Kadotettua aikaa tutkimassa

Sarah kertoi, että hänen isänsä oli kuollut tiistaina. Olimme tavanneet ystävällisen herrasmiehen kahdella käynnillämme ja uutinen kosketti. Hän oli saapunut tuohon asuntoon Marlborough'sta, johon nyt ajattelin joskus meneväni muistokäynnille. Muutenkin minun olisi jo pitänyt käydä siinä maaseutukaupungissa. Hänen tyttärensä asunto oli vaihtunut Abbey Roadilta West Malverniin, jossa katsoin Black Mountainsin siintävää ketjua tuolla tuolilla istunutta vanhusta muistaen. Hän oli nyt mennyt paljon kauemmas.

Tytär, viikingeistä periytynyt, sanoi huhtikuun olevan parasta aikaa. Kun viimeksi olimme täällä sinikellojen aika (bluebells) oli vasta tulossa. Nyt niiden kausi lankesi oleskelumme aikana: sinisyys peitti alarinteitä. Huomasin huhtikuun loistossa kaipaavani menneitä kesiä ja jouluja, halusin niitä uudestaan.

Ikä on painanut meitä kaikkia, ihmisiä ja rakennuksia, mutta kukkulat ovat vielä vanhempia ja valtavuudessaan muuttumattomia, lohduttavia. Olen oppinut aikojen saatossa rakastamaan niitä etäältä: silloin ne ovat inhimillisiä: verhoutuvat ja etääntyvät meidän ihmisten tavoin. Kuljetuista poluista on tullut kerrostumia ja niiden vieret ovat täynnä muistoja.

Kirkon tilaisuuksissa ajan kulku näkyi kuolleiden poissaolona ja yleisenä ikääntymisenä. Ajattelin aktiiveja ja työntekijöitä, miten he jaksavat ja mistä tulee uusia väistyvien tilalle. Uusi pappi huomioi lapset erityisesti. Uppouduin taas ajatuksissani Prioryn historiaan, sen munkkeihin, katselin valtavia normannipylväitä ja goottilaisia kerroksia. Eikä viktoriaaneja voi koskaan sivuuttaa: väistyneinäkin he yhä dominoivat. Worcesterin Evensong tarjosi Tallisia ja Stanfordia. Heidän musiikki vie aina kauas, iättömyyteen.

Ilmat vaihtelivat, ei satanut kuten ennen, mutta pilvisyys saattoi vanhaan tapaan nopeasti kääntyä auringonpaisteeseen ja horisontin laajentumiseen. Sateenvarjo kannattaa silti pitää aina käsillä.

Oli muutostakin: Peter sanoi sen nyt selkeästi, mistä tunsin heti kiitollisuutta: Brexit oli virhe, se oli väärin äänestetty. Sen kanssa elettiin nyt. Moni asia oli nyt kalliimpaa, osa oli pysynyt edullisena. Juomat olivat enimmäkseen yhä halpoja. Makumaailma oli pysynyt pääosin samana, perunoissa ja sunnuntaipaistissa, teessä, johon pitää lisätä mielellään täysmaitoa. Ja maito tiivistyy yhä juustoiksi, erittäin päteviksi.

Marcel Proustin pääteos kääntyi englanniksi Remembrance of things past - menneiden asioiden muistelo Shakespearen sonetista. Proust ei kuitenkaan ole niin löperö: hän etsii menetettyä, hukattua, kadonnutta aikaa kuin tutkija, metodisesti. Käännös on mielenmaisemallisesti hyvä: Englanti ei tunnu kadonneelta, sen eri vivahteita voi makustella: kaikki tuntuu vaivattomasti olevan läsnä. Kuolleet kirjailijat, menneet sävellykset, vanhojen näytelmien uudelleentoisinnot. Kaikki vain on, tässä ja nyt, toistaiseksi, ilman suurta projektia. 

Monta kertaa yllätin itseni omituisesta meta-tunnelmasta: kaipasin paikkaan, missä parhaillaan olin. Tuijotin naapurirakennuksen pysähtynyttä kelloa, mustavalkoisia seiniä ja vihreitä reunalautoja, puutarhaa: kuin koneisto olisi pysäyttänyt kaiken. Huhtikuun lämmössä kaipasin kesähellettä ja joulukuun harmaata kirpeyttä. 

Retket Walesin puolelle tuntuivat nyt sulkevan vieraan maan minulta. Englantiin paluu oli kotiintuloa. Ensimmäisellä matkallani Englannissa 1987 tunsin vielä outoutta ja ulkopuolisuutta, se vahvistui 1990, kunnes 1991 aloin tuntea päässeeni sisään noihin tunteisiin, ne eivät olleet minun, vaan itse maan ominaisuuksia. Mitään ei pidä ottaa liian henkilökohtaisesti. Jane Austenin Järki ja tunteet päättyvät siihen: mitään ei ole menetetty, ei kadotettu, kaikki vain on. Sama Englanti on vain, yhä, jotenkin selittämättömästi. Ehkä se jatkaa tästä eteenpäinkin, eikä mennyttä tarvitse erikseen etsiä. Se on läsnä koko ajan, jokaisessa hetkessä, myös tulevassa.

***

Returning to England made me to wonder the passing of time, since 1987. There is no need for digging deeper in the À la recherche du temps perdu way - lighter Remembrance of Things Part is enough. Recollecting some memories and longing from April and its splendours to summertime and cooler, crispier Christmas.