Aubrey Beardsley - Dekadenssin ytimessä

Timesin lauantainumeron kannessa Boris Johnson esittelee sinikantista UK passia. Kaivattu väri on saatu takaisin, mutta EU-eroa realisoivat passit tehdään - Puolassa! Onneksi lehdessä on muutakin pohdittavaa, kuten Aubrey Beardsleyn näyttely.

Jos Ben Nicholson oli pelkistäjä, niin nuorena kuollut, dekadenssia tursuava Aubrey oli koukeroisen, koristeellisen viivan mestari, jolle mikään aihe ei vaikuttanut liian eksoottiselta tai säädyttömältä. Kun toisen kohauttajan, Oscar Wilden seksuaalinen suuntaus ei lopulta jättänyt paljon arvelujen varaan, niin Aubreyn kohtalla tilanne on moniselitteisemmin skandaalimainen - mutta pääosassa ovat kuitenkin hänen piirroksensa, jotka herättivät ihailun ohella myös runsaasti pahennusta. Työt jatkoivat päättäväisesti polkua, jota prerafaeliitit olivat viitoittaneet. Sensualismi löi kättä arkaaisen kreikkalaisen taruston ja itämaisten vaikutteiden kanssa - tyylitelty, verinen Salome-piirros herättää varmasti tänä päivänäkin kauhun ja inhon sekaista ihailua.

On vaikea uskoa, että Beardsley tosiaan oli englantilainen, vihreine hiuksineen, linnunluisine olemuksineen ja kyyhkynharmaassa puvussaan hän oli varmasti melkoinen ilmestys salongeissa. Keuhkotauti vei hänet lopulta Ranskan Mentonissa. Lopun edellä katolisuuteen kääntynyt kuvittajanero määräsi törkeimmät työnsä hävitettäväksi katumuksen merkkinä - läheiset eivät toivetta toteuttaneet. Eli kuviin pääsee tutustumaan - Taten näyttely avataan 4.3.2020.
https://www.tate.org.uk/whats-on/tate-britain/exhibition/aubrey-beardsley

***

Aubrey Beardsley died young but made a great portfolio of decorative, decadent, exotic, oriental, violent, sensual masterdrawings of various subjects. His works can be appreciated from 4th March 2020 in Tate’s special exhibition.
https://www.tate.org.uk/whats-on/tate-britain/exhibition/aubrey-beardsley

More info of Aubrey:
https://en.wikipedia.org/wiki/Aubrey_Beardsley
And of his sister Mabel:
https://studiedmonuments.wordpress.com/2016/05/07/mabel-beardsley-actress-and-her-brothers-sister/

Ben Nicholson - Pelkistämisen taidetta

Ben Nicholson kuuluu Englannin taitelijakaartiin, joka sotien välillä omaksui modernin pelkistämisen estetiikan ja jatkoi sillä tiellä loppuelämänsä. Samassa sarjassa painivat ennenkaikkea kuvanveistäjä Henry Moore, Nicholsonin toinen vaimo Barbara Hepworth ja Christopher ”Kit” Wood, jonka elämä tosin jäi lyhyeksi.

Englantilaisten modernistien taustavaikuttajana toimi taidekriitikko Herbert Read, jonka kirjoissa taiteilijat saivat hyvin näkyvyyttä. Tutustuin Nicholsoniin juuri Readin kautta. Kuvani Methuenin pieni kirjanen esittelee taitelijan työn kuitenkin tehokkaammin, kuvien kautta. Esittävyys ja ei-esittävyys käyvät Nicholsonin töissä dialogia, eri aikakausina toinen lähestymistapa on vallitseva ja toinen väistyy. Välillä häipyvät Nicholsonin hienostuneet väritkin ja teoksiin jää vain matala reliefimäisyys.

Nicholsonin viiva ei hapuile: hän oli taiteilijana varsin määrätietoinen. Kuvaavaa on, että hän varhaisella Italian-matkallaan valitti, että italialaiset kollegat eivät osanneet maalata kunnolla. Arvostelu ulottui vanhoihin mestareihinkin, kuten Fra Angelicoon. Nicholson kuitenkin imi Italian mestareiden heleitä ja maanläheisiä, selkeitä, viileitä sävyjä töihinsä. Niissä on myös välimerellistä selkeyttä ja harmoniaa ja tietynlaista sotienvälisen Italian taiteen metafyysistä, pelkistettyä estetiikkaa.

Taiteilijaelämä on värikästä ja Nicholsonin elämänkulusta löytyy tietoja tästä artikkelista:
https://www.theartstory.org/artist/nicholson-ben/life-and-legacy/
Elämä oli tasapainoilua sosiaalisuuden ja taiteeseen keskittymisen välillä. Yksi tärkeä henkireikä oli St. Ives, cornwallilainen vanha kalastajakylä, jossa Nicholson viihtyi osana taiteilijayhteisöä. Kaupungista on tullut myöhemmin erittäin trendikäs paikka ja Tate Gallery avasi siellä haarakonttorinsa vuonna 1993.
https://www.tate.org.uk/visit/tate-st-ives#

Parhaimmissa Nicholsonin töissä modernismi näyttäytyy ajattomana, voittoisana tarinana: näkyvä maailma pelkistyy rauhalliseksi ja tyydyttäväksi kokonaisuudeksi. Viiva ja väri huokuvat englantilaista suhteellisuudentajua ja hurmaavaa itsevarmuutta.

***

Ben Nicholson spent his artistic life between by nature and abstract expression - in his best works these are surprisingly peacefully balanced. He did visit Italy with typical self-confidence - he critisised some old masters, but stole their cool Mediterranean colors into his own works. And from his part, he also made St. Ives into the fashionable artist colony that it still is.

Valokuvauksen opettaja - John Hedgecoe

Lapsuudenkodissani oli musta, iso kirja, josta opin perustiedot valokuvauksesta. Katsoin kuvia ja niiden selitteitä. Valikoima oli monipuolinen sekä kuva-aiheiden, että menetelmien suhteen. Lähes kaikkea sivuttiin ainakin jossain määrin, pidemmälle edistyttyäni usein turhauttavan kevyesti. Opin kirjasta näin jälkikäteen joitakin perusasioita riittävän hyvin, ne ovat kantaneet tähänkin päivään. Miten maisemaa katsotaan, mitä kiinnostavaa siinä voi löytyä? Miten materiaalintuntua saadaan valokuvaan? Tietenkin valaistuksella. Miten ihmisvartaloa katsotaan? Miten rakennus erottuu ympäristöstään? Miten huone kuvataan? Milloin on oikea hetki valon suhteen?

John Hedgecoe oli monien tekniikoiden mies - hänen kirjansa Suuri Valokuvauskirja - ja sen seuraaja Valokuvaajan käsikirja (näyte alla) ovat täynnä teknistä tietoa. Jopa siinä määrin, että monet eksyvät tekniikkaan ja luulevat sen olevan edellytys hyville kuville. Cartier-Bresson opetti minulle myöhemmin, että rajallisella määrällä välineitä, kenties Leica-rungolla ja parilla optiikalla, pärjää - kohde pitää ennen kaikkea nähdä ja vasta sitten ottaa kuva himmentimen aukon ja sulkimen ajan funktiona - siinä se yksinkertaisuudessaan.

Hedgecoen kirja pitää lukeakin runoutena ja sellaisena se on painunut mieleeni. Kuva kävelevästä naisesta takaapäin, miten kostea vaate paljastaa hänen muotonsa ja miten kamera on taltioinut hänen jalkapohjansa asennon. Kuva hevosryhmästä Rievaulx’n luostarin raunioilla, maisema lumen puuteroima. Palkkikameralla kuvatut hedelmä- ja kasvisasetelmat, joissa valon värit ja varjojen mustuus leikkivät keskenään.

Englantiini Hedgecoe liittyy siten, että juuri häneltä sain kipinän rakkauteeni Englannin maisemia kohtaan. Hän kuvasi paljon maisemia ja rakennuksia. Ihmettelin karuja rakennuksia ja kuuraista maata, kesän värejä, ihmisten ilmeitä ja kuluneita käsiä, baarien valaistusta, esineiden himmeyttä ja kiiltoa, teollisuusmaiseman karua runollisuutta.

