Toffeeta vailla vertaa

Vaikka tietysti jokainen Englannin-ystävä toivoisi, ettei mikään koskaan ikinä muuttuisi, aina tapahtuu jotain ja usein myös parempaan suuntaan. Kuten tämäkin: Walker's toffeet ovat ottaneet linjastoonsa merisuolaversion, muodikkaasti. Se täydentää hyvin banaanin, pekaanin, lakritsin ja perustoffeiden ylpeää, suussasulavaa mallistoa. Suosittelen, vaatikaa lähikauppiastanne lisäämään hyllyille maittavia Walker's toffeita. Olkaa syömisessä kohtuulliset: myönteisen terveysvaikutteisia nämä eivät ole.

Menneisyys on vieras maa: siellä asiat tehdään toisin. Toffeet eivät makeisina ole kovin muodikkaita. Walker'sin pussi huokuu mennyttä, sen nostalgiaa, ulkoilmaa, arvokkaita pakettiautoja, poikaikää, makeisten harvinaisuutta ja laatua, perheyrityksen ylpeyttä tuotteistaan. Joulupakkauksissa toffeet ovat levymäisessä muodossa, kovana laattana, joka pitää särkeä suuhun sopiviksi paloiksi erityisellä astalolla, joka on hienommissa pakkauksissa mukana: metallinen pieni toffeevasara. Yorkshiren etsivissä Dalziel nimitti ilmakivääriä, jonka ei pitänyt aiheuttaa vahinkoa, toffee hammeriksi. Toffee hammereilla suffragetit hajoittivat näyteikkunoiden ruutuja taistellessaan naisten äänioikeuden puolesta.

Walker's käärettä tarkastellessa huomio kiinnittyy vuosilukuun 1894, firmalla on perinteitä. Omituisempi on sana Nonsuch, "ei vertaa". Kyse ei ole pelkästä tuotteeseen uskovasta markkinoinnista, vaan vauhtia on haettu historiasta. Nonsuch oli Henrik VIII:n alulle laittama palatsi, joka pyrki lyömään loistossaan mannermaiset vertailukohdat. Palatsi valmistui aikanaan, kulki käsistä toisiin ja myöhemmän kuninkaan rakastajattaren, Barbaran, viehkoista käsistä se heivattiin pelivelkojen maksuun - rakennus myös purettiin tässä yhteydessä. Historia on kiinnostava ja varsinkin Barbaraa, jota Pepyskin muistelee mielihyvällä, kannattaa Wikipediasta silmätä. Mutta juuri tämän palatsin torni ilmeisesti näkyy ja säilyy käärepaperissa.

Menneestä palatsista voimme kuvitella sen tornissa sijaitsevan juhlavan, laajan tilan, jossa Thomas Tallisin vertaansa vailla oleva 40-ääninen motetti Spem in Alium on ilmeisesti esitetty. Teos on arvoituksellinen, toffeeta mysteerillisempi ja sen esityksistä löytyy ystäväni Ralph Mooren kirjoittama erinomainen jäsentely täältä. Oma porttikokemykseni teokseen oli Willcocksin version kautta, You Tubessa ainakin tästä versiosta saa käsityksen teoksen laajuudesta ja monimutkaisuudesta.

Olen nyt pitänyt blogiani vuoden. Tämä on ollut hieno kokemus ja erikoisia yhteyksiä on löytynyt eri asioiden välillä, josta tämän päivän kirjoitus on hyvä esimerkki. Kiitos ahkerille lukijoille, pysykää mukana, Englanninmatka jatkuu!

