Intialainen keittiö

Kuvan kaverit eivät ole matkatoimistossa. Tiski on intialaisen pikaruokapaikan siisti front desk, johon back officessa valmistetut, rasvassa vahvennetut mausteiset kastikkeet, riisit ja naan-leivät tuodaan nälkäisille. Tämä paikka oli Norwichissa ja henkilöt ihmettelivät, miksi ylipäänsä halusin paikan kuvata. Heistä siinä ei ollut mitään ihmeellistä.

Annokset tulivat folioastioihin pakattuna, keltainen rasva kirjoi niiden pahvikannet. Söin mausteiset annokset majapaikassa  - kardemumman, curryn, kurkuman, chilin ja kaiken muun polte lämmitti mukavasti sateessa kylmettynyttä ruumistani.

Meillä nepalilainen keittiö on hieman intialaista suositumpaa, intialaisessa ravintolassa Suomessa ei koetella mausteisuuden huippuja, kuten Englannissa voidaan tehdä. Pekka Sauri kuvasi kerran hauskasti, miten oli jossain lontoolaisessa intialaisessa tilannut tulisimman annoksen. Isännät olivat aluksi kieltäydyttyään taipuneet lopulta jääräpäisen vieraan tahtoon. Sauri kuvaa poistuneensa ravintolasta itkien, mitään näkemättä, isäntäväen taluttamana. Omat kokemukseni eivät ole yhtä hurjia, mutta olen itsekin ollut ainakin jonkin asteissa liekeissä sekä ylä- että alapäästä näiden suuruksien sivutuotteena. Hyviä ne ovat, itse pidän erityisesti kardemumman dominoimista ruskeista kastikkeista.

Tescon intialaiset valmispurkit S-kaupoissa ovat minusta kelvollisia. Vii Voanista ja Hämeentien etnisten ruokakauppojen klusterista saa hankittua erikoisempia purnukoita ja tilpehöörejä, joilla voi hoitaa kaipuutaan Intiaan Englannissa. Itselleni hankalinta on perinteisesti ollut riisin keittäminen. Se on taitolaji ja riisikeittimen hankinta helpottaa kovasti. Ruoanvalmistuksessa kastikkeiden vahvan maun takana on metodi, jossa mausteet lisätään kiehuvaan öljyyn kypsennyksen jo alkuvaiheessa, näin maut vahvistuvat ja syvenevät.

Intialaiset ravintolat muodostavat helposti klustereita. Manchesterin Curry Mile on kuuluisa, samoin Lontoon pohjoisen Drummond Street. Niissä kulkijaa odottaa suloinen runsaudenpula, valinnan vaikeus. Sisällä hikoillaan mausteiden äärellä, nautitaan pehmeästi äännetystä englannin kielestä ja ihmetellään imperiumia, joka on tuottanut tällaisiakin rikkauksia.

Matkojen varrella mainio ravintola on ollut Malvernin Anupam.
http://www.anupam.co.uk/

***

Indian kitchen - the soul food of the past empire! The English like it hotter than we, the mild Finnish. My usual bad joke is about Tikka Masala. Tikka is not chicken in Finnish, but bird it is - a woodpecker. And you can find a place called Masala in Kirkkonummi, Finland. The most popular Indian dish in Finland is Butter Chicken, mild, sweet and only a bit hot!

Neidonhiuspuun metsästys

Ginkgo biloba eli neidonhiuspuu on elävä fossiili, se on jonkinlainen välimuoto havupuiden ja lehtipuiden välissä. Nimi tulee kaksiosaisen lehden neidon hiuksia muistuttavasta muodosta. Dinosauruksia ei enää ole, mutta niiden aikana elänyttä kasvia voi ihastella, jos sellaisen löytää.

Viime Lontoon reissullani sain päähäni etsiä neidonhiuspuun. Lähdimme aamulla Paddingtonin aseman liepeiltä hotellista. Päivä oli hyvä, päätimme kierrellä puistoja ja kävellä oikein reilusti. 

Lontoossa on puistoja paljon. St James's park, Kensington gardens, Hyde park... niiden lisäksi on hyvinhoidettuja kortteleita, joissa on komeita istutuksia. Vaeltelimme rennosti pitkin kaupunkia, välillä pysähdellen tauolle clotted cream jäätelölle Kensingtonin palatsin pihalla. Jäätelö oli hyvää ja ilma oli täydellinen. Puita oli monenlaisia, mutta mikään niistä ei ollut oikeanlainen. Etsiminen on minusta hieman ajanhaaskausta, on mukavampi löytää. 