Myös tekniikasta jäi jotain mieleeni - huomasin, että minua erityisesti miellyttävät kuvat oli otettu tietynlaisilla kameroilla. Opin myös rakastamaan filmin rakeisuutta ominaisuutena, joka oli mahdollisuus, eikä haitta. Päädyin Ilford-kuvaajaksi osittain Hedgecoen Englanti-nostalgian pohjalta.

 Hedgecoen yksi tekninen neuvo on kantaa mukana tyhjää diaraamia, jonka avulla voi katsoa rajauksen toimivuutta. Konsti on varmaan hyvä joillekin. Sitä käytetään myös elokuvauksessa sormien avulla tehdyllä raamilla. Tämmöiset keinot vievät kuitenkin näkökulmaa itse näkemisestä, jossa ei saisi olla rajoitteita: silmän pitää olla utelias. Kuva joka tapauksessa rajataan kuvaa otettaessa ja sitä vielä sovitellaan vedostusvaiheessa tai ipadin ”valopöydällä”. Olennaista on, että lopulliseen kuvaan taltioituu jotain kiinnostavaa, pysyvää, ohi vilahtaneesta elämän hetkestä.

Hedgecoen kuvien 1960- ja 1970-lukulainen estetiikka jäi myös mieleeni ja monesti matkoillani etsin vaistomaisesti aiheita näiden kausien suodattimien läpi. Olen Hedgecoelle kiitollinen monesta hienosta asiasta ja voin häpeilemättä tunnustaa hänet hyväksi opettajaksi valokuvauksessa.

***

John Hedgecoe made some basic guides for photography starters. They are mostly technical, but contain also sudden splashes of pictural poetry. I learnt through his photos some lessons of love towards English scenes, landscapes and portraits. The beauty of the horse group at Rievaulx Abbey ruins, of frosty meadows, of post-industrial landscape, of the tower of Ely Cathedral etc.

On road 1: British Camp

British Camp on Malvernkukkuloiden eteläosassa oleva paria kukkulaa muokkaamalla tehty linnoitusalue. Ihan vasta nykyisin paikalla näkyviä pengerryksiä ei ole tehty, niiden on sanottu olevan peräisin aina rautakaudelta saakka. Roomalaisaikaan paikalla on ollut ”englantilaisten” linnoitus ja leirirakennelmia. Epäluotettava perimätieto kertoo, että paikalla on ollut taistelu roomalaisten kanssa. Tämä on aiheena myös Elgarin sävelteoksessa Caractacus. Tutkijoiden mukaan kahakka tapahtui lähempänä Severn-jokea. Severnin laakso kyllä näkyy kukkuloille unohtumattoman hyvin.

British Campiin on helppo löytää autolla. Tie kukkuloitten eteläpuolelta menee sen kautta. En ole pihi, mutta minusta Campin parkkipaikka oli kallis ja jos sen maksaisi, pitäisi sitten viettää paikalla koko päivä! Huomasin, että mutkaisella tiellä on sopiva levike, parkkeerasimme sinne ja patikoimme mutkat kohti kukkuloita. Rinteet ovat jyrkät, puusto villiä ja aluskasvillisuus rehoittaa valtoimenaan - ikimuistoinen siirtymätaival.

Kukkuloille nousee hieno, kivetty reitti, joka on paikoin hyvin jyrkkä. Maisemat ovat hyvä tekosyy pysähtyä vetämään välillä henkeä. Huipulla näkyy koko kukkulaketju pohjoiseen ja idässä avautuu Severnin laakso alapuolella. Näkymä on Englannin parhaita. Tämä on Elgarin ja runoilija William Langlandin maisemaa. Normanniaikana tässä on ollut linnoitus, kaikki siitä on ajan hampaan syömää ja nurmen peittämää. On vain pehmeäpiirteisiä pengerryksiä, jotka antavat mielikuvitukselle tilaa. Jossain kohdassa vieraillessamme näimme pienen aidatun alueen ja kyltin, että arkeologinen yhteisö kunnostaa joitakin näkymättömiä rakennelmia.

Länteenpäin voi selkeällä säällä nähdä jo Walesin rajalle. Tällaista maisemaa on hankala tallentaa kameralla. Se vaatisi suuren palkkikameran ja korkean piirtokyvyn. Hasselblad-kameran kunniaksi rajaan omat kuvani tässä kirjoitussarjassa 6x6 muotoon. Se ei ole asettelultaan helpoin, mutta tulokset ovat onnistuessaan hienoja.

Kukkuloiden rinteillä näkyy valkoisia, tukevanmuotoisia rakennuksia. Ne ovat edwardiaanisia arkkitehti Voyseyn luomuksia ja niihin pääsee myös yöpymään, Perrycroft holiday cottages. Ehkä ensi kerralla tie kulkee niiden kautta.

***

My first on road spot is British Camp in Malvern. A great place to take a hike on paved road, to imagine history and see the magnificent hill chain and the Severn plain under you. I frame the photos of this series in square format, a sort of hommage to Hasselblad cameras. In my picture you can see some white, large buildings on the hillside - they are by architect Voysey and if interested, you can stay there as well, Perrycroft holiday cottages.

1000 parasta kirkkoa - Simon Jenkins

Simon Jenkins, toimittaja, on listannut 1000 Englannin parasta kirkkoa. Hän on valinnut kriteereiksi, että kirkkojen tulee olla aktiivikäytössä siinä tarkoituksessa, mihin ne on tehty ja kiinnostavia arkkitehtuurinsa, historiansa tai esineistönsä vuoksi. Joku voi pitää määrää valtavana, mutta käytännössä monta kiinnostavaa kirkkoa on jäänyt teoksesta pois - tämä tietysti aiheuttaa katkeruutta. Ne kirkot, jotka ovat päässeet listalle, tietysti mielellään esittelevät teoksen mainintoja - sitä varmemmin, mitä enemmän tähtiä Jenkinsin viisitähtisellä asteikolla on rakennukselle ropissut.

Jenkinsillä on arvostelijansa, yksi perusteellisimpia on taidehistorioitsija James Alexander Cameron. Tietysti Jenkins voidaan leimata harrastelijaksi, mutta tosiasia on, että näin kattavaa teosta ei voida rakentaa täysin objektiivisesti ja virheettömästi, olisi hulluutta olettaa sellaista. Cameronin blogikirjoitus aiheesta on kuitenkin kiinnostava ja löytyy täältä.

Itse pidän teoksen selkeästä luokittelusta - kirkkojen kärki erottuu suhteellisen kiistattomasti. Asiaa on auttanut, että Jenkinsin ei ole tarvinnut rakentaa tyhjän päälle, vaan pohjalla on legendaaristen oppaiden Betjemanin (Collins guide), Clifton-Taylorin ja Pevsnerin arvotusluokittelu kirkoista. Alueittain järjestetty opas toimii hyvin, kun pitää nopeasti saada tietoa lähiseudun huippukohteista. Silti on syytä luottaa omiin silmiin ja arvostelukykyyn ja pistäytyä myös luokittelemattomassa kohteessa, jos sellainen sattuu sopivasti tielle. Worcesterissa ei Jenkinsin mukaan ole katedraalin lisäksi kiinnostavia kohteita, mutta Clifton-Taylorin mukaan on - St Swithun. Myöskään Malverninin suurenmoinen Little Priory ei ole mukana - vaikka se on aktiivikäytössä, sen keskiaikaiset lattialaatat ovat ainutlaatuiset ja John Leland on aloittanut runoilijauransa siellä. Great Malvern Priory on tietysti neljän tähden paikka - ehkä Jenkins ei uskonut, että yhdellä paikkakunnalla voisi olla rikkauksia enemmänkin.

Itse olen tyytynyt pongailemaan huippukirkkoja oppaan avulla, jo kaikissa yksittäisen kreivikunnan listauksissa vieraileminen vaatisi sekin melkoista monomaanisuutta. Paikan päällä arkkitehtoniset ansiot tulevat nopeasti selväksi: sympatiapisteitä tulee paikallisesta tunnelmasta, onko rakennus aktiivikäytössä, toiminnan merkeistä lastennurkkauksineen ja hiljaisista, menneitä muistelevista kävijöistä, jotka voivat jakaa arvokasta tietoa tutusta rakennuksestaan vierailijalle - heillä on rakennuksesta usein vuosikymmenien käyttäjäkokemus.

