sunnuntai 10. tammikuuta 2021

Syon, unearthed

The Chapel at Syon Abbey, painting by Dr Jonathan Foyle, courtesy of Syon Park

Blogin pitäminen muistuttaa paljolti gradun tekemistä. Aiheeseen liittyvää tavaraa tuntuu tulevan jatkuvasti vastaan, mutta vain osaan kannattaa tarttua. En muista, että koulunpenkillä olisin erityisen kirkkaasti hahmottanut luostarilaitosten eroja ja ollut niistä kovinkaan kiinnostunut. Englannin matkoillani olen törmäillyt luostarien perintöön kuitenkin yllättävän usein, vaikka niistä ei rakennuksina olisikaan paljon jäljellä. Syonin luostarin löysin yhdestä alaviitteestä ja aloin kaivamaan vihjeen perusteella. Vain huomatakseni, että tarina meni maan alle, toisiin maihin ja palasi takaisin, loppuakseen sitten äkisti.

Olen aiemmin kirjoittanut Rievaulx’n, Fountainsin, Mount Gracen ja Maltonin luostareista. Luostareiden kohtalo oli tulla Henrik VIII:n ja Thomas Cromwellin - ja tavallaan siis myös Lutherin - jyräämiksi. Monissa paikoissa, kuten Tewkesburyssa ja Great Malvernissa kaupunkiyhteisö osti luostarinkirkon omaan kirkolliseen käyttöönsä. Talousrakennukset hävisivät niiden ympäriltä. Luostarit olivat omavaraisia kokonaisuuksia ja niiden maallisemmat osat rinnastuivat jopa jonkinnäköiseen teollisuuskylään tai ainakin yhteisön hyvinvointikeskukseen. Tiedossani ei ole tapausta, jossa kompleksin hengelliset osat olisi hävitetty ja maalliset osat säilyneet käytössä sellaisenaan. Tietysti rakennelmien kiviaineksia on käytetty monenlaisiin tarkoituksiin. Bury St Edmundissa luostarialue on kaupungin keskustassa English Heritagen hallinnassa, se on käytännössä aiemman kivimateriaalin hyödyntämisen jäljiltä pelkkä rauniopuisto. Siitä on nykyaikana tehty jonkinlainen digitaalinen yhteyspaikka langattoman verkon avulla. 

Erilliset pienemmät kappelit ja rukoushuoneet (chantry), joiden yhteydessä asui palkattu pappi, lopetettiin joitakin vuosia myöhemmin - ne päätyivät usein asuinkäyttöön. Näille periaatteessa pienille kokonaisuuksille oli aikojen kuluessa kertynyt lahjoittajien kautta huomattavia omaisuuksia ja kiinteistöjä. Tsasouna on meille tutumpi ja sen kantasana lienee sama.

Hallinnon motiivit olivat radikaalissa muutoksessa moninaiset. Poliittiset, taloudelliset, uskonnolliset tekijät - luostareiden ja Rooman vaikutusvalta, rikkaudet, asema houkuttelivat. Toisaalta laitoksissa oli tapahtunut väärinkäytöksiä ja munkki- ja nunnajärjestöjen jäsenmäärät olivat trendinomaisesti laskussa. Muutos oli ollut jo tuloillaan. 

Syon Abbey sijaitsi nykyisen Suur-Lontoon alueella Isleworthissa, Kew Gardensin länsipuolella. Luostarin historia on kiehtova: muistamme Ruotsi(-Suomen) historiasta birgittalaisluostarit Vadstenassa ja Naantalissa - Syon kuului samaan järjestykseen Pyhän Birgitan (engl. Bridget) innoittamana. Luostarin kirkko oli nykyistä Cambridgen King’s Collegen kappelia muistuttava, vain huomattavasti suurempi leveydeltään. Kirkko rakennettiin 1400-luvulla ja 1600-luvulle tultaessa se oli pyyhkäisty pois maanpinnalta. Arkeologinen raportti vuodelta 2003 kertoo mitä paikan nurmikenttien alla piilee. On muuten uskomatonta, miten helppoa digiaikana on päästä tällaisen erikoistiedon äärelle!