Hyde park on todella iso. Sen puut on kaikki numeroitu ja luetteloitu. Urakka on ollut suunnaton. Erotin suosypressin, joka on näillä leveyksillä harvinainen, Floridassa tavallisempi. Tunnistan kotimaiset puulajit, mutta kaikenkarvaiset etelän vetelien puut tuottavat ongelmia. Lajeja, joiden lehdet näyttävät vaahteranlehdiltä on vaikka kuinka paljon. Niiden erottaminen toisistaan vaatisi harjoittelua, tunsin epätoivoa. Millainen on mulperipuu? Mikä on sykomori? Osa puista tuoksui kesäpäivässä huumaavasti. Tuoksu oli hyvä. Neidonhiuspuussa on kahdenlaisia puita, emi- ja hetepuita. Toiset tuoksuvat ikävästi, joten puutarhoissa ei niitä suosita, vain niitä toisia, en muista kumpaa. Mutta täällä ei silmiimme sattunut kumpaakaan sukupuolta gingkoa.

Hyde parkin läpi vaelsimme hiljaisempina, turhaan puita pälyillen. Alkoi jo väsyttää. Sanoin, että ei meidän ole pakko puuta löytää. Sanat olivat turhia, koska alkoihan tämä jo käydä kunnian päälle. Oli oikeastaan vain kaksi vaihtoehtoa, löytää puu tai epäonnistua. 

Puisto jäi taaksemme ja saavuimme jo Paddingtonin liepeille Bayswateriin. Ihastelimme Bathurst Mewsin kunnostettuja omaperäisiä taloja, mutta ihastelussa oli väkinäinen, katkera maku. Ei suurkaupungista aina löydä haluamaansa. Väsyneinä raahustimme kohti hotellia. Seuraava kadunkulmaus kuitenkin kiinnitti huomioni. Siinä kasvoi kapea, korkea nuori puu, jonka oksat harottivat erikoisella tavalla moneen suuntaan. Ne olivat kuin paksuja käärmeitä, vaaleanvihreän lehvästömassan peitossa. Näin kaukaa ei erottanut lehden muotoa, mutta olin nyt varma, että olemme löytäneet etsimämme. Se oli Ginkgo biloba, kaunis nuori yksilö ja se sopi kadulle täydellisesti. Seuraavassa kadunkulmauksessa oli toinen ja niin vielä lisää. 

Tulimme hotellimme eteen tyytyväisenä - reissu on tehty ja kaupunki nähty. Vaimoni purskahti äkisti nauramaan. Suoraan hotellimme oven edessä, kadun toisella puolella, meitä tervehti neidonhiuspuu, erittäin hyvävoimaisena ja reippaana, fossiiliudestaan huolimatta.

***

Ginkgo biloba is a fine fossil tree. We spent a day hunting it from London, trying to find it from several wonderful parks and gardens. Finally, almost giving up all hope finding it, we spotted one just a little before arriving to our hotel near Paddington. And even more finally, we spied something beginning with g just across the street from our hotel.

Kalaa ja pottua - fish & chips

Blogin suosituin aihe on ollut yllättäen politiikka. Konservatiiveista tulee jatkotarinaa kun saan kirjoja postista. Mutta ei ruokakaan ole ollut huono aihe suosiosta päätellen.

Fish & chips on lohturuokien aatelia. Parhaimmillaan se on varmasti merenrannalla hyytävässä tuulessa lämmikkeenä ja jos ilta on monella tavalla mennyt pieleen niin on edes yksi varma lohdutus. Siinä suhteessa kyse on meikäläisittäin makkaraperunoista.

Reissuissa on eräskin annos tullut kalaa ja perunoita tilattua, niin että sitä kaipaa myös Suomessa. Hesessä se oli listalla, eikä edes ihan huonona toteutuksena. Arkkityypisessä annoksessa on kalvakoita, rasvaisia perunasuikaleita, kala yhtenä palana leivitettynä (battered), tartarkastiketta, ketsuppia, sanomalehtikääre. Ravintola-annosta koristaa yleensä herneet, kokonaisena tai muussattuna ja sitruunaviipale. Annokseen kuuluu ehdottomasti suola ja vinegar eli viinietikka. Vaikka perunoita kuinka vastustelisi, niin niitä tekee mieli napsia kaverin annoksesta, jos ei itse halunnut tilata. Fish & chipsiä näkee syötävän yhdessä, sosiaalisena tapahtumana kaverin tai kavereiden kanssa jaettuna, mikä ei oikein makkaraperunoihin sovi.