Pershoressa edesmenneen suntion vaimo kertoi mielenkiintoisia yksityskohtia, paperimassasta tehdystä Kristusveistoksesta nykyaikaisiin tukikaariin, jotka pitävät vanhaa rakennetta pystyssä. Tällaisissa kohtaamisissa on paikallisväriä ja -tunnetta, joka parhaimmillaan on koskettavaa ja menee kiireisen turistin opaskirjojen vinkkien yli. Sellaiset tapaamiset ovat niitä, joiden vuoksi Jenkins on nähnyt vaivaa opasta kirjoittaessaan - että kirkkojen traditio olisi elävä.

***

I very much appreciate Simon Jenkins’s effort with his excellent 1000 churches reference guidebook. He can be criticised, like James Alexander Cameron does. However, I find Jenkins’ one to five stars classification very helpful - it is easy to spot the best targets with his help. It is a giant work, build on the shoulders of Betjeman, Clifton-Taylor and Pevsner - the top end choices are expertly made. It is moving to visit real places - meeting not only architecture, but also local feeling of congregation and local people - often telling their stories of dear building and contrasting their decades of user experience with a busy, hurrying turist visiting a very own church of a community.

Wells, Wells

Aiemmin listasin Wellsin yhdeksi toivepaikoistani: nyt sekin on nähty. Kävimme joulukonsertissa ja pääsimme oikein Wellsin pormestarin selän taakse istumaan. Katedraali oli melkein liiankin hyväkuntoinen makuuni - komeat tornia ylhäällä pitävät tukisakset olivat komea näky.

Wells mainostaa itseään Englannin pienimpänä Citynä - se ei olekaan iso, mutta aivan riittävän vilkas. Aika kului kaupungissa rattoisasti, ehdottomasti kannattaa nähdä myös katedraaliaukio - Cathedral Close - se on vaikuttava. Kaupungissa on myös toinen kirkko, joka on erinomaisen kiinnostava, siitä lisää toisella kertaa.

Olen urakoinut tänne yli 300 tekstiä ja uutta tekstiä mieli pukkaa koko ajan. Huomaan, että kriittisyyteni on viime aikoina vahvistunut - ja tämä kuvakin siitä osoituksena. Mutta siitä huolimatta,  Rakas Uskollinen Lukijani, salli minun toivottaa Sinulle oikein hyvää, vanhanaikaista, lämmintä joulua!

***

Now I have seen Wells I so longed to see: the Cathedral Close is magnificent as are the scissors holding the tower up. The smallest City in England is a great place to see.

Dear Reader, I have written over 300 texts for you - let me wish you a Good Old Fashioned Warm & Merry Christmas!

Christmas Calendar 2019: 2 - Castle Howard, village

• 
  
• © Christopher Simon Sykes/TIA Digital Ltd

2 Castle Howard

Palaan tähän paikkaan usein ajatuksissani. Se on jonkinlainen yhteenveto Yorkshiren rikkauksista. Kartano on täynnä kauneutta, muistoja, näkymiä - saat taatusti kelvollisen teekupillisen - ja huomaat silmiesi kostuvan Menneen maailman kuvista. Sota, vaikeat ihmissuhteet perheen ja ystävien välillä - ja rakkaus, ohikiitävä ja ikuinen. 

https://www.castlehoward.co.uk/

***

This place I return often in my thoughts. It is a sort of summary of what riches Yorkshire has to offer. The Castle is loaded with beauty, memories, views - you can have a decent cup of tea there - and moisten your eyes with images from Brideshead Revisited. The war, the difficult relationships between family and friends, the love, temporary and eternal.

Christmas Calendar 2019: 5 - Beverley, town, church

Photo: East Riding Archives

5 Beverley

Beverleyn Minster on paikallinen kirkko, joka päihittää kauneudessa monet katedraalit. Sen Hawksmoorin viimeistelemät tornit ja Percyjen hautamonumentti korkeiden holvien alla ovat maailmanluokan nähtävyyksiä. Itse kaupunki on uneliaan rauhallinen, maalaismainen aarrearkku, jossa on paljon nähtävää. Minsteristä voit kulkea kaupungin halki St Marylle katsomaan kania, joka inspiroi Lewis Carrollia Liisan seikkailuhin.

https://en.wikipedia.org/wiki/Beverley_Minster

https://beverleyminster.org.uk/

https://stmarysbeverley.org/

https://www.hulldailymail.co.uk/news/hull-east-yorkshire-news/curious-white-rabbit-connecting-beverley-2836321

***

Beverley Minster is a local church that is more beautiful than many cathedrals. Its pair of Hawksmoor towers and the Percy tomb below high vaults are world-class sights. The town itself is a kind of sleepy, peaceful rural treasure-chest with many interesting places to visit. After Minster, steer your way to St Mary for seeing the Rabbit that inspired Lewis Carroll to his story of Alice.

Mennyttä ja tulevaa

Bloginpitämisen kaksi vuotta alkaa olla täynnä. Tätä voi suositella: kirjoittaminen on jäsentänyt Englanti-suhdetta ja pitänyt uteliaisuutta yllä. Kun johonkin asiaan on kiinnittänyt huomiota, on pienempi kynnys jatkaa sen tutkimusta, kuin sivuuttaa se laiskasti. Anna Boleyn-jutussa hankkiuduin Quora-sivuston käyttäjäksi, nyt sieltä tulee syötteitä lähes päivittäin - etupäässä makaabereja viestejä Henrik VIII:en liittyen - tai oikeammin hänen hautaamiseensa.

Olen onnistunut pysymään kevään poissa Englannista. Aloin kyllä jo suunnitella ensi kevään matkaa, koska joulun matkan olen jo pitkälle suunnitellut. Oli todella hienoa kaivaa karttaohjelma esiin ja alkaa katsoa minkälaiset ajomatkat voisi tehdä ja mikä olisi optimaalinen majapaikka, jossa olisi maksimaalisesti nähtävää ympärillä. Burgundin matkan jälkeen Englannin etäisyydet tuntuvat lyhyiltä. Vuoden päästä haluan Yorkshireen, näkemään myös Lake Districtiä, ehkä Haworthin ja Jarrowin kirkon, Beden jalanjäljissä. Anglo-saksien arkkitehtuuri kiinnostaa, mutta normannien tekeleetkin kelpaavat nekin hyvin.

On mukava tutkia kartan selkeää, pelkistettyä pintaa etäisyyksineen. Sitten taas lukea jotain, löytää uutta, kuten St Margaret-kirkko Golden Valleystä ja miettiä, miten pääsisi katsomaan noita pitsisiä, puisia koristepaneleita. Herää muistoja teistä, joita olen kulkenut ja mielikuvitus laukkaa, minkälaisten tienoiden läheltä olen joskus mennyt, mutta en ole nähtävyyttä äkännyt.

Vanhoja kuvia tulee katsottua liian harvoin. Tämä Newark-kuva on hyvin sommiteltu. Pidän linnusta, joka on sattumalta kohdallaan. Vehkeet ovat hyviä: toinen kuva Newarkin torista nousi komeaksi kuvankäsittelyohjelman korjauksella, överivärit, kuten tässäkin. Eihän se haittaa. Tuonne tuskin palaan, mutta kivaa, että sekin kylä tuli nähtyä!

***

It is almost two years I have kept this blog. This has been fantastic - helping to catch up almost any fleeting idea of England and do some homework - lastly with excellent Quora pages, often with deep special knowledge - I tried it when I examined the poor fate of Anne Boleyn. Now I am getting some updates linked with the burial of her husband, Henry VIII, some quite gory details...

I am planning two visits to England - after one year, I will be in Yorkshire - I love to take the map program and start planning daytrips, to optimise them - the Christmas trip plan has been finished for long now. After my trip to Burgundy, all distances inside England tend to feel shortish - so Jarrow of Bede, the Lake District - I will be seeing you.

