Euroopan sairas mies? - Osa 3 - Johnson & Cummings

Source: The Times 12.7.2020 / Peter Brookes

Tony Judt kirjoittaa Tony Blair-esseessään Blairin seuraajan, Gordon Brownin, yrittäneen tehdä tavaramerkikseen "taloudellisesti vastuullisen työväenpuolueen". Jäi huomaamatta, että oltiin tultu aikaan, jolloin holtittoman rahansyytämisen aika oli kaukana takana päin. Keskivertoäänestäjä tuskin olisi pannut pahakseen, jos "vastuuton rahanjako" olisi merkinnyt lyhyempiä sairaalajonoja, pätevää matikanopettajaa lapsen kouluun tai vaikkapa aikataulussa pysyviä, turvallisia junia. "Vastuullisuudesta" huolimatta Brownin jäljiltä valtion finanssit olivat sekaisin ja Cameron käynnisti 2008 finanssikriisin mainingeissa "austerity" leikkausohjelman, josta paikallishallinto on yhä paikoin kärsinyt.

Brexit-sotku tuli huonoon aikaan: talouden toipumisen olisi pitänyt nousta uudelle tasolle, mutta aika on viime vuosina mennyt EU:n syyttelyyn ja loputtomaan sopimusveivaamiseen, jolle ei loppua näy. Timesin sunnuntainumeron 12.7.2020 juttujen perusteella mikään ei tunnu olevan varmaa kuin se, että eroamisen vaikutuksia ei kukaan tunnu ymmärtävän.

Britannian Brexit-surkeudessa on kaksi lohdun aihetta: Prinssi Harryn valintojen ihmettely sekä Andrewin, hänen kuolleen ystävänsä ja mediamogulin vastikään vangitun tyttären Ghislaine Maxwellin tilanteen yhtä hyödytön taivastelu - ne kääntävät huomiota pois kotimaan tilanteesta.

Valta on Britanniassa keskittynyt Johnsonille ja hänen avustajalleen Cummingsille. Hallinto on laatinut virkamiehille tiivistelmiä Cummingsin blogin sisällöistä. Hän haluaa uudistaa hallintoa, mutta uutta materiaalia sivuille ei ole tullut tammikuun jälkeen. Kovin avointa uudistuminen ei tunnu olevan - ero vaikkapa ennen some-aikaa syntyneeseen Beveridgen raporttiin on iso, menetelmien ja sisällön tasolla. Kirstunvartija Rishi Sunak on harrastanut vanhanaikaista jakopolitiikkaa, jonka yhtenä viimeaikaisena ideana on tehdä Yorkista jonkinlainen vaihtoehtoinen hallinnon keskus. 

Hallitustyötä on vaivannut linjattomuus, kuten koronakriisissä - maskilinja on yhä sekava, eikä osata sanoa onko maan koronatilanne hyvä vai katastrofaalinen. Hallitus on myös korostanut riippumattomuuttaan ulkomaailmasta kuten EU:sta ja ottanut tiukkoja linjoja. Sillä on kuitenkin taipumus tehdä täydellisiä takinkääntöjä. Britannia on antanut Kiinan vaikutusvallan kasvaa - tammikuussa Huawein kanssa oltiin hyvässä ymmärryksessä, nyt 5g-yhteistyö on Trumpin USA:n neuvomana poikki. Se sopinee Suomelle hyvin: 5g-verkkojen toimittajia ovat Ericsson ja Nokia.

Toivon Britannialle hyvää ja että sinne pääsisi nopeasti matkustamaan turvallisesti. Se on monien mahdollisuuksien saarivaltakunta ja olisi hyvä, jos se saisi oireidensa mukaista hoitoa. Harvainvallan sijaan tarvittaisiin aitoa demokratiaa, uudistusta sisäisessä yhteistyössä ja kansainvälisten toimijoiden kanssa. Näissä epäonnistuminen tekisi saaresta ulkoilmamuseon. Se olisi vahinko, mutta ei korvaamaton. Sellaisena Englantia on ehkä kaikkein helpoin rakastaa. Tony Judtin essee tavoittaa jotain olennaista Englannin kummallisesta kaksinaisroolista. Sillä on suuri kyky samalla elää menneisyydessä ja kieltää se. Brexit-kriisi on osoittanut, että Englannin hyve, sitkeys, on tallella - ristiriitoja voidaan sietää hulluuteen saakka.

***

The current challenges for Britain: to renew administration and add participation and democracy, to form positions that are stable and sound, to better co-operate with people and international organisations. Johnson and Cummings might be right with their renewal thoughts, but they should better share their ideas. Brexit: get it done. Covid: make Britain safe again. You can fail and be a little more than an open-air museum. But we will still love you, England, even then.

Englantilaisista valokuvista

Henri Cartier-Bresson: Ascot, 1955.

© Victoria and Albert Museum, London.

Sain Facebookin haasteessa tehtäväkseni koota kymmenen kuvan mustavalkoisen valokuvan sarjan. Kävin läpi englantilaisia kuvaajia ja sarjaani valikoitui oikeastaan vain Cecil Beaton. John Hedgecoe oli listallani, mutta hän oli enemmän teknikko kuin varsinainen taiteilija. Huomasin, että oli hankalaa poimia teoksia, kun rajoituksena oli, ettei kuvissa saanut olla ihmisiä. Loppujen lopuksi ihminen on valokuvauksen tärkeitä aiheita, mikä on hienoa. Beaton tosin usein muotimaailmassa työskennelleenä vetää ihmisenkin pintaan, vaatteen tasolle, usein briljantisti toteutettuna. Hänellä oli kyky löytää henkilöistään virheet ja peittää ne nerokkaissa kuvissaan: englantilaista terävyyttä.

Bill Brandt, alunperin saksalainen, työskenteli Henry Mooren ja Francis Baconin kanssa - hänen valokuviensa muotokieli on sukua näiden taiteilijoiden töille, niissä on Mooren plastisuutta ja Baconin muodonmuutosmaista notkeutta, joka pystyy liukumaan karmaisevien tunnelmien puolelle. Hän oli juuri oikea mies dokumentoimaan sodanaikaisia maanalaisen asemia, jotka oli otettu pommisuojiksi. Nehän olivat myös Moorelle, kuvanveistäjälle, kokemuksellisesti tärkeitä paikkoja. Brandt kuvasi myös samoja teollisuusmaisemia, katoavaa puutteen maisemaa, josta Orwellin tuotanto ammensi. Jos Beaton kuvasi pintaa, Brandt keskittyi taustaan. 

Brandt on vieraillut myös Haworthissa, Emily Bronten Humisevan harjun oletetussa sijainnissa Top Withensissä. Hänen kuvassaan rakennuksessa on vielä katto. Kun kävin paikalla 1987, kattoa ei enää ollut. On yllättävää, että suhteellisen tuoreissa kohteissakin on tapahtunut näin suuria muutoksia. Brandtin kuvalla on siis dokumentaarista arvoa ja samalla se tavoittaa paikan ja kirjan tuntua: taustan kukkulat vielä lisäävät synkkää ylevyyttä.

Valokuvissa on samalla jotain paljastavaa ja kätkevää. Cartier-Bressonin kuva Ascotista tavoittaa vanhan jääräpäisen miehen, joka pärjää olosuhteista huolimatta. Asenne on tuttu, Brexit ollaan valmis viemään loppuun, vaikka tiedettäisiin, että huonosti käy. Vaaditaan monesti juuri ulkomaalainen näkemään tämä. Pidän kovasti siitä, miten Cartier-Bressonin Leican optiikka on tavoittanut sadetakin märkyyden. Se on toisarvoista perinteiseen laukkakisaan keskittymisen rinnalla.

