Boyce, Pinnock ja HIP

William Boyce on kelpo säveltäjä. Händelin jälkeen vaikuttanut hovimuusikko painui unohduksiin, josta häntä elvyttivät elävien pariin Constantin Lambert ja Gerald Finzi. Elvyttämisen perinne on jalo, myös William itse eläessään ja kuulonsa huonotessa palautti suuren yleisön tietoisuuteen Byrdia ja Purcellia editoimalla näiden teoksia.

Boyce ei silti tänä päivänä ole nimi, joka olisi kaikkien huulilla Mick Jaggerin tavoin, mutta heillä on yhteinen piirre: tuotantoon kohdistuva ihailu on varsin keskittynyttä. Economist taannoin analysoi Rolling Stonesin keikkaohjelmistoa. Bändi on keikoillaan jumittunut alkutuotantoonsa, myöhemmät yritykset ovat flopanneet ohjelmistossa. Bob Dylan on kyennyt mastodonttimaisella urallaan uusiutumaan jatkuvasti. Mihin tämä liittyikään? Ai niin, Boycen tuotannon suosikki on kahdeksan sinfoniaa. Nimi on hieman harhaanjohtava, näiden syntyaikoina Mozartin suuret sinfoniat olivat vielä parin vuosikymmenen päässä ja Eroicaan, tuohon Beethovenin suureen läpimurtoon, oli hieman enemmän. Boycen Sinfonioita sopisi paremminkin nimittää konsertoiksi, Concerto Grossoiksi tai alkusoitoiksi, niin ne antaisivat kuulijalle hieman tarkemman kuvan sisällöstä.

Tosiasiaksi kuitenkin jää, että Boycen Englantilaiset Sinfoniat ovat mukavaa musiikkia. Ne toimivat autossa, jossa yleensä harva levy toimii. Niissä on Vivaldin viihdyttävää helppoutta ja Corellin hienostunutta henkevyyttä. Sopii kokeilla vaikka 4. Sinfonian luonteenomaista finaalia Gavot (Allegro). Boycen musiikissa on englantilaista suoruutta, charmia (joka siis on aina petollista) ja laulavaa viihdyttävyyttä, optimismia. Näitä kuuntelee mielikseen ja tanssiosilla sopisi kuvittaa Jane Austenin teosten maanmainioita kohtauksia.
https://m.youtube.com/watch?v=EEChqXBzqT8
Finaali alkaa jo kohdassa 3:40, joten näissä teoksissa ei hukata aikaa.

Suosittelen Trevor Pinnockin levytystä teoksista. Pinnock oli aikanaan jonkinlainen Archiv-levymerkin Paavo Väyrynen, kaikessa mukana. Vaikka Pinnock on HIP -liikkeen eli Historially Informed Performance, historiallisen, alkuperäissoittimia, pahamaineista pätkittyä fraseerausta ja kynttilänvaloja suosivien esityskäytänteiden varhainen airut, hän ei ole kuitenkaan pahimmasta päästä  ärsyttävä, vaan pystyy myös kompromisseihin. Tämä Boyce-levy on menestys, se on miellyttävä soinniltaan, raikas olematta liian vetoinen ja mukavan pehmeäsävyinen olematta tunkkainen. Levytys alkaa olla HIPin parissa jo miehen iässä, äänitetty vuonna 1986.
https://www.amazon.co.uk/Boyce-Symphonies-Nos-1-8-Pinnock/dp/B0000057CZ/ref=pd_cp_15_1?_encoding=UTF8&psc=1&refRID=7ZKGY5XVAX1HNYX8H620
Äänityspaikka on akustiikaltaan legendaarinen St. John, Smith Squarella. Kirkko kannattaa käydä bongaamassa seuraavalla Lontoon matkalla, jos asiaa on Parlamenttitalon kulmille.

