Aubrey Beardsley - Dekadenssin ytimessä

Timesin lauantainumeron kannessa Boris Johnson esittelee sinikantista UK passia. Kaivattu väri on saatu takaisin, mutta EU-eroa realisoivat passit tehdään - Puolassa! Onneksi lehdessä on muutakin pohdittavaa, kuten Aubrey Beardsleyn näyttely.

Jos Ben Nicholson oli pelkistäjä, niin nuorena kuollut, dekadenssia tursuava Aubrey oli koukeroisen, koristeellisen viivan mestari, jolle mikään aihe ei vaikuttanut liian eksoottiselta tai säädyttömältä. Kun toisen kohauttajan, Oscar Wilden seksuaalinen suuntaus ei lopulta jättänyt paljon arvelujen varaan, niin Aubreyn kohtalla tilanne on moniselitteisemmin skandaalimainen - mutta pääosassa ovat kuitenkin hänen piirroksensa, jotka herättivät ihailun ohella myös runsaasti pahennusta. Työt jatkoivat päättäväisesti polkua, jota prerafaeliitit olivat viitoittaneet. Sensualismi löi kättä arkaaisen kreikkalaisen taruston ja itämaisten vaikutteiden kanssa - tyylitelty, verinen Salome-piirros herättää varmasti tänä päivänäkin kauhun ja inhon sekaista ihailua.

On vaikea uskoa, että Beardsley tosiaan oli englantilainen, vihreine hiuksineen, linnunluisine olemuksineen ja kyyhkynharmaassa puvussaan hän oli varmasti melkoinen ilmestys salongeissa. Keuhkotauti vei hänet lopulta Ranskan Mentonissa. Lopun edellä katolisuuteen kääntynyt kuvittajanero määräsi törkeimmät työnsä hävitettäväksi katumuksen merkkinä - läheiset eivät toivetta toteuttaneet. Eli kuviin pääsee tutustumaan - Taten näyttely avataan 4.3.2020.
https://www.tate.org.uk/whats-on/tate-britain/exhibition/aubrey-beardsley

***

Aubrey Beardsley died young but made a great portfolio of decorative, decadent, exotic, oriental, violent, sensual masterdrawings of various subjects. His works can be appreciated from 4th March 2020 in Tate’s special exhibition.
https://www.tate.org.uk/whats-on/tate-britain/exhibition/aubrey-beardsley

More info of Aubrey:
https://en.wikipedia.org/wiki/Aubrey_Beardsley
And of his sister Mabel:
https://studiedmonuments.wordpress.com/2016/05/07/mabel-beardsley-actress-and-her-brothers-sister/

Ben Nicholson - Pelkistämisen taidetta

Ben Nicholson kuuluu Englannin taitelijakaartiin, joka sotien välillä omaksui modernin pelkistämisen estetiikan ja jatkoi sillä tiellä loppuelämänsä. Samassa sarjassa painivat ennenkaikkea kuvanveistäjä Henry Moore, Nicholsonin toinen vaimo Barbara Hepworth ja Christopher ”Kit” Wood, jonka elämä tosin jäi lyhyeksi.

Englantilaisten modernistien taustavaikuttajana toimi taidekriitikko Herbert Read, jonka kirjoissa taiteilijat saivat hyvin näkyvyyttä. Tutustuin Nicholsoniin juuri Readin kautta. Kuvani Methuenin pieni kirjanen esittelee taitelijan työn kuitenkin tehokkaammin, kuvien kautta. Esittävyys ja ei-esittävyys käyvät Nicholsonin töissä dialogia, eri aikakausina toinen lähestymistapa on vallitseva ja toinen väistyy. Välillä häipyvät Nicholsonin hienostuneet väritkin ja teoksiin jää vain matala reliefimäisyys.

Nicholsonin viiva ei hapuile: hän oli taiteilijana varsin määrätietoinen. Kuvaavaa on, että hän varhaisella Italian-matkallaan valitti, että italialaiset kollegat eivät osanneet maalata kunnolla. Arvostelu ulottui vanhoihin mestareihinkin, kuten Fra Angelicoon. Nicholson kuitenkin imi Italian mestareiden heleitä ja maanläheisiä, selkeitä, viileitä sävyjä töihinsä. Niissä on myös välimerellistä selkeyttä ja harmoniaa ja tietynlaista sotienvälisen Italian taiteen metafyysistä, pelkistettyä estetiikkaa.