***

English photography: not many names that are world famous. I highly appreciate John Hedgecoe as a technical teacher, but Cecil Beaton and Bill Brandt are more artists: the first as a master of surface and the latter a master of background - like his great documentary photo of Top Withens in Haworth - the real Wuthering heights, I suppose? However, a Frenchman, Henri Cartier-Bresson, so well caught the English Attitude with his photo from Ascot. The old man is waterproof and he can illustrate also the modern position to Brexit: come shine or rain, we’ll manage, somehow!

Bill Brandt: Top Withens, 1944.

© Bill Brandt Archive, Ltd.

DOM!

Photo:Reuters

Dominic Cummings on Englannin politiikan kiinnostavimpia hahmoja. Jos henkilö on jäänyt epäselväksi, tämän pääministeri Johnsonin erityisavustajan saavutuksiin Brexit-elokuva on hyvä johdatus. Se on vielä kuusi päivää saatavissa Yle Areenassa. Kannattaa katsoa, koska se antaa hyvän johdannon Cummingsin kiisteltyyn persoonaan. Toisaalta siinä näkyy vahvasti omaa asialistaansa ajava älykkö, jota korpeaa perinteisten politiikan harjoittajien jähmeys - fyysinen ja henkinen. Elokuvassa näkyy myös, miten hän oli moottorina Brexit-prosessissa hyödyntämällä kovaa dataa ja pehmeää tunnetta - näiden yhdistämisen tapa on jotain uudenlaista - ja nykymenon ymmärtämiseksi filmi kannattaa ehdottomasti katsoa.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/01/04/brexit-temppu-ja-miten-se-tehtiin-benedict-cumberbatch-eu-eron-kummisetana

Cummingsista on kirjoitettu paljon, mutta häntä ei ole kovin helppoa määritellä. Yksi yritys melkein myytin tasolle nousseen henkilön kuvaukseksi on BBC:n tekemä.
https://www.bbc.co.uk/news/extra/09jpSjVUpQ/dominic_cummings_battle_for_downing_street

Itse voisin tietysti kaukaa hakea yhteyksiä vaikka kuninkaan neuvonantaja Thomas Cromwellista tai jostain Shakespearen hahmosta. Esikuvia voi myös halutessaan hakea Tolstoilta tai Dostojevskiltä - asia ei ole kaukaa haettu, Cummings on tuntenut Venäjän hallintoa ja kulttuuria hyvin, vietettyään kolme vuotta 1990-luvulla Venäjällä. Hänen suhteensa Venäjään oli esillä Parlamenttivaalien yhteydessä.

Parhaillaan menossa olevassa Koronakriisissä Cummings on myös ollut vahvasti esillä. Tyypillisesti rooli vaikuttaa vahvalta, mutta myös moniselitteiseltä. Yhden huhun mukaan hän vähätteli kriisiä aluksi muutaman vanhuksen kuolemaan johtavana flunssana ja viivästytti hallituksen reagointia. Toisen, vastakkaisen huhun mukaan, Cummings oli ratkaiseva tekijä, joka käänsi Johnsonin rajoitteiden taakse epidemian edetessä. Kummatkin huhut voivat pitää paikkansa nopeasti tilanteita analysoivan Cummingsin käänteissä.

Älykäs, lukenut sarkastikko ei epäröi heittää asioita toimittajien naamalle heidän tasolleen viritettynä.   Cummingsin vastausta toimittajan kysymyksiin hallituksen resurssien kohdentamisista tai ministerien vaihdoista voi pitää briljanttina tai lapsellisen röyhkeänä - joka tapauksessa vauhtia haetaan lastenohjelmasta ja lastenkamarin riimittelystä. Tämä on aika ennennäkemätöntä.
https://t.co/2nw0PAZiV7?ssr=true
Joillekin konservatiiveille on nieleskelemistä myös Cummingsin kauluspaitoja ja collageasuja yhdistelevässä vaateparressa - onhan se outoa, mutta perinteinen Englanti voi järkkyä myös tällaisista kysymyksistä...

On mielenkiintoista nähdä, kuinka kauan Whitehall kestää Cummingsia tai, henkilön erikoisuutta alleviivaten, kuinka kauan Cummings kestää Whitehallia. Johnson on tarvinnut hänen harvinaista päättäväistä varmuuttaan ja kykyään viedä asioita eteenpäin vaikka riskillä ja pikkuasioista piittaamatta. Tiukassa paikassa hän voi olla pätevä syntipukki, mutta voi myös avata suutaan kiusallisella tavalla monen henkilön kannalta. Poliittista vastuuta äänestäjille hänen ei tarvitse kantaa,  koska hän ei ole tullut valtaan vaalien kautta.

Minään kovin salaisena, vallan ytimessä olevana harmaana eminenssihahmona Cummingsia ei voi silti pitää. Hänen oma bloginsa on avointa luettavaa kaikille. Taas ristiriitaisesti, sitä ei ole päivitetty tammikuun 2020 jälkeen. Luettavaa silti on, vaikka kuinka paljon:
https://dominiccummings.com/

”The night time is the right time to fight crime – I can’t think of a rhyme.”
-PJ Masks & Dominic Cummings

***

Everybody in UK knows who DOM is - in Finland, we are not so familiar with his name and person. What is clear: he is a person of intelligence, arrogance and determinance to go on with many things in  politics. However, he is quite difficult person to understand from traditional, political point of view. Another question is how long Whitehall will tolerate his services, or should I ask how long Cummings will tolerate Whitehall?

Lohikäärmeistä

Näin pienenä hirmuisen painajaisunen. Kuljin synkässä linnassa, jossa oli erilaisia rautaristikoilla suljettuja sellejä, joissa oli jotain kammottavaa. Jokainen ristikko oli merkitty sisälle teljetyn olion tunnuksella, yhdellä kirjaimella. Tulin L-kirjaimen kohdalle. Sellissä oli Lohikäärme, valtava, vihreä suomuinen hirviö, joka ryntäsi minua kohti, tyrmän ovi rysähti auki sen voimasta. Unessa vanhempani kiskaisivat minut viime hetkellä turvaan pedon hampaiden ulottuvilta. Heräsin kauhun vallassa.

Uneni lisko oli selvästi Disneyn versio lohikäärmeestä. Juuri Prinsessa Ruususesta useimmat saavat ensikosketuksensa näihin eliöihin, joita emme ehkä kuitenkaan koskaan tule näkemään. Siihen nähden lohikäärmeiden jalansija elämässämme on kummallisen suuri. Avain tähän lienee niiden hallitsevuudessa juuri piilotajunnassamme, yksilöllisessä ja kollektiivisessa.

Hallitsevuudesta hyvä osoitus on Tolkienin The Hobbitin ensimmäinen suomalainen käännös. Kun kirjailija heti ensi riveillä joutuu esittelemään lukijalle, mikä hobitti on, suomalainen kustantaja teki teokselle otsikon, josta ulkopuoliselle selviää heti, mistä kirjassa on kyse: Lohikäärmevuori. Tolkien väittää hobittia päähenkilöksi, mutta Smaug-lohikäärme vangitsee huomiomme. Ja kummasta hobitista onkaan teoksessa lopulta kysymys, Bilbosta vai Smeagolista? Hehän ovat kummatkin vain lohikäärmeen varjoja, pienten aarteiden keräilijöitä. Silti heissä leimuaa lohikäärmeen päättäväisyys ja viekkaus, kuten myöhemmin saamme huomata.

Tolkienille lohikäärmeet olivat pakkomielteitä menneestä maailmasta. David Dayn Tolkienin maailmassa on myös listattuna hakusana Kylmät käärmeet - niihin mekin olemme törmänneet. Tolkienlaiset asbestisillä sisuskaluilla varustetut myrkylliset tulensyöksijät olivat oudolla tavalla voimallisuudessaan alttiita sukupuutolle. Tolkienin mahtimato ei ollut hänen omaa keksintöään, vaan esikuva on haettu Beowulfista, jossa hirviön tappaa henkensä uhraava vanha kuningas - ja näin pelastaa yhteisönsä, vaikka se ei välttämättä ole sen väärtti.

