Näkökulmaa Lontooseen

En ole blogissani juurikaan käsitellyt Lontoota, osittain siitä syystä, että liian isosta aiheesta on hankala saada otetta. Mutta nyt on tullut uutuuksia, jotka auttavat jäsentämään imperiumin sykkivää keskusta: puhun tietysti Blue Crow Median kaupunkikartoista.

https://bluecrowmedia.com/ 

Idea on yksinkertaisesti nerokas. Tehdään monotemaattinen kartta normaalin kirjavan hässäkän sijasta. Kun keskiverto kaupunkilomailija pyörryttää itsensä suurkaupungin rikkauksissa päämäärättömästi ja päähänpistojen armoilla kulkien, näiden oppaiden käyttäjä ottaa valitsemansa jyrkän ja selkeän näkökulman, pystyen hahmottamaan kokonaisuuden tehokkaasti. Tarjolla on useampi teema, kaikki kiinnostavia: Art Deco-rakennukset, Hawksmoorin arkkitehtuuriluomukset, maanalaisen (subway) arkkitehtuuri ja design, puut ja sokerina pohjalla betonibrutalismi. 

Varsinkin viimemainittu on kiinnostava. Varmaan lukijoista moni muukin minun tavoin on havahtunut Lontoossa jääneensä tuijottamaan jotain modernia tekelettä, josta ei varsinaisesti edes pidä. Niissä on jotain kiehtovaa ja kammottavaa, ne ovat moderneja ja sieluttomia versioita Elefanttimiehestä. Rakennettu herättämään meissä pelkoa ja sääliä.

Kuuluisat puut on tietysti lähes haavikkomainen näkökulma kaupunkiin. Hänhän totesi, että on monta viisasta miestä, mutta ei kuitenkaan yhtään hullua puuta. Puiden historia tahtoo jäädä aika lyhyeksi. Pariisissa muistan eräiden seetrien olleen paikallaan vallankumousta edeltävältä ajalta, mutta Lontoossa on yli tuhatvuotias marjakuusi. 

https://www.mylondon.news/news/north-london-news/londons-most-ancient-tree-can-16636531 

Jos se osaisi puhua, se voisi Brexit-tunnelmiin peilata vaikutelmiaan Hastingsin taistelun jälkeisestä ajasta. 

https://bluecrowmedia.com/collections/architecture-guides/products/london-maps-set

Sanoisin, että setti on niin houkutteleva, että kannattaa tarttua tilaisuuteen. Tällaisessa erikoismateriaalissa on aina vaara, että se loppuu kesken!

***

Blue Crow Media has published some monothematic maps and guides to London. What a wonderful, clever and clear idea to guide us to the otherwise chaotic urban jungle! These publications are so welcome! 

Lontoota kiertämässä 2: Ticket to ride

Joulupukki toi meille kuvan pelin. Jos tunnet Eurooppa-version, Lontoo-seikkailu on pienempi ja sähäkämpi: pelilauta ruuhkautuu busseista kuten ennen vanhaan. Muutenkin paketti virittelee nostalgiaa: kannessa on selvää smogia, savusumua. Menolippuja heiluttamassa ovat prinsessa Anne-tyyppi, Lennon-hippi, hyväntuulinen Cityman versio John Cleesestä, kainalossaan vaihteeksi hymyyn sulanut Jeannie Shrimpton. Pelikortit kulkuvälineineen tavoittelevat 1960-luvun lopun svengiä: värit ovat pastelleja ja laput nättejä kuin muropaketista vedettyjä, ajoneuvot vitsikkäitä.

Peliä pelataan jakamalla jokaiselle pari reittikorttia, jonka jälkeen keräillään oikeanvärisiä ajoneuvoja ja jokereita, joilla liikenneväyliä saadaan tehdyksi. Hauskinta on kun pääsee telkeämään muiden suunnitelmia. 

Pelilauta ruuhkautuu juuri siellä minne turistitkit pakkautuvat: Lontoon, ei Pariisin, keskus on juurikin Piccadillyn Eros-patsas. Kun mennään laitamille, sieltä löytyy väljyyttä: Monica Alin ja Erkki Toivasen kuvaama kansojen sulatusuuni, Brick Lane. Elephant & Castle tuo mieleen muiston, kun hain sieltä oppositiossa ärvöttäneen Labourin toimistosta heidän varjo-liikennepoliittisen julistuksensa. Se varmaan toteutui Blairin aikana. Liikennepolitiikkahan on aina väärää, riittämätöntä tai ainakin haitallista. Mutta tässä pelissä siitä ei tarvitse murehtia: anteeksi kaupallisuus, mutta tämä on loistava peli!

***

Ticket to ride: London is simply a very entertaining board game and a great possibility to share good, nostalgic memories of the Swinging 60’s and its non-controllable coolness! My warmest recommendation to it!

Syon, unearthed

The Chapel at Syon Abbey, painting by Dr Jonathan Foyle, courtesy of Syon Park

Blogin pitäminen muistuttaa paljolti gradun tekemistä. Aiheeseen liittyvää tavaraa tuntuu tulevan jatkuvasti vastaan, mutta vain osaan kannattaa tarttua. En muista, että koulunpenkillä olisin erityisen kirkkaasti hahmottanut luostarilaitosten eroja ja ollut niistä kovinkaan kiinnostunut. Englannin matkoillani olen törmäillyt luostarien perintöön kuitenkin yllättävän usein, vaikka niistä ei rakennuksina olisikaan paljon jäljellä. Syonin luostarin löysin yhdestä alaviitteestä ja aloin kaivamaan vihjeen perusteella. Vain huomatakseni, että tarina meni maan alle, toisiin maihin ja palasi takaisin, loppuakseen sitten äkisti.

Olen aiemmin kirjoittanut Rievaulx’n, Fountainsin, Mount Gracen ja Maltonin luostareista. Luostareiden kohtalo oli tulla Henrik VIII:n ja Thomas Cromwellin - ja tavallaan siis myös Lutherin - jyräämiksi. Monissa paikoissa, kuten Tewkesburyssa ja Great Malvernissa kaupunkiyhteisö osti luostarinkirkon omaan kirkolliseen käyttöönsä. Talousrakennukset hävisivät niiden ympäriltä. Luostarit olivat omavaraisia kokonaisuuksia ja niiden maallisemmat osat rinnastuivat jopa jonkinnäköiseen teollisuuskylään tai ainakin yhteisön hyvinvointikeskukseen. Tiedossani ei ole tapausta, jossa kompleksin hengelliset osat olisi hävitetty ja maalliset osat säilyneet käytössä sellaisenaan. Tietysti rakennelmien kiviaineksia on käytetty monenlaisiin tarkoituksiin. Bury St Edmundissa luostarialue on kaupungin keskustassa English Heritagen hallinnassa, se on käytännössä aiemman kivimateriaalin hyödyntämisen jäljiltä pelkkä rauniopuisto. Siitä on nykyaikana tehty jonkinlainen digitaalinen yhteyspaikka langattoman verkon avulla. 

Erilliset pienemmät kappelit ja rukoushuoneet (chantry), joiden yhteydessä asui palkattu pappi, lopetettiin joitakin vuosia myöhemmin - ne päätyivät usein asuinkäyttöön. Näille periaatteessa pienille kokonaisuuksille oli aikojen kuluessa kertynyt lahjoittajien kautta huomattavia omaisuuksia ja kiinteistöjä. Tsasouna on meille tutumpi ja sen kantasana lienee sama.

Hallinnon motiivit olivat radikaalissa muutoksessa moninaiset. Poliittiset, taloudelliset, uskonnolliset tekijät - luostareiden ja Rooman vaikutusvalta, rikkaudet, asema houkuttelivat. Toisaalta laitoksissa oli tapahtunut väärinkäytöksiä ja munkki- ja nunnajärjestöjen jäsenmäärät olivat trendinomaisesti laskussa. Muutos oli ollut jo tuloillaan. 

