Suomi vs Englanti tapauksia 2: Diplomatiaa

Yksi kummallisimpia hetkiä Suomen ja Englannin diplomaattisuhteissa on Stalinin ajama brittien sodanjulistus Suomelle 1941. Englantilaiset olivat välirauhan aikana ajaneet maatamme umpikujaan tahallisesti tai tahattomasti ja joutuivat nyt Neuvostoliiton kanssa kiusalliseen välikäteen, kun tämä vaatimalla vaati haluttomia brittejä sotaan Suomen kanssa. Churchill lähetti tässä kiusallisessa tilanteessa henkilökohtaisen kirjeen suoraan Mannerheimille.
https://agricolaverkko.fi/vintti/julkaisut/historiakone/dokumentti.php?id=1379

Churchillin kirje on omituinen. On vaikea uskoa, että tämän kirjoittaja-sanelija on myöhemmin saava Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Äänessä on seikkailija, joka uhoaa ja neuvoo vastapuolta. Sotilaallisten vaatimusten mahdoton sekavuus paljastavat henkilön harrastelijaksi, jolla ei ole käsitystä rintamista, joita hän niin auliisti konsultoi. Kirjoittaja on jonkinlainen sotapolitiikan Indiana Jones, yhden hengen nopean toiminnan joukko. Näistä huolimatta kirjeen lähtökohtana ja motiivina on vastapuolen kunnioitus - jonkinlainen osoitus Churchillin inhimillisistä, usein yllättävistä ulottuvuuksista.

Voi kuvitella Mannerheimin reaktioita kirjeeseen. Epäilemättä hän on sisältöä ounastellutkin. Viittaus Saksan häviöön ehkä kylmää mahanpohjaa, mutta uusi ajatus se ei ole. Hän varmasti jakaa sen, mutta mielessään lisää, että noiden joukkojen kanssa painiessa englantilaiset saavat vielä syödä tupakkansa... harrastelijamaiset vaatimukset koskien sotilastoimintoja aiheuttavat ylipäällikössä varmasti mietoja tuhahteluja. "Hänellä ei ole mitään käsitystä minun sotilaitteni oloista!" Viittaukset ensimmäiseen maailmansotaan tulevat väärälle henkilölle. ”Luuleekohan Sir Winston, että istuin silloin korvat märkinä koulunpenkillä? Hänen pitäisi vähentää juontiaan...”

Mannerheimin vastauskirje on täysin korrekti, diplomaattinen mallivastaus myös vaikenemisessaan ja henkilökohtaisella tavalla jopa kevyesti sydämellinen. Churchill on varmasti lukenut sen tyytyväisenä ja on osannut arvostaa korkeaa tyyliä, jolle on ominaista niin suuri tiiviys. Oloa tulee helpottamaan vielä lisää, kun muutaman päivän päästä USA liittyy viimein sotaan mukaan. Mannerheimia taas harmittaa, ettei Churchill pystynyt Neuvostoliiton painostaessa pidättämään sodanjulistustaan Pearl Harborin hyökkäyksen yli.

Itse Englannin sodanjulistuksen suomalaiset ovat kääntävä aikanaan voitokseen myöhemmin rauhaa tehtäessä. Neuvostoliittolaiset, jotka vaativat Englantia julistamaan sodan, joutuvat nyt kohtaamaan suomalaisten vaatimukset Britannian edustuksesta valvontakomissiossa. Näin käykin, vaikka ei edustuksella ole paljon merkitystä. Valvontakomission britti-edustaja Francis Shepherd saa komission poistuttua maastamme paikan Iso-Britannian Suomen suurlähettiläänä.