Beowulfin taru elää myös Geoffrey Monmouthilaisen varhaisessa Britannian pseudo-historiassa. Snowdonin huipulle rakennettu linnoitus vaipuu alas, kunnes Merlin huomauttaa, että vajoaminen johtuu perustuksissa olevasta kahdesta lohikäärmeestä, valkoisesta ja punaisesta. Ne kaivetaan esiin, alkaa keskinäinen taistelu: valkoinen voittaa. Valkoinen elikko on tietysti Englanti ja punainen Wales. Nykytila ei silti ole pysyvä: on ennustettu, että punainen lohikäärme palaa ja tulee olemaan voittoisa.

On siis mahdollista, että lohikäärmeitten salainen kaipuumme täyttyy; kenties Brexit-prosessi on pasternaklaisittain herättänyt vanhat tarut ja sytyttänyt ne palamaan. Taru lupaa Walesille parempaa, jos siihen on uskominen. Kannattaa siis olla varuillaan, kuten aina lohikäärmeiden kanssa.

***

Jälkikirjoitus: Tämä kirjoitus oli todella mukava tehdä. Ei ole juuri kiehtovampaa aihetta!
https://en.wikipedia.org/wiki/Dragon
https://en.wikipedia.org/wiki/Historia_Regum_Britanniae

***

Of Dragons

We have not seen dragons, but we surely know them. My first meeting with dragon, Disney-driven, was from the bad dream in my youth - my parents saved me narrowly. In Finland, the first translation of Tolkien’s The Hobbit is Lohikäärmevuori - The Dragon Mountain. The Finnish publisher thought that would be more clear headline - seems that Tolkien himself hesitated the original title - he starts his book by explaining what a hobbit is - no need to explain dragon to readers.

Dragon has had its position in the story of England. I wonder if the lost red dragon of Wales will return some other day and beat the English white dragon. That was a vision by Geoffrey of Monmouth. It is an old tale, but perhaps we cannot take anything connected with dragons too seriously.

Piparjuurikastike vientivalttina - Horseradish sauce as an export star

Kiitos, uudet lukijani, olette ottaneet Facebookissa hyvin vastaan vanhat lämmitetyt juttuni. Kiitos, vanhat lukijani, kärsivällisyydestänne - nyt tulee uutta tavaraa taas koneesta.

***

Mietin Englannin-reissuni jälkeen, mitä tavaraa sieltä aivan erityisesti kaipaan ja mitä on hankala löytää Suomesta. Kyse on strategisesta kysymyksestä Britannian kansantalouden osalta, koska EU:n suuntaan pitäisi löytää valttikortteja viedä jotain englantilaista ylivertaista tuotetta, jota vaihtaa maailmankaupan yleisten ja talousyhteisön kanssa solmittavien kauppasopimusten, toistaiseksi täsmentämättömien, periaatteiden mukaisesti Englannin ja EU:n välillä.

Pieni purkki piparjuurikastiketta, Colman’s, jäi tähteeksi majapaikkaani, en saanut sitä sullottua matkatavaroihin ja se alkoi paluumatkalla siepata - kaduin tyhmyyttäni. Kastike oli hintaansa nähden (Morrison’s tarjous 1 £) oivallista. Mutta ennenkaikkea kastike on ainutlaatuista. Se avasi nenäni röörit vahvuudellaan; se säesti mainiosti ynnä voimallisesti ruusukaalia ja naudanpaistia, mikä sen varsinainen käyttötarkoitus onkin.

Saahan Suomesta piparjuurta, Itä-Eurooppalaista purkissa, siinä vaan on kitkerä sävy - ja kotimaista tuubissa - se ei ole tyydyttävä valmis kastike kuten Colman’s.  Englantilainen tuote on loistava ja purkki on nelikulmaisena tukeva ja rauhoittava - kyynelkanavatkin kyllä palaavat normaalitilaan pian.

***

Colman’s Horse Radish Sauce is such a wonderful product. I think Britain could make the trade agreement with the EU so much better, if it could promote this strong potion to take firmer foot on the Continent. It is a classic partner for veggies and Sunday roast.

Connecting people and things - adapting Brexit

Tähän on siis tultu. Britannian taival EU:ssa ei sittenkään suoristanut kurkkuja, ei kääntänyt liikenteen suuntia väylillä, eikä varsinkaan tehnyt sähköjärjestelmälle mitään. Ostin Ranskasta adapterin seuraavaa Englanti-reissua varten. En muista, miksi adapteri oli tarpeen ensimmäisillä matkoillani, mutta ajan myötä riippuvuuteni sähköstä on kasvanut. Jouluna vuorottelimme rouvan kanssa kännyköiden ja muiden multimediahärpäkkeiden latausvuoroja yhdelle adapterille. Päätin investoida toiseen, joka olisi vielä täysinpalvellutta kunnollisempi: johon EU-liitännäiset saa istutettua tanakasti.

Englantilainen sähköpistoke on kolmine piikkeineen erikoisen kömpelön näköinen. Pistorasioissa on myös Suomea useammin katkaisimet: lieden päälle saaminen vaatii varmistusta ja päättäväisyyttä. En tiedä mikä brittitöpselin tarina on, mutta se on varmasti mielenkiintoinen.

Toivon Englannille hyvää irtautumisprosessissa, jossa he antoivat paljon vallastaan EU:n käsiin. Se on erikoinen ratkaisu. Katsotaan mitä tapahtuu, kun asiat realisoituvat ja yritykset tekevät prosessista johtopäätöksiään. Itse näen tilanteen niin, että globalisaation vaikutus Britanniaan tulee jatkumaan ja se kohtaa sen yhä enemmän yksin. EU-keskustelut eivät ole helppoja ja kansantajuisia, vaan monimutkaisia ja tärkeitä: niissä olisi hyvä olla mukana. Ajattelen, että Nokian slogan Connecting People on osuvampi tänään kuin kruununjalokivemme suuruuden aikoina. Ei ole ongelma yhdistää samanmielisiä ihmisiä, ongelma on kävellä siltoja yli ”niiden toisten” luo. Sitä tapahtuu liian vähän ja vihamielistä vastakkainasettelua taas aivan liikaa - niin meillä kuin Britanniassakin.

Saarella käydessäni näin myös merkkejä siitä, että brittiylpeys ei ulotu edes oman laadukkuuden arvostamiseen ja osaamisessakin voidaan köyhdyttää perinnemaisemaa. Oivallisia englantilaisia juustoja oli lopetettu, verrattomia tuotteita hävinnyt kaupan hyllyiltä liiallisen ulkomaisen tavaran ihailussa - myös Wetherspoonit, joista aiemmin kirjoitin tyytyväisenä, tuntuivat nyt edullisuudessaan ruuhkaisilta ja tasapäistäviltä perinnemaisemassa.

https://paxengland.blogspot.com/2018/11/wetherspoon-1-tarina-ravintolakaynnista.html

https://paxengland.blogspot.com/2018/11/wetherspoon-2-founding-father-tim-martin.html

https://paxengland.blogspot.com/2018/11/wetherspoon-3-asiakkaita-palvelemassa.html


Kun Britannia etääntyy, se ei voi kuitenkaan maantieteelle mitään. Mannermaa pysyy lähellä, hyvässä tapauksessa sieltä matkustetaan Englantiin ihastelemaan kansakuntaa, joka on säilyttänyt innovatiivisuutensa. Huonossa tapauksessa matka suuntautuu hajoavaan ulkomuseoon.

