Leskiäidin poikaset

George VI and the Mother Queen Elizabeth encouraging people in the street during the Blitz.

Yle Areenassa on nähtävillä poikkeuksellisen mielenkiintoista kuninkaallisia kohtaan suoritettua paparazzi-toimintaa: kuninkaallisia vakoilemassa. Walesin prinssin, tulevan Edward VIII:n ja Windsorin herttuaksi päättyvän miekkosen toilailut aiheuttivat suuren julkisen mielenkiinnon lisäksi syvää valtiollista huolta. Valtio päätyi oikeutetusti vakoilemaan omaa kuningastaan, jolla oli taipumusta päähänpinttymiin ja yllättäviin ratkaisuihin.

Edwardin veli Albert oli huonosti varautunut ottamaan kruunun vastaan: hän ei ollut yhtä charmööri, mutta vähemmän hölmö. Oppi hapuilujen jälkeen, minkälainen linja nousevaa Saksaa vastaan pitää ottaa. Hän selvitti sodan Churchillin linjalla, valaen kansaan uskoa demokratian voittoon, kuningatar rinnallaan. Voimia ponnistus vei, mutta hänen osansa on kunniakkaampi kuin veljensä, joka onnistui haihattelemaan paluuta Englannin demokraattiseksi presidentiksi. Se varmaan olisi Saksan onnistuessa voittamaan sodan järjestynyt kätevästi ja "hurmaavasilmäinen" Wallis Simpson olisi myötäillyt sujuvasti Vaterlandin poliittisia linjauksia.

Karmeaa on, että Bahaman kuvernöörinä Windsorin herttua yritti veljeskaunassaan pitää USA irti sodasta ja melkein siinä onnistui. On helppo eläytyä Churchillin riemuun Japanin hyökätessä Pearl Harbouriin ja vetäessä USAn mukaan konfliktiin. Kotimaan kuninkaallisten wodehouselaisia toilailuja seuratessa Churchillilla on varmasti päässyt ruma sana jos toinenkin. Vähälahjaisistakin "ystävistä" voi olla harmia kovasti varsinkin kun vihollinenkin on samalla riesana aivan tosissaan. Mutta voitonpäivää voidaan juhlia tänäänkin hyvin onnellisissa merkeissä - ex-kruunupäiden sekoiluista huolimatta.

***

VE day. In Finnish TV there is shown a fine document how secret documents have been opened, giving view how UK spied its HM King. There was a bitter row between two brothers - Edward and Albert - the first one with that deadly English charm and a load of stubborn nature - the later one with less charm, but able to learn something important - like that those German guys were not so nice after all! With that wisdom we can celebrate VE day with pride - and thanks to Japanese for dragging US to the War Effort - it helped Churchill's blood pressure as well!

Laulu muuttaa maailmaa

Tarkkaavainen lukija on huomannut, että blogissani on kätketty asialista kritisoida viihdemusiikkia ja sen merkitystä. Siinä on sellainen savotta, että välillä on kuitenkin tunnustusta annettava. Haluan kertoa tarinan laulusta. Laulun laulaja oli englantilainen Vera Lynn ja vuosi oli 1941. Englanti oli hätää kärsimässä yksin Saksaa vastaan sodassa. Kun katsoo you tubesta kommentteja laulusta, huomaa että monet vanhan polven ihmiset kertovat, että juuri tuo laulu piti toivoa yllä ja sen kuuleminen tuo vieläkin kyyneleet vanhojen sotureiden silmänurkkiin.

Laulu kertoo sinisistä linnuista Doverin valkeiden kallioiden yllä. Se kertoo, että taivas voi olla myrskyinen, mutta maailmasta tulee vapaa. Paimen tulee kaitsemaan laumaansa, laakso kukoistaa ja Jimmy-poika voi mennä rauhassa nukkumaan omassa pienessä huoneessaan. Tämä tulee tapahtumaan jo huomenna.

