lauantai 6. toukokuuta 2017

Homage to Eric Blair

George Orwell oli nimimerkki, joka kätki taakseen Eric Blairin. Luin Eläinten vallankumouksen pienenä, jolloin aivan oikein luulin sitä lastenkirjaksi. Luin sen monta kertaa läpi, enkä ole siihen uskaltanut palata. Aivan varmasti ymmärsin sen ihan oikein ja väärin. Esseet (joiden suomennosvalikoima Kun ammuin norsun on Jukka Kemppisen suurin kulttuuriteko) luin lukioikäisenä ja pidän niistä yhä. Myöhemmin luin Wiganin, Puilla paljailla Pariisissa ja Lontoossa sekä Katalonian. Ne ovat hienoa kirjallisuutta. Kirjoittaja tietää mistä puhuu, hän ottaa yllättäviä kantoja, hän ei briljeeraa, vaan kirjoittaa suoraan ja selkeästi, teksti ei tavoittele kauneutta tai ikimuistoisuutta, se on ankaraa ja tiivistä. Iskut osuvat maaliinsa, levollisen itsestäänselvästi.

Blairin elämä ei ollut helppo. Tie kirjalliseen läpimurtoon oli pitkä ja kun menestys lopulta saapui, hän jatkoi kirjoittamista ankarissa olosuhteissa. Lopulta pitkään sairastellut ja Englannin puolesta monella rintamalla taistellut mies kuoli. Häneltä jäi kirjoituskone, kuuluisa romaani ja muut teokset. Se onkin tarpeeksi ja voimme olla siitä kiitollisia.

Orwell keskittyi teoksissaan ydinasioihin. Tunteilu oli hänelle vierasta. Hänen aiheidensa koko vaihteli  hyvästä kupillisesta teetä, ideaaliin pubiin, jota ei ollut olemassa, aina sotaan ja köyhyyden ongelmaan saakka. Hän eli keskellä sitä mistä kirjoitti, juoksuhaudasta tai kollegan ammatin puolustamisesta, köyhälistön kortteleista, työväenliikkeen suunnasta tai Pariisin työmarkkinoista keittiöalalla. Se oli hänen ammattietiikkansa keskiö. Hän suuttui Espanjan sisällissotaa kuvaaville toimittajille, jotka tekivät työtään Fleet Streetin mukavuudesta. Hän sai Espanjassa luodin kurkkuunsa ja oppi katsomaan kriittisesti sekä fasisteja että kommunisteja.

Hän ei varmasti ollut helppo ihminen läheisilleenkään. Tiedämme hänen valppaat ja piirteikkäät kasvonsa valokuvista, mutta sattuman oikusta meille ei ole jäänyt hänen ääntään, vaikka hän toimi radiotoimittajana toisen maailmansodan aikana. Kasvot näyttävät olevan miehen, joka on myös ankara itselleen, mutta jolle nauru ei silti ole ollut vierasta.

Orwellin kirjoittamisesta ehkä syvällisimmän vaikutuksen itseeni on tehnyt hänen kuvauksensa teekupillisen valmistamisesta. Hän käsittelee aihetta kuin se olisi todella vakava aihe. Kirjoittaja on elänyt maailmassa, jossa mitään ei voi ottaa annettuna, ei seuraavaa ateriaa tai tulevan yön sijaa. Hän tuntee ihmisten välinpitämättömyyden, eikä hyväksy sitä. Hän tuo oman näkemyksensä esiin vakuuttavasti ja täsmällisesti eikä päästä lukijaa otteestaan, ennen kuin asiat ovat tulleet selviksi. Suuremmassa mittakaavassa hänen oppituntinsa olivat myös vakuuttavia. Opetus kansallistunteen sudenkuopista ja siitä kuinka maailmassa, jossa patriotismi ja uskonnollisuus ovat romahtaneet, tarvitaan moraalista toimintaa ja ponnistusta, on klassinen. Tänä päivänä hän varmasti puolustaisi politiikan palauttamista politiikkaan ja kehottaisi kansalaisia antautumaan politiikkaan, sen sijaan että asettuvat omahyväisesti ja tekopyhästi sen yläpuolelle.