Taiteilijaelämä on värikästä ja Nicholsonin elämänkulusta löytyy tietoja tästä artikkelista:
https://www.theartstory.org/artist/nicholson-ben/life-and-legacy/
Elämä oli tasapainoilua sosiaalisuuden ja taiteeseen keskittymisen välillä. Yksi tärkeä henkireikä oli St. Ives, cornwallilainen vanha kalastajakylä, jossa Nicholson viihtyi osana taiteilijayhteisöä. Kaupungista on tullut myöhemmin erittäin trendikäs paikka ja Tate Gallery avasi siellä haarakonttorinsa vuonna 1993.
https://www.tate.org.uk/visit/tate-st-ives#

Parhaimmissa Nicholsonin töissä modernismi näyttäytyy ajattomana, voittoisana tarinana: näkyvä maailma pelkistyy rauhalliseksi ja tyydyttäväksi kokonaisuudeksi. Viiva ja väri huokuvat englantilaista suhteellisuudentajua ja hurmaavaa itsevarmuutta.

***

Ben Nicholson spent his artistic life between by nature and abstract expression - in his best works these are surprisingly peacefully balanced. He did visit Italy with typical self-confidence - he critisised some old masters, but stole their cool Mediterranean colors into his own works. And from his part, he also made St. Ives into the fashionable artist colony that it still is.

Kummajaisten Englanti - English Eccentrics Distilled

Timpson’s England on merkillinen teos merkillisistä asioista. Vanha journalisti on tehnyt valtavan ensyklopedistisen työn ja kaivanut kummallisuudet päivänvaloon inspiraatioksemme. Lyhyessä ja vitsikkäässä ilmaisussa nämä omituisten tyyppien kummat päähänpistot, paikalliset sattumukset, sitkeät huhut ja epämääräiset tarut heräävät eloon. On kiviä, jotka kasvavat - jostain syystä. On erikoisia paikkoja, joissa kummittelee tai joissa naapurien väliset jännitteet ovat aiheuttaneet omituisuuksia. On Bradford-on-Avon, jossa ikivanha kirkko löytyy yllättäen asuintalojen alta. Samassa paikassa saattoi päästä putkaan kalojen yläpuolelle - selli sijaitsi sillassa, entisessä kappelissa.

Kirjan ote muistuttaa usko tai älä-teoksia, tai nähtävyysoppaita. Timpsonin ohjenuora on kuitenkin katsoa ilmeisen tuolle puolelle: nämä eivät ole kohteita, jotka häikäisevät taiteellisella arvollaan tai arvokkuudellaan. Niissä yritetään parasta, mutta tulokset ovat monesti nyrjähtäneitä. Tekijät jäävät usein kasvottomiksi, mutta se mitä heistä tiedämme, herättää välittömästi myötätuntoamme. Skaala on valtava - toisessa päässä voimme ihmetellä onko matkoillaan kuollut ritari tosiaankin säilötty viimeiseen lepoon pikkelsin joukkoon. Toisessa päässä on Blockleyn tyyppi, joka seurasi 20 vuotta lammikossa elänyttä kalaa, se kesyyntyi niin, että söi kädestä. Miekkonen kehitti siihen niin läheisen suhteen, että kalan lopulta kuoltua, halusi pystyttää sille muistolaatan. 

Kaikki kreivikunnat käydään läpi ja aihealueet on kaaritettu aiheenmukaisiksi omituisuusnipuiksi - näin jaoteltuna ne alkavat tietyllä tavalla myös muuttaa lukijan ajattelua omituisuuksien siedon suhteen - ollaan siis perienglantilaisen, suvaitsevan jännän ytimessä. 

Timpson ei ole kelpuuttanut kaikkia ehdoin tahdoin tehtyjä hullutuksia kirjaansa. Niitä Englannissa riittää loputtomiin, vain kaikkein erikoisimmat erikoisuuden tavoittelijat ovat mukana. Yleensä he tekivät erikoisia rakennelmia, follies - usein pyramideja tai torneja, joista he halusivat epämiellyttävällä tavalla syynätä jotain asiaa, vaikkapa tuttujen touhuja. Näissä rakennelmissa ei ole pyritty tyylikkyyteen, vaan motiivit ovat ihan muualla, usein ikiajoiksi hämäräksi jääviä. Raha ei ole niissä useinkaan ongelma, ellei se äkisti lopu.  

