Jakemans - kurkkupastillien aatelia

Muistaako joku vielä Merijalin kovat, isot pastillit, joiden sisällä oli tervanmakuista pehmeää ainesta? Minä muistan ja olen katkera, kun niitä ei enää ole. Eilen valitin Fishermaneista, mutta nyt pukkaa positiivista päivitystä. Kun kävin Bostonissa, vanhalla mantereella, pikku kaupunki teki hyvän vaikutuksen. Joen uomat olivat syvät ja saviset, kirkon torni toimi majakkana merenkululle, söin fish&chipsiä ja yritin pitää itseäni lämpimänä Pohjanmeren tuulessa. Kaipasin hyviä kurkkukarkkeja.

En muista oliko se jo Bostonissa, kun vierailin Tavernerin haudalla St Botophin "Stump" kirkontornin alla, sen majakan, tuon miehen, joka sävelsi niin kaunista musiikkia, jonka Cromwell järjesti kunnallispolitiikkaan, siellä laivassa astellessaniko jo imeskelin Jakemans pastilleja? Ne ovat paikallista tuotantoa ja saatan niitä suositella. Päätuote, se musta pussi, on paras. Se aniksen maku on jäljittelemätön, vahva ja häikäilemättömän mausteinen, anislajikkeen täytyy olla aivan erikoinen, täyteläisen aromaattinen. Mentholin ja aniksen yhdistelmä rauhoittaa kurkun, mielen ja aiheuttaa pasiliskoille ja viiruksille paniikkireaktioita. Kirjoitan tätä salaa, koska vaimoni ei voi sietää anista. Perustuotteen lisäksi muutkin versiot ovat erinomaisia, mutta pidän perustuotteen maun jäljittelemättömyydestä. Se on pahasti addiktoiva kaiken muun lisäksi. Yrityksen sivuilla heijastuu vielä vanha kunnon erityinen transatlanttinen suhde.

Jakemansin tuotteet ovat todella vanhanaikaisia. Ne on edullisesti hinnoiteltuja. Niissä on sokeria. He yrittävät vain vähän moderneja kotkotuksia kuten sivun maininta gluteenittomuudesta. Makeiset ovat kovia, mutta eivät huonolla tavalla: niiden haptisuus on miellyttävä ja läpinäkyvä päällys rapisee juuri sopivasti. En ole nähnyt näitä koskaan Suomessa. Kohdemarkkinointi on jo tehty: kaikki joille olen näitä tarjonnut, ovat kehuneet. Jos kotimaiset kauppiaat laiskuuttaan tai negatiivisuuttaan eivät tartu näihin - on toinenkin tie. Amazonista näitä saa, ja kun tilaa melkein kolmen kilon paketin, saa imeskeltävää. Tuotteet tulevat todella kalliiksi, kun pitäähän tosifanin lähteä käymään myös paikan päällä Lincolnshiressä.

***

There is no place like Boston, Lincolnshire: its famous Stump, Taverner's tomb under that, the river, the sea, the chilly wind and incomparable Jakemans pastilles against that. The incomparable anis flavour is wonderful, the original is the best, but other products are also that old-fashioned stuff, nostalgic and perfect for soothing the angry throat! Long live Jakemans!

Fisherman's friends

Atlantin kalastus on muuttunut vuosikymmenien aikana teolliseksi. Ennen kalastajat taistelivat herooisesti merta vastaan heikolla kalustolla, henkensä kaupalla ja rakastivat elementtiä, josta sai kovalla työllä toimeentulon. Nyt kaikki on suurempaa ja kasvottomampaa, eikä välttämättä kaikkea tehdä niin vastuullisesti kuin turskapaketeissa annetaan ymmärtää. Henkilökohtaisesta vaarasta ollaan edetty kalastuksen köyhdyttäviin ympäristövaikutuksiin ja kapitalismin haittapuoliin.

