Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maisemia ja näkymiä - Landscapes and Viewpoints. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maisemia ja näkymiä - Landscapes and Viewpoints. Näytä kaikki tekstit

perjantai 7. elokuuta 2020

Boris builds better homes?

Kesäkuun lopussa Boris Johnson lanseerasi uuden konseptinsa, jolla koronan riivaama talous pitäisi kääntymän nousuun. Kyse on ohjelmasta Build, build, build. 

Paikallishallinnolla on Britanniassa avainrooli päättää, miten maata ja rakennuksia kaavoituksessa käytetään. Jos halutaan muuttaa vaikka vanha koulurakennus vanhusten asuinkäyttöön, tämä tarkoittaa muutoksia kaavaan. Se tuntuu vielä suhteellisen helpolta tapaukselta. Hankalampaa on, jos haluan avata pubin tai erityisryhmien hoitopisteen keskelle rauhallista naapurustoa, se edellyttää jo hyviä suhteita päättäjiin. Jos haluan rakentaa kokonaisen alueen ja myydä asunnot kovalla markkinahinnalla, minun pitää saada hankkeelleni täydellinen paikallinen ymmärrys.

On selvää, että usea hanke on lyöty paikallisesti jäihin, sijoittajien ja spekulanttien kauhistukseksi. Yksityisten haaveet ovat kaatuneet julkisen edessä. On esitetty epäilyjä, että näin on jarrutettu taloutta suurestikin. On helppo ymmärtää, että kaavamuutokset tai niiden torppaaminen ovat löytäneet aiheena ja motiivina myös Midsomerin murhiin - kyse on suurista tunteista.

Kaavoitusalueilla maa tyypitellään käytön mukaan kasvualueisiin, saneerattaviin alueisiin ja suojeltuihin vihervyöhykkeisiin. Boriksen tarkoitus on pistää muutokseen vipinää: monimutkaista käsittelyä halutaan nopeuttaa ja ottaa paikallisilta toimijoilta kehitystä hidastavia ”leluja” pois. Eli hallituksen toive on, että puskutraktorit lähtevät töihin ja asuntopula-alueilla pääsee edullinen uudisasuntotuotanto käytiin. Tämä elvyttäisi myös koronan runtelemaa taloutta.

Kaavoitusprosessien nopeuttamisen historia on kuitenkin ollut aiemmin takkuista: maankäytöstä vastaava ministeri on vaihtunut monta kertaa viime vuosina, eikä politiikassa ole juuri ollut jatkuvuutta. Vaikka Johnson on asian ytimessä isossa kuvassa, on kuitenkin selvää, että hankkeen kanssa vielä tupakat syödään. Kritiikkinä on esitetty liian halpa ja huono rakentaminen, jopa slummiutuminen - tämä siis jo ennen kuin yksikään lapio on isketty maahan. Vihervyöhykkeiden säilymisestä on jo noussut poru. Ja tietenkin paikallispolitiikot ovat kohottaneet äänensä keskushallinnon pyrkimyksistä löytää ohituskaista paikalliseen perusteelliseen harkintaan. Tietysti paikalliset kansalaiset ja järjestöt, luonnonsuojelutahot ja National Trust haluavat olla osa prosessia ja varmistaa, että niiden ääni kuuluu ja sanottavat saa sanoa. Myönteisiäkin puolia on, pienyrityksille on luvassa helpompia mahdollisuuksia päästä paikallisille markkinoille.

Suomalaisittain tuntuu hassulta, että paikallishallinto nähdään toistuvasti Whitehallista ikäänkuin valtion vähälahjaisena jatkeena, jota sopii pyörittää aina vallitsevien valtion tarpeiden mukaisesti. Kun ohjelman toteutus etenee, taloudellisesti heikommille alueille on luvassa vielä lisätukea valtion kassasta. Se voi vähentää rutinoita uudistuksesta ainakin paikallisesti.

https://www.gov.uk/government/news/pm-build-build-build

https://www.cnbc.com/2020/06/30/boris-johnson-demands-britain-build-build-build-to-beat-slump.html

https://www.independent.co.uk/environment/boris-johnson-build-economy-infrastructure-environment-rspb-national-trust-a9602196.html

https://theconversation.com/is-build-build-build-really-the-best-way-forward-for-englands-planning-system-141857

***

Boris Johnson introduced in the end of June his heroic effort to speed planning processes in England: Build, build, build. It is an interesting project, some its goals are very good, like affordable housing. However, this has been attempted before, with not so good results. There have been already some critical voices - about quality of buildings and possible threat to protected green belts. From Finnish point of view, it is strange how Whitehall constantly sees local level as a continuation of State, vulnerable to its caprices. 

keskiviikko 22. heinäkuuta 2020

Englannin ikävää, osa 1: näkymät

© IWM Art.IWM PST 14887

Kim Philby Moskovan maanpaossaan kaipasi Englannista kahta asiaa. Aloin miettiä, että itsekin olen koronaeristyksissä omasta Kaihon Kultamaastani. Mitkä ovat ne kaksi asiaa, joita en voi saavuttaa etäyhteyksillä? Kansantaloutta lukeneena etenen tietysti makrosta mikroon, eli kansankielellä yleisestä erityiseen. Näitä kohtaan tunnen kaipuuta ja haluaisin päästä ne kokemaan, eikä mikään korvike juuri lohduta. Kyseessä on siis quintessential England.

***

Ensimmäinen asia on tietysti näkymät. Vihreät kukkulat, joita kiviaidat nauhoittavat. Polut, joita vaeltaa vanha, hyväntuulinen mies kauhtuneessa takissaan ja hassussa lätsässään, koiransa kanssa, lampaat jossain ylärinteillä, korkealla liitävät haukat, näkymä kukkuloiden juurella olevaan kartanoon, joka on mainittu jo Domesday Bookissa, paikallinen kivi seinissä, kaukana näkyvä linnanraunio tai kirkontorni, vihreän eri sävyt, puiden ylväys, rehottava aluskasvillisuus, tuulen viri - sade tulee ennemmin tai myöhemmin, kiemurtelevat tiet, meren pilkahdus, High Streetin hyörinä, piirakkakaupan näyteikkuna, nukkavierun teehuoneen sisäänkäynti...

Sodanaikainen kuvitusjuliste kokoaa Englannista propagandistisesti kaiken olennaisen. Kuvaa on omassa blogissaan hauskasti jäljittänyt Peter Hibbs. Sanoma on selvä: Englanti ei muutu ja sitä kannattaakin ikävöidä!

