Schweppes 3: Mihin vedet virtaavat?

Veden pullottaminen ei tunnu bisneksistä vaikeimmalta. Helsingin Veden piti muuttaa janoinen maailma viennillään, mutta hanke tyrehtyi. Schweppeksen tapaisen pitkän linjan toimijan vaiheiden seuraaminen paljastaa monia mielenkiintoisia seikkoja vesialasta. Kilpailu on kovaa, fuusioita ja muuten kovia ratkaisuja tapahtuu. Sveitsiläinen yritys asettautui Englantiin 1700-luvun lopussa, johti lähteittensä veden kuninkaallisiin pöytiin, kehitti tuotteita. Omistaja vaihtui matkan varrella karkki-Cadburysta lopulta Coca-Colan ja sen alayhtymien hoteisiin. On merkillistä, ettei niin pieni ja nätti firma kuin Schweppes pärjännyt sellaisenaan. Pelkkä vesi, hiilihappo ja sokeriset liemet eivät ole kalliita, mutta markkinointi on. Se on isojen poikien puuhaa.

Malvernin vesi oli yhtiön varhaisen historian lippulaivoja. Kukkuloiden luonnonlähteet olivat käytössä eri puolilla. Malvernin Colwallin vedenottimoon Coca-Cola satsasi. Vaikka tuote oli hyvä, yllätyksiä seurasi. Tulvissa pääsi pintavettä kallioiden ohi pohjaveteen ja laaduntarkkailussa löytyi bakteeripitoisuudessa poikkeamia. Rakennettiin suodatinjärjestelmä, joka laski veden tason autenttisesta lähdevedestä tavallisemmaksi. Jakelussa ja tuotannon kapasiteetissa oli haasteita ja hintapaine oli kova: ison firman johto puhui ja pikku paikallinen merkki, kuuluisakin, sai mennä. Työt loppuivat tehtaalla 2010 ja Elisabeth I:n ajoista saakka markkinoilla ollutta Malvernin vettä ei enää löytynytkään Schweppesin mallistosta. Tämä tietysti aiheutti paikallisen porun. Se ei ollut mikään ihme, asiakkaita kun oli ollut kruunupäiden lisäksi Dickens, Darwin, Tennyson... Pullotettua Malvernin vettä saa kuitenkin nykyisin taas Holy Wellistä, uuden omistajan elvytettyä Malvernin nimeä kantavan linjaston vuodesta 2012 lukien.

Schweppesin tuotekehittelystä voi hyvin nähdä, että se pyrkii yhä laatutuotteisiin. Tästä esimerkkinä mikserien uudet premiummallit, jotka pyrkivät vastaamaan vaikkapa uusien Gourmet-ginien haasteisiin. Suomalaiset ovat näissä kunnostautuneet Napue-ginillä, joka on saanut palkintoja. Ja kyllähän pelkän veden myyminen on tietyllä tavalla tylsää. On typeriä, kallita muotimerkkejä vesihifisteille. Niissä silti mikromuovi maistuu ja lasipullot painavat - ja hanavedelläkin pärjää monin paikoin ihan hyvin kotkotusveden sijasta.

Tarinani päättävässä loppukuvassa, Australian Schweppesin logossa, on kauniisti säilynyt Malvernin veden priiskoitus, muistona vanhoista hyvistä ajoista, jolloin terveelliset vedet valuivat niin kuninkaallisiin kuin rahvaankin suihin yhtä elähdyttävinä. Ja tarkkasilmäinen löytää vielä viittauksen Crystal Palacen suihkulähteeseen logon punaisesta osasta. Hurskaat munkit vaelsivat kerran päivässä Prioryltä Holy (keskiajalla tarkoitti samaa kuin Health) Welliin hakemaan huonojalkaisemmille veljilleen terveyttä edistävää nektaria. Perinnettä voi yhä jatkaa. Erinomainen ja yksityiskohtainen paikallissivusto, jossa on 88 lähdettä listattuna, löytyy täältä. Malvernissa kaltioita siis riittää ilman isoja yhtiöitäkin, Waitrose-supermarketista saa Schweppestä ja sitä nykyistä pullotettua paikallista vettä, pelkkää puhdasta vettä. Mutta älkää unohtako Schweppesin Lemonadea: se ON hyvää!