***

Good luck England! EU did not affect your electric socket & plug system and your right-side driving. We hope we can arrange you sweet burial of your membership. You will need adapters as well visiting us - I hope our separate ways do not prevent good, old-fashioned connecting people over the Channel!

UK Elections - Results 2019

”Scotland is a different country” sanoi lehden otsikko. Vaalitulos on varsin selvä Englannissa: Labour otti takkiin ja Konservatiivit valtasivat kauan sitten menetettyjä alueita. Selvää on, että Johnson saa tältä pohjalta hallituksen helposti - Hung Parliament, heikko enemmistö, ei ollut lähelläkään - liittolaisia ei tarvitse hakea.

Siinä onkin juuri vaalien iso asia ja uutinen - Skottien itsenäisyyshanke sai taas vettä myllyynsä. Vanha maa on yhtenäinen ja eroaa emämaasta nyt poliittisesti melkoisesti. Vastakkainasettelu pohjoisessa Skottien ja Johnsonistien välillä on tosiasia. Miten keskustelut itsenäisyydestä ja irtautumisesta nyt jatkuvat? Puhetta tulee varmasti olemaan ja Johnsonille paineita saada irtautumissopimus nopeasti aikaiseksi. Vaalihuuma haihtuu nopeasti todellisuuden kentillä. Nykytilannetta voi testata tässä.

Vanha Whig-jyrä Corbyn teki lopulta selvän poliittisen linjauksen: vaalit olivat hänen osalta tässä. Puolueensa kannalta selkeyden hetki tuli liian myöhään. Mutta oli yllätys itselleni, että hän sinnitteli näinkin pitkään. Parlamenttiväittelyissä hän oli kyllä ärhäkkä, mutta jollain tavalla takakireä ja siipi maassa. Sillä asenteella ei vaaleja voiteta.

***

Congrats Boris Johnson! Congrats Scotland! We are amused to see what happens next!

UK Elections 2019

Vaalit lähestyvät ja kaikki on mahdollista. Vanhat pääministerit Blair ja Major juoksevat takaisin politiikan areenalle haastamaan nykyisiä toimijoita. Varmaa on, että perjantaina ei olla varmasti tämän selkeämmässä tilassa, tulos tiedetään, mutta mihin se johtaa?

Olen kysellyt paljon tapaamiltani ihmisiltä tilanteesta. Yksi saksalaisperäinen UK asukki sanoi hakevansa Brexitin toteutuessa Saksan kansalaisuutta - hänen vaimonsa ja lapsensa hakevat Irlannin kansalaisuutta. Jos Brexit peruuntuu, monenlaista sotkua on siitäkin luvassa.

Omassa työssäni ajattelen, että Britannian pitää määritellä toimintansa uudelleen myös muissa kansainvälisissä organisaatioissa. EU:n suhteen sillä on häirikön rooli ehkä pysyvästi ja muualla pitäisi pystyä rakentavampaan otteeseen. Saari on kuitenkin niin pieni, ettei loistavaan eristäytymiseen ole varaa!

Kuva on minusta hyvä: poliittinen sanavarasto on Brexitissä niin kulunutta, että synonyymit ovat tarpeen!

***

All the best to the UK elections - Brexit or not - UK should be activate its role in other international organisations - in EU, the building and constructive time is over for Britain. In Brexit process, the political vocabulary is so worn that we need to be reminded of various synonyms out there!

I am the Parliament

Kokonaisuutena Brexit-prosessi on ollut kunniaton lähes kaikille osapuolille. The House of Commonsin eli parlamentin alahuoneen puhemies, John Bercow, on kuitenkin mielestäni näytellyt prosessissa harvinaista valopilkun roolia. Hänenkin hahmonsa on ristiriitainen ja osa briteistä toivottanee hänet tervemenneeksi paikaltaan hoitamaan kotiolojaan järjestykseen: hänet on nähty ottamassa itselleen liikaa roolia, häntä on syytetty konservatiivien häiriköksi ja Brexit-vastustajien asialla olijaksi, sekä - politiikassa kun ollaan - tietysti myös narsismikortti on Bercowin kohdalla viuhunut vastustajien kielikuvissa herkästi.

Itse tulen kaipaamaan Bercowin ruokkoamatonta, seremoniallista ääntä, hänen huumoriaan ja tiettyä arvoituksellisuutta, jota hän on valtiollisessa tehtävässään vaalinut. Eksentrikkona hän on ollut brittiläisyyden ytimessä: Oordeer, OORRDERR! Huudot ovat jääneet mieleen niinä harvoina järkevinä puheenvuoroina sekavassa sopassa. Hänen innostuksensa on tuonut lähtökohdaltaan puisevan tehtävän hoitoon poikkeuksellista lämpöä ja tuiketta.

Järjestysvaadetta voi ihastella vaikka tässä lyhyessä koosteessa.

Puhemiehen ei pitäisi ottaa järjestelmässä niin suurta roolia, kuin Bercow on ottanut. Politiikassa valtatyhjiön pitäisi täyttyä luonnollisesti. Jos näin ei tapahdu, valta virtaa muualle. Kun konservatiivit eivät ole pystyneet veretseisauttavaan kannatukseen, vaan ovat riippuvaisia apupuolueista ja niiden oikuista, normaalitilassa kannatus siirtyisi oppositioon eli työväenpuolueelle. Sen johtaja, Jeremy Corbyn, on kuitenkin henkilönä niin ristiriitainen, ettei kannatus ole hänelle kanavoitunut. Eikä äänien heiluriliike ole ropissut myöskään kovin merkittävästi liberaalien, brexiteerien tai vihreidenkään laariin. Tilanne on ollut monella tapaa poikkeuksellinen ja maa vielä monipuoluejärjestelmään kypsymätön.

Kokonaisuudessa myöskin parlamentti instituutiona on näyttäytynyt päättämättömänä ja sen arvovalta on kyseenalaistettu varsinkin Boris Johnsonin pääministerikaudella. Hän on itsensä kannalta epäedullisten äänestysten myötä ajanut omia parlamentinjäseniään puolueen ulkoiseen pimeyteen.

Näistä lähtökohdista on selvää, että Bercowin tuli prosessissa kasvaa hieman rooliaan suuremmaksi. On tärkeää, että politiikassa on toimiva hallitus ja myös sen vastavoimana selkeä ja motivoitunut oppositio. Tämän merkitystä ei aina ymmärretä. Bercow otti oppositiojohtajan ja parlamentin puolustajan roolia, kun ei sitä kukaan muukaan tuntunut maassa ottavan. Tietenkin häntä voi syyttää prosessin pitkittämisestä, mutta kovin harvalla tuntuu tänä päivänäkään olevan selkeää kuvaa siitä, mitä pitäisi tehdä ja mihin pitäisi päätyä. Bercow on puolustanut edes jonkinlaisia järkeviä edellytyksiä parlamentaarikoille hoitaa tehtäväänsä säädyllisen aikataulun puitteissa. Hän on itämaisittain sanottuna myös asettunut järjestystä vaativalla persoonallaan värikkään ja kaoottisen pääministerin vastavoimaksi. Englannin historiasta löydämme runsaasti tällaisia vastapareja - vaikkapa Churchill ja Alanbrooke. 

Oliver Cromwell hallitsi yksin - hänen kohtalonsa oli värikäs. Restauraatio kaivoi hänet haudastaan ja hirtti postuumisti. Brexitissä ei ole vielä jälkipyykin aika - arvioinnit tullaan aikanaan kuitenkin tekemään. Vielä hetken kaksikko on näyttämöllä yhdessä - siitä kannattaa nauttia. Toivottavasti Bercowin väistyttyä Boris saa uuden vastavoimansa - edellyttäen tietenkin, että ote vallankahvasta pitää.