Syon Abbey sijaitsi nykyisen Suur-Lontoon alueella Isleworthissa, Kew Gardensin länsipuolella. Luostarin historia on kiehtova: muistamme Ruotsi(-Suomen) historiasta birgittalaisluostarit Vadstenassa ja Naantalissa - Syon kuului samaan järjestykseen Pyhän Birgitan (engl. Bridget) innoittamana. Luostarin kirkko oli nykyistä Cambridgen King’s Collegen kappelia muistuttava, vain huomattavasti suurempi leveydeltään. Kirkko rakennettiin 1400-luvulla ja 1600-luvulle tultaessa se oli pyyhkäisty pois maanpinnalta. Arkeologinen raportti vuodelta 2003 kertoo mitä paikan nurmikenttien alla piilee. On muuten uskomatonta, miten helppoa digiaikana on päästä tällaisen erikoistiedon äärelle!

https://www.wessexarch.co.uk/sites/default/files/52568_Syon_Park.pdf

Syonin päällystö nousi jääräpäisesti kuningasta ja hänen neuvonantajiaan vastaan. Munkki Richard Reynolds kieltäytyi tunnustamasta Henrik VIII:ta kirkon pääksi. Munkkeja vakoiltiin ja kiristettiin: lopulta Reynolds hirtettiin, nunnat taipuivat tunnustamaan uuden hallinnon, luostari lakkautettiin Englannissa 1539. Syonin toiminta siirtyi ja jatkui Lissabonissa: paluuta Englantiin alettiin valmistella 1800-luvun alussa, se onnistui vasta myöhemmin samana vuosisatana kielteisen katolisuusasenteen hivenen laannuttua. Syonin nunnat siirtyivät usean paikan kautta Devoniin, jossa Syon Abbeyn tarina tuli päätökseensä 2011: viimeiset kolme nunnaa elävät Plymouthissa. Syonin luostari oli ainoa laitos, joka jatkoi toimintaansa yhtäjaksoisesti reformaation jälkeen. Luostari vietti lakkauttamisensa jälkeen vielä 600-vuotisjuhliaan vuonna 2015. https://www.syonbreviary.co.uk/

Syonin tarinaan liittyy myös makaaberi käänne. Kruunun Greenwichin palatsissa (sekin nykyisin pitkälle hävinnyt) munkki William Peyton piti Henrik VIII:lle saarnan hänen avioeroaan vastaan, muistuttaen kuningas Ahabista, jonka verta koirat olivat latkineet ruumista taistelusta kuljettaneesta vaunusta Raamatun Kuningasten kirjan 22:35 mukaan. Vuonna 1547 ennustus toteutui. Kuolleen kuninkaan ruumista saatettiin kohti Windsoria ja arkku yöpyi Syonissa matkalla. Lattialle valui verensekaisia nesteitä arkun halkeamasta. Aamulla paikalle tullut rakennusmies joutui hätistelemään koiria tiehensä. 

***

Syonin tarina on kokonaisuutena kiehtova: suuristakaan rikkauksista ei jää lopulta paljonkaan jäljelle ja johtolankoja voi olla yllättävän vähän. Siitä huolimatta niitä voi nykytekniikalla penkoa mukavasti. Selvää on, että katolisten tarina on erilainen kuin protestanttien ja molemmat kertomukset sekoittuivat valtapyrkimyksissä, maallisissa tai hengellisissä. Molemmat tarinat ovat katkeria. Monet luostarilaitokseen liitetyt kokonaisuudet ovat tätäkin päivää: sokaistuminen vallasta ja rikkauksista, sääntöjen rikkominen; toisaalta sosiaalityö ja heikoimpien auttaminen, tarve vetäytyä maailmasta, itsetutkistelu ja askeesi, maallisen ja hengellisen tiedon etsiminen - kaikki tuo muodossa tai toisessa.

***

The story of Bridgettine Syon Abbey is a most fascinating one. Of many religious monastic orders and their once mighty buildings, not much is left. The site of the Abbey was well studied in the 2003 report linked in my main text. The stories after the sack of monastries are diverse, depending by the side telling them. However, if we dig deeply enough, we can still find some legacy of once mighty institutions - in bad, but also in good.

Slightly out of focus, but still there - England 365

Tämä on blogini kirjoitus 365. Reilussa kolmessa vuodessa sain tehtyä tekstin vuoden jokaiselle päivälle. Jos en olisi kirjoittanut, laiska mieleni ei olisi pohtinut kaikkea vastaantullutta Englannin kannalta. Tähän juhlakirjoitukseen valitsin sattumalta eteen tulleen aiheen, Ralph Vaughan Williamsin jousiorkesterikappaleen Fantasia on a theme of Thomas Tallis. Se esitettiin ensimmäisen kerran Gloucesterin katedraalissa 1910 ja siellä sen johtaa tässä Andrew Davis.

https://youtu.be/ihx5LCF1yJY

Vaughan Williamsin etunimi muuten ääntyy Reif. Kuulin häntä ensimmäisen kerran koululaisena kaupunginkirjastossa LP-levyltä: Tuubakonsertto. Satoi lunta, oli lähes nuoskaa. Fantasiaan törmäsin vasta vuosien päästä. Sinfoniat tunnen huonosti. Fantasiassa soi Englanti. Siinä on traditio kaikkialla läsnä, mutta samalla ote on hurjapäisen viileä. Tämä on hankalaa musikkia yhdistää mihinkään ajanjaksoon. Se on ristiriitaista, intohimoisen maallista ja samalla harrasta: kaikki tunteet on pantu virren nuotin sekaan. Gloucesterin valtavat, pyöreät, raskaat kivipilarit ja jousisoitinten puinen keveys ovat tasapainossa. Sointi on täyteläinen: koko tila soi. 

Englanti on näiden holvien alla. Se on Talliksen ja Vaughan Williamsin Englanti. Se on myös minun Englantini: karu, salaperäinen, ei-teutoninen, ei-ranskalainen. Tunteellinen, väkevä ja omaperäinen. Se on parhaimmillaan tiimityötä ja urheiluhenkeä, maanläheisyyttä. 

Here, the intersection of the timeless moment
Is England and nowhere. Never and always. 

(T.S.Eliot: Little Gidding)

Kannattaa ottaa Fantasia sellaisenaan, sammuttaa valot ja pimeässä keskittyä kuuntelemaan, mitä vanha Englanti haluaa Vaughan Williamsin kautta kertoa. Volyymin saa vääntää kovalle ja kohdentaa huomio jousien liikkeeseen ja intensiteettiin. Elämys on taattu. 

***

My posting number 365 is about Ralph Vaughan Williams and his great Tallis-Fantasia. It is a great English piece of music - an intense composition which is not completely modern or not completely ancient either. It is all about the great tradition, a work of many faces. Andrew Davis directs the work in marvellous acoustics of Gloucester Cathedral. 

Muratin alla

Great Malvern on ollut minulle Englannin avainkokemus. Paikka yhdistyy tätiini, jonka ystävä asui kaupungissa. Siskoni oli Malvernissa au pairina ja Maria myös. Malvern on kukkuloiden juuressa, ne kohoavat kaupungin ylle, puistojen ja metsien peittämät, laelta paljaat kukkulat. 

Marialla oli käytössään isäntäväkensä asunto. Varmaan aika harva au pair saa kokonaista, ylimääräistä asuntoa käyttöönsä. Mutta tämäkin on tyypillistä Mariaa, niin vain kävi. Kivijalka-asuntoon mentiin omasta portista, jossa luki ”Garden Flat”. Oli keittiö, josta näki Severnin laaksoon pitkälle. Kylpyhuone, jossa kokolattiamatto. Kaksi makuuhuonetta. Istuimme myöhään Marian kanssa keittiössä ja juttelimme. Juttelimme pitkään. Kasettisoittimessa soivat Mozartin pianokonsertot Serkinin soittamana, Abbado säesti, välillä käännettiin kasettia. Asunnossa tuntui puutarhamainen, vieno homeen tuoksu. Sama aromi on tullut myöhemmin vastaan eri paikoissa ja mieleni on aina sen yhdistänyt tuohon asuntoon ja sen tunnelmaan. 

Kun tuo kaikki oli ohi ja työtekijät lähteneet maahansa, minä palasin sinne takaisin, katsoin rinteitä ja puita, murattia ja silmäsin alas laaksonäkymään. Suuntasin Marian talolle ja kuljin sen viertä, katsoin tutun portin ja ikkunan. Kaikki oli yhä samalla tavalla iätöntä, vanhanaikaista. Ihmiset vain olivat omiin oloihinsa menneitä, kuka minnekin. Öljykangastakissani oli puupäärynä, joka tuoksui Dewberrylle. Puristin käteni sen ympärille taskussani. Palasin Malverniin uudestaankin. Ja uudelleen.

