And is there honey still for tea?

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Old_Vicarage,_Grantchester

Oheisen runon loppu on ikoninen.
Kaiken epävarmuus ja nostalgia menneeseen on hyvin ilmaistu.

Tässä runoa tulkittu mielestäni hienosti nykytilanteesta käsin:
http://news.markellaw.co.uk/post/102di18/yes-theres-honey-still-for-tea

Rupert Brooke (1887–1915).  Collected Poems. 1916.

Lähde: https://www.bartleby.com/232/701.html

VII. Grantchester

1. The Old Vicarage, Grantchester

(Café des Westens, Berlin, May 1912) JUST now the lilac is in bloom,
All before my little room;
And in my flower-beds, I think,
Smile the carnation and the pink;
And down the borders, well I know,	5
The poppy and the pansy blow…
Oh! there the chestnuts, summer through,
Beside the river make for you
A tunnel of green gloom, and sleep
Deeply above; and green and deep	10
The stream mysterious glides beneath,
Green as a dream and deep as death.
—Oh, damn! I know it! and I know
How the May fields all golden show,
And when the day is young and sweet,	15
Gild gloriously the bare feet
That run to bathe…
Du lieber Gott!
Here am I, sweating, sick, and hot,
And there the shadowed waters fresh	20
Lean up to embrace the naked flesh.
Temperamentvoll German Jews
Drink beer around;—and there the dews
Are soft beneath a morn of gold.
Here tulips bloom as they are told;	25
Unkempt about those hedges blows
An English unofficial rose;
And there the unregulated sun
Slopes down to rest when day is done,
And wakes a vague unpunctual star,	30
A slippered Hesper; and there are
Meads towards Haslingfield and Coton
Where das Betreten’s not verboten.
… would I were
In Grantchester, in Grantchester!—	35
Some, it may be, can get in touch
With Nature there, or Earth, or such.
And clever modern men have seen
A Faun a-peeping through the green,
And felt the Classics were not dead,	40
To glimpse a Naiad’s reedy head,
Or hear the Goat-foot piping low:…
But these are things I do not know.
I only know that you may lie
Day long and watch the Cambridge sky,	45
And, flower-lulled in sleepy grass,
Hear the cool lapse of hours pass,
Until the centuries blend and blur
In Grantchester, in Grantchester.…
Still in the dawnlit waters cool	50
His ghostly Lordship swims his pool,
And tries the strokes, essays the tricks,
Long learnt on Hellespont, or Styx.
Dan Chaucer hears his river still
Chatter beneath a phantom mill.	55
Tennyson notes, with studious eye,
How Cambridge waters hurry by…
And in that garden, black and white,
Creep whispers through the grass all night;
And spectral dance, before the dawn,	60
A hundred Vicars down the lawn;
Curates, long dust, will come and go
On lissom, clerical, printless toe;
And oft between the boughs is seen
The sly shade of a Rural Dean…	65
Till, at a shiver in the skies,
Vanishing with Satanic cries,
The prim ecclesiastic rout
Leaves but a startled sleeper-out,
Grey heavens, the first bird’s drowsy calls,	70
The falling house that never falls.
God! I will pack, and take a train,
And get me to England once again!
For England’s the one land, I know,
Where men with Splendid Hearts may go;	75
And Cambridgeshire, of all England,
The shire for Men who Understand;
And of that district I prefer
The lovely hamlet Grantchester.
For Cambridge people rarely smile,	80
Being urban, squat, and packed with guile;
And Royston men in the far South
Are black and fierce and strange of mouth;
At Over they fling oaths at one,
And worse than oaths at Trumpington,	85
And Ditton girls are mean and dirty,
And there’s none in Harston under thirty,
And folks in Shelford and those parts
Have twisted lips and twisted hearts,
And Barton men make Cockney rhymes,	90
And Coton’s full of nameless crimes,
And things are done you’d not believe
At Madingley on Christmas Eve.
Strong men have run for miles and miles,
When one from Cherry Hinton smiles;	95
Strong men have blanched, and shot their wives,
Rather than send them to St. Ives;
Strong men have cried like babes, bydam,
To hear what happened at Babraham.
But Grantchester! ah, Grantchester!	100
There’s peace and holy quiet there,
Great clouds along pacific skies,
And men and women with straight eyes,
Lithe children lovelier than a dream,
A bosky wood, a slumbrous stream,	105
And little kindly winds that creep
Round twilight corners, half asleep.
In Grantchester their skins are white;
They bathe by day, they bathe by night;
The women there do all they ought;	110
The men observe the Rules of Thought.
They love the Good; they worship Truth;
They laugh uproariously in youth;
(And when they get to feeling old,
They up and shoot themselves, I’m told)…	115
Ah God! to see the branches stir
Across the moon at Grantchester!
To smell the thrilling-sweet and rotten
Unforgettable, unforgotten
River-smell, and hear the breeze	120
Sobbing in the little trees.
Say, do the elm-clumps greatly stand
Still guardians of that holy land?
The chestnuts shade, in reverend dream,
The yet unacademic stream?	125
Is dawn a secret shy and cold
Anadyomene, silver-gold?
And sunset still a golden sea
From Haslingfield to Madingley?
And after, ere the night is born,	130
Do hares come out about the corn?
Oh, is the water sweet and cool,
Gentle and brown, above the pool?
And laughs the immortal river still
Under the mill, under the mill?	135
Say, is there Beauty yet to find?
And Certainty? and Quiet kind?
Deep meadows yet, for to forget
The lies, and truths, and pain?… oh! yet
Stands the Church clock at ten to three?	140
And is there honey still for tea?