***

My third chapter of the Schweppes drama is the cruelest of it all. The sympathic company is devoured into series of different fusions and amalgamations, ending to the Coca-Cola Company and its satellites, where the traditional Malvern Water, the Water of Elisabeth I, of Darwin, Tennyson and Dickens, ended into the bin end of bottled history. The factory in Colwall was closed in 2010 and you can see here how the locals got very angry and sad indeed. What a waste! However, the reasons behind closure were real as well: the tough competition in the mineral water market, the calculations and the infamous economics of the scale, the quality standards of water... Luckily, the other company, has since 2012 bottled this traditional Malvern water at Holy Well, but not under Schweppes logo any more. Visiting Waitrose in Malvern, you can still buy this traditional local drink and keep up with Schweppes heritage on the area, with 88 wells - buying something nice from their fleet on the mixer department - new Mixers for Gourmet Gins, like Napue, perhaps, or just their excellent Lemonade - so good it is!

Source:

https://www.schweppesaustralia.com.au/

Schweppes 2: Minä ja Schweppes

Oli hieman outoa huomata, että Schweppesin tuotteet liittyvät jollakin tavalla Englanti-innostukseni juuriin. 1970-luvulla virvoitusjuomat olivat vielä ylellisyyttä. Varsinkin sitä olivat hienommat mikserit, joiden etiketissä komeili maininta kuninkaallisesta hovihankkijasta. En ollut vielä käynyt Englannissa, kun koulupoikana huoneessani kuuntelin levyjä ja siemailin huolellisesti kiteytymisen rajamaille jäähdytettyjä mikserijuomia. Schweppesin Tonicissa maistui imperiumin katkeruus ja eksoottisuus, Bitter Lemonin laadun erotti myös siitä, että siinä oli selkeästi sakkaa, joka laskeutui pullon pohjalle. Juoma oli niinsanotusti cloudy, pilvinen. Ginger Ale tarjosi ensikosketuksen inkivääriin, johon myöhemmin olin tutustuva eri muodoissa. Jopa Schweppesin Cola oli eksoottinen, siinä oli erikoinen aromipainotus, joka erotti sen suurista amerikkalaisista kilpailijoista.

Mielikuva oli syntynyt saarivaltakunnasta, jossa on omat tavat, maut ja laatukäsitykset. Mutta varsinainen pommi oli vasta tuloillaan noina Kylmän Sodan vuosina. Schweppes oli kehittänyt 1970-luvulla Russchian-limonadin Pohjoismaisten vodkien kyytipojaksi. Suomeen se rantautui muistini mukaan vasta 1980-luvun alussa. Juomasta tuli heti suosikkini. Se oli kirkas juoma, jossa oli häivähdys vaaleanpunaista. Se tuoksui heikosti makeilta punaisilta marjoilta ja sen maussa oli sokerisuuden rinnalla hämmästyttävä aromipoiminta persikan nukkaisen kuoren katkeruudesta. (Nykyisen juoman aromien takana ovat valmistajan mukaan marjat, hibiscus ja porkkana). Juoman nauttimisessa tuntui olevan poliittista riskiä, siinä tunsi olevansa Hänen Majesteettinsa Salaisessa Palvelussa retkellä Pahuuden Valtakuntaa vastaan. Etikettiin oli alunperin kuvattu tsaarillinen kaksipäinen kotka. Tämä oli virvoitusjuomamerkiltä rohkea kannanotto, jonka tekee vieläkin hämmästyttävämmäksi se, että tuo tunnus tosiaan palasi valtaan Neuvostoliiton raunioiden ylle. Juomalla voi tehdä politiikkaa, myös kapitalismissa!

Kun ensimmäisiä kertoja vierailin Malvernissa, huomasin Malvern Wellsissä ison Schweppes-kyltin vesipullottamon kohdalla. Tämä lisäsi omaa kiinnostustani paikkaan muiden tekijöiden ohella.

