maanantai 13. huhtikuuta 2020

David Munrow - Vanhan musiikin pyörremyrsky


Pidättyväisyys on englantilaisen keskimmäinen nimi. Poikkeus vahvistaa säännön. Poikkeus on David Munrow, alle 34-vuotiaana vuonna 1976 kuollut muusikko. Munrow oli musiikillinen pyörremyrsky, joka muutamassa vuodessa herätti eloon valtavat osat vanhaa musiikkia, kokosi yhtyeitä, levytti 50 levyä, konsertoi, teki editioita eri sävellyksistä, juonsi radio-ohjelmia, oli työstämässä filmikäsikirjoituksia, löysi, soitti ja opetti eri instrumentteja, työskenteli intuitiolla ja tieteellisellä otteella. Samalla hän ehti naimisiinkin ja päätti lopuksi elämänsä oman käden kautta.

Munrowin kiinnostus vanhoihin soittimiin alkoi nuorena ja konkretisoitui nuorena Etelä-Amerikan matkalla. Kun nuoreen Jim Morrisoniin hiipi intiaanin henki tunnetuin seurauksin, jotain vastaavaa tapahtui Munrowillekin. Yliopistossa opettaja innosti häntä tutkimaan vanhojen soittimien yhteyksiä mantereiden välillä: häneltä David sai käsiinsä seinällä roikkuneen crumhornin. Munrow oppi soittamaan sitä nopeasti, kuten niin monta muutakin soitinta. Kaikki tapahtui nopeasti, vauhdilla, viihdyttävästi ja osaavasti. Läheisten kuolemantapaukset ilmeisesti romahduttivat muutenkin korkeilla kierroksilla vuosikausia paahtaneen mielen. Hän oli tovin koetellut läheisten muusikkojen hermoja, mutta ratkaisu oli yllätys.

Olen keräillyt Munrowin tuotantoa parikymmentä levyä. Ensimmäinen niistä oli Music of the Gothic Era. Kotiväkeäni koetellut äänite ei ole Munrowin helpoimpia, mutta herättää aikakauden musiikin outouden eloon - mikään myöhemmin tehty tuotos ei ole tästä ajasta aiheuttanut vastaavia säväreitä. Ohjelman läpi soi The Early Music Consort of Londonin järkähtämätön osaaminen - periaatteessa puskista suoraan autenttisuuden huipulle, ilman epäilyksen häivää. Ilmiö on tuttu muidenkin porukan levyjen kanssa - ne ovat viihdyttäviä, mutta samalla niiden auktoriteetti on ällistyttävän vastaansanomaton. Munrowin kuoltua monet bandiläisistä, kuten Christopher Hogwood, jatkoivat vanhan musiikin vallankumousta, usein tiukemmin akateemisena, jotenkin puritaanisemmin ja ilman tarttuvaa intomieltä - auktoriteettivaatimus tulee silloin helpommin ulkoa, kuin sisältä päin. Tarkoittaa sitä, että vanhaa musiikkia pitää kunnioittaa, kunhan se on oikein ja mahdollisimman autenttisesti soitettua - Munrowilla kunnioitus musiikkiin ei estä intomieltä, jolla siihen tartutaan. Parhaimmillaan showhenki on siis myös autenttisuutta.

Erinomainen paikka testata, toimiiko Munrowin sähköistävä ja elävöittävä henki on Praetoriuksen Tanssisarjan Terpsichore levytys. Siinä ei ole mitään anteeksipyyntelevää, musiikki käy päälle tanssillisena ja elävänä. Jos tästä ei pidä, ei pidä varmaan musiikista ylipäänsäkään. Munrowin ohjauksessa Praetorius on Bachin, romanttisten laulujen ja tanssien, sekä Mick Jaggerin suora edelläkävijä. 

Soitinesittelyt olivat myös Davidin vahvuuksia. Tässä lyhyessä koosteessa päästään heti täyteen höyryyn puhaltimien pariin hervottoman Saltarellon rytmeissä. Kohtalokas crumhorn saadaan lavalle lähellä loppua. Esittelyjuonnot ovat tehokkaita ja huumorin sävyttämiä, siinä kuin itse soitinesittelytkin.

