Syvemmällä pimeyden sydämessä - Poirot

Agatha Christien Kurpitsajuhlassa (Hallowe’en party) on merkillinen kohtaus, jossa Poirot kuumeisesti miettii jutun ratkaisua. Hän tuhahtaa Ariadne Oliverille, dekkarikirjailijattarelle, että nyt ratkotaan oikeaa murhajuttua, eikä kehitellä dekkariviihdettä. Kohtaus on ensivaikutelmaa monimutkaisempi.

Ariadne oli Christien jonkinlainen omakuva. Hän esiintyy useassa kirjassa tuskailemassa, miten ratkaisisi keksimänsä suomalaissalapoliisi Sven Hjersonin jonkun toivottoman juonenkäänteen. Hjersonin seikkailuista ollaan ilmeisesti puuhaamassa jonkinlaista tv-sarjaakin. Ariadne on temperamenttinen ja koominen hahmo, vastakohta harkitsevalle Poirot’lle.

Kohtauksen voi nähdä niin, että kaunokirjallisen teoksen sisässä kirjailijan luoma kuvitteellinen hahmo ojentaa tosiasioihin perustuvaa hahmoa tulemaan kuvitteellisista kehitelmistä ”todellisuuden” - tosin kirjallinen sekin - puolelle. Poirot’n tuhahdus on kuitenkin epäreilu: Ariadne pohtii juuri ”todellisia” henkilöitä ja hän on ainakin alustavasti jyvällä polusta mahdolliseen ratkaisuun. Hän häiritsee ja samalla stimuloi Poirot’n kuulua Harmaata Ainetta, joka on ratkaisemaisillaan jutun. 

Christie antaa siis luomansa mieshahmon vaientaa kirjassa itsensä: juurikin belgialaisen mieshahmon - todellinen gentleman tuskin näin toimisi, vai toimisiko? Murhamamma osasi olla ironinen ja osoittaa naiselle hänen paikkansa miehen aivojen jyllätessä. Kohtaus on kieroutuneen nerokas: on huvittavaa lukea, että 1969 ilmestynyt teos ei saanut kovin hyvää vastaanottoa: sitä pidettiin väsähtäneenä ja hajamielisenä. Kirjailijatar myös omisti opuksen toiselle suurelle Englannin viihdyttäjälle: poliittisista syistä epäsuosioon joutuneelle P.G.Wodehouselle. Kunnioitus oli molemminpuoleista. 

Itse pidän tarinan synkistä vivahteista, narsismi ja epämääräinen letaali palvonta (Huomasiko joku yhteyden Christie-kytkentäisen David Pinnerin romaaniin Ritual?) kukoistavat, jälleen kerran kulissit kätkevät taakseen synkkiä salaisuuksia ja tarpeetonta häpeää. Englantilainen yhteiskunta koko laajuudeltaan tuntuu kirjan perusteella jatkuvasti jumittaneen pimeän puolelle: kauniiden puutarhojen taustat ja maapohja ovat kauhistuttavia. Ariadne korostaa tarinan langassa omenoiden merkitystä - englantilaisia omenia todella kannattaakin fanittaa. Hän myös neuvoo Poirot’ta vaarallisella alueella, henkilökohtaisessa vaatemaussa. Hiertävät lakeerikengät pitäisi korvata mukavammilla pukinnahkaisilla... ”Quel horreur!”

***

Hallowe’en party by Agatha Christie has been critisised as weary and carelessly plotted: however, there is an excellent culmination where grey-brained Poirot seeks for a solution and ask imaginarity writer Ariadne Oliver (A self-portrait of Agatha herself) come into reality from her murder fantasies. Christie shows wonderful sense of irony - letting her male character show woman her position - and justice too: the book is dedicated to another great entertainer, P.G.Wodehouse.

Boris builds better homes?

Kesäkuun lopussa Boris Johnson lanseerasi uuden konseptinsa, jolla koronan riivaama talous pitäisi kääntymän nousuun. Kyse on ohjelmasta Build, build, build. 

Paikallishallinnolla on Britanniassa avainrooli päättää, miten maata ja rakennuksia kaavoituksessa käytetään. Jos halutaan muuttaa vaikka vanha koulurakennus vanhusten asuinkäyttöön, tämä tarkoittaa muutoksia kaavaan. Se tuntuu vielä suhteellisen helpolta tapaukselta. Hankalampaa on, jos haluan avata pubin tai erityisryhmien hoitopisteen keskelle rauhallista naapurustoa, se edellyttää jo hyviä suhteita päättäjiin. Jos haluan rakentaa kokonaisen alueen ja myydä asunnot kovalla markkinahinnalla, minun pitää saada hankkeelleni täydellinen paikallinen ymmärrys.

On selvää, että usea hanke on lyöty paikallisesti jäihin, sijoittajien ja spekulanttien kauhistukseksi. Yksityisten haaveet ovat kaatuneet julkisen edessä. On esitetty epäilyjä, että näin on jarrutettu taloutta suurestikin. On helppo ymmärtää, että kaavamuutokset tai niiden torppaaminen ovat löytäneet aiheena ja motiivina myös Midsomerin murhiin - kyse on suurista tunteista.

Kaavoitusalueilla maa tyypitellään käytön mukaan kasvualueisiin, saneerattaviin alueisiin ja suojeltuihin vihervyöhykkeisiin. Boriksen tarkoitus on pistää muutokseen vipinää: monimutkaista käsittelyä halutaan nopeuttaa ja ottaa paikallisilta toimijoilta kehitystä hidastavia ”leluja” pois. Eli hallituksen toive on, että puskutraktorit lähtevät töihin ja asuntopula-alueilla pääsee edullinen uudisasuntotuotanto käytiin. Tämä elvyttäisi myös koronan runtelemaa taloutta.

Kaavoitusprosessien nopeuttamisen historia on kuitenkin ollut aiemmin takkuista: maankäytöstä vastaava ministeri on vaihtunut monta kertaa viime vuosina, eikä politiikassa ole juuri ollut jatkuvuutta. Vaikka Johnson on asian ytimessä isossa kuvassa, on kuitenkin selvää, että hankkeen kanssa vielä tupakat syödään. Kritiikkinä on esitetty liian halpa ja huono rakentaminen, jopa slummiutuminen - tämä siis jo ennen kuin yksikään lapio on isketty maahan. Vihervyöhykkeiden säilymisestä on jo noussut poru. Ja tietenkin paikallispolitiikot ovat kohottaneet äänensä keskushallinnon pyrkimyksistä löytää ohituskaista paikalliseen perusteelliseen harkintaan. Tietysti paikalliset kansalaiset ja järjestöt, luonnonsuojelutahot ja National Trust haluavat olla osa prosessia ja varmistaa, että niiden ääni kuuluu ja sanottavat saa sanoa. Myönteisiäkin puolia on, pienyrityksille on luvassa helpompia mahdollisuuksia päästä paikallisille markkinoille.

Suomalaisittain tuntuu hassulta, että paikallishallinto nähdään toistuvasti Whitehallista ikäänkuin valtion vähälahjaisena jatkeena, jota sopii pyörittää aina vallitsevien valtion tarpeiden mukaisesti. Kun ohjelman toteutus etenee, taloudellisesti heikommille alueille on luvassa vielä lisätukea valtion kassasta. Se voi vähentää rutinoita uudistuksesta ainakin paikallisesti.

https://www.gov.uk/government/news/pm-build-build-build

https://www.cnbc.com/2020/06/30/boris-johnson-demands-britain-build-build-build-to-beat-slump.html

https://www.independent.co.uk/environment/boris-johnson-build-economy-infrastructure-environment-rspb-national-trust-a9602196.html

https://theconversation.com/is-build-build-build-really-the-best-way-forward-for-englands-planning-system-141857

***

Boris Johnson introduced in the end of June his heroic effort to speed planning processes in England: Build, build, build. It is an interesting project, some its goals are very good, like affordable housing. However, this has been attempted before, with not so good results. There have been already some critical voices - about quality of buildings and possible threat to protected green belts. From Finnish point of view, it is strange how Whitehall constantly sees local level as a continuation of State, vulnerable to its caprices. 

Brothers in Sports, Part 2: Gary Lineker and Paul ”Gazza” Gascoigne

© BT 2

Gazza and Gary © BT 2020

Kasvoin jalkapallokentän laidalla. Olen ollut maalivahti, toppari, keskikenttämies, hyökkääjä ja liberonakin olen pelannut, muistaakseni myös lentävänä maalivahtina. Pelissä oppi tuntemaan naapuripoikien luonnetta ja erilaisia rooleja pelissä, usein fyysisten ominaisuuksien mukaan määräytyvinä. Jalkapallo on hieno laji. Pelaamiseni muuttui varovaisemmaksi seiskaluokalla, kun sain silmälasit. Jalkapallo on minulle nostalgiaa ja se on nykyisin lähes ainoa urheilulaji, jota seuraan jonkinlaisella mielenkiinnolla. 

Suhteeni englantilaiseen jalkapalloon kuitenkin jollain tasolla kuoli kesällä 1990. Englanti jäi MM-kisoissa välieriin häviten Saksalle. Peli oli erittäin hieno ja jännittävä, muistan sen yhä elävästi suurena otteluna, joka tuotti täydellisen, lähes traumatisoivan pettymyksen. 

”Football is a simple game. Twenty-two men chase a ball for 90 minutes and at the end, Germany always wins.” Gary Linekerin sanat summaavat silloiset tunnot täydellisesti. Lineker oli hyökkääjänä juuri niin shakaalimainen kuin kuuluu ollakin. Ihailin hänen suoraviivaisuuttaan: jalkapallo on yksinkertainen peli ja hyökkääjän tehtävä on tehdä maaleja. Nykyjalkapallossa tämä unohtuu helposti: vuoden 1990 kisat olivat jo pelottavan vähämaaliset. Sittemmin olemme nähneet Kreikan ja Espanjan, jotka tekivät puolustamisesta taidetta. Sellainen tuhoaa totaalisen jalkapalloilun. 

Linekerin pelaaminen oli ahneudestaan huolimatta sulavan kaunista ja hän edusti tyyppiä, joka on aina lähellä sydäntäni eri joukkueissa. Sitä, joka raataa ja juoksee koko joukkueen puolesta. Siis hyvin päinvastainen kuin joku älyllinen Michel Platini, joka laskelmoi aina, kannattaako palloa tavoitella. Lineker ei saanut maajoukkueurallaan yhtään varoitusta tai ulosajoa. Todellinen herrasmies siis: ehkä liikaakin, hän on pelaajamaineeltaan hieman aliarvostettu.

Mukavan miehen maine on vienyt sittemmin Linekerin tv-kommentaattoriksi, kuinkas muuten. Ja kuten meikäläisetkin mukavan maineessa olevat urheilijat, myöskään Lineker ei ole malttanut pysyä lestissään, vaan on puuttunut politiikkaankin jotenkin teemuselännemäisesti. Mikäs siinä, mutta teot kentällä ovat varsinaisesti niitä, joista jalkapalloilijat pitäisi muistaa.

Jonathan Agnew to Gary Lineker: 'Keep your political views private' http://www.bbc.co.uk/news/entertainment-arts-46565154

Ei noin, Gary! Vaan näin:

https://youtu.be/YMzqN4T0JKI

Inhoan lempinimiä, mutta Paul Gascoignen kohdalla teen poikkeuksen. Keskikenttäpelaaja, hyökkäyksiin suuntautunut Gazza oli kentällä ilmiö, luonnonvoima. Kun Lineker oli maajoukkueen vastuullinen virkamies, joka väsymättä kantoi vastuuta, Gazza oli taiteilija, joka sytytti koko joukkueen liekkeihin osaamisellaan - ei, vaan nerokkuudellaan! 

Vuoden 1990 Saksa-ottelussa Gazza puhkesi kyyneliin tajuttuaan varoituksen johdosta joutuvansa pois seuraavasta pelistä. Isänmaalliset kyyneleet viimeistään tekivät hänestä suursuosikin. Gazza on ollut Englannin mattinykänen, jonka huuruiset hetket ovat toteuttaneet riskejä ja tuoneet värikkäitä käänteitä - jo pelaajauran aikana.

Jos olet jalkapalloilun ystävä, sinun on mahdotonta olla liikuttumatta Gazzan parhaiden hetkien koosteesta. Mies on jässikkä härkä, joka liikkuu räjähtävän nopeasti ja kevyesti. Hän menee läpi valtavalla itseluottamuksella, keijukaismaisen herkästi ja päämäärätietoisen fyysisesti. Pelaaminen suuntautuu suoraviivaisesti kohti vastustajan maalia: jos omaa vetopaikkaa ei tule, on vapauttavan syötön aika. Gazzan tapaisen pelaajan olemassaolo antaa selityksen, miksi niin monet miehet istuvat ja tuijottavat ruutua. He odottavat, että pelissä tapahtuu jokin ihmeellinen käänne, kuin vain jalkapallossa voi tapahtua: he odottavat, että yksi mies lumoaa heidät ihmeenomaisilla oivalluksillaan, höyhenenkeveällä taituruudellaan ja painaa koko massallaan läpi puolustuksesta. Nykyaikana he usein pettyvät, mutta kun he sulkevat huokaisten silmänsä, he näkevät Gazzan rynnistävän maalia kohti pallon kanssa.

Tässä ollaan vain asian ytimessä:

https://youtu.be/Lg2w0kmbtZc

Kiitos Gary ja Gazza - oli hienoa seurata teitä kentällä!

***

My latter part of great duos in sports - two great English football players - Gary and Gazza. I grew up by the football field, playing there in many roles and I highly appreciate these two heros of green fields. Gary was a reliable civil servant, working for a team, but Gazza was an artist, who inspired everybody with his attitude and tricks. Thank you, both! Football has never been the same after you!

Brothers in Sports, Part 1: Sebastian Coe and Steve Ovett

Daily Mail 18 Feb 2010

Minkä haamumailerin maailma minussa on menettänytkään! Ala-asteella jouduin jossain vaiheessa juoksukärpäsen puraisemaksi. Kotikorttelin kiertäminen oli reilu ratakierros, 640 m. Kun sen kiersi kahdesti ja otti loppumäessä kovan kirin, tunsi olevansa ainakin jonkinlainen keskimatkan juoksija. Kirissä sai veren maun suuhun ja tajusi myös jotain olennaista näistä hyvin taktisista juoksumatkoista. 

En ymmärrä, miksi tilanne oli niin, että juuri Englantiin oli siunaantunut hienoja mailereita - tuolle oudolle matkalle, jota en ole itse asiassa koskaan juossut tarkasti mitattuna. Ovatko saaren kosteat olot ihanteelliset, kouliiko fyysinen ja henkinen ympäristö nopeita, mutta sitkeitä tyyppejä? Joka tapauksessa Sebastian Coe ja Steve Ovett olivat huippuja. He olivat myyttinen taistelijapari, jotka välttivät toisiaan, mutta vuorottelivat ennätystensä murskaamisessa. 

Coe oli sliipatun kohtelias, mukavan oloinen kaveri, jossa oli huippu-urheilijaksi yllättävästi pehmeyttä. Hän oli hyvistä oloista. Steve Ovett oli paljon demonisemman oloinen kaveri lyhyine hiuksineen ja ironisine ilmeineen, hänessä saattoi nähdä kovan harjoittelun ja alhaisen syntyperän tuomaa katkeruutta: hän tuntui säteilevän taktista älykkyyttä. Molemmat olivat huippukuntoisia ravaamaan rataa ympäri ajokoirien tavoin. En oikein osannut asettua kummankaan puolelle, molemmat olivat minusta hienoja juoksijoita, joita oli mukava seurata.

Titaanien kohtaaminen tapahtui Moskovan olympialaisissa 1980. Iso-Britannia boikotoi kisoja useassa lajissa, mutta yleisurheilijoita saatiin paikalle. Ensimmäiseksi juostiin 800 m. Finaalissa kumpikaan britti ei häikäissyt taktiikallaan, asemat olivat pitkään huonoja, kunnes Ovett lopulta nousi piikkipaikalle, pitäen aseman maaliin saakka. Pussiasemaan jumittanut Coe joutui kirillään poimimaan kilpailijat yksitellen - kaikki muut, paitsi Ovettin. 

Revanssi tuli Ovettin päämatkalla, 1500 metrillä. Coe vältti pussin juoksemalla kärjen tuntumassa koko matkan. Ovett väijyi hänen kantapäillään. Coe iski kirivaihteen päälle ja otti kärkipaikan. Ovett vastasi hänen takanaan. Kypsyttääkö hän Coen toistamiseen ja rynnii lopussa ohi? Ei: Coe pisteli kuin vimmattu pakoon ja hyydytti Ovettin. Maaliviivalla Ovett on lannistettu ja Coe ei meinaa uskoa, että etumatka riitti kuin riittikin maaliin saakka. 

Herrat ovat yhä hengissä ja aika hyväkuntoisiakin. Persoonat olivat erilaisia, mutta tietysti lehdistö objektiiviseen tapaansa kärjisti eroja. Syytä olikin: aika oli Englannin mailereiden kulta-aikaa. Maailmanennätykset ovat sittemmin karanneet Pohjois-Afrikan maiden juoksumahteihin, mutta Coe pitää vielä 800 m maailmantilaston 3. sijaa ajalla 1.41.73. Oli se kova vuonna 1981 ja on yhä!

https://www.dailymail.co.uk/sport/othersports/article-1251809/Sebastian-Coe-v-Steve-Ovett-There-winner.html

***

Sebastien Coe and Steve Ovett - the Golden Generation of British Mailers! The fight of the titans in the 1980 Olympic Games - in mens 800 m and 1500 m - were classics and highlights for me as well. Their running made me running around my quartier, to better appreciate their tactical genius and ability to keep so murderous speed. They were very different persons, both absolutely talented and the press made most of tension between two great sportsmen.

Englannin ikävää, osa 2: paahtoleipää

https://www.warburtons.co.uk/

Jälkimmäinen kohde Englannin kaipuussani on paahtoleipä. Mikrotason valintani voi tuntua hämmästyttävän mitättömältä ja korvikkeita voisi luulla löytyvän helposti. Asia ei kuitenkaan ole näin. Suomessa hyllyistä löytyy monenlaista paahtoleipää, mutta en ole löytänyt vastaavaa kuin Warburtonsin Toastie. Viipaleen koko on suurempi kuin meikäläisissä, vinoittain leikattuna kolmioiksi ne ovat riittävän suuria. Englantilainen leipä on myös jotenkin hankalasti määriteltävän haptista: siinä on tiivistä vaahtomaisuutta, mutta ei liian tiivistä. Leikkauskohdassa se painuu kuin vaahtokarkki ja monesti reunalta lohkeaa suikale, joka paahtimessa rapeutuu kunnolla - en huomaa kotimaisten merkkien käyttäytyvän näin. Paahtamistulos on myös mielestäni parempi englantilaisilla leivillä: rapsakkaampi ja kultaisempi. 

Voi tietenkin kysyä, miksi en tilaa leipää Englannista. Sehän on mahdollista ja näiden säilyvyyskin on aika hyvä. Mutta ruokahuollon järjestäminen Englannin varaan on tietysti riskipitoista. Olisi hyvä, jos keskusliikkeet alkaisivat tarjota myös kunnollista paahtoleipää - onhan viime vuosina patongit ja voisarvetkin tuotu ulottuvillemme jo aamuisin. Samaan toivomukseen voi liittää myös Englannin juustojen tuominen - siitähän olen paasannut aiemminkin.

Paahtoleipäkokemus liittyy lapsuuden myönteisiin kuviin leivän paahtamisesta ja matkojen aamistunnelmien toivekkuuteen: taas on uusi päivä edessä, uudet kokemukset.

Paahtoleivästä on moneksi: jos hillot ja voi tympivät, täytteiksi käyvät pavut, sienet, Welsh Rarebit - maun mukaan! Minun suosikkini on tuore voi ja katkera appelsiinimarmeladi, jotka säteilevät leivän kanssa kuin kulta, vaikka aurinko ei paistaisikaan.

Kuvani Warburtons on hyvä peruspaahtoleipä. Sain siitä kauppiaan sanan ja kokemukseni osoittivat, että hän osasi asiansa. Tietysti Britanniassa on tehty lehdissä testejä - hieman yllättävää on, että perinteiset leivänvalmistajat kyykkäävät kauppojen omien merkkien edessä. Tieteellinen maailmankatsomus ja kuluttajien toiveiden kuuntelu johtaa tuotekehittelyyn, jossa perinteiset merkit joutuvat altavastaajiksi. Hoi keskusliikkeet Suomessa! Ottakaa Warburtons valikoimiinne! Luulen, että täällä sille olisi kysyntää!

https://www.warburtons.co.uk/products/bread/white/800g-toastie-white

https://www.goodhousekeeping.com/uk/food/food-reviews/g677419/white-bread-for-toasting/

***

In micro level, I miss English toast! It is so much more than Finnish toasts: slices are larger, softness and crispness are optimal. I really hope big Finnish food chains will reach a deal with Warburtons - I think we have some market here. Warburtons and other traditional labels have been defeated in UK consumer tests for generic shop labels in Tesco, Aldi etc - please try to get some compensation from the Finnish market - it is not very big market, but we have a niche for you! Welcome!