Tietenkään Schweppes ei ole ollut matkoillani vain Englantiin rajoittunut merkki, Ranskassa erilaiset sitrusversiot ovat olleet suosiossani aina. Ranskassa suosittiin tölkkejä, Suomessa juomia sai aluksi kömpelöissä, raskaissa, kirkkaissa lasipulloissa, joiden malli hieman siroutui ja pitkäkaulaistui ja lopulta pintaan tuli tarpeetonta kuviointia. Kruunukorkit ovat pulloissa olleet niin kauan kuin muistan. Jossain vaiheessa juomia alkoi saada litran pulloissa, ensin lasisina, sitten vieläkin suurempina muovisina. Olen aina pitänyt pientä pakkauskokoa parempana, suurissa pakkauksissa hiilihappopitoisuus on jo lähtökohtaisesti alempi ja väljehtyy entisestään avattuna. Haluan juoda Schweppesini niin hapokkaina kuin mahdollista, jostain omituisesta fysiologisesta syystä, jota en edelleenkään osaa selittää. Hiilihappoa pitää saada säännöllisesti, se on ollut minun terveysveteni. Nykyistä mallistoa voi ihailla Schweppesin sivuilla.

***

I have always been a keen fan of brand Schweppes. For me, it was a sort of symbol of England, even before my first visit. The brand had that tempting melange of the Cold War Spirit, of quality, exotic spices and tastes, of Imperial and Royal connections, humour, somewhat an air of higher class than those ubiquitous products of the bigger American soft drink companies. Introducing Russchian in the middle of Cold War, with its two-headed eagle Imperial emblem on a bottle label and its sour peach peel aromas - that was really something highly political for a soft drink company - I fell in love with the drink at once. There is no longer the Sovjet Union but the great mixer, Schweppes Russchian, still stays strong. My positive thoughts about the label were further deepened with my first visits to Malvern and seeing their water-bottling premises there, on the hillside.

Schweppes 1: Vesihistoriaa

Saavutin 200 tekstin rajapyykin jo joitakin juttuja sitten, enkä ole ehtinyt asiaa hehkutella. Jonkinlainen juhlapäivitys alkaa kuitenkin nyt kolmiosaisella sarjalla, jonka jäsentäminen oli tavanomaista hankalampaa. Sarjan aiheena ovat vedet, kuplivat tai tyynet, etupäässä makeutetut.

Schweppes on ikoninen brändi, jonka alkuperä on Sveitsissä. Vaikka blogini aiheiden rajaus on tiukahko, merkin tuotteet hulahtavat silti vaivattomasti Englantiyhteyteen. Schweppeksen logossa on tyylitelty suihkulähde nykyäänkin ja kunnianarvoisa perustamisvuosi 1783. Sveitsiläiset yritykset ja osaajat hakivat 1800-luvulla innokkaasti laajempia markkinoita, esimerkiksi Mannerheimin luottokenraali Oeschin isä oli asettunut Tohmajärvelle juustomestariksi. Englantiin Schweppeksen logoineen liittää vuosi 1851 ja suuri maailmannäyttely Hyde Parkiin pystytetyssä Crystal Palacessa. Maailman suurimman lasirakennuksen keskeisellä paikalla oli Malvernin vettä suihkuttava monikerroksinen luomus, joka ihastuttaa edelleen jopa kaiverruskuvista. Mykistävä suihkulähde oli Schweppesin hankkima ja ilman muuta sen piti päätyä merkin logoon. Korkean tekeleen on täytynyt olla melkoinen katseenvangitsija, hopeisina kiiltävine putkineen, puhtaan veden suihkutessa valoissa välkkyen. Lähde ei kuitenkaan ollut mikään keijukainen, vaan se painoi useita tonneja.

Paxtonin nerokkaasti näyttäväksi ja keveäksi suunnitteleman Crystal Palacen tarina jatkui näyttelyn loputtua Sydenham Hillissä, jonne se koottiin uudelleen ja jossa se ja suihkulähde tuhoituivat tulipalossa 1936. En sano, että tämä ennakoi myös imperiumin luhistumista pian tämän jälkeen, mutta sanon, että mm. Boris Johnson on ollut aktiivinen palatsin uudelleenrakentamishankkeessa. Kiinalaisiakin kiinnostanut hanke on sittemmin Lontoon valtuustossa hyllytetty, vaikka taustajoukoissa on muitakin komeita nimiä.