***

Colorful Chairman of the House of Commons, John Bercow, has acted the most entertaining role in the Brexit play. The country has been in extraordinary turmoil since the Brexit Referendum - all parties, the governing ones as well as those taking the opposion side, have suffered in many ways - it has been a long and painful lecture about what happens if political system is not working as it should be. 

One can blame Bercow as a person taking narcissistic liberties in his role, but I see him more as a positive opportunist, who quite clearly and orderly have defended the Parliament and formed sort of one man opposition to headstrong PM Boris Johnson. Bercow certainly has slowed down some Parliamentry processes, revealing the complexities behind something that might be seen by a face value, a very simple goal - leaving or not leaving the Union. Johnson and Bercow have during the last weeks acted some parts that have formerly been played many times during the history of England - the roles of a ruler and his adviser or protagonist. Bercow has entered into the political power vacuum but its existence was not surely his fault. After Johnson and Bercow, or even before, the reasons of this mighty play must be properly evaluated.

Pisin päivä

Otsikko on Normandian maihinnoususta, jossa kurdit eivät Trumpin mukaan tehneet tarpeeksi. Tänään kuitenkin tapahtui paljon - punta vs euro käppyrä kertoo, miten kurssit aluksi jopa laskivat hieman eilisestä. Sitten tuli ilmoitus, jota markkinat olivat jo pari päivää ounastelleet myönteisin odotuksin nousujohtoisesti, sopimus Brexitistä on syntynyt. Punta nousi ja toivottavasti moni britti ehti vaihtaa lomavaluuttaa - alas tultiin nopeasti, kun kävi ilmeiseksi, ettei sopimus - jonka kirjallista versiota ei pitkään näkynyt ollenkaan - ole sen kummemmin parlamentin hyväksyttävissä, kuin edellisetkään sopimukset. Punta hiipui taas alaspäin ja odotamme nyt lauantain parlamenttikäsittelyä. Siitä tulee jännitysnäytelmä.

***

The Longest Day 17 October 2019 - the news of the Brexit deal took the pound up - hope some vacation- planners had some opportunities to avail it - before the Parliamentry troubles took it down again. We look for the next chapter of drama in Saturday - the House of Commons!

Source: BBC News

Kelluvat valuutat!

Punta on historiansa aikana ollut korkeammassakin kurssissa suhteessa maamme valuuttaan: en muista, että kurssi sinänsä olisi matkustamistani koskaan hillinnyt. Jos Englantiin pitää päästä, sinne pitää päästä. Aikanaan maamme korkeahko hintataso kompensoi matkakassan epäedullista vaihtokurssia, jos yhdellä kymmenmarkkasella oli saanut vaivaisen punnan ja vähän pencejä päälle. Parhaimmillaan tietysti sai dramaattisesti enemmän - punnan päälle lähes puolikkaan lisäksi samalla Paasikivellä.

Viisikko-kirjassa puhuttiin puolikruunusesta, jota ihmettelin. En edelleenkään tajua vanhaa shillinki-järjestelmää. Puolikruununen on tietysti kaksi shillinkiä ja kuusi penniä päälle. Jos joku ihmettelee, mistä on kysymys, niin punnan kahdeksasosa ehkä vie lähemmäs ymmärrystä. Ehkä saaren ulkopuolisen asukin kannalta oli selkeää, että kymmenjärjestelmään siirryttiin ja puolikruununen siirtyi kolikkona käyttötaloudesta historiaan. Rahanuudistus tuli voimaan koko laajuudessaan 15.2.1971.

Otetaan kuitenkin vielä kertauksena:

Yksi shillinki = 1/20 puntaa = 12 penniä
Eli yksi punta = 20 shillinkiä, joista jokainen on 12 penniä = 240 penniä
Ymmärsivätkö nyt kaikki?
Lisätiedot Decimal Day:
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Decimal_Day

Itselläni puntamääräinen lasku erääntyy kiehtovasti 1.11.2019. Meneekö silloin maksuni jo Unionin ulkopuolelle? Ja mikä onkaan tuon päivän kurssi? Ensi viikon neuvottelut ovat varmasti ratkaisevassa roolissa. Lopputulos on yksittäisen kuluttajan kannalta voittoa tai tappiota - yhdentekevää - kaiken voitetun voi hävitä myöhemmissä ratkaisuissa ja häviön päälle voi hävitä lisää. Tärkeämpää on kokonaisratkaisu ja toivottavasti poliittisen stabiliteetin lisääntyminen, joka palvelee lopulta kaikkea ja kaikenlaisia ratkaisuja. Onnea poliitikot ratkaisuihinne!

***

History of the pound is so complicated, up and down it has went, and even transferred from shillings to decimal system. I wonder where its course will lead us next week - gain or lose, it is not as important than bigger political stability - good luck Boris Johnson and the EU negotiators! Thumbs are up for you - whatever the result will be!

Asuntomarkkinoista

Olen pidempään tutkinut rajoitetulla kaupunkialueella viiden mailin säteellä rautatieasemasta asuntotarjontaa ja -kysyntää. Heikoimmillaan, pari vuotta sitten, tarjonta kävi reilusti alle 300 kohteen. Viime päivinä tarjontakäyrä on ollut nouseva, kohteita on nyt jo 440. Asunnoista 9 on yli miljoonan punnan asuntoja ja luulen, että kalleimmastakin tulee kaupat 1,5 m £ tarjoamalla. Seitsemän asuntoa löytyy miljoonan ja 900 000 punnan välistä. Siitä alaspäin mennään nopeasti. Puolella miljoonalla punnalla saa jo melkoisen lukaalin, jossa omaa tonttia ja hoidettavaa puutarhaa riittää.

Käytännössä alkaen noin 300 000 £ sijoittamalla saa uuden omakotitalon avaimet käteen periaatteella, hyvältä sijainnilta. Sen rahan tuntumassa on paljon hyvän oloisia, vanhempia taloja, joissa iän huomaa pohjapiirroksista, uudet ovat jotenkin varsin mukavia ja toimivia - vanhat talot alkavat vertailussa tuntua helposti epäkäytännöllisiltä ja kömpelöiltä. Yksi valmistaja, joka on innokkaasti tarjoillut luomuksiaan asuntohaaveilijoille, on Bovis Homes. Sivu löytyy täältä.

Hyvienkin kohteiden myyntiajat ovat pitkiä ja epäedullista taloa myyvän perheen tai perikunnan ilmoittelussa voi nähdä välillä pienen epätoivon merkkejä. Ei voi olla myöskään ajattelematta, että Brexit on lisännyt epävarmuutta ja tarjontaa, omaisuuden realisointeja tai ainakin yritystä siihen. Asunnot eivät ole hintapyynnöiltään havaintojeni mukaan mitenkään romahtaneet: keskiluokka, ylempi tai alempi, uskoo vielä itseensä. Jos hinnat eivät jousta juuri alaspäin ja epävarmuus taloustilanteesta on suuri, se ei kuitenkaan varsinaisesti houkuta ostajapuolta tekemään mittavia investointeja. Tarjontasuma on niin suuri, että sen purkaminen on varmasti haastavaa - ehkä se tapahtuu juuri kasvavan luottamuksen kautta Brexitin ratketessa. Varsinaisesta hintakuplasta ei ole kohteessani kyse - asuntojen perushinnat ovat järkeviä vaikkapa 1990-lukuun verrattuna. Epäedullista rakennuskantaa on poistunut markkinoilta esimerkiksi purkamalla ja vanhusasunnoiksi kaavoittamalla. Joidenkin vanhempien ja nuhjuiseksi päässeiden omakotitaloalueiden kohdalla on samanlaista ajatusta: alue purkuun ja hieman persoonattomat, mutta pohjaratkaisuiltaan ah niin mukavat Bovis-talot nousevat tilalle. Bovis ei pyri vallankumoukseen: esimerkiksi kylpyammeet ovat näissä kunniassaan, suihkujen rinnalla.