Munrowin tuotannosta ei ole tehty kokonaislevytystä, sellainen kyllä tarvittaisiin. Levyjä on ilmestynyt sekavasti eri tahoilla ja tipottain. Esimerkiksi Gotiikan musiikki ilmestyi aluksi yhdellä levyllä, mutta myöhemmin kahden levyn täydellisenä laitoksena. Alkuun julkaisuviidakossa pääsee hyvin vaikka Disgocsin kautta:

Vaikka elämä katkesi lyhyeen, voimme olla kiitollisia siitä, mitä jäi jäljelle. Voi myös toivoa, että musiikintekeminen tavoittaisi useammin Davidin intomieltä, eikä olisi penseää tai kyynistä, kuten näinä päivinä liian usein.

***

David Munrow and his early death was a big loss to music life in England. His followers have done their part, often with cooler style and attitude - which has risen the value of Munrow’s own recordings - many of them without real competition. He was a real Renaissance man - almost Jack-of-all trades in music. I grew up with his Gothic music cd and choose here his Praetorius Terpsichore dances as the first intro to his art - not to forget his excellent and humorous instrument shows.

torstai 9. huhtikuuta 2020

Iris Murdoch, jatkoa - Alex Colville - Stop For Cows


Alex Colville: Stop for Cows (1970’s?)

Kirjoitin reilu vuosi sitten Iris Murdochista.
Muistelmateoksessa Irisin puoliso John Bayley kertoo kanadalaisesta taiteilijasta, johon pariskunta tutustui, ja jonka töihin he ihastuivat. Niihin palattiin myös Irisin sairauden aikana, miellyttävällä tavalla. 

Taiteilija oli Alex Colville (1920-2013). En tiennyt häntä entuudestaan ja teokset ovat pyörineet mielessäni nyt pidemmän aikaa. Murdochin pariskunnan kuvauksen mukaisesti hänen työnsä ovat epätavallisia, jotenkin myönteisellä tavalla häiritseviä. Niissä on pysähtynyttä tunnelmaa, mutta myös jonkinlaista rauhallista uhkaa. Väreiltään ne ovat hieman unenomaisia, kuin varhaisaamun sumuisan suotimen läpi nähtyjä. Valo leviää töissä tasaisena, ne ovat monesti matalasta tarkastelunäkökulmasta nähtyjä, usein tasangolle tai veden ääreen sijoittuneita. Toisinaan teoksista tulee omituinen intiimin, poikkeavan tarkastelun näkökulma. Mies on jättänyt pistoolin pöydälle; pariskunta viivähtää yöllä jääkaapilla; mies laskee varovasti rannalla kylpypyyhettä vaimonsa harteille. Teosten tunnelma on ladattu: pysähdymme lehmien vuoksi: hevonen laukkaa kiskoja pitkin junaa vastaan: nainen kiikaroi laivassa, kun hänen miehensä oleilee lähes näkymättömissä passiivisena.

Lehmätyö tuo mieleen Devonshiren mehevät laitumet, joista Clotted Cream saa alkunsa. Moni töistä liikkuu myös aiheittensa puolesta olevaisen ääressä: niissä viivähdetään hetki elämän arvoituksellisuuden ääressä.

Colville osallistui toiseen maailmansotaan ja maalasi silloin rintaman lisäksi Yorkshiressa. Myöhemminkin Colville ilmeisesti vieraili konservatiivisella Englannin maaseudulla usein - itsekin hän Kanadassa kuului sisarpuolueeseen. 

Omituinen tunnelma voi olla muistoja sodasta, vaikka Colvillen myöhempi elämä vaikuttaa seesteiseltä ja tasapainoiselta. Hän tuntuu myös taiteilijana olleen sinut saavutustensa kanssa.

Hän tuli Kanadasta puolustamaan Eurooppaa. Muistan yorkshireläismiehen, joka vietiin lapsena Englannista Kanadaan sodan aikana. Jos kaikki olisi hävitty, sieltä käsin olisi aloitettu Englannin rakentaminen pidemmän kaavan kautta.

Colvillen työt peittävät englantilaiselta vaikuttavan, pidättyväisen kuorensa alle olemassaolon kysymyksiä, usein painostavalla, tihentyneellä, moniselitteisellä tavalla. On helppo ymmärtää, että ikääntyvä Bayley-Murdoch parivaljakko innostui rauhallisesta taiteilijasta ja hänen arvoituksellisista töistään.