Schweppeksen lähtökohdat olivat terveyttä edistävien vesien sisäisen käytön edistämisessä. Niitä, mineraalivesiä, nappailtiin kylpylöissä ulkoisten vesien tehdessä hyvää ruumiille. Malvernin kylpyläkaupungin vedestä Schweppesin pullottamana tuli hittituote kuningar Victorian toimiessa tyytyväisenä asiakkaana ja esimerkkinä vähäisemmille kuluttajille. Tehdas kehitteli myös juomia eri tarkoituksiin, Ginger Ale, Tonic Water ja Bitter Lemon ovat malliston vanhimpiin vieläkin kuuluvia luomuksia. Niiden terveyttä edistävän vaikutuksen voi kyseenlaistaa: nehän ovat alkoholin kanssa nautittavia lantrinkeja. Tonicissa kuitenkin oli kiniiniä, joka alensi kuumetta malarian vaivaamilla imperiumin alueilla liikuttaessa. Tietysti myös ginillä oli oma vaikutuksensa. Australialainen Damian Kelly Design on tehnyt hienot pakkaukset klassisista juomista ja mukana on myös Lemonade, jota en muista saaneeni Suomesta koskaan: juoma on erinomaista. Kellyn Desing huokuu 1920-luvun häpeämätöntä nostalgiaa Christiemäisine Jazz-tyttöineen. Näin tyylikkäät kuvat myivät varmasti kuplajuomia kummankin sukupuolen keskuudessa.

***

I have written over 200 texts, and start now three part text of Schweppes, a Swiss company, deeply rooted in England. In the 1851 Great Exhibition, in the Crystal Palace, Schweppes provided a fountain sprinkling Malvern water to thirsty visitors. This was royal indeed, Queen Victoria was one of the friends of this particular brand. The Crystal Palace burned in 1936 and even the efforts by Boris Johnson have not yet got it returned. But Schweppes has produced many lines of mixers, even for those drinks that are not so healthy than original still, pure water. But boy how tempting these fabulous Damian Kelly Desings are, 20's style jazzgirls straight from the pages of Dame Agatha! The three classics are there: Tonic Water, Ginger Ale and Soda Water - and the marvellous Lemonade!

With A Kind Permission By 

http://damiankellydesign.com/

Brexit without cause

Helena Petäistö, tuo Raution lahja EU-uutisoinnille, kirjoitti kiintoisan kirjan Ranska, Macron ja minä. Kirjan nimi lainaa Lasse Lehtisen teosta Thatcher ja minä. Lehtisen kytkös Thatcheriin oli ohuehko, Rautarouvan aikaan hän toimi ikkunanpesijänä. Petäistö sen sijaan tuntee Macroninsa paljon lähempää: vaalien ehdokasasettelun ja poliittisen kentän liikehdintöjen kuvaus on todellinen thrilleri ja pesee kiinnostavuudessaan hyvin murhamamma Christien löysät juonirakennelmat. Kirja on nopeasti kirjoitettu, hyvin ajankohtainen ja asiantunteva.

Kun Brexit-patti jatkaa ratkeamatonta olotilaansa, mielessäni on hahmottunut kaksi mallia. Trump-malli, jossa Mr Orangeksi nousee Boris Johnson tai Jeremy Corbyn. Kuten Henry Fielding sanoisi, en lähde kuvailemaan lukijan reaktioita skenaarioon.

Toisessa mallissa Englannissa tapahtuisi sellainen epätodennäköinen kehitys, jossa nousisi uusi karismaattinen toimija, joka keräisi uuden ryhmittymän vanhojen puolueiden kaadereista. Tämä ilmiö voisi olla nimeltään vaikka Monarchy On March, MOM. Se rakentaisi uuden, yhtenäisemmän Englannin ja poistaisi vastakkainasettelun, se pystyttäisi Uuden Jerusalemin vihreälle ja miellyttävälle maaperälle ja vakioisi transatlanttisen suhteen viimeistään Trumpin ajan väistämättä kerran päättyessä.

Jälkimmäisessä mallissa on paljon hienouksia, mutta yksi heikkous: näköpiirissä ei ole karismaattista aktanttia, joka voisi Cromwellin tavoin suistaa nyrjähtäneen ajan raiteilleen! Vai onko? Jacob Rees-Mogg? The Righteous Miliband Brothers? Kenties King Arthurin paluu tekisi sen, mikä demokratian keinoin ei näytä mahdolliselta.

