tiistai 12. kesäkuuta 2018

Elgar, 2nd Symphony - A Masterpiece

The statue of Elgar in Hereford.

Musiikista ei ole aina helppo saada kiinni. Olosuhteet yleensä auttavat, joku myönteinen piirre parantaa yksilöllistä vastaanottokykyä ja ennakkoluulot väistyvät. Minulle kävi näin Edward Elgarin toisen sinfonian kanssa.

Tunsin teoksen aikaisemmin Vernon Handleyn johtamana esityksenä. Se oli muistikuvassani mäkihyppytermein pikkunätti esitys, harmiton ja sievä, eikä aiheuttanut kuohuntaa kuten sinfonian pitäisi tehdä. Se vahvisti käsitystäni Elgarista erittäin kauniita miniatyyrejä tuottaneena hyväntahtoisena setämiehenä, joka mielellään pyöräili Englannin West Midlandsin viehättävissä kolkissa.

Jo aiemmin suosittelemassani Elgar-paketissa on myös toinen sinfonia John Barbirollin, tuon legendaarisen, johtamana. Ilmeisesti henkisen laiskuuden ja uteliaisuuden puutteen vuoksi en ollut aiemmin tarttunut esitykseen: Ralphin suosittelemana annoin teokselle uuden mahdollisuuden.

Barbirollin esitys iskee heti kuulijan tajuntaan lujalla otteella: seuraavan pyörityksen suuntaa ei arvaa. Musiikki on nerokasta, voimakasta, sen melodisuus on syvää, rikasta, runsasta ja monimutkaista. Sinfoninen rakenne on kuitenkin raudanluja ja pysyy kasassa hämmästyttävällä tavalla. Hitaassa osassa melodiat ovat suuria kuin St. Pancras asema Lontoossa, ne kulkevat soitinryhmältä toiselle sujuvasti ja saumattomasti Sir Johnin otteessa. Oheisessa linkissä Elgarin oma johtamiskatkelma on hämmästyttävän hyvin saatu leikattua antamaan autenttisen vaikutelman.

Olen ollut teoksen monipuolisuudesta hämmästynyt. Kaltaiseni kuulija tarvitsee herättävän esityksen, jotta aseet voidaan laskea ja antautua teoksen vietäväksi. On tarpeetonta verrata teosta Brahmsin sinfonioihin - Elgarin musiikin ääni on hänen omansa - mutta se kyllä kestää vertailun. Jousi- ja puhallinsoittimille Elgar kirjoitti tekstiä soittimien keskellä ikänsä istuneen mestarin tavoin. Musiikissa on estotonta rehevyyttä ja samalla sen tunnelataus on annosteltu ja jäsennelty henkevän pidättyväisesti. Teoksessa ei ole henkilökohtaisuudessa rypemistä, vaan se tuntuu nousevan kansakunnan etua tavoittelevasta beethoveniaanisesta tai brahmslaisesta eetoksesta. Joka on nähnyt Midlandsin vehreät kummut, tämä musiikki nostaa ne taas silmien eteen elävinä.

Esityksen jälkeen on hyvä huokaista ja kuunnella ne pari orkesteriminiatyyriä, joita Sir John lopuksi tarjoilee: ne virkistävät kuin kesäjuoma ja kruunaavat tunnelman juhlavuuden.

***

Elgar's 2nd Symphony is a masterpiece - I was helped to understand this by Ralph's generous guidance. The turns of the work are original, powerful and unexpected: the string and brass sections are absolutely professional writing, there is a lot of touching lilt in broad melodies of the first movement, the slow movement is powerful and melody chains rich indeed - all this served by Sir John Barbirolli. His recording was for me the gateway work to Elgar the monumentalist, not only the miniaturist (albeit a charming one). After heavy symphonic department, the refreshments are served by Sir John - Elegy and Sospiri, like a cool glass of Pimm's Cup on the green of the lawn. Ralph also recommended this recording with his typical review of the highest quality.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Olettakaamme kehittyvä ekonomisti

Photo: The Market Hall, Chipping Campden
Prospect pohti uusimmassa numerossaan kansantaloustieteen surkeata tilaa. Howard Reedin, itsekin ekonomisti, laaja pohdinta on tässä. Ennustukset talouden kehityksestä eivät toteudu, maailma muuttuu kovempaa vauhtia ja klassisen teorian timanttikärki Smith-Ricardo-Marx on menettänyt sen selittämiseen parhaan teränsä, keskikenttäkin vuotaa: keynesiläisyydestä käydään yhä keskustelua, missä talouden vaiheessa pitäisi valtion puuttua asioihin. Myös puolustus tuntuu menettäneen ryhtinsä: Chicagon koulukuntaa syyllistetään itsekeskeisen individualismiajattelun levittämisestä, maailman gordongekkoistumisesta.