https://www.wessexarch.co.uk/sites/default/files/52568_Syon_Park.pdf

Syonin päällystö nousi jääräpäisesti kuningasta ja hänen neuvonantajiaan vastaan. Munkki Richard Reynolds kieltäytyi tunnustamasta Henrik VIII:ta kirkon pääksi. Munkkeja vakoiltiin ja kiristettiin: lopulta Reynolds hirtettiin, nunnat taipuivat tunnustamaan uuden hallinnon, luostari lakkautettiin Englannissa 1539. Syonin toiminta siirtyi ja jatkui Lissabonissa: paluuta Englantiin alettiin valmistella 1800-luvun alussa, se onnistui vasta myöhemmin samana vuosisatana kielteisen katolisuusasenteen hivenen laannuttua. Syonin nunnat siirtyivät usean paikan kautta Devoniin, jossa Syon Abbeyn tarina tuli päätökseensä 2011: viimeiset kolme nunnaa elävät Plymouthissa. Syonin luostari oli ainoa laitos, joka jatkoi toimintaansa yhtäjaksoisesti reformaation jälkeen. Luostari vietti lakkauttamisensa jälkeen vielä 600-vuotisjuhliaan vuonna 2015. https://www.syonbreviary.co.uk/

Syonin tarinaan liittyy myös makaaberi käänne. Kruunun Greenwichin palatsissa (sekin nykyisin pitkälle hävinnyt) munkki William Peyton piti Henrik VIII:lle saarnan hänen avioeroaan vastaan, muistuttaen kuningas Ahabista, jonka verta koirat olivat latkineet ruumista taistelusta kuljettaneesta vaunusta Raamatun Kuningasten kirjan 22:35 mukaan. Vuonna 1547 ennustus toteutui. Kuolleen kuninkaan ruumista saatettiin kohti Windsoria ja arkku yöpyi Syonissa matkalla. Lattialle valui verensekaisia nesteitä arkun halkeamasta. Aamulla paikalle tullut rakennusmies joutui hätistelemään koiria tiehensä. 

***

Syonin tarina on kokonaisuutena kiehtova: suuristakaan rikkauksista ei jää lopulta paljonkaan jäljelle ja johtolankoja voi olla yllättävän vähän. Siitä huolimatta niitä voi nykytekniikalla penkoa mukavasti. Selvää on, että katolisten tarina on erilainen kuin protestanttien ja molemmat kertomukset sekoittuivat valtapyrkimyksissä, maallisissa tai hengellisissä. Molemmat tarinat ovat katkeria. Monet luostarilaitokseen liitetyt kokonaisuudet ovat tätäkin päivää: sokaistuminen vallasta ja rikkauksista, sääntöjen rikkominen; toisaalta sosiaalityö ja heikoimpien auttaminen, tarve vetäytyä maailmasta, itsetutkistelu ja askeesi, maallisen ja hengellisen tiedon etsiminen - kaikki tuo muodossa tai toisessa.

***

The story of Bridgettine Syon Abbey is a most fascinating one. Of many religious monastic orders and their once mighty buildings, not much is left. The site of the Abbey was well studied in the 2003 report linked in my main text. The stories after the sack of monastries are diverse, depending by the side telling them. However, if we dig deeply enough, we can still find some legacy of once mighty institutions - in bad, but also in good.

torstai 31. joulukuuta 2020

Kuidun tasapaino

Olemme siirtyneet aikaan, jossa Brexitin seuraukset oikeasti alkavat näkyä, hinnan ja tarjonnan muutoksina. S-ryhmä, joka on tuonut maahan Tescon ruokatavaroita, julkisti viime vuoden lopulla eniten myydyn, syötävän Britti-tuotteen.