***

England and Brexit is in crossroads: with two possibilities. Another is Trump-wise way lead by Boris Johnson or Jeremy Corbyn. The another, more unlikely solution, not suitable for British temperament, is the Macron way: Monarchy On March, MOM, a movement to reach political unity with the help of some charismatic leader. Who would that be? Rees-Mogg? The Righteous Miliband Brothers?  Or should we still wait for undemocratic solution - the return of King Arthur to solve it once and for all?

Tom Jones 6

https://www.whitelionupton.co.uk/home.htm

Sain luku-urakan päätökseen eilen. Juonen monenkirjavat säikeet saatiin nätisti nippuun. Fieldingin tapa kirjoittaa oli ajoittaisesta laveudestaan huolimatta kokonaistaloudellinen. Lukijalle ei näytetty kaikkea, vaan annettiin mahdollisuus ajatella itse, turhaa kuvailua karsimalla.

Fieldingistä tulee mieleen ranskalainen valistus ja ennenkaikkea Voltaire, jonka Candide ilmestyi kymmenkunta vuotta Tom Jonesin perässä. Fielding on pilkassaan Voltairea verhotumpi, mutta hänenkin näkökulmansa on ihmisluonteen tietty illuusioton kuvaaminen ja kritisoiva asenne vallanpitäjiin, Fielding kohdistaa Voltairen tavoin kirkon asemaan kritiikkiä. Valistuksen projekti tosin vaikuttaa aika toivottomalta Westernin isännän kohdalla, joka kaikessa maanläheisyydessään kääntää takkinsa nopeasti Tomin pikaista hirttämistä lämpimästi kannattavasta hänen suosijakseen. Ukko jää tuhisemaan onnesta lopussa yhtä mahdottomana kuin alussakin.

Onko Tom Jones kehitysromaani romanttisessa mielessä? Mielestäni ei, vaan se kuuluu Don Quijoten tavoin veijariromaanien aliarvostettuun ryhmään, jossa uudempia huippuja edustaa Kunnon sotamies Sveik. Tomin kehitys on ajan kulumista, nuori mies ajautuu tilanteisiin, eikä aina pysty täydellä tahdollaan vaikuttamaan vastaantulevaan, asiat selkiytyvät vaikeuksien kautta. Lukijan on helppo yhtyä herra Allworthyn arvioon salskean miehen hyvästä luonteesta, jota on ollut matkalla ilo seurata koko ajan.

Fielding piirtää Englannin maaseudun ja kaupungin vastakkainasetteluna voimakkaimmin herra Westernin politiikka- ja lordi-inhona. Maaseudulla metsästetään, kun taas kaupungissa juonitellaan ja koketeerataan. Itse pidin kovasti Uptonin esiintymisestä romaanissa. Se on hieno historiallinen solmukohta parissakin Englannin historian vaiheessa, "Pepperpot" pippurimyllymäinen entinen kirkontorni, nykyinen paikallisperinnekeskus, profiilia halliten. Pieni jokivarsikaupunki majataloineen on varmasti käymisen arvoinen, sen kokoluokka ja ympäristö ovat muuttuneet hieman yli 275 vuodessa yllättävän vähän. Se on säilyttänyt autenttisena pienen palan Fieldingin ajan iloista Englantia.

***

My reading project with Tom Jones has ended. It is a completely enjoyable novel, relative to later Candide by Voltaire - with eye for comic details and mild critique towards institutions and human mind itself. Fielding wrote a thick book, but his prose is in the end quite economical and effective. I liked to find Upton, authentic piece of merry, old England from these pages. I very much enjoyed its strong characters, Mr Western with his stubborn rural mentality, against the vain Lords of the City and the good-natured Mr Allworthy with more consistent state of mind. In the end, I would place this fabulous novel in the company of the great comic adventures, Don Quijote by Cervantes and Svejk by Hasek - Tom Jones and his two relative heroes are born to this world as they are, ready for your love and there is only a limited need for their development - and they can learn us quite a lot from ourselves, while following their footsteps in the pages of those novels.

https://www.visitthemalverns.org/attraction/upton-tourist-information-heritage-centre/