Postimyynti

Suhteeni Englantiin alkoi kaupallisissa merkeissä jo ennen ensimmäistä käyntiäni. Tilailin levyjä, joiden valikoima ja hinta pesi Suomen tarjonnan kevyesti. Se oli aikaa, jolloin paketeista piti maksaa tulleja ja veroja. Punnan kurssi heilahteli ja tilauksia tuli tehtyä sen mukaisesti, jos punta oli yli yhdeksässä markassa, ei kauppa juuri houkutellut, mutta oltiin välillä alle kahdeksan markankin. Suhteesta myyntifirmaan tuli pitkäikäinen ja ensimmäisellä matkallani kävin firmaa tervehtimässä. Se oli rajaseutua, Church Strettonissa. Isäntä oli häkeltynyt vierailusta, hän pyöritti firmaa autotallissaan,  piti varaston minimaalisen pienenä ja kokosi tilaukset logistisesti tehokkaasti. Suomesta hänellä oli muutama muukin asiakas. Hän tunsi Suomesta erityisesti yhden asian: Mannerheimin, joka oli hänen mukaansa hieno mies. Siihen oli helppo yhtyä.

EU:n myötä kauppa helpottui entisestään ja vakautti kurssivaihteluja punnan suhteen. Amazonin aikakausi alkoi ja ennen pitkää se vaikutti levykauppaan kokoavasti, joitakin vanhoja liikkeitä poistui markkinoilta ja pienet toimijat saattoivat avata myyntipisteen ainoastaan virtuaalisesti Amazonin siipien suojassa, pientä korvausta vastaan. Myös Ebayn valtakausi alkoi ja yksityiset myyjät alkoivat myydä tavaroitaan, uskomatonta kyllä, koko maailma markkinanaan.

Sain ostettua ne kirjat, joiden vuoksi olin epätoivoisesti kierrellyt divareita turhaan, suorastaan lapsellisen helposti ja helppoon hintaan. Richardinkadun kirjaston brittiläisen kokoelman helmikirjat sain ostettua helposti Amazonista tai Abebooksista. Levyt alkoivat yhä enemmän olla kuriositeetteja, niistä alkoi tulla pelkkiä tiedostoja, jotka ladattiin, ne eivät kaikille välttämättä tipahdelleet postiluukuista. Nykyaika on hyvää aikaa ja se on kauheaa aikaa. Levyt ovat halpoja, kirjan saatan tilata yhdellä pennyllä ja maksaa lisäksi vain 3,5 £ postikuluja, joka jää sitten uuden, iskemättömän, kotiin kuljetetun kirjan hinnaksi. Tämä on käsittämätöntä, mutta ei voi jatkua loputtomiin.

Englantilaisia tavaroita voi tilata netistä monipuolisesti ja postituskulut ovat kohtuulliset. Postimyynti on ollut erittäin turvallista, minua on yritetty kerran huijata, yhtä ohjelmalevykettä yritettiin laskuttaa kahdesti. Sen hoiti Luottokunta hienosti. Suomessa ei ole päivittäistavaroiden nettikauppa oikein vieläkään lähtenyt käyntiin kunnolla, Englannissa Tesco ja muut vähittäiskaupat ovat pyörittäneet nettikauppaa jo pitkään ja palvelu pelaa huonojalkaisille vanhuksille ja muillekin.

Yhteydet Suomeen ja EU:in kuitenkin taas palautunevat vanhalle vaivalloiselle raiteelle veroineen ja tulleineen Brexitin myötä. Sitä ennen kannattaa tilata niitä pennyn kirjoja, jos hyllyssä on tilaa. Suosikkikauppoja on kirjojen postimyynnin pääkaupungissa Hay-on-Wyessä. Sekin on rajaseutua ja ihan käymisen arvoinen paikka, virtuaalisesti tai paikan päällä, sattuman oikusta siitä on tullut käytettyjen kirjojen logistinen keskus.

***

Mail Order from England - that is the base of my record and book collection. We started outside the EU, paid custom charges and taxes, saw equal taxation within the EU, rise of Amazon and Ebay, one penny for a book - amazing pricing - will Brexit end it all? The control will be back, like the pictured Stonebow gate of Lincoln, controlling the movement of citizens and goods.

Kivi kestää

Yorkshiren daleja halkovat harmaat kiviaidat ja valtavat kiviset ladot - näkymä on toisella tavalla kaunis kuin kotoiset peltomme, joissa ovat suhteiltaan klassiset harmaantuvat puuladot, varsinkin jos niissä on pärekatto säilynyt.