***

William Boyce revived some Purcell and Byrd with his editions. Constantin Lambert and Gerald Finzi revived some Boyce in their turn. I find music of Boyce enjoyable, he entertains like the Rolling Stones, and he is lively like Vivaldi and he can be spirituoso like Corelli. Yet, he has England in his bones and his gavots speak highly of Ladies in the novels of Jane Austen. Trevor Pinnock is an early fighter for the HIP revolution, but any traditionalist should not be too afraid of his recording of 8 Boyce Symphonies. These charming English concertos are here not served with excess of vanilla or devoid of singing qualities (clipped phrasing)  - they sound just right, optimistic and reviving in this beautiful reading of year 1986.

Shakespeare & Co

Ystäväni oli tehnyt Shakespeare-tutkielman. Sitä tutkiessani mieleen nousi pari asiaa. En ole mikään suuri Shakespearen tutkija itse, mutta onhan teoksissa hienoja kohtia, jotka pitää tuntea. Hyllyssä on Paavo Cajanderin kääntämät kootut näytelmät,  niiden kieli on vanhaa suomea, melkein yhtä vanhaa ja elävää kuin Aleksis Kiven. Onkohan milloinkaan käännöskirjallisuutemme taso ollut korkeampi kuin Cajanderin kulta-aikana?

Hamlet on käännetty kielellemme peräti viidesti. Veijo Meri, itsekin hämäläisiä ja Shakespeare-kääntäjiä, muisteli Cajanderin käännösurakkaa. Paavon hauholainen kieli oli värikästä ja suurenmoisen karkeaa, lähes räävitöntä. Sitä ei ole kovin helppo lukea, olen huomannut, että Yrjö Jylhän käännökset ovat komeimpia: "Soi myrsky, poskes halkaise... niin että uppoo tornit viireinensä...." Cajanderin kääntämässä Macbethissä portinvartijan vuorosanat ovat hornamaisen äkäisiä, ehkä nykykieli siloittaa kulmia liikaa, tai tekee kielen tympäisevän tutuksi.

Näytelmissä perinne on laiskuutta, tiedetään ne vakiofraasit ja jätetään huomaamatta, kuinka hienosti haudankaivaja hassuttaa Hamletia sukkeluuksillaan. Nekin pohdinnat ovat ytimessä siinä kuin kovaonnisen prinssin jorinat. Myrskystä löytyy ihastuttavia suvantoja, joihin Sibeliuskin tarttui sävellyksinä, Beethovenin jalanjäljissä. Arielin laulu Where bee sucks on yksi niistä, hämärä ja hauska rallatus. Ohessa sama teksti Arnen säveltämänä ja hienon laulajattaren esittämänä.
https://m.youtube.com/watch?v=Vs8P9gbSNhE

Julius Caesarissa Cassius ohjaa Brutusta ikimuistoisesti:

CASSIUS

Why, man, he doth bestride the narrow world
Like a Colossus, and we petty men
Walk under his huge legs and peep about
To find ourselves dishonourable graves.
Men at some time are masters of their fates:
The fault, dear Brutus, is not in our stars,
But in ourselves, that we are underlings.

Ihmisillä on siis taipumus jäädä suurten miesten varjoon, mutta Cassiuksen mukaan paistaa päivä risukasaankin: toivoa on, kohtaloon alistumisen sijaan voidaan myös toimia. Cajander on kääntänyt "dishonourable graves" verrattomalla ilmaisulla "inha hauta". Johonkin rajaan asti käännöksien vertailu ja knoppailu on kiinnostavaa, mutta Cajanderin vanha käännös on aivoille hyvää jumppaa siinä missä sudokut, ristisanat tai erilaiset autovarkauspelit. Ja siinä sivussa voi oppia jotain iätöntä kielen ja ihmismielen ominaisuuksista.

***

Shakespeare - he has been actively translated into Finnish - Hamlet even five times. Oldest translations can contain quite tricky passages and words to the modern reader. Old skool Paavo Cajander made his translations sometimes angrier and more coarse than the original text, but he kept the humorous side there. For old brains, it is good to read some Shakespeare beyond the most typical quotations, and to forget all that laziness.  For example, how interesting is this gravedigger fella from Hamlet, with his earthbound humor, or poetical charm from Ariel's song, captivated by Sibelius himself. Personally, I have been too lazy to read all the plays. There are treasures buried behind the obvious, I really should try harder to find them.

