Wienerleivän makuun - Danish Pastry

Photo source: 

https://applytofaceblog.com/danish-cinnamon-buns/

Ankeina aikoina yleisöä täytyy hemmotella mieliteoilla. Wienerleivän ottaminen aiheeksi ei kuulosta kovin englantilaiselta, mutta yritän silti parhaani. Eihän monikaan välttämättä miellä Ranskaa lehmuksenkukkateehen kastetun Madeleineleivoksen kautta, mutta niin vain siitä lapsuus herää eloon ranskalaisessa Iijoki-sarjassa, Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä-romaanisarjan alussa.

Minun Madeleine-leivokseni on Englannin osalta junavaunun tarjoilukärrystä ostettu Danish Pastry. Sen kanssa ostin muovikupissa kupin kuumaa, vahvaa teetä - milk and sugar, please - se ei ollut hentoa lehmuksenkukkauutetta, vaan stydiä pohjoisen teetä, jonka tarkoitus on palauttaa voima jäseniin ja virkistää mieltä.

Englannin rautatiejärjestelmä oli jo tuolla ensimmäisellä matkallani sekava ja yksityistäminen sekoitti pakkaa lisää - Ranskan Napoleonilainen yhtenäisjärjestelmä on siellä unta vain. Junamatkat olivat siirtymiä, täynnä jännitystä ja uuden ihmettelyä. Maisemat vaihtuivat ja vaunuissa oli levotonta, elämänmakuista sottaisuutta. Tarjoilukärry oli minulle uutta ja pitihän jotain ostaa. Yorkie-patukka tai KitKat teen kanssa tuntui oudolta ajatukselta ja Danish Pastry-niminen tekele valikoitui juoman seuraksi ikäänkuin vääjäämättä.

Danish Pastry, jonka sain eteeni servettiin käärittynä, oli viineritaikinasta tehty käärö, sisäänsä etanamaisiin kierteisiinsä se oli saanut ohuen kerroksen vaniljakreemiä ja muutaman rusinan. Matalahko ja tasainen leivonnainen oli pinnaltaan viimeistelty valkoisella tomusokerikuorrutuksella, pikeerillä. Valkoisen, kiiltävän, ohuen, tasaisen päällisen keskiosan polttopisteen kruunasi puolikas punaista cocktailkirsikkaa. Se varmaan viehätti minua - cocktailkirsikat ovat aina olleet minun juttuni.

Vehnänen oli pelkkää sokeria ja hiilihydraattia, ilman sen syvällisempiä ravintoarvoja. Se meni helposti alas teen kanssa. Mikään erityinen makuelämys se ei ollut. Myöhemmin minut on ohjattu Englannin keittiön omaperäisempien ja leimaa-antavampien leivonnaisten ääreen, mutta tanskalaisen viinerin englantilainen versio on välillä matkoillani palannut kummittelemaan. Joskus olen sellaisen ottanutkin, sen kummempia säväreitä saamatta. Tämä ei kuitenkaan ole totuus asiasta. Ankeina aikoina tarvitaan lohtua - ja leivonnaisen voi tehdä kunnolla, laadukkaasti. Hyvä lukija, olet varmasti ansainnut, että voit kokeilla Danish Pastrya. Oheinen resepti vaikuttaa pätevältä. Täyte on jouluinen - sen voi varmasti korvata myös vaniljakreemillä ja rusinoilla. Pinnalle voit tehdä sokerikuorrutteen vaikka pikeerin ohjeella. Älä unohda cocktailkirsikoita!

https://applytofaceblog.com/danish-cinnamon-buns/

https://www.kinuskikissa.fi/pikeeri-royal-icing/

***

In my first trip in England - I choose a Danish Pastry from a train trolley. For me, that is my Madeleine cake of Remembrance of Things Past by Proust - enjoyed with strong Northern tea rather than lindenflower tea. Danish Pastry is not actually too healthy bite, but in these times of insecurity, it could provide some comfort. Covered with Royal Icing and topped with a half of Cocktail Cherry - it is quite modest variation of Danish Originals - but for me this brings to my memory those crowded and later privatised trains of my youth.

Suomi vs Englanti tapauksia 3: Kulttuuria

British Embassy, Itäinen Puistotie 17, Helsinki, Finland

Olen muutaman kerran käynyt Ison-Britannian lähetystössä. Asuinrakennuksen tunnelma on viehättävän englantilainen ja minun on ollut vaikea uskoa, että rakennus on alunperin suomalainen huvila.