***

Eric Blair lived a tough life, not the easiest man to himself or to other people. As a writer his concentration to his subjects was extraordinary, text from George Orwell was always from the center of his expertise and easy feelings were put aside. Whether he wrote about the nice cup of tea, trenches of Catalonia or the horror of totalitarism - it was always his committment and severity that made him a true classic.

perjantai 5. toukokuuta 2017

Englannin pyhä lammas

William Blake: The Lamb
Lampaalla on erityisasema saaren eläinten joukossa.

Ensinnäkin, sen asema on myyttinen: se voi olla yhtä hyvin kristillinen kuin kansallinen symboli. Kun täysi stadion laulaa maaottelussa Blaken runoa Jerusalem, Parryn säveltämänä, tunnelma on vähintäänkin omituinen ja väkevä kuin lammaslaitumen tuoksu:

And did those feet in ancient time
Walk upon Englands mountains green:
And was the holy Lamb of God,
On Englands pleasant pastures seen!

Lammas on siis itse Kristus ja vastakohtana vehreille laitumille tulevat tummat saatanalliset myllyt runon myöhemmässä säkeessä. Englanti, vihreä ja miellyttävä maa on Jumalan osoittama kenttä, jonne Blaken mukaan kelpaa rakentaa uusi Jerusalem. Lammasta voi pitää tyhmänä laumaeläimenä, mutta myyttisyyden tavoittaa siitäkin huolimatta vaikka vierailemalla Yorkshiren lammaslaitumilla huhtikuussa karitsoiden syntymisen aikaan. Vaikka karitsat pyörivät myös tiellä liikenteen vaarana, ne ovat uskomattoman kauniita ja laidunnäkymä on liikuttava maan köyhimmissä ja karuimmissa kolkissakin.

Toisella tasolla lammas on helppohoitoisena, ilmoja hyvin kestävänä kotielämenä ja arvokkaan villan tuottajana ollut varauden lähde. Englantilainen villa on ollut laadultaan erittäin hyvää ja keskiajalla italialaiset asiantuntijat kävivät valitsemassa pohjoisen luostareista parhaita eriä kaupattavaksi etelämpänä. Luostarien lammaslaitumet ulottuivat laajalle alalle, esimerkiksi Yorkshiren Fountainsin luostarin lampaita käyskenteli jopa Cumbriassa saakka. Cotswoldsin villakaupungit arvokkaine rakennuksineen ovat yksi osoitus vauraudesta, jota villa toi. Riskejäkin oli, villaeriä saatettiin myydä etukäteen, eikä pystyttykään toimittamaan luvattua määrää ja laatua vaikka kulkutautien vuoksi. Lampaalla on myös ollut suuri merkitys lihan tuottajana. 

Kolmas taso on tietyllä tavalla postmoderni asetelma. On häkellyttävää nähdä, että lampaita voi olla kaikkialla, mutta paikallista lammasta ei löydäkään lihatiskistä, vaan se on Uuden Seelannin tuotantoa, kuten Suomessakin. Myöskään paikallisia lammasvillalankoja ei löydykään liikkeistä niin helposti kuin luulisi. Kysymykseksi tulee, minne valtavat eläinmäärät päätyvät? Koiranruokatehtaisiin? En ole matkoillani saanut asiaan tyydyttävää vastausta. Lammas on myös vaikuttanut suuresti Englannin maisemaan sellaisena kuin sen tunnemme. Suuret laitumet, kiviaitojen pitkät ketjut ovat syntyneet lampaidenhoidon kautta. Aihe on herkkä, mutta symbolieläin on aiheuttanut ihan konkreettista tuhoakin, enemmän kuin uskoisi. Kukkuloiden eroosiota on jouduttanut laitumien rakentaminen ja ylläpito, metsien hakkaaminen. Laiduntava lammas estää tehokkaasti uuden metsän syntymisen syömällä puiden taimet jo nuorina. Jos lampaista ajan myötä entistä enemmän luovutaan, tarkoittaako se tulevaisuudessa saaren uudelleen metsittymistä? Aika tulee näyttämään.