Mielikuvissamme merikarhukalastajat suuntaavat merille väkevien pastillien voimalla: ne rauhoittavat ärtynyttä kurkkua ja poistavat raskaiden huvien jälkituoksuja. Olen ollut pitkään näiden kalastajille kehiteltyjen pastillien suurkuluttaja. Kuluttaisin niitä enemmänkin jos toteutuisi kaksi asiaa:

1) Miksi Fisherman's Friend suosii sokeritonta? En tajua tätä ollenkaan. Noissa on niin vähän sokeria että lihominen ei ole vaarana ja keinotekoiset makeutusaineet tuovat makuun väärän sävyn.

2) Lakritsiversiota (keltainen paketti, Aniseed) pitäisi olla saatavissa koko ajan. Se on tehty sokeriin. Sitä on välillä saanut Tokmannilta, jolloin hamstraan sitä. Sellaista kelpaa pitää öljykangastakin taskussa vilustumisoireiden varalta.

Kuvan satsi on tuotu Haaparannalta - valikoima on monipuolinen, mutta sokerilliset ja lakritsalliset loistivat poissaolollaan. Silti hunaja ja sitruuna versio ei ole paha. Nettisivuille kannattaa laittaa vetoomuksia.

***

Fishersman's Friends pastilles were developed to help brave fishermen to face the elements in their dangerous work. Nowadays, the introduction of so many sugar-free versions is no good: the taste is worse. They have excellent sugary Aniseed, but, alas, that is only rarely available in Finland.

Oh England, my lionheart

Olen blogissani linjannut, etten kirjoita kuninkaallisista enkä englantilaisesta jalkapallosta. Kuitenkin eilinen peli Kroatiaa vastaan herätti lähipiirissä niin paljon tunteita, että jotain pitää tehdä. Kannatin Kroatiaa ja uskoin heidän voittavan tappioasemassakin. Kaksi Kroatian maalia olivat tekomaaleja pelitilanteista, eivät erikoistilanteista. Englannin maajoukkue on Beckhamin jälkeisessä ajassa vielä erikoistilanteiden Englanti - ei sillä voiteta pelejä pitemmän päälle. Voittamiseen tarvitaan Gazzaa tai jotain sen tapaista pelin iloa ja oivallusta.

Minusta olisi parempi, jos jalkapallon sääntöjä muutettaisiin niin, että erikoistilannemaaleista kulmapotkusta, vapaapotkusta tai rangaistuspotkusta saisi vain puoli maalia. Oikeasti pelaamalla tehdyistä saisi kokonaisen, kuten nytkin. Se kannustaisi kehittämään peliä eteenpäin, viihdyttämään ja suuntaisi myös maajoukkuetta mahdollisille pidemmän voiton teille.

Miksi en kannattanut Englantia? Tuntui olevan ilmassa liikaa ärsyttävää hypeä ja menestymättömyyden sentimentalisointia - ja myös idioottimaista nationalismihössötystä, joka tekee myös suomalaisen jääkiekon seuraamisesta sietämätöntä. Englanti ei tarvitse oikeasti jalkapallon boostia, kuten ei Ranskakaan, mutta Kroatialle tähti paidassa olisi tosi iso juttu. Kokonaan toinen juttu on, yhdistyykö maajoukkueessa myös erilaisten etnisten ryhmien edustus ja onko sillä eheyttävää voimaa. Jalkapallo on Englannissa tietysti myös luokkakysymys, huonoimmillaan huliganismia, parhaimmillaan reilua pelia - mutta en ole myöskään kriketistä kiinnostunut, en osaa sääntöjä, enkä seuraa sitä.

***

Croatia, the mighty nationalist team, beat England with two wonderful goals, from played situations. The problem with English football is that it is suffering from the post-Beckham syndrome - too much concentration on special kicks. I suggest that goals made from penalty, corner or free kicks should be marked as half goals - in this way the England vs Croatia ended 0,5-2. This counting system would encourage the game towards more entertaining, more offensive-directed playing - just like the lesson learnt from the burning Croatian Eagles. But in any case, it has been a very positive tournament for the English team - thank you and good luck and fair play towards Belgium!

