Kummajaisten Englanti - English Eccentrics Distilled

Timpson’s England on merkillinen teos merkillisistä asioista. Vanha journalisti on tehnyt valtavan ensyklopedistisen työn ja kaivanut kummallisuudet päivänvaloon inspiraatioksemme. Lyhyessä ja vitsikkäässä ilmaisussa nämä omituisten tyyppien kummat päähänpistot, paikalliset sattumukset, sitkeät huhut ja epämääräiset tarut heräävät eloon. On kiviä, jotka kasvavat - jostain syystä. On erikoisia paikkoja, joissa kummittelee tai joissa naapurien väliset jännitteet ovat aiheuttaneet omituisuuksia. On Bradford-on-Avon, jossa ikivanha kirkko löytyy yllättäen asuintalojen alta. Samassa paikassa saattoi päästä putkaan kalojen yläpuolelle - selli sijaitsi sillassa, entisessä kappelissa.

Kirjan ote muistuttaa usko tai älä-teoksia, tai nähtävyysoppaita. Timpsonin ohjenuora on kuitenkin katsoa ilmeisen tuolle puolelle: nämä eivät ole kohteita, jotka häikäisevät taiteellisella arvollaan tai arvokkuudellaan. Niissä yritetään parasta, mutta tulokset ovat monesti nyrjähtäneitä. Tekijät jäävät usein kasvottomiksi, mutta se mitä heistä tiedämme, herättää välittömästi myötätuntoamme. Skaala on valtava - toisessa päässä voimme ihmetellä onko matkoillaan kuollut ritari tosiaankin säilötty viimeiseen lepoon pikkelsin joukkoon. Toisessa päässä on Blockleyn tyyppi, joka seurasi 20 vuotta lammikossa elänyttä kalaa, se kesyyntyi niin, että söi kädestä. Miekkonen kehitti siihen niin läheisen suhteen, että kalan lopulta kuoltua, halusi pystyttää sille muistolaatan. 

Kaikki kreivikunnat käydään läpi ja aihealueet on kaaritettu aiheenmukaisiksi omituisuusnipuiksi - näin jaoteltuna ne alkavat tietyllä tavalla myös muuttaa lukijan ajattelua omituisuuksien siedon suhteen - ollaan siis perienglantilaisen, suvaitsevan jännän ytimessä. 

Timpson ei ole kelpuuttanut kaikkia ehdoin tahdoin tehtyjä hullutuksia kirjaansa. Niitä Englannissa riittää loputtomiin, vain kaikkein erikoisimmat erikoisuuden tavoittelijat ovat mukana. Yleensä he tekivät erikoisia rakennelmia, follies - usein pyramideja tai torneja, joista he halusivat epämiellyttävällä tavalla syynätä jotain asiaa, vaikkapa tuttujen touhuja. Näissä rakennelmissa ei ole pyritty tyylikkyyteen, vaan motiivit ovat ihan muualla, usein ikiajoiksi hämäräksi jääviä. Raha ei ole niissä useinkaan ongelma, ellei se äkisti lopu.  

Merkillisyydet monesti lisäävät merkillisyyttä. Pakkomielteenomaisesti pyramidin itselleen hautamuistomerkiksi rakennuttaneen Mad Jack Fullerin sanotaan olevan haudattuna tekeleensä sisässä istuvassa asennossa, pöydän ääressä, tuomiopäivän odotuksessa, seurassaan paahdettu kana ja pullo portviiniä. Tämä tieto osoittautui pupuksi hautaa tutkittaessa: vainaja kuulemma pötköttää leposijassaan varsin konventionaalisessa asennossa.

Pubivisailujen ystävälle teos on loistava inspiraation lähde ja aarreaitta. Sen saa Amazonista uskomattoman halvalla, pennin investoinnilla. Britannian pienimmän anniskelupaikan kunniasta käydään kirjan mukaan kovaa kamppailua: muutenkin pubeissa ollaan henkien kanssa tekemisissä usealla tasolla.

Teos menee sillä tavalla ohi matkaoppaista, että paikan päällä ollessa ei välttämättä muista ei-ilmeisiä nähtävyyksiä. Varmasti harmittaisi, jos Dacressa käydessään ei olisi pongannut hautausmaan ainutlaatuista karhusarjaa. Hautausmaan kulmiin sijoitettu veistossarja kertoo tarinan nukkuvasta karhusta, jonka kissa herättää. Äreä kontio syö virheliikkeen tehneen kissaparan. Opetus tulee hyvin selväksi.

***

Timson’s England - A look beyond too obvious is an eccentric and fascinating  book. Old journalist has done enourmous work collecting all the strange stuff under one book. It is listed by the regions and different type of subjects. Very wisely he has cutted some of the most eccentric follies out of the book. It is golden stuff for any pub quiz and will give a lesson or two about that English virtue, tolerance towards eccentrics.