And modern apps are simply wonderful - my dull Newark photos are getting a new bath of colours from simply pressing a virtual button. The modern times is so fantastic! And look at that lucky composition with the bird - marvellous, isn’t it?

Katedraalipalot

York Minster fire in 1840

Kävin Yorkissa ensimmäisen kerran 1990. Katedraali, Minster, oli kunnostettu 1984 tulipalon jälkeen: lopputulos tuntui jopa liiankin hyvältä, siistiltä ja näyttävältä - rosoisuus tuo monesti autenttisuutta ja tuntumaa historiasta.

Minsterin kohtalo nousi mieleen Pariisin Notre-Damen tulipaloa seuratessa. Ongelmat paloissa olivat samanlaisia ja kaikki näytti pahemmalta kuin lopputulos oli. Selvittiin katon puurakenteiden menetyksellä, Notre-Damen holvaukset antoivat lisäsuojaa, jota Minsterissä puuttui. Puurakenteiden tullessa alas, Minsterin laiva oli paljaan taivaan alla: vain sivulaivoissa oli kiviholvaus. Minsterin katto oli palanut ennenkin: kuori 1829 mielipuolen sytyttämämä ja 1840 laivan länsiosa, joka sai alkunsa työmiehen jättämästä kynttilästä tornissa.

Yhteistä tapauksille on voimakkaat tunteet, joita kirkkopalot saavat aikaan. Kirkoissa on paljon historiaa myös maallistuneemmille henkilöille. Notre-Damen laivaa astellessaan aisti rakennuksen valtavan kerroksellisuuden, sehän on kuin Westminster Abbey leikkaus kansakunnan vaiheista. Historiaa ajatellen nykyhetken ahdistavuus asettuu uomiinsa ja suhteellistuu: vanhat, kunnianarvoiset rakennukset jatkavat uutta kerrostumaa rikkaampina. 

Tunnekylläisyys ripeyttää jälleenrakennusta: Pariisikin tulee toipumaan Yorkin tavoin nopeasti. Coventryssä toipuminen saksalaisten Blitzistä kesti pidempään, vanhaa ei palautettu, vaan korvattiin uudella, mikä sekin on hieno ratkaisu. Kuulemma viktoriaanit korvasivat Minsterin laivan veistoksia mielestään säädyllisemmillä. Marian rintaruokinta muuttui uudessa veistoksessa pulloruokinnaksi. Tulipalot ovat myös mahdollisuuksia ja uusia tarinoita tulee vanhojen rinnalle.

***

I did first see York Minster in 1990, fully, almost too well, recovered from the 1984 fire. The accident was very much the same that happened in Notre-Dame de Paris. People tend to get very emotional on big church fires, but life and history goes on, and I think the rebuilding in Paris will be as successful as with Minster.

King Death - 1348 and all that

Vietin viime viikonlopun flunssan kourissa ja huvitin itseäni Colin Plattin mainiolla teoksella Mustan surman vaikutuksesta Englantiin. Tauti saapui vuonna 1348 ja kertautui aaltoina vuosisatojen ajan. Sairaana kirja on rattoisaa luettavaa, eläytyminen nousi uudelle tasolle.

Plattin kirja tähtää selittämään varsinaisesti taudin vaikutusta arkkitehtuuriin ja kuvaamataiteisiin. Arkkitehtuuripuolella esimerkiksi Edingtonin kirkko näyttää linnoitukselta sen vuoksi, että käsillä oli lähinnä linnoituspuolen asiantuntijoita, koska hengellisen puolen arkkitehtuurin osaajia oli siirtynyt urakoista toiselle puolelle. Lopputulos on silti saanut paikkansa vaikkapa Simon Jenkinsin Englannin parhaisiin kirkkoihin. Sallen kirkon monimutkaiset katto- ja sivukappelirakennelmat bongasin juuri tästä kirjasta. Patringtonin kirkko mainitaan esimerkkinä ennen ruttoa aloitetusta merkkirakennuksesta, jonka viimeistely kesti - tulos on silti hieno. Wharram Percy on taas esimerkki kirkosta, joka on nykyisin raunio, kylä kuoli sen ympäriltä.

Autioitumista tapahtui paljon: niin syrjäseudulla, kuin kaupungeissakin. High Streetien taloja oli vuosikymmeniä tyhjillään monissa paikoissa, sukuakaan ei ollut ottajiksi. Työväestä tuli pulaa, hinnat ja palkat nousivat, aateliston valta väheni ja työmiehen asema nousi. Ruokaa oli enemmän vähemmälle väestölle. Luostarit pienenivät ja ylensyöntiä jouduttiin niissäkin valvomaan tarkemmin. Luostarin munkkiluku saattoi useassa paikassa painua alle maagisen 12 hengen, jolloin ison kokonaisuuden pyörittäminen vaikeutui huomattavasti. Creaken luostari Norfolkissa tuli päätökseensä vuonna 1506, viimeisen apotin kuollessa kokonaisuuden viimeisenä asukkina. Rutto oli jo aiemmin ajanut luostarin veljistön määrän alamäkeen, josta se ei enää noussut. Creake näkyy maastossa enää muutamana kuoppana ja maatalon yhteydessä säilyneenä talousrakennuksen osana. Kaikki luostarit eivät siis hävinneet Cromwellin alasajon seurauksena: taudit ajoivat trendiä, jota politiikka tehosti.

Ruton muistot painuivat kollektiiviseen piilotajuntaan kuoleman kuvan vahvistumisena. Kuolema on demokraatti, joka kutsuu mukaansa sekä aatelisen että köyhän. Taudissa tuonpuoleiseen meno tapahtui nopeasti, muutamassa päivässä kukoistus oli ohi ikiajoiksi. Tämä näkyi tietysti taiteessa makaabereina, matoja kuhisevina aiheina.

Taudin vaikutus pyyhkäisi yli koko maan ja tietysti alueellisia eroja oli, suuriakin. Kuolleisuus jakautui epätasaisesti ja kohdistui erityisesti nuoriin ja vanhuksiin. Työväki näyttäytyi voittajana ainakin suhteellisesti, vaikka sielläkin kuolleisuus saattoi olla paikkakunnasta riippuen kymmeniä prosentteja. Kapinointi, omaisuuden uusjako ja feodaalijärjestelmän mureneminen viitoittivat tietä hitaassa toipumisprosessissa. Väestökatastrofi ei enää näy siinä määrin kuin sen merkitys kehitykselle on ollut, joten Plattin aineistoja kiehtovasti yhdistelevä teos on valaisevaa ja kiinnostavaa luettavaa.

***

In my flu sickbed, I entertained myself with excellent King Death book by Colin Platt. It is a holistic decription how the post-plague 1348 England was changed - a democraphic catastrophe had its effect on housing market, labour demand, deserted villages and empty houses on High Streets, some macabre works of art, empty monastries, strangely completed churches and many aspects more - a great book with many interesting details.

Konservatiivit köyhän asialla

Photo: Peter Barber architects housing project, praised by Kit Malthouse

Taannoisesta Ruskin-jutusta jäi mieleen Kit Malthouse ja hänen kansanedustaja-ministerin roolinsa. Malthouse on ollut ministerinä kesästä 2018 lähtien, mutta ei ole jäänyt takapenkin taaviksi vastuissaan. Ruskinin jäljillä hän oli sosiaalisen asumisen epäkohtia selvittelevässä vihreässä paperissa. Noin 80 sivuinen New deal for social housing raportti löytyy täältä. Tuotantoa pitäisi saada käyntiin ja asukkaiden elämän edellytyksiä ja turvallisuutta vahvistaa. Raportti on Brittiläisittäin perinteisen selkeä ja siitä käytiin syksyllä laaja kuulemiskierros ja myös ministeri itse jalkautui.

Tällaista normaalia, hyvää ministeriötyötä on tapahtunut samaan aikaan suhteellisessa hiljaisuudessa kun suuren yleisön - joka tarvitsisi ennenkaikkea järkevän hintaista asumista - aika on mennyt hedelmättömässä Brexitin taivastelussa tai vieläkin hyödyttömämmässä prinssin amerikkalaisen vaimon touhuja seuratessa.