***

My two part series: what I miss from England in this corona separation. Thanks to modern technology, we can compensate many things even not being there at spot. However, the incomparable English scenery you cannot fake. This war-time poster sums so well what is essential in England, green hills, distant views... marvellous. Oh, to be in England now! 

sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Englantilaisista valokuvista

Henri Cartier-Bresson: Ascot, 1955.
© Victoria and Albert Museum, London.

Sain Facebookin haasteessa tehtäväkseni koota kymmenen kuvan mustavalkoisen valokuvan sarjan. Kävin läpi englantilaisia kuvaajia ja sarjaani valikoitui oikeastaan vain Cecil Beaton. John Hedgecoe oli listallani, mutta hän oli enemmän teknikko kuin varsinainen taiteilija. Huomasin, että oli hankalaa poimia teoksia, kun rajoituksena oli, ettei kuvissa saanut olla ihmisiä. Loppujen lopuksi ihminen on valokuvauksen tärkeitä aiheita, mikä on hienoa. Beaton tosin usein muotimaailmassa työskennelleenä vetää ihmisenkin pintaan, vaatteen tasolle, usein briljantisti toteutettuna. Hänellä oli kyky löytää henkilöistään virheet ja peittää ne nerokkaissa kuvissaan: englantilaista terävyyttä.

Bill Brandt, alunperin saksalainen, työskenteli Henry Mooren ja Francis Baconin kanssa - hänen valokuviensa muotokieli on sukua näiden taiteilijoiden töille, niissä on Mooren plastisuutta ja Baconin muodonmuutosmaista notkeutta, joka pystyy liukumaan karmaisevien tunnelmien puolelle. Hän oli juuri oikea mies dokumentoimaan sodanaikaisia maanalaisen asemia, jotka oli otettu pommisuojiksi. Nehän olivat myös Moorelle, kuvanveistäjälle, kokemuksellisesti tärkeitä paikkoja. Brandt kuvasi myös samoja teollisuusmaisemia, katoavaa puutteen maisemaa, josta Orwellin tuotanto ammensi. Jos Beaton kuvasi pintaa, Brandt keskittyi taustaan. 

Brandt on vieraillut myös Haworthissa, Emily Bronten Humisevan harjun oletetussa sijainnissa Top Withensissä. Hänen kuvassaan rakennuksessa on vielä katto. Kun kävin paikalla 1987, kattoa ei enää ollut. On yllättävää, että suhteellisen tuoreissa kohteissakin on tapahtunut näin suuria muutoksia. Brandtin kuvalla on siis dokumentaarista arvoa ja samalla se tavoittaa paikan ja kirjan tuntua: taustan kukkulat vielä lisäävät synkkää ylevyyttä.

Valokuvissa on samalla jotain paljastavaa ja kätkevää. Cartier-Bressonin kuva Ascotista tavoittaa vanhan jääräpäisen miehen, joka pärjää olosuhteista huolimatta. Asenne on tuttu, Brexit ollaan valmis viemään loppuun, vaikka tiedettäisiin, että huonosti käy. Vaaditaan monesti juuri ulkomaalainen näkemään tämä. Pidän kovasti siitä, miten Cartier-Bressonin Leican optiikka on tavoittanut sadetakin märkyyden. Se on toisarvoista perinteiseen laukkakisaan keskittymisen rinnalla.

***

English photography: not many names that are world famous. I highly appreciate John Hedgecoe as a technical teacher, but Cecil Beaton and Bill Brandt are more artists: the first as a master of surface and the latter a master of background - like his great documentary photo of Top Withens in Haworth - the real Wuthering heights, I suppose? However, a Frenchman, Henri Cartier-Bresson, so well caught the English Attitude with his photo from Ascot. The old man is waterproof and he can illustrate also the modern position to Brexit: come shine or rain, we’ll manage, somehow!
Bill Brandt: Top Withens, 1944.
© Bill Brandt Archive, Ltd.


torstai 9. huhtikuuta 2020

Iris Murdoch, jatkoa - Alex Colville - Stop For Cows


Alex Colville: Stop for Cows (1970’s?)

Kirjoitin reilu vuosi sitten Iris Murdochista.
Muistelmateoksessa Irisin puoliso John Bayley kertoo kanadalaisesta taiteilijasta, johon pariskunta tutustui, ja jonka töihin he ihastuivat. Niihin palattiin myös Irisin sairauden aikana, miellyttävällä tavalla. 

Taiteilija oli Alex Colville (1920-2013). En tiennyt häntä entuudestaan ja teokset ovat pyörineet mielessäni nyt pidemmän aikaa. Murdochin pariskunnan kuvauksen mukaisesti hänen työnsä ovat epätavallisia, jotenkin myönteisellä tavalla häiritseviä. Niissä on pysähtynyttä tunnelmaa, mutta myös jonkinlaista rauhallista uhkaa. Väreiltään ne ovat hieman unenomaisia, kuin varhaisaamun sumuisan suotimen läpi nähtyjä. Valo leviää töissä tasaisena, ne ovat monesti matalasta tarkastelunäkökulmasta nähtyjä, usein tasangolle tai veden ääreen sijoittuneita. Toisinaan teoksista tulee omituinen intiimin, poikkeavan tarkastelun näkökulma. Mies on jättänyt pistoolin pöydälle; pariskunta viivähtää yöllä jääkaapilla; mies laskee varovasti rannalla kylpypyyhettä vaimonsa harteille. Teosten tunnelma on ladattu: pysähdymme lehmien vuoksi: hevonen laukkaa kiskoja pitkin junaa vastaan: nainen kiikaroi laivassa, kun hänen miehensä oleilee lähes näkymättömissä passiivisena.

Lehmätyö tuo mieleen Devonshiren mehevät laitumet, joista Clotted Cream saa alkunsa. Moni töistä liikkuu myös aiheittensa puolesta olevaisen ääressä: niissä viivähdetään hetki elämän arvoituksellisuuden ääressä.

Colville osallistui toiseen maailmansotaan ja maalasi silloin rintaman lisäksi Yorkshiressa. Myöhemminkin Colville ilmeisesti vieraili konservatiivisella Englannin maaseudulla usein - itsekin hän Kanadassa kuului sisarpuolueeseen. 