Makea elämä laatukadulla

Stephen Fry, tuo koominen monilahjakkuus, on ollut pätevä muistelmakirjailijanakin. Rakenne The Fry Chronicles teoksessa, suomennetussakin, on mielenkiintoinen. Kaikki luvut alkavat C-kirjaimeen liittyvillä asioilla, sokeri on päässyt sinne kemiallisen koostumuksensa ansiosta, carbohydrate eli hiilihydraatti.
https://www.amazon.co.uk/Fry-Chronicles-Stephen/dp/0141039809/ref=la_B000APAGVS_1_7?s=books&ie=UTF8&qid=1517666280&sr=1-7
Fryn elämässä sokeri on näytellyt suurta roolia. Englannissa valikoimaa riittää jo aamusta. Sokeria teehen, muroihin, hilloihin, leipään, flapjackeihin, kaikkeen.

Mutta sokerista tuli mieleen vanhempi muisto. Kun Peter eli Petteri tuli viettämään joulua Suomeen, hän toi tuliaiseksi suuren purkin Quality Street konvehteja. Niitä syötiin hitaasti. Silloin 1970-luvun lopussa karamelleja kunnioitettiin, mättömixejä ei vielä tunnettu. Mieleeni ovat jääneet erityiset hyvät Toffeepennyt ja ja pidempi Toffeetanko. Konvehdit olivat kauniisti käärittyjä, kirkkaisiin ja kiiltäviin kuoriin.

Nyt jouluna ostin taas suuren rasian Quality Street konvehteja. Niiden perinne Englannissa on pitkä, rasian asema on samantapainen kuin meillä Juhlapöydän konvehtien tai Fazerin tai Maraboun levystöjen. Ei mitenkään ihmeellisen hyvälaatuista, mutta maittavaa ja edullista. Kun rasia on iso, tyhjentämisessä saa tehdä työtä. Kookoskonvehdit tahtovat jäädä pohjalle, samoin hasselpähkinäkolmio. Punainen mansikkamöllö on kiva, mutta siitä ei saa otetta siinä määrin kuin ruskeasta toffeedeluxesta. Se poistettiin valikoimasta kuluttajien kauhuksi ja on nyt palautettu takaisin ja pidetty sen korvaajaksi tarkoitettu Honeycomb Crunch kuitenkin rasiassa. Tämä on viisautta, honeycomb saa minulta aina puoltoäänen, muodossa tai toisessa. Omat suosikit voi palauttaa mieleen tuolta:
http://www.qualitystreetchocolates.com/chocolates.html
Sivut ovat hienot ja toisella välilehdellä rasioiden vanhat kannet huokuvat nostalgiaa, häpeämättömästi.

On mukavaa, että Quality Streetiä saa Suomestakin ainakin joulumyynnin aikaan. Kannattaa ostaa iso paketti ja viedä tuliaiseksi vierailulle. Pieniä paketteja ei kannata viedä, niistä tulee vain paha mieli. Quality Street-rasioissa määrä ratkaisee, ei niinkään otsikon epiteetti. Runsaus myy, kuten markkinoinnissa opetetaan. Kun kaikki on sitten syöty, käärepaperitkin näyttävät vielä syötävän hyviltä. Raskiiko niitä heittää edes pois?

***

Quality Street is Sweet Memories for many. I always remember Peter's visit to Finland, he brought a huge box of these beauties to us, with colorful, shiny wrappings and sweet toffees - The Toffee Penny melted straight into my heart. I much appreciate Nestlé made a wise decision to get The Toffee Deluxe back in the pack. The Honeycomb Crunch testifies as a novelty that this tradition is living and kicking!

Marmeladin historia

Pidän blogia henkilökohtaisista syistä. Marmeladi on yksi niistä. Se on ollut tärkeä osa elämääni, olen pitänyt siitä aina. Tapa on minussa perintönä ainakin toisesta polvesta lukien.