Valokuvauksen opettaja - John Hedgecoe

Lapsuudenkodissani oli musta, iso kirja, josta opin perustiedot valokuvauksesta. Katsoin kuvia ja niiden selitteitä. Valikoima oli monipuolinen sekä kuva-aiheiden, että menetelmien suhteen. Lähes kaikkea sivuttiin ainakin jossain määrin, pidemmälle edistyttyäni usein turhauttavan kevyesti. Opin kirjasta näin jälkikäteen joitakin perusasioita riittävän hyvin, ne ovat kantaneet tähänkin päivään. Miten maisemaa katsotaan, mitä kiinnostavaa siinä voi löytyä? Miten materiaalintuntua saadaan valokuvaan? Tietenkin valaistuksella. Miten ihmisvartaloa katsotaan? Miten rakennus erottuu ympäristöstään? Miten huone kuvataan? Milloin on oikea hetki valon suhteen?

John Hedgecoe oli monien tekniikoiden mies - hänen kirjansa Suuri Valokuvauskirja - ja sen seuraaja Valokuvaajan käsikirja (näyte alla) ovat täynnä teknistä tietoa. Jopa siinä määrin, että monet eksyvät tekniikkaan ja luulevat sen olevan edellytys hyville kuville. Cartier-Bresson opetti minulle myöhemmin, että rajallisella määrällä välineitä, kenties Leica-rungolla ja parilla optiikalla, pärjää - kohde pitää ennen kaikkea nähdä ja vasta sitten ottaa kuva himmentimen aukon ja sulkimen ajan funktiona - siinä se yksinkertaisuudessaan.

Hedgecoen kirja pitää lukeakin runoutena ja sellaisena se on painunut mieleeni. Kuva kävelevästä naisesta takaapäin, miten kostea vaate paljastaa hänen muotonsa ja miten kamera on taltioinut hänen jalkapohjansa asennon. Kuva hevosryhmästä Rievaulx’n luostarin raunioilla, maisema lumen puuteroima. Palkkikameralla kuvatut hedelmä- ja kasvisasetelmat, joissa valon värit ja varjojen mustuus leikkivät keskenään.

Englantiini Hedgecoe liittyy siten, että juuri häneltä sain kipinän rakkauteeni Englannin maisemia kohtaan. Hän kuvasi paljon maisemia ja rakennuksia. Ihmettelin karuja rakennuksia ja kuuraista maata, kesän värejä, ihmisten ilmeitä ja kuluneita käsiä, baarien valaistusta, esineiden himmeyttä ja kiiltoa, teollisuusmaiseman karua runollisuutta.

Myös tekniikasta jäi jotain mieleeni - huomasin, että minua erityisesti miellyttävät kuvat oli otettu tietynlaisilla kameroilla. Opin myös rakastamaan filmin rakeisuutta ominaisuutena, joka oli mahdollisuus, eikä haitta. Päädyin Ilford-kuvaajaksi osittain Hedgecoen Englanti-nostalgian pohjalta.

 Hedgecoen yksi tekninen neuvo on kantaa mukana tyhjää diaraamia, jonka avulla voi katsoa rajauksen toimivuutta. Konsti on varmaan hyvä joillekin. Sitä käytetään myös elokuvauksessa sormien avulla tehdyllä raamilla. Tämmöiset keinot vievät kuitenkin näkökulmaa itse näkemisestä, jossa ei saisi olla rajoitteita: silmän pitää olla utelias. Kuva joka tapauksessa rajataan kuvaa otettaessa ja sitä vielä sovitellaan vedostusvaiheessa tai ipadin ”valopöydällä”. Olennaista on, että lopulliseen kuvaan taltioituu jotain kiinnostavaa, pysyvää, ohi vilahtaneesta elämän hetkestä.

Hedgecoen kuvien 1960- ja 1970-lukulainen estetiikka jäi myös mieleeni ja monesti matkoillani etsin vaistomaisesti aiheita näiden kausien suodattimien läpi. Olen Hedgecoelle kiitollinen monesta hienosta asiasta ja voin häpeilemättä tunnustaa hänet hyväksi opettajaksi valokuvauksessa.

***

John Hedgecoe made some basic guides for photography starters. They are mostly technical, but contain also sudden splashes of pictural poetry. I learnt through his photos some lessons of love towards English scenes, landscapes and portraits. The beauty of the horse group at Rievaulx Abbey ruins, of frosty meadows, of post-industrial landscape, of the tower of Ely Cathedral etc.

Piparjuurikastike vientivalttina - Horseradish sauce as an export star

Kiitos, uudet lukijani, olette ottaneet Facebookissa hyvin vastaan vanhat lämmitetyt juttuni. Kiitos, vanhat lukijani, kärsivällisyydestänne - nyt tulee uutta tavaraa taas koneesta.