Laulu ei lupaa paljon, mutta se luo toivoa pienillä asioilla. Ne eivät tunnu mahdottomilta, vaan itsestäänselviltä. Laulussa ei ole mitään tyhjää hehkutusta ja uhoa: se ei tarvitse monimutkaisia perusteita moraaliselle ehdottomuudelleen. Siniset linnut ovat tietysti lentäjiä Spitfire-koneissaan noiden ikonisten kalkkikallioiden yllä, taivaan sinessä, meren mainingit alla. Vera Lynn esitti laulun lukemattomia kertoja. Valitsemassani esityksessä kannattaa keskittyminen kohdistaa laulajan ääneen. Hän laulaa hitaasti ja hän muovaa äänellään kuvaa korkeuksista kallioiden yllä, miten kone liukuu ilman avaruudessa jyrkänteet alapuolellaan. Kun laulajan äänen sävyihin ja "over" ja "Dover" sanojen ääntämyksen liukuun keskittyy, tuntee itsekin korkeuksien huimauksen ja toivon kohinan korvissaan.

Laulu on erittäin pelkistetty, se keskittyy vain olennaiseen ja valaa toivon pienillä asioilla, eleettömästi. On vaikea kuvitella kappaletta, jossa englantilainen järkähtämättömyys olisi hienommin ja koruttomammalla understatementilla ilmaistu. Tässähän se on.

***

Vera Lynn teki muitakin lauluja, mutta ne eivät Doverin kallioiden tavoin vältä hehkutusta. Hienoja ne ovat, vaikkapa There will always be an England, joka on vähän renkutus ja Kubrickinkin käyttämä We'll meet again, jossa Veran tumma ääni soi komeasti. Pitkän uran tehnyt laulajatar on 101-vuotiaana edelleen todistamassa Englannin hienoimmista hetkistä ja päättäväisyydestä.

***

Klassinen musiikki kärsii tässä tappionsa, mutta ei Stanfordin Blue Bird ole huono kuorokappale. Se kertoo saman tarinan vähemmillä tunteilla, abstraktimmin: sopraanosoolo nousee omiin korkeuksiinsa kuin lintu, kuin hienostunut ja sulava lentokone, kohti huomista. Suomalaisen Lumen Valo-kuoron esitystä ei tarvitse kärsiä eikä hävetä.

***

This text is about the Vera Lynn song the White Cliffs of Dover. It is an English gem of a song: since 1941 it has been filling hearts with hope, with its simple and effective word-painting, the lilting words of Vera, illuminating the heights over those iconic cliffs and freedom. The last link is to the Finnish vocal group Lumen Valo (literally light of snow) and their interpretation of Stanford's quiet masterpiece, The Blue Bird.

The White Cliffs of Dover

Vera Lynn

There'll be bluebirds over
The white cliffs of Dover
Tomorrow
Just you wait and see

(I'll never forget the people I met
Braving those angry skies
I remember well as the shadows fell
The light of hope in their eyes

And though I'm far away
I still can hear them say
Thumbs up...
But when the dawn comes up

there'll be bluebirds over
The white cliffs of Dover
Tomorrow
Just you wait and see)

there'll be love and laughter
And peace ever after
Tomorrow
When the world is free

The shepherd will tend his sheep. 
The valley will bloom again
And Jimmy will go to sleep
In his own little room again

there'll be bluebirds over
The white cliffs of Dover
Tomorrow
Just you wait and see

there'll be bluebirds over
The white cliffs of Dover
Tomorrow
Just you wait and see...

Lauluntekijät: Johnny Mercer

Kappaleen The White Cliffs of Dover sanoitukset © Shapiro Bernstein & Co. Inc.

The Blue Bird

Charles Villiers Stanford

The lake lay Blue, below the hill.
As I looked, there flew across the water
cold and still, a bird,
Whose wings were palest blue.

The sky above was blue at last.
The sky beneath me blue in blue;
A moment, ere the bird had passed.
The lake lay blue below the hill.

Winston x 2

Seuraan kahta blogia säännöllisesti. Kemppistä, joka kirjoittaa aiheista laidasta laitaan, tyyliin minne tuuli kuljettaa. Hän ei keskity mihinkään, ei rajaa eikä hio. Huonommillaan tekstit ovat sotkua, josta vaan ärsyyntyy, parhaimmillaan niissä on yllättäviä tietoja ja oivalluksia. Vihavaisen blogi keskittyy Venäjään ja on vakava, mutta huumorin kyllästämä aarreaitta, jota ei uuden lukijan kannata tuomita liian nopeasti. Vihavaisen blogin erityisenä ansiona on, että kirjoittajan mielipide tulee hyvin selväksi, joka hieman yllättäen ei ole pohjalaistaustaisen Kemppisen vahvuuksia. Venäjä muutenkin sopii useimmille taustaksi Kauhavaa yleispätevämmin.