***

The Holy Lamb of Blake's poem, the wool trade and prosperity - this animal has a strong place in England's history - but one can have difficulties finding English lamb from markets, or local wool thread. One can also blame sheep pasturing for erosion of the high hills, and preventing regrowth of woodland.

torstai 4. toukokuuta 2017

Prinssi Philip luopuu vallasta!

Hannah McKay - WPA Pool/Getty Images
Kuningasmielisiä säikäytti kovin Englannin hovin kriisikokous. Huojennus oli lopulta melkoinen, kun kuultiin, että tilaisuuteen liittyi ilmeisesti vain prinssi Philipin luopuminen edustustehtävistä joskus syksyllä. Itse en ollut kovin huojentunut, joten pystyin kysymään kysymystä, johon ainakaan lehdistö ei näyttänyt tarjoavan vastausta. Miksi kohta 96-vuotiaan pitäisi luopua ko.tehtävistä ja miksi järjestää siitä tämänpäiväinen tapahtuma? Olisi voinut ajatella, että prinssi olisi väistynyt jo aiemmin. Muistelen, että viimeksi Lontoossa käydessäni ajoin sairaalan ohi, josta taksikuski totesi, että siellä prinssi on. Pihalla päivysti joukko valokuvaajia. Itse rakennus oli matala, valkoinen, suhteellisen vaatimaton, tyypillisen näköinen lontoolainen luomus.

En kuulu kuningasmielisiin, mutta en myöskään kannata protektoraatin palautusta. Prinssi Philipistä on ollut kuitenkin itselleni jonkinverran hupia. Hän on kelpo miekkonen, joka on varmasti osansa hoitanut aviollisista velvoitteista (luulen että suoranainen esimerkki on myös osaltaan edesauttanut Englannin väkirikkautta kun Jonesit ovat pyrkineet kuninkaallisen perheen tasolle jälkikasvussaan). Jotkut lausunnot ovat olleet värikkäitä, niihin roskalehdistö nytkin takertui ja lainasi prinssiä epäkunnioittavaan sävyyn.

Itse ymmärrän prinssin turhautumisen monenlaisissa edustustilaisuuksissa. Kaikki on hyvin juhlallista ja ihmiset jopa pelkäävät kuninkaallisia, kunnioittavat naurettavuuteen saakka. Voin uskoa, että kuka tahansa arkiseen ajatteluun taipuva, kuninkaallinenkin, tuntisi moisissa tilaisuuksissa kiusauksen lausua jotain huvittavan maanläheistä. Lehdistöllehän ei sinänsä ole jonkun karjanäyttelyn avajaisissa juuri mitään kirjoitettavaa, joten kuninkaallinen mölähdys on tervetullut aihe. Ja sellainen on tietenkin kiinnostavaa kuninkaallisista kaiken muutenkin lukeville, kun taas tasavaltaisten myllyt, joita Englannissa kuitenkin on, saavat tällaisista lohkaisuista uutta virtaa rattaisiinsa.

Menestystä ja voimia ja riittävää lepoa kuitenkin Prinssi Philipille! Herra on säilyttänyt ulkoisesti vartensa suoruuden ja pituuden esimerkillisellä tavalla, on jokseenkin mahdotonta itse kyetä vastaamaan moiseen. Olisi kyllä kiintoisaa saada tietää, miten hän itse näkee sen kuningashuoneen tulevaisuuden, jonka velvollisuuksista hän täysinpalvelleena on luopumassa.

***

This thursday, the Royalists were first shocked by the crisis meeting in the Court, but felt relieved when announced Prince Philip - the source of some memorable one-liners - will retire this autumn. Long live the Prince and may He enjoy His high days as fully serviced His country!

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Marks & Sparks

Source: Tripadvisor Review: M&S Cafe, Chester
On hirvittävää elää pelon alla. Kun Suomeen on vaivalla saatu jotain englantilaista, niin eiköhän kohta saa alkaa pelätä sen puolesta että tällä menolla se menetetään. Tarkoitan tietenkin Marks and Spencerin liikkeitä. Ensin poistui Helsingin keskustan myymälästä ruokaosasto. Ajauduin akuuttiin teekriisiin, vaikka jouduin myöntämään etten edes harkinnut ostavani heidän kuivapastojaan. Odotin suurenmoisia tuoretuotteita, toivoin että sherry triflet viimein rantautuisivat tänne. Turhia olivat unelmani. Juustoja ei tullut ja kaiken lisäksi myös hyvät hillot ja teet pitää nyt hakea paikan päältä.