Mutta englantilaisen kiven rikkaus ja värikkyys on ilahduttava. Geologisesti saari on meikäläistä maaperää monimutkaisempi ja kivilajeja on alueellisesti hyvinkin erilaisia, piikivestä graniittiin, hiekka- ja kalkkikiviin, joita meillä on suhteellisen vähän. Alueelliset erot ovat vahvat ja näkyvät rakennuksissa. Monesti tuntuu, että itse kaupungin tai kylän erityinen henki onkin jonkinlainen kiven hengittävä ominaisuus.

Näin varsinkin Cotswoldissa. Chipping Campden, Chichester, Broadway ovat muodikkaita paikkoja, joissa raharikkaat ovat sijoittaneet kivirakennuksiin, vanhoihin, pääsemään pois Lontoon humusta (ja kuitenkin tarvittaessa ajamaan sinne takaisin parissa tunnissa) wodehousemaiseen Maaseudun Rauhan Tyyssijaan. Tunnelman ainutlaatuisuus tulee kuitenkin muusta kuin omaisuusarvoista, se tulee kiven väristä. Se on lämmin, hohtava ruskea, keltainen, kulta tai vaaleanvalkoinen, valoa hohtava lähes haltijamainen kiviaines. Talot on tehty siitä ja ne tuntuvat säteilevän rauhaa, valoa ja lämpöä - ja, ja, kyllä: makeutta! Kivet on kuin tehty hunajasta. Miettikää hunajan väriä ja pääsette lähelle kokemusta. Hunajan väriin vaikuttaa kasvien siitepöly ja se voi olla jotain vahvan keltaisen ja harmaan väliltä.

Kivirakentaminen on taitolaji ja osaamista sopii ihastella. Kiviaidan tekeminen ei ole nopeaa, mutta se on varmasti osaajalle tyydyttävää. Kuvassa näkyy kiviaineksen kirjavuus hyvin. Hyvin tehty kestää. Jos kiveä ei käytä, myös tiilestä tulee kaunista ja hyvästä jäljestä voi olla ylpeä englantilainen muurari kuten Oz Näkemiin vaan muru sarjassa. Työ on kovaa, mutta tulos on kaunis. Ja parhaista tuloksista lisätietoa Alec Clifton-Taylorin maanmainiosta perinnöstä lukijakunnalleen.

***

Stone building is an expert trade, tough, slow work with beautiful and almost everlasting results. Cotswolds stone is luminous, warm, yellow, white, sweet - just like honey. This stone defines the timeless ambiance of beautiful, tasteful villages in the area - an ideal wodehousian escape from the London bustle.

Englannin valtiosta

Ison-Britannian parlamenttiin liittyvät Pohjois-Irlannin, Walesin ja Skotlannin alueparlamentit. Nämä alueet päättävät jossain määrin omista asioistaan ja osallistuvat myös Englantia koskevaan päätöksentekoon. Kysymys siitä, pitäisikö Englannilla olla oma alueparlamentti on poliittinen, tunnetaan Länsi-Lothianin kysymyksenä. Pohjois-Englannissa ajatusta on kannatettu, syynä skottien, noiden ylämaiden vapaitten miesten, olojen kateellinen tarkkailu. Sen merkkinä yrjönristit liehuvat pohjoisessa lipputangoissa. Labour on vastustanut Englannin alueparlamenttia pääasiallisena perusteena, että alueen koko on liian iso. Ja kirjavia nuo kreivikunnat ovatkin!

Tarkkaan ottaen Englantia ei siis valtiona ole, yhdistynyt kuningaskunta vain, jossa sillä on enemmistö. Jalkapallossa roolit ovat selkeimmät, Englanti voi esiintyä maajoukkueena vapaasti. Mutta lieneekö valtiollisesta pidättyväisyydestä seuraus, että pelitkään sitten kotikisojen eivät ole menneet kehuttavasti.

Valtiolla on merkittäviä symboleita, Union Jack liittolippu, joka on yhdistelmä Skotlannin ja Englannin lippuja, on suurten hallitsijoiden patsaita Churchillista Prinssi Albertiin, jotka kertovat mahdista ja rakennustyöstä, on the Cenotaph Whitehallissa, Lutyensin suunnittelema lakoninen muistomerkki niille, jotka uhrasivat valtion säilymisen edestä henkensä sodissa, ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa. "The Glorious Dead" on hyytävän lakoninen teksti askeettisessa monumentissa. Suomessa asia on ilmaistu tähän verrattuna selittävämmin ja konkreettisen koskettavasti pienessä plakaatissa niiden talojen lipputangossa, jotka olivat sodan johdosta surutaloina: "Uhrin ansiosta lippu liehuu".