Omituinen tunnelma voi olla muistoja sodasta, vaikka Colvillen myöhempi elämä vaikuttaa seesteiseltä ja tasapainoiselta. Hän tuntuu myös taiteilijana olleen sinut saavutustensa kanssa.

Hän tuli Kanadasta puolustamaan Eurooppaa. Muistan yorkshireläismiehen, joka vietiin lapsena Englannista Kanadaan sodan aikana. Jos kaikki olisi hävitty, sieltä käsin olisi aloitettu Englannin rakentaminen pidemmän kaavan kautta.

Colvillen työt peittävät englantilaiselta vaikuttavan, pidättyväisen kuorensa alle olemassaolon kysymyksiä, usein painostavalla, tihentyneellä, moniselitteisellä tavalla. On helppo ymmärtää, että ikääntyvä Bayley-Murdoch parivaljakko innostui rauhallisesta taiteilijasta ja hänen arvoituksellisista töistään.

Hieno Kanadan taideinstituutin monografia löytyy täältä:


Lehmien ääreen on hyvä pysähtyä.

***

In John Bayley’s work Elegy for Iris, he tells a story how he and Iris Murdoch met Canadian artist Alex Colville and found his works. They were new to me as well - one could think these works of restraint and light strangeness are painted by an Englishman. There is some peculiar intimacy in his best works - A Couple at Fridge or at beach, where men tenderly sets towel to shoulders of his wife. Some menace can be present as well - His Horse and Train is pictured also in The Shining, film version. But we really should Stop for Cows!

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Valokuvauksen opettaja - John Hedgecoe

Lapsuudenkodissani oli musta, iso kirja, josta opin perustiedot valokuvauksesta. Katsoin kuvia ja niiden selitteitä. Valikoima oli monipuolinen sekä kuva-aiheiden, että menetelmien suhteen. Lähes kaikkea sivuttiin ainakin jossain määrin, pidemmälle edistyttyäni usein turhauttavan kevyesti. Opin kirjasta näin jälkikäteen joitakin perusasioita riittävän hyvin, ne ovat kantaneet tähänkin päivään. Miten maisemaa katsotaan, mitä kiinnostavaa siinä voi löytyä? Miten materiaalintuntua saadaan valokuvaan? Tietenkin valaistuksella. Miten ihmisvartaloa katsotaan? Miten rakennus erottuu ympäristöstään? Miten huone kuvataan? Milloin on oikea hetki valon suhteen?

John Hedgecoe oli monien tekniikoiden mies - hänen kirjansa Suuri Valokuvauskirja - ja sen seuraaja Valokuvaajan käsikirja (näyte alla) ovat täynnä teknistä tietoa. Jopa siinä määrin, että monet eksyvät tekniikkaan ja luulevat sen olevan edellytys hyville kuville. Cartier-Bresson opetti minulle myöhemmin, että rajallisella määrällä välineitä, kenties Leica-rungolla ja parilla optiikalla, pärjää - kohde pitää ennen kaikkea nähdä ja vasta sitten ottaa kuva himmentimen aukon ja sulkimen ajan funktiona - siinä se yksinkertaisuudessaan.

Hedgecoen kirja pitää lukeakin runoutena ja sellaisena se on painunut mieleeni. Kuva kävelevästä naisesta takaapäin, miten kostea vaate paljastaa hänen muotonsa ja miten kamera on taltioinut hänen jalkapohjansa asennon. Kuva hevosryhmästä Rievaulx’n luostarin raunioilla, maisema lumen puuteroima. Palkkikameralla kuvatut hedelmä- ja kasvisasetelmat, joissa valon värit ja varjojen mustuus leikkivät keskenään.

Englantiini Hedgecoe liittyy siten, että juuri häneltä sain kipinän rakkauteeni Englannin maisemia kohtaan. Hän kuvasi paljon maisemia ja rakennuksia. Ihmettelin karuja rakennuksia ja kuuraista maata, kesän värejä, ihmisten ilmeitä ja kuluneita käsiä, baarien valaistusta, esineiden himmeyttä ja kiiltoa, teollisuusmaiseman karua runollisuutta.

Myös tekniikasta jäi jotain mieleeni - huomasin, että minua erityisesti miellyttävät kuvat oli otettu tietynlaisilla kameroilla. Opin myös rakastamaan filmin rakeisuutta ominaisuutena, joka oli mahdollisuus, eikä haitta. Päädyin Ilford-kuvaajaksi osittain Hedgecoen Englanti-nostalgian pohjalta.

 Hedgecoen yksi tekninen neuvo on kantaa mukana tyhjää diaraamia, jonka avulla voi katsoa rajauksen toimivuutta. Konsti on varmaan hyvä joillekin. Sitä käytetään myös elokuvauksessa sormien avulla tehdyllä raamilla. Tämmöiset keinot vievät kuitenkin näkökulmaa itse näkemisestä, jossa ei saisi olla rajoitteita: silmän pitää olla utelias. Kuva joka tapauksessa rajataan kuvaa otettaessa ja sitä vielä sovitellaan vedostusvaiheessa tai ipadin ”valopöydällä”. Olennaista on, että lopulliseen kuvaan taltioituu jotain kiinnostavaa, pysyvää, ohi vilahtaneesta elämän hetkestä.

Hedgecoen kuvien 1960- ja 1970-lukulainen estetiikka jäi myös mieleeni ja monesti matkoillani etsin vaistomaisesti aiheita näiden kausien suodattimien läpi. Olen Hedgecoelle kiitollinen monesta hienosta asiasta ja voin häpeilemättä tunnustaa hänet hyväksi opettajaksi valokuvauksessa.

***

John Hedgecoe made some basic guides for photography starters. They are mostly technical, but contain also sudden splashes of pictural poetry. I learnt through his photos some lessons of love towards English scenes, landscapes and portraits. The beauty of the horse group at Rievaulx Abbey ruins, of frosty meadows, of post-industrial landscape, of the tower of Ely Cathedral etc.



keskiviikko 22. tammikuuta 2020

On road 2: Cheddar Gorge

Cheddar Gorge on häpeilemätön turistimagneetti sekä valtava kalliomuodostelma rotkoineen ja luolineen, jyrkänteen laidassa valtava kokoelma erilaisia turistipyydyksiä, ravintoloita ja kojuja. Se on Englannin luonnonnähtävyys numero yksi. National Trust omistaa osan alueesta ja on onnistunut rajoittamaan turistinfran laajentamista ja pitämään kaupallistumisen pahimmat, luontoarvoja kunnioittamattomat rönsyt kurissa. Alueen läpi pystyy ajamaan autolla, uskomatonta kiemurtelevaa reittiä myöten. Turistisivut ovat tässä.