Jännitteistä aikaa kuvaa Kaarlo Hillilä, Lapin maaherra, tavalla, jonka myös Churchill olisi hyvin ymmärtänyt, syyskuussa 1944:
”Ilman harhakuvitelmia on sanottava, että ollaan tilanteessa, jossa vallankumousyritys on mahdollinen. Tyyntä ja painostavaa, kuten ennen ukkosta. Millä hetkellä hyvänsä voi myrsky puhjeta, tuuli puhaltaa, jänikset valkeina juosta meren selällä ja vene, jossa Suomen kansa on yhdessä pirun kanssa, kaatua ja mennä.” 
(Timo J. Tuikka: Kekkosen takapiru - Kaarlo Hillilän uskomaton elämä)

On kiehtovaa ajatella, palasivatko vanhenevan Churchillin mietteet myöhemmin lakoniseen marsalkkaamme ja hänen tasapainoiluunsa Saksan ja Neuvostoliiton välissä: Mannerheimiin, joka tunsi henkilökohtaisesti Venäjän kärsimysten lisäksi Ranskan ja Puolan tilanteet ja joka tiesi USA:n taipumuksen tukea maatamme. Ja joka anglofiilinäkään ei nähnyt Englantia minään moraalisena jättiläisenä, vaan häikäilemättömänä ”Englanti ensin” toimijana.

Maamme oli tiedustelun suurvalta ja Mannerheim sen ytimessä. Jollekin toiselle taholle Englannin sodanjulistus olisi voinut olla murskaava asia. Mannerheimille, jonka lähiluottomies Paavo Talvela oli seurannut ja tarkkaan raportoinut ylipäällikölleen Englannin touhuja Petsamossa, se oli harmillinen seikka, kauneusvirhe, jota ei täysin onnistuttu välttämään, mutta jonka merkitys armottomassa kokonaisuudessa oli kuitenkin suhteellisen vähäinen.

***

This second update of England vs Finland is about diplomacy. Prime Minister Churchill warned Marshal Mannerheim in his personal letter about Sovjet Union-driven UK intention to declare war to Finland in 1941, just days before Pearl Habor bombing. Churchill advised Mannerheim in quite adventurous and surprisingly dilettante style in military questions. However, Mannerheim responded with cool restraint of the best diplomatic traditions and made the best out of the sticky situation. Not much war effort was taken place between Finns and Britons, after war, Britains had a special place in observing the realisation of Paris treaty of Piece. The leader of that UK delegation, Francis Shepherd, later took the position of UK Ambassador in Finland. The letters are seen here:
http://heninen.net/sopimus/kirjecm_e.htm
http://heninen.net/sopimus/kirjemc_e.htm

Suomi vs Englanti tapauksia 1: Kaupankäyntiä

Aloitan kolmiosaisen sarjan Suomen ja Englannin suhteista eri sektoreilla. Valitsen sarjassa muutaman mielenkiintoisen noston - en karta myöskään aiheita, joissa ei aina ole oltu hyvää pataa brittien kanssa.

Aloitan kaupankäynnistä, josta löysin ikävän esimerkin busineksen raadollisuudesta. Helsingin edustaa Talvisodan alussa valvonut upseeri seurasi kauhistuneena, miten Shellin tankkeri kääntyi ympäri Kruunuvuorenselällä - hollantilais-brittiläinen laiva kääntyi takaisin, kun ei ollut varmuutta, maksaisiko sotaan joutunut maa lastia, joka oli sille elintärkeä.
https://www.marmai.fi/uutiset/uolevi-raade-oli-kekkosen-ajan-felix-baumgartner/3272b5cb-361d-3c94-b8cc-bcb64145dcef

Tapaus poiki myöhemminkin jännitteitä Suomen ja brittien välille. Kun Suomi sotien jälkeen tavoitteli huoltovarmuuskin mielessään öljynjalostamoa, Englanti ei ainakaan helpottanut hanketta, jossa suomalaiset kauppavaltuuskunnat saivat vääntää tosissaan Idän ja Lännen välissä. Uolevi Raade oli yksi neuvottelijoita, joiden itsevarmuus hämmästytti pidättyväisiä brittejä. Kylmän sodan aikana Raaden tapaiset miehet olivat paikallaan, vaikka ovatkin olleet kiisteltyjä hahmoja Kekkosen tavoin. Jos Raaden elämänkerta joskus saadaan tehtyä, olisi kiintoisaa lukea, miten hänen tapaisensa voimamies näki kyyniset britit, jotka uskoivat olevansa pienen kansamme yläpuolella.

