Kumpujen yöstä - Deerhurst

Reissu on siis tehty ja kaupungit nähty. Varsin loppuvaiheessa oleskelua huomasin, että lähellä majapaikkaamme sijaitsee anglosaksinen kirkko Deerhurstissa. Ennen normannivalloitusta rakennettuja kirkkoja on saarella parisataa ja niistä muutama on arkkitehtonisesti mielenkiintoinen. Kerman kermaa edustaa Brixworth, jonne suuntaamme jollain tulevalla reissulla, se on basilika, jossa on kokoa ja näköä.

Deerhurst on mitätön paikkakunta nykyjään, edes kunnollista kyläkeskusta oli vaikea löytää. Navigaattori sekosi ja johdatti meidät väärälle tielle opaskylttien ohi. Päädyimme jonkinlaiselle pussinperälle, tien varsi oli täynnä kaikenlaista roskaa ja ehdin miettiä taas kerran, miten lähellä matkoilla ylevä ja koominen ovat toisiaan ja mikä järki paikkojen bongailussa perimmältään on.

Deerhurst kuuluu Tewkesburyn takamaihin ja se sijaitsee saman virran, Severnin sivuhaarassa. Joki on viime vuosina tulvinut pahasti ja Deerhurstissakin suuret tulvaportit oli vasta asennettu estämään pahimpia tuhoja.

Kirkkoa lähestyessään saattoi maaston muodoista erottaa paikan merkitystä, tähystyspaikkoja, suojaisia notkelmia, puolustuslaakioita, kaikki hyvin kuluneena. Tällaista paikan tuntua on vaikea kuvailla. Kirkkoa ei erottanut kaukaa: sen näki oikeastaan vasta läheltä, se ei ollut ollenkaan goottilaisen taivaisiinkohoavaa sorttia, vaan maanläheinen, pieni henkinen linnake, joka tuntui kasvavan maisemasta ja joka suureni lähellä varsin vakuuttavaksi rakennelmaksi, jykevä torni, kalanruotomainen kivilimitys, pyöreät kaaret umpeenmuurattuina, primitiiviset petoveistokset, Marian kuva ja ulkopuolella enkeliveistos lähes silmälle näkymättömässä paikassa. Sisätila oli yllättävän avara ja arkaaisen juhlallinen, erikoiset kolmiomaiset ikkunat laivan päätyseinässä. Kirkko oli sanalla sanottuna ihastuttavan ankara ja erilainen.
http://greatenglishchurches.co.uk/html/deerhurst.html

Lähellä sijaitsi toinenkin anglosaksinen luomus, Oddan kappeli
http://www.english-heritage.org.uk/visit/places/oddas-chapel/
Sen piti olla suljettu, mutta riemukseni se oli auki ja pääsin tarkastelemaan ikivanhoja rakenteita aina kappelin ylisiä myöten.

Tällaisten paikkojen kokeminen vetää nöyräksi. Ne ovat nähneet lukemattomia sukupolvia ja ne suhteuttavat vieraansa siihen. Anglosaksisen arkkitehtuurin suhteissa on jotain miellyttävän vanhanaikaista, joka tuntuu vaistomaisesti oikealta. Käsityö erottuu rakenteissa selvästi, vahvana tuntuu paikallisuus ja pyhyyden kokemus: tässä paikassa Englanti on ollut ja on.

***

My quest is to see as many anglo-saxon churches as possible. In my trip, for the last whole day, we drove to Deerhurst for its two fine churches: St Mary and Odda's Chapel. The proportions of this old Romanesque architecture are disarming: the scale is human and divine at the same time, the buildings are not attempting to make vertical records of later Gothic style, but they let persons come nearer, slowly and venerably, to admire the surprisingly vast interior, thick herringbone masoning, primitive but powerful sculpture. The generations have passed away and these walls still stay strong, England has been here and it is here now.

Kummittelua

Aivan aluksi toivon vinkkejä, miten blogiarkisto olisi järkevää koota. Tekninen apu on myös tervetullutta, koska en saa bloggerissa nykyistä parempaa luettelointia ja jaotusta tehtyä, yritystä on ollut. Kiitos jo etukäteen!