Malthouse on tämän vuoden puolella käynyt ihan järkevää keskustelua myös arkkitehtien roolista kansan tarpeiden asialla. Suomikin, professiovaltaisuuden suurvalta, voisi tällaisesta keskustelusta ottaa oppia. Meillähän tosin ministeri leimattaisiin välittömästi, jos hän uskaltaisi puuttua sankariarkkitehtiemme luomuksiin. No, onhan Britanniassakin kohuja riittänyt työn ympärillä. Minusta Malthousen ajatukset ja hänen ohjaamansa Building Better, Building Beautiful Commission työ on mielenkiintoinen ja kansantajuinen harjoitus, jota voi seurata mielenkiinnolla, vaikka ei suunnittelupiirien ytimessä olisikaan. Komitean tehtäväksianto löytyy tästä.

***

The leading party of the Government is not only doing Brexit - minister Kit Malthouse has been active in social housing and doing quite nice discussion on quite important subject, the Conservatives at the service of the poor! It is heroic effort and worth taking part to highly interesting discussions linked to the work. The role of architects is interestingly discussed here.

John Ruskin profeettana

Kiertelin viikon Burgundia. Yhtenä vaikutelmana, joka oli ajoittain häiritsevä, oli samankaltaisuus Yorkshiren kanssa: se ei ollut pelkästään maantieteellistä samuutta, vaan myös tietynlaista yhteisöjen ja niiden elinvoiman säilymiseen liittyviä kysymyksiä. Olinkin ilahtanut, kun kotiin tullessani huomasin The Economistin Bagehot-kolumnin käsittelevän juuri näitä kysymyksenasetteluja - voisiko toivottoman vanhanaikaiselta vaikuttavalta taidekriitikko John Ruskinilta oppia jotain?

Vähän aikaa mietin koko kolumnin kääntämistä suomeksi, sen verran hyvältä se tuntui, mutta on aina helpompaa borgeslaisittain referoida olennaiset kohdat. Kuitenkin suosittelen lämpimästi uskollista lukijaani lukemaan koko tekstin yllä olevasta linkistä.

Ruskinin maine romahti ensimmäisen maailmansodan jälkeen, bloomsburylaiset pilkkasivat häntä kiemuraisen proosatyylin ja kohtuuttoman gotiikan ihailun vuoksi: nykyjään ihmiset muistavat Ruskinin kummajaisena, jonka avioliitot eivät joistakin syistä ottaneet onnistuakseen. Mies oli kuitenkin aikanaan vaikutusvaltainen tavalla, josta nykyiset somettajat voivat vain uneksua.

Bagehotin mukaan Ruskin nosti myöhäisviktoriaanisessa yhteiskunnassa esiin teemoja, jotka ovat hyvinkin ajakohtaisia nyt, toisen Elisabetiaanisen kauden edetessä kohti vääjäämätöntä loppuaan. Teemat ovat työn luonne, paikan merkitys ja kauneuden rooli jokapäiväisessä elämässä.

Viktoriaaninen aikakausi oli teollistumisen myötä tuonut ennennäkemättömän tuotannon tehostamisen: siinä oltiin menty äärimmäisyyksiin ja työvoimalle oli jäänyt merkityksetön, mekaaninen, sieluton suorittaminen koneiden rinnalla. Hyvähän Ruskinin oli puhua varakkaan kauppamiehen poikana, mutta hänen korostamansa työn merkitys työntekijälle on huomioitu myös Toyotan tapaisissa yrityksissä: kontrollia omasta työstä on palautettu sen parhaille asiantuntijoille eli suoraan sorvin ääressä työskenteleville.

Ruskinin mukaan globalisaatio on luomassa juuretonta yhteiskuntaa, vaurasta, mutta täynnä poikkeamia ja jonka ihmisatomit ovat helposti korvattavissa toisilla. Hän rohkaisi juurtumaan paikkoihin ja asettui itse esimerkkinä Järvialueelle, the Lake Districtin Brantwoodiin. Globalisaation kehityskulku oli tuonut takapotkun paikallisiin oloihin: politiikot olivat unohtaneet juurensa ja paikallisista huolehtimisen. Ruskinin saarna synnytti uusia Ruskinlandeja ympäri maata. Niiden johtavana periaatteena oli Local is logical - paikallinen on parasta.

Ruskinin mukaan taiteen pitäisi muokata enemmän asuinympäristöä paikallisista lähtökohdista: rakentamisen ja suunnittelun kasvottomuus ja paikallisista traditioista irti olevat ostoskeskukset ruokkivat vain vieraantumista ja nimbyilyä, vastustamista. On kiinnostavaa, että Britanniaan on nyt perustettu uusruskinilainen parempaa ja kauniimpaa rakentamista ajava asuntoministeri Kit Malthousen asettama komitea, jonka johdossa häärää uuden ajan Ruskinina Sir Roger Scruton.

Ruskinin ajattelussa on Brexit-Britannialle eväänä myös ekletismin, moniarvoisuuden korostaminen. Ruskinissa oli vahvoja konservatiivisia piirteitä, mutta hän oli myös tulipalonpunainen sosialisti: hän piti tärkeänä kyseenalaistaa myös omat käsityksensä. Britannia tarvitsee samanlaista henkeä, jossa ollaan valmiita olemaan avoimia hyville ideoille ja viemään niitä eteenpäin, kuin rakentamaan tiukasti karsinoituja poliittisia kuppikuntia.

***

This Blog text is a summary of the key ideas of John Ruskin, Bagehot Column from The Economist February 9th 2019. I think the column is particularly interesting linking the late Victorian era with late Elisabethian era we are living now.

Here be dragons

Otsikon fraasi tarkoittaa kartan epävarmaa, tutkimatonta osaa, siellä voi olla vaikka mitä, vaikka sitten lohikäärmeitä. Richard III:n löytyminen parkkipaikan alta oli käsittämätön löytö, lähteistä päättelemällä tehty ja hyvin todennettu. Digitaalitekniikan aika mahdollistaa nopeaa ristipölytystä eri tietopankkien välillä, minullekin sattui sellainen viikonloppuna.

Katselin rutiininomaisesti Rightmove.co.uk:n myyntiin tulleita kohteita ja hyvällä paikalla olevan teollisuuskiinteistön kohdalla tein poikkeuksen ja katsoin kohteen tiedot. Koska se oli hieman epämääräinen sijainniltaan, tietoihin oli lisätty kuvituksena oleva kartta. Kiinteistö on siihen tyydyttävästi määritelty, mutta karttapohjassa oli myös todella kiinnostava sivutieto: pääkadun t-risteyksessä on teksti St. Thomas Church (Site of). Näyttäisi että kadun kohdalla on joskus ollut kirkko, vastapäätä Great Malvern Priorya. Jos Malvern on silloin ollut vaatimaton paikka, tuo on ollut kyläläisten kirkko ja munkit ovat pitäneet majaansa isommassa ja komeammassa kirkossa, joka päätyi sitten yhteisön pääkirkoksi päättäväisen Thomas Cromwellin riisuessa luostareita rikkauksistaan.

Surffaillessa St Thomas tosiaan löytyi nopeasti. Historia oli kirkon kohdalla mennyt kuten ounastelinkin, ainoa vain, että kyläkirkon rappio oli alkanut jo ennen luostarin lakkauttamista, korjausponnistelut hylättiin kokonaan, kun Priorystä tehtiin kruunun kanssa kaupat ja komea rakennus saatiin koko kylän käyttöön. Pyhän Tuomas-marttyyrin kirkko purettiin ja sen kastemalja pelastettiin Newlandin kappeliin.