Kyse on tietenkin Weetabix-aamiaismurokkeista, jotka valmistetaan Kuninkaallisella Suostumuksella. En muista syöneeni Weetabixiä tällä vuosituhannella, lapsena kylläkin maidon ja hillon kanssa. Ehkä taas pitäisi, kuidun saannin vuoksi. 

Sama organisaatio valmistaa myös Alpen-mysliä - olin luullut tuotetta ehta sveitsiläiseksi ja myös vaimoni tuotteeseen liittämät Heidi-mielikuvat karisivat, kun kerroin vuorimaisemoidun tuotteen olevan Made in England. 

Myös keksiosastolla on paljon brittiläistä tavaraa. Murot ja teen kanssa naposteltavat ovat tuoteryhmiä, joissa korvattavuus muualta tuoduista tavaroista on korkea: kilpailu on kova ja hinta ratkaisee. Ruokatarpeiden oma suosikkini, Colman’s sinappijauhorasia, on aivan toinen juttu. Tarvitsen sitä harvoin. Jos se maksaa kaupassa euron, ostan sen, mutta ostan sen myös silloin, jos sen hinta on vitosen. Kipuraja on ehkä kympissä. 

Tosiasiaksi siis jää, että elintarvikkeiden puolella Brexitin vaikutus lienee vähäinen ainakin meillä - kotimaisten murojen ja keksien valmistajille se tuo jopa kilpailuetua ainakin kotimaassa ja miksei myös kotoisilla sisämarkkinoillamme EU:ssa. Englantilaiset juustot, ne valitettavan harvat saatavissa olevat - todennäköisesti kallistuvat ja toivomani Englantilaisten Juustojen Invaasio maahamme entisestään epätodennäköistyy tai lykkääntyy.

Jos puhutaan muista päivittäistavaroista, nimenomaan pesuaineista, on vaikea väistää Unileveriä. Kesäkuussa 2020 brittiläis-hollantilainen yhtiö teki valinnan pitkäaikaisessa vatuloinnissaan pääkonttorin paikasta: se onkin Lontoo, eikä Rotterdam. Tämä on ollut Brexit-siivelle valtava voitto. Unilever on päivittäistavaroiden jättiläinen ja lähimarkkinat ovat kiistatta suuret. Tuotemerkkejä ovat Sun-astianpesuaine, Sunlight, Dove, Pepsodent, Knorr, Lipton, Becel, Colman’s... hieman yllättäen myös Ben & Jerry’s jäätelöt. 
Jos siirrymme pientavaroista isompaan kaupan kokonaisuuteen, voimme sanoa, että tavaravientimme Britanniaan on ollut suurempaa kuin tuonti. Palvelujen osalta tilanne on ollut päinvastainen. 
Onko Britannian vahvuus todella niin suuri juuri palveluissa? Vai onko kyse vain englanninkielisen palvelun uskottavuuden vaikutelmasta?

Suurta uskottavuus on tavaratuonnissa varmasti lääkepuolella - suomalaista koronarokotetta ei ole näköpiirissä hetkeen. Brittiläinen osaaminen on varmaa myös erilaisten analysointi- ja mittauskojeiden valmistamisessa. Mitä Suomi sitten Britanniaan vie? Huomiota herättävää on puuperäisen tavaran vienti: vaikka osuus on laskenut, kansantalouden kannalta tämä on kuitenkin todella merkittävä ryhmä. Miten Brexit tähän vaikuttaa? Minne kysyntä suuntautuu, jos kaupan verekset muurit nostavat hintoja? Ruotsi on kanssamme samassa EU-veneessä, mutta Venäjä... voisiko Brexit ohjata puun perään menevää saarivaltion kysyntää juuri sinne? Se olisi Salisburyn ym tapausten jälkeen varsin kummallista.