Molemmat kirjoittavat ajoittain Englannista. Kemppisen mainetekoja ovat Orwell-suomennokset ja Vihavainen kirjoitti vasta Winstonista. Onnittelut ahkeralle kirjoittajalle rajapyykistä, 1000 bloggausta on miehen työ, varsinkin kun Vihavainen näkee niin paljon vaivaa ilmaisussaan ja tekstiäkin tulee välillä kuin kuularuiskusta.

Simon Schama rinnasti mainiossa Britannia-historiassaan kaksi Winstonia. Churchillin ja Smithin. Toinen on kuollut pääministeri ja toinen on romaanin 1984 päähenkilö, joka elää yhä. Churchillin muisto ei saisi olla pelkän juopon alkoholin kestokyvyn muistelua, siinäkin voi olla myyttiä enemmän kuin pullollinen. Vihavaisen blogin kirjoitus Churchillista on erinomainen ja kommentoijan ilmeisesti virheellinen Churchill-sitaatti "Taisimme teurastaa väärän sian." kuvaa hyvin ainakin vitsin tasolla hänen painiaan demokratian puolesta, todellisten ihmiskunnan vihollisten - Stalinin ja Hitlerin - kanssa.

Toisen Winstonin hahmossa näkyy Orwellin rakkaus kadunmiehiin, tavallisiin ihmisiin ja heidän arkisiin ongelmiinsa väkivaltakoneistossa. Orwell tuskin olisi suuresti Beckhameja arvostanut posh osastolta, mutta olisi nyökännyt hyväksyvästi heidän rahvaanomaiselle patrioottisuudelleen. Schaman suuri oivallus on laittaa kaksi erilaista lähtökohdista demokratiaa puolustanutta, Winston Churchillin ja George Orwellin, lyömään kättä - siltojen ylittämistä tarvitaan ja yhdistävien asioiden löytämistä. Myös nyt. 

Miten isänmaan palvelu nyt tapahtuu? Winston käytti energiaansa sodan voittamiseen, kantoi virheiden tuskia ja hävisi oikeassa oltuaan vaalit. Toinen Winston taisteli ja taipui ja hänkin hävisi. Ihmisenä oleminen on juuri tätä. Pysyvää voittoa ei ole olemassa. Ja meidän tulee miettiä, miten eläisimme olematta sikoja.

***

Two great Finnish bloggers are Kemppinen and Vihavainen. Both write sometimes about England. Some days ago, there was a fine text by Mr Vihavainen about Winston Churchill, his resolute opposite to Germans in war and another type of difficulties with Stalin - just another enemy of the free people. One reader quoted in his comment an old joke attributed to WC:"We slaughtered the wrong pig." Right or wrong, it quite summarises some feelings after WW2 ended and turned into the Cold War. In Simon Schama's A History of Britain, in the conlusion, there is a comparision between two Winstons, the another - still living one - Winston Smith from novel 1984 by Orwell. Two Winstons fighted for democracy, lost the battles, but in the end, won the war itself. And showed us some ways how to live without being pigs.

Milloin sota voitettiin?

Imperial War Museums © IWM (HU 91969)

Tuntematon sotilas-elokuvan kuvauksissa brittiryhmää oli lyhyesti infottu aiheesta. He olivat todenneet, että Englannissa ei tehtäisi elokuvaa häviämisestä. He olivat väärässä monellakin tapaa. Dunkirk on elokuva häviöstä ja Suomihan on torjuntavoittanut viime sodat. Vuosien 1917-18 tapahtumat olivat raskaat. Suomessa ne painavat vieläkin. Mutta Englannin uhri vuosina 1914-1918 oli myös hirvittävä.