Cheddarjuusto ja tummapintaiseksi todettu Cheddar man, vanhin Britannista löydetty kokonainen luuranko ovat alueen kuuluisuuksia. Säilymisen ja ominaisuuksien taustalla on kallioiden suojaama erikoinen mikroilmasto.

Vaikka alueella käy vuosittain 500 000 turistia, jouluntienoo oli rauhallisempaa. Parkkipaikoille mahtui hyvin ja saattoi rauhassa tähystellä kallioiden yllä leijailevia haukkoja. Itse turistialue on miellyttävällä tavalla vanhanaikainen, siinä on 1960- ja 1970-lukujen kotikutoista henkeä. Vierailu oli myönteinen, paikalle pääsi helposti ja sieltä myös pääsi lähtemään vauhdikkaasti kohti Wellsiä.

***

There is a magnificent road crossing Cheddar Gorge. Being number one natural wonder in England, our visit was surprisingly positive and peaceful outside tourist season. The cliffs are great and it is such a pleasure to drive them through, by the winding road. It is so good the National Trust has prevented some ghastly development and expansion of the tourist service area, and respecting the special nature values in the land of Cheddar Cheese and Man.





maanantai 20. tammikuuta 2020

Off-road 2: Glastonbury Tor

Glastonbury on tietysti kuningas Arthurin ja velho Merlinin legendaarinen tyyssija. Alue oli aikanaan saareke, Isle of Avalon, vesien ja soiden ympäröimä. Tor sijaitsee korkeimmalla kukkulalla, kylän laidalla, kummun päällä on pieni torni, joka on - taas yksi tapaus - Henrik VIII:n toimesta hävitetyn luostarin jäänne. Poikkesimme tänne nimenomaan Tor mielessämme - nähdäksemme onko paikalla jotain myyttistä värinää yhä.

Tie paikalle kulki taas kapeita väyliä, niin että ajaessa hirvitti, pääsemmekö koskaan takaisin samaa reittiä. Paikalle ei ehkä kannata lähteä autovuokraamon leveimmällä limusiinilla. Löysimme kukkulan juuresta parkkipaikan ja aloitimme nousun huipulle. Seutu oli laidunaluetta: puiset portit piti sulkea jälkeemme. Tie laelle kiersi spiraalista reittiä kuin jossain esoteerisessa itsensä kehittämisprosessissa. Emme suinkaan olleet paikalla yksin: jo parkkipaikkaa kansoitti pakettiautollinen väkeä, joka oli viettänyt asemissaan varmasti koko yön. Värikäs porukka tervehti meitä ystävällisesti, alas rinteitä vastaamme tulevat kulkijat olivat myös hyvillä fiiliksillä.

Nousu oli vaativa, en ymmärrä, miten joku voisi sen selvittää rullatuolilla. Perillä huipulla avautuivat näkymät moneen suuntaan: tasangon tulvat olivat väliaikaisesti palauttaneet näkyviin keskiajan villiä maisemaa. Olimme saarekkeessa maailman yläpuolella: muuriin nojaava nainen lausui puoliääneen litaniaa tarkemmin määrittämättömälle taholle. Rinteen alapuolelta kuului sitkeä ja hypnoottinen noitarummun paukutus: joku haki yhteyttä kenties Torin kuuluihin alisiin maailmoihin.

On paikkoja, joista voi lukea paljon, kerätä yksityiskohtia ja tietoja: parhainkaan eläytyminen ei kuitenkaan korvaa kokemusta paikan päällä. Englanninkielisessä wiki-artikkelissa alla pääsee hyvin alkuun paikkaan liittyvään yksityiskohtaiseen mystiikkaan. Uskoi ley-linjoihin tai ei, Tor on kuitenkin kohtauspaikka, ihmisten ja aikakausien, kadotetun ja löydetyn. Sieltä palaa muuhun maailmaan ainakin yhtä kokemusta rikkaampana, taatusti jollakin tasolla kohottuneessa tunnelmassa.

***

Visiting Glastonbury Tor is an elevating experience. It is a crossing point of the past and the present, of something lost and refound, of people, often colorful and seeking for the alternative truth. It is a place for prayer as well for chant, or just for beating the drum, stubbornly, like the fellow we met there. The waters were high in the horizon at December we were there; it was really easy to tell why this place was called the Isle of Avalon.

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

On road 1: British Camp

British Camp on Malvernkukkuloiden eteläosassa oleva paria kukkulaa muokkaamalla tehty linnoitusalue. Ihan vasta nykyisin paikalla näkyviä pengerryksiä ei ole tehty, niiden on sanottu olevan peräisin aina rautakaudelta saakka. Roomalaisaikaan paikalla on ollut ”englantilaisten” linnoitus ja leirirakennelmia. Epäluotettava perimätieto kertoo, että paikalla on ollut taistelu roomalaisten kanssa. Tämä on aiheena myös Elgarin sävelteoksessa Caractacus. Tutkijoiden mukaan kahakka tapahtui lähempänä Severn-jokea. Severnin laakso kyllä näkyy kukkuloille unohtumattoman hyvin.

British Campiin on helppo löytää autolla. Tie kukkuloitten eteläpuolelta menee sen kautta. En ole pihi, mutta minusta Campin parkkipaikka oli kallis ja jos sen maksaisi, pitäisi sitten viettää paikalla koko päivä! Huomasin, että mutkaisella tiellä on sopiva levike, parkkeerasimme sinne ja patikoimme mutkat kohti kukkuloita. Rinteet ovat jyrkät, puusto villiä ja aluskasvillisuus rehoittaa valtoimenaan - ikimuistoinen siirtymätaival.

Kukkuloille nousee hieno, kivetty reitti, joka on paikoin hyvin jyrkkä. Maisemat ovat hyvä tekosyy pysähtyä vetämään välillä henkeä. Huipulla näkyy koko kukkulaketju pohjoiseen ja idässä avautuu Severnin laakso alapuolella. Näkymä on Englannin parhaita. Tämä on Elgarin ja runoilija William Langlandin maisemaa. Normanniaikana tässä on ollut linnoitus, kaikki siitä on ajan hampaan syömää ja nurmen peittämää. On vain pehmeäpiirteisiä pengerryksiä, jotka antavat mielikuvitukselle tilaa. Jossain kohdassa vieraillessamme näimme pienen aidatun alueen ja kyltin, että arkeologinen yhteisö kunnostaa joitakin näkymättömiä rakennelmia.