***

Mietin Englannin-reissuni jälkeen, mitä tavaraa sieltä aivan erityisesti kaipaan ja mitä on hankala löytää Suomesta. Kyse on strategisesta kysymyksestä Britannian kansantalouden osalta, koska EU:n suuntaan pitäisi löytää valttikortteja viedä jotain englantilaista ylivertaista tuotetta, jota vaihtaa maailmankaupan yleisten ja talousyhteisön kanssa solmittavien kauppasopimusten, toistaiseksi täsmentämättömien, periaatteiden mukaisesti Englannin ja EU:n välillä.

Pieni purkki piparjuurikastiketta, Colman’s, jäi tähteeksi majapaikkaani, en saanut sitä sullottua matkatavaroihin ja se alkoi paluumatkalla siepata - kaduin tyhmyyttäni. Kastike oli hintaansa nähden (Morrison’s tarjous 1 £) oivallista. Mutta ennenkaikkea kastike on ainutlaatuista. Se avasi nenäni röörit vahvuudellaan; se säesti mainiosti ynnä voimallisesti ruusukaalia ja naudanpaistia, mikä sen varsinainen käyttötarkoitus onkin.

Saahan Suomesta piparjuurta, Itä-Eurooppalaista purkissa, siinä vaan on kitkerä sävy - ja kotimaista tuubissa - se ei ole tyydyttävä valmis kastike kuten Colman’s.  Englantilainen tuote on loistava ja purkki on nelikulmaisena tukeva ja rauhoittava - kyynelkanavatkin kyllä palaavat normaalitilaan pian.

***

Colman’s Horse Radish Sauce is such a wonderful product. I think Britain could make the trade agreement with the EU so much better, if it could promote this strong potion to take firmer foot on the Continent. It is a classic partner for veggies and Sunday roast.

Connecting people and things - adapting Brexit

Tähän on siis tultu. Britannian taival EU:ssa ei sittenkään suoristanut kurkkuja, ei kääntänyt liikenteen suuntia väylillä, eikä varsinkaan tehnyt sähköjärjestelmälle mitään. Ostin Ranskasta adapterin seuraavaa Englanti-reissua varten. En muista, miksi adapteri oli tarpeen ensimmäisillä matkoillani, mutta ajan myötä riippuvuuteni sähköstä on kasvanut. Jouluna vuorottelimme rouvan kanssa kännyköiden ja muiden multimediahärpäkkeiden latausvuoroja yhdelle adapterille. Päätin investoida toiseen, joka olisi vielä täysinpalvellutta kunnollisempi: johon EU-liitännäiset saa istutettua tanakasti.

Englantilainen sähköpistoke on kolmine piikkeineen erikoisen kömpelön näköinen. Pistorasioissa on myös Suomea useammin katkaisimet: lieden päälle saaminen vaatii varmistusta ja päättäväisyyttä. En tiedä mikä brittitöpselin tarina on, mutta se on varmasti mielenkiintoinen.

Toivon Englannille hyvää irtautumisprosessissa, jossa he antoivat paljon vallastaan EU:n käsiin. Se on erikoinen ratkaisu. Katsotaan mitä tapahtuu, kun asiat realisoituvat ja yritykset tekevät prosessista johtopäätöksiään. Itse näen tilanteen niin, että globalisaation vaikutus Britanniaan tulee jatkumaan ja se kohtaa sen yhä enemmän yksin. EU-keskustelut eivät ole helppoja ja kansantajuisia, vaan monimutkaisia ja tärkeitä: niissä olisi hyvä olla mukana. Ajattelen, että Nokian slogan Connecting People on osuvampi tänään kuin kruununjalokivemme suuruuden aikoina. Ei ole ongelma yhdistää samanmielisiä ihmisiä, ongelma on kävellä siltoja yli ”niiden toisten” luo. Sitä tapahtuu liian vähän ja vihamielistä vastakkainasettelua taas aivan liikaa - niin meillä kuin Britanniassakin.

Saarella käydessäni näin myös merkkejä siitä, että brittiylpeys ei ulotu edes oman laadukkuuden arvostamiseen ja osaamisessakin voidaan köyhdyttää perinnemaisemaa. Oivallisia englantilaisia juustoja oli lopetettu, verrattomia tuotteita hävinnyt kaupan hyllyiltä liiallisen ulkomaisen tavaran ihailussa - myös Wetherspoonit, joista aiemmin kirjoitin tyytyväisenä, tuntuivat nyt edullisuudessaan ruuhkaisilta ja tasapäistäviltä perinnemaisemassa.

https://paxengland.blogspot.com/2018/11/wetherspoon-1-tarina-ravintolakaynnista.html

https://paxengland.blogspot.com/2018/11/wetherspoon-2-founding-father-tim-martin.html

https://paxengland.blogspot.com/2018/11/wetherspoon-3-asiakkaita-palvelemassa.html


Kun Britannia etääntyy, se ei voi kuitenkaan maantieteelle mitään. Mannermaa pysyy lähellä, hyvässä tapauksessa sieltä matkustetaan Englantiin ihastelemaan kansakuntaa, joka on säilyttänyt innovatiivisuutensa. Huonossa tapauksessa matka suuntautuu hajoavaan ulkomuseoon.