Muistoissa on sama rakenne kuin musiikissa, mitään ei ole olemassa, kaikki on häipynyt, soitto loppunut, keskustelu hiljennyt - ja silti kaikki on olemassa jossain. Silloin ihminen on vasta lopullisesti häipynyt maan päältä, kun kukaan ei enää muista häntä. Nämä ovat tunnelmia, joita kuvaavat herkimmin venäläiset suuret runoilijat - Ahmatova ja Pasternak. Kate Bushilla on laulu Under the Ivy, joka kertoo lapsen salaisesta puutarhasta, ruusujen luona, muratin alla, yksin minä, salaa, juhlien ulkopuolella. Mahlerin Maan laulu päättyy Jäähyväisiin, sijattomana vetäydytään vuorille, elämä päättyy, palatakseen taas kerran luonnon kukoistuksessa keväällä.

Mutta niin me kuitenkin palasimme yhdessä noille seuduille, samoille sijoille, olemme viettäneet siellä yhteisiä jouluja, kulkeneet pimeässä Prioryyn ja nähneet Severnin laakson allamme ja kukkulat yllämme, kulkeneet aitojen välissä muratin reunustamia polkuja eikä mikään ole koskaan ollut toisin.

”...me poljemme maata ja taivasta / jos hiivimme polun yli. ...”

***

Under the Ivy - When Maria worked as au pair in Malvern, I visited her Garden Flat, remember the view to the Severn Valley, smell of moisture in the apartment. It felt a bit like the edge of world. When Maria was gone, I returned there to refresh memories and in the end we got there back together: luckily, I say. 

Photo 1: View to the Severn Valley

Photo 2: Maria and her house

Wilberforce-museo

Viimeaikaiset levottomuudet ovat tuoneet mieleen vuosien takaisen vierailun William Wilberforce-museossa Hullissa. Museosta ei jäänyt kovin paljon mieleen, vaikuttavimpina kuvaukset orjalaivojen epäinhimillisistä oloista. Wilberforce teki pitkän väännön parlamentissa orjuuden vastustajana. Varakas hummaajanuorukainen kääntyi oikealle asialle evankelisen herätyksen ja ystävänsä Thomas Clarksonin orjatyön kauhuja kuvailevan empirian kautta. 

Orjuuden vastustaminen ja tasa-arvoisuus näyttäytyi Englannissa Ranskan vallankumouksen jakobiinisenä kauhistuksena. Konservatiivi Wilberforce oli poliittinen kameleontti, joka ähräsi molemmilla puolilla parlamenttia muokkaamassa mieliä orjuuden kieltämiseen ja plantaasien riiston inhimillistämiseen. Kritiikkiäkin tuli, muun muassa se, että Wilberforce ei juuri korvaansa lotkauttanut kotimaan työläisten hirveille oloille mustien asiaa ajaessaan. 

https://en.wikipedia.org/wiki/William_Wilberforce

Kotimuseo sijaitsee useita kertoja Englannin epäattraktiivisimmaksi kaupungiksi äänestetyn Hullin keskustassa. En tiedä onko viime päivinä museo ollut kuormittunut jatkuvasta asiakasvirrasta. Lyhyt esittely löytyy you tubesta, siinä ei mennä kovin syvälle:

https://youtu.be/gCcLe36npbU

Hullissa Wilberforce on saanut komean patsaan korkean pylvään nokkaan. Kuvituksena käytetty Wedgwoodin, filantrooppisen englantilaisen keramiikkatehtailijan, orjuuden poiston asialle omistettu lautanen kertoo karusti, miksi asia oli tärkeä.

***

William Wilberforce was a British Parliament hero fighting for legislation abolishing slavery. In the end, he was successful and his home museum in Hull is the right place to evoke memories of horror ships loaded with humans destined to be slaves, if they only survived the long sea journey. One cannot understand today why it took so long to abolish slavery in England, one explanation was the fear of Jacobine French Revolution - Wilberforce needed to use all his eloquent skills to turn minds against inhumanity.

Anglosaksien rakennuksia 3: retkien suunnittelua

Source: Wikipedia, Chapel of St Peter-on-the-Wall

Paavo Haavikon kirja Lasi Claudius Civiliksen salaliittolaisten pöydällä on hienosti nimetty Rembrandtin maalauksen mukaan. Elämä vilahtaa ohi, suuret tapahtumat jättävät pienet tapahtumat sivuun ja yksilöt varjoonsa. Lasista jää jotain sirpaleita, joita arkeologit kaivavat esiin. Nuo sirpaleet saattavat olla ainoita todistajia unohduksien ja epämääräisyyksien pitkässä ketjussa.

***

Ensimmäiset kristittyjen tekemät rakenteet eivät olleet kirkkoja, vaan maisemaan pystytettyjä ristejä. Ne olivat merkittyjä paikkoja, joihin pienet ryhmät kerääntyvät rukoilemaan, jumalanpalvelukseen. Joissakin säilyneissä risteissä on rinnan kaiverrettuja muinaisuskon ja kristillisyyden tunnuksia. Ennen pitkää rakennettiin myös vaatimattomia kirkkorakennuksia, usein juuri näille paikoille.

Muutama kirkkorakennus on jäänyt jäljelle, usein syrjäisiin paikkoihin. Essexistä, paikkakunnalta Bradwell-on-Sea, syrjäiseltä meren rannalta, löytyy yksi kohde. 

https://en.wikipedia.org/wiki/Chapel_of_St_Peter-on-the-Wall

Kappeli on toiminut myöhemmin latona ja on nykyisin taas vihitty alkuperäiskäyttöön. Kohde ei vaikuta arkkitehtonisesti kovin monimutkaiselta. Tällaiseen paikkaan ei jouduta sattumalta, vaan vierailu on pakostakin osoitus rakkaudesta lajiin. Tietysti rinnakkaistekosyy on meren näkeminen, sehän on aina vaikuttavaa. Voi miettiä, seisoiko joku yksilö sydän läpättäen idän horisonttia katsellen, peläten viikinkilaivan purjeen tulemista näkyviin. Samalle matkalle voisi yhdistää helposti myös vierailun Constable-countryyn - taidemaalarin jalanjäljille. Sekin reissu on vielä minulta käymättä.

Varsinainen saksilaisten pyhättöjen keskittymä löytyy kuitenkin pohjoisesta. Johnsonin Dominic-avustajan vanhempien kotipaikkana viime päivinä tunnetuksi tullut Durham on voittoisan normannilaisen rakennustaiteen keskuspaikka - katedraali on hieno ja sen holvaukset enteilevät jo gotiikkaa. Se on suppeassakin brittiläisen taidehistorian kertomuksessa päätähtenä. Olen Durhamissa käynyt ja haluan sinne palata - mutta ennen kaikkea nähdä lähistön Bedelandin kolme kohdetta Jarrowin, Monkwearmouthin ja Escombin kirkot.

Bede, jonka etuliite on Venerable - kunnioitettu, on Englannin historiankirjoituksen isä ja samalla kirkkohistorian isä, koska ne ovat enemmän tai vähemmän sama asia. Beden kirjoitukset ovat hyvin säilyneet useana kopiona. Hän oli munkki, sirpaleet hänen elämänpiiristään voimme nähdä noissa vaatimattomissa kirkoissa, niiden vanhimmissa katkelmissa, mustuneissa torneissa. Vähemmän eläytymiskykyisille on rakennettu tietysti Bede-keskus, jossa rakennuksia on pystytetty uudelleen parhaan tietämyksen pohjalta. Elämyskohteeksi päätyminen on myös osaltaan merkki siitä, että Beden historiankirjoitus on ollut voittajien historiaa.

https://www.jarrowhall.org.uk/about/bede-museum/

Syrjässä rakennukset silti ovat. Jarrowin kirkko on telakka-alueen liepeillä ja nykyinen jälkiteollinen lähiympäristö ei välttämättä nostata yleviä tunteita - minua se ei haittaa, pidän tuollaisistakin ympäristöistä. Antaahan se perspektiiviä ja tavallaan oikean kuvan myös historiaa ajatellen: kelttiläisperäinen kirkko on jäänyt takamaalle normannien jalkoihin. Se mikä vanhaa on, on useaan kertaan restauroitu. Sijainniltaan miellyttävämmästä Escombin kirkosta ovat säilyneet hyvät vanhat kuvat, millainen seinäpinta oli ennen nykyistä siloittavaa kalkkikerrosta. 

https://escombsaxonchurch.co.uk/gallery/

Mainion kirkkoharrastajan perusteelliset sivut löytyvät täältä:

https://greatenglishchurches.co.uk/html/escomb.html

https://greatenglishchurches.co.uk/html/monkwearmouth.html

https://greatenglishchurches.co.uk/html/jarrow.html

Suomalaiselle katsojalle nämä vanhat kirkot ovat tutuhkoja: rakenteet löytyvät meidän vanhimmista kivikirkoistamme hyvin samanlaisina. 