Muussatut herneet minusta ovat vähän turhan mauttomia, kokonaiset herneet ovat maittavampia. Herneet pitäisi kai etiketin mukaan nostella suuhun haarukan päällä, eikä keihästämällä. Arvonsa tuntevissa paikoissa kalan valinta on monimutkaisempaa, tarjolla on eri turskalajeja, jopa kampeloita ja yleensä myös scampia. Annoksessa mielestäni tärkeintä on kalan tuoreus. Toiset korostavat batterin rakennetta. Se ei ole kovin ihmeellinen asia, tärkeintä on saada kuorrukeseoksen juoksevuus kohdilleen ja öljyyn oikea paistolämpötila. Reseptejä löytyy helposti netistä. Itse laittaisin suolan lisäksi hieman sokeria, se aina vahvistaa makuja, joita Fish & Chipsissä ei ole liikaa. Onnistuneesti valmistettu kala on pinnalta kauniin kultainen, rapsakka ja sisältä pehmeän mehukas ja kypsä, kauniin valkoinen.

Kastikkeet ovat monesti pienissä raivostuttavissa annospusseissa. Parhaat paikat erottuvat omilla, paikan päällä tehdyillä kastikkeillaan. Lontoosta löytyy Fish & Chips paikkoja, jotka tavoittelevat gourmet-tasoa. Se on tuntunut yliviritetyltä. Annokset eivät oikeasti ole niissä aina antaneet rahalle vastinetta.

Monesti ravintolat varsinkin pienissä merenrantapaikoissa ovat karuja, merihenkisen sinivalkoisia ja jotenkin surumielisiä, tuovat mieleen työmaaruokalat.

Yksi mielenkiintoinen kysymys on mitä juoda annoksen kanssa. Pubympäristössä bitter tuntuu luontevalta jos soft drinksit eivät riitä. Sitruunajuomat tuntuvat luontevalta, haluaisiko joku kokeilla kuivaa valkoviiniä fish & chipsin kanssa? Mutta englantilaisista englantilaisin kyytipoika on kylmissä merenrantamissa yllättävä: kuumaa teetä kalan ja pottujen kanssa. Kuvassa kalapaikan kyltti Bostonista ja kuuluisa stump kirkontorni - myös majakkana toiminut.

***

Fish and chips - a classic fast food. It can be a gourmet portion in some legendary place in London, or a humble dish from a tiny seaside hut - in any case it should be a meal to end hunger, comfort you, perhaps socialise a bit, too. My idea of succesful portion is that the fish should be fresh and there must be enough of vinegar and salt, peas can be left out. When it is very cold, it is nice to pour it down with hot tea.

Myriorama - tarinoinnin menetelmä

Coxwoldissa, Yorkshiressä, vaikutti 1700-luvulla pappi Laurence Sterne, joka oli valistuksen edistäjä ja romaanin uudistaja. Varsinkin Tristram Shandy on kokeellinen romaani, se käännettiin suomeksi 1998. Perinteisempi romaani, Sentimentaalinen matka saatiin suomeksi vasta 2010. Savukeitaan painos on tuskin vielä loppunut.

Sternen kotimuseo Shandy Hall on mielenkiintoinen paikka. Se on auki harvakseltaan pari kertaa viikossa ja paikan omistaja oli omalla käynnilläni oppaana. Hänen metodinsa on esitellä paikka joka kerta hieman eri tavalla. Mitään vakiokiertoa ei ole ja tarinoinnista jäi mieleen lähinnä sirpaleita. Paikka on autenttisen oloinen sisustukseltaan, puutarha hieno ja piharakennuksessa asuu kirjailijoita, sinne pääsee jollain valikoinnilla asettumaan taloksi joksikin aikaa.
https://www.laurencesternetrust.org.uk/shandy-hall.php

Sähäkän ja arvoituksellisen oloinen isäntä oli kuin Sterne itse ja hän kaivoi jossain esittelyn vaiheessa korttipakan taskustaan. Hän alkoi latoa niitä pöydälle, mutta ryhtyikin kertomaan niiden avulla tarinaa kuin yorkshirelainen versio Tapio Rautavaarasta. Kortit muodostivat yksi kerrallaan maiseman, jolle on lukemattomia variaatioita ja jonka painotuksia kertoja pystyy tarinoinnissaan korostamaan - onko tärkeä asia kirkonraunio vai uhkaava pilvi tai kenties veden äärellä makoileva lintu. Korttien asettelussa on samaa sattumanvaraisuutta kuin Sternen kerronnassa, oikullista hetkeen tarttumista. Korttipeli on päättymätön maisema eli myriorama. Se oli suosittua ajanvietettä 1700-luvulla. Niitä voi löytää edelleen antiikkisina versioina tai uusintapainoksina. Moderni versio löytyy museon sivuilta ja netissä pääsee kokeilemaan muutaman kortin tarjoamia mahdollisuuksia. Itse korttipakka on loppuunmyyty, valitettavasti.
https://www.laurencesternetrust.org.uk/myriorama/

***

Laurence Sterne made his sermons and novels in Coxwold, Shandy Hall. The place is interesting, the current Master of the hall is strikingly interesting character with his impromptu style of guidance. I learned a new word, myriorama, an endless landscape - it can be just a board game or a literary method as well. Please check the museum pages above!