***

I was glad when I saw Walker's adding seasalted toffees in their fleet. It is so tasty! Using toffee hammer is nostalgic to many, but also suffragets used these tools to break shop windows, for just cause, breaking the law for woman's voting right. In the wrapping papers of toffees, there is a name Nonesuch printed, referring to the famous palace by Henry VIII, which changed hands many times, ending to "the curse of the nation" Barbara Palmer, who had the palace pulled down for her gambling debts. We still can see the picture of tower in toffee papers as well - perhaps it was this very tower where Spem in Alium by Thomas Tallis was once performed. My friend Ralph Moore has made an extraordinary comparative review of this work, please take a deep look at it for your enlightment!

Brown sauce

Bed & Breakfast-paikassa kysyttiin, ottaisinko ruskeaa kastiketta pekonin ja makkaroiden ja munien kyytipojaksi. Uteliaana suostuin ja totesin, että kastike oli HP-kastiketta, tai vastaavaa. Kastikkeen keksijä Garton otti nimikkeeksi HP vuonna 1895, kun oli kuullut, että se on suosittua myös Houses of Parliamentin ruokalassa. Paljon myöhemmän pääministeri Wilsonin rouva totesi haastattelussa, että hänen miehellään on yksi vika ja se on haudata kaikki HP-kastikkeeseen. Wilson's gravy kieltämättä peittää ja dominoi kaikki maut helposti. Se on saarivaltakunnan Turun sinappi, kansallisaarre tai inhokki.

Kuten Turun sinapillakin, tavaramerkkien tiet ovat nykyaikana ihmeelliset. Alun perin Birminghamin lähettyvillä tamarindeistä, mausteista, melassista ja etikasta keitetyn tahdaksen tuotanto siirtyi yrityskauppojen kautta muualle Englannin sydänlaulumailta. Uskomattominta on, että hienostuneista kastikkeistaan tunnetut ranskalaiset ostivat Danonelle HP-kastikkeen oikeudet moneksi vuodeksi. Mitä he aikoivat? Lopettaa kastikkeen kokonaan vitsauksena? Lanseerata HP-maustetun jukurtin?  Lopulta merkki myytiin Ranskasta Heintzille, jossa se näköjään on tänäkin päivänä. Valmistus tapahtuu Alankomaissa, joten Parlamentin Voimanlähde ei ole enää perienglantilainen. Kuten arvata saattaa, konservatiivinen Englanti ei ole katsonut hyvällä kansallisaarteen omistajavaihdoksia. Meilläkin nousi protesti Turun sinapin valmistamisesta Puolassa.

Brown Saucea saa kuitenkin myös Made in UK merkinnällä. Esimerkiksi Branston valmistaa sellaista tai hienostuneempi Tiptree. Branston näyttää tarjoavan myös mielenkiintoisia chutneytä, Tiptree on hillojen ja marmeladin taattu tavaramerkki, jota itse pidän korkeassa arvossa.

Ruokakulttuurin monipuolistuminen Englannissa on merkinnyt väistämätöntä ruskean kastikkeen kysynnän laskua, kuten Guardianin artikkeli kertoo. Kysynnän muutoksiin on jossain määrin vastattu tuotekehityksellä, kevytversiot pitää tietysti tuomita suoralta kädeltä, mutta itse tykästyin jossain vaiheessa HP-kastikkeen hedelmäisempään ja miedompaan varianttiin, voisi sanoa myös knapsuversioon yltiömiehekkäästä perusliemestä. Tosikäyttäjille kastiketta saa myös neljän litran jerrykannuissa, ettei tarvitse alituiseen vierailla Waitrosessa ruskean soosin hankinnan merkeissä.

Ymmärrän, että ruskeasta kastikkeesta voi pahoittaa mielensä imperiumin hapatuksena ja sovinistisena kotkotuksena, mutta onhan se ihan käyttökelpoista sinapin ja ketsupin tavoin. Ehkä ei kovin epäterveellistäkään. Kastikkeiden osana se ajaa asiansa ja eittämättä sillä on paikkansa sellaisenaan full monty-tyyppisen aamiaisen kanssa, vahva maku sitoo yhteen tujua aamiaisteetä, munia, makkaroita, papuja ja pekonia.