Seuraavaksi etsin tietysti Newlandin kappelin, joka on lähellä Beauchampia, joka siis on se paikka, jota Evelyn Waugh käytti Mennyt maailma-romaanin tapahtumien esikuvana, lähellä on myös uudempaa tekoa oleva ostokeskus, jossa muun muassa Morrisonin supermarketti. Newlandin kappeli on komea viktoriaaninen tekele, hyvin koristeltu sisältä, Betjeman uhraa sille suhteellisen runsaasti tilaa teoksessa Collins Guide to English Parish Churches. Betjemanin mukaan Beauchampin perheen 1864 rakennuttama kappeli pyrkii antamaan keskiaikaisen, autenttisen vaikutelman puhtaan viktoriaanisessa tekeleessä, on lasimaalausta, seinämaalausta, maalattuja pylväitä ja värikästä marmoria. Betjeman moittii viktoriaaneja kuitenkin liian ujosta värien käytöstä, tulos on hieman laimea, mutta antaa kuitenkin moneen aikakauden paljaampaan kirkkoon nähden rikkaan, vähintään suuntaa-antavan keskiaikaisen vaikutelman. Onko tässä Bridesheadin legendaarisen kappelin esikuva? Kappelin kuvissa näkyy selvästi St Thomasin kastemalja. Kysymys kuuluu kuitenkin, missä sitä säilytettiin 1500-luvulta vuoteen 1864 saakka? Ehkä paikalla oli aikaisempi kappeli tai sitten malja oli Prioryssä siihen asti. Kuva romaanisesta astiasta löytyy täältä, sivustossa väitetään sen tulleen Newlandiin jo 1541. Paikasta, missä se olisi ollut, ei ole mainintaa. Itse epäilen, että se on ollut Prioryssä vuoteen 1864 ja sen tilalle on silloin hankittu komeampi kastemalja.

Mutta suhteeni Malvernin turistitoimiston ja pääpostin (joka myy kortteja ja Thorntons konvehteja ja toffeita) väliseen tilaan muuttui: siinä on joskus ollut palvontapaikka. Kulman tunnelma on nytkin erikoinen. Jos en väärin muista, siinä oli myös Church Streetin puolella joskus veikeä Bottoms Up-liike kattavine juomavalikoimineen. Pienestä sivuvinkistä saa loppujen lopuksi aika paljon irti, nukkuvia lohikäärmeitäkin, jos vain on voimaa jatkaa kaivamista.

***

Here be dragons: I found from Rightmove.co.uk a new listing in Malvern, attached with a map showing the site of St Thomas the Martyr Church. It was demolished after the village folk bought the Priory for their parish church after Cromwell drove the monastries down. The old church was gone, but its romanesque font is today in St Leonards, Newland, the chapel built by the Beauchamps. The Chapel is praised by Betjeman, blaiming only that the victorian color scheme should be more powerful, but it looks like really worth visiting.

Source © 2018 The Corpus of Romanesque Sculpture in Britain and Ireland

Poundbury - köyhät älkööt vaivautuko

Hesari kirjoitti jutussaan Poundburyn kylästä. Kylä on tehty prinssi Charlesin arkkitehtuurivisioinnin pohjalta ja se on varmasti samanhenkisille ihmisille miellyttävä asuinpaikka siinä missä Cotswoldin miljonäärikylätkin. Asuntokanta on poikkeuksellista, tarjolla on lähinnä vain uudehkoja tai valmistumassa olevia - suhteellisen kohtuulliseen hintaankin asunnon saa, mutta tarjontaa on varsinkin yläpäässä hintahaitaria. Ensiostajiakin palvellaan varmasti, mutta se vaatii jonkinlaisia säästöjä tai vaikuttavia taustatahoja.

Todellisuus ei ole ihan niin autoton, kuin jutusta voisi päätellä. Google mapin selailu osoittaa, että kyllähän autoja löytyy katukuvasta, vaikka keskusaukion täydeltä. Miten sosiaaliluokkien sekoittuminen käytännössä toimii? - Legolandmaiset asumispuitteet eivät varmasti ole kaikkien maun mukaista, osa odottaa brittiläiseltä pikkukaupungilta juuri rouheutta ja myös tietty nukkavieruuskin kuuluu asiaan - he varmasti löytävät mieleistään asumista muualta. Mutta suurelle osalle yleisöä Poundbury on unelmaa, olkoot snobit siitä mitä mieltä hyvänsä. Suomessakin jotkut Kartanonkosken tapaiset uusvanhat alueet ovat hyvin suosittuja.

Itse löydän urputtamista lähinnä historiattomuudesta - pidän katukuvan kerrostumista, eikä postmodernistinen viittailu menneisiin tietoisena niistä ja kaiken latistaminen nykyhetkeen ole oikein minun juttuni. Minua myös harmittaa rakennusten epäfunktionaalinen luonne - hotellilta tai kaupungintalolta näyttävä rakennus paljastuu pelkäksi asuintaloksi. Mieleen hiipii myös kummitusmainen kuva Houellebeqcin Maasto ja kartta romaanista: käsityöläisten ja kylien Ranska on sortumassa verenvähyyteen, mutta kiinalaiset pelastavat vanhat taidot ja miljööt olemalla ranskalaisempia kuin Ranska itse. Ettei vain Englanti jakaudu monimutkaistuvan Brexitin myötä entistä syvemmin lokeroituviin osatodellisuuksiin. Digitalisaatio, palvelujen uusijako ja sijoittuminen voivat vielä tuottaa monta yllätystä myös asuntokauppojen kysyntään. Mutta veikkaan, että Poundburylaiset voivat nukkua yönsä rauhassa, sinne haudatut punnat ovat turvassa ja kysyntää tulee varmasti jatkossakin olemaan - jos kuningashuone kestää.

***

In today's Helsingin Sanomat, there is an article of Prince Charles' ideal town Poundbury. A fascinating scheme: cars are not kings, all social classes can entry, at least in principle. This is almost a new Jerusalem: just the sense of real history is missing, function of the buildings is a bit vague and some typical roughness and shabbiness of the English town is lacking. For those who underline just those things had better live somewhere else!

The Gothic Revival 3: Viktoriaaninen kokonaistaideteos

Photo: Cheadle, St. Giles

A.W.N. Pugin on jäänyt suurelle yleisölle tuntemattomaksi nimeksi ja silti kaikki Lontoon-kävijät ovat pysähtyneet tuijottamaan hänen aikaansaannoksiaan typertyneinä ihailusta: Big Ben ja koristeellinen Parlamenttitalo ovat hänen kynästään syntyneitä, yhteistyössä Charles Barryn kanssa. Katolisuuteen kääntynyt Pugin jättäytyi suosiolla Barryn varjoon, mikä saattoi olla hyvääkin politiikkaa ja varmisti pysyvän jäljen jättämisen Englannin kaupunkimaisemaan.

Pugin oli lapsesta saakka gotiikan riivaama: hän oppi piirtämisen ja rakennusten rakenteet kulkemalla isänsä mukana. Ensimmäisen kirkkonsa hän luonnosteli alle kymmenvuotiaana - goottilaisen tietysti. Hän piirsi ja suunnitteli maanisesti. Ensimmäisen vaimonsa kuoltua alkoi Pugin etsiä pelastusta kirkon lisäksi moraalisesta, paremmasta, rehellisemmästä arkkitehtuurista. Huikentelevaisten aikojen jälkeen piti palauttaa yhteiskuntaan ja politiikkaan aito keskiaikainen ihmisistä välittämisen eetos - tämä oli tietysti mahdollista vain suippokaarten alla. Puginin Contrasts kuvasi arkkitehtuurin vikaanmenoa lähes uskonnollisella paatoksella: 24-vuotias oli jo täysinoppinut ja villitsi varmalla pamfletillaan maan lumoihinsa ja oikealle tielle.

Puginin into oli uskomaton: Cheadlen St. Giles on kirkko, joka kuvaa hänen katolisen ihanneinteriöörinsä: koristelu, yksityiskohtien viimeistely ja kokonaisuuden hallinta oli ylitsevuotavaa. Simon Jenkins antaa kirkkoarviossaan St. Gilesin kokonaistaideteokselle täydet pisteet. Toteutukseen tarvittiin myös huipputiimiä ja laadukasta osaamista jokaiseen yksityiskohtaan. Nelikymppisenä sama mies viimeisteli burnoutin ja syfiliksen partaalta Big Ben-kellotornin eksoottisen, lumoavan gotiikan - päätyäkseen hourulaan Bedlamiin. Uusgotiikan faarao on unohdettu, mutta pyramidit muistetaan. Viimeisen leposijansa Pugin sai Margatesta, itse piirretyn kotinsa vierestä, tietenkin itse suunnittelemasta kirkostaan, joka on ilmaisussaan Cheadlen tekelettä pelkistetympi ja henkistyneempi. Elämä on mainiosti kuvattu tässä BBC:n dokumentissa, Richard Taylor tekee innostuksessaan kohteelleen kunniaa. Varoitus: kun itse katsoin tämän, puginilainen innostus tarttui minuunkin ja kieriskelin yöni levottomana vuoteessa visioiden uusgoottilaisia sisustusnäkyjä, nukkumatta kunnolla.