Asuinrakennuksen vieressä on Kaivopuistoon näkyvä nykyaikainen hallintorakennus. Sen tieltä purettiin 1970-luvulla skandaalimaisesti Villa Baumgartner. Britit tekivät näin koska he saattoivat tehdä niin. Asia herätti Suomessa pahaa verta ja tietenkin syytöksiä englantilaisten ylimielisyydestä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Villa_Baumgartner
Tapaus on ikuistettu myös Antti Mannisen Helsingin Sanomien artikkelisarjaan Helsingin puretut talot. Brittien puolustukseksi voi sanoa, että kyllä suomalaisetkin omaa kulttuuriaan tuhosivat, kuten Mannisen 100-osainen sarja kiitettävästi dokumentoi.

Se minkä UK tuhosi, löytyy kuitenkin ilahduttavan hyvänä kuvakoosteena täältä:
https://www.meillakotona.fi/artikkelit/villa-baumgartner

Hallintorakennuksessa en ole koskaan käynyt, ulkopuolelta se ei ole kovin houkutteleva. Itse suurlähettilään residenssirakennus sen sijaan on kodikas, samalla tavalla kuin läheiset Ranskan ja Hollannin suurlähetystöt.

***

Asuinrakennuksessa on vastaanottohuoneen seinällä mielenkiintoinen kiitoskirje säveltäjämestari Sibeliukselta. Ilmeisesti lähetystö oli pitänyt jonkinlaisen konsertin Suomen ja Englannin suhteiden palaamisen kunniaksi vuonna 1946 ja kirje on kunniavieraan vastaus järjestäjille. Täytyy sanoa, että Sibeliusta olivat useat englantilaiset tehneet tunnetuksi - kapellimestareista Boult, Beecham ja myöhemmistä Barbirolli. Arnold Bax ja Ralph Vaughan-Williams säveltäjistä ja yksittäiset artistit kuten Harriet Cohen. Varsinaiset Sibeliuksen asiaa ajavat seurat perustettiin vasta mestarin kuoleman jälkeen Suomeen ja Englantiin.

Kirje on niin lyhyt, että voin sen suomentaa tähän:

Olen kiitollinen, että musiikkia rakastava yleisömme on saanut tämän mahdollisuuden tutustua Brittiläiseen musiikkiin - jota ihailen suuresti - jonka perinteet ulottuvat aikaan, jolloin Britannian musiikki arvostettiin korkeimmalle maailmassa.

Jean Sibelius
Järvenpää, toukokuu 1946

Minulla ei ole tietoa, mitä konsertissa soitettiin - ehkä Elgarin, Bridgen (ja hänen oppilaittensa) ja Vaughan Williamsin hengessä pastoraalista, jousipainotteista kamarimusiikkia. Arvoituksellinen on tuo aika, jolloin Britannian musiikki oli korkeimmassa huudossa. En ole lukenut Sibelius-kirjallisuudesta, miten kirjettä on tulkittu. Olisiko Palestrinaa suuresti arvostanut mestari tuntenut John Tavernerin tapaisen mestarin tuotannon? Kieltämättä Tavernerin aika 1490-1545 on ollut englantilaisen kirkkomusiikin kulta-aikaa, tai William Byrdin hänen jälkeensä.

Tavernerin In Nomine- sävellys kulkee halki Englannin musiikinhistorian komeasti
https://en.wikipedia.org/wiki/In_Nomine
Sen ympärille rakentuu kamarimusiikin traditio ja varhainen kehitys huipentuu Henry Purcellin tuotannossa. Purcell on säveltäjänä ytimessään tiivis, keskitetyn ilmaisun mies, kuten Sibeliuskin - vaikka sävelkieli myös taipuu koristeelliseen rikkauteen. Tarkoittiko Sibelius juuri Purcellia? Heitä yhdistää toinenkin asia - molemmat ovat olleet vaikuttuneita Shakespearen Myrsky näytelmästä - siinä määrin, että ovat säveltäneet siihen musiikkia.

Purcelliin yhdistetty aaria Dry those eyes on ehkä John Weldonin säveltämä - mutta ei anneta sen häiritä. Voimme kuunnella huoleti tätä aariaa Brittiläisen musiikin huippuhetkenä.
https://youtu.be/JDvoI1LzRCA

Sanat löytyvät täältä.