Ehkä merkillisin kertomus, joka ainakin itselläni on jäänyt historiastamme monen muun asian varjoon, on välirauhan aika. Britit kontrolloivat vientiämme Petsamon Liinahamarin satamasta, antoivat Neuvostoliiton juonitella omaa kauppapolitiikkaansa maamme suhteen - erikoinen kärjistys on, että Englanti ja Neuvostoliitto ajoivat maatamme käymään kauppaa Saksan kanssa. Seuraukset olivat, kuluneesti sanottuna, historiaa. Joka ei usko, tekee hyvin perehtymällä näihin kolmeen nettisivuun - ne ovat enemmän kuin kiinnostavia.

https://www.jyrkinen.fi/historia/petsamon-nikkeli.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Liinahamarin_reitti

https://jput.fi/Riippuvuus_Saksasta.htm

Kuka olisi uskonut, että vapaudenjanoiset britit, jotka vastoin etujaan nyt idealismissaan irtaantuvat EU:sta, niin hyvin ymmärsivät suuren Neuvostoliiton etuja pieneen Suomeen nähden. Brittien suhdetta maahamme voi perustellusti kuvata ylemmyydentuntoiseksi ja todellisesta tilanteestamme tietämättömäksi. No, sodan aikana ja sen jälkeen heillä oli omat riesansa kansallisista natsisympatiseeraajista aina kuningashuonetta myöten ja kommunistien myötäjuoksijoita oli myös riittämiin aina Cambridgen viisikkoon ja ihannevaltioonsa lopulta päätyneen Kim Philbyyn saakka.

Nykyisten kauppaneuvottelujen tilanne näkyy tietysti tilastoissa. Tavaravientimme on ollut ylijäämäistä, mutta palvelujen osalta ollaan oltu alijäämäisiä Britannian suuntaan.
https://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2018/suomen-ulkomaankauppa-yhdysvaltojen-ja-ison-britannian-kanssa-ylijaamaista/
Suomihan on tukenut vahvasti japanilaisten autojen nousua. On hieman hassua, että meidän pitää ostaa niitä Englannissa valmistettuina. Toivottavasti japanilaiset siirtävät tuotantoaan meille, jotta voimme ostaa niitä vaikkapa lähituotantona EU:n sisältä.

***

I start with this writing a tripartite series of relations between Finland and England in different sectors. I start with business. UK has been quite negative in various points to Finland and its possibilities for trading. In the Winter War some material help was denied, between 1940-41 Britain controlled Finnish trade, giving benefit to the Soviet Union interests and drove Finland towards Germany. Even after war, Britons made our effort to build capasity in oil refining very difficult. We cannot be sure what will happen with Brexit.

https://www.jyrkinen.fi/historia/petsamon-nikkeli.html

Photo: Alpo Aaltosen kotialbumi

Liinahamari Harbour, the lost part of Finland, Petsamo.

John of National Trust

Blogin pitäminen on ollut oppimisprosessi. Kirjoitan itselleni, mutta ajattelen tietysti intensiivisesti myös Sinua, rakas lukijani, ja yritän viihdyttää sinua, huvittaa, ja rivien välissä myös naurattaa, valistuksen projekti ei ole niin etualalla, se ei ole vallassani. En kylläkään pyri kapuloita valistuksen asian rattaisiin laittamaan.

Paljon on ollut teknistä opettelua ja jotain olen oppinutkin. Joskus alussa minua harmitti, kun en saanut Fountainsin, Yorkshiren luostariraunion, oppaan Johnin selostusta purettua, kun olin saanut hänen puhettaan videolle jonkinlaisen pätkän. Nyt tuo mahdottomalta vaikuttanut asia on reilassa ja suomeksi tekstitettynä.

