keskiviikko 28. elokuuta 2024

Kohtalon serkukset

Olen ajautunut arvoituksellisen Daphne du Maurierin vaikutuspiiriin. Hankin Cornwall-sarjan, josta aloitin aiemmin Rebeccaa - tunnetuinta teosta - ellei Hitchcockin ohjaamia Lintuja lasketa. Manderleyn kartanon synkkä paino laskeutui harteilleni jo ensi sivuilta. Viikonloppuna löysin myös Serkkuni Raakelin käännöksen ja lukaisin sen nopeasti läpi.

Tuttavapiirini ei oikeastaan tunnustanut lukeneensa kirjailijaa. Hänet kyllä tunnistettiin ”gothic classic”- asemaan, eli aihepiiriltään synkkään genreen. Kirjastoissa teokset pitää tilata - ne on säilötty kellareiden hämärään. Parhaiten nämä kirjat löytääkin kierrätyspisteistä: Du Maurierin kirjallisten tuotosten kauppa on joskus käynyt kuin rajuilma. Puhumme siis bestsellereistä.

Olen itsekin tähän asti suhtautunut teoksiin vähätellen - voiko niin suosittu olla hyvää? Serkkuni Raakel lähtee koukuttavasti liikkeelle hirsipuun juurelta. Tapaamme kertojan, nuoren pojan ja hänen oivallisen serkkunsa Ambrosen, jonka hoiviin hän on joutunut. Vanhempi serkku pitää nuoremmasta Philipistä hyvää huolta kartanossaan, joka on varsin miehinen.

”Ja nyt, hyvät herrat, koska talossa ei ole yhtään naista, istutaan mukavasti, nostetaan jalat pöydälle ja syljetään matolle.”

Tietenkään tällainen idylli ei kestä. Serkku matkustaa Italiaan, Philip jää kartanon palvelusväen hoiviin - matka venähtää, hän tapaa salaperäisen serkku Raakelin, menee tämän kanssa yllättäen naimisiin ja kuolee. Kirjeissään sitä ennen hän on perilliselleen vihjannut, että kaikki ei ole kunnossa - Philip lähtee etsimään serkkuaan Italiasta, turhaan.

Edessä on paluu tiluksille Cornwalliin. Mutta myös salaperäinen leski tulee perässä katsomaan miesvainajansa taloa - vierailusta tulee pitkä. Hän tuntuu hurmaavan kaikki, palvelusväen, kyläläiset, lakimiehet ja tietysti kokemattoman Philipin, joka joutuu sysäämään sivuun miespuolisen serkkunsa muiston palvomisen ja tutustuu pian mustasukkaisuuden olemukseen.

Daphne du Maurierin teos alkaa kepeästi. Nuorukaisen ja palvelusväen mielenliikkeitä Italiasta saapuvan maailmannaisen edessä on ilo seurata - teoksessa on Wodehousen ironiaa ja herkullista sanailua. Joulunvieton perinteisen idyllisen kuvauksen jälkeen maailma alkaa synkistyä ja viilentyä olennaisesti. Pitkin matkaa ripotellaan lukijalle suoria ja epäsuoria vihjeitä, oikeita ja vääriä johtolankoja: maailma vääristyy omituisesti ja karmeasti. Romaanin polttopiste on kokematon Philip, jonka ailahtelut ovat tuskallista seurattavaa. 

Rebekan tavoin kartano ei nouse pääosaan teoksessa, se tarjoaa vain draaman puitteet: puutarha ja luonto näyttelevät suurempaa osaa, varsin suggestiivisesti:

”Siinä, missä polku haarautui seetripuuntielle ja uudelle pengermälle, kuulin puitten tiheiköstä kahinaa ja sieraimiini tuli (äkkiä) ilkeä naarasketun haju, joka tahrasi lehdetkin jalkojeni alla…”

”Rank vixen smell”!

https://www.theguardian.com/books/2017/jun/17/rereading-my-cousin-rachel-daphne-du-maurier

Ihailen ympyränmuotoisia teoksia: Serkkuni Raakel kuuluu niihin. Teos pitäisi aloittaa saman tien uudelleen lukemisen jälkeen, kulkien uudelleen tuskan ja mustasukkaisuuden kiertyviä polkuja.

Se on syvien varjojen briljantti, oivaltava, vanhentunut ja aikaansa edellä oleva hengentuote, selkeä serkku muutamaa vuotta aikaisemmin ilmestyneelle Evelyn Waugh’n Mennyt maailma - Brideshead revisited romaanille. Molemmissa teoksissa on jotain ylikypsältä haiskahtavaa. Du Maurier vaan on vielä häijympi kirjoittajana - kun Waugh saa snobin tavoin rauhassa vääntää asioita yleisölleen rautalangasta, Daphne johtaa pahaa-aavistamattoman lukijan suoraan keskelle tapahtumia, tuomitsemaan ja kiittämään - kuin osaksi loputtoman tirkistelynhaluisten kyläläisten joukkoa. Mikään salapoliisikirja teos ei ole - vaikka tekijät tiedetään, motiiveja, keinoja, välineitä ja tilaisuuksia on riittämiin. Missään Christien kirjassa ei vastaavalla tavalla kirjeiden ja testamenttien tekstien tulkinta kulje teoksen läpi punaisena lankana. Ja harvassa salapoliisitarinassa kyetään rakentamaan näin hienoja jännitteitä yhtä viileän älykkäästi.

Cornwall  ja syvän maaseudun Englanti tarjoavat draamalle puitteet: niistä maisemista ei ole hyvä lähteä pois. Du Maurier paljastaa noiden näkymien olevan hyvin miesvaltaisia ja usein vailla kovin vakuuttavia perusteita. Teos on erinomainen, älykäs tutkielma naisen vaikutuksesta miehiin - sanoilla, teoilla, vihjeillä, salaperäisyydellä ja suoruudella - vahvuuksilla ja heikkouksilla.

***

Daphne du Maurier is no longer as big name she used to be. But make no mistake, her books are worth our notice. Even Taylor Swift loves them. I took Cousin Rachel and liked its emotional twists inside the main characters very much.


Daphne du Maurier in New York, 1947 Source: Observer/Getty

1 kommentti:

ralphoperaphile kirjoitti...

Excellent appreciation of a writer who knew her craft and wrote especially well in her chosen genre.