***

My third part connects British and Finnish culture. There was some fuss in Finland when British Embassy demolished handsome old villa from its area in Helsinki. The current office building was opened in 1990.  The residence building for Ambassador is very cosy one and very British by its decorations. There is very interesting letter from Sibelius in the wall of the residence. Sibelius refers to British music as once having the highest position in the world. I guess the master refers to Taverner, Byrd or Purcell. They were truly great composers in their time. Perhaps Sibelius referred most likely to Purcell - Sibelius and Purcell, both had very concentrated ideals in their compositions and both liked very much Shakespeare’s The Tempest - so much they composed some music to it. This air is possibly by John Weldon, formerly attributed to Purcell, but it is very fine and deserves our admiration:
https://youtu.be/JDvoI1LzRCA

Suomi vs Englanti tapauksia 2: Diplomatiaa

Yksi kummallisimpia hetkiä Suomen ja Englannin diplomaattisuhteissa on Stalinin ajama brittien sodanjulistus Suomelle 1941. Englantilaiset olivat välirauhan aikana ajaneet maatamme umpikujaan tahallisesti tai tahattomasti ja joutuivat nyt Neuvostoliiton kanssa kiusalliseen välikäteen, kun tämä vaatimalla vaati haluttomia brittejä sotaan Suomen kanssa. Churchill lähetti tässä kiusallisessa tilanteessa henkilökohtaisen kirjeen suoraan Mannerheimille.
https://agricolaverkko.fi/vintti/julkaisut/historiakone/dokumentti.php?id=1379

Churchillin kirje on omituinen. On vaikea uskoa, että tämän kirjoittaja-sanelija on myöhemmin saava Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Äänessä on seikkailija, joka uhoaa ja neuvoo vastapuolta. Sotilaallisten vaatimusten mahdoton sekavuus paljastavat henkilön harrastelijaksi, jolla ei ole käsitystä rintamista, joita hän niin auliisti konsultoi. Kirjoittaja on jonkinlainen sotapolitiikan Indiana Jones, yhden hengen nopean toiminnan joukko. Näistä huolimatta kirjeen lähtökohtana ja motiivina on vastapuolen kunnioitus - jonkinlainen osoitus Churchillin inhimillisistä, usein yllättävistä ulottuvuuksista.

Voi kuvitella Mannerheimin reaktioita kirjeeseen. Epäilemättä hän on sisältöä ounastellutkin. Viittaus Saksan häviöön ehkä kylmää mahanpohjaa, mutta uusi ajatus se ei ole. Hän varmasti jakaa sen, mutta mielessään lisää, että noiden joukkojen kanssa painiessa englantilaiset saavat vielä syödä tupakkansa... harrastelijamaiset vaatimukset koskien sotilastoimintoja aiheuttavat ylipäällikössä varmasti mietoja tuhahteluja. "Hänellä ei ole mitään käsitystä minun sotilaitteni oloista!" Viittaukset ensimmäiseen maailmansotaan tulevat väärälle henkilölle. ”Luuleekohan Sir Winston, että istuin silloin korvat märkinä koulunpenkillä? Hänen pitäisi vähentää juontiaan...”

Mannerheimin vastauskirje on täysin korrekti, diplomaattinen mallivastaus myös vaikenemisessaan ja henkilökohtaisella tavalla jopa kevyesti sydämellinen. Churchill on varmasti lukenut sen tyytyväisenä ja on osannut arvostaa korkeaa tyyliä, jolle on ominaista niin suuri tiiviys. Oloa tulee helpottamaan vielä lisää, kun muutaman päivän päästä USA liittyy viimein sotaan mukaan. Mannerheimia taas harmittaa, ettei Churchill pystynyt Neuvostoliiton painostaessa pidättämään sodanjulistustaan Pearl Harborin hyökkäyksen yli.

Itse Englannin sodanjulistuksen suomalaiset ovat kääntävä aikanaan voitokseen myöhemmin rauhaa tehtäessä. Neuvostoliittolaiset, jotka vaativat Englantia julistamaan sodan, joutuvat nyt kohtaamaan suomalaisten vaatimukset Britannian edustuksesta valvontakomissiossa. Näin käykin, vaikka ei edustuksella ole paljon merkitystä. Valvontakomission britti-edustaja Francis Shepherd saa komission poistuttua maastamme paikan Iso-Britannian Suomen suurlähettiläänä.