Englannin luostarit olivat ennen Henrik VIII:n aikaa mahtitekijä. Hän löi ne lakoon, olen asiasta kirjoittanutkin.
https://paxengland.blogspot.com/2017/05/luostarit-lakoon.html

John, National Trustin opas, kertoilee näkyvien raunioiden historiasta rennosti. Hän oli poikkeuksellisen miellyttävä. Osasi kohteen, mutta säilytti siihen tietyn etäisyyden. Palasin Fountainsiin muutaman vuoden päästä ja kävin saman kierroksen toisen oppaan johdolla. En vastannut kierroksen päättyessä hänen kysymykseensä ”Onko kysyttävää?” kielen päällä olleella valmiilla muotoilullani ”Where is glorious John?”.

***

Blogging is about learning - I have learned something about my own writing skills, something about you, my dear reader, my pleasure is to make you laugh, to entertain you, possibly enlighten you. On technical side I have learnt how to tag writings and adding subtext to my old video of Glorious John, the National Trust guide at Fountains. He was great, relaxed and informative - if you spot him at place, take his tour!

Britannian tylsin ja kuivin

Viimeaikaiset päivitykseni vesistä ja tulvista vaativat vastapainoa, äärimmäistä britti-kuivuutta. Vanha kestosuosikkini Alec Clifton-Taylor, Sir, lisään häneen vaistomaisesti, teki tiiliseinälle puhumisesta kiinnostavaa. Englannin rakennuskanta onkin, kuten suomalaisenkin rakentamisen tila, mielenkiintoinen. Asian oivaltavalle riemua riittää.

Kun oikein kuivaa aihetta etsin netin syövereistä, lopulta seulaani valikoitui perienglantilainen Worcesterin vastahakoinen mies, jolla on kunniallinen harrastus, kuninkaallisen postin lähettämislaatikoiden bongailu. Harrastus varsinkin pyöräillen toteutettuna on suuresti hyte-henkinen. Myös digitaalisten kartta-aineistojen, Ordnance Surveyn, hyödyntäminen herättää minussa sympatiaa.

https://www.bbc.com/future/article/20160401-what-i-learned-from-the-most-boring-man-in-britain

On totta, että asioihin ei tule aina keskityttyä riittävästi. Ihminen kaipaa meditatiivista tuttuutta. Miekkosen puolustukseksi voi sanoa, että hän ei tarvitse salivuoroa eikä personal traineria. On mukava suunnata kohti tavoitetta. Voi olla, että hän onnistuneen pongauksen jälkeen palkitsee itsensä teekupposella ja nauttii sen kanssa vaikkapa Bakewell-tortun viipaleen.

Joka tapauksessa oma elämämmekin ansaitsee ajoittaista tarkastelua: mitä pidämme hyvinkin kiinnostavana, voi toisista näyttäytyä äärimmäisen kuivana, käpertyneenä ja tunkkaisena aiheena. Monty Python-ryhmän esineiden pinoamisseuran puheenjohtaja on aivan ytimessä tarkatessaan, etteivät ponnistukset menisi aivan hukkaan!

***

My last updates have been quite wet, I like to find some dryish subjects - a man from Worcester, spotting Royal Post Boxes is not so interesting, but we can think it again - he gets some exercise, fresh air and some concentration - many people pay for that - and this fellow does not need personal trainer. Please try link above. We should be careful, not to waste our time in useless things - reminded also by the Monty Pythons.

Lohikäärmeistä

Näin pienenä hirmuisen painajaisunen. Kuljin synkässä linnassa, jossa oli erilaisia rautaristikoilla suljettuja sellejä, joissa oli jotain kammottavaa. Jokainen ristikko oli merkitty sisälle teljetyn olion tunnuksella, yhdellä kirjaimella. Tulin L-kirjaimen kohdalle. Sellissä oli Lohikäärme, valtava, vihreä suomuinen hirviö, joka ryntäsi minua kohti, tyrmän ovi rysähti auki sen voimasta. Unessa vanhempani kiskaisivat minut viime hetkellä turvaan pedon hampaiden ulottuvilta. Heräsin kauhun vallassa.