***

Good luck England! EU did not affect your electric socket & plug system and your right-side driving. We hope we can arrange you sweet burial of your membership. You will need adapters as well visiting us - I hope our separate ways do not prevent good, old-fashioned connecting people over the Channel!

On road 3: Worcester

Tulimme Worcesteriin iltavesperiin. Se oli katedraalissa. Pyörimme vähän kaupungilla ennen tilaisuuden alkua. Tunsin jotenkin lämpiäväni Worcesterille, josta en ole kovin pitänyt. Se on historiallinen kaupunki, jossa eri vuosisadat roomalaisajasta nykyaikaan ovat hyvin edustettuina. Kaupungin keskusta on myös kohtuullista shoppailualuetta, sinne rakennetun nykyaikaisen kauppakeskuksen ansiosta.

Rantaa kävellessämme huomasimme, että Severnin vesi oli ollut korkealla - mutaa ja hiekkaa oli rantakaduilla runsaasti. Kirkossa vesper tai Evensong, oikeammin, meni mukavasti. Kiinnitin huomiota naiseen, joka oli saanut teini-ikäisen poikansa mukaan. Nainen oli niin onnellinen, että se säteili toiselle puolelle kuoria. Kirkosta poistuttaessa oli mukavaa, kun papit jäivät tervehtimään, oikein kirkkoherrakin oli paikalla. Hän oli tuttu edellisestä käynnistä ja katedraalin nettisivuilta.

Kiersimme rannan kautta kohti autoa. Vaimoni kuuli naisen itkua rannasta. Avuliaana ihmisenä hän meni paikalle. Ilta alkoi tulla, surullinen nainen odotti kaverinsa tapaamista ja hänellä oli hankalaa astmansa kanssa. Nyt ei ollut muuta paikkaa kuin odottaa kaveria. Vaimoni rauhoitteli naista ja kuunteli hänen murheitaan. Itse huomasin ajattelevani monia mahdollisuuksia: käteistä minulla ei ollut, yösijaa olisi majapaikassamme, mutta sinne pitäisi ensin päästä. Mukanani oli astmapiippu, mutta se oli ainoani ja tarvitsin sen itse. Huomasin miettiväni, kuinka kylmä yö on tulossa.

Vaimoni puhui naisen kanssa ja hän tuntui rauhoittuvan, kun sai puhua ja joku kuunteli. Varsinaista ongelmaa emme kuitenkaan kyenneet ratkaisemaan. Huomasin miettiväni, missä itse viettäisin yöni ulkona: ajattelin, että joenrantaan ei olisi hyvä jäädä. Etsisin keskikaupungilta jonkun paikan tai katsoisin yömajat. Suojaa pitäisi saada enemmän. Karpomainen ajatus ”Onko kunnan taholta puututtu asiaan?” oli lähellä - sosiaalitoimi on Englannissa kuntien päätehtäviä eli konservatiivisen Worcesterin valtuuston vastuulla.

Kävelimme ajatuksissamme lopun matkaa autolle. Tiellä oli vielä hiekkasäkkejä, joilla oli estetty virtaa tunkeutumasta rakennukseen. Näkymä oli kuin sota-ajalta. Parkissa seissyt auto ei tuntunutkaan nyt kylmältä, tuntui etuoikeutetulta istua siinä ja saapua majapaikan lämpöön. Ajatukset palasivat myös seuraavina päivinä naisen luo: onko hän tavoittanut kaverinsa ja saanut asiansa paremmalle tolalle? Helpottuneena totesin suhteellisten leutojen ilmojen jatkuvan. Siitä huolimatta todellisuus oli puraissut meitä ikävällä tavalla ylemmän keskiluokan idyllin takana. 


***

On road, the last etape was in Worcester. We visited Cathedral for Evensong, I noticed very happy lady with his teen-age boy: yet in the street we met an unhappy woman with no place to stay her night, waiting to meet her friend. She was a bit comforted by discussion with my wife. Meeting people in need is so hard, when your ability to help is limited. Or is it? Worcester has been suffering from flooding - there were still sand bags blocking roads to keep water out of cellars. We reached our car and complained not how cold it was and drove silently to our peaceful cottage.