Jatkosodan eetos oli meillä huonosti motivoitu, mutta tilanne parani kesäkuussa 1944. Englanti onnistui omassa sodassaan paremmin. Mutta se päästi pikkuveljensä USAn 1900-luvun suurten konfliktien ratkaisìjaksi. Eikä mestari ole viittaansa luovuttanut, vaikka kehäraakki onkin. 

Englanti on kuitenkin tottunut voittamaan. Falklandin sota oli Borgesin, kummankin osapuolen kirjallisen asiantuntijan, mukaan kahden kaljun taistelu kammasta. Thatcher hoiti sodan kuitenkin kunniakkaammin kuin Blair myöhemmin omansa.

Näin yhdellä reissullani miten Avro Lancaster jyrisi taivaan poikki. Näky oli uskomaton. Kone on musta ja paksu kuin lentävä villisika, mutta lentävän museon edessä tunsin syvää kunnioitusta ja sisälläni heikon kaiun kauhusta, jota koneen näkeminen on voinut herättää. Kauniissa kesäillassa seurueemme heilutteli käsiään huumaantuneena yllättävästä ilmestymisestä. Kone on kaunis näky, mutta sitä ei rakennettu tuottamaan iloa vaan kuolemaa.

Englanti ja Suomi köyhtyivät sodassa. Se maksoi rahaa ja ihmishenkiä. Suru sodan vuoksi on yhä hirvittävän raskas taakka ja on täysin epätasa-arvoista, miten sota ihmisiä kohteli. Valinnanvapautta oli vähän ja järkyttävää yllätyksellisyyttä paljon. Sodassa on kuitenkin kyse enemmästä. Presidentti Kallio totesi talvisodan päätyttyä, että tulevaisuuteen katsominen on mahdollista, koska valtiolliset elimet ovat säilyneet koskemattomina. Lausunto on ainakin moraalisen voittajan lausunto ja puhe, jonka osana se on, vetää vertoja Churchillin hienoimmille puheille.

http://www.histdoc.net/historia/kallio1940-03-14.html

Päätöksentekokyvyn säilyminen onkin tärkeää. Olisi hyvä, jos PM May lukisi tarkkaan myös Kallion puheen. Siinä on elementtejä ihan kelpo Brexit-puheeseenkin.

***

Is it possible to win a war, eventually?
In Finland we have this tradition of dealing with our war traumas: we make films of Unknown soldier by Väinö Linna - a key novel how to lose a war against the Sovjet Union. In England this can be seen as a perverse habit, but who can say when the war is win? One cannot much boast about the victory in the Falkland's. And the prize of winning in the Great War was too high. Too long lists of dead or injured men - the lost generation. Above is a link to the speech by Finnish president, just after the lost war - there are inbaked some lessons even for Brexit negotiations and goal setting there. The picture above, a fat, deadly and beautiful Avro Lancaster is from Imperial War Museums © IWM (HU 91969). 

Jynkän viiksiniekan varjo

Sekä Suomessa että Englannissa on havaittavissa pohjimmiltaan perverssi kiinnostus Hitleriin. Kirjoja ilmestyy säännöllisesti mitä ihmeellisimmistä näkökulmista, luulisi esimerkiksi Stalinin kiinnostavan enemmän, mutta jynkkä (Huovisen käyttämä sana) korpraali on jatkuvan hedelmättömän pohdinnan kohteena. Perusteena on jotenkin vaivautuneesti mutistu, ettei totuus unohtuisi...

Kun katsoo Amazon.co.uk kirja-arvioita, Kershawin Hitler-elämänkerta on kerännyt 116 arvostelua. Hitlerin omaelämäkerran ja ohjelman Mein Kampfin englanninnos on kerännyt peräti 710 arviota. Keskimääräinen arvio on neljä tähteä viidestä. Voisi luulla, että yhden tähden antaneet olisivat valittaneet kirjan hirviömäisyyttä, mutta ei: osa yhden tähden arvioista on annettu sen vuoksi, että e-kirjan lataus on puutteellinen, kaikkia viitteitä ei ole saatu mukaan. Nämä kertovat valtavasta kiinnostuksesta, joka on jotain enemmän kuin John Cleesen parodiat viiksiniekasta Britanniassa.