Uneni lisko oli selvästi Disneyn versio lohikäärmeestä. Juuri Prinsessa Ruususesta useimmat saavat ensikosketuksensa näihin eliöihin, joita emme ehkä kuitenkaan koskaan tule näkemään. Siihen nähden lohikäärmeiden jalansija elämässämme on kummallisen suuri. Avain tähän lienee niiden hallitsevuudessa juuri piilotajunnassamme, yksilöllisessä ja kollektiivisessa.

Hallitsevuudesta hyvä osoitus on Tolkienin The Hobbitin ensimmäinen suomalainen käännös. Kun kirjailija heti ensi riveillä joutuu esittelemään lukijalle, mikä hobitti on, suomalainen kustantaja teki teokselle otsikon, josta ulkopuoliselle selviää heti, mistä kirjassa on kyse: Lohikäärmevuori. Tolkien väittää hobittia päähenkilöksi, mutta Smaug-lohikäärme vangitsee huomiomme. Ja kummasta hobitista onkaan teoksessa lopulta kysymys, Bilbosta vai Smeagolista? Hehän ovat kummatkin vain lohikäärmeen varjoja, pienten aarteiden keräilijöitä. Silti heissä leimuaa lohikäärmeen päättäväisyys ja viekkaus, kuten myöhemmin saamme huomata.

Tolkienille lohikäärmeet olivat pakkomielteitä menneestä maailmasta. David Dayn Tolkienin maailmassa on myös listattuna hakusana Kylmät käärmeet - niihin mekin olemme törmänneet. Tolkienlaiset asbestisillä sisuskaluilla varustetut myrkylliset tulensyöksijät olivat oudolla tavalla voimallisuudessaan alttiita sukupuutolle. Tolkienin mahtimato ei ollut hänen omaa keksintöään, vaan esikuva on haettu Beowulfista, jossa hirviön tappaa henkensä uhraava vanha kuningas - ja näin pelastaa yhteisönsä, vaikka se ei välttämättä ole sen väärtti.

Beowulfin taru elää myös Geoffrey Monmouthilaisen varhaisessa Britannian pseudo-historiassa. Snowdonin huipulle rakennettu linnoitus vaipuu alas, kunnes Merlin huomauttaa, että vajoaminen johtuu perustuksissa olevasta kahdesta lohikäärmeestä, valkoisesta ja punaisesta. Ne kaivetaan esiin, alkaa keskinäinen taistelu: valkoinen voittaa. Valkoinen elikko on tietysti Englanti ja punainen Wales. Nykytila ei silti ole pysyvä: on ennustettu, että punainen lohikäärme palaa ja tulee olemaan voittoisa.

On siis mahdollista, että lohikäärmeitten salainen kaipuumme täyttyy; kenties Brexit-prosessi on pasternaklaisittain herättänyt vanhat tarut ja sytyttänyt ne palamaan. Taru lupaa Walesille parempaa, jos siihen on uskominen. Kannattaa siis olla varuillaan, kuten aina lohikäärmeiden kanssa.

***

Jälkikirjoitus: Tämä kirjoitus oli todella mukava tehdä. Ei ole juuri kiehtovampaa aihetta!
https://en.wikipedia.org/wiki/Dragon
https://en.wikipedia.org/wiki/Historia_Regum_Britanniae

***

Of Dragons

We have not seen dragons, but we surely know them. My first meeting with dragon, Disney-driven, was from the bad dream in my youth - my parents saved me narrowly. In Finland, the first translation of Tolkien’s The Hobbit is Lohikäärmevuori - The Dragon Mountain. The Finnish publisher thought that would be more clear headline - seems that Tolkien himself hesitated the original title - he starts his book by explaining what a hobbit is - no need to explain dragon to readers.

Dragon has had its position in the story of England. I wonder if the lost red dragon of Wales will return some other day and beat the English white dragon. That was a vision by Geoffrey of Monmouth. It is an old tale, but perhaps we cannot take anything connected with dragons too seriously.