Terveyspalvelujen kolme myyttisulotarta

The Economistin Bagehot purkaa 30.6.2018 kolumnissaan kolme myyttiä 70-vuotissynttäreitään viettävästä Britannian terveysuudistuksesta, NHS:stä. Kirjoitus on maltillinen ja järkevä, näyttää asioiden monet puolet ja sillä on varmaan lohduttava vaikutus kotimaisiin, sote-helteen uuvuttamiin poliittisiin toimijoihin.

Ensimmäinen myytti on, ettei NHS:n luominen ollut mikään taivainen ihme, joka laskeutui pelastamaan köyhät kuolemasta kaduille ja varusti kaikki samantien uusilla tekohampailla ja titaanisilla keinolantioilla. Uusia sairaaloita ei rakennettu, eikä tohtorien määrä kasvanut uudistuksen alkuvuosina. Se mikä oli varsinainen uudistus, oli että palvelujen tilkkutäkistä tehtiin kansallinen ja palvelupisteen maksuttomuus toteutui.

Toinen myytti on, ettei uudistus ollut mikään valtava, ainutlaatuinen myötätunnon ilmentymä, jolla pyrittiin tekemään rapistuneesta imperiumista sisäinen suurvalta esikuvaksi muille kansoille. Hoitokoneistoa oli aiemminkin tehostettu ja laajennettu sen edunsaajien piiriä mm. aloittamalla koululaisten terveystarkastukset. Sodanjälkeinen intomieli kansanterveydestä ei estänyt myöskään upottamasta 10 % BKT:sta puolustusmenoihin puhtaasta neukkupelosta. Nykyjärjestelmä on The Nuffield Trustin, terveysajatuspajan, mukaan hyvä pitkäjänteisessä hoidossa ja tuottamaan veropunnalle vastinetta. Kuitenkin kuolleisuusluvut syövissä ja sydän- ja verisuonisairauksissa ovat kansainvälisesti korkeahkot.

Kolmas myytti on, että konservatiivit myisivät isoäitiensä hoitoketjun pois, jos vain saisivat siitä säädyllisen korvauksen. Sairaalaverkkoa rakennettiin tuntuvasti konservatiivi Enoch Powellin johdolla - vaikka hän saarnasi vapaiden markkinoiden ja maahanmuuttokriittisyyden puolesta, se ei estänyt häntä investoimasta valtiovetoisesti oikein urakalla. Konservatiivit ovat pääosin nähneet NHS:n hyvänä välineenä hallitukselle kontrolloida terveydenhuollon kokonaismenoja ja varmistamaan vastinetta veronmaksajan luovuttamille punnille.

Selvyyden vuoksi on tarpeen sanoa, että sosiaalihuollon vastuullisuus tai vastuuttomuus on Britanniassa paikallishallinnon, ei NHS:n asia. Yksi NHS:n kehittämisen este on Bagehotin mukaan ollut myös myytti sen työntekijöiden hyvyydestä - väärinkäytöksiin ja epäkohtiin ei aina uskalleta puuttua ja kehittää palveluja, joissa ollaan kansainvälisesti jäljessä. Tuttua Suomestakin: Sari Sairaanhoitajasta tehtiin iso numero ja Pertti Perushoitajan houkuttelua alalle ei ole tasa-arvon mallimaassa tehty riittävästi. Britanniassa myyttejä on viljelty uudistamiseen tarttumisen sijaan - Whitehallin (hallituksen) tiukka talouskuri on myös houkutellut moraalin nostoon kauniin tarinankerronnan kautta.

***

The Economist, Bagehot, 30th June 2018 - the three myths of the NHS. The big postwar reform was not something completely different, nor was it born from the pure compassion, with no help from the Tories. It is working, mostly, very well, but there is still room to make it better, for example in mortality in cancer, heart attacks and strokes. It is excellent at providing long-term care and ensuring Government-controlled value for money.

