1980-luvulla Gramophone-lehti palkitsi vanhan musiikin kategoriassa englantilaisen ryhmän Gothic Voices levyjä. Läpimurto oli Hildegard Bingeniläisen musiikkia esittelevä levy A Feather on the Breath of God. Olen vuosien varrella kerännyt ryhmän kaikki, pääosin Hyperionille tehdyt levyt. Kokoonpano on ryhmässä vaihtunut, mutta se toimii yhä samalla nimellä. Ryhmän parikymmentä levyä käsittävän perinnön päämoottori oli Christopher Page, joka toimii nykyisin Cambridgen yliopistossa. Ryhmän musiikinteko on hienovaraista ja hillittyä, hovikelpoista, reuhaamista ei esiinny. Matti Suurpää kirjassaan 14 mestaria luonnehti ryhmän Machaut-levyä jonkinlaisiksi aikansa kuutamosonaateiksi. The Mirror of Narcissus levy onkin harvinaisen kuultava soinniltaan, Emma Kirkbyn tähdittämänä. Myöhemmässä tuotannossa ryhmän repertuaari erikoistui ja myös hieman kangistui akateemisuuden puolelle. Tutkimuksellisuus korostui musikaalisuuden rinnalla, mutta edelleen palkitsevasti.
Olen valinnut ryhmältä viisiosaisen sarjan The Spirits of England and France levyn 2.
https://www.hyperion-records.co.uk/dc.asp?dc=D_CDH55282
Sarja on mielenkiintoinen, englantilaisia lauluja ei juuri ole, ranskalainen valloittajakulttuuri viettää riemujuhlaa, sydänkeskiajalla tämä oli valtakulttuuria Englannin hovissa, kansan napistessa vastaan. Hallinnon kokonaiskuvaa voi hahmottaa ansiokkaasta blogikirjoituksesta
http://european-americanblog.blogspot.fi/2013/07/england-and-france-during-high-middle.html?m=1
Kuva vastakkainasettelusta syvenee tekstien kautta. Niissä vilahtavat maalaisneidot, Marionit, jotka eivät ole ritarillisen kaipauksen yleviä, saavuttamattomia valtiattaria, joihin luodaan kaihoisia silmäyksiä, vaan nämä ovat nopeita haltuunottoja, päähänpistoja, jotka toteutetaan vaikka väkisin. Teksteihin tutustuminen paljastaa, että herkissä lauluissa on pinnan alla vastenmielisiä teemoja, joista MeToo-kampanjat saisivat riehaantua.
Kansakunnan kollektiivisessa piilotajunnassa ranskalaisuus ja suhde siihen on jotain tavoiteltavan hienostunutta, mutta sen kääntöpuolella on myös jotain syvästi vastenmielistä, heikompaa yksilöä törkeästi alistavaa. Ritarillisuudessa ei ole paljon arvoa, jos se rajoittuu vain etuoikeutettujen puolustamiseen. Mutta etuoikeutettujenkaan asema ei ollut aina häävi. Levyn kansikuva on sattuva, Naumbergin veistos aikansa kauneimmasta aatelisesta, Utasta. Kauneus on hänelle uhka, hän on kääriytynyt viittansa suojaan ja vaikuttaa mahtinaiseksikin riipaisevan aseettomalta. Miten hänestä nyt äkkiä tulikin Therese May mieleen, vaikean asemansa kanssa?
***
Gothic Voices was in the 1980's one of the leading vocal groups in high medieval repertoire. Those troubadour songs reflect tensions between France and England, this was mostly high court culture, sometimes telling about lower folk culture and its proudness of its heroes, Robins and Marions. The tale is not always very civilised, though: texts sometimes reflect attutudes that would make MeToo movement very angry. One can see the long line in Brexit and its deep suspicion of all from the Continent. The French can be so stylish, but they have been also no so nice rulers. Ms Theresa May is in trouble, all ye chivalry Britons, please help her!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti