Maisemia ratin takaa 1: autoista

Gustave Flaubert, ranskalainen, vastusti englantilaisten tuomaa kotkotusta, rautateitä. Peruste oli hyvä ja paikkaansa pitävä: sittenhän ihmiset voivat matkustaa joukolla johonkin olemaan typeriä. Tämähän on pätenyt sittemmin myös lentoliikenteeseen. Yllättäen autoilu kuitenkin olisi voinut saada Gustaven tapaisen Vanhan Mörön siunauksen - siinähän porukka on yleensä rajoitetumpi ja matkan voi tehdä myös helposti yksin, koko muuhun maailmaan pahastuneena.

Autoilusuhde alkaa tietysti jo pienenä auton takapenkiltä ja leluista. Opettelin ajamaan vanhan mallin Escortilla ja harmittelin, kun luovuimme kakkosautonamme olleesta porrasperäisestä Morriksesta, joka oli tyylikäs kuin mikä. Matchboxin leikkiautoissa oranssi Mini oli yliveto. Se voitti yleensä pikkuautojen mäkikilpailun.

Englanti ei kuitenkaan ollut käyttöautopuolella se kaikkein onnellisin horisontti 1970-luvulla. Sota oli voitettu, mutta nimi Leyland ja heidän Allegronsa ei oikein tuntunut voittajan valinnalta:
https://www.carthrottle.com/post/10-of-the-worst-british-cars-ever-made/

Autoteollisuus sinnitteli jotenkuten ja viimeistään 80-luvulla alkoi tehtaiden nurkkien valtaus. Kävin 1990-luvun puolessavälissä Oxfordin legendaarisilla Morris-tehtailla, linjoilla valmistui silloin BMW:n omistuksessa Rovereita, kun muualla maassa tehtiin uusissa tehtaissa Hondia ja Nissaneita. Huippukohta Cowleyn tehtaalla oli robotin avulla kiinnitettävän tuulilasin kohdalla katosta tipahtava practical joke hämähäkki, joka säikäytti robotiikkaan syventyneen seurueen.

Käyttöautojen ulkopuolinen maailma oli toista, Jaguarit, Rolls-Roycet, Roverit, MG:t, Lotukset, Bentleyt, Morganit ovat yhä osa kollektiivista autoiluun liittyvää piilotajuntaamme ja niiden ratissa olemme villeimmissä päiväunissamme, eikö niin? Autoilussa britannian luokkayhteiskunta näkyy selkeänä siinä missä marmeladin käytön tottumuksissa. Ja hyvän ja pahan maun välillä on myös selkeä ero. Täytyy sanoa, että autoelämäni vaikeimpia hetkiä oli se, kun tajusin että Jaguarilla on myös farmarimalli ja sen saa dieselkoneella. Sellaisella ei tunnu olevan mitään tekemistä E-Typen tuottaneen merkin kanssa, tuon mallin joka on ilmiömäisen kaunis, ruokaisa ja hirvittävä ajaa tehojensa ja ohjauksen puolesta.

Olen pitänyt Jeremy Clarksonin intohimoisesta suhteesta tekniikkaan ja hän osaa myös olla häpeilemättömän nostalginen. Autosuhde on aina sellainen, autot ovat nyt parempia kuin koskaan ja silti menneessä on jotain puoleensa vetävää, keinonahan tai aitojen puupanelien maailmassa. Joku Ford Capri onnistuu aina säväyttämään liikenteessä näyttäytyessään vaikka se olisi millaisessa kunnossa ja vaikka teknisesti sillä ajaminen on turvallisuusriskin lisäksi ympäristörikos. Ne ovat eläviä museoesineitä ja niiden arvo voi olla huomattava.
http://www.thisismoney.co.uk/money/cars/article-3706797/10-common-cars-70s-80s-extinct.html

Ajattelin jatkaa seuraavalla kerralla siitä, mihin autoteollisuutta ja siihen liittyviä yrityksiä ja yhdistyksiä ei yleensä yhdistetä, kulttuuriarvoista.

***

Scenery behind my steering-wheel. I concentrate this update to cars. In 1970's, the reputation of UK car industry was not the best. Still, there has always been a gap between ordinary cars and sporting cars. Racing green has kept its very lively color for England, in nostalgy, yes, but that has also helped some high end factories to keep their highly appreciated position in market. Not actually dominating, but what a niche it is! And if seeing Ford Capri today in traffic and you are not turning your head, there must be something wrong with your neck!

Oikea siirto - the right move

Tämänkertaisessa kuvassa ollaan erään vanhimman englantilaisen yksityistalon edessä. Talo on Lincolnin Steep Hillillä sijaitseva The Norman House, jonka alimmat osat ovat noin vuodelta 1190. Esimerkiksi Pariisin muutamat harvat säilyneet keskiaikaiset asuintalot ovat huomattavasti tätä Aaronin, rikkaan kauppiaan omistamaa taloa, nuorempia. Sivumennen sanoen, englantilainen tapa nimetä taloja talon nimillä osoitteen sijaan on monesti hämmentävä, huonoimmillaan raivostuttava! Tapaa voi puolustaa kuin entinen historianopettajani: "Ee... mut... pitää tietää!"

Kuvan talo tuskin on myynnissä, mutta kiinteistövälittäjäsivustolta löytyy vaikka mitä
http://www.rightmove.co.uk/
Paikkakunta sisään ja etsimään unelmien asuntoa parhailta kulmilta. Tarjontaa on hämmästyttävän paljon, joillakin paikkakunnilla tuntuu, että melkein koko asuntokanta on vuokrattavana tai myynnissä. Katuja kävellessä voi tehdä saman huomion. Nyt tarjontaa on kovasti ja hinnat suhteellisen edullisia (en puhu Lontoosta), Englannissa on ollut asuntokuplia ja hinnat ovat olleet huomattavan korkealla, kysyntä rajua ja ihmiset ovat ottaneet vapaaehtoisesti kovan mortgage taakan kannettavakseen. Kuten Suomessakin, sijainnilla ja paikalla on väliä, ollaanko muodikkaalla alueella vai syrjässä kaikesta kehityksestä, onko talo remontoitava pommi vai täysin laitettu uusiksi, onko se mahdollisesti suojelukohde (grade, eriasteisia) - kaikella on vaikutuksensa hintapyyntöihin. Niillä on myös taipumus olla epärealistisia, joka välillä myönnetään jopa mainostekstissä.

Rightmoven sivustot ovat minusta mukavan toimivat. Parhaassa tapauksessa talon saa näkyviin edustavina kuvina. Niistä voi edetä pohjakaavaan, joka on parhaassa tapauksessa selkeä ja ilmoittaa jopa kerrospinta-alan neliöjalkojen lisäksi myös neliömetreinä. Hienoa palvelua on sijaintikartan taipuminen katunäkymäksi, jossa voi käyskennellä mahdollista kotia mittaillen ja tutkailla etäisyyttä palveluihin.

Jos aikomus kehittyy astetta vakavammaksi, katsotaan jo yksityiskohtia - onko asunto omalla tontilla vastuineen (freehold) vai vuokratontilla (leasehold), jolloin on syytä katsoa sopimuksen pituus. Se voi olla voimassa kirkkaasti elinajan ja siten huoleton, jos vuokran taso on kohtuullinen. Veroluokalla on myös merkitystä ostopäätökseen ja myös talon energiataloudellisuusluokituksella. Brexit tietysti vaikuttaa suuresti siihen, onko haaveilussa ylipäänsä mitään järkeä...

Asuntoa haaveileva voi keskittyä tietylle alueelle  - on hyvä seurata aluetta pidemmän aikaa ja saada kuvaa millaista tarjonta on ja millä hinnoilla asuntoja menee oikeasti kaupaksi. Sivustolta pääsee seuraamaan jopa saman asunnon kauppahintojen historiaa - tiedot ovat ilahduttavasti julkisia, kun niihin vain huomaa päästä kiinni oman haun lisätiedoissa. Ehkä kiehtovimpia kohteita ovat suuret kartanomaiset maalaistalot, jotka ovat toivottomasti ylihinnoiteltuja tai oman budjetin yläpuolella...

***

Today's photo is one of the oldest private house in Britain - The Norman House in Lincoln. No, it is not available on Rightmove, but this real estate paradise page is a wonderful place to dream of house in England, to look for photos, floorplan, street view, past prices for this apartment etc...

An Englishman in Bay City

Robert Mitchum on Marlowe, ei Humphrey Bogart!

Yksi mielestäni kaikkein englantilaisimpia hahmoja on Raymond Chandlerin yksityisetsivä, dekkari Philip Marlowe. Keskellä Kaliforniaa liikkuva Marlowe tuntuu olevan juureton, yksinäinen soihdunkantaja rikollisessä pimeydessä ja viihtyvän kaikkialla yhtä huonosti. Hän yrittää tehdä työtä, uskoo siihen, vaikka ei enää paljonkaan usko yhteiskuntaan ympärillään. Poliisit eivät ole bobbyja, he voivat olla valettuja samasta unfair playn aineksesta kuin sliipatut konnat.

Tuo runollinen irrallisuus, tuo tapa heittää sukkeluus vaikka tietää ettei se tule koskaan ymmärretyksi sitä seuraavaa nyrkiniskua paremmin - siinä on jotain sivistynyttä, syvälle haudattua, joka ei suostu kuolemaan vaikka onkin kaukana emämaastaan, keskellä jotain uutta ja nousukasmaista, jota ei kestä kuin kahvin ja ruisviskin voimalla. Yhdessä kohtauksessa Marlowe uuttaa hartaudella kahvia ja tarjoilee sitä hämmästyneelle poliisimiehelle. Kohtaus olisi naurettava jos Phil aamutakkisillaan hauduttelisi teetä - ja silti kyse on samasta asiasta, lohdutuksesta.

Chandlerin Englanti-yhteys ei ole satua. Hän todella vietti nuoruuttaan Englannissa seitsemän vuoden herkästä iästä alkaen Dulwich Collegessa ja palasi 1912 Amerikkaan. Ensimmäisissä kertomuksissaan myöhemmällä iällä hän otti mittaa Englannin dekkariperinteestä. Marlowen nimi on viittaus Shakespearen aikaiseen näytelmäkirjailijaan, joka toi maailmaan ensimmäisen Tohtori Faustus näytelmän, ja kaimansa tavoin kerjäsi hankaluuksia, vielä huonommalla onnella, tullen ilmeisesti puukotetuksi kapakkatappelussa, naisen tai miehen vuoksi.

Chandlerin tuotanto on kiehtova, itse pidän Marlowen ohella kovasti Hirvi-Malloyn juurevasta hahmosta, joka lähtee liikkeelle tietysti naisen vuoksi. Chandlerin teokset ovat elegisiä, niissä on jotain hirvittävän alistunutta, massiivista menetystä, kiirastulimaista koettelemusta kaukana kadotetusta paratiisista ja sen järjestyksestä. Hänen suhteensa vaimoonsa Cissyyn on myös omituinen takertuminen vanhempaan äitihahmoon, kokeneeseen naiseen, jolla on historia. Oliko todellinen rakkaus jäänyt toiselle puolen Atlantin sisäoppilaitokseen?

Chandlerin kirjailijatuotokset ovat komeat, mutta ne eivät syntyneet helpolla. Vaiheet olivat monet ja episodi Hollywood-käsikirjoittajana paljastaa myös huvittavasti hänen englantilaisuuttaan. Hänellä ei ollut aavistustakaan miten kaupallinen koneisto toimi, mutta kielen osaaminen ja vivahteiden taju tekivät hänen panoksestaan eksentrisyydessäänkin relevantin. Tuskin hän sen paremmin olisi viihtynyt Englannissakaan, lyhyet oleskelut olivat väkijuomilla kyllästetyt. Chandler, Marlowe toteuttivat itse itselleen määräämää tuomiota suorittamalla elämää eksentrikkona niin hyvin kuin pystyivät, pitämällä kiinni niistä kunnian rippeistä mitä oli, keskellä toivottomuutta - mutta huumorilla ja turhia tunteilematta. Ainakin Marlowen kohdalla se toimi.