Länteenpäin voi selkeällä säällä nähdä jo Walesin rajalle. Tällaista maisemaa on hankala tallentaa kameralla. Se vaatisi suuren palkkikameran ja korkean piirtokyvyn. Hasselblad-kameran kunniaksi rajaan omat kuvani tässä kirjoitussarjassa 6x6 muotoon. Se ei ole asettelultaan helpoin, mutta tulokset ovat onnistuessaan hienoja.

Kukkuloiden rinteillä näkyy valkoisia, tukevanmuotoisia rakennuksia. Ne ovat edwardiaanisia arkkitehti Voyseyn luomuksia ja niihin pääsee myös yöpymään, Perrycroft holiday cottages. Ehkä ensi kerralla tie kulkee niiden kautta.

***

My first on road spot is British Camp in Malvern. A great place to take a hike on paved road, to imagine history and see the magnificent hill chain and the Severn plain under you. I frame the photos of this series in square format, a sort of hommage to Hasselblad cameras. In my picture you can see some white, large buildings on the hillside - they are by architect Voysey and if interested, you can stay there as well, Perrycroft holiday cottages.

perjantai 17. tammikuuta 2020

Off-road 1: Whiteleaved Oak

Photo: Wikipedia, Whiteleaved Oak

Aloitan tällä kirjoituksella kuusiosaisen sarjan, jossa poiketaan tieltä ja pysytään sillä, kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti. Let’s go Off-road first!

***

Matkan suunnittelu on rajatuissa aikabudjeteissa tasapainottelua ilmiselvästi kiinnostavien kohteiden ja mahdollisesti potentiaalisesti kiinnostavien kohteiden välillä. Vaikka olen luonteeltani huolellinen valmistautuja, välillä uteliaisuus saa vallan ja jokin tuntematon, hankalasti saavutettava ja hahmotettava kohde vetää puoleensa.

Kun tällaiselle matkalle lähtee, mahdollisuus epäonnistumiseen on suuri, pettymyksiä voi tulla. Koska vastapainona on kuitenkin mahdollisuus unohtumattomiin elämyksiin, joita myöhemmin mielellään muistelee, uusi kutkuttaa ja tilaisuuteen tarttuminen vie voiton. Se pitää nähdä, koska se oli siellä. Kun riski havaitaan, se otetaan.

Näin Whiteleaved Oakista Wikipedian maininnan. Siinä oli oikeastaan tiedot, mitä siitä sain. Ley-linjat ovat vanhaa tuttua esoteerista hömppää - merkittävien paikkojen välille oli ammoisina aikoina vedetty jonkinlaisia henkisiä voimalinjoja. Villitys alkoi 1930-luvulla ja siihen on välillä palattu, varsinkin Vesimiehen Ajan alkaessa. Nämähän ovat valetiedettä, mutta kiehtovia ajatuksena. Sivutuotteena on paikkojen yhteyteen liittynyt sekalainen folklore-liikehdintä. Varsinainen Valkolehtinen Tammi on vanha puu, jota luonnonuskonnoista ja vanhoista tarinoista lumoutuneet ovat pitäneet kunniassa ja koristelleet nauhoin ja kangaspaloin. Puu on vanha ja kummitusmaisen näköinen.

Joku toinen lähde mainitsi, että Malvernkukkuloiden eteläpuolinen osa, jossa Whiteleaved Oakin kylä on on villiä seutua. Se herätti kiinnostukseni heti. Luonnontilainen, salaperäinen, villi seutu, alkuperäinen! Lähdimme siis aamulla matkaan kohti kylää, jonka koordinaatit asettelin navigaattoriin.

Ajelimme ensin teitä normaalisti. Sitten käännyimme pois pääteiltä. Tien varrella oli muutamia iäkkäitä ja arvokkaan näköisiä maalaistaloja. Tie kääntyi ylöspäin, kukkuloille - ja kävi, niinkuin aina käy, tie kapeni. Nostimme kättä muutamalle vastaantulijalle, jotka talsivat tienviertä wellingtoneissaan. Yöllä oli tullut vettä, sitä virtasi tien sivussa. Matka jatkui, tie haarautui, välillä nousimme rinnettä, välillä laskeuduimme notkelmaan, pellot jäivät taakse, olimme metsässä. Huomasimme, että vesi virtasi nyt kummallakin puolen tietä, välillä tie oli melkein poikki. Toivoimme, että kukaan ei tulisi vastaan. Maili perille, ilmoitti navigaattori. Jossain näkyi omituisen, synkän farmin talousrakennuksia ja rojua. Ohitimme sen alamäkeen ja suuntasimme kohti poispääsyä. Maisemat olivat kieltämättä villit. Emme halunneet pysähtyä, vaan pidimme auton liikkeessä. Odotimme, että saapuisimme lopulta paikkaan, jossa tie haarautuisi leveämmäksi. Maisema muuttui taas avarammaksi ja meille tarjoutui tilaisuus pysähtyä ja lähteä samoilemaan rinnepelloille, joissa siellä täällä kasvoi valtavia varjostavia puita. Jatkoimme päättäväisesti kohti isompaa tietä ja pääsimme sinne lopulta. Koko taipaleeseen ei ollut mennyt kuin ehkä 45 minuuttia, mutta reitin muisto on vahva. Jopa siinä määrin, että tuskin enää palaamme Whiteleaved Oakiin.

***

This is the first part of 6-partite series of travelling off-road and on road, literally and metaforically. The first destination is village Whiteleaved Oak, the famous ley centre in south of the Malvern Hills. I was not so interested of pseudo-scientific stuff and obscure folklore, but a mention of its wild character made my imagination run. So we went there, saw its woods, hills and narrow trails, water running both sides of our line, blocked in places. We survived and our car found a real two-lane way at last. I think we will never come back there. There is no need: our memories are very vivid.

maanantai 6. tammikuuta 2020

2020 - Happy New Year!

Hyvää alkanutta vuotta lukijoille!

Pariviikkoisen Englanti-matkan jälkeen kirjoituselimistö on ollut selkeässä jälkituotantovaiheessa. Mielessä on useampia teemoja, jotka vaativat kypsyttelyä. Vaikutelmia on paljon - eräs liittyy kokemukseen valoisuudesta: jouluna Englannissa valoisa aika oli Suomea pidempi, mutta vastaavasti illat olivat Suomea pimeämpiä - katuvalojen määrä on pienempi, tiet vastaavasti kapeampia ja pyöräteitä vähän.