Dunkirk- elokuva on taas tuonut muistoja esiin Englannin traumaattisesta kohtaamisesta Saksan sotakoneen kanssa ja täpärästä pelastumisesta, jossa ansio oli Hitlerin epäröinnillä ja joustavilla pikku kalastajaveneillä, joilla evakuointia suoritettiin. Sota Hitleriä vastaan voitettiin loppujen lopuksi pienillä teoilla ja kestävällä asenteella. Churchill oli tässä suhteessa uskon valaja vailla vertaa. Hän ei kuitenkaan ollut ensimmäisiä, jotka huomasivat, että valtaan on noussut herra, jonka kanssa käy huonosti. Sir Horace Rumbold, Britannian Berliinin lähettiläs, varoitti jo vuonna 1933 Hitleristä. Hän oli lukenut Mein Kampfin, kauhistui ja otti tosissaan juutalaisille kuvatun kohtalon. Hän vakuutti myös Churchillin jo varhain.

Hitlerin maailmankuvassa Britannia oli jonkinlainen malli valtakunnalle, hän katseli sitä kuin kateellinen pikkuveli. Englannissa hänelle oli ymmärtäjiä aatetovereissaan, jotka saivat toimia hämmästyttävän vapaasti vaikka Suomeen verrattuna, mutta myös englantilaiset kommunistit toimivat Hitlerin myötäjuoksijoina Ribbentrop-sopimuksen hengessä. Hyökkäys Neuvostoliittoon muutti tämän kiusallisen aseman ja liitti kommunistit kansalliseen sotaponnisteluun mukaan. Perusbritit ovat varmasti noina vaikeina aikoina saaneet ylpeyttä siitä, että he kestivät paineen, jossa Ranska joutui murtumaan. Se oli suuri kollektiivinen voimanponnistus ja osoitus siitä, että jokaisen toimilla ja päättäväisyydellä on lopulta merkitystä. Mutta Churchillin merkitys tahtopolitiikkona on valtava Hitlerin pysäyttämisessä ja murskaamisessa. Se ei ollut helppo tie. Varmasti oli monta synkkää päivää ja monta rumaa sanaa lipsahti tahtopoliitikolta heikompien maamiesten epäröidessä hirmuisen urakan edessä.

***

Hitler remains in the collective memory, often with perverse interest of no other obvius reason than curiosity towards the ultimate example of absolute evil. Sir Horace Rumbold was one of the first to warn the British about Hitler and convinced also Churchill. The examplary John Bull like stubborness and resolution of Churchill and effort it inspired in Britain, resulted after many phases the turn and the eventual fatal blow to the Nazi state, they never made their own empire like UK. Dunkirk is one of lucky moments of the story and an early example to sow the seeds of victory, even in the time of absolute darkness, when enemy sent his troops to the gates of Paris.

Miten eteenpäin?

Lontoon pormestari kommentoi Lontoon iskua hienosti. Trumpin kritiikki sitä kohtaan voidaan jättää omaan arvoonsa. Pelolle ei saa antaa sijaa, oli hienoa lukea, että vastarintaa on tehty, hyökkääjien kimppuun käyty ja poliisin toiminta on ollut tehokasta. Myös huumorin keinot oli otettu käyttöön, oluttuoppi kädessä pakoon tasapainotteleva veti suun hymyyn. Hän mietti selvästi eteenpäin menoa, elämä jatkuu.

Päivän aikana huomasin olevani ärtynyt tästä iskusta. Mietin viikinkien ryöstöretkiä ja miten heidän saapumisensa lopetti elämän rauhallisen, normaalin menon, väkivaltaisesti. Mietin myös, miten Orwell kuvasi motiivejaan lähteä Espanjan rintamalle. Lähtisikö hän tänä päivänä taistelemaan Lähi-Itään? Olisiko se meidän velvollisuutemme? Orwell teki valinnan velvollisuudentunnosta, periaatteiden vuoksi eikä tappamisenhimosta, hän katseli vihollisia ihmisenä tähtäimenkin takaa.