Maailman muutoksen nopeus on hämmentävä ilman Brexitiäkin. Finanssikriisi, joka tuli yllätyksenä muille, paitsi sille yhdelle ekonomistille, alkaa olla historiaa. Maailma on siitäkin jo kymmenen vuotta vanhempi. Kun ekonomisti on pohtinut, onko täydellinen kilpailu vai monopolistuminen vallannut alaa tai pähkäillyt oliko euro, tuo käytännöksi muuttunut talousteoreetikon idea, virhe vai siunaus, niin samaan aikaan yhä kommunistinen Kiina on ottanut suurempaa kaulaa brittiläiseen imperiumiin ja varsinainen maailman vapauden suurvalta on vajonnut pohtimaan epistemologisia tiedon todenperäisyyden ongelmia. Meille on tullut jäädäkseen some ja netissä toimiva kauppa, jossa maut ja kysyntä reagoivat asioihin samantien: maailma on pörssistynyt.

Kansantaloustieteilijän välineet ovat hitaahkot: klassisesti mallinnetaan ja murskataan lukuja. Epävarmuudessa ollaan monesti teologisen hämäriä. Itseäni ärsytti, kun euron puuhamieheksi tulkitsemani kansantaloustieteilijä ottikin kypsässä iässä selkeän skeptisen kannan, kun aineistoa oli kertynyt tarpeeksi. Ongelmat olivat siinä vaiheessa olleet sille mökin Reetalle selviä jo pitkään.

Tiedotuksen nopeus on a ja o. Suurista on tullut pieniä ja pienet saattavat tehdä suuri muutoksia huomattavasti klassisia "yli ajan"-odotteita ripeämmin. Asioiden syklit ovat lyhentyneet, vaikka pysyvääkin näyttää olevan - Amazon ja Kiina. Prospectin pohdintaa on kiintoisa lueskella näin helteillä. Kansantaloustiede on viehättävää, siinä on samaa maailman tiivistämisen ajatusta kuin Brucknerin sinfonioissa tai hyvässä runossa - mutta jollain tavalla sen pitäisi tosiaan kehittyä. Itse ajattelen, että ekonomistit voivat jälleensyntyä ymmärtämällä markkinoita aiempaa paremmin. Se vaatii hengen laskeutumista myös tutkimattomien tieteiden alueille klassisesta, ylpeästä, korkeasta tornista. Ketteryys punnitaan juuri tällä kentällä.

Keskustelussa mukana oleminen oikeassa hetkessä on vaativaa. Itse innostuin artikkelista toissapäivänä, kun painettu lehti tuli kotiini klassisessa postijakelussa tilaajalle. Lehden internetsivuilla se on ollut huhtikuun puolestavälistä alkaen...

***

Let us suppose a development-orientated economist. The Prospect article by Howard Reed, is particularly interesting challenging the classic school's economic thinking. Rather than thinking over and over history - the decision of Brexit or the last financial crisis, we should better understand how market actually works today. The faster circulation of info rather than money, wildly changing consuming habits of the customers, China, Amazon, USA are placing enormous challenges to economists. If all other things have been changed, should the old school continue its forecast and data crunching unchanged? The economics will prosper as a science, if it can provide us better understanding What is going on on markets, right now.

tiistai 29. toukokuuta 2018

Athelstan - Muinainen ja kadonnut kuningas

Vaskikirjat on julkaissut lopulta käännöksen T.H.Whiten Arthur-teoksesta nimellä Muinainen ja tuleva kuningas. Kyse on kulttuuriteosta ja arvokas teos kannattaa ostaa nopeasti ennen kuin painos loppuu. Työkaveri yllätti minun kertomalla, että käännös on ilmestynyt. Kirjailijan elämä on kiehtovasti käsitelty sivujuonena H niinkuin haukka-romaanissa, josta kirjoitin lokakuussa.

Joulukuussa kävin Malmesburyssa Athelstanin, Englannin varhaisen kuninkaan haudalla. Tai muistomerkillä - ruumis on hävinnyt reformaation aikana. Valistunut soturikuningas lepää muistomerkissään liikuttavan rauhallisesti: kasvot ovat levossa, mutta jalkopään lemmikki suree isäntäänsä, jonka jalkineet ovat hienosti kirjaillut. Malmesburyn Abbey, jossa muistomerkki sijaitsee, on kiinnostava, monimutkainen rakennus, joka on kärsinyt tornien sortumisesta, nykyinen kirkko on vain fragmentti, mutta suuri sellainen. Historiassa unohdus kohtaa meitä yllättävästi: lähellä sijainneen toisen kirkon kellotornia ei ole pystytty paikantamaan ja myös Athelstanin kohtalo on ollut tulla unohdetuksi kuninkaaksi, vaikka hallinnollisia, henkisiä ja taistelullisia ansioita on ollut riittämiin. Michael Woodia olen aiemmin referoinut Athelstanista ja onpa hän mennyt väittämään, että Malmesbury löytyisi myös Beowulfin sivuilta. Joka janoaa lisää tietoa Englannin suuresta kuninkaasta, tekee hyvin käydessään nimikkomuseon sivuilla.