***

On epilogin paikka. Meidän maailmamme on ruuhkaisempi, tieteellisempi ja turvallisempi kuin varhaisten noiden kolkkien asukkien. Kaikki oli elämässä epävarmaa ja pelkoa oli paljon. Vanha kelttiläinen rukous summaa nuo tunnot hyvin - siinä hienovaraisesti ilmaistu uskonnollisuus ja konkreettisempi läheinen luonnontunne ovat liittäneet kätensä yhteen. Lasin sirpaleet saavat siinä merkityksensä: voimme tekstistä aavistaa minkälaisia tuntoja tuntemattomalla kirjoittajalla oli luonnonvoimien edessä.

As the rain hides the stars,
As the Autumn mist hides the hills,
As the clouds veil the blue of the sky,
So the dark happenings of my lot
Hide the shining of thy face from me.
Yet, if I may hold thy hand in darkness,
It is enough,
Since I know, that though I may stumble in my going
Thou dost not fall”.

Kuin sade kätkee tähdet,

Kuin syyssumu peittää kukkulat,

Kuin pilvet verhoavat taivaan sinen,

Niin osani synkät ikävyydet 

Peittävät sinun kasvojesi kirkkauden minulta.

Jos silti saan pitää kädestäsi pimeydessä,

Se on tarpeeksi,

Koska tiedän, vaikka kulkuni horjahtaisi, 

Sinä et kaadu.

***

My final part of Anglo-Saxon architechture - I dream of visits to some of the oldest churches in England. They are today more backwater stuff, thanks to victorious Normans. Some fragments are left to take us to the times of Venerable Bede. Not much to be seen, but absolutely worth visiting, I think: for history, ecclesiastical or art history.

Source: Escomb Saxon Church. Photo most likely by Edwin Smith.

Anglosaksien rakennuksia 2: havaintoja kentältä

Source: Wiltshire Council 2011

Kiinnostavimmat saksien rakennusluomukset eivät sijaitse ihan turistireittien sykkeessä: paikan päälle pääsemiseksi joutuu näkemään vaivaa, yleensä ilman autoa perille on hankala päästä. Deerhurst oli juuri sellainen paikka, navigaattorillakin oli vaikeuksia. Paikan vanhuus näkyi jo lähestyttäessä, se oli saareke, jossa alkoi siirtymä toiseen aikakauteen. Olen Deerhurstin vierailusta kirjoittanut aiemmin:

https://paxengland.blogspot.com/2018/01/kumpujen-yosta.html

Deerhurstin kirkosta tulee mieleen normannivalloittajien tyly näkemys valloitettujen kulttuurista - Rudes et idiotas - karkeaa ja oppimatonta. Hehän pyrkivät mitätöimään vanhaa kieltä ja osaamista, pistämällä paremmaksi vaikkapa omien rakennustensa suuremmalla skaalalla. Vanhan rakennuksen osia saattaa armollisesti löytyä laajemman normanniluomuksen syövereistä. Kyllähän Deerhurstin kalanruotoinen muuraus on kieltämättä karkean oloista, mutta sen voi myös nähdä maalauksellisen eloisana pintana. Sisätilassa länsiseinässä on kolme erikoista kolmiomaista ikkuna-aukkoa: rakenne on yksinkertainen ja tehokas. Deerhurstin kuulut petoveistokset säväyttävät jopa enemmän kuin normannien tyylitellyt pylväänpäiden hirviögalleriat. Deerhurstin hirviöissä on atavistista voimaa, jota edes maalipinnan kariseminen ei kesytä, ne ovat kuin suoraan Beowulfin sivuilta.

Deerhurst: Beast head & West wall

Kalkitseminen (limewash) on seinäpinnoissa kauhistus, se poistaa pinnan omaperäisyyttä. Tämä ei ole pelkästään viktoriaanien helmasynti, vaikka opaskirjoissa he ovat suosikkiryhmä kirkkojen viimeaikaisen turmelemisen syyllisten etsinnässä. Vielä niinkin myöhään kuin 1960-luvulla saksilaisia seinäpintoja peitettiin kalkkimaalilla. Kyseessä on vähän samanlainen materiaalinen häpäisy kuin muuratun leivinuunin maalaaminen sievistelevän valkoiseksi meidän oloissamme.

Rakennusten vanhoihin kryptiin olen päässyt laskeutumaan Riponissa ja syrjäisessä Lastinghamissa, molemmat Yorkshiressa. Varsinkin Lastinghamin krypta on hieno kokemus, varsinkin jos sinne laskeutuu lämpimänä päivänä aurinkoiselta nummelta. Mittasuhteiltaan rauhallinen, ihmisen kokoinen pieni tila pylväineen ja alttareineen on ajaton ja kunnioitusta herättävä.

Tolkienin pääteosta on tulkittu kuvaksi vanhan Englannin väistymisestä normannien vallan alle. Se on tietysti pitkälle vedetty johtopäätös. Ehkä konkreettisempi näkökulma löytyy Alec Clifton-Taylorilta, hänen The Pattern of English Building-käsikirjastaan. Ajattelemme Englannin useasti tiilirakentamisen maaksi. Tiilien valmistaminen kuitenkin unohdettiin Rooman vallan väistymisen ajaksi melkein tuhanneksi vuodeksi, omavaraisuus tiilien suhteen elpyi uudelleen vasta 1400-luvulla. Saksilaisissa rakennuksissa tiili oli silti käytössä, niissä käytettiin valmiina olevia roomalaisia tiiliä. Jos normannit hävittivät aiempaa perintöä, eivät anglosaksit olleet sen puhtaampia toimissaan: väistyneen vallan rakenteet otettiin omaan käyttöön. Roomalainen tiili näkyy saksilaisissa rakennuksissa helposti liuskeisen muotonsa vuoksi.

Jos haluaa kentälle näkemään saksilaisia rakennuksia ja niiden ohessa muuta kiinnostavaa, kannattaa suunnata Wiltshireen Bradford-on-Avoniin. Kudontateollisuuspaikka hiljeni 1900-luvun alkuvuosina. Vanhan teollisuuden rakennukset ovat vakuuttavia, Avonin ylittää keskiaikainen silta, jossa on kappeli, joka toimi myös sellinä. Rettelöijä saattoi päätyä veden ylle, kalan alle - tyrmän huipulla oli kala tuuliviirinä. Bradfordissa on myös erittäin komea kymmenyslato - tithe barn, muuratut seinät ja korkea katto niiden päällä komeiden tammisten kattotuolien varassa. Tarina Bradfordin saksilaisesta kirkosta on kuitenkin yliveto. Paikallinen pappismies luki 1800-luvulla vanhasta kronikasta, että Bradfordissa oli ollut saksilainen kirkko. Näkyvissä oli vain toistensa kyljissä kiinni kyyröttäviä koulurakennuksia, mutta niiden keskeltä löytyi kirkkotila ja verrattomat enkelikoristeet kapean laivan yläosasta, siitä oli tehty ullakkotila. Esiinraivattu kirkko on pienehköstä koostaan huolimatta vakuuttava paikka, kirkkosali on korkea ja hämärä. Enkelit ovat niin ylhäällä, että yksityiskohdat eivät erotu. Viktoriaaniset piirrokset ovat parhaat havainnollistajat näille omaperäisille ja monumentaalisille veistoksille. Hyvä esittely kirkosta löytyy täältä:

http://www.greatenglishchurches.co.uk/html/bradford-on-avon.html

Bradfordin kirkon ajoitus ei ole sekään mitenkään sataprosenttinen. Vanha se on, mutta epäillä sopii, että normannivalloittajat halusivat siihenkin painaa puumerkkinsä. Gotiikan myötä sen mittakaava oli väistämättä liian pieni, uusi kirkko tehtiin viereen ja vanha, karkeaksi koettu rakennus sai peittyä aikojen yöhön. Hyvä niin, koska näin on säilynyt saksilainen rakennus lähes sellaisenaan keskellä kaupunkistruktuuria.