Miten Englanti tai Eurooppa menee eteenpäin uhkien kanssa? PM May on väläyttänyt jotain uutta. Viranomaisyhteistyö on jo nyt tiivistynyt ja kehittyy. Englannissa voi ihailla päättäväisyyden ilmapiirin nousua, se lupaa hyvää. Vastustaja on heikoilla, eikä sillä ole uskonnonkaan suojaa päivän lausunnoista päätellen. Pahemmissakin paikoissa on oltu, Saksa ei ollut mikään erityisen raukkamainen vastus ja siitäkin selvittiin. Churchill taisi sanoa, että muuta pelättävää ei ole kuin pelko itse.

***

Mayor of London made a good speech and acted with resolution. I hope cowardly strike does not prevent courage growing, there are good signs of that: acts of bravery and even better, humorous, life-affirming moments - there is a nice photo with young man carefully running away from terrorists, with a full, nice pint in his hand.

Maihinnousu

Bayeux Tapestry

Meidän kollektiivisessa piilotajunnassamme on Kannaksen murtuminen, Englannissa vihamielisten kansojen väkivaltainen rantautuminen. Englanti yksin kesti Saksan uhkaa 1939-41, pelko maihinnoususta oli kova, mutta ei välttämättä kovin realistinen. Englanti kesti paineen ja Churchill kiitteli muutamaa lentäjää kuuluisassa puheessaan. Tuo urhea yksinolo ja siihen liittyvä ankara ponnistus on kansakunnan hienoimpia hetkiä. Churchillin puhe on hienosti laadittu, arkinen, lakoninen ja päättäväinen - taisteluhuuto puheen muodossa, niin sotilaille kuin siviileillekin.

Viimeksi maihinnousu oli tapahtunut vuonna 1066 kun normannit tulivat kanaalin yli. Sekään ei ollut riskitön tapahtuma, olisi voinut käydä tunkeilijalle huonostikin. Valta kuitenkin vaihtui ja normannivaikutus levisi ympäri maata. Se näkyy arkkitehtuurissa, kirkkoina ja linnoina, puolustusjärjestelminä. Alkuperäisväestö ja tunkeilijat elivät rinnakkain, eivätkä välttämättä olleet paljon tekemisissä keskenään. Englantilaisten Ranska-suhde ei ole ollut helppo ja syitä löytyy noista ajoista. Tietysti saarivaltakunnan miehet herättivät voimakkaita tunteita myös mantereen puolella vastavuoroisesti.

Maihinnousua olivat myös viikinkiretket ja heidän panoksensa saaren pienten valtakuntien verkostoon. Vaikutusta ei ole tieteessä kiistetty, pohjanmiehet tulivat laivoillaan, valloittivat, liikkuivat, hallitsivat ja verottivat. Historioitsijat ovat sen sijaan väitelleet anglosaksien maihinnoususta, onko sitä koskaan tapahtunut. On erilaisia teorioita ja yksittäisiä todennettavia  tapahtumia, mutta tuskin suurta rynnistystä. Joitakin ryhmiä eri puolilta, nykyisen Saksan tai Alankomaiden alueelta siirtyi saarelle ja sai sieltä jalansijaa. Euroopassa kuohui ja ihmisiä siirtyi myös meren yli. Siirtyjien joukossa oli myös älymystöä, kristinuskon lähettiläitä, syrjäisten seutujen luostareiden väkeä, maan sisällä tapahtui eri heimojen ja paikallisten valtakuntien alueiden muuttumista. Tämä ei ollut uutta. Roomalaisten maihinnousu saarelle oli haastanut paikallisen väestön, keitä he olivatkaan, ja uskomattoman järjestelmällinen maailmanmahti otti kokemuksellaan ja kulttuurisella osaamisellaan yliotteen Englannin alueesta jättäen skotit ylämaan ylpeiksi vallanpitäjiksi, jotka pystyivät uhmaamaan maahantunkeutujien sotateknologiaa. Rooma teki Britanniassa kovan ponnistuksen ja teknologian fragmentteja on kiinnostavalla tavalla säilynyt myös syrjäisillä seuduilla. Jos ja kun Brexit etenee, mitä unionista jää jäljelle tulevaisuuden arkeologeille?

***

England has looked to sea with awe and resolution - year 1066 trauma with the Norman Invasion has lasted in collective subconsciousness of the nation, to our days. There are disputed theories of anglo-saxon invasion, but the Roman conquest was a fact. After Brexit, what will be EU artefacts for archeologists of the tomorrow?