Mutta vieläkin huonommalta näyttää. Naisten osastoa ahdetaan nyt yhteen kerrokseen, eikä miesten puolellakaan kauppa käy rajuilman tavoin. Myönnettäköön, en itsekään ole ostanut yhtään pukua, ne kun tahtovat olla slim fit tyyppiä, en ole lihava, en vain niiden tyyppiä... Mutta: kaikki se mitä olen ostanut, on ollut hinta-laatusuhteessa erinomaista. Alusvaatteet parhaita mitä olen omistanut. Ymmärrän hyvin miksi Kate Moss muiden ohessa vannoi näiden valkoisten puuvillaisten knickersien nimeen. Voi hitaat suomalaiset, löytäkää M&S nyt nopeasti!

Ketjun historia on komea, tuotteet ovat olleet hyvälaatuisia, edullisia, tyylikkäitä olematta erityisen ylellisiä tai liian nuorekkaita. Blairin valtakaudella ketju nautti jonkinlaista "työväen"puolueen hovihankkijan asemaa, ministerit ja spin doctorit viipottivat näissä puvuissa kansansuosion harjalla. Viime vuosina on tökkinyt, myymälöiden määrää on pienennetty ja 2016 myynti kärsi. Mutta milläpä liikkeellä näin ei olisi käynyt. Nettikauppaa voisi ehkä syyttää, mutta se on käsitykseni mukaan toiminut M&S:lla ihan mukavasti. Kuluttajat, tehkää valintoja, ettemme joudu pelkän internetkaupan varaan! Ostakaa edes kengät! Omat siniset brogueni ostin Cambridgen M&S:sta, vuosi oli 1995, ne ovat minulla yhä. Pitäisi käyttää suutarilla... niiden malli on se oikea eli suljetulla nyörityksellä (closed lacing). Ja tietenkin sain ne alennuksella! Ostin samalla vihreän pellavatakin, se alkoi haista Suomen kesässä, ei kestänyt kai ilmastoa ja oli se alunperin väärän kokoinenkin...

Kaipaan heidän ruokakauppaansa valitsemaan jotain mitä täältä ei saa, clotted creamia, wensleydale-juustoa, jotain jännää hilloa, keksejä, raspberry trifleä, viennesse whirlsejä, hedelmäsalaattia, muiden salaattien valikoimaa, oikeita kolmioleipiä, ja kohta on Eton messin aika...

***

Fear I do suffer; horrible fear that Marks & Spencer cannot keep its feet in Finland! Dear Finnish consumers, please unite and do some serious shopping in Finnish M&S (and please ask them to start importing Sherry Trifles - do ask politely but with resolution).


tiistai 2. toukokuuta 2017

Kivet kertovat

Englanti jakautuu karkeasti kahtia: on kaupunkien (city) alue ja maaseutu. Maaseutu jäsentyy pienkaupunkien (town), kylien (villages, hamlets) ja yksittäisten peltojen tai tarhojen ympäröimien talojen kautta. Pienetkin kylät voivat olla hyvin urbaaneja, tiiviitä yhteisöjä, toisaalta Lontoon voi mieltää paikoittain hyvinkin kylämäiseksi.

Oma mielenkiintoni on erityisesti suuntautunut town tasolle. Niitä on Englannissa lukematon määrä ja on välttämätöntä käyttää jonkinlaista opasta, että matkat suuntautuisivat kiinnostavimpiin kohteisiin. En kaipaa matkustaessani teemapuistoja tai turistirysiä, vaan tasapainoisia, vilkkaita kaupunkeja, joissa on torilla mahdollisesti markkinat pari kertaa viikossa, vilkkaita kauppoja, muutama asiallinen pub ja teehuone, rakentamisessa paikallista väriä, komea kirkko ja paljon paikallista ylpeyttä perinteistä. Näihin jälkimmäisiin on erittäin hyvä opas, joka ei ole mikään trendinasettaja.