Blogiani aloin kirjoittaa halusta ymmärtää Englantia enemmän. Näiden 300 jutun pohjalta tietoni ovat  lisääntyneet, mutta ymmärrys ei ole sanottavasti lisääntynyt - tai siltä se tuntuu. Jonkin siinä maassa vetää nytkin puoleensa - uuden reissun suunnittelu on pöydällä, veikkaan, ettei siihen mene kahta vuotta, kuten viimeksi.

***

Happy New Year 2020 to you - dear reader. I have been digesting my impressions after fortnight in England. One impression: in Christmastime, more daylight in England, compared to Finland - but evenings are brighter in Finland - we have good city lightning and streets are broader.

I started my blog trying to better understand England and my relation to it: the quest will continue, stay tuned!

lauantai 14. joulukuuta 2019

Mistletoe thief - Mistelivarkaissa


Misteli, tuo Asterixista tuttu druidien kasvi, kelttien arvostama, on teknisesti päällyskasvi, epifyytti, joka on saanut mytologiassa sijansa myös joulun vietossa. Niitähän näkyy Englannissa kaikkialla, Suomessa kanta ilmeisesti laajenee Ruissalosta käsin. Mistelin poiminta ei ole kovin helppoa, ne tarttuvat isäntäkasviin korkealla, mutta hyvällä tuurilla koristeellisen, valkomarjaisen kasvin löytää risukostakin. Kasvi on yllättävän puumainen kookkaana, runko on joitakin senttejä paksu ja lehdet ovat tosiaan kuin varvaspari, josta kasvi on saanut englanninkielisen nimensäkin. Näyttävä myös lähemmin tarkasteltuna!

***

Mistletoe - the honour plant of druids and Celts. In England, it is seen everywhere, but there is possibility that some stock will also thrive in Finland - first spotted some years ago in Ruissalo. It is surprisingly beautiful, with white berries and green pair of toe-leaves.

lauantai 30. marraskuuta 2019

Christmas Calendar 2019: 1 - Lastingham, village and old church

1 Lastingham

On paikka, missä maailma loppuu, missä rukouksella on ollut sijansa, missä maisema ja vanha krypta ovat yhtä ikiaikaisia - hiljaisen levollisia. Muutama talo, onnellisia kylläkin, paljon peltoja, nummimaata ja kaukaisia metsiä. Olet takaisin keskiajassa, ajattomuus on kaikkialla, alttarin vanhoissa kivissä, ikivanhassa kaivossa, kirkon karkeissa piirteissä ja kirkkomaalla. Mene Grange-majataloon virvoittumaan käveltyäsi loputtomilla nummilla.

***

This is a place where world ends, where prayer has been valid, where scenery and the old crypt are equally ancient - resting still. Few houses, happy though, a lot of fields, moorland and distanced forests. You are back in gone medieval times, the timelessness is everywhere, in old stones of the altar, in the old well, in rough features of the church and its yard. Go to Grange to refresh you after the walk on endless moors.

torstai 28. marraskuuta 2019

Christmas Calendar 2019: 3 - Whitby, town


3 Whitby

Whitbyyn rakennettiin upea marina EU-rahalla. Dracula saapui tänne aikanaan. Kukkulan huipulla on vanhat luostarinrauniot, kaamea paikka, kuten viereinen kävijäkeskuskin. Tutustu paikalliseen kirkkoon, jossa jokaiselle seurakuntalaiselle on oma karsina, kirjavilla vaatteilla koristeltu tila. Alakaupungissa sopii tilata mereneläviä, ne ovat tuoreita ja pyydetty läheltä - Whitbyssä olet aina lähellä merta.

***

Whitby built its wonderful marina with EU money. Dracula arrived to this town. On the top of the hill, you will meet the old monastery ruins - chilly place like the visitor centre near it. Go to the church to see how each member of the congregation have own pews, decorated with colorful cloths. Down to the hill, it is good place to taste some seafood - it is fresh and not caught very far from here - in Whitby you are always close to the sea.

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Christmas Calendar 2019: 4 - West Burton, village

4 West Burton

Tässä kylässä on perienglantilainen, vihreä kyläaukio, paljon tilaa, jota ympäröivät nätit talot, teehuoneet ja pubit. Paikka ei ole tasainen, vaan viettävä ja lempeät kukkulat reunustavat kaikkea. Luulen, että pidät siitä kuten minäkin.

https://www.yorkshiredales.co.uk/villages/west-burton/

***

This village has a quintessential village green, plenty of space, surrounded by pretty houses, tea rooms and pubs. The setting is not unequal, space is curving, and all is framed by gently hills. I bet you’ll love it like me.

maanantai 25. marraskuuta 2019

Christmas Calendar 2019: 6 - Rievaulx, village and church ruins

6 Rievaulx

Paikka on puhdasta fantasiaa. Jyrkkä Rievaulxin tasanne ja laakso sen alla, jota kruunaa paras luostariraunio, mitä voi kuvitella, suuret laivat vihreän ruohon peittämät. Tämä on niitä paikkoja, joita ei nähtyään unohda. Kannattaa tulla paikalle yläkautta Helmsleyn halki ja poistua laakson toisesta päästä, kapeaa tietä villeihin metsiin. Ajattele niitä sitkeitä munkkiveljiä, jotka asettuivat tänne. Elämä ei ollut helppoa, mutta vision puutteesta heitä ei voi syyttää.

https://www.english-heritage.org.uk/visit/places/rievaulx-abbey/

***

This place is pure fantasy. The steep Rievaulx terrace and under it a valley crowned by the best monastery ruin you can imagine, great naves green with grass. It is one of those places you never forget. Arrive there from above, by the road through Helmsley, and leaving it from the other end of valley, via the narrow road to the wild woods. Think of those sturdy breathen who chose the setting for their serving place. They had it tough, but they did not lack the vision.

lauantai 23. marraskuuta 2019

Christmas Calendar 2019: 8 - Kettlewell, village

8 Kettlewell

Tässä on toinen maisemassa oleva kylä - laakson pohjalla on hurmaava yhteisö, jota yhdistävät jykevät kivisillat. Vaimoni rakastui paikkaan heti. Kun tulimme sinne varhaiskeväällä, kukkuloiden huiput olivat vielä lumenpeittämät. Kauniilla säällä näkymät ovat lumoavat.
***

This is another village in landscape - in the bottom of the dale is a charming community, joined by massive stone bridges. My wife loved the place at once. When we got there in very early spring, the hilltops were still covered by snow. On a bright day, the view is fantastic.

tiistai 19. marraskuuta 2019

Christmas Calendar 2019:12 - Askrigg, village


Tämän vuoden idea joulukalenteriksi on 12 kuvan sarja suosikkipaikkojani Yorkshiressa. Vuorottelen kyliä ja kaupunkeja, sekä kirkkoja.