Itse olen mielestäni kiinnostunut järkevän kokoisista asunnoista, joissa saa mielellään olla valoisuutta ja näkymiä, ehkä joku mukava yksityiskohta - vaikkapa kirkkaanpunainen tai -sininen ovi. Ja mielellään nuo Alec Clifton-Taylorin ylistämät ikkunat!

***

I have noted, that in my well studied part of England, 440 apartments are on sale - two years ago at the same 5 mile radius, under 300 houses were available. It is quite clear Brexit has had its influence on the supply side - getting free of liabilities. In addition to that, modern housing requirements are something different to that of the Edwardian period. Now Bovis Homes provides easy answers to questins of the lower and upper middle class. Of course, you can buy estate on these days - with more serious money. I would say the estate market is very good at moment for a buyer - in case Brexit is not too big threat for those particular investments. There are handsome solutions out there, with eye to tradition and great views to the countryside: the Best of England.

Yllä meren, alla kiven - Doggerland

Illustration: William McNulty and Jerome Cookson/National Geographic

Englannin historia on mantereesta eroamisen historiaa. Miten alkuperäisväestö selvisi angleista ja sakseista? Oliko heitä? Tulivatko he mantereelta? Kun viikingit tulivat, jäivätkö he? Miten roomalaisten kanssa kävi? Joka tapauksessa normannien maihinnousu vahvisti siteet vuosisadoiksi, kun Ranskaan oli erityinen suhde ja ranskalaisia herroja siedettiin vaikka hampaat irvessä puhumalla - tämähän vaikuttaa edelleen takaraivossa Brittien Ranska-suhteessa.

Jos mennään ajassa kauemmaksi, jääkauden päättymisen aikoihin, jolloin kaunis kotomaamme oli vielä jäämassan peitossa, nykyinen Englanti ja Saksa olivat yhteydessä viljavan laidunmaan, Doggerlandin, välityksellä. Pohjanmerta ei oltu vielä keksitty, vaan Ipswichista olisi voinut kuvin jaloin tepastella Bremeniin saakka hylkeennahkaisissa töppösissä.

On kiehtovaa ajatella, että turskaparvien ja öljynporauslauttojen alla on merenalaisen arkeologian aarreaitta, mammutinluineen ja keihäänkärkineen. Veden noustessa ihmiset väistyivät joko pikkuhiljaa kuivempiin ja korkeampiin oloihin pyrkien tai tsunamikatastrofien kautta. Ajatus on mielenkiintoinen ja arkisuudessaan kiehtova - tarujen Atlantis tai Tolkienin taruston uponnut Numenor saavat kerralla kouriintuntuvuutta. Lyhyt, mukavan selkeä ja hössöttämätön you tube video aiheeseen löytyy täältä ja linkki Guardianin artikkeliin 10.7.2019 on tässä. Kartta yksinään antaa kuitenkin mielikuvitukselle siipiä herättää aikansa meren päällistä elämää vihreään kukoistukseen. Kartassa kannattaa katsoa miten hienosti ja kauas joet, kuten Severn, ovat ammoin kulkeneet.

***

Doggerland - the real lost link between Europe and Britain. The map nourishes imagination like old tales of Atlantis or Numenor and it is really fine to see current rivers, like Severn, bending into further shorelines than nowadays. This short, down-to-earth video is packed with the history and Guardian 10 July 2019 tells some more.

Running Up That Hill

Kate Bush:

Running Up That Hill

It doesn't hurt me
Do you want to feel how it feels? 
Do you want to know, know that it doesn't hurt me? 
Do you want to hear about the deal that I'm making? 
You, it's you and me

And if I only could
I'd make a deal with God
And I'd get him to swap our places
Be running up that road
Be running up that hill
Be running up that building 
See if I only could, oh

You don't want to hurt me 
But see how deep the bullet lies
Unaware I'm tearing you asunder 
Ooh, there is thunder in our hearts

Is there so much hate for the ones we love? 
Tell me, we both matter, don't we? 
You, it's you and me
It's you and me, won't be unhappy

And if I only could 
I'd make a deal with God
And I'd get him to swap our places
Be running up that road
Be running up that hill
Be running…

For video, click here

A Royal Mess

Viime päivät olen seurannut Brittivaltakunnan asioita varsin tuohtuneena. En oikeastaan ole blogissani kiinnostunut seuraamaan kuninkaallisten touhuja, mutta vaikea noita on välttääkään. Kirjoittelua aloittaessani en rehellisesti sanottuna uskonut, että valtakunta olisi nyt näin omituisessa tilassa. Jos positiivista haluaa etsiä, huuliltani voisi pusertua God save the Queen toivotus ja se tulisi sydämestä. Hallitsijalle sopii toivoa terveyttä ja pitkää ikää, että tästä selvitään.

Ongelmina on tietysti nuorempien kuningashuoneen jäsenten viehtymys kaksinaismoralismiin ja epäeettisyyteen. Jos kiivailee ilmastonmuutoksesta, ei pitäisi ajaa sitä edistävillä vehkeillä - vaikka joku viulut maksaisikin. Kun nuoret ihmiset on ympäröity systeemiä ylläpitävillä neuvonantajilla, toivoisi, että järki voittaisi. Sääliksi käy muuten brittiläinen veronmaksaja.

Vanhempien kuningashuoneen edustajien viehtymykset ovat vielä kieroutuneemmat: ylätasolla ystävien pitäisi olla myös huippuluokkaa. Edelleen käy sääliksi britti-veronmaksaja. Pitäisi palauttaa etiikaltaan ja moraaliltaan kyseenalainen tyhjäntoimittaja kansalaisen tasolle. Citizen Andrew. Mutta eivät menneet Mountbattenitkaan kovin esimerkillisiltä näytä, merkillisiltä kyllä.

Kun ylähuoneen puolella touhutaan älyttömyyksiä, on sentään Boris ydintoiminnoissa. Taistelu ja pyrkimys on kova ja Brexitin käytännön puolikin tavarapulan uhkineen alkaa konkretisoitua vuotojen avittamina. Tai onhan se ollut tiedossa - sekin että aika loppuu.

Kuningatar saattaa tietysti joutua puuttumaan näihin asioihin. Poliittisesta syksystä tulee mielenkiintoinen, Parlamentti ei ole vielä edes palannut lomiltaan. Toivottavasti se rentoutuneena kantaa vastuuta ja ottaa sitä myös kuningattaren harteilta. Kuvani on Granthamista, Thatcherin kotikaupungista - toivottavasti Boris löytää toimintaansa sellaista viisautta, jota edeltäjillä on ollut - eikä pelkästään hajoittavaa jääräpäisyyttä. Hiki tulee virtaamaan, olivat säät mitkä hyvänsä. Jos hiellä selvitään, se on kuitenkin vain hyvä asia.

***

I have been quite pessimistic reading news from young royal hypocrites, and older libertines of the worst kind - God save the Queen, really so - her challenges are huge. And Boris - hope he can cope with his task with wisdom! And the Parliament - spend your holidays well and save your Queen!

Suuri lammasseikkailu

Alan kyllästyä, kun melkein jokaisen The Economistin numeron Bagehot-kolumni on referoinnin arvoinen. Kun aiemmassa bloggauksessani pohdin, minne Englannin lampaat päätyvät, vastaus tuli nyt selväksi, kuten ounastelinkin: koiranruokatehtaisiin.