Hieno Kanadan taideinstituutin monografia löytyy täältä:


Lehmien ääreen on hyvä pysähtyä.

***

In John Bayley’s work Elegy for Iris, he tells a story how he and Iris Murdoch met Canadian artist Alex Colville and found his works. They were new to me as well - one could think these works of restraint and light strangeness are painted by an Englishman. There is some peculiar intimacy in his best works - A Couple at Fridge or at beach, where men tenderly sets towel to shoulders of his wife. Some menace can be present as well - His Horse and Train is pictured also in The Shining, film version. But we really should Stop for Cows!

lauantai 4. huhtikuuta 2020

To Daffodils - Sananen narsisseista


Ala-asteen englanninkirjasta jäi mieleeni kuva englantilaisen kaupungin puistosta, jota varhaiskevään narsissit juhlistavat. Ihmettelin, miten mieto voi ilmasto olla, että tuo on mahdollista. Tänä keväänä, vaimoni puutarhassa, tein  narsisseista havainnon, että ne kestävät jopa pakkasta. En tiedä, miten kasvi rakentaa sellaisen kestävyyden. 

Ajattelin, että on olemassa englantilainen runo narsisseista. Kaivoin sen esiin - se oli vanhempi kuin luulin, tekijänä Robert Herrick, runo on syntynyt 1600-luvulla. Teksti sopii hyvin tähän päivään - se on pysäyttävä. Daffodil on kauniimpi sana kuin suomen narsissi. Muistin samalla, että runo on suomennettu Aale Tynnin kokoelmaan Tuhat laulujen vuotta. 

Huomasin, että runoa on tietysti analysoitu kauheasti. Turhaan, koska se toimii ja soi. Nauttikaa.

***

Daffodils are remarkable - they flower also after night with some minus grades. The famous, old poem about them is very up-to date. Enjoy!

perjantai 3. huhtikuuta 2020

Mulligatawny-keitto


Ensimmäisillä Englannin-reissuillani intialainen ruoka edusti vielä eksotiikkaa. Raahasin hieman umpimähkäisesti ruokapurkkeja Suomeen ja yritin keitellä niistä mahdollisimman paljon alkuperäisen oloista tekelettä. Varsinkin erilaisiin pikkelseihin sain pysyvän kiinnostuksen. Yksi ruokalaji, johon alunperin tutustuin tölkkitavarana oli Mulligatawny-keitto. Tölkkikeitto lämmitti mukavasti sisuskaluja majapaikassa vaatimattomasti kokattunakin viileän päivän reissujen jälkeen. 

Mulligatawny on vanhimpia Englannissa harrastettuja intialaisperäisiä ruokia. ”Pippurivetenä” tunnettu keitto on tietenkin tulista, se on värikästä - maun ja kasviksien mukaan hieman erilaista - ja varmasti hyvä flunssalääke. Mausteet ovat tuhdit. Keittoa saa Britanniassa myös valmiina marketeista. Suomessa soisi myös valmistuorekeittojen valikoiman laajentuvan.

Keiton alkuperää on selostettuna wikipediassa.

Suomenkielinen ohje löytyy mm. K-ryhmän sivuilta

Ja Lontooksi BBC:n palvelusta ja puhtaana kasvisversiona

Tämän kanssa sopivat myös Walesin lämpimät voileivät, joiden ohje on toisessa blogikirjoituksessani. 

***

Mulligatawny soup was one of the first exotic meals I met in England. This originally Tamil soup, ”pepper water” is particularly good in these time of flu.

maanantai 30. maaliskuuta 2020

DOM!

Photo:Reuters

Dominic Cummings on Englannin politiikan kiinnostavimpia hahmoja. Jos henkilö on jäänyt epäselväksi, tämän pääministeri Johnsonin erityisavustajan saavutuksiin Brexit-elokuva on hyvä johdatus. Se on vielä kuusi päivää saatavissa Yle Areenassa. Kannattaa katsoa, koska se antaa hyvän johdannon Cummingsin kiisteltyyn persoonaan. Toisaalta siinä näkyy vahvasti omaa asialistaansa ajava älykkö, jota korpeaa perinteisten politiikan harjoittajien jähmeys - fyysinen ja henkinen. Elokuvassa näkyy myös, miten hän oli moottorina Brexit-prosessissa hyödyntämällä kovaa dataa ja pehmeää tunnetta - näiden yhdistämisen tapa on jotain uudenlaista - ja nykymenon ymmärtämiseksi filmi kannattaa ehdottomasti katsoa.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/01/04/brexit-temppu-ja-miten-se-tehtiin-benedict-cumberbatch-eu-eron-kummisetana