***

I have visited some notable saxon churches, like Bradford-on-Avon and Deerhurst reviewed here. Bradford is specially interesting, sort of miraculous saving of the whole church without much later alternations. Normans were notorious to replace the work of Anglo-Saxons as ”Rudes et idiotas” - nor were saxons so clean, they used roman buildings as a source for ready materials, stone and roman tiles.

Deerhurst: Odda’s chapel

Anglosaksien rakennuksia 1: yleisvaikutelmia

All Saints’ Church Brixworth, Northamptonshire

Viime vuosina mieleni on paljon askarrellut Englannin vanhimpiin kuuluvien rakennusten parissa. Rooman valloituksen aikaisia rakenteita on useassa paikassa näkyvissä, usein vain raunioina ja kivijalkoina. Roomalaisten perintö näkyy rakennustekniikassa ja rakennusaineiden hyödyntämisessä - roomalaisten kivien uusiokäyttöä harrastettiin paljon. Minua on kiehtonut aika normannien maihinnousuun 1066 saakka. Sen jälkeen hallinto alkoi enemmän tai vähemmän päättäväisesti manifestoida valtaansa myös vaikuttavina rakennuksina, normannilaisena vankkana pyörökaarirakentamisena vaikkapa Towerin linnan kappelissa tai Durhamin katedraalissa.

Se mitä Rooman ja normannien isännyyksien välissä paikallisesti rakennettiin kiehtoo mieltäni: se on suurten kertomusten alle väistynyttä pientä kertomusta, paikallisesti kirjavaa, usein katkelmallista, vaatimatonta ainakin keisarikunnan mittakaavaan nähden, sekä nykykatsojalle hankalasti hahmottuvaa, usein epäselvää. Kun myöhemmät polvet ovat rakentaneet rakennuksia uudelleen, vanhat osat ovat helposti saaneet väistyä purkamisen tai peittämisen kautta. Säilyneisiin osiinkin on tehty muutoksia, uudentyylisiä ikkunoita ja ovia, sortumia ja muita vahinkoja on korjailtu. Myös hyvää tarkoittavat restauroijat ovat tehneet vahinkoja. 

Ihmeenomaisesti jotain on kuitenkin jäänyt jäljelle: muutamia tunnusomaisia kapeita ja korkeita tiloja, erikoisia elementtejä, kuten pieniä ikkuna-aukkoja, muutamia veistoksia, joista voi tavoittaa jotain sen aikaisten kuvanveistäjien mielikuvituksen voimasta. Itse olen pitänyt näitä katkelmia kiinnostavina: ne ovat ikkunoita menneeseen, ne ovat valonsäteitä, jotka tekevät keskiajan pimeimmistä vuosisadoista hieman konkreettisempia. Hieman yllättävää on myös näissä katkelmissa kohdata jopa yksilö. Esimerkiksi myöhempi goottilaisen arkkitehtuurin valta-aika oli enemmän yhtenäiskulttuuria, teknistä kovan rahan rakentamista, jossa sooloilijoita esiintyy yllättävän vähän.

Maallisia rakennuksia on säilynyt vähän: on linnoituksia, niiden osia, puurakenteisten hallien perustoja. Kirkkoja on säilynyt enemmän. Kristinusko jatkoi taisteluaan, vaatimattomia kirkkoja nousi joskus vanhoille kulttipaikoille, usein puisina sauvakirkkoina, joista ei ole jäänyt yleensä jäljelle kuin paalujen reiät maahan. Yksi puisista säilyneistä on Greenstedin kirkko Essexissä: https://en.wikipedia.org/wiki/Greensted_Church

Ajankohdan rakennustaiteen tarkastelu on usein juuri kirkkojen tutkimista. Niiden funktio oli tarjota yhteisölle kokoontumispaikka, ehkä myös jonkinasteista fyysistä suojaa, niissä kerrottiin kirkon viestiä, joka oli kokonaisuutena lähempänä ihmistä kuin nykyjään, elämä oli kovaa, ahdistavaa ja raskasta, vaarallista ja pelastuksen henkisellä sanomalla on ollut epävarmuudessa tärkeä merkitys. Miten ihmiset ovat sen ymmärtäneet? On kiehtovaa käydä näissä samoissa tiloissa kokemassa jotain samassa mittakaavassa noin 1000 vuotta sitten eläneiden ihmisten kanssa. Pimeät, viileät sisätilat ja raskas, historiantäyteinen hiljaisuus ovat puhuttelevia. 

Romaanisten rakennuksien mittakaava voi olla yllättävänkin suuri. Tournusin luostarinkirkko Burgundissa oli valtava, raskas rakennus, joka henki aikojen yötä, painavat holvikaaret johtavat ajatuksia menneisyyteen ja herättävät kunnioitusta. Englannin yhteys mannermaalle ei tullut vasta normannien myötä: Englannin paikalliskuninkaat olivat tunnustettuja karolingisen renessanssin kumppaneita. Yhteyksiä oli aina Reininmaalle saakka.

Anglosaksien kirkot olivat vanhan kristinuskon manifesteja - eivätkä pelkästään pakanoita vastaan. Normannit pyrkivät häivyttämään vanhat kirkot omilla rakennushankkeillaan monesti systemaattisesti. Samalla tavalla anglosaksinen papistojohto korvattiin normannimyönteisellä ja varmistettiin yhteyttä Roomaan, jota johti nyt keisareiden jälkeen paavi.

Vaikka kevät 2020 onkin huonoa aikaa matkustaa Englantiin kirkkoja tutkimaan, mitään hätää ei ole. Googlen avulla pääsee vaikka kuvani Brixworthin saksilaiskirkon pihamaalle tutkimaan raskaita, korkealle muurattuja seiniä. Tämä kirkko on säilyneistä ajan kirkoista suurin ja lähinnä täydellisenä säilynyt. Se muistuttaa huvittavasti Turun tuomiokirkkoa, mutta on toki sitä vanhempi. Tornin alaosa on komea, sinne johtaa tukirakennelmana toimiva porrasosa. Ikkunat ovat harvassa, mutta niistä sisätila saa valoa. Kirkko on yhteisön aktiivikäytössä yhä. Se on suuri: vasemmalla puolella näkyvä mammuttipetäjä ei pienennä ikiaikaista rakennusta.

https://en.wikipedia.org/wiki/All_Saints%27_Church,_Brixworth

***

I begin here three-part series devoted to anglo-saxon architecture. I specially like this period between the fall of Rome and the Norman Conquest. Buildings are scarce and often fragmatic, but they have strong originalilty and spiritual power that makes my imagination run.

Stonehenge ja Avebury - Jännän äärellä

Photo: Super Ethused, You Tube

Stonehengen kävin katsomassa ensimmäisellä Englanninreissullani vuonna 1987. Muistaakseni ostimme bussimatkapaketin sinne Salisburystä. Kesäaikaan paikka oli ruuhkainen, varsinaisesti mystisempää tuntua ei tullut. Mutta olihan se vakuuttava paikka. Varmaan jossain vaiheessa pitäisi ehtiä tarkastamaan myös Aveburyn kivikehät - ja Silbury Hill, jonka myös Tori Amos mainitsee laulussaan 1000 Oceans. Avebury, Stonehenge, Salisbury ja Glastonbury ovat kaikkia aika lähekkäin, joten autoilua on taas luvassa. 

Olen usein tuntenut tietynlaista latteutta, kun saa odotetun kohteen näkyviinsä - usein latistuminen tapahtuu muiden ihmisten johdosta. Ruuhkaisessa hienossakin nähtävyydessä ei kovin intiimiä suhdetta kohteeseen pääse syntymään. Vanhojen, arvoituksellisten muistomerkkien kohdalla omakohtainen suhde paikkaan tuntuu erityisen tärkeältä. Stonehengeä on selitetty paljon eri teorioiden kautta, uhripaikaksi tai jonkinlaiseksi katetuksi juhlatilaksi. Paikan viehätys on kuitenkin siinä, että se on nykymittakaavassakin jotain todella monumentaalista ja että selityksiä ei ole puhtaaksi ammennettu, mielikuvitukselle ja arvoitukselliselle jää sijaa - ollaan siis jännän äärellä.