This year Christmas Calendar is a 12-part series of my favorite villages, towns and churches in Yorkshire.

***

12 Askrigg

Askrigg on todellinen maisema. Pienen kylän takana on erikoinen, kulmikas kukkula, Addleborough, kuin jättiläismäinen kirveenterä. Kylän talot ovat tietysti paikallisesta kivestä, säänkestäviä, kuten syntyperäiset asukitkin. Näkymää pehmentävät laitumet lampaineen. Täällä on niin rauhallista - Askriggin karu, maalaismainen charmi jättää mieleen pysyvän jäljen.

***

Askrigg is about view. There is a big, axe-shaped blade of hill behind the little village. The houses are definitely made of local stone, weatherproof like native people. The pastures soften the view with many lambs. It is so peaceful here - Askrigg’s rustic, rough charm bites a lasting mark on ones mind.

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Yllä meren, alla kiven - Doggerland

Illustration: William McNulty and Jerome Cookson/National Geographic

Englannin historia on mantereesta eroamisen historiaa. Miten alkuperäisväestö selvisi angleista ja sakseista? Oliko heitä? Tulivatko he mantereelta? Kun viikingit tulivat, jäivätkö he? Miten roomalaisten kanssa kävi? Joka tapauksessa normannien maihinnousu vahvisti siteet vuosisadoiksi, kun Ranskaan oli erityinen suhde ja ranskalaisia herroja siedettiin vaikka hampaat irvessä puhumalla - tämähän vaikuttaa edelleen takaraivossa Brittien Ranska-suhteessa.

Jos mennään ajassa kauemmaksi, jääkauden päättymisen aikoihin, jolloin kaunis kotomaamme oli vielä jäämassan peitossa, nykyinen Englanti ja Saksa olivat yhteydessä viljavan laidunmaan, Doggerlandin, välityksellä. Pohjanmerta ei oltu vielä keksitty, vaan Ipswichista olisi voinut kuvin jaloin tepastella Bremeniin saakka hylkeennahkaisissa töppösissä.

On kiehtovaa ajatella, että turskaparvien ja öljynporauslauttojen alla on merenalaisen arkeologian aarreaitta, mammutinluineen ja keihäänkärkineen. Veden noustessa ihmiset väistyivät joko pikkuhiljaa kuivempiin ja korkeampiin oloihin pyrkien tai tsunamikatastrofien kautta. Ajatus on mielenkiintoinen ja arkisuudessaan kiehtova - tarujen Atlantis tai Tolkienin taruston uponnut Numenor saavat kerralla kouriintuntuvuutta. Lyhyt, mukavan selkeä ja hössöttämätön you tube video aiheeseen löytyy täältä ja linkki Guardianin artikkeliin 10.7.2019 on tässä. Kartta yksinään antaa kuitenkin mielikuvitukselle siipiä herättää aikansa meren päällistä elämää vihreään kukoistukseen. Kartassa kannattaa katsoa miten hienosti ja kauas joet, kuten Severn, ovat ammoin kulkeneet.

***

Doggerland - the real lost link between Europe and Britain. The map nourishes imagination like old tales of Atlantis or Numenor and it is really fine to see current rivers, like Severn, bending into further shorelines than nowadays. This short, down-to-earth video is packed with the history and Guardian 10 July 2019 tells some more.

torstai 8. elokuuta 2019

Junat kortilla - Trains with Cards

Brexit-asia etenee ja kuilu Eurooppaan alkaa konkretisoitua: nyt ilmoitettiin, etteivät Britannian rautatieyhtiöt (yksityistetyt eli moninaiset) ole päässeet sopuun Interrail-järjestelmästä. Tämä merkitsee, ettei Interrail-lippu enää käy Englannin kiskoilla 2020 lukien.

Menetys ei ole suurensuuri ja nykynuorisosta voi tuntua paradoksaaliselta ja järjettömältä, että tällainen lippu on ollut olemassa. Itse tulin ensimmäisen kerran Englantiin juuri Weymouthiin 1987, laivalla, Ranskasta. Meillä oli kaverini kanssa suurenmoiset laiva+juna interrail-liput, joilla pääsimme Cherbourgista Englantiin ilman lisämaksua. Matka Englantiin alkoi nopeammin kuin olimme suunnitelleet. Tulimme Cherbourgiin rinkkoinemme Pariisista, aioimme yöpyä ja ylittää Kanaalin aamulla. Valon kaupungin turruttamina reissaajina, hieman provinssikaupungin nukkavieruuteen kyllästyneinä, päätimme kuitenkin ensin käydä katsomassa satamaa. Meille tuli kiire, kun huomasimme, että Englannin laiva oli juuri lähdössä. Lunastimme korteillamme liput siihen ja juoksimme ramppia pitkin alukseen. Muut matkustajat joutuivat odottamaan meitä ja hivenen noloina totesimme, että ovet suljettiin meidän perässämme. Tämän kokemuksen jälkeen matkanteko Englantiin on yleensä sujunut vähemmän spontaanisissa merkeissä. Pitkähkö Kanaalin ylitys sujui ilman meritautia.

Aluksi saavuin Englantiin ja lähdin sieltä meritse, lentokoneella Heathrowiin vasta myöhemmin. Junalla oli mukava reissata, jokainen Englantia reissannut on jossain vaiheessa Crewessa, verkoston solmukohdassa, vihreitä ja sateen vihmovia ohikiitäviä maisemia katsomassa tai ostamassa teetä kanttiinikärrystä. Suunnittelu hoitui keveimmillään epämääräisellä Interrail-kartalla, miettien, minne pitäisi mennä. Kortti kattoi kaikenkarvaiset operaattorit, paitsi Haworthiin menevän yksityisrautatien, josta piti maksaa erikseen.