***

Brown sauce - so typical English essence, is not necessarily made in the UK any longer. The famous HP sauce is made in Holland these days - sold to Heitz some years ago. Formerly, the French Danone bought it. I wonder what was their plan with it - the land of wonderful sauces - to end the story of HP for once and all? To make yoghurt seasoned with the HP? Anyway, the demand of the Brown Sauce has suffered a bit during the last decades - the product development has taken some room to compensate losses - I like the fruity version of HP - a dash of feminity added to oh-so-masculine dark combo juice of tamarins, spice, melass and vinegar.

Laulu muuttaa maailmaa

Tarkkaavainen lukija on huomannut, että blogissani on kätketty asialista kritisoida viihdemusiikkia ja sen merkitystä. Siinä on sellainen savotta, että välillä on kuitenkin tunnustusta annettava. Haluan kertoa tarinan laulusta. Laulun laulaja oli englantilainen Vera Lynn ja vuosi oli 1941. Englanti oli hätää kärsimässä yksin Saksaa vastaan sodassa. Kun katsoo you tubesta kommentteja laulusta, huomaa että monet vanhan polven ihmiset kertovat, että juuri tuo laulu piti toivoa yllä ja sen kuuleminen tuo vieläkin kyyneleet vanhojen sotureiden silmänurkkiin.

Laulu kertoo sinisistä linnuista Doverin valkeiden kallioiden yllä. Se kertoo, että taivas voi olla myrskyinen, mutta maailmasta tulee vapaa. Paimen tulee kaitsemaan laumaansa, laakso kukoistaa ja Jimmy-poika voi mennä rauhassa nukkumaan omassa pienessä huoneessaan. Tämä tulee tapahtumaan jo huomenna.

Laulu ei lupaa paljon, mutta se luo toivoa pienillä asioilla. Ne eivät tunnu mahdottomilta, vaan itsestäänselviltä. Laulussa ei ole mitään tyhjää hehkutusta ja uhoa: se ei tarvitse monimutkaisia perusteita moraaliselle ehdottomuudelleen. Siniset linnut ovat tietysti lentäjiä Spitfire-koneissaan noiden ikonisten kalkkikallioiden yllä, taivaan sinessä, meren mainingit alla. Vera Lynn esitti laulun lukemattomia kertoja. Valitsemassani esityksessä kannattaa keskittyminen kohdistaa laulajan ääneen. Hän laulaa hitaasti ja hän muovaa äänellään kuvaa korkeuksista kallioiden yllä, miten kone liukuu ilman avaruudessa jyrkänteet alapuolellaan. Kun laulajan äänen sävyihin ja "over" ja "Dover" sanojen ääntämyksen liukuun keskittyy, tuntee itsekin korkeuksien huimauksen ja toivon kohinan korvissaan.

Laulu on erittäin pelkistetty, se keskittyy vain olennaiseen ja valaa toivon pienillä asioilla, eleettömästi. On vaikea kuvitella kappaletta, jossa englantilainen järkähtämättömyys olisi hienommin ja koruttomammalla understatementilla ilmaistu. Tässähän se on.

***

Vera Lynn teki muitakin lauluja, mutta ne eivät Doverin kallioiden tavoin vältä hehkutusta. Hienoja ne ovat, vaikkapa There will always be an England, joka on vähän renkutus ja Kubrickinkin käyttämä We'll meet again, jossa Veran tumma ääni soi komeasti. Pitkän uran tehnyt laulajatar on 101-vuotiaana edelleen todistamassa Englannin hienoimmista hetkistä ja päättäväisyydestä.

***

Klassinen musiikki kärsii tässä tappionsa, mutta ei Stanfordin Blue Bird ole huono kuorokappale. Se kertoo saman tarinan vähemmillä tunteilla, abstraktimmin: sopraanosoolo nousee omiin korkeuksiinsa kuin lintu, kuin hienostunut ja sulava lentokone, kohti huomista. Suomalaisen Lumen Valo-kuoron esitystä ei tarvitse kärsiä eikä hävetä.