***

Mutta asiaan. Olen yöpynyt Englannissa kohteissa, joissa olen tuntenut selittämätöntä pelkoa. Nyt sellaista ei ollut, vaikka pari käyntikohdetta muuten hätkäyttivätkin. Pari vuotta sitten yövyimme Riponissa grade 2:n talossa eli vanhassa, osittain suojeltavassa, arvokkaassa kohteessa. Pohjakaavaa emme tienneet etukäteen  - olisimme varmasti miettineet paikkaa toisen kerran ennen varaamista. Kulkuovi oli pimeässä. Keittiössä ei ollut ruokapöytää, joten jouduimme ruokailtaessa kantamaan kaiken toiseen päähän taloa olohuoneen viihtyisän ikkunan ääreen, josta saattoi seurata puutarhaa ja sen takana kulkevaa katua. Pesuhuone oli päinvastaisessa päässä ja sinne sai yöllä kulkea melkoisen matkan. Missään asunnossani en ole suhteellisesti vaeltanut niin paljon kuin tässä. Yöllä vessaan meno pelotti, tunsin oloni epämukavaksi kylpiessäni, eikä se ollut vain paikan kylmää kosteutta. Vaimoni oli tuntenut samoin. "Ne silmät..."

Kummitusjutut ovat kiehtoneet itseäni pitkään. En tietoisesti hakeudu pelottaviin paikkoihin, mutta joskus niihin törmää. Vaikka aiheesta on puhuttu paljon, aika vähän konkreettista on tarjolla. Sisältöä tulee tasaisesti yhtä vähän sekä kummitusfriikeiltä kuin skeptikoiltakin. Ehkä sisällämme on pelko tai toive nähdä jotain, myös tiedostamatta. Otetaan Shakespeare avuksi:
https://www.kirjastot.fi/kysy/olen-kielenkaantaja-ja-suomennan-teosta

Mielestäni vakuuttavan tuntoinen selitysmalli pohjautuu fysiikkaan. Tiettyjen paikkojen lämpötilanvaihtelut, kosteusvaihtelut, homeen ja sienten tuoksut, ilmanpaineen erot, magneettikenttien poikkeamat voivat sekoittaa aistejamme. Puut voivat tuulessa kirskua kammottavasti ja tornipöllö lentää äänettömästi ohitsemme ja päästää luonnottoman surullisen ääntelyn, joka saa yöhön virittyneet, herkistyneet korvamme kalpenemaan kauhusta, puhumattakaan pöllön omituisesta ulkonäöstä, joka voi säikäyttää.

Varsinaisessa kummittelussa on kaksi suuntaa. Periaatteessa meillä on tarve saada tietoa jostain, mietimme tihentyneesti paikan tunnelmaa ja syitä siihen, voimme myös miettiä menneitä henkilöitä ja yhteyttämme heihin, mitä heille haluaisimme sanoa. Tämä on yleisintä ja tämän tunnistanevat myös skeptikotkin. Kun liikun Elgarin kotimaisemissa ja käyn hänen haudallaan, pakostakin mietin omaa suhdettani hänen perintöönsä. Toinen suunta on harvinaisempi: jos menneet pyrkivätkin kommunikoimaan meidän kanssamme. Miksi näin tapahtuisi ja miten? Olisiko se tapahtuessaan meille ymmärrettävää? Ymmärtääkseni tämä on juuri asia, joka tuohon ensimmäiseen yhdistyneenä luo kummitteluun kiehtovuutta ja salaperäisyyttä.

Outoudessa on jotain samalla mukavasti kotoista ja pelottavaa - siksi kummitusjutut ovat suosittuja. Jotkut hakevat vastaavia säväreitä kuuluisista rikoksista, joihin selvittämättömyys tai järjettömyys antaa kummitusmaista, synkkää hohdetta. Esimerkkinä vaikka Viiltäjä-Jackin tekoset tai Gloucesterin osoite 25 Cromwell Street. Mutta varsinaisia kummitustaloja löytyy Englannista useilta paikkakunnilta. Tuossa Riponin kohteessa varsinainen uni oli kuitenkin riittävän rauhallista, vaikka kylppärissä jänskättikin...

***

Have you seen the ghost? I have not, but sometimes felt the presence of... something. The rational explanation is some anomalities in physical environment: drop of room temperature, change of moisture, wind, some chemicals - from mold or funghi, air pressure... even noise from tree trunks and from owls... can make our senses more alert to receive something - inside us, yes, but might there be also spirits that like to communicate with us? We cannot tell surely.

There are many famous haunted houses in England, plus those places where particularly nasty crimes have been committed - Jack the Ripper tour and notorious 25 Cromwell Street, Gloucester comes to mind, feeding our mind with fear.