Kolumni etenee A.E. Housmanin runoelman A Shropshire Ladin vuorimaisemien sinihämyn maalailusta nopeasti Ludlowin karjamarkkinoiden kautta varsinaiseen teurastamobisnekseen, jossa elikkojen osiin erikoistuneet ammattimiehet toteuttavat leiviskäänsä karun sarjallisesti - 14 000 eläimen viikkovauhdilla. Kaikki osat hyödyksi käyttävä yritys on nimeltään Euro Lambs. Craven Armsissa toimivan yrityksen omistajat ovat pakistanilaisia ja työntekijät Itä-Euroopasta. Paikallisesti toiminnalla on suuri merkitys ja sopimukseton Brexit on uhka, joka näivettäisi Shropshiren lammasteollisuuden idyllin takamaaksi, jossa kukoistavat vain tatuointipaikat ja noutoruokalat.

Bagehot kuvaa myös rehellisen tuntoisesti näiden takamaiden yllättävää islamisaatiota, yrittäjäsuku on tehnyt parhaansa saadakseen paikallisissa oloissa toiminnalleen asianmukaiset puitteet - kovalla työllä, elvyttäen asuntokantaa ja etsimällä paikkansa myös hallinnon järjestelmässä. Brexitin jälkiseurauksista meillä on ilmeisesti vain jonkinlainen aavistus, tulos voi olla yllätys monimutkaisuudessaan.

***

Again, Bagehot of the Economist, wrote a brilliant text - this time of the fate of lamb-slaughtering business in land of A.E.Housman, Shropshire, Craven Arms and Euro Lambs abbatoir. What will be left of crazing lambs after Brexit in ”Blue remembered hills” - just degeneration of tattoo parlours and takeways? And what will happen to the Khalids’ effort to have a place in local community? But I got the answer to my former blog text question - sheep end up in cat food cans.

Selling England by the Pound

Vanha punnan kolikko oli suosikkirahani. Se oli halkaisijaltaan pieni, mutta paksu ja painava. Vielä 1980-luvulla sen ostovoima oli hyvä. Hienointa oli kuitenkin graafinen asu, sivukaiverruksineen kaikkineen. Väri oli myös hieno, konservatiivinen ja arvokas. Kuluneenakin kolikko vain lisäsi arvovaltaansa: siitä tulivat mieleen keisarillisen Rooman kolikot. Vaikka lakonisuudessaan se ei ihan pärjännyt vanhalle yhden pennyn kolikolle, joka kuluneena tuntui häipyvän myyttiseen hämärään.

Uudesta punnassa, jonka lanseerauksesta tulee kohta kuluneeksi kaksi vuotta, huomio kiinnittyy sen kaksivärisyyteen ja moniarvoiseen kulmikkuuteen. Ei se mitään, nykyaikaa - mutta deklamatorinen julistus Saarivaltakunnan ykseydestä on ehkä hieman yliviritetty ja Myöhempien Aikojen Tapahtumien synkähkössä valossa vähintäänkin kouristuksenomaisesti optimistinen. Huomiota herättää, että kolikon lanseeraus ei ole Brexit-hötäkässä kovin paljon kiinnostanut.

Vanhat rakkaat kolikot on kuitenkin nyt kaivettava esiin laatikoiden pohjalta ja annettava niille arvoisensa leposija mielellään samettisella alustalla - kyse on kuitenkin Kruunun Rahasta! Näitä voi sitten muistella ja kunnioittaa varovasti hypistelemällä ja loitsumaista ”DECUS ET TUTAMEN” matraa tapaillen, vaikkakin Wales-puntien teksti tavoittaa kansallisen innostuksen hieman paremmin - Uskollinen Olen Maalleni.

Maailma on muuttunut: näen käteistä harvoin ja muovikorttini kuluminen ei tavoita samanlaista nostalgiaa menneeseen kuin kulunut, kädestä käteen kiertänyt kolikko, joka on nähnyt Imperiumin rahatalouden ja kantanut Kuningatarta mukanaan katuojasta Canary Wharfin yläkonttoreihin.

Jos olisi tapahtunut mahdottomuus, että punnasta olisi joskus luovuttu, veikkaan, että Brexit-prosessi olisi ollut selkeämpi, kaikki olisivat halunneet konkreettisen Punnan takaisin. Brittiläisissä eurokolikoissa olisi väkisinkin pitänyt olla lampaan kuva. Tämän suurenmoisen kolikon lyhyt nykyhistoria on kuitenkin tässä.

***

The Old Pound Coin is my favorite piece of money ever. So small, but thick and with so much purchasing power - at least, in the ’80s. The new coin is perhaps too optimistic to underline the Unity.  I love old, well-worn coins, they remind me of old imperial currency of Rome.

Ulos E-marketista: kysymysten ja vastausten aika

Olen ollut viime päiviä dokumenttien jäsennyskurssilla. Se on palkitsevaa: tulee näkökulmaa siihen, mikä arkipäivässä on säilytettävää ja taltioimisen arvoista: jonka huomaa vasta kun se on jäänyt tavoittamattomiin.

Mutta vieläkin herkullisempaa on, jos tiedotusvälineiden edustajat kerrankin avaavat toimituksen lukijoille ja pyrkivät itse vastaamaan kysymyksiin, mitä tuleman pitää. Kysymys on tietenkin Brexitistä ja sen loputtomista teknisistä yksityiskohdista, jotka helposti jäävät jäsentymättä tai vastausta vaille poliittisen kaaoksen keskellä. Nämä herooiset toimittajasankarit olivat tietysti naisia: parjatun Ylen Minna Pye ja Susanna Turunen ja heidän Hot Stool-sessionsa tulokset ovat täällä, itsekin kysyin ja sain vastauksen (no 17).

Täyttyvätkö torit kuvan Newarkissa vai tuleeko pula tuotteista, ovat tärkeitä asioita. Syöpäpotilas tarvitsee Suomessa Britti-lääkkeen - lääketeollisuus on ihan eri kokoluokassa kotimaisiin verrattuna, GlaxoSmithLine löytyy listalta sijalta 9. maailman suurimpien lääkefirmojen listalta, USA:n ja Sveitsin, Ranskan ja Kiinan dominoimalta listalta ennen saksalaista Bayeria. Jos taas Marmitea ei saa, kenenkään maailma ei siihen heti romahda ja teen ystävät ovat tottuneet saatavuuden takapotkuihin.

***

Finnish Broadcasting Company YLE made an interesting Hot Stool session: two brave reporters, Ms Minna Pye and Susanna Turunen replied to Brexit-theme questions, many very difficult, sent by keen readers. This type of interaction is much needed in the world of fake news and political turmoil: to form clear and practical, simple answers and complicated replies. The session is here. The questions were about the safety in London, the fate of those living in England or Finland, economy, of course, and the changes of Labour party to take power back. We all hope that the market in Newark will thrive better than in picture and all British good medicine will be just in time for those who fatally need them.

Kaulapartaiset miehet

Photos: Wilkie Collins, Charles Darwin, William Holman Hunt (National Portrait Gallery)

Boris Johnson (New Statesman), Theresa May (Die Welt), Jacob Rees-Mogg (Wikipedia)

Boris Johnson on Brexitia ajaessaan haikaillut viktoriaanisen dynamiikan palauttamista. Eli pitäisi rakentaa imperiumia päättäväisesti miesvoimin, kaulaparrat kehityksen tuulissa liehuen. Ajatus on komea, mutta epäkäytännöllinen: mitään suurta visioa en ole Brexit-prosessissa tunnistanut, ehkä naispääministerin kampittamista lukuunottamatta. Lehtien mukaan suosituin Mayn korvaava konservatiivijohtaja olisi nimeämätön: tilanne on siis yhä jäsentymätön.

Britannian tilanne muistuttaa jossain määrin Anna Ahmatovan varhaisia runoja, joissa runoilija painaa kädet korvilleen, etteivät ikävät sanat synnyinmaan tilasta satuttaisi surevaa sielua entisestään.

Olisi hyvä, että vielä löytyisi yhteishenki, joka pitäisi ihmiset yhdessä. Valitettavasti brittien suvaitsevaisuus on huippuluokkaa, jopa kotimaisia fasisteja siedettiin vieläpä sodankin aikana.