Joka tapauksessa suomalaisen puunjalostusteollisuuden kilpailukyvyn ylläpitäminen on tärkeää ja tuotteiden jalostusarvon kasvattaminen. Unileverin tapauksessa näyttää, että ympäristöarvoilla on myös merkitystä - tämä ajattelu on Britanniassa nousussa. Kansantaloutemme kannalta hyvää ympäristöosaamistamme myös metsien suhteen ei pitäisi aliarvoida. Mikään ryhmä ei saisi lorottaa tässä kansallisiin etuihimme, muroihin tai pelletteihin, metsäosaamistamme ei saisi vetää lokaan. Britannian metsänhoidonhan tunnemme. Metsät on siellä pääosin hoidettu jo aikoja sitten. Kuidut tulevat viljoista.

Brexit on mielenkiintoinen käänne, joka palauttaa kansantaloutta juurilleen. EU-kriitikot ovat varmasti olleet siinä oikeassa, että kokonaisuudessa on hämärtynyt moni asia, joiden vuoksi Unioniin aikanaan pyrittiin. Voi olla, että nämä hyvät puolet tulevat taas kirkastumaan klassisen monenkeskisen kaupan monimutkaisuuden, ongelmien ja kotimaisen kysynnän kuplien paljastumisten kautta. Saadaanko uuteen tilanteeseen tuoretta ja luovaa dynamiikkaa vai onko tuloksena kärjistyvämpää käpristymistä ja sisäänlämpiämistä - se jää nähtäväksi. Mutta kuten tiedämme, rajumpi on ajan riento - tulemme näkemään tulokset varsin nopeasti hektisessä uudessa ajassamme. Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoilleni!

***

Happy New Year 2021, to you, dear readers and let us hope Brexit will be good for us all! Of foodstuff - Finnish people have been very eager to buy fibre-rich Weetabix! Also Alpen label is quite popular here - even though only a few know it is Made in UK product - not Swiss Made, like one could expect. From Finland, we have exported a lot of woodstuff and their derivatives into the UK, hope they will not find much alternatives from Russia, for example. Of course, the internal market in the UK is so important and strong - one very bold move about that is to concentrate the Unilever headquarters in the UK, and not any more to share it with Rotterdam.

lauantai 12. joulukuuta 2020

Me taistelemme pubeissa ja kahviloissa

Timesin nuoren polven kolumnisti jakoi tilastoja Britannian sisäisestä vastakkainasettelusta: kahvilat ovat lukumääräisesti pian ohittamassa pubit. Kolmea perustettavaa kahvilaa kohti kuolee kolme pubia ja korona on jyrkentänyt kehitystä.

https://www.thetimes.co.uk/article/we-ve-become-the-ultimate-caf-society-ls32mcwt3

Kolumnisti analysoi kahviloiden viehätystä: ne edustavat globaalia samuutta ja yksilökeskeisyyttä, pubit taas lokaaliutta, paikallista yhteisöä. Havainto on mielestäni oikea: olen jotenkin vaistomaisesti inhonnut High Streetien ketjukahviloita ja rakastanut perinteisiä teehuoneita.

Pubin juurevuus on matkailijan peruskokemuksia: vaikka alkoholi ei maistuisikaan, kannattaa ilmapiiriä käydä haistelemassa vaikka lounaan merkeissä. Lapsille on yleensä omat ruokalistat ja koiratkin ovat usein tervetulleita. Meluisat juottolat tunnistaa nopeasti. Parhaimmissa pubeissa, kuten Nag’s Head Malvernissa, löytyy mukavia, rauhallisia juttelusoppeja ja paikallista tuotetarjontaa. Moni pub on nostanut ruoan tasoa gastrotasolle, välillä vähän liioitellenkin. Pubissa saa olla rauhassa, mutta myös paikallisten kanssa tulee luontevasti juteltua. Tyyppien kirjo on suuri: siinä on hyvät ja huonot puolensa, mutta on arvokasta, että koko yhteisöllä on yhteinen kohtaamispaikka.