Valtion instituutioita ovat mm. Parlamentin ja hallituksen eli Whitehallin lisäksi kuningatar rajattuine tehtävineen, Downing Street, jossa on pääministerin virka-asunto, terveyshallinto NHS, poliisitoimi Scotland Yardeineen ja sisäisine jännitteineen, leikkauksineen ja kypäröineen, puolustushallinto ja tiedusteluhallinto. Tähän asti aika selvää, kuin blogin kuvassa, jossa puolustusrakennelma Norwichissa. Monimutkaisuus lisääntyy yhteistyössä - valtion, kuntien ja yksityisen sektorien ja kolmannen ja neljännen sektorin rajapinnat kuhisevat rikasta elämää, joka on alituisessa muutoksessa. Oman lisänsä tuo tähän kirkollinen sektori. Takavuosina prinssi Charles aiheutti kohua lausuessaan, että hän voisi ajatella että Britannian hallitsijan titteli Defender of the Faith voisi olla ilman artikkelia. Tämä olisi aika kova muutos, koska nykyinen muotoilu tarkoittaa yksinomaan Englannin kirkkoa historiallisista syistä.

Ranskalaiset ovat aina naureskelleet englantilaisille sekavuuksille. Hehän olivat pitkään ylpeitä maastaan, jossa on yksi usko ja 40 kastiketta. Englantilaisten kova osa oli olla maana, jossa on yksi kastike ja 40 uskontoa. Olen miettinyt joskus, mitä kastiketta tuolla tarkoitetaan. HP-kastike eli brown sauce todennäköisesti. HP? Kyllä - Houses of Parliament sauce.

***

Some lighthearted associations about the State named England. There are regional parliaments but not for England. Some parts of the UK State are very clear, symbols: Union Jack, the Cenotaph; institutions: monarch, PM, Whitehall, police, NHS. Things get more complicated when local government, private sector, NGOs (new and old) and different QUANGOs are taken into account. And did I already mention the Church of England and its connections? And old joke about France and England. The other had one religion and 40 sauces, the another one sauce and 40 religions.

Intialainen keittiö

Kuvan kaverit eivät ole matkatoimistossa. Tiski on intialaisen pikaruokapaikan siisti front desk, johon back officessa valmistetut, rasvassa vahvennetut mausteiset kastikkeet, riisit ja naan-leivät tuodaan nälkäisille. Tämä paikka oli Norwichissa ja henkilöt ihmettelivät, miksi ylipäänsä halusin paikan kuvata. Heistä siinä ei ollut mitään ihmeellistä.

Annokset tulivat folioastioihin pakattuna, keltainen rasva kirjoi niiden pahvikannet. Söin mausteiset annokset majapaikassa  - kardemumman, curryn, kurkuman, chilin ja kaiken muun polte lämmitti mukavasti sateessa kylmettynyttä ruumistani.

Meillä nepalilainen keittiö on hieman intialaista suositumpaa, intialaisessa ravintolassa Suomessa ei koetella mausteisuuden huippuja, kuten Englannissa voidaan tehdä. Pekka Sauri kuvasi kerran hauskasti, miten oli jossain lontoolaisessa intialaisessa tilannut tulisimman annoksen. Isännät olivat aluksi kieltäydyttyään taipuneet lopulta jääräpäisen vieraan tahtoon. Sauri kuvaa poistuneensa ravintolasta itkien, mitään näkemättä, isäntäväen taluttamana. Omat kokemukseni eivät ole yhtä hurjia, mutta olen itsekin ollut ainakin jonkin asteissa liekeissä sekä ylä- että alapäästä näiden suuruksien sivutuotteena. Hyviä ne ovat, itse pidän erityisesti kardemumman dominoimista ruskeista kastikkeista.

Tescon intialaiset valmispurkit S-kaupoissa ovat minusta kelvollisia. Vii Voanista ja Hämeentien etnisten ruokakauppojen klusterista saa hankittua erikoisempia purnukoita ja tilpehöörejä, joilla voi hoitaa kaipuutaan Intiaan Englannissa. Itselleni hankalinta on perinteisesti ollut riisin keittäminen. Se on taitolaji ja riisikeittimen hankinta helpottaa kovasti. Ruoanvalmistuksessa kastikkeiden vahvan maun takana on metodi, jossa mausteet lisätään kiehuvaan öljyyn kypsennyksen jo alkuvaiheessa, näin maut vahvistuvat ja syvenevät.

Intialaiset ravintolat muodostavat helposti klustereita. Manchesterin Curry Mile on kuuluisa, samoin Lontoon pohjoisen Drummond Street. Niissä kulkijaa odottaa suloinen runsaudenpula, valinnan vaikeus. Sisällä hikoillaan mausteiden äärellä, nautitaan pehmeästi äännetystä englannin kielestä ja ihmetellään imperiumia, joka on tuottanut tällaisiakin rikkauksia.