***

This text is about the Vera Lynn song the White Cliffs of Dover. It is an English gem of a song: since 1941 it has been filling hearts with hope, with its simple and effective word-painting, the lilting words of Vera, illuminating the heights over those iconic cliffs and freedom. The last link is to the Finnish vocal group Lumen Valo (literally light of snow) and their interpretation of Stanford's quiet masterpiece, The Blue Bird.

The White Cliffs of Dover

Vera Lynn

There'll be bluebirds over
The white cliffs of Dover
Tomorrow
Just you wait and see

(I'll never forget the people I met
Braving those angry skies
I remember well as the shadows fell
The light of hope in their eyes

And though I'm far away
I still can hear them say
Thumbs up...
But when the dawn comes up

there'll be bluebirds over
The white cliffs of Dover
Tomorrow
Just you wait and see)

there'll be love and laughter
And peace ever after
Tomorrow
When the world is free

The shepherd will tend his sheep. 
The valley will bloom again
And Jimmy will go to sleep
In his own little room again

there'll be bluebirds over
The white cliffs of Dover
Tomorrow
Just you wait and see

there'll be bluebirds over
The white cliffs of Dover
Tomorrow
Just you wait and see...

Lauluntekijät: Johnny Mercer

Kappaleen The White Cliffs of Dover sanoitukset © Shapiro Bernstein & Co. Inc.

The Blue Bird

Charles Villiers Stanford

The lake lay Blue, below the hill.
As I looked, there flew across the water
cold and still, a bird,
Whose wings were palest blue.

The sky above was blue at last.
The sky beneath me blue in blue;
A moment, ere the bird had passed.
The lake lay blue below the hill.

Original Source - päivittäistavarataivaassa

Günther Grassin Koiranvuosia-romaanissa sankari toteaa pessimistisesti, ettei pesemällä saa mitään puhtaaksi. Varmaan näin, mutta Original Source tuotesarja tekee yrityksestäkin hauskempaa. Tutustuin sarjaan aikoja sitten Boots-myymälöiden tarjouksessa 1 £ / suihkusaippua, 250 ml ja mielistyin vahvaan väriin, hyvään, mehevään tuoksuun ja paketin humoristiseen tilastolliseen tekstiin. Luonnolliset ainesosat on ilmoitettu paketissa: 7 927 Tingling leaves in mint and tea tree tai 157 relaxing flowers in lavender & tea tree. Aloin raahata näitä matkoilta kotiin: tuon niitä sen verran reilusti, että varmasti riittävät. Välillä olen tilannut Ebaysta täydennystä. Jos lentokentällä on tuntunut, että ruumaan ei mennyt tarpeeksi puteleita, voi viime tipassa suorittaa käsimatkatavaroihin särkymävaraa. Sitäpaitsi tarjolla on monesti pieniä, hauskoja matkakokojakin, tosin vain sitruunan ja mintun hajuisena. Hyviä nekin.

Viimeksi jouluna Boots uudisti punnan kappale tarjouksensa, mutta sulki kosteuttavat sarjat sen ulkopuolelle, palautin ne kiltisti hyllyyn ja marssin Morrisoniin ostamaan niitä punnalla kipale. En ole pihi, mutta hyödynsin paremman tarjouksen kilpailijalla. Jos nämä kaksi pettävät, kannattaa kokeilla Superdrugia. Valikoimat vaihtelevat, joku uutuus saattaakin löytyä naapuriputiikista. Kosteuttavat saippuat voivat olla sydäntalvella hyviä, jos iho kuivuu, mutta perustuotteetkin ovat omassa kokemuksessani olleet niin laadukkaita, etteivät ne kuivaa ainakaan minun ihoani tarpeettomasti.