Myös kahviloissa olen antautunut keskusteluihin hörhöjen ja selkeiden kylätapausten kanssa. Ne ovat parhaimmillaan mieleenjääviä tapaamisia, yllättävien tietojen ja varmojen mielipiteiden tarjoamista. Ketjukahviloiden tuotetarjonta on tasalaatuisuuteen pyrkivää, usein yllätyksetöntä ja rustiikkeja aromeja kaihtavaa: paikallisväri on saanut väistyä globaalin krominkiillon tieltä.

Klubit pyrkivät karistamaan pubeista tunkkaisuuden posh-loistolla: raha ja loistokkuus puhuvat. Vanhanaikaiset teehuoneet ovat mummomaisia, parhaimmillaan niissä pääsee makumatkalle aitojen paikallisten aromien äärelle. Klubit ja teehuoneet liudentavat rintamalinjaa kahviloiden ja pubien välillä.

Kahviloiden nousu on eräänlainen viides kolonna Britannian sisällä. Vaikka Brexitissä kansakunta käänsi selkänsä Euroopalle, yhtenäistävä kehitys kahvilakulttuuriin on jo tapahtunut. Orwellilainen pub on ollut henkitoreissaan pitkään: ketjupubi Wetherspoonin tarina on ollut menestys. Omistaja on osannut lukea pub-väsymyksen ja kahviloiden nousun yhdistämällä ne jonkinlaiseksi maanlaajuiseksi kompromissiksi, jossa kumpikaan osapuoli ei häviä. Kahvilaihmisille on nettinsä ja pub-ihmisille avotulensa ja bitterinsä.

Näen pubien muutoksessa myös laajempaa vaihdosta. Lad-kulttuurista, jätkäkeskeisyydestä, ollaan menossa kohti suurempaa tasa-arvoa. Klubit ja kahvilat ovat myös nuorten naisten paikkoja: niiden imago on teehuonetta vapaamielisempi. Kirjoa tulee aina olemaan örvellyspaikoista yläluokkaisempiin, connoisseur-tyyppisiin paikkoihin. Kolumnistin havainto eriytymisestä, globaalista yksilöllistymisestä paikallisen yhteisöllisyyden kustannuksella on varmasti tosi. En ole varma, miksi elämä sen kanssa tulee osoittautumaan. Luulen, tai kuten englantilainen sanoisi, pelkään, että vanhoja hyviä aikoja tulee vielä ikävä.

***

There is a clear divide between cafés and pubs, in between are posh clubs and traditional tearooms. The emphasis has been placed on cafés - and even Brexit does not stop that trend. It is very much about community spirit and individualism as well - it is essential that this change will keep some better things of englishness and avoid unnecessary bitter taste.

https://www.thetimes.co.uk/article/we-ve-become-the-ultimate-caf-society-ls32mcwt3

tiistai 1. joulukuuta 2020

Gentleman ja tekniikka

José Ortega y Gasset on ehkä nuoremmille polville jäänyt tuntemattomaksi. Konservatiivi-filosofi oli varsin kiinnostunut arkisista kysymyksistä ja kirjat ovat edelleen napakkaa luettavaa. Uusin suomennos Ajatuksia tekniikasta on vuodelta 2006 - alkuperäiset kirjoitukset ovat ilmestyneet 1939. Ortega asettaa esseensä keskivaiheilla vastakkain Gentlemanin ja Hidalgon: asetelma on yllättävä. Luulin, että aihe on mielessäni selkeä, mutta espanjalainen onnistui avaamaan uusia näkökulmia - ajattomasti, hyvän filosofin tavoin.