Turhaan unohdettu Iris Murdoch

Source:Wikipedia. Iris Murdoch.

Narisin taannoin Rikhardinkadun kirjaston British Collectionin hajoittamista. Sirpaleita kokoelmasta löytyi kuitenkin eri puolilta taloa, kaunokirjallisuuden puolella huomio kiinnittyi englantilaiseen laitokseen kootuista teoksista, kirjailijana Iris Murdoch.

Kun etsin Murdochin teoksia tutustuakseni häneen, suomennoksia oli yllättävän vaikea löytää. Häntä on suomennettu jo 1960-luvulla ja tasaisesti pitkin seuraavia vuosikymmeniä. Teokset ovat nykyaikaisilta lukijoilta hieman unohtuneet. Löysin Murdochin elämänkumppanin John Bayleyn teoksen Elegia Iirikselle, jossa hän kertoo heidän tarinansa, lämmöllä ja tunkkaisuudella, tuoden esille elämän Iriksen kanssa myös tämän sairastaessa vaikeaa muistisairauttaan. Teos on koruttomalla tavalla kaunis.

Huomasin, että Murdochia löytyy yllättäen divareita paremmin kierrätyskirjoista. Sieltä mukaani lähti Hyvä oppilas - The Good Apprentice. Hyvä on tässä vahvasti filosofinen käsite, Murdoch oli kirjailijan uransa rinnalla myös filosofi ja on tehnyt pätevänoloisen tutkielman Metaphysics as a Guide to Morals.

Aloitin Hyvä oppilas-romaanin aivan äskettäin. Kirjan aloitusluku ja sitä seuraava luku ovat yksinkertaisesti vaikuttavimmat romaanin avausluvut, mitä olen lukenut. Nuori mies antaa pilanpäiten ystävälleen huumetta leivän välissä. Ystävä lähtee ilmeisen hyvälle tripille, nuori mies saa soiton tapaamaltaan naiselta ja viettää tämän kanssa viihdyttävän illan. Kun hän palaa asunnolleen, ystävä on huumehöyryissään hypännyt ikkunasta ja kuollut. Tästä alkaa nuoren miehen henkilökohtainen helvetti, joka syyllisyydeltään on punaisella jo ilman ystävän surevalta äidiltä saatua kirjettä, jossa hänet kirotaan moninkertaisesti. Näistä asetelmista alkaa sovituksen etsiminen. Kirjan paksuudesta päätellen prosessi on vaiheikas.

Murdoch kuvaa asetelman vastaansanomattomasti. Tekstin koukuttavuudesta puhuminen on latteaa, Murdoch rekonstruoi tilanteet ja tunnot niin, että tunsin itsekin olevani kauhuissani nuoren miehen - Edwardin - ahdistuksesta. Kirjasta on perusteellisempi ja pätevä esittely Luetut, lukemattomat blogissa. 