Merkillisyydet monesti lisäävät merkillisyyttä. Pakkomielteenomaisesti pyramidin itselleen hautamuistomerkiksi rakennuttaneen Mad Jack Fullerin sanotaan olevan haudattuna tekeleensä sisässä istuvassa asennossa, pöydän ääressä, tuomiopäivän odotuksessa, seurassaan paahdettu kana ja pullo portviiniä. Tämä tieto osoittautui pupuksi hautaa tutkittaessa: vainaja kuulemma pötköttää leposijassaan varsin konventionaalisessa asennossa.

Pubivisailujen ystävälle teos on loistava inspiraation lähde ja aarreaitta. Sen saa Amazonista uskomattoman halvalla, pennin investoinnilla. Britannian pienimmän anniskelupaikan kunniasta käydään kirjan mukaan kovaa kamppailua: muutenkin pubeissa ollaan henkien kanssa tekemisissä usealla tasolla.

Teos menee sillä tavalla ohi matkaoppaista, että paikan päällä ollessa ei välttämättä muista ei-ilmeisiä nähtävyyksiä. Varmasti harmittaisi, jos Dacressa käydessään ei olisi pongannut hautausmaan ainutlaatuista karhusarjaa. Hautausmaan kulmiin sijoitettu veistossarja kertoo tarinan nukkuvasta karhusta, jonka kissa herättää. Äreä kontio syö virheliikkeen tehneen kissaparan. Opetus tulee hyvin selväksi.

***

Timson’s England - A look beyond too obvious is an eccentric and fascinating  book. Old journalist has done enourmous work collecting all the strange stuff under one book. It is listed by the regions and different type of subjects. Very wisely he has cutted some of the most eccentric follies out of the book. It is golden stuff for any pub quiz and will give a lesson or two about that English virtue, tolerance towards eccentrics.

Valokuvauksen opettaja - John Hedgecoe

Lapsuudenkodissani oli musta, iso kirja, josta opin perustiedot valokuvauksesta. Katsoin kuvia ja niiden selitteitä. Valikoima oli monipuolinen sekä kuva-aiheiden, että menetelmien suhteen. Lähes kaikkea sivuttiin ainakin jossain määrin, pidemmälle edistyttyäni usein turhauttavan kevyesti. Opin kirjasta näin jälkikäteen joitakin perusasioita riittävän hyvin, ne ovat kantaneet tähänkin päivään. Miten maisemaa katsotaan, mitä kiinnostavaa siinä voi löytyä? Miten materiaalintuntua saadaan valokuvaan? Tietenkin valaistuksella. Miten ihmisvartaloa katsotaan? Miten rakennus erottuu ympäristöstään? Miten huone kuvataan? Milloin on oikea hetki valon suhteen?

John Hedgecoe oli monien tekniikoiden mies - hänen kirjansa Suuri Valokuvauskirja - ja sen seuraaja Valokuvaajan käsikirja (näyte alla) ovat täynnä teknistä tietoa. Jopa siinä määrin, että monet eksyvät tekniikkaan ja luulevat sen olevan edellytys hyville kuville. Cartier-Bresson opetti minulle myöhemmin, että rajallisella määrällä välineitä, kenties Leica-rungolla ja parilla optiikalla, pärjää - kohde pitää ennen kaikkea nähdä ja vasta sitten ottaa kuva himmentimen aukon ja sulkimen ajan funktiona - siinä se yksinkertaisuudessaan.

Hedgecoen kirja pitää lukeakin runoutena ja sellaisena se on painunut mieleeni. Kuva kävelevästä naisesta takaapäin, miten kostea vaate paljastaa hänen muotonsa ja miten kamera on taltioinut hänen jalkapohjansa asennon. Kuva hevosryhmästä Rievaulx’n luostarin raunioilla, maisema lumen puuteroima. Palkkikameralla kuvatut hedelmä- ja kasvisasetelmat, joissa valon värit ja varjojen mustuus leikkivät keskenään.