Herriotin kotimuseo

Kirjoitin aiemmin Herriotin Yorkshirestä. Vanhoja opaskirjoja selailemalla huomasin, että eläinlääkärikirjat ovat oikeasti vaikuttaneet alueen matkailulliseen kiinnostavuuteen. Dalesien markkinoijana James Herriot on tehnyt hyvää työtä, ne ovat aiemmin olleet suhteellisen tuntemattomia.

Herriotin kotimuseo sijaitsee Thirskin keskustassa, kivenheiton päässä torilta, Kirkgaten alkupäässä, toisessa päässä on kirkko. Museo on erinomainen. Se on aikamatka talon elämään 1930-50 -luvuilla. Talo toimi siis alkuvaiheessa Wightin perheen asuntona samalla kun tiloissa pyöri praktiikka. Pelkkä arkipäivän taloudenpyörityksen esineistö on kiinnostavaa. Tiskaukseen, pyykkäykseen ja ruoanlaittoon meni tuhottomasti aikaa ja vaivaa. Tilat ovat täynnä nostalgiaa, mutta mennyttä maailmaa ei kyllä jää kaipaamaan kun miettii, kuinka siitä selviäisi! Talossa on luonnollisesti myös autenttisen oloinen pommisuoja, muistuttamaan että muiden vaivojen lisäksi sekin piti ottaa huomioon - the bloody war!

Varsinainen museon asiapuoli on kuitenkin eläinlääkärimateriaalissa, vanhoissa lääkkeissä, välineistössä ja menetelmien kuvauksessa. Kuten hyvässä museossa, katsoja pääsee myös eläytymään  mitä työ oikesti on ollut. Pääsee käsikopelolla kokeilemaan esimerkiksi lampaan ja hevosen hampaistojen eroja, kokeilemaan oikeaa vetovoimakkuutta mitä tarvitaan vasikan synnyttämisen edistämiseen, unohtamatta myöskään pieniä vierailijoita, jotka myös saavat pohtia eläinystävien hyvinvoinnin edistämistä. http://www.worldofjamesherriot.com/

Herriotin kirjojen pääasia on - ihmimillisten juttujen lisäksi - kuvata maaseudun muutosta hänen toiminta-aikanaan. Tieteellisyys vahvistui kansanperinteen kustannuksella, tehomaatalous vahvistui. Sen tuoma melankolinen teema on hevosen merkityksen väheneminen, suuret työhevoset alkoivat väistyä traktorin tieltä.

Museon tilat ovat sokkeloiset, nähtävää on paljon, tiloissa kuluu helposti tunti ja enemmänkin. Henkilökunta on ystävällistä ja pienessä myymälässä on monenlaista hyödyllistä ostettavaa, kuten teemukeja. Pihan puolella voi katsella ikkunaa, josta Helenillä oli tapana huiskuttaa, käydä tallissa tutustumassa sen varusteluun ja katsoa samalla dokumentti museon vaiheista. Kiinnostava on myös tv-sarjan kulissi ja äänityslaitteisto, joka on hauskasti museoitu osaksi kokoelmaa.

Vierailun jälkeen kurkkua kuivaa varmasti siihen malliin, että tee maistuu - läheinen, torin varrella sijaitseva Upstairs, downstairs on erinomainen paikka - alakerrassa deli ja ylhäällä kahvion puoli. Makeiden herkkujen lisäksi paikassa on erinomainen paikallisten juustojen valikoima. Keskustasta kävelymatkan päässä on myös Sowerby - Tricky Woon emäntä asui siellä ja myös Helen on sieltä lähtöisin. Sowerby on erittäin viehättävä ja tutustumisen arvoinen alue, vaikka kaupungin puoleinen osa ei ensin rohkaisekaan tutustumiseen.

***

The World of James Herriot in Kirkgate, Thirsk is a highly interesting museum illustrating vet work in 1930-50's as well as ordinary daily life in the same premises. There are many nostalgic and unique objects, very well pointing the change to present - higher emphasis on science and efficiency of farming. It was an uneven struggle between big work horses and tractors. But this is a very good place to spend a hour or two, there is also a lot interesting to children - a carefully planned museum.