https://en.wikipedia.org/wiki/José_Ortega_y_Gasset

En tiedä mikä Ortegan suhde Englantiin oli, mutta hän on hyvin varma maalatessaan kuvan maasta, joka on vauras - jonka asukkaat ovat gentlemanneja laajasti ymmärrettynä, eri kansankerroksissa. Heille on tyypillistä itsehillintä, vakaa usko omiin saavutuksiin ja reiluun peliin. Myös vaikeuksiin suhtaudutaan leikkisästi. Tuotteita ei oikeastaan edes vaivauduta markkinoimaan asiakkaiden vaihtuvia oikkuja kosiskellen, vaan kärsivällisesti odotetaan, että kuluttajat sopeutuvat erinomaisiin imperiumin tuotteisiin. Niiden hinnoittelu on oikea, huomattava, mutta ei kohtuuton - korkea laatu huomioonottaen. Osoituksena reilusta pelistä, maa ei ole edes tarvinnut perustuslakia, eikä muutenkaan kuormita oikeuksista ja velvollisuuksistaan hyvin perillä olevia kansalaisiaan turhalla lainsäädännöllä.

Joltain osin tilanne tuntuu vanhentuneelta: kohta julkaisun jälkeen britit valittelivat, kun Rommelin joukot käyttivät Pohjois-Afrikassa tankkeja vastaan 88-millisiä ilmatorjuntatykkejä: peli ei ollut reilua. Kaikki britit eivät ole myöskään harjoittaneet sittemmin itsehillintää: esimerkiksi riittänee Gallagherin riitaantuneet veljekset. Näinä päivinä Topshopin saneerausongelmat kertovat, että myös markkinamuutoksiin olisi pitänyt reagoida ajoissa, eikä vain odottaa kuluttajien sopeutumista. Tekniikkakin on hieman vanhentunut, varsinkin autoteollisuudessa 1970-luvulla.

Perusnäkemys gentlemanista kuitenkin on tietynlainen ajaton, riippumaton rauhallisuus ja arvokkuus. Esseen päättää jonkinlainen haave herrasmiehen ja zeniläisen mietiskelijän yhdistymisestä. Sukkela ja nokkela pelimies, joka leikiten selvittää hankaluudet, kuulostaa hyvältä ideaalilta, mutta lyhytjänteisessä nykyajassa Ortegan kuvaama Gentleman on ajautunut syvähköön identiteettikriisiin. Asiat etenevät jotenkin hankalasti ja yksituumaisuuskin on ollut koetuksella. Ajatus idästä tulevan henkisyyden yhdistämisestä vapauden ja vaurauden ideaaliin kuulostaa sympaattiselta ja luo nykypäiväänkin näköaloja. Ehkä markkinointiakin voisi kokeilla, ainakin laadukkaiden englantilaisten juustojen kohdalla.

Ortegan tekstit ovat lyhyitä - voin suositella menemään suoraan niiden äärelle. Ajatuksia tekniikasta kannattaa napata mukaan, kun se vielä markkinoilla on. Kyllähän netistä arvioitakin löytyi, mutta itse kirja on niin tiivis ja ravitseva, että se kannattaa lukea ja ajatella itse, suoraan innoituksen lähteestä.

***

Spanish philosopher José Ortega y Gasset very interestingly defines an English Gentleman in his essay ”Mediation on the technique”. Self-control, fair play, good humour, reluctance towards marketing products, which are of high quality, are his emblems - in cold blood, he calmly waits for the market to adapt according to his innovations. Ortega paints a fair view, which is quite helpful to serve as an ideal in the turbulent modern, post-imperial times, suggesting some inspiration could be found and added from the Zen techniques of the East. 

lauantai 7. marraskuuta 2020

Ruoka & Brexit

Kun olen viime kuukaudet ärvötellyt korona-kineksessä eli Saarivaltakuntaan ei ole ollut asiaa, muistin syövereistä tulee välillä kummallisia kaipuun kohteita. Kuten vierailut Iceland-myymälässä. 