Oikea marmeladi tehdään sitrushedelmistä. Ilmeisesti myös kvittenit käyvät. Kaikkein arkkityyppisin englantilainen marmeladi tehdään Sevillan appelsiineistä. Kuvan Tawny on sellaista: muhkuraista, kitkeränmakeaa, ei kovin sokerista eikä kovin helposti levittyvää thick cut-tyyppiä. Tähän ei voi kyllästyä. Sanotaan, että appelsiinimarmeladin kehitti ilmeisesti skotti, joka sai laivattuna suuren erän appelsiinejä, jotka markkinointivaikeuksien takia olivat pilaantumassa. Hän pilkkoi ne ja keitti sokerin kanssa ja sai näin lisäaikaa. Hyvin säilyvä tuote teki kauppansa.

Nykyisin marmeladiteollisuus on hieman vaikeuksissa. Tuote on hyvä, mutta perinteet voivat kuolla. Tämä on kauhea asia. Järkytyin vuosia sitten kun julkaistu marmeladin historia- kirja nimitettiin omituiseksi ja turhaksi julkaisuksi. Minusta se oli kiintoisan oloinen opus. Nuoriso syö aamiaiseksi muroja tai naksuja eikä ymmärrä marmeladipaahtoleivän siunauksellisuutta. Nuorison olisi syytä lukea Karhuherra Paddington tarkasti. Tämä hyväntahtoinen otus rakastaa juuri tuota leivän ja marmeladin yhdistelmää.  

Pitkät ajat sitten ostelin Stockmannilta isoja peltisiä säilyketölkkejä, joissa oli esikeitettyä appelsiinitahnaa, johon lisättiin sokeri ja keiteltiin vielä lisää. Näin sain monta purkkia Sevillalaista Ambrosiaa monen leivän päälle. Koskaan en ole keitellyt marmeladia alusta saakka itse. Minut on pienenä peloteltu lisäaineilla ja uskon brittiläisten tavarantoimittajain valikoivan juuri parhaiten marmeladiin sopivat appelsiinilajikkeet ja yksilöt, joita keitellään niin, että lopputulos luo kultaisia, siunauksentäyteisiä säteitä levitteestä nauttivaan. Haluaisin keittää marmeladia: tuoksu oli jo peltipurkkiversiota tehdessä hyvä, mutta se on varmasti ylimaallinen alusta saakka tehtynä.

Marmeladi on kaunista, sen tummuus on meripihkan arvokkuutta ja kauneutta. Siinä hohtaa Sevillan aurinko syystuulen ja sateen tuiverrukseen rientävän työläisen aamuisten voimien palautukseksi.

Paahtoleivän ja skonssien kanssa käyvät tietysti myös hillot (jam) ja jellyt. Hilloissa on käytetty kokonaisia marjoja tai hedelmänpaloja, sokeria ja hyytelöintiainetta. Mitä enemmän hedelmää tai marjaa, sitä parempi. Olen kuullut, että mieltymykset ovat luokkasidonnaisia. Juoksevammat ja sokerisemmat tekeleet ovat työväenluokkaisempia, hedelmäisemmät ja muhkuraisemmat yläluokkaisempia. Jellyssä aineet ovat mehu, sokeri ja hyytelöintiaine. Mielestäni tekeleitä on turha kovin maustella esim. viskillä. Laadukas, ruskea sokeri houkuttelee riittävästi aromeja esiin.

Joka vierastaa marmeladeja, kokeilkoon seuraavaa. Osta purkki laadukasta thin cut eli hienoksi leikattujen appelsiinien marmeladia. Osta seuraksi purkki hienoa aprikoosihilloa. Sekoita niitä huolellisesti keskenään suhteessa 1:1. Näin saat hieman juoksevamman koostumuksen, jossa yhdistyy appelsiinin hienostunut katkeruus ja aprikoosin raikas, aurinkoinen makeus. Nauti ja pelasta tämä kultivoitunut ruokateollisuuden haara!

***

The real marmelade is made of Sevilla oranges. It is lovely stuff, likely to save almost every day in life. I have always loved English Marmelade, thick cut and bitter-sweet. For starters and young persons, I recommend melange of one portion of thin cut Sevilla orange marmelade and one portion of abricot jam (good quality). Mix them well and enjoy with your toast, porridge, croissant etc.