Mira Jump - sähkösuihkun alla

Blogissa on ollut tauko kunniallisesta syystä: olen ollut Englannissa. Kun aihesuman purkaminen nyt alkaa, pitää tietysti tarttua johonkin ei-ilmeiseen. Vaimoni kysyi, miten tämä vehje toimii. Rohkaisin tietysti vetämään käynnistysnappulasta. Kun roikkuvasta langasta vetäisi lujaa, vehkeeseen syttyi valo ja käynnistysnappulasta painamalla kylmä vesisuihku syöksähti pesutilaan.

Puhun siis sähkösuihkusta, tyypiltään Mira Jump. Kun itse tutkiskelin vuorollani laitteen toimintaa, mietin ilahtuisiko Mira Luoti nimeään kantavasta laitteesta. Energinen Mira voisi hyvinkin hypähtää kylmän vesisuihkun saatuaan. Muistelin aikaisempien matkojeni vaikeaa suhdettani näihin laitteisiin, monesti olen epämiellyttävällä tavalla tuntenut itseni murtovarkaaksi, joka yrittää etsiä kassakaapista oikeaa yhdistelmää ja epäonnistumisen palkkiona saa yllättävän kylmän suihkun - joita inhoan ja silti kaihoan niiden karkaisevien vaikutusten vuoksi.

Sähkösuihku on epäilyttävä, se herättää mielikuvia mentaalisten hoitolaitosten synkästä todellisuudesta menneisyydessä. Tiedän, että kauhua lisää, jos suihkukoppiin kuvittelee vielä sopivan niveljalkaisen kumppaniksi. Löysin kuitenkin jotain hirvittävämpää: sähkösuihkuissa on ongelmia ja niitä kehotetaan ratkomaan kotikonstein yleismittarien ja putkipihtien avulla. Kun Suomessa pelkän lamppujohtojen sokeripalaan kajoaminen ohjeistetaan uskomaan ammattimiehille, niin Englannin DIY-ohjeissa kannustetaan sumeilematta käymään ongelmien ilmetessä itse käsiksi veden ja sähkön letaalilta tuntuvaan yhdistelmään.
https://m.youtube.com/watch?v=Zykruq7ZFV4

Englantilainen vesi tietysti kalkitsee tehokkaasti laitteen osia ja on hämmästyttävää, että vesi todellakin lämpenee kuparivastuksilla muovisen kilven alla ihan suojaamattoman suihkuttelijan nenän edessä. Kotoinen Oras, tasaisen lämmön ja vedenpaineen termostaattihana, alkaa tuntua tylsän toimivalta. Englantilaisessa pesuhuoneessa pyörivä tuuletin lisää sähköistä tunnelmaa, mutta vie myös tehokkaasti kosteutta pois saniteettiosastolta. Suihkusta selvittyään olo ei ole suomalaisittain superpuhdas, mutta mieli on tyytyväisempi, koska eloonjääminen on enemmän realisointunut prosessissa.

***

Electric shower - that is what I call the experience for a Finn. In our welfare society, water and electric power problem issues are guided to be left to the professionals - not in England, the country of DIY experts! From you tube you can find answers to the water & electricity problems with showers, and encouragement to self-help measures that should be classified as lethal to any ordinary Finn, or at least to authorities and guidance they provide us, for our very best.

Vanha isäntä puhuu

Viikko on mennyt sen ihmettelyssä, miten vähän tiedämme muista maista. Kun Ranskan Akatemian jäsen, kirjailija Jean d'Ormesson kuoli vasta, Le Figaro oli täynnä "onnellisuuden kirjoittajan" muistelua, aina Sarkozya myöten. Meille hänen teoksiaan ei ole edes käännetty.

John Major ei Britannian pääministereistä ole ollut ehkä kaikkein valovoimaisin. Hän ei toisaalta aiheuttanut John Profumo- tason skandaaleja, vaikka puuhailikin aika laajalla harmaalla alueella. Prospect-lehteen hän on kirjoittanut silloin tällöin ja joulukuun numerossa tekstiä oli vähän, mutta asia oli mielenkiintoista ja painavaa - demokratian toimivuuden ytimessä oltiin. Otsikolla The din drowning out of our democracy Major nostaa muutaman teeman, jotka ovat pysäyttäviä.

Hän muistelee poliittisen uransa alkua 1950-luvulla Brixtonissa, kun nousi torin ruuhkassa saippualaatikon päälle puhumaan. Hän sai tehdä niin ilman kuulijoiden avointa vastustusta henkilölleen tai sanomalleen. Suvaitsevaisuus, toleranssi oli ihan toista luokkaa kuin nykyisin. Sana kääntyy vähän huonosti suomeksi, mutta se sisältää myös sietämisen. Eli sen, että toista voidaan kunnioittaa sen verran, ettei olla heti vetäytymässä omaan erinomaisuuteen. Wodehousen Wooster viisaina hetkinään kiteytti tätä periaatetta live and let live-muotoon. Jos politiikassa luovutaan toleranssista ja pidetään konsensusta heikkoutena, ollaan vaarallisilla vesillä.