Kun 1980-luvulla saapui Lontooseen pohjoisesta, oli ikkunan takana lehmiä vielä 5 minuuttia ennen King’s Crossin asemaa. Tykästyin juniin niin, että siirryin pidemmillä Englanninmatkoilla käyttämään Railcardeja ja BritRail passeja. Ne ovat itseasiassa Interrail-lippua kätevämpiä. Niitä voi ostaa käytettäväksi vain tiettyinä matkapäivinä, jolloin reissaaminen huomattavasti suunnitelmallistuu. Korttien lisävalttina on, että ne voivat olla myös koko perheen juttu. Itse junayhteyksistä löytyy tietoja täältä.

En tiedä kuinka ekologista maailman vanhimpiin kuuluvan Englannin rataverkon hyödyntäminen on, mutta siihen kannattaa tutustua - epäonnistuneen yksityistämisen, epäsiistien ja täysien junien sekä sekavien reittien uhallakin. Junalla on lentokonetta paremmin kiinni menneessä maailmassa. Matkustaminen tulee sujumaan myös ulkopuolella Mannermaan sopimusten, mutta halutessaan sinne pääsee jatkossakin tunnelia ja kiskoja pitkin.

P.S. 9.8.2019 Tuli tieto, että sopimus onkin syntynyt - UK pysyy sittenkin Interrailissa!

***

Interrail, the card of my youth, will no longer be valid in England, you should use local, fine Railcards for bargain travel in rails. My first trips to England were taken with Interrail, often arriving from France with ferries - nowadays so many trips start from Heathrow. It is a pity - the old, privatised, English rail network has its problems but charms as well!

P.S. 9th August 2019 - the deal has been made and UK will stay so far in Interrail scheme!

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Autoilua huipulla: Buttertubs Pass, Clarkson ja Cosworth

Kun ensimmäisen kerran vuokrasin auton Englannissa, otin pienen yhden hengen auton. Kun tavaraa ei ollut paljon, se oli keskustoissa näppärä, mahtui joka paikkaan ja liikkui ripeästi. Sitten tulivat kukkulat. Moottorijarrutukset toimivat hyvin, mutta tuli tilanteita, joissa olisin mielelläni ottanut koneesta lisävääntöä. Ajaminen oli kuitenkin huumetta: menin sinnekin, minne ei ollut välttämättä järkevää mennä. Katsoin kartalta, että kukkuloiden yli kulkee tie, syrjässä kaikesta. Päätin mennä siitä yli. Myöhemmin Jeremy Clarksonin ohjelmasta huomasin, että tuo reitti on käsite. Se on Buttertubs Pass ja Clarksonin mukaan se on Britannian oikeastaan ainoa varsinaisesti kiinnostava autoilutaival urheilullisessa mielessä.
Tie ei ole mikään valtaväylä, sen alun löytäminen vaatii kartan tutkimista ja silmien auki pitämistä. Suuret ja jyrkimmät nousut tulevat tällaisilla kukkulareiteillä alkuun. Joka on kiivennyt puuhun, saa siitä hyvän mielikuvaharjoituksen. Ensin noustaan korkealle, hirvittää, sitten noustaan lisää. Mietin tarkasti jokaisen vaihtamisen, että vaihde oli varmasti oikea. Välillä kytkin rutisi ja haisi. En ehtinyt hirveästi miettiä, selviänkö ja mitä tuleman pitää. Edessä oli tie ja se vei.

Reitillä on tiessä pinnoite ja kaksi kaistaa. Jos on satanut, saattaa olla vain kaistan verran tietä näkyvissä. Vastaan tulee ajoneuvoja ja niitä saattaa mennä myös ohi. Moottoripyöriä on suhteellisen paljon. Liikenne ei ole vilkasta, mutta muut kuljettajat ovat kokeneita - ja pelottavan nopeita.

Alkunousun jälkeen tilanne rauhoittui ja syke tasaantui. Tie kulkee nyt varsin suoraan keskellä maisemaa. Tämä on kohta, jossa kannattaa ajaa tien sivuun ja jaloitella vähän. Maisemat ovat uskomattomat ja rauhalliset, näkymää on kilometreittäin, ikivanhaa, karua kukkulamaisemaa. Tässä vaiheessa reitti tuntuu selvältä: sitten alkaa laskeutuminen.

Kivimuurit reunustavat tietä monin paikoin toiselta puolen. Täällä parhaissa paikoissa kummallakin puolella on vain rautakaide ja sen takana putous. Tie kääntyilee omituisesti, katveita on tiheässä, siellä saattaa olla tierikko, auto, moottoripyörä, ihminen tai lammas tai rämisevä karjasilta. Kukkulat ovat yhtäkkiä lähellä ja jyrkkiä. Niiden tummuus ja koko ovat valtavia, sydän läpättää, mutta auto on tyytyväinen, kun tehot riittävät alamäessä hyvin. Nyt voi vetää henkeä ja katsoa maisemaa tarkemmin, pysäyttää. Ihmetellä valtavia, kivistä tehtyjä kuutiomaisia latoja. Ne varsinaiset Buttertubsit, pilarimaiset kivimuodostelmat maan sisässä löytyvät pohjoisosasta. Niiden viileydessä jäähdytettiin joskus voita. Reitti on hienosti kuvattu tässä videossa, maiseman värit ovat hienot, tie kiiltää sateen jäljiltä ja kuski yskii tiukimmissa paikoissa.

Clarkson ajaa taipaleen nuoruudensa Ford Cosworthin kanssa tässä hienossa videossa. Hän on kiistelty hahmo, mutta sovinismin rinnalla hänellä on monia oivalluksia, jotka tulevat mieleen useasti. Jokaisella on niistä omat suosikkinsa. Pidän siitä, miten ikonisesti hän suhtautuu vanhaan Fordiinsa ja miten hän videolla oikaisee hukkaan heitettyä nuoruuttaan ajamalla taipaleen, jota ei silloin ajanut, juuri tällä autolla.

Buttertubs Pass ei jää taakse: kun sen on ajanut, se palaa mieleen useasti.

***

Buttertubs Pass - I drove it with small car, limited torque made me sweat in many places, but I finished it and enjoyed it so much! Jeremy Clarkson, the love-hate guy, visited the route with the Ford Cosworth of his youth. Buttertubs Pass is magical, you cannot leave that highway completely behind. The way is full of surprises and sticky situations and the scenery is fantastic, old and distant. For my blood pressure, the climbing part of the route was the most exciting: please check the route before trying as well as the torque of your car! You will need it...