaista ja kuunnella ne pari orkesteriminiatyyriä, joita Sir John lopuksi tarjoilee: ne virkistävät kuin kesäjuoma ja kruunaavat tunnelman juhlavuuden.

***

Elgar's 2nd Symphony is a masterpiece - I was helped to understand this by Ralph's generous guidance. The turns of the work are original, powerful and unexpected: the string and brass sections are absolutely professional writing, there is a lot of touching lilt in broad melodies of the first movement, the slow movement is powerful and melody chains rich indeed - all this served by Sir John Barbirolli. His recording was for me the gateway work to Elgar the monumentalist, not only the miniaturist (albeit a charming one). After heavy symphonic department, the refreshments are served by Sir John - Elegy and Sospiri, like a cool glass of Pimm's Cup on the green of the lawn. Ralph also recommended this recording with his typical review of the highest quality.

Olettakaamme kehittyvä ekonomisti

Photo: The Market Hall, Chipping Campden

Prospect pohti uusimmassa numerossaan kansantaloustieteen surkeata tilaa. Howard Reedin, itsekin ekonomisti, laaja pohdinta on tässä. Ennustukset talouden kehityksestä eivät toteudu, maailma muuttuu kovempaa vauhtia ja klassisen teorian timanttikärki Smith-Ricardo-Marx on menettänyt sen selittämiseen parhaan teränsä, keskikenttäkin vuotaa: keynesiläisyydestä käydään yhä keskustelua, missä talouden vaiheessa pitäisi valtion puuttua asioihin. Myös puolustus tuntuu menettäneen ryhtinsä: Chicagon koulukuntaa syyllistetään itsekeskeisen individualismiajattelun levittämisestä, maailman gordongekkoistumisesta.

Maailman muutoksen nopeus on hämmentävä ilman Brexitiäkin. Finanssikriisi, joka tuli yllätyksenä muille, paitsi sille yhdelle ekonomistille, alkaa olla historiaa. Maailma on siitäkin jo kymmenen vuotta vanhempi. Kun ekonomisti on pohtinut, onko täydellinen kilpailu vai monopolistuminen vallannut alaa tai pähkäillyt oliko euro, tuo käytännöksi muuttunut talousteoreetikon idea, virhe vai siunaus, niin samaan aikaan yhä kommunistinen Kiina on ottanut suurempaa kaulaa brittiläiseen imperiumiin ja varsinainen maailman vapauden suurvalta on vajonnut pohtimaan epistemologisia tiedon todenperäisyyden ongelmia. Meille on tullut jäädäkseen some ja netissä toimiva kauppa, jossa maut ja kysyntä reagoivat asioihin samantien: maailma on pörssistynyt.

Kansantaloustieteilijän välineet ovat hitaahkot: klassisesti mallinnetaan ja murskataan lukuja. Epävarmuudessa ollaan monesti teologisen hämäriä. Itseäni ärsytti, kun euron puuhamieheksi tulkitsemani kansantaloustieteilijä ottikin kypsässä iässä selkeän skeptisen kannan, kun aineistoa oli kertynyt tarpeeksi. Ongelmat olivat siinä vaiheessa olleet sille mökin Reetalle selviä jo pitkään.

Tiedotuksen nopeus on a ja o. Suurista on tullut pieniä ja pienet saattavat tehdä suuri muutoksia huomattavasti klassisia "yli ajan"-odotteita ripeämmin. Asioiden syklit ovat lyhentyneet, vaikka pysyvääkin näyttää olevan - Amazon ja Kiina. Prospectin pohdintaa on kiintoisa lueskella näin helteillä. Kansantaloustiede on viehättävää, siinä on samaa maailman tiivistämisen ajatusta kuin Brucknerin sinfonioissa tai hyvässä runossa - mutta jollain tavalla sen pitäisi tosiaan kehittyä. Itse ajattelen, että ekonomistit voivat jälleensyntyä ymmärtämällä markkinoita aiempaa paremmin. Se vaatii hengen laskeutumista myös tutkimattomien tieteiden alueille klassisesta, ylpeästä, korkeasta tornista. Ketteryys punnitaan juuri tällä kentällä.

Keskustelussa mukana oleminen oikeassa hetkessä on vaativaa. Itse innostuin artikkelista toissapäivänä, kun painettu lehti tuli kotiini klassisessa postijakelussa tilaajalle. Lehden internetsivuilla se on ollut huhtikuun puolestavälistä alkaen...

***

Let us suppose a development-orientated economist. The Prospect article by Howard Reed, is particularly interesting challenging the classic school's economic thinking. Rather than thinking over and over history - the decision of Brexit or the last financial crisis, we should better understand how market actually works today. The faster circulation of info rather than money, wildly changing consuming habits of the customers, China, Amazon, USA are placing enormous challenges to economists. If all other things have been changed, should the old school continue its forecast and data crunching unchanged? The economics will prosper as a science, if it can provide us better understanding What is going on on markets, right now.