Teorioiden ja vastaavasti hurahtaneiden hörhöjen paljous synnyttää helposti ainakin itsessäni kyynisyyttä ja jonkinlaista väsähdystä - kohde on nähty, jatketaanko matkaa? Kuitenkin kohdetta pitäisi aina lähestyä avoimin mielin, kuin taideteosta ja antaa sen vaikuttaa, olla nöyrä ja kärsivällinen paikan ikiaikaisen hengen edessä. 

Aloin tätä blogitekstiä taustoittamaan You Tuben avulla - ajattelin, että löydän Aveburystä jonkin viimeisen päälle tehdyn dokumentin, jossa matematiikka, fysiikka ja kemia lyövät aseensa kilahtaen yhteen, synnytetään taas yksi olettamus paikan tarkoituksesta ja esitellään se ikäänkuin teoreettisena läpimurtona. Juutuin kuitenkin puolivillaiselta vaikuttavaan reilun puolen tunnin kevyehköön raporttiin, jossa käydään paikan päällä Stonehengessä ja Aveburyssa ja ollaan amerikkalaisen innostuneita. Yllättäen aloin pitää innostuneesta blondiesittelijästä ja hänen hieman jörrikkämäisestä kumppanistaan. He eivät tuo mitään viimeisiä teorioita, mutta he tai ainakin neito, innostuvat kivimurikoista oikein tosissaan, Aveburystäkin, josta he eivät olleet edes kuulleet aiemmin. Hämmästyin myös varsin laadukasta ja kiintoisia yksityiskohtia poimivaa kuvausta. Paikka näyttäytyy juuri niin tunkkaisena, kuin paikat monesti ovat, mutaa on ja lampaita, niihin ei juututa liikaa, vaan kamera kiertää itse kohteita kiitettävän paljon. Pidän juuri tuollaisesta hieman huonosta joulukuun valosta ja väreistä, mitä heidän käynnillään on. Ne ovat ehtaa Englantia, eikä mitään Rivieraa. Naista voi syyttää pinnalliseksi, mutta tosiasia on, että meillä ei ole paljon tietoa näistä kohteista, vain oletuksia. Innostuminen ja kunnioitus ovat ehdottoman hyviä lähestymistapoja, varsinkin, jos emme itse pysty tarkempiin teorioihin paikoista. 

Pariskunnan vierailu päättyy sinne, minne turistikohdekäynnit usein tarpeiden vaatiessa päättyvät, pubiin. Ruokalistakin tulee tavanomaisuudessaan esille - he jaksavat siitäkin olla innostuneita, todella kiitettävää! En tiedä olisinko itse heidän seurassaan päätynyt Scampiin, Lasagneen en varmasti olisi sotkeutunut. Ehkä valintani olisi ollut arkaaisin listalta, makkaraperunat eli Mash & Bangers. 

Kehumani video löytyy siis tästä, tekijänä kaksikko Super Enthused:

https://www.youtube.com/watch?v=-9eConcTBzU

Jätin hurmaavan kaksikon taakseni, aloin hieman vastahakoisesti ja hajamielisesti selailla vanhaa kunnon Jacquetta Hawkesin lavean kirjallista teosta A Guide to the Prehistoric and Roman Monuments in England and Wales. Sekään ei anna kovasti lopullisen tuntoista selitystä mistään. Teoksen kansikuva on samalla kiehtovalla tavalla kosteansumuinen ja väreiltään suodattunut kuin kaksikon kuvaama video. Mieleeni jää Hawkesin kertoma tarina yhden Aveburyn kiven alta löytyneestä vainajasta. Luuranko ajoitettiin sydänkeskiajalle. Mies oli ilmeisesti jäänyt kaatuvan kiven alle - hän oli tullut kylään muualta ja auttanut paikallisia kaatamaan pakanallista monumenttia. Luuranko on asennollaan kertonut äkillisestä tapahtumasta. Kauhistuneet kyläläiset eivät saaneet häntä enää kiven alta pois, vaan peittivät hänet maalla. Kaivauksissa miehen mukana löytyivät sakset, joten hänet on oletettu parturi-välskäriksi. Nuo sakset ovat kuulemma vanhimmat Britanniassa säilyneet. Miehen tarina on kiehtova ja se muistuttaa siitä, että saamme tuntea pelkoa ja kunnioitusta muinaisuuden arvoituksellisuuden edessä. Ylimielisyys voi olla kohtalokasta.

***

I have seen Stonehenge, and have added Avebury to my ”to do” list. Sometimes seeing some famous sight can turn us cold and cynical, we are easily embarrassed by crowds or plentiful theories or speculations. However, this duo Super Enthused reminded me how important it is being open and enthusiastic to the place itself. Their experience of the sites makes the maximum out of them - and they wisely end up in a pub, like so many other visits. But they really made their day! They have my respect!

https://www.youtube.com/watch?v=-9eConcTBzU

John of National Trust

Blogin pitäminen on ollut oppimisprosessi. Kirjoitan itselleni, mutta ajattelen tietysti intensiivisesti myös Sinua, rakas lukijani, ja yritän viihdyttää sinua, huvittaa, ja rivien välissä myös naurattaa, valistuksen projekti ei ole niin etualalla, se ei ole vallassani. En kylläkään pyri kapuloita valistuksen asian rattaisiin laittamaan.

Paljon on ollut teknistä opettelua ja jotain olen oppinutkin. Joskus alussa minua harmitti, kun en saanut Fountainsin, Yorkshiren luostariraunion, oppaan Johnin selostusta purettua, kun olin saanut hänen puhettaan videolle jonkinlaisen pätkän. Nyt tuo mahdottomalta vaikuttanut asia on reilassa ja suomeksi tekstitettynä.

Englannin luostarit olivat ennen Henrik VIII:n aikaa mahtitekijä. Hän löi ne lakoon, olen asiasta kirjoittanutkin.
https://paxengland.blogspot.com/2017/05/luostarit-lakoon.html

John, National Trustin opas, kertoilee näkyvien raunioiden historiasta rennosti. Hän oli poikkeuksellisen miellyttävä. Osasi kohteen, mutta säilytti siihen tietyn etäisyyden. Palasin Fountainsiin muutaman vuoden päästä ja kävin saman kierroksen toisen oppaan johdolla. En vastannut kierroksen päättyessä hänen kysymykseensä ”Onko kysyttävää?” kielen päällä olleella valmiilla muotoilullani ”Where is glorious John?”.

***

Blogging is about learning - I have learned something about my own writing skills, something about you, my dear reader, my pleasure is to make you laugh, to entertain you, possibly enlighten you. On technical side I have learnt how to tag writings and adding subtext to my old video of Glorious John, the National Trust guide at Fountains. He was great, relaxed and informative - if you spot him at place, take his tour!

Off-road 3: Little Malvern

Little Malvernissa tai kuten mielessäni sen suomensin, ”Vähä-Malvernissa”, majapaikkamme Yew Tree Farmin eteläpuolella poikkeaa päätieltä Hancocks Lane, peltojen poikki kulkeva kuja. Näkymät avautuivat myös Malvernkukkuloiden villiin osaan ja niiden ruokkoamattomiin puumassoihin. Ylempänä näkyy British Campin muotoiltu huippu. Kukkuloiden juuressa kohoaa Little Malvern Prioryn torni. Kuvastani saa jonkinlaisen käsityksen, millaista seutu keskiajalla oli: yksinäisyyden keskellä pieni, tiivis luostariyhteisö. Fieldingin Tom Jonesissa seurue vaeltaa näistä maisemista kohti Uptonia, nykyistä Upton-upon-Severniä: nykytietä sinne pääsee jalan 5 mailin matkan alle kahdessa tunnissa.

Kävelin ja tarkkailin myös puita, lintuja ja suosikkejani, puroja. Taloja oli Hancocks Lanella harvassa. Iäkäs pariskunta tuli aamukävelyllään vastaani ja toivotin hyvät joulut. Oliko heidän talonsa  hyvin hoidettu vanha talo vai laaja maalaistila, jossa näytti olevan monenlaista maisemaan levittäytynyttä toimintaa? Katselin tammirivistön välissä laiduntavia lampaita: kuvasin ja varmaan käytän pastoraalinäkymää jossain vaiheessa säveltäjä Finzin jutun kuvituksena. 