Koska uusgotiikasta oli tullut poliittinen, uskonnollinen, kansallinen ja moraalinen periaate, tyyli vyöryi koko saaren yli. Kirkkojen lisäksi nousi oikeaoppisia kouluja, köyhäintaloja, rautatieasemia (St. Pancras pelastettiin tuholta sodan jälkeen). Ne turruttavat koristeittensa painolla meitä funktionalismin penseyteen tottuneita ja ärsyttivät mekaanisuudellaan Alec Clifton-Tayloria. Koko kansakunta tuntui jossain vaiheessa rakentavan ympäristöään paremmaksi, imperiumin varoilla. Moraalinen vaikutus kantoi Saksaan saakka, jossa Puginin kollega Scott voitti Hampurin kirkkokilpailun (toteutetun kirkon tuhosivat sitten RAF:n pommit). Tämän jutun kuvitus kuvaa hyvin  uusgoottilaisen kokonaistaideteoksen loimotusta: ovi Cheadlesta, jokainen koriste paikallaan. Toinen kuva: kuka voi vastustaa trumpettimaista julistusta siitä, miten köyhäintalo täytyisi ideaalin mukaisesti järjestää?

***

A.W.N. Pugin was a dynamo, a writer of Contrasts, an architect, a decorator, a visionary, in the end, a burnt-out case. But he changed the society, forced it to think more morally under reborn Gothic Arches. His Cheadle, his Big ben, his Parliament House still arises admiration and awe how much can one person achieve in such a short life. His vision lit the society on fire and all efforts were combined to one style, to make everything better and more honest - a strange vision looking back to imagined medieval ideals with the modern equipments and means. May Pugin rest in peace after such a busy life!

Pugin: Contrasts, 1836.

The Gothic Revival 2: Mökkihöperyyttä

John Rutter: Delineations of Fonthill (1823)

1700-luku alkoi jo tuottamaan suuria, kasaantuvia rikkauksia ja ne omistavia nuoria miehiä, jotka saattoivat omaa asemaansa ilmaista yhtäläisellä tavalla: rakentamalla mielensä mukaisen, kunnioitusta herättävän asumuksen ja kirjoitella levottomia.

Horace Walpole oli taidehistorioitsija ja valtiopäivämies, joka rakensi gotiikan innoittamana itselleen "hieman mökkiä suuremman tekeleen". Luomus on päätynyt taidehistorian sivuille Strawberry Hillin nimellä. Kävijöitä Lontoon liepeillä sijaitsevassa paikassa riitti vaivaksi saakka ja isäntä itse koki, ettei oikein itse ehtinyt nauttimaan paikasta. Nyttemmin paikka on taas auki yleisölle säätiön toimesta. Paitsi goottilaisella sisustuksellaan, Walpole raivasi tietä myös Goottilaisen Kauhun suuntaukselle kirjallaan, omassa kirjapainossa tuotettuna - kauhun juonne etenee Shelleyn Frankensteinin kautta Emily Bronten Humisevaan harjuun.

Kun Walpole oli erikoisuudessaankin sosiaalinen, Thomas Beckford veti elämäntavoillaan itsensä konventionaalisempien piirien kauhistelemaksi. Pikkurahasta ei ollut kiinni: Fonthilliin, Wiltshireen alkoi nousta goottilaisiin korkeuksiin kieroutunut goottilainen palatsi, joka oli ennakoiva "wow"-arkkitehtuurin esimerkki ja heijasteli Beckfordin kirjallista makua. Synkän keskustornin oli tarkoitus lyödä korkeudessa Salisburyn katedraalin torni. Aikataulu oli tiukka: valmista olisi pitänyt olla isännän mielestä aikoja sitten. Rakennusajan virheet kostautuivat: ylpeä torni lopulta sortui ja vei mukanaan suuren osan muutakin rakennusta. Sitä ennen Beckford oli ehtinyt jo myydä rakennuksen - kiinteistövälityksen varhainen caveat emptor tapaus. Fonthillin kävijälista oli lyhyempi kuin Strawberry Hillin, mutta komea se oli - vaikkapa sankarillinen Lordi Nelson ja ihastuttava Emma Hamilton viettivät täällä ikimuistoista illallista. Nykyisellään paikka on hankalasti saavutettavissa ja suurimmaksi osaksi pelkkä raunio.

Molemmat kohteet kiehtovat yhä arkkitehtuurin ystävien mielikuvitusta. Gotiikkaan liittyy romanttisia ja jännittäviä, pelottaviakin tuntoja ja rakennuksellinen suorituskyky oli molemmissa kohteissa koetuksella, oli kyse koristelusta tai rakenneratkaisuista. Molemmat rakennukset tietyllä tavalla kuuluvat "folly"-traditioon. Follyt ovat päähänpistoja, suurisuuntaisiakin rakennuksia, joiden funktio on hämärä, mutta toteutus ei ollut pikkurahasta kiinni.

***

The second update of The Gothic Revival is about two places - a little bit more than just summer cottages - Strawberry Hill of Horace Walpole and Fonthill of Thomas Beckford. One can still make a pilgrimage to these two Holy Grounds of Gothic Revival - with their strong connections to art history and the beginnings of Gothic Novel. Strawberry Hill is nowadays belonging to a foundation and is again open to public. Walpole in his lifetime complained that visitors were too many - he had not too much time to enjoy his follish creation by himself.

The Gothic Revival 1: Uusgotiikkaa ja kansallistunnetta

Kustannusyhtiö Phaidonin sarja Art & Ideas on oman suppean kokemukseni pohjalta onnistunut: lukemani teokset ovat avartaneet ja syventäneet aiemmin oppimaani ja tuoneet kelpo joukon uusia, elähdyttäviä ajatuksia vanhaan nuppiin. Niinkuin tämäkin The Gothic Revival teos, Chris Brooksin kirjoittama. Aihetta on käsitellyt vaikka klassinen Kenneth Clark, mutta Brooksin esitys on raikas kuin kevätaamu.

Englantiin gotiikka tuli ikäänkuin varkain ranskalaisvaikutteiden kautta. Sen vaikutus jäi yllättävän pitkäksi, siitä ei tahdottu päästä ollenkaan irti. Vaikka St Paul rakennettiin uudelleen 1666 palon jälkeen klassisesti, gotiikan aiheiden viljely jatkui pitkin maata. Kun tultiin 1700-luvulle, Walpolen Strawberry Hill tarrautui gotiikkaan kynsin hampain ja Beckfordin Fonthillin suippoilu meni niin pitkälle, ettei rakenne enää kestänyt ja hanke päätyi katastrofiin.

Mutta oltiin jo päästy niin pitkälle, että voitiin puhua uusgotiikasta, renesanssimaisessa taiteen uudelleenherättämisen merkityksessä. Brooksin kirja valottaa hyvin, minkälaisesta henkisestä ja fyysisestä risteyskohdasta uusgotiikan nousussa oli kyse. Teoreetikko Thomas Rickman luokitteli 1817 Englannin keskiaikaisen rakentamisen normannityyliin 1166-n. 1190, Varhaiseen Englantilaiseen (gotiikkaan) 1190-n.1300, koristeelliseen Englantilaiseen 1300-n.1390 ja Perpendicular English 1390-n.1540. Tutkittuun arkkitehtuuriaineistoon perustuva luokittelu oli kansainvälisesti vakuuttava. Ranskassa, varsinaisessa tyylin emämaassa, kiinnostus oli vasta vuosien päässä, ensin Victor Hugon ja myöhemmin Viollet Le-Ducin aktivoimana. Englanti omi nyt surutta tyyliä omakseen: perusteet olivat raudanlujat. Tyyli edusti aitoa, turmelematonta kansallistuntoa ja aitoa ritarillisuutta - vastavoimana tässä oli tietysti kauhistuttava Ranskan vallankumous. Tyyli edusti myös puhdasta uskoa, oli se sitten katolista tai anglikaanista.