Yritin saada Tarjoustaloa eli Tokmannia ottamaan Original Sourcen valikoimiinsa. He kiittivät ehdotuksesta kohteliaasti, mutta muutosta ei ole tullut. Iänkaikkiset, geneeriset, innostamattomat suihkusaippuat täyttävät yhä hyllyjä. Veljeni aivan oikein huomautti Tokmannista, ettei se tarpeeksi tarjoa kuluttajille elämyksiä. Olen aika varma, että Original Sourcen tapainen tuote nostaisi hieman nuutunutta imagoa ja sopisi ketjun sinänsä humoristiseen nimeenkin. Luulen, että kuluttajana olisin valmis maksamaan yhdestä suihkusaippuasta jotain 1,50-2,00 €, mutta odottaisin tietysti heidän tarjouspaiviään, jolloin vetäisisin koriini aika setin noita: parhaalla mahdollisella hinnalla ja vielä laatutavaraa. Sarja ei pröystäile ekoteoillaan, mutta antaa kuitenkin jokseenkin luonnonmukaisen vaikutelman, joka vetoaa varmasti myös ns. vastuullisempiin kuluttajapiireihin.

Muistelen erityisellä lämmöllä sarjan Limited Editioneja: aivan mahtava oli syystuoksu nokkonen ja villikirsikka. Pullon kyljen koristeena oli öinen maisema, jossa twinpeaksilainen pöllö loi hirvittävää tunnelmaa. Suihkusaippua oli tummanpunaista ja valui ihollani kuin paksu veri. Se tuoksui uskomattoman hyvälle makaaberit lähtökohdat huomioon ottaen. Myös sitruunantuoksuinen saippua on hyvin onnistunut, inkivääri on hyvä kuin mikä, vain merisuola&mustapippuri-versio tuoksui hieman vessanpesuaineelle, muuten tuotteet ovat olleet mainioita. On oikeastaan hienoa, ettei näitä ole toistaiseksi tuotu maahamme, ei tarvitse pelätä, että Brexit veisi ne hyllystä.

Joka haluaa heidän uskomattoman kiehtovan valikoimansa tarkastaa ja haluaa ottaa yhteyttä maahantuonnin perustamista varten, ottakaa toki yhteys tänne. Voi ei, heillä on Lemon & Chilliäkin! Ja kesätuoksua vadelma & raparperia!

***

Original Source shower gels are fantastic. Colors are brilliant, they smell so good and the bottle texts are humorous and entertainingly statistical. When Boots, Morrison or Superdrug place 1 £ / 250 ml offer on them, I go and grab them and fill my luggage with those bottles full of original, colorful juice. My favorite was the Limited Edition Nettles & Wild Cherry, with nocturnal picture of an owl. In shower it was a bit psychotic to use, deep red like blood, but smell was much, much better. And it did the job: me left the shower cabin cleaned and my skin smelling so good!

The Lollipop Man - Sir Thomas Beecham, 2nd Baronet

Sir Thomas Beecham oli merkittävä englantilainen kapellimestari, musiikkimaultaan hyvin mielenkiintoinen. Hän oli myös henkilönä eksentrikko, jos joku on sellainen. Varakas pilleritehtailijan poika pystyi vanhempiinsa välit selvitettyään keskittymään siihen mitä elämässään halusi - kokoamaan ja johtamaan orkestereita, valitsemaan omaa repertuaariaan niihin, harrastamaan ranskalaista kulttuuria ja elämäntapoja huomiotaherättävästi. Guardianin 6.4.2001 artikkeli summeeraa hyvin Beechamin pujopartaista persoonallisuutta ja toinen linkki listaa keskeisen ohjelmiston, johon keskityn.