Jännitteistä aikaa kuvaa Kaarlo Hillilä, Lapin maaherra, tavalla, jonka myös Churchill olisi hyvin ymmärtänyt, syyskuussa 1944:
”Ilman harhakuvitelmia on sanottava, että ollaan tilanteessa, jossa vallankumousyritys on mahdollinen. Tyyntä ja painostavaa, kuten ennen ukkosta. Millä hetkellä hyvänsä voi myrsky puhjeta, tuuli puhaltaa, jänikset valkeina juosta meren selällä ja vene, jossa Suomen kansa on yhdessä pirun kanssa, kaatua ja mennä.” 
(Timo J. Tuikka: Kekkosen takapiru - Kaarlo Hillilän uskomaton elämä)

On kiehtovaa ajatella, palasivatko vanhenevan Churchillin mietteet myöhemmin lakoniseen marsalkkaamme ja hänen tasapainoiluunsa Saksan ja Neuvostoliiton välissä: Mannerheimiin, joka tunsi henkilökohtaisesti Venäjän kärsimysten lisäksi Ranskan ja Puolan tilanteet ja joka tiesi USA:n taipumuksen tukea maatamme. Ja joka anglofiilinäkään ei nähnyt Englantia minään moraalisena jättiläisenä, vaan häikäilemättömänä ”Englanti ensin” toimijana.

Maamme oli tiedustelun suurvalta ja Mannerheim sen ytimessä. Jollekin toiselle taholle Englannin sodanjulistus olisi voinut olla murskaava asia. Mannerheimille, jonka lähiluottomies Paavo Talvela oli seurannut ja tarkkaan raportoinut ylipäällikölleen Englannin touhuja Petsamossa, se oli harmillinen seikka, kauneusvirhe, jota ei täysin onnistuttu välttämään, mutta jonka merkitys armottomassa kokonaisuudessa oli kuitenkin suhteellisen vähäinen.

***

This second update of England vs Finland is about diplomacy. Prime Minister Churchill warned Marshal Mannerheim in his personal letter about Sovjet Union-driven UK intention to declare war to Finland in 1941, just days before Pearl Habor bombing. Churchill advised Mannerheim in quite adventurous and surprisingly dilettante style in military questions. However, Mannerheim responded with cool restraint of the best diplomatic traditions and made the best out of the sticky situation. Not much war effort was taken place between Finns and Britons, after war, Britains had a special place in observing the realisation of Paris treaty of Piece. The leader of that UK delegation, Francis Shepherd, later took the position of UK Ambassador in Finland. The letters are seen here:
http://heninen.net/sopimus/kirjecm_e.htm
http://heninen.net/sopimus/kirjemc_e.htm

Suomi vs Englanti tapauksia 1: Kaupankäyntiä

Aloitan kolmiosaisen sarjan Suomen ja Englannin suhteista eri sektoreilla. Valitsen sarjassa muutaman mielenkiintoisen noston - en karta myöskään aiheita, joissa ei aina ole oltu hyvää pataa brittien kanssa.

Aloitan kaupankäynnistä, josta löysin ikävän esimerkin busineksen raadollisuudesta. Helsingin edustaa Talvisodan alussa valvonut upseeri seurasi kauhistuneena, miten Shellin tankkeri kääntyi ympäri Kruunuvuorenselällä - hollantilais-brittiläinen laiva kääntyi takaisin, kun ei ollut varmuutta, maksaisiko sotaan joutunut maa lastia, joka oli sille elintärkeä.
https://www.marmai.fi/uutiset/uolevi-raade-oli-kekkosen-ajan-felix-baumgartner/3272b5cb-361d-3c94-b8cc-bcb64145dcef

Tapaus poiki myöhemminkin jännitteitä Suomen ja brittien välille. Kun Suomi sotien jälkeen tavoitteli huoltovarmuuskin mielessään öljynjalostamoa, Englanti ei ainakaan helpottanut hanketta, jossa suomalaiset kauppavaltuuskunnat saivat vääntää tosissaan Idän ja Lännen välissä. Uolevi Raade oli yksi neuvottelijoita, joiden itsevarmuus hämmästytti pidättyväisiä brittejä. Kylmän sodan aikana Raaden tapaiset miehet olivat paikallaan, vaikka ovatkin olleet kiisteltyjä hahmoja Kekkosen tavoin. Jos Raaden elämänkerta joskus saadaan tehtyä, olisi kiintoisaa lukea, miten hänen tapaisensa voimamies näki kyyniset britit, jotka uskoivat olevansa pienen kansamme yläpuolella.