Se mihin Major päätyy, kuulostaisi naiivilta ja idealistiselta, ellei se tulisi niin kokeneen jyrän kynästä. Spin doctorit, nuo Blairin ajan poliittiset taikurit, tekivät politiikasta aatteetonta nasevilla sloganeillaan, joilla oli punnitun näköistä kuorta, mutta sisältöä vähän. Miten spin doctor kääntyykään suomeksi? Humpuukimaakari kuulostaa myös lainasanalta. Major toivoo, että selkeys ja rehellisyys ohjaisivat politiikan tekoa, koska niin on paras. Pidän myös kovasti siitä, että Major uskaltaa nostaa esiin todella ison asian, korostaa myös kansalaisten omaa vastuuta demokratian toimivuudesta. Vastuupuoli tulee nykyisin esiin harvoin, oikeuksista kyllä pidetään aina kiinni, monesti älyttömyyteen saakka. Majorin tavoin voi myös suomalaisena todeta, että molemmat olemme saaneet hyvät maat, joista meidän pitäisi pitää hyvää huolta. Vastakkainasettelun ja ymmärtämättömyyden satoa saadaan korjata kalliisti Brexit-prosessissa.

***

Old Master strikes back- Former PM John Major wrote wise things in December Prospect. To defend tolerence and consensus in politics and renouncing "spin" to informed argument - check his short text - for the sake of our democracies!
https://www.prospectmagazine.co.uk/magazine/john-major-its-time-to-turn-our-backs-on-spin-and-soundbites

Gently with Gently



Eilen päättyi yksi poliisisarja, viimeinen kausi ennen komisario Gentlyn eläköitymistä. Sarjan viimeinen osa oli korkeasti poliittinen pääministeritasolla, aluepoliittisesti ja transatlanttisessa suhteessa. Jakso oli jonkin aikaa hyllyllä ilmeisesti politiikan vuoksi - tämä siis vuoden 2017 Englannissa.

Kyllähän Martin Shawia on kestänyt sarjassa katsoa. Hän on maalannut kuvan miehestä, joka ei koskaan toipunut toisen maailmansodan sotareissusta Italiassa. Niemimaan kovien taistelujen kautta tullut vapautus oli raskaampi kuin nuorille voi koskaan kertoa. Ja italialainen vaimo oli myös jotain josta jäi jälki elämään, mutta mieluisampana, rakkauden kipuna.

Shawin George Gently on ehdoton oikeuden mies. Hän ei ole mikään perusenglantilainen stiff upper lip-tyyppi, vaan silmät laajenevat ja nyrkit nousevat korruption ja typeryyden edessä. Tarvittaessa mennään oikeuden perään vaikka yksin raamit kaulassa. Myös nuoriso-osastolle riittää kärsivällisyyttä, jos vastaanottavaista maaperää ja oppimishalua on tarjolla.

Sarja on tutkinut naisten asemaa yhteiskunnassa ja poliisivoimien sisällä eli miehisen naiskuvan rajoittuneisuutta 1960-70- luvuilla. Gently on tietysti ollut aikaansa edellä, ymmärtää ja sympatiseeraa naisia. Hän antaa Bacchuksen (Lee Ingleby) touhuta ja erehtyä, silloin kun John itsepäisyyttään kieltäytyy Isän ohjauksesta. Rachel saa vilpittömyydellään Gentlyn tuen ja kasvaa sarjan aikana - mutta tuo kasvu on tuettunakin riipaisevaa, ahdistavaa katsottavaa. Aika ei ollut helppo naiselle ja Lisa McGrillis tekee rohkean Rachelin roolinsa hienon innostuneesti.

Gently jää Durhaminsa maisemaan rosoisena, rehellisenä ja riipaisevana hahmona. "Rupee poraamaan" sanoisi Lehto, mutta Gentlyssä on niin paljon miestä että itkukin vain pukee häntä.

***

The End of Police Affair - George Gently. Starred by Martin Shaw, the last episode ended fine series and a profond study of position of women in the 60's and 70's England. A man of big feelings, big heart and a lust for justice has been something really worth watching. The good masculinity of GG is not diminished by his tears. Wonderful, thanks, Martin Shaw!