Lataus oli niin kova, että kertaustyylissä pistettiin paremmaksi kuin alkuperäiset teokset: vanhoja kirkkoja alettiin restauroida, palauttaa ja täydentää siihen muotoon mihin niiden nimettömät rakentajat olivat alun perin tarkoittaneet. Tai ainakin nyt oltiin tietävinään, mitä esi-isien olisi pitänyt hankkeillaan tavoitella. Teollinen vallankumous mahdollisti tyylinmukaisen rakennustavaran valmistamisen aivan eri mittakaavassa kuin keskiajalla ja jakeluverkosto toimi loistavasti sekä kanavien että rautateiden tasolla. Koko maan uudelleengotisointi saatiin näin käyntiin oikein toden teolla. Kolmiosainen päivityssarja jatkuu uusgotiikan pahan ja hyvän pojan esittelyillä.

***

This tripartite update is inspired by excellent The Gothic Revival Phaidon Art & Ideas book by Chris Brooks. The Revival was the mental and physical crossroad: of religion (catholic or anglican), of nationalism - Gothic as the national true style, for real chivalry and true democracy. Even though France was the cradle of the style itself, Thomas Rickman pointed out how deeply rooted English style Gothic was- and it never had been away from the hearts of the English people. With Walpole and folly of Beckford the way was paved for re-gothicsation of the nation with the resolution and means of the industrial revolution - more about that in later update. Last part is reserved to the Golden Boy himself, A.W.N. Pugin.

Salisbury 3: Cathedral Close

Lähestyin ensimmäisen kerran Salisburyn katedraalia nuorisomajasta puolijäässä varhain aamulla. Nuorisomaja on muutama vuosi sitten lopetettu, ikävä juttu. Kuljin rakennuksen luo keskiaikaisesta portista, joita Salisburyssa on yhä monta. Katedraali oli nurmikolla aamun häikäisevässä auringossa ja edellistalven myskyjen kaatamat puut näkyivät vielä. En kiinnittänyt silloin paljon huomiota, mutta läheiset rakennukset ovat poikeuksellisia, Close on muutaman suuren rakennuksen kokonaisuus muuten varsin matalahkosti rakennetussa Salisburyssä. Katedraalin sivuilta löytyy oheinen opas alueelle. Olin vähän huolissani, mitä kirjoittelin katedraalista aiemmin. Pelonsekaisena katselin Alec Clifton-Taylorin The Cathedrals of England-kirjaa, onneksi Uncle Alec oli kuitenkin pääosin kanssani samaa mieltä.

Pakollisten museoiden lisäksi löytyy myös pääministeri Edward Heathin kotitalo, musiikin ja purjehduksen ystävä. Hän kuului mm. pianisti Moura Lympanyn ystäväpiiriin. St Annen portin yläpuolella olevassa huoneessa oleskeli Händel jossain vaiheessa, nyt paikalla toimii arkkitehtejä, joiden blogi ja paikan historiaa löytyy täältä.

Salisbury oli aikanaan kirkkomusiikin keskus, siellä sävelletty gregoriaaninen messu otettiin myös muualla maassa käyttöön. Gimell-levymerkin Peter Phillips on Tallis Scholars kokoonpanonsa kanssa levyttänyt messun Sarum Chant. Arvio löytyy Amazonista, mutta levy on ehtaa gregoriaanista laulua, eli en voi suositella kuin kirkkomusiikin hevijuusereille.

Katedraalin tienoo on kuitenkin viehättävä paikka. Jos Eurojackpot iski tai muuten rahojen sijoittamisen kanssa on ongelma, voisin suositella oheista paikkaa asuinkäyttöön. Neliöitä on kuutisensataa, eli tuolla kelpaisi teetä haudutella ja miettiä lähtisikö sitten tulvaniityille samoilemaan. Laitan tähän loppuun kuvankin, kun joku kuitenkin tämän helmen pian nappaa pois kuleksimasta.

***

The third and last update of Salisbury. The Cathedral Close is impressive, with many interesting houses - Arundells worked as a home for Sir Edward Heath, Handel, no less took room above St Ann's Gate. My photos are from my historic first visit in Salisbury, in the distant past, 'twas a cold and frosty spring morning and I took some photos with my Leica in icecold hands. If you are fast decider and cash money is not a problem you can buy Lady Felsham-like house in the Close and live there happily, looking every morning that the Spire is still up there. Be swift, it is the last link of the Finnish text. Other links are to Amazon (Gimell Sarum Chant CD), St Anne architect blog and the guide to the Close itself. If gone, take some consolation from this view.

Salisbury 2: Katedraali veden äärellä

• Copyright: © Victoria and Albert Museum, London 2017. All Rights Reserved

Salisburyn katedraalissa on muutama asia, jotka ovat erityisen huomionarvoisia. Rakennus syntyi nopeasti ja se on tyyliltään harvinaisen yhtenäinen. Sijaintipaikka on alavaa, niittyistä ja hyvin vetistä aluetta. Kuuluisa torni huippuineen kiinnittää huomiota.

Oma muistoni katedraalilla käynnistä oli pääsymaksun suuruuden kauhistelua, sen ihmettelyä, että kirkko oli rakennettu kuin jättimäisen viheriön keskelle ja muisto siitä, että tornin ylhäälläpysymiseksi tarvittiin lisää rahoitusta ja sitä havainnollisti tornin alla olevien purbeckmarmoripilaristojen taipuminen painon vaikutuksesta. Sisätila ei englantilaiskatedraalien tapaan ole kovin korkea, mutta kokonaisuuden yhtenäisyys tekee sisätilasta vakuuttavan ja juhlallisen. Sisäänpääsymaksu kirkkoon vertautuu helposti mielessä anekauppaan, mutta valtavien rakennusten ylläpitäminen ei todellakaan ole ilmaista ja kansan karttuisaa kättä tarvitaan. Pelkän tornin kunnon huoltokirja on todella pitkä.

Katedraali on ulkopuolelta iso ja komea, mutta sijainti kaukana muista rakennuksista syö hieman suuruuden tehoja vertailukohtien puutteessa. Constablen maalauksissa katedraaliin on otettu etäisyyttä, ja rakennuksen mahtavuus korostuukin niissä. Siitä huolimatta en pidä Constablen Salisburyn katedraalimaalauksia hänen parhaimpinaan. Niissä on jotain pakoitetun teatraalista ja asettelun makua, mikä ei mene suuren luontokuvaajan pirtaan luontevasti. Rakennuksen esittämisen suhteen on myös nähty vaivaa, välillä onnistuneesti, mutta tulokset voivat olla myös väkinäisiä ja elottomia. Korkeuksiin kohoava huippu on itse nähtävä ja koettava, kankaalla tai runona se ei oikein tahdo onnistua, eikä valokuvakaan oikein tee oikeutta. Tornin poikkeuksellisuus tuli rakentajillekin yllätyksenä, 1400-luvun luomus oli liian iso paikalleen ja rakenteita on pitänyt moneen kertaan vahvistaa, että komeus pysyisi ylhäällä. On ihme, etteivät ajoittain tuivertaneet myrskytuulet ole tuoneet sitä alas.

Mutta Constablen kuvista saa hyvin käsityksen Salisburyn kohdan Avon-joesta neljine sivujokineen. Alue on tulva-aikaan varsinainen hetteikkö. Constable on taiteilijana jotenkin leppoisimmillaan ja omimmillaan pastoraalimaisemissa kuvaamassa lehmiä näillä rehevillä niityillä.

***

Salisbury's pride is its Cathedral - its uniform Early English style, a magnificent spire, bending purbeck marble pillars under spire, minuses are somewhat watery surroundings and plain field with no much relation to other buildings. One can grasp its grandeur best by distance. John Constable made several paintings of the Cathedral, some famous, but I think he was not at his homeground with this church, but he painted those watery meadows and cows with love.