***

Philip Marlowe - Raymond Chandler's shamus hero. Chandler did learn writing and reading in Dulwich college, his literal hero's name was borrowed from playwriter Christopher Marlowe and even some reckless habits for fist-fighting are of same source. I have enjoyed Chandler's books, specially that one with the old giant with lust for Velma. I like the meticulous, stubborn nature of Marlowe, his melancholy wandering in the purgatory of California, his brave stiff-upper-lipness and his sophisticated sense of humor - and a well-kept, inlocked, deeply buried longing to...England?

Englannin kasvot

Kiitos ahkerille lukijoille. Lukijatilastot ovat olleet mykistäviä ja kuluneen sanonnan mukaan ne vetävät nöyräksi. Ei kuitenkaan niin nöyräksi, ettei päivityskynnys nouse liikaa. Aika on mennyt viime päivinä muissa haasteissa, miettien sitä, mitä Avonin Joutsen tarkoitti sanoessaan, että Tanskanmaassa on jotain mätää. Shakespearen vaikutus kieleen ja kulttuuriin on iso juttu, melkoinen möhkäle kevytmieliseen päivitykseen. Mikä rajaus olisi? Ainakin Myrsky - The Tempest ja sen perintö kiinnostaisi - menee kotimaiseen Prosperoon, Paavo Haavikkoon saakka.

Shakespearekultti vilahtaa Simon Schaman sarjassa Britannian monet kasvot, jonka pari osaa on vielä  Yle Areenassa nähtävillä. Schama on pitkän linjan kulttuurityöläinen, joka aloitti omituisilla aiheilla kuten Landscape and Memory, mutta on kulkenut tavanomaisimpiin aiheisiin ja tiukempiin rajauksiin - History of Britain ja Rembrandt's eyes. Schaman uraa seuratessa tuntuu huvittavalta, että intomieli on iän karttuessa vain lisääntynyt. Kädet viuhtovat ja kieli artikuloi voimakkaasti. Mutta mark my words, hänellä on tietoa ja osaamista tehdä paljonpuhuvia rinnastuksia. Hän menee syvälle ilmeisen alle. Esimerkkinä siitä hienovarainen vihje Horatio Nelsonin ja Dianan hautajaisten rinnastuksesta ja naisten kohtelusta. Tai koirankorville rispaantuneen Rolling Stone lehden esittely, jossa Lennon ja Yono poseeraavat vaikuttavassa rakkauskuvassa viisi tuntia ennen päättymistä.

Suosittelen lämpimästi, erityisesti niille joita muotokuvataide ei voisi vähempää kiinnostaa.
https://www.amazon.co.uk/Face-Britain-Nation-through-Portraits/dp/0670922293/ref=pd_rhf_dp_p_img_1?_encoding=UTF8&psc=1&refRID=YXG15TFJFHAVQ35D5FE9

Valitsin kuvaan ystävälliset ja avuliaat Englanti-kasvot: Norwichin katedraalin opas. Hän tunsi rakennuksen isoja ja pieniä yksityiskohtia myöten ja oli kohtelias ja ystävällinen, kulttuurin kulmakivi siis.

***

The faces of England - what a subject! My cover face is from Norwich cathedral, she knew it all and was polite and friendly. For even more enthousiasm, you should seek for embarrassment of riches by Simon Schama and his marvellous Faces of Britain - a book or TV show. The Show it is, because of Simon's windmill-like hands and big gestures and strong articulation. His ability to raise new thoughts and interesting, beyond obvious comparisions is masterly. Gun stuff. Warmly recommended.

Paha valtio

Englantilainen sisäpolitiikka muistuttaa monessa suhteessa kotimaista politiikkamme. Puolueiden suhde valtioon on yksi niistä. Cameronin aikana konservatiivis-liberaalinen hallitus halusi oikaista valtion finanssien epätasapainoa. Tuloksena oli meiltäkin tuttu tiukka linja, austerity, joka tarkoitti valtion resurssien vähentämistä. Kun britit eivät käytä juuston leikkaukseen höylää, he eivät tunne sitä myöskään budjetinlaadinnassa. Paikallishallinnon ja valtion leikkaukset voivat kohdentua hyvinkin tarkasti ja olla huomattavia. Kohteina ovat olleet esimerkiksi terveyshallinto, koulutoimi ja poliisit. Viime mainitulla on ollut erityisen suurta merkitystä, koska Theresa Mayn ajamat poliisiresurssileikkaukset tulivat hänen vaalikampanjassaan ikävällä tavalla esille, melkein aiheuttamalla labourin Corbynille yllätysvoiton.