Matkojen varrella mainio ravintola on ollut Malvernin Anupam.
http://www.anupam.co.uk/

***

Indian kitchen - the soul food of the past empire! The English like it hotter than we, the mild Finnish. My usual bad joke is about Tikka Masala. Tikka is not chicken in Finnish, but bird it is - a woodpecker. And you can find a place called Masala in Kirkkonummi, Finland. The most popular Indian dish in Finland is Butter Chicken, mild, sweet and only a bit hot!

Neidonhiuspuun metsästys

Ginkgo biloba eli neidonhiuspuu on elävä fossiili, se on jonkinlainen välimuoto havupuiden ja lehtipuiden välissä. Nimi tulee kaksiosaisen lehden neidon hiuksia muistuttavasta muodosta. Dinosauruksia ei enää ole, mutta niiden aikana elänyttä kasvia voi ihastella, jos sellaisen löytää.

Viime Lontoon reissullani sain päähäni etsiä neidonhiuspuun. Lähdimme aamulla Paddingtonin aseman liepeiltä hotellista. Päivä oli hyvä, päätimme kierrellä puistoja ja kävellä oikein reilusti. 

Lontoossa on puistoja paljon. St James's park, Kensington gardens, Hyde park... niiden lisäksi on hyvinhoidettuja kortteleita, joissa on komeita istutuksia. Vaeltelimme rennosti pitkin kaupunkia, välillä pysähdellen tauolle clotted cream jäätelölle Kensingtonin palatsin pihalla. Jäätelö oli hyvää ja ilma oli täydellinen. Puita oli monenlaisia, mutta mikään niistä ei ollut oikeanlainen. Etsiminen on minusta hieman ajanhaaskausta, on mukavampi löytää. 

Hyde park on todella iso. Sen puut on kaikki numeroitu ja luetteloitu. Urakka on ollut suunnaton. Erotin suosypressin, joka on näillä leveyksillä harvinainen, Floridassa tavallisempi. Tunnistan kotimaiset puulajit, mutta kaikenkarvaiset etelän vetelien puut tuottavat ongelmia. Lajeja, joiden lehdet näyttävät vaahteranlehdiltä on vaikka kuinka paljon. Niiden erottaminen toisistaan vaatisi harjoittelua, tunsin epätoivoa. Millainen on mulperipuu? Mikä on sykomori? Osa puista tuoksui kesäpäivässä huumaavasti. Tuoksu oli hyvä. Neidonhiuspuussa on kahdenlaisia puita, emi- ja hetepuita. Toiset tuoksuvat ikävästi, joten puutarhoissa ei niitä suosita, vain niitä toisia, en muista kumpaa. Mutta täällä ei silmiimme sattunut kumpaakaan sukupuolta gingkoa.

Hyde parkin läpi vaelsimme hiljaisempina, turhaan puita pälyillen. Alkoi jo väsyttää. Sanoin, että ei meidän ole pakko puuta löytää. Sanat olivat turhia, koska alkoihan tämä jo käydä kunnian päälle. Oli oikeastaan vain kaksi vaihtoehtoa, löytää puu tai epäonnistua. 

Puisto jäi taaksemme ja saavuimme jo Paddingtonin liepeille Bayswateriin. Ihastelimme Bathurst Mewsin kunnostettuja omaperäisiä taloja, mutta ihastelussa oli väkinäinen, katkera maku. Ei suurkaupungista aina löydä haluamaansa. Väsyneinä raahustimme kohti hotellia. Seuraava kadunkulmaus kuitenkin kiinnitti huomioni. Siinä kasvoi kapea, korkea nuori puu, jonka oksat harottivat erikoisella tavalla moneen suuntaan. Ne olivat kuin paksuja käärmeitä, vaaleanvihreän lehvästömassan peitossa. Näin kaukaa ei erottanut lehden muotoa, mutta olin nyt varma, että olemme löytäneet etsimämme. Se oli Ginkgo biloba, kaunis nuori yksilö ja se sopi kadulle täydellisesti. Seuraavassa kadunkulmauksessa oli toinen ja niin vielä lisää. 

Tulimme hotellimme eteen tyytyväisenä - reissu on tehty ja kaupunki nähty. Vaimoni purskahti äkisti nauramaan. Suoraan hotellimme oven edessä, kadun toisella puolella, meitä tervehti neidonhiuspuu, erittäin hyvävoimaisena ja reippaana, fossiiliudestaan huolimatta.

***

Ginkgo biloba is a fine fossil tree. We spent a day hunting it from London, trying to find it from several wonderful parks and gardens. Finally, almost giving up all hope finding it, we spotted one just a little before arriving to our hotel near Paddington. And even more finally, we spied something beginning with g just across the street from our hotel.