Iceland on halparuokakauppa. Se on varsinaisesti erikoistunut myymään pakastettuja valmisannoksia. Ennen kuin lukija tuhahtaa, pakastemyymälät ovat kova juttu myös kulinaristisessa Ranskassa - Suomeen ne eivät ole vielä rantautuneet. Hypermarkettien pakasterivistöt tietysti ovat, mutta pakastemyymälän konsepti on erilainen. Kannattaa huomioida myös kotiinkuljetuksen mahdollisuus.

Icelandissa on pakasteiden lisäksi suppeat ja kapeat valikoimat ja lajitelmat muitakin tuotteita. Niistä on yleensä tarjous, joka pysäyttää. Ostan perinteiset joulusammiot (tub) Quality Street-konvehteja juuri Icelandista. Viimeksi mukaan tarttui myös piparjuurikastiketta ja valtava loota Yorkshire-teetä, jota olen kotosalla uuttanut ahkerasti. Sitä on vieläkin jäljellä, eipä ihme, sillä pakkaus lupasi, että siinä on 30 % enemmän. Tarjousten bongailu on yllättävän terapeuttista - kun halvalla saa ja vielä laadukastakin, niin eihän siinä itkukaan ole kaukana - kun kotipuolessa ei aina asiat ole näin hyvin!

Valikoimiin ja tarjouksiin voi tutustua täällä https://www.iceland.co.uk/

Icelandin hyllyjen välissä olen useasti huokaillut hintojen edullisuutta, varsinkin intialaisten valmisannosten helppohintaisuus hämmästyttää - laadussakaan ei ole ollut moittimista. Mieleen on tullut, että ainakaan ruoan hinnan korkeus ei ole ollut syy hankkiutua eroon EU:sta. Hinnoilla on mielestäni paremminkin paineita nousta eron seurauksena - tuontitavaraa, etelän tomaatteja, viinejä, oliivivalmisteita, juustoja ja pitkään kypsytettyjä leikkeleitä on tarjolla paljon. 

Ruoan hinnan noususta EU-eron myötä huolestuneita artikkeleita löytyy helposti. Jaan tähän yhden mielenkiintoisimmista. Siinä on erittäin kiinnostavaa tilastoa myös omavaraisuudesta viime vuosina. 

https://briefingsforbritain.co.uk/busting-the-food-price-myth-in-a-no-deal-brexit/

Kun sanomalehdistä syntyy kuva, että britit ovat kädet ristissä odottaneet erosopimuksen valmistumista, niin kotimaiset tuottajat ovat artikkelin tilastojen mukaan selvästi pyrkineet neuvotteluaikana lisäämään ruoan kotimaisuusastetta. Näinhän pystytään paremmin kontrolloimaan luomutuotantoa ja vastaamaan ympäristökysymysten haasteisiin ihan oikeasti. Jos hinnat nousevatkin eron myötä, se hyödyttää kuitenkin kotimaata työpaikkoina ja korkeiden eettisten periaatteiden kautta. Näin tietenkin, jos eletään Parhaiden Brittiperinteiden mukaisesti - kaikenmaailman fuusiokeittiöt ja niiden kotkotukset ovat useammin tuontivetoisia. Näiden tuotteiden kunnian päivät lienevät luetut. Kuluttajat varmasti nykyistä enemmän miettivät, mihin sijoittavat marketissa puntansa. Kotimaiselle tuotannolle se on voinut jo nyt olla hyvä asia.

***

One of my travel delights is wandering between the aisles of food markets. Iceland is a type of small supermarket we do not have yet in Finland - very much concentrated on frozen ready meals. I love their bargains - Quality Street Tubs and Yorkshire Tea Boxes (giant, +30% more!). Prices are very good compared to Finland. What will happen after Brexit? One thing is that the English producers have increased their share of market - that is a very good strategic thing as well in the long run. It is likely that products of the Southern Europa are destined to increase. Yet, there is still some time left for customers to adapt to that very likely scenario.