Cummingsista on kirjoitettu paljon, mutta häntä ei ole kovin helppoa määritellä. Yksi yritys melkein myytin tasolle nousseen henkilön kuvaukseksi on BBC:n tekemä.
https://www.bbc.co.uk/news/extra/09jpSjVUpQ/dominic_cummings_battle_for_downing_street

Itse voisin tietysti kaukaa hakea yhteyksiä vaikka kuninkaan neuvonantaja Thomas Cromwellista tai jostain Shakespearen hahmosta. Esikuvia voi myös halutessaan hakea Tolstoilta tai Dostojevskiltä - asia ei ole kaukaa haettu, Cummings on tuntenut Venäjän hallintoa ja kulttuuria hyvin, vietettyään kolme vuotta 1990-luvulla Venäjällä. Hänen suhteensa Venäjään oli esillä Parlamenttivaalien yhteydessä.

Parhaillaan menossa olevassa Koronakriisissä Cummings on myös ollut vahvasti esillä. Tyypillisesti rooli vaikuttaa vahvalta, mutta myös moniselitteiseltä. Yhden huhun mukaan hän vähätteli kriisiä aluksi muutaman vanhuksen kuolemaan johtavana flunssana ja viivästytti hallituksen reagointia. Toisen, vastakkaisen huhun mukaan, Cummings oli ratkaiseva tekijä, joka käänsi Johnsonin rajoitteiden taakse epidemian edetessä. Kummatkin huhut voivat pitää paikkansa nopeasti tilanteita analysoivan Cummingsin käänteissä.

Älykäs, lukenut sarkastikko ei epäröi heittää asioita toimittajien naamalle heidän tasolleen viritettynä.   Cummingsin vastausta toimittajan kysymyksiin hallituksen resurssien kohdentamisista tai ministerien vaihdoista voi pitää briljanttina tai lapsellisen röyhkeänä - joka tapauksessa vauhtia haetaan lastenohjelmasta ja lastenkamarin riimittelystä. Tämä on aika ennennäkemätöntä.
https://t.co/2nw0PAZiV7?ssr=true
Joillekin konservatiiveille on nieleskelemistä myös Cummingsin kauluspaitoja ja collageasuja yhdistelevässä vaateparressa - onhan se outoa, mutta perinteinen Englanti voi järkkyä myös tällaisista kysymyksistä...

On mielenkiintoista nähdä, kuinka kauan Whitehall kestää Cummingsia tai, henkilön erikoisuutta alleviivaten, kuinka kauan Cummings kestää Whitehallia. Johnson on tarvinnut hänen harvinaista päättäväistä varmuuttaan ja kykyään viedä asioita eteenpäin vaikka riskillä ja pikkuasioista piittaamatta. Tiukassa paikassa hän voi olla pätevä syntipukki, mutta voi myös avata suutaan kiusallisella tavalla monen henkilön kannalta. Poliittista vastuuta äänestäjille hänen ei tarvitse kantaa,  koska hän ei ole tullut valtaan vaalien kautta.

Minään kovin salaisena, vallan ytimessä olevana harmaana eminenssihahmona Cummingsia ei voi silti pitää. Hänen oma bloginsa on avointa luettavaa kaikille. Taas ristiriitaisesti, sitä ei ole päivitetty tammikuun 2020 jälkeen. Luettavaa silti on, vaikka kuinka paljon:
https://dominiccummings.com/

”The night time is the right time to fight crime – I can’t think of a rhyme.”
-PJ Masks & Dominic Cummings

***

Everybody in UK knows who DOM is - in Finland, we are not so familiar with his name and person. What is clear: he is a person of intelligence, arrogance and determinance to go on with many things in  politics. However, he is quite difficult person to understand from traditional, political point of view. Another question is how long Whitehall will tolerate his services, or should I ask how long Cummings will tolerate Whitehall?