Englantiini Hedgecoe liittyy siten, että juuri häneltä sain kipinän rakkauteeni Englannin maisemia kohtaan. Hän kuvasi paljon maisemia ja rakennuksia. Ihmettelin karuja rakennuksia ja kuuraista maata, kesän värejä, ihmisten ilmeitä ja kuluneita käsiä, baarien valaistusta, esineiden himmeyttä ja kiiltoa, teollisuusmaiseman karua runollisuutta.

Myös tekniikasta jäi jotain mieleeni - huomasin, että minua erityisesti miellyttävät kuvat oli otettu tietynlaisilla kameroilla. Opin myös rakastamaan filmin rakeisuutta ominaisuutena, joka oli mahdollisuus, eikä haitta. Päädyin Ilford-kuvaajaksi osittain Hedgecoen Englanti-nostalgian pohjalta.

 Hedgecoen yksi tekninen neuvo on kantaa mukana tyhjää diaraamia, jonka avulla voi katsoa rajauksen toimivuutta. Konsti on varmaan hyvä joillekin. Sitä käytetään myös elokuvauksessa sormien avulla tehdyllä raamilla. Tämmöiset keinot vievät kuitenkin näkökulmaa itse näkemisestä, jossa ei saisi olla rajoitteita: silmän pitää olla utelias. Kuva joka tapauksessa rajataan kuvaa otettaessa ja sitä vielä sovitellaan vedostusvaiheessa tai ipadin ”valopöydällä”. Olennaista on, että lopulliseen kuvaan taltioituu jotain kiinnostavaa, pysyvää, ohi vilahtaneesta elämän hetkestä.

Hedgecoen kuvien 1960- ja 1970-lukulainen estetiikka jäi myös mieleeni ja monesti matkoillani etsin vaistomaisesti aiheita näiden kausien suodattimien läpi. Olen Hedgecoelle kiitollinen monesta hienosta asiasta ja voin häpeilemättä tunnustaa hänet hyväksi opettajaksi valokuvauksessa.

***

John Hedgecoe made some basic guides for photography starters. They are mostly technical, but contain also sudden splashes of pictural poetry. I learnt through his photos some lessons of love towards English scenes, landscapes and portraits. The beauty of the horse group at Rievaulx Abbey ruins, of frosty meadows, of post-industrial landscape, of the tower of Ely Cathedral etc.

Piparjuurikastike vientivalttina - Horseradish sauce as an export star

Kiitos, uudet lukijani, olette ottaneet Facebookissa hyvin vastaan vanhat lämmitetyt juttuni. Kiitos, vanhat lukijani, kärsivällisyydestänne - nyt tulee uutta tavaraa taas koneesta.

***

Mietin Englannin-reissuni jälkeen, mitä tavaraa sieltä aivan erityisesti kaipaan ja mitä on hankala löytää Suomesta. Kyse on strategisesta kysymyksestä Britannian kansantalouden osalta, koska EU:n suuntaan pitäisi löytää valttikortteja viedä jotain englantilaista ylivertaista tuotetta, jota vaihtaa maailmankaupan yleisten ja talousyhteisön kanssa solmittavien kauppasopimusten, toistaiseksi täsmentämättömien, periaatteiden mukaisesti Englannin ja EU:n välillä.

Pieni purkki piparjuurikastiketta, Colman’s, jäi tähteeksi majapaikkaani, en saanut sitä sullottua matkatavaroihin ja se alkoi paluumatkalla siepata - kaduin tyhmyyttäni. Kastike oli hintaansa nähden (Morrison’s tarjous 1 £) oivallista. Mutta ennenkaikkea kastike on ainutlaatuista. Se avasi nenäni röörit vahvuudellaan; se säesti mainiosti ynnä voimallisesti ruusukaalia ja naudanpaistia, mikä sen varsinainen käyttötarkoitus onkin.

Saahan Suomesta piparjuurta, Itä-Eurooppalaista purkissa, siinä vaan on kitkerä sävy - ja kotimaista tuubissa - se ei ole tyydyttävä valmis kastike kuten Colman’s.  Englantilainen tuote on loistava ja purkki on nelikulmaisena tukeva ja rauhoittava - kyynelkanavatkin kyllä palaavat normaalitilaan pian.

***

Colman’s Horse Radish Sauce is such a wonderful product. I think Britain could make the trade agreement with the EU so much better, if it could promote this strong potion to take firmer foot on the Continent. It is a classic partner for veggies and Sunday roast.