Winston x 2

Seuraan kahta blogia säännöllisesti. Kemppistä, joka kirjoittaa aiheista laidasta laitaan, tyyliin minne tuuli kuljettaa. Hän ei keskity mihinkään, ei rajaa eikä hio. Huonommillaan tekstit ovat sotkua, josta vaan ärsyyntyy, parhaimmillaan niissä on yllättäviä tietoja ja oivalluksia. Vihavaisen blogi keskittyy Venäjään ja on vakava, mutta huumorin kyllästämä aarreaitta, jota ei uuden lukijan kannata tuomita liian nopeasti. Vihavaisen blogin erityisenä ansiona on, että kirjoittajan mielipide tulee hyvin selväksi, joka hieman yllättäen ei ole pohjalaistaustaisen Kemppisen vahvuuksia. Venäjä muutenkin sopii useimmille taustaksi Kauhavaa yleispätevämmin.

Molemmat kirjoittavat ajoittain Englannista. Kemppisen mainetekoja ovat Orwell-suomennokset ja Vihavainen kirjoitti vasta Winstonista. Onnittelut ahkeralle kirjoittajalle rajapyykistä, 1000 bloggausta on miehen työ, varsinkin kun Vihavainen näkee niin paljon vaivaa ilmaisussaan ja tekstiäkin tulee välillä kuin kuularuiskusta.

Simon Schama rinnasti mainiossa Britannia-historiassaan kaksi Winstonia. Churchillin ja Smithin. Toinen on kuollut pääministeri ja toinen on romaanin 1984 päähenkilö, joka elää yhä. Churchillin muisto ei saisi olla pelkän juopon alkoholin kestokyvyn muistelua, siinäkin voi olla myyttiä enemmän kuin pullollinen. Vihavaisen blogin kirjoitus Churchillista on erinomainen ja kommentoijan ilmeisesti virheellinen Churchill-sitaatti "Taisimme teurastaa väärän sian." kuvaa hyvin ainakin vitsin tasolla hänen painiaan demokratian puolesta, todellisten ihmiskunnan vihollisten - Stalinin ja Hitlerin - kanssa.

Toisen Winstonin hahmossa näkyy Orwellin rakkaus kadunmiehiin, tavallisiin ihmisiin ja heidän arkisiin ongelmiinsa väkivaltakoneistossa. Orwell tuskin olisi suuresti Beckhameja arvostanut posh osastolta, mutta olisi nyökännyt hyväksyvästi heidän rahvaanomaiselle patrioottisuudelleen. Schaman suuri oivallus on laittaa kaksi erilaista lähtökohdista demokratiaa puolustanutta, Winston Churchillin ja George Orwellin, lyömään kättä - siltojen ylittämistä tarvitaan ja yhdistävien asioiden löytämistä. Myös nyt. 

Miten isänmaan palvelu nyt tapahtuu? Winston käytti energiaansa sodan voittamiseen, kantoi virheiden tuskia ja hävisi oikeassa oltuaan vaalit. Toinen Winston taisteli ja taipui ja hänkin hävisi. Ihmisenä oleminen on juuri tätä. Pysyvää voittoa ei ole olemassa. Ja meidän tulee miettiä, miten eläisimme olematta sikoja.

***

Two great Finnish bloggers are Kemppinen and Vihavainen. Both write sometimes about England. Some days ago, there was a fine text by Mr Vihavainen about Winston Churchill, his resolute opposite to Germans in war and another type of difficulties with Stalin - just another enemy of the free people. One reader quoted in his comment an old joke attributed to WC:"We slaughtered the wrong pig." Right or wrong, it quite summarises some feelings after WW2 ended and turned into the Cold War. In Simon Schama's A History of Britain, in the conlusion, there is a comparision between two Winstons, the another - still living one - Winston Smith from novel 1984 by Orwell. Two Winstons fighted for democracy, lost the battles, but in the end, won the war itself. And showed us some ways how to live without being pigs.