On liikuttavaa, että vanhus halusi tulla haudatuksi rakkaaseen Malmesburyynsä. Kaupunki on rinteessä, sen vanhuudessa on ranskalaista iätöntä, viehättävää ja terveellistä charmia. Kadonneen linnoituksen reunalta avautuu näköala kaartuvaan kaupunkiin ja laitumille sen liepeillä. Kirkossa pyhä viha täytti minut, kun huomasin Athelstanin muistomerkin olevan täynnänsä kaikenlaisia kylttejä ja muovisia historiatauluja. Nappasin ne käsiini ja asettelin ne lattialle kuninkaan lepoa häiritsemästä. Täydellistä kunnioituksen puutetta! Kirkon eteistilassa on hieno, ikivanha, ajan hampaan syömä ja koiranhammasnauhoilla reunottu veistos puolikaaren muodossa, jossa enkeli liihottaa pyhien miesten ryhmän yllä romaanisen taiteen ikiaikaisella tyylikkyydellä. Lepää rauhassa, soturikuningas, et unohdu, kun tänne asti on selvitty!

***

Athelstan has been given, according his wish, his last resting place somewhere in Malmesbury, that architectural and sculptural treasure-trove of the city, and the city of his Royal good memories. Inside the famous Abbey, I found the noble, beautiful Royal sarcophagus covered with plastic information sheets, I took them away and placed to a more suitable setting - the memory of the king is best remembered by this loving statue: the old, wise man in peace; mourned and guarded by his faithful, lion-like dog. Or is it really a lion? In any case, those feet are beautiful, with embroidery.

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Roskaa

Oli huvittavaa seurata kun vaimoni valitsi ennen koneeseen nousua lehtitelineestä The Sunin. Hän ei huomannut, että olin nostanut toista kulmakarvaani merkitsevästi varoittaen. Kohta hän puhisten palautti lehden takaisin telineeseen. "Millaista roskaa!"

Aallonpohjalla kieltämättä ollaan tämän materiaalin kanssa. Jonkun Prospectin tai CelebsNown välillä ei juuri ole muita yhdistäviä tekijöitä, kuin että molemmat ovat painotuotteita ja käsittelevät kuninkaallisia. Pahansuopa juoruilu on tietysti kiinnostavaa ja sitä on tehty aina. Sehän käy vaikka Brexit-käsittelyn jopa pääasialliseksi metodiksi.

On jossain määrin ymmärrettävää, että jonkun Jordanin elämän käänteissä riittää siunailemista ja pahimpia parisuhdetoilailuja voi peilata omaan maiseen vaellukseen ylä- ja alamäkineen. Kiinnostavia aiheita, joskin investointina ja ajankäyttönä täysin tyhjänpäiväistä kamaa. Mutta turhempaakin löytyy: urheilu! Kuka haluaa lukea, mitä eilisessä pelissä tapahtui? Se ei siitä pöyhien parane. Kysyn vakavasti, miksi lehdissä on urheiluosasto? Kuka haluaa enää oikeasti tietää mitä Gary Linekerille kuuluu? Englantihan hävisi Saksalle 1990. Oikeasti haluamme paheksua kuinka mauton asunto jollakin tähdellä on Marbellassa (gosh!) tai kuinka ghastly darts-huone hänen lukaalissaan on. Ja kuinka pahasti siellä onkaan sekoiltu.

Ilman näitä lehtiäkin pärjää. En sano kuninkaallisista yhtään mitään.

***

Rubbish. There are in this world papers that are dirtier than dirt, that take your time and money and these are so easily obtainable from different venues. It is easy to read them and better to forget everything they say there. But, seriously, why do some papers still have Sports department? What is the function of these pages? I understand reading something what Jordan has done lately can be a moral question - to learn or to avoid something. But sport pages...???

perjantai 18. toukokuuta 2018

The Gothic Revival 3: Viktoriaaninen kokonaistaideteos

Photo: Cheadle, St. Giles
A.W.N. Pugin on jäänyt suurelle yleisölle tuntemattomaksi nimeksi ja silti kaikki Lontoon-kävijät ovat pysähtyneet tuijottamaan hänen aikaansaannoksiaan typertyneinä ihailusta: Big Ben ja koristeellinen Parlamenttitalo ovat hänen kynästään syntyneitä, yhteistyössä Charles Barryn kanssa. Katolisuuteen kääntynyt Pugin jättäytyi suosiolla Barryn varjoon, mikä saattoi olla hyvääkin politiikkaa ja varmisti pysyvän jäljen jättämisen Englannin kaupunkimaisemaan.