Alec Clifton-Taylor oli mies joka teki mahdottomasta mahdollisen. Hän puhuu tiiliseinästä kameralle niin että katsoja kiinnostuu. Hän on pukeutunut tweediin ja sarvisankaisiin laseihin, innostus saa hänet kiekaisemaan "hiö" sanan hänen esitellessään jotain rakennusteknistä yksityiskohtaa. Hän oli mies, joka tunsi ja eritteli paikalliset rakennustavat, materiaalit, puun, kiven ja tiilet, värit ja joka intohimoisesti vastusti viktoriaanisia epäaitoja korjauksia ja välinpitämätöntä romantisointia vaikkapa antamalla villiviinin peittää rakennuksen kauniit suhteet.

Alec teki rakentamisen muodoista teoreettisempia kirjoja, mutta hänen 18 kaupungin valikoimansa on rautainen yleisopas Englannin kauneimpien kaupunkien löytämiseen. Six English towns ilmestyi 1978 ja siinä on Chichester, Richmond (Yorkshire), Tewkesbury, Stamford, Totnes ja Ludlow. Seuraava 200 sivun kuvan ja tekstin yhdistelmä vuodelta 1981, Six more English towns, on lisää kerman kermaa, clotted creamia kaupunkitutkijalle: Warwick, Berwick-upon-Tweed, Saffron Walden, Lewes, Bradford-on-Avon ja Beverley. Another six English towns, 1984 listana Cirencester, Whitby, Bury St Edmunds, Sandwich, Devizes ja Durham. Kirjojen rinnalla tv-sarjaa voi ihastella You Tubessa, ainakin osaksi.

Kaikilla näillä kaupungeilla on pitkä historiansa ja niissä on rakennuksia keskiajalta yrjöjen aikaan, paikallinen kivi loistaa ominaisvärissään, hunajaisena kuten Cotswoldsissa tai pohjoisen kovan kiven harmaana tai piikiven erikoisina muotoina ja kirjavuutena. Missä kivestä on ollut puute, hohtaa tiilen pinta lämpöä.   Viktoriaaninen aika yhdisti maan tehokkaammilla kulkuvälineillä ja rakennustekniikassa alettiin siirtyä isoihin sarjoihin isoissa tehtaissa pienten nyrkkipajojen sijasta, jäljestä tuli tasaisempaa ja monotonisempaa. Vanhaa osaamista unohtui helpompien ja halvempien ratkaisujen alle. Beverleyssä keskiaikaiset osat taloista löytyvät kirjaimellisesti talojen perältä, niiden jäätyä uudisrakentamisen taakse. Näin talot ovat muodostuneet yllättävänkin syviksi, jota ei kadulta käsin hahmota.

Muistan kun ensimmäisen kerran saavuin Ludlowiin lumisena päivänä. Kaupunki on rajaseutua ja maaseudun solmukohta, vilkas markkinapaikka ja sen keskustaa dominoi ylpeä kirkontorni ja valtava raunioitunut linna. Rautatieaseman vieressä ihmettelin valtavia karjamarkkinapaikan elukkakarsinoita. Broad Street, kuuluisa ja hyvin dokumentoitu keskuskatu on aina vaikuttava, kaupunki aaltoilee orgaanisesti kukkuloiden pinnalla. Keskuspaikan asukkaiden rauhallisuus on vakuuttavaa, ylpeyttä ei tuoda esiin, mutta se on siellä. Varaus näkyy: täällä on Michelin-tähditettyjä ravintoloita suhteessa asukkaisiin varmasti tiheimmin Englannissa. Syy: maaseutu toimii ja tuottaa loistavia raaka-aineita.

Paikallinen raaka-aine, kivi hitsaa yhteisön kokonaiseksi, se luo harmoniaa silmälle ja kannustaa tekemään erottuvia ratkaisuja, se on ollut kestävää kehitystä ennen sanaparin keksimistä, sukupolvien perintöä ja yhteisiä juuria.

***

English towns are many, and a good guide is needed to seek for the best. If local building style with stone, wood and tile is on your interest, let horn-rimmed, tweed-jacketed Alec Clifton-Taylor guide you to the 18 best preserved treasures in deep countryside.