Kirjallisuuttamme vaivaa ylitarjonta, kaikkeen ei ole aikaa, ei Päätalon Iijoki-sarjaankaan. Olen onnellinen, että löysin Hyvä oppilas-romaanin. Se vaikuttaa juuri siltä teokselta, jonka kautta Iris Murdoch tarttuu unohduksen tuolta puolen lukijaan kiinni, hyvällä otteella.

***

Iris Murdoch is quite forgotten writer in Finland, many of her books have been translated some time ago, and perhaps the younger generation has not yet found the author, who suffered from Alzheimer’s disease in her late life. In my opinion, there is no reason for forgetting her: judged by her The Good Apprentice, she had an extraordinary ability to set a problem that thrills the reader and courage her/her into her world, with complicated moral problems, written in very clear and structured style.

Konservatiivit köyhän asialla

Photo: Peter Barber architects housing project, praised by Kit Malthouse

Taannoisesta Ruskin-jutusta jäi mieleen Kit Malthouse ja hänen kansanedustaja-ministerin roolinsa. Malthouse on ollut ministerinä kesästä 2018 lähtien, mutta ei ole jäänyt takapenkin taaviksi vastuissaan. Ruskinin jäljillä hän oli sosiaalisen asumisen epäkohtia selvittelevässä vihreässä paperissa. Noin 80 sivuinen New deal for social housing raportti löytyy täältä. Tuotantoa pitäisi saada käyntiin ja asukkaiden elämän edellytyksiä ja turvallisuutta vahvistaa. Raportti on Brittiläisittäin perinteisen selkeä ja siitä käytiin syksyllä laaja kuulemiskierros ja myös ministeri itse jalkautui.

Tällaista normaalia, hyvää ministeriötyötä on tapahtunut samaan aikaan suhteellisessa hiljaisuudessa kun suuren yleisön - joka tarvitsisi ennenkaikkea järkevän hintaista asumista - aika on mennyt hedelmättömässä Brexitin taivastelussa tai vieläkin hyödyttömämmässä prinssin amerikkalaisen vaimon touhuja seuratessa.

Malthouse on tämän vuoden puolella käynyt ihan järkevää keskustelua myös arkkitehtien roolista kansan tarpeiden asialla. Suomikin, professiovaltaisuuden suurvalta, voisi tällaisesta keskustelusta ottaa oppia. Meillähän tosin ministeri leimattaisiin välittömästi, jos hän uskaltaisi puuttua sankariarkkitehtiemme luomuksiin. No, onhan Britanniassakin kohuja riittänyt työn ympärillä. Minusta Malthousen ajatukset ja hänen ohjaamansa Building Better, Building Beautiful Commission työ on mielenkiintoinen ja kansantajuinen harjoitus, jota voi seurata mielenkiinnolla, vaikka ei suunnittelupiirien ytimessä olisikaan. Komitean tehtäväksianto löytyy tästä.

***

The leading party of the Government is not only doing Brexit - minister Kit Malthouse has been active in social housing and doing quite nice discussion on quite important subject, the Conservatives at the service of the poor! It is heroic effort and worth taking part to highly interesting discussions linked to the work. The role of architects is interestingly discussed here.

Suuri lammasseikkailu

Alan kyllästyä, kun melkein jokaisen The Economistin numeron Bagehot-kolumni on referoinnin arvoinen. Kun aiemmassa bloggauksessani pohdin, minne Englannin lampaat päätyvät, vastaus tuli nyt selväksi, kuten ounastelinkin: koiranruokatehtaisiin.

Kolumni etenee A.E. Housmanin runoelman A Shropshire Ladin vuorimaisemien sinihämyn maalailusta nopeasti Ludlowin karjamarkkinoiden kautta varsinaiseen teurastamobisnekseen, jossa elikkojen osiin erikoistuneet ammattimiehet toteuttavat leiviskäänsä karun sarjallisesti - 14 000 eläimen viikkovauhdilla. Kaikki osat hyödyksi käyttävä yritys on nimeltään Euro Lambs. Craven Armsissa toimivan yrityksen omistajat ovat pakistanilaisia ja työntekijät Itä-Euroopasta. Paikallisesti toiminnalla on suuri merkitys ja sopimukseton Brexit on uhka, joka näivettäisi Shropshiren lammasteollisuuden idyllin takamaaksi, jossa kukoistavat vain tatuointipaikat ja noutoruokalat.