Viktoriaanit olivat varmasti vision miehiä, ja ainakin jälkeenpäin heidän pyrkimyksensä ovat näyttäytyneet ikään kuin voittoisana tarinana. Ehkä heidänkin visionäärisuutensa oli kuitenkin rajoitteinen, heillä vain oli resursseja käytössään enemmän. Itsekin olisin neuvomassa visioksi lähinnä sisäänpäin kääntymistä: omenoiden, lampaan ja kalan kotimaista tuotantoa ja prosessointia, jalostusta. Kotimaan matkailua, Ibizan asemesta. Rakentavaa vaikuttamista kansainvälisissä järjestöissä, kuten OECD:ssä ja Euroopan Neuvostossa. Kotimaisten nettikauppojen suosimista, jos ei halua ostella High Streetillä. NHS:n päivittämistä ja Universal Creditin ongelmien ratkaisuihin keskittymistä. Niillä pääsee pitkälle. Ja varautua tukemaan niitä alueita, jotka halusivat eroon EU:sta ja tulevat menettämään näköaloja ohjelmien loppumisen takapotkuina.

***

Neck beards were fashionable in the Victorian era. Those men had their visions and dynamism, like Boris Johnson has confessed. What is the vision for Britain without the EU? I suggest new thinking of apple, sheep and fish processing, turning inwards and towards greater inner unity. Domestic tourism should be activated more, and less trips to Ibiza. And perhaps Britain may take a more dynamic role in some other international organisations: OECD, Council of Europe. Come on, England, you can do it! The Victorians were not so sure and visionary after all. You could be so lucky as well!

Wetherspoon 3: asiakkaita palvelemassa

Tim Martinin nerokkuus yritysjohtajana voi piillä yllättävän yksinkertaisissa asioissa. Pitää tunnistaa, mitä asiakkaat haluavat. Se on erityisen vaikeaa silloin, kun asiakkaat itsekään eivät tiedä mitä haluavat: pitää osata tunnistaa tarve, jota ei selkeästi ole ilmaistu.

https://www.jdwetherspoon.com/pubs/all-pubs/england/lincolnshire/the-moon-under-water-boston

Huomiotaherättävä piirre Wetherspooneissa oli, että ravintolasaleissa vallitsi kodikas puheensorina. Radio ei pauhannut eivätkä kesähitit raikuneet kovaäänisistä. Hiljaisuus järjestäjän puolelta on Timin loistavan oivaltava arvovalinta: ei tarvitse soittaa musiikkia, joka ei kuitenkaan koskaan kaikkia miellytä ja asiakkaat voivat rauhassa keskittyä oman seurueensa kanssa porisemiseen tai omiin ajatuksiinsa, vaikkapa lasinalusen Brexit-kannanottoa tutkien. Jotkut seurueet havaintojemme mukaan pitivät ravintoloissa lähes sukukokousta, he tuntuivat viihtyvän siellä loputtomiin, vauvasta vaariin.

Wetherspoonit ovat pyrkineet pysymään kaukana sosiaalisesta mediasta, facebook-sivuja ei ole. Tämäkin on ravintola-alalla ehkä viisasta: arvostelut eivät saisi olla itsetarkoitus, ydinasia hämärtyy. Joku ei tykkää, toinen tykkää kovastikin, mutta ratkaisevaa lienee asiakkaan palaaminen takaisin hyväksi koetun ruoan ja juoman pariin uudelleen. Viisasteluja ja nirsoiluja voi aina esittää, mutta harva valittaja on hankkinut ravintola-alan kokemusta vaikkapa 17 miljoonan asiakkaan volyymista viimeisen puolen vuoden aikana. Aina on niitä, joiden pitäisi saada täydellinen ateria markkinoiden halvimpaan hintaan, mutta valtavirta taitaa olla tyytyväinen, kun saa kerrankin rahoilleen vastinetta. Se saa pihvinsä, fish&chipsinsä ja lammaskyljyksensä sellaisena kuin odottaa niiden olevan, selkeinä ja kursailemattomina annoksina.

Tim on ollut taitava haistelemaan trendejä. Aamiaisten tarjoaminen avasi ravintolat jo aamusta. Huomattuaan, että iltapäivällä kahvilaketjut täyttyivät, Martin satsasi oman ketjunsa kahvitarjontaan menestyksekkäästi. Curryclub ja pihviclub erikoistarjouksineen täyttävät viikon arki-illat. Myös omaa henkilökuntaa ja sen ideoita kuunnellaan herkällä korvalla.

Timin valinta oli olla aliarvioimatta asiakkaiden poliittista vastaanottokykyä, poliittista infoa on tarjolla, mutta ei pelkästään sitä. Ruokalistoihin on myös painettu annosten kalorimäärät ja kevyempiä vaihtoehtoja on tarjolla. Ketjun sivulta ja ravintoloista löytyy spesiaalilistat allergikoille helposti ja luontevasti, heidät nähdään tärkeinä asiakkaina, joiden elämä tehdään helpoksi.

Wetherspoonit tarjoilevat keskitien kuvan englantilaisesta keittiöstä ja juomaperinteestä, se tehdään ilman krumeluureja paikallisella ylpeydellä. Kyse ei ole gastropubista, jossa tavoiteltaisiin gourmet-tasoa hintaan mihin hyvänsä. Juomavalikoima on myös kilpailutettu ja valikoitu huolella. Curryn kanssa ehdotetaan juuri aromeiltaan annoksiin hyvin sopivia juomalaatuja. CAMRAn, Real Alen kannatusyhdistyksen logo löytyy Wetherspoonin sivulta: he pyrkivät tarjoamaan hyvää laatua parhaaseen hintaan. Keskivertovieraalle tämä on hieno asia, mutta oluthifistien täytynee suunnata muualle. Kilpailutuksissa suosikkimerkki saattaa poistua valikoimasta, joku katkeroituu, joku toinen kokeilee uutta.

Tim Martin on valtauksissaan ollut myös hämmästyttävän perinnetietoinen. Vaikka ilmapiiriä voi paikoissa syyttää latteaksi ja epäpersoonalliseksi, olin itse hämmästynyt, että ravintoloiden seinillä ja nettisivuilla on paljon tietoa paikkojen historiasta sangen yksityiskohtaisesti. Tim on nimennyt jotkut ketjunsa pubit ylpeästi George Orwellin ideaalin The Moon Under Water-pubin mukaan. Jokainen voi käydä paikan päällä katsomassa, miten hyvin ideaali on näissä paikoissa toteutunut.

Epilogina kuitenkin omituinen havainto. Kun keskustelu Brexitistä on epäselvää ja ympäripyöreää, niin on piristävää, että intohimoisella pubinpyörittäjällä on asiasta selkeä, järkevä, perusteltu, tietoihin pohjautuva ja kiihkoton näkemys. Sen hän tarjoilee asiakaspalvelun ohessa, sivutuotteena.

***

Wetherspoon has made some very intelligent strategic choices to keep their pubs crowded. They have started serving breakfast, they started serving coffee seriously after Tim noted the caffee chains were full in late afternoon. Martin has also selected his places be quiet - no loud music, preferring the chat of happy customers. His attitude to social media has also been quite reluctant - the happy customer will come back, likings or not likings in facebook are not so interesting - or do these opinion-givers really have that experience of  serving 17 million customers in six months and possibilities of doing that better? The calories are marked on list as well as special lists for food allegics. The CAMRA enthousiasts are well served from the tap. It seems that in many places Tim Martin has reached the ideal of George Orwell: the nice, no-fuss pub The Moon Under Water, proud of its quitessential, reserved Englishness. Besides, he is one of those rare persons with some real insight into Brexit, with facts and no-fuss approach. Even with this serving, he places customers first.