Kujaa olisi voinut jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Jossain vaiheessa kuitenkin käännyin takaisin. Vanhukset palailivat myös lenkiltään ja vaihdoimme vielä muutaman kohteliaisuuden. Väistin kujaa pitkin ryntäävää pakettiautoa, joka oli tullut korjaamaan laajakaistan häiriötä. Nykyaikaa ei voi väistää maaseudun rauhassa, syrjäkujallakaan. 

Katsoin vielä yksinäistä, rauhallista tornia ennen palaamistani päätielle, jossa autot sujahtelivat ohitseni, yritin olla pahasti kuraamatta kenkiäni. Avasin tilan portin ja sivutiekierrokseni oli ohi.

***

The last piece of my off-road series is from Little Malvern. I took walking from Yew Tree Farm by Hancocks Lane. There was actually not much to seen, or there was plenty of it - it is a question of personality. I did saw oak tree lines, sheep in pastures, the wild part of Malvern hills, the beautiful tower of Little Malvern Priory and the elderly couple wishing me Happy Christmas. There was a connection to the present, too: a van hurrying to repair internet connections passed me by, swiftly. My mind wandered to sparsely populated medieval times - the off-road view has not much changed by centuries. 

654 - Death of King Penda

Church, Pinvin

Historiankirjoituksessa mielestäni pimeät vuosisadat Rooman vallan jälkeen gotiikan nousuun saakka  ovat kiinnostavia: tietoa ei ole paljon, mutta sekavuutta senkin edestä. Hämäryys kiehtoo mielikuvitusta: aika on ollut erilaista, pelottavaa, usein raakaa, kuitenkin ehkä sivistyneempää kuin voisi luulla.

Matkallani sain vaimoni suostuteltua omituiselle paikalle Pinvin. Paikka oli niin mitätön, että ajoimme sen ohi ensin. Palasimme takaisin, kyltin mukaan olimme perillä. Tiesin, että paikalla oli kirkko, jonka löysimme päätien suuntaiselta tieltä, Church Lanelta. Pieni kirkko oli kiinni, mutta se oli hyvä nähdä. Vaimoni ihmetteli, mitä teimme täällä. Kerroin tarinan.

On hyvä nähdä, mikä loppu on tämän maailman hallitsijoilla. Olimme tulleet paikkaan, joka oli pakanakuninkaan, Englannin viimeisen, valtakunnan keskus. Pinvin tai Pinfin tarkoittaa Penda’s Fen tai Fin - Pendan letto eli suotyyppi tai Pendan loppu. Jälkimmäinen on oma tulkintani ja varmasti väärä. Penda oli kuningas, joka taisteli näillä sijoilla vallan itselleen ja teki valloituksia pohjoiseen, Northhumberlandiin, Walesin tai oikeammin Powysin väen tuella. Hän löi muutaman paikallisen pikkukuninkaan ja suurensi valtakuntaansa. Hän tuli vihollisensa surmaamaksi vuonna 654 tai oikeammin 655, marraskuussa, taistelussa lähellä nykyistä Leedsiä, kaukana Pinvinistä.

Venerable Bede, varhainen kirkkohistoriankirjoittaja, esittää Pendan julmana pakanana. Penda oli kuitenkin suvaitsevainen, salli kristinuskon harjoittamisen, hänen poikansa, Peada, otti kasteen ja seurasi isäänsä kuninkaana. Kristinuskon suvaitseminen saattoi olla myös reaalipolitiikkaa sekavissa ja epävarmoissa oloissa. Peada oli mennyt naimisiin isänsä myöhemmän vihollisen tytön kanssa. Välit huononivat ja isät ajautuivat sotaan keskenään, Pendalle tuhoisasti. Hyvin ei käynyt pojankaan, vaimo luovutti hänet kuninkaanmurhaajien käsiin jo pian valtaannousun jälkeen.

Ajat olivat brutaalit, soturikuninkaat halusivat vahvistaa valtakunnan ituja, tuhosivat vastustajia säälimättä ja kaatuivat itse ase kädessä, elleivät tulleet yllätetyiksi. He olisivat halveksuneet nykyisten monarkkien löysäilevää elämää ja omituisia pyrkimyksiä, joilla on valtakunnan edun kanssa vähän tekemistä.

Pinvinissä oli rauhallista, kristinusko oli voittanut, mutta kirkko oli kiinni. Katselin rakennusta hetken ja lähdimme autolle.

Jos haluaa tavata Pendan, kuninkaan, tapoja on kaksi. Voi käydä Worcesterin katedraalissa katsomassa Pendan kuolemalle omistettua lasimaalausta. Hän on Bedeläisittäin julmannäköinen vanha mies. Toinen tapa on katsoa Alan Clarken Penda’s Fen. Se on vuonna 1974 valmistunut kokeellinen filmi, joka kuvaa paikallishistorian ulottuvuuksia, uskontoa ja päähenkilön, kipuilevan teini-ikäisen pojan, kasvukertomusta. Youtubesta löytyvä filmi on yhtä omituinen kuin se kuulostaakin. Monet asiat olivat tuolloin outoja, teokseen on tarttunut 1970-luvun erikoista tunnelmaa ja se salaperäisellä tavalla heijastelee myös pimeiden vuosisatojen salaisuuksia ja ikiaikojen yöhön unohtuneita asioita, joista kerromme taruina, olettamuksien pohjalta, jos niidenkään.

***

Pinvin - the heart of King Penda’s Kingdom. It is nowadays a tiny place, not a trace of the last pagan king is seen, only a closed church - we visited the site and I remembered Alan Clarke’s strange film Penda’s Fen. I told the story of Penda to my wife. He made his kingdom stronger, lost in battle near later Leeds and let his Christian son Peada have the crown. Peada married the daughter of his father’s enemy - she later betrayed him and caused his husband’s death. Dark times were not for the weak-hearted, they were brutal times, but those royals did not lack vision and they felt some responsibility to serve their country and they could be surprisingly tolerant at their best. The best way to meet King Penda is to see the film - it is on you tube.

1000 parasta kirkkoa - Simon Jenkins

Simon Jenkins, toimittaja, on listannut 1000 Englannin parasta kirkkoa. Hän on valinnut kriteereiksi, että kirkkojen tulee olla aktiivikäytössä siinä tarkoituksessa, mihin ne on tehty ja kiinnostavia arkkitehtuurinsa, historiansa tai esineistönsä vuoksi. Joku voi pitää määrää valtavana, mutta käytännössä monta kiinnostavaa kirkkoa on jäänyt teoksesta pois - tämä tietysti aiheuttaa katkeruutta. Ne kirkot, jotka ovat päässeet listalle, tietysti mielellään esittelevät teoksen mainintoja - sitä varmemmin, mitä enemmän tähtiä Jenkinsin viisitähtisellä asteikolla on rakennukselle ropissut.

Jenkinsillä on arvostelijansa, yksi perusteellisimpia on taidehistorioitsija James Alexander Cameron. Tietysti Jenkins voidaan leimata harrastelijaksi, mutta tosiasia on, että näin kattavaa teosta ei voida rakentaa täysin objektiivisesti ja virheettömästi, olisi hulluutta olettaa sellaista. Cameronin blogikirjoitus aiheesta on kuitenkin kiinnostava ja löytyy täältä.

Itse pidän teoksen selkeästä luokittelusta - kirkkojen kärki erottuu suhteellisen kiistattomasti. Asiaa on auttanut, että Jenkinsin ei ole tarvinnut rakentaa tyhjän päälle, vaan pohjalla on legendaaristen oppaiden Betjemanin (Collins guide), Clifton-Taylorin ja Pevsnerin arvotusluokittelu kirkoista. Alueittain järjestetty opas toimii hyvin, kun pitää nopeasti saada tietoa lähiseudun huippukohteista. Silti on syytä luottaa omiin silmiin ja arvostelukykyyn ja pistäytyä myös luokittelemattomassa kohteessa, jos sellainen sattuu sopivasti tielle. Worcesterissa ei Jenkinsin mukaan ole katedraalin lisäksi kiinnostavia kohteita, mutta Clifton-Taylorin mukaan on - St Swithun. Myöskään Malverninin suurenmoinen Little Priory ei ole mukana - vaikka se on aktiivikäytössä, sen keskiaikaiset lattialaatat ovat ainutlaatuiset ja John Leland on aloittanut runoilijauransa siellä. Great Malvern Priory on tietysti neljän tähden paikka - ehkä Jenkins ei uskonut, että yhdellä paikkakunnalla voisi olla rikkauksia enemmänkin.