Pahan valtion retoriikassa pahan ytimessä ei ole pelkästään kantokykyyn nähden ylimitoitettu virkamieskunta, vaan myös sen tehottomuus. Pelastuksen tarjoavat markkinat ja niihen sopeutetut mallit, yksityistäminen, markkinoilta ostaminen, kilpailutus. Julkisia tehtäviä onkin siirretty markkinoiden hoidettavaksi, pysäköinnin valvonnasta vankiloiden ylläpitämiseen, rautatieliikennöinnistä hätänumeropäivystykseen. Tulokset ovat olleet vaihtelevia, parhaimmillaan yksityisen sektorin toiminta lisää palvelujen tarjontaa ja hinta on edullisempi, mutta myös päinvastainen on mahdollista. Pahimmillaan yksityistettu toiminto on väärien hätänumerosoittojen tehtailua palvelusopimuksen mukaisten suoritteiden riittävän määrän tuottamiseksi, mikä tapaus tuli ilmi Englannissa muutama vuosi sitten.

Valtion tekemiset ovat monesti sanoinkuvaamaattomia myös myönteisessä mielessä. Niistä ei nosteta turhaa meteliä, koska niissä ei ole mitään mediaseksikästä. Ruokamyrkytys ravintolassa on uutinen, mutta ei se, että sieltä ei saa myrkytystä - valvonta on toiminut. Toiminta voi olla myös laajaa ja suhteellisen vähän tunnettua aivan muista syistä, esimerkkinä tiedusteluvirasto Cheltenhamissa
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/GCHQ
Sen rooli nousi otsikoihin Snowden- jupakassa. Työllistävä vaikutus on suuri. Vaikka poliittiset spin doctorit, poliittiset hallituksen markkinoijat, ovat viime vuosikymmeninä saaneet näkyvää roolia, ei valtion viestintä ole aina valistavassa mielessä onnistunutta, vaan jää propagandamaiseksi ja median uutisnäkemys on vastaavasti kielteisempi.

Valtion roolin oheneminen on voinut hidastuttaa palkkakehitystä ja joidenkin alojen houkuttelevuutta,  perusopetuksen opettajat ovat kärsineet, kun taas julkista tehtävää perinteisesti suorittaneet yliopisto-opettajat ovat korostetun yksityistettyjä toiminnassaan - ja sen myötä palkkauksessaan. Valtiolle jääneet ovat taas nouseet edustamaan jotain tiettyä vaikeasti saatavilla olevaa osaamista, joka ansaitsee myös markkinapalkan, vaikka toiminnan tehokkuuden mitattavuus tai mitattavuus ylipäänsä voi olla hämärän peitossa. Tällainen rooli voi olla monimutkainen ja epäselvä julkisen vallan käyttäjän ja markkinatoimijan hybridi, jossa pahimmillaan yhdistyvät molempien kielteisimmät puolet. Valtion rooli rauhan säilyttäjänä on tietysti kallista ja tehotonta, mutta jos siinä epäonnistutaan, se se kallista on.

Päivän kirjavinkki on Toynbeen ja Walkerin mainio Dismembered - how the attack on the state harms us all.
https://www.amazon.co.uk/d/Books/Dismembered-Why-assault-state-harms-us-all/1783351209

***

This sunday's preach is about how bad a state can be - in politic rhetorics. Yet, there are many State functions that are actually quite effective and not at all overstaffed. No fuss is made of successes in some public services, besides security, state has also many quality control for example in restaurants, quality of public services, schools, social care, infrastructure to name a few. In England there is a lively ongoing discussion if the austerity policy should come to its end. But ongoing negotiation on Brexit and its cost casts a long shadow on this subject. Toynbee and Walker made an excellent book (published May 2017) on the role of the State, my warmest recommendations to that.