Ohjelmiston suuren osan muodostaa sekalainen, viihdyttävien orkesterikappaleiden valikoima, joita Beecham itsekin nimitti surutta "lollipopseiksi" eli tikkareiksi. Tyypillisiä ovat erilaiset alkusoitot ja lyhyehköt orkesteritutkielmat. Rossinin alkusoitot, Chabrier'n, Massenetin, Berliozin ja monimuotoinen ranskalainen kevyt osasto ovat tyypillisesti tätä koria. Näissä Beecham ei jää pohtimaan, onko musiikilla syvällisempää merkitystä, hän viihdyttää ja viettelee kuulijaa häikäilemättömästi. Orkesterisointi on usein uskomattoman hiottu, kaunis, voisi jopa sanoa syvällinen. Massenet'n Neitsyen kuolonuni on hieno esimerkki yllätyksistä mitä Beechamilla on tarjolla.

Toinen kori muodostuu wieniläisklassisesta ohjelmistosta, Haydnin, Mozartin, Beethovenin ja Schubertin sinfonioista. Esityksiä voi pitää vanhentuneina, mutta ne ovat täynnä iloa hienosta musiikista ja esittämisen riemua. Tässäkin Beechamin valinnat ovat omaperäisiä, hän välttää massivisia teoksia, Beethovenin 9. ja Brahmsin 4. eivät ole hänen suosikkejaan. Sinfoniarepertuaaria edustavat myös Bizet'n C Sinfonia ja Berliozin Fantastisen sinfonian kuuluisa levytys.

Kolmannessa korissa on Delius, jonka musiikkia Beecham teki tunnetuksi. Hänen runsaissa levytyksissään on erityistä auktoriteettia ja parhaimmillaan tämän ranskalaisvaikutteisen säveltäjän musiikki tuntuu Beechamin näpeissä viehättävältä tunnelmoinnilta. Sibeliusta Beecham arvosti myös ja esitti Sinfonioita Beechamiksi varsin kattavasti. Sibelius itsekin kunnioitti Beechamia ja oli tyytyväinen näin hyvään markkinamieheen. Slaavilaista mystiikkaa Beecham viljeli myös Borodinin Polovetsialaistansseissa, hieno levytys.

Oopperakorissa on uraauurtava työ Richard Straussin teosten parissa, Berlioz ja Mozart - panos, sekä oivallinen Carmen Victoria de los Angelesin kanssa.

Mutta viides kori on sisällöltään omituinen, suorastaan perverssi. Kun Beecham sai vapaa-aikaa, hän vetäytyi tutkimaan Händelin lukemattomia oratorioita ja oopperoita - ja saksimaan ja sovittamaan parhaita paloja kaameiksi baleteiksi. Beecham lähes inhosi Bachin vakavuutta, mutta Händelin musiikki, Berliozin mukaan sisällöltään "possua ja olutta", vetosi häneen viihdyttävyydellään ja välittömyydellään. Sarjoilla on wodehouselaisia nimiä, kuten Love in Bath - näitä kuunnellessa niille alkaa väkisinkin suopua, niin viihdyttäviä ne ovat. Hardcore-fanit voivat vielä kaivaa esiin Beechamin pianistivaimolleen sovittaman Händelin "pianokonserton", jonka kaunis hidas osa on Händelin viulusonaatin sovitus. Kaikesta epäortodoksisuudesta huolimatta Beechamin perintö on suppeanakin rikas ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen sekä elämäniloisille, että varsinkin ryppyotsaisille musiikin ystäville.

***

To the memory of JL

Sir Thomas Beecham was an English eccentric if there ever was one. He had a limited, but highly interesting repertoire, and we should treasure his famous "lollipops" and his strange Handel ballets, like "Love in Bath" - his best cuttings and arrangements of many Handel oratory and opera highlights. His recordings very often delight the hearts of all the friends of good music. He was able to get the most from the orchestras and never took anything too seriously. But he can be deep too - his love to the French repertoire was real, like his reading of Faune by Debussy testifies. Please play it to the memory of JL, one of the best in the band of brothers of good music.