Itse olen tyytynyt pongailemaan huippukirkkoja oppaan avulla, jo kaikissa yksittäisen kreivikunnan listauksissa vieraileminen vaatisi sekin melkoista monomaanisuutta. Paikan päällä arkkitehtoniset ansiot tulevat nopeasti selväksi: sympatiapisteitä tulee paikallisesta tunnelmasta, onko rakennus aktiivikäytössä, toiminnan merkeistä lastennurkkauksineen ja hiljaisista, menneitä muistelevista kävijöistä, jotka voivat jakaa arvokasta tietoa tutusta rakennuksestaan vierailijalle - heillä on rakennuksesta usein vuosikymmenien käyttäjäkokemus.

Pershoressa edesmenneen suntion vaimo kertoi mielenkiintoisia yksityskohtia, paperimassasta tehdystä Kristusveistoksesta nykyaikaisiin tukikaariin, jotka pitävät vanhaa rakennetta pystyssä. Tällaisissa kohtaamisissa on paikallisväriä ja -tunnetta, joka parhaimmillaan on koskettavaa ja menee kiireisen turistin opaskirjojen vinkkien yli. Sellaiset tapaamiset ovat niitä, joiden vuoksi Jenkins on nähnyt vaivaa opasta kirjoittaessaan - että kirkkojen traditio olisi elävä.

***

I very much appreciate Simon Jenkins’s effort with his excellent 1000 churches reference guidebook. He can be criticised, like James Alexander Cameron does. However, I find Jenkins’ one to five stars classification very helpful - it is easy to spot the best targets with his help. It is a giant work, build on the shoulders of Betjeman, Clifton-Taylor and Pevsner - the top end choices are expertly made. It is moving to visit real places - meeting not only architecture, but also local feeling of congregation and local people - often telling their stories of dear building and contrasting their decades of user experience with a busy, hurrying turist visiting a very own church of a community.

Wells, Wells

Aiemmin listasin Wellsin yhdeksi toivepaikoistani: nyt sekin on nähty. Kävimme joulukonsertissa ja pääsimme oikein Wellsin pormestarin selän taakse istumaan. Katedraali oli melkein liiankin hyväkuntoinen makuuni - komeat tornia ylhäällä pitävät tukisakset olivat komea näky.

Wells mainostaa itseään Englannin pienimpänä Citynä - se ei olekaan iso, mutta aivan riittävän vilkas. Aika kului kaupungissa rattoisasti, ehdottomasti kannattaa nähdä myös katedraaliaukio - Cathedral Close - se on vaikuttava. Kaupungissa on myös toinen kirkko, joka on erinomaisen kiinnostava, siitä lisää toisella kertaa.

Olen urakoinut tänne yli 300 tekstiä ja uutta tekstiä mieli pukkaa koko ajan. Huomaan, että kriittisyyteni on viime aikoina vahvistunut - ja tämä kuvakin siitä osoituksena. Mutta siitä huolimatta,  Rakas Uskollinen Lukijani, salli minun toivottaa Sinulle oikein hyvää, vanhanaikaista, lämmintä joulua!

***

Now I have seen Wells I so longed to see: the Cathedral Close is magnificent as are the scissors holding the tower up. The smallest City in England is a great place to see.

Dear Reader, I have written over 300 texts for you - let me wish you a Good Old Fashioned Warm & Merry Christmas!

Christmas Calendar 2019: 2 - Castle Howard, village

• 
  
• © Christopher Simon Sykes/TIA Digital Ltd

2 Castle Howard

Palaan tähän paikkaan usein ajatuksissani. Se on jonkinlainen yhteenveto Yorkshiren rikkauksista. Kartano on täynnä kauneutta, muistoja, näkymiä - saat taatusti kelvollisen teekupillisen - ja huomaat silmiesi kostuvan Menneen maailman kuvista. Sota, vaikeat ihmissuhteet perheen ja ystävien välillä - ja rakkaus, ohikiitävä ja ikuinen. 

https://www.castlehoward.co.uk/

***

This place I return often in my thoughts. It is a sort of summary of what riches Yorkshire has to offer. The Castle is loaded with beauty, memories, views - you can have a decent cup of tea there - and moisten your eyes with images from Brideshead Revisited. The war, the difficult relationships between family and friends, the love, temporary and eternal.

Christmas Calendar 2019: 5 - Beverley, town, church

Photo: East Riding Archives

5 Beverley

Beverleyn Minster on paikallinen kirkko, joka päihittää kauneudessa monet katedraalit. Sen Hawksmoorin viimeistelemät tornit ja Percyjen hautamonumentti korkeiden holvien alla ovat maailmanluokan nähtävyyksiä. Itse kaupunki on uneliaan rauhallinen, maalaismainen aarrearkku, jossa on paljon nähtävää. Minsteristä voit kulkea kaupungin halki St Marylle katsomaan kania, joka inspiroi Lewis Carrollia Liisan seikkailuhin.

https://en.wikipedia.org/wiki/Beverley_Minster

https://beverleyminster.org.uk/

https://stmarysbeverley.org/

https://www.hulldailymail.co.uk/news/hull-east-yorkshire-news/curious-white-rabbit-connecting-beverley-2836321

***

Beverley Minster is a local church that is more beautiful than many cathedrals. Its pair of Hawksmoor towers and the Percy tomb below high vaults are world-class sights. The town itself is a kind of sleepy, peaceful rural treasure-chest with many interesting places to visit. After Minster, steer your way to St Mary for seeing the Rabbit that inspired Lewis Carroll to his story of Alice.

Christmas Calendar 2019: 6 - Rievaulx, village and church ruins

6 Rievaulx

Paikka on puhdasta fantasiaa. Jyrkkä Rievaulxin tasanne ja laakso sen alla, jota kruunaa paras luostariraunio, mitä voi kuvitella, suuret laivat vihreän ruohon peittämät. Tämä on niitä paikkoja, joita ei nähtyään unohda. Kannattaa tulla paikalle yläkautta Helmsleyn halki ja poistua laakson toisesta päästä, kapeaa tietä villeihin metsiin. Ajattele niitä sitkeitä munkkiveljiä, jotka asettuivat tänne. Elämä ei ollut helppoa, mutta vision puutteesta heitä ei voi syyttää.

https://www.english-heritage.org.uk/visit/places/rievaulx-abbey/

***

This place is pure fantasy. The steep Rievaulx terrace and under it a valley crowned by the best monastery ruin you can imagine, great naves green with grass. It is one of those places you never forget. Arrive there from above, by the road through Helmsley, and leaving it from the other end of valley, via the narrow road to the wild woods. Think of those sturdy breathen who chose the setting for their serving place. They had it tough, but they did not lack the vision.

Christmas Calendar 2019: 7 - Ripon, town, cathedral

7 Ripon

Tämä on vanha kaupunki, katedraali kuin linnoitus ja villi joki sen juuressa. Tämä on eloisa paikka, ainakin siihen asti, kunnes Wakeman puhaltaa torveensa joka ilta yhdeksältä. Tämä on kaupunki, joka tietää vanhan roolinsa risteyksenä, yhdistäen alueita, ihmisiä sekä vanhaa ja nykyisyyttä.

***

This is an old town, with its fortress like cathedral and wild river down there. It is a lively town, at least until the Wakeman blows his horn at 21.00. It is a town that knows its ancient role as a crossroad, making connections between areas, people and past and present.

Christmas Calendar 2019: 9 - York, Minster, church

http://images.fineartamerica.com/images-medium-large/york-minster-snow-storm-john-potter.jpg

9 York, Minster

York Minster on ylhäinen lady, joka häikäisevän kauniina lipuu viikinkien kaupungin yllä. Se on valtava rakennus, pitkä ja hienostunut, mutta sillä on ollut myös voimaa selvitä useista tulipaloistakin. Olisi ilo nähdä se lumen keskellä kuten  valitsemassani kuvassa.

***

York Minster is a venerable lady sailing glowingly beautiful above the city of vikings. It is a massive building, long and delicate, but has had power to survive after many fires. It would be a real pleasure to see it with snow like the picture I have selected.