Bagehot kuvaa myös rehellisen tuntoisesti näiden takamaiden yllättävää islamisaatiota, yrittäjäsuku on tehnyt parhaansa saadakseen paikallisissa oloissa toiminnalleen asianmukaiset puitteet - kovalla työllä, elvyttäen asuntokantaa ja etsimällä paikkansa myös hallinnon järjestelmässä. Brexitin jälkiseurauksista meillä on ilmeisesti vain jonkinlainen aavistus, tulos voi olla yllätys monimutkaisuudessaan.

***

Again, Bagehot of the Economist, wrote a brilliant text - this time of the fate of lamb-slaughtering business in land of A.E.Housman, Shropshire, Craven Arms and Euro Lambs abbatoir. What will be left of crazing lambs after Brexit in ”Blue remembered hills” - just degeneration of tattoo parlours and takeways? And what will happen to the Khalids’ effort to have a place in local community? But I got the answer to my former blog text question - sheep end up in cat food cans.

Selling England by the Pound

Vanha punnan kolikko oli suosikkirahani. Se oli halkaisijaltaan pieni, mutta paksu ja painava. Vielä 1980-luvulla sen ostovoima oli hyvä. Hienointa oli kuitenkin graafinen asu, sivukaiverruksineen kaikkineen. Väri oli myös hieno, konservatiivinen ja arvokas. Kuluneenakin kolikko vain lisäsi arvovaltaansa: siitä tulivat mieleen keisarillisen Rooman kolikot. Vaikka lakonisuudessaan se ei ihan pärjännyt vanhalle yhden pennyn kolikolle, joka kuluneena tuntui häipyvän myyttiseen hämärään.

Uudesta punnassa, jonka lanseerauksesta tulee kohta kuluneeksi kaksi vuotta, huomio kiinnittyy sen kaksivärisyyteen ja moniarvoiseen kulmikkuuteen. Ei se mitään, nykyaikaa - mutta deklamatorinen julistus Saarivaltakunnan ykseydestä on ehkä hieman yliviritetty ja Myöhempien Aikojen Tapahtumien synkähkössä valossa vähintäänkin kouristuksenomaisesti optimistinen. Huomiota herättää, että kolikon lanseeraus ei ole Brexit-hötäkässä kovin paljon kiinnostanut.

Vanhat rakkaat kolikot on kuitenkin nyt kaivettava esiin laatikoiden pohjalta ja annettava niille arvoisensa leposija mielellään samettisella alustalla - kyse on kuitenkin Kruunun Rahasta! Näitä voi sitten muistella ja kunnioittaa varovasti hypistelemällä ja loitsumaista ”DECUS ET TUTAMEN” matraa tapaillen, vaikkakin Wales-puntien teksti tavoittaa kansallisen innostuksen hieman paremmin - Uskollinen Olen Maalleni.

Maailma on muuttunut: näen käteistä harvoin ja muovikorttini kuluminen ei tavoita samanlaista nostalgiaa menneeseen kuin kulunut, kädestä käteen kiertänyt kolikko, joka on nähnyt Imperiumin rahatalouden ja kantanut Kuningatarta mukanaan katuojasta Canary Wharfin yläkonttoreihin.

Jos olisi tapahtunut mahdottomuus, että punnasta olisi joskus luovuttu, veikkaan, että Brexit-prosessi olisi ollut selkeämpi, kaikki olisivat halunneet konkreettisen Punnan takaisin. Brittiläisissä eurokolikoissa olisi väkisinkin pitänyt olla lampaan kuva. Tämän suurenmoisen kolikon lyhyt nykyhistoria on kuitenkin tässä.

***

The Old Pound Coin is my favorite piece of money ever. So small, but thick and with so much purchasing power - at least, in the ’80s. The new coin is perhaps too optimistic to underline the Unity.  I love old, well-worn coins, they remind me of old imperial currency of Rome.