J.S.Bach: The English Suites

Bach ja Händel olivat maanmiehiä tilkkutäkissä, jonka tänään tunnemme nimellä Saksa. Tilkkutäkki oli liian pieni kahdelle musiikilliselle jättiläiselle: Händel lähti etsimään suurta rahaa ja menestystä Englannista, sen ooppera- ja oratoriotarjontaan vaikuttaen.

Bachin tie ei kulkenut Englantiin, hän menestyi kohtalaisesti pikkuruhtinaiden ja kirkon hommissa, elinolot olivat siedettävät. Nettiä ei ollut mutta jonkinlainen tuntemus ulkomaailman asioista oli. Kuusi ranskalaista sarjaa kosketinsoittimelle ovat Bachin näkemys galantin henkevästä ja koristeellisesta tyylistä, Couperin ja muu ranskalainen säveltäjäkaarti oli tuttu ainakin nuoteista - Bachin sarjat ovat nuottikuvaltaan helppoja, mutta ne aiheuttavat päänsärkyä niitä hiovalle.

Bachin kuusi Englantilaista sarjaa on järkälemäisempi kokonaisuus. Olen pitkään ihmetellyt, mikä näistä tekee erityisen englantilaisia. Nimi tulee ehkä säveltäjä Dieupartista, Lontoossa asuneesta ranskalaisesta, jonka musiikin aiheita Bach on teokseensa hyödyntänyt. Mutta englantilaisuus ei Bachille merkinnyt tämän enempää - sarjojen nimi on jälkimaailman keksimä, eikä Bach itse saanut näistä edes tekijänpalkkioita.

Musiikkina sarjoissa suurin ero on, että Englantilaisissa sarjoissa on monumentaaliset alkupreludit. Sarabandeissa ja couranteissa on myös tuplauksia, jotka tekevät niistä Ranskalaisten sarjojen sisarteoksia monumentaalisempia. Tanssiosat ovat suorempia, voimakkaammin aksentoivia: hienovireisyys ja sulokkuus eivät ole kovin suuressa roolissa: Englantilaiset sarjat ovat fyysisempiä ja motorisempia - vähän kuin englantilainen käsitys jalkapalloilusta. Pelottavilta vaikuttavat preludit paljastavat läheisessä tarkastelussa, että ne ovat Bachille harvinaista show-musiikkia: tekniset vaikeudet eivät ole niin suuria kuin kuulemalla luulisi. Nämä ovat teoksia, joita on kiva soittaa. Varsinkin 3. sarjan alku on hienosti kirjoitettu soittajaa ajatellen. Yksittäisistä esityksistä Pogorelichin No 2 on minusta riittävän vakuuttava.

Kansallisuustunne ei Saksassa ollut Bachin sarjoja väsätessä vielä noussut korkeuksiin: mutta kumpaakin sarjaa olisi voinut nimittää perustellusti myös Saksalaisiksi sarjoiksi. Kahden sarjan läpi kulkee saksalainen juonne: 2x6 allemandea, saksalaista maltillista tanssia. Ne ovat monesti bachilaisen filosofisen ajattelun ytimessä. Ranskalaisten sarjojen hienostuneisuus määrittyy juuri sillä, että Allemandet avaavat nämä sarjat himmeän mietiskelevinä. Englantilaisissa sarjoissa Allemandet rauhoittavat tunnelmaa suurten preludien jälkeen.

***

The English Suites by Bach - actually Bach never knew works by their established name. The link has been made through French composer Dieupart, living in London at time Bach used some motifs from his copositions in these suites, particularly No 1. Otherwise these suites are characterised by their large Preludes and doubled or extended Courantes and Sarabandes. Handel made some money in London, but Bach never got much of these works. Yet, they are fun to play, not so tricky as usual Bach's texture - or the French Suites - the English Suites are muscular, showy works, one could say they illustrate some difference between the nations. However, they can be said to be the German Suites as well - in each French and English Suites there is a reflective, moderate, philosophic Allemande - a German dance.