Pugin oli lapsesta saakka gotiikan riivaama: hän oppi piirtämisen ja rakennusten rakenteet kulkemalla isänsä mukana. Ensimmäisen kirkkonsa hän luonnosteli alle kymmenvuotiaana - goottilaisen tietysti. Hän piirsi ja suunnitteli maanisesti. Ensimmäisen vaimonsa kuoltua alkoi Pugin etsiä pelastusta kirkon lisäksi moraalisesta, paremmasta, rehellisemmästä arkkitehtuurista. Huikentelevaisten aikojen jälkeen piti palauttaa yhteiskuntaan ja politiikkaan aito keskiaikainen ihmisistä välittämisen eetos - tämä oli tietysti mahdollista vain suippokaarten alla. Puginin Contrasts kuvasi arkkitehtuurin vikaanmenoa lähes uskonnollisella paatoksella: 24-vuotias oli jo täysinoppinut ja villitsi varmalla pamfletillaan maan lumoihinsa ja oikealle tielle.

Puginin into oli uskomaton: Cheadlen St. Giles on kirkko, joka kuvaa hänen katolisen ihanneinteriöörinsä: koristelu, yksityiskohtien viimeistely ja kokonaisuuden hallinta oli ylitsevuotavaa. Simon Jenkins antaa kirkkoarviossaan St. Gilesin kokonaistaideteokselle täydet pisteet. Toteutukseen tarvittiin myös huipputiimiä ja laadukasta osaamista jokaiseen yksityiskohtaan. Nelikymppisenä sama mies viimeisteli burnoutin ja syfiliksen partaalta Big Ben-kellotornin eksoottisen, lumoavan gotiikan - päätyäkseen hourulaan Bedlamiin. Uusgotiikan faarao on unohdettu, mutta pyramidit muistetaan. Viimeisen leposijansa Pugin sai Margatesta, itse piirretyn kotinsa vierestä, tietenkin itse suunnittelemasta kirkostaan, joka on ilmaisussaan Cheadlen tekelettä pelkistetympi ja henkistyneempi. Elämä on mainiosti kuvattu tässä BBC:n dokumentissa, Richard Taylor tekee innostuksessaan kohteelleen kunniaa. Varoitus: kun itse katsoin tämän, puginilainen innostus tarttui minuunkin ja kieriskelin yöni levottomana vuoteessa visioiden uusgoottilaisia sisustusnäkyjä, nukkumatta kunnolla.

Koska uusgotiikasta oli tullut poliittinen, uskonnollinen, kansallinen ja moraalinen periaate, tyyli vyöryi koko saaren yli. Kirkkojen lisäksi nousi oikeaoppisia kouluja, köyhäintaloja, rautatieasemia (St. Pancras pelastettiin tuholta sodan jälkeen). Ne turruttavat koristeittensa painolla meitä funktionalismin penseyteen tottuneita ja ärsyttivät mekaanisuudellaan Alec Clifton-Tayloria. Koko kansakunta tuntui jossain vaiheessa rakentavan ympäristöään paremmaksi, imperiumin varoilla. Moraalinen vaikutus kantoi Saksaan saakka, jossa Puginin kollega Scott voitti Hampurin kirkkokilpailun (toteutetun kirkon tuhosivat sitten RAF:n pommit). Tämän jutun kuvitus kuvaa hyvin  uusgoottilaisen kokonaistaideteoksen loimotusta: ovi Cheadlesta, jokainen koriste paikallaan. Toinen kuva: kuka voi vastustaa trumpettimaista julistusta siitä, miten köyhäintalo täytyisi ideaalin mukaisesti järjestää?

***

A.W.N. Pugin was a dynamo, a writer of Contrasts, an architect, a decorator, a visionary, in the end, a burnt-out case. But he changed the society, forced it to think more morally under reborn Gothic Arches. His Cheadle, his Big ben, his Parliament House still arises admiration and awe how much can one person achieve in such a short life. His vision lit the society on fire and all efforts were combined to one style, to make everything better and more honest - a strange vision looking back to imagined medieval ideals with the modern equipments and means. May Pugin rest in peace after such a busy life!
Pugin: Contrasts, 1836.