Ehkä merkillisin kertomus, joka ainakin itselläni on jäänyt historiastamme monen muun asian varjoon, on välirauhan aika. Britit kontrolloivat vientiämme Petsamon Liinahamarin satamasta, antoivat Neuvostoliiton juonitella omaa kauppapolitiikkaansa maamme suhteen - erikoinen kärjistys on, että Englanti ja Neuvostoliitto ajoivat maatamme käymään kauppaa Saksan kanssa. Seuraukset olivat, kuluneesti sanottuna, historiaa. Joka ei usko, tekee hyvin perehtymällä näihin kolmeen nettisivuun - ne ovat enemmän kuin kiinnostavia.

https://www.jyrkinen.fi/historia/petsamon-nikkeli.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Liinahamarin_reitti

https://jput.fi/Riippuvuus_Saksasta.htm

Kuka olisi uskonut, että vapaudenjanoiset britit, jotka vastoin etujaan nyt idealismissaan irtaantuvat EU:sta, niin hyvin ymmärsivät suuren Neuvostoliiton etuja pieneen Suomeen nähden. Brittien suhdetta maahamme voi perustellusti kuvata ylemmyydentuntoiseksi ja todellisesta tilanteestamme tietämättömäksi. No, sodan aikana ja sen jälkeen heillä oli omat riesansa kansallisista natsisympatiseeraajista aina kuningashuonetta myöten ja kommunistien myötäjuoksijoita oli myös riittämiin aina Cambridgen viisikkoon ja ihannevaltioonsa lopulta päätyneen Kim Philbyyn saakka.

Nykyisten kauppaneuvottelujen tilanne näkyy tietysti tilastoissa. Tavaravientimme on ollut ylijäämäistä, mutta palvelujen osalta ollaan oltu alijäämäisiä Britannian suuntaan.
https://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2018/suomen-ulkomaankauppa-yhdysvaltojen-ja-ison-britannian-kanssa-ylijaamaista/
Suomihan on tukenut vahvasti japanilaisten autojen nousua. On hieman hassua, että meidän pitää ostaa niitä Englannissa valmistettuina. Toivottavasti japanilaiset siirtävät tuotantoaan meille, jotta voimme ostaa niitä vaikkapa lähituotantona EU:n sisältä.

***

I start with this writing a tripartite series of relations between Finland and England in different sectors. I start with business. UK has been quite negative in various points to Finland and its possibilities for trading. In the Winter War some material help was denied, between 1940-41 Britain controlled Finnish trade, giving benefit to the Soviet Union interests and drove Finland towards Germany. Even after war, Britons made our effort to build capasity in oil refining very difficult. We cannot be sure what will happen with Brexit.

https://www.jyrkinen.fi/historia/petsamon-nikkeli.html

Photo: Alpo Aaltosen kotialbumi

Liinahamari Harbour, the lost part of Finland, Petsamo.

John of National Trust

Blogin pitäminen on ollut oppimisprosessi. Kirjoitan itselleni, mutta ajattelen tietysti intensiivisesti myös Sinua, rakas lukijani, ja yritän viihdyttää sinua, huvittaa, ja rivien välissä myös naurattaa, valistuksen projekti ei ole niin etualalla, se ei ole vallassani. En kylläkään pyri kapuloita valistuksen asian rattaisiin laittamaan.

Paljon on ollut teknistä opettelua ja jotain olen oppinutkin. Joskus alussa minua harmitti, kun en saanut Fountainsin, Yorkshiren luostariraunion, oppaan Johnin selostusta purettua, kun olin saanut hänen puhettaan videolle jonkinlaisen pätkän. Nyt tuo mahdottomalta vaikuttanut asia on reilassa ja suomeksi tekstitettynä.

Englannin luostarit olivat ennen Henrik VIII:n aikaa mahtitekijä. Hän löi ne lakoon, olen asiasta kirjoittanutkin.
https://paxengland.blogspot.com/2017/05/luostarit-lakoon.html

John, National Trustin opas, kertoilee näkyvien raunioiden historiasta rennosti. Hän oli poikkeuksellisen miellyttävä. Osasi kohteen, mutta säilytti siihen tietyn etäisyyden. Palasin Fountainsiin muutaman vuoden päästä ja kävin saman kierroksen toisen oppaan johdolla. En vastannut kierroksen päättyessä hänen kysymykseensä ”Onko kysyttävää?” kielen päällä olleella valmiilla muotoilullani ”Where is glorious John?”.

***

Blogging is about learning - I have learned something about my own writing skills, something about you, my dear reader, my pleasure is to make you laugh, to entertain you, possibly enlighten you. On technical side I have learnt how to tag writings and adding subtext to my old video of Glorious John, the National Trust guide at Fountains. He was great, relaxed and informative - if you spot him at place, take his tour!