Varaslähtö jouluun

http://www.classical-music.com/article/25-greatest-christmas-carols-all-time

Joululauluissa on tietysti jotain perienglantilaista. Carol, laulu, ei oikeastaan ole sidottu joulun aikaan, vaan niitä löytyy kaikkiin vuodenaikoihin. The Oxford book of Carols on yksi kattavimpia tällaisia kokoelmia, mutta on selvää, että juuri jouluun liittyvät ovat nykyisin suosituimpia. Classical music-lehden listaus 25 parhaasta joulun aikaan liittyvästä laulusta on hyvä. Oma listani on kuitenkin erilainen - olen valinnut 12 mieleistäni. Julkaisen ne blogissa eräänlaisena joulukalenterina, parhaat viimeisenä.

Jokainen itseään kunnioittava katedraalikuoro julkaisee joululevyn, mutta selviä klassikoita on tullut Cambridgestä, erityisesti King's Collegen kuoron esittäminä. Kappelin akustiikka on omaa luokkaansa, sen tunnistaa levyiltä nopeasti. Arkkitehtuurina kappeli on hieno, se tuntuu juhlavalta tilalta, joka on pyörryttävästi koristeltu kivisin korukuvioin. Vähän aikaa katsottuaan huomaa, että suhteet ovat tarkasti laskettu, kappeli on yksinkertaisen tasapainoinen kuin kyljellään oleva tiiliskivi. Rakenteet ja koristelut toistuvat lähes teollisen säännönmukaisesti. Rubensin upea Lapsen palvonta-alttaritaulu tekee kappelista Kaikkien Joulukappelien Äidin!

***

I will start the list of 12 my favorite carols, one by one, in prioritised order. Originally there have been carols for every season, like in the nice collection pictured above - The Oxford Book of Carols.

Hajamietteitä nykyhetkestä ja menneestä

Olen välillä pysähtynyt sen äärelle, miksi kirjoitan siitä mitä kirjoitan. Teen sitä liian harvoin. Montaignelaisen kirjoittajan perimmäinen kohde on hän itse, mutta se naamioidaan taitavasti. Olen huomannut, että joistakin asioista kiinnostavasti kirjoittaminen on erittäin vaikeaa. Arkkitehtuurin eli rakennuksien lisäksi sellaisia ovat musiikki ja paikkakunnat - niistä ei tahdo saada järjellistä juttua syntymään, vaikka ne olisivat tehneet kuinka syvän vaikutuksen.

Kun kirjoitin mansikkapaikoistani, olin tekstiini hyvin tyytymätön. Ei ole helppoa päästä merkityksen ytimeen. Kapellimestari Rattle kysyi joskus nuorena apuja vanhalta Sir Adrian Boultilta johonkin Brahmsin sinfonian vaikeaan kohtaan. Vastaus oli, että se kohta menee tietysti noin. Se on itsestäänselvä. Brexit-asia on myös hyvä esimerkki itsestäänselvyydestä. On helppoa olla puolesta tai vastaan, mutta mitä pitäisi tehdä? Ehkä sain kuitenkin isot palikat teksteissäni kohdilleen, mutta hiontaa ja kiilloitusta voisi kehittää. Ytimeen pääseminen on taito, joka toivottavasti kehittyy kirjoittamisen myötä.

Kirjoista ja ruoasta on helppo kirjoittaa, siksi se on niin suosittua. Mutta ytimeen meno on siinäkin yhtä hankalaa. Olen viime päivinä lukenut ruotsalaista matkakirjaa Etelä-Englannista. Teos ei tunnu pääsevän asiaan koskaan. Teksti junnaa matkalla Tanskan halki kohti Englantia ja kun perille päästään, todetaan tyyliin: Canterburyssä on katedraali ja siellä tapahtunut arkkipiispan murha on askarruttanut mieliä. Tämän kaikki tietävät. Ajattelin, että tämän tyyppisille teoksille ei nykymaailmassa ole tilaa, matkustaminen on yleistä ja voimme hetkessä porautua vaikka minkälaiseen salaliittoon koskien Becketin ja kuninkaan välejä, netin avulla. Tästä tunkkaisuudesta riemastuinkin, kun LinkedIn päivitykseni tarjoili minulle tuoretta artikkelia, jossa kerrottiin, että Marks & Spencerin ruokaosasto ei enää kiinnosta kuluttajia. Tässä ollaan sentään reaaliaikaisen ilmiön, arvaamattomien kuluttajien makujen muutoksen äärellä! Yritin turhaan päästä tarjotusta linkistä Financial Timesin sivuille, käyttö oli estetty, mutta pääsinkin sinne suoraan FT:n linkistä.
https://www.ft.com/content/ad4eca10-c55c-11e7-b30e-a7c1c7c13aab
How Britain lost its taste for Marks and Spencer’s food

Kirjoittaja, Wendell Steavenson, paljastui vanhaksi tutuksi mm Prospectin kolumneistaan ja hän on käsitellyt keittiön lisäksi myös matkakirjojen kuolemaa - hän valitti, että omat Georgiaa ja Lähi-Itää kuvaavat teoksetkin ovat saaneet matkakirjan leiman. Mutta hänen juttunsa Englannissa kierrelleistä vaaleanpunaisia sipuleita kauppaavista ranskalaisista osuu asian ytimeen. Siinä on jotain omaperäisyyttä, outoutta ja paikallisväriä.
https://www.prospectmagazine.co.uk/magazine/the-onion-jonnhies-meet-the-breton-men-who-grow-onions-worth-10-a-kilo

Ilmiöt ovat lyhytaikaisia, ruokamakumme vaihtuvat, matkoillakin on muotikohteensa ja some saattaa tuottaa pettymyksen ja johtaa meidät pois oikeiden asioiden ääriltä. Kiinnostuksemme kohteet voivat kehittyä niin ilmeisiksi, että ne lopulta menettävät kiinnostavuutensa. Jos jäämme toistelemaan itsestäänselvyyksiä, tieto ei syvene, on pyrittävä asioiden ytimeen oikeilla työkaluilla. Viritän taas ikävän laulun siitä, kuinka M&S on pelastettava. Sen on kirkastettava kuvaa Brittiläisestä laadusta ruoassa ja vaatteissa - sillä on valistustehtävä: Lycran tuominen markkinoille oli selvästi siunaus; pitää yrittää välttää kuluttajia kosiskelevia ratkaisuja, oudosti maustettuja tuotteita ja ylipäänsä makaronien tarjoamista - niitä saa muualtakin.

***

Some idle thoughts: M&S have some problems with their food department, people are not buying enough, nor are travel books very alive as a form. Our culture has developed and it is not any longer easy to find essentials in things, gone are the Golden and Clear days, when quality was high and we were easier to please. In my own writing, I have formerly said it is not easy to write about architecture, buildings - I should now add music and different places I like to visit - the core of these things is very difficult to write about. But it is easy to write about books and food - that is why these subjects remain very popular. Cookbooks are nice, but who really cares to read them and who really cares about literary criticism - ok, it can help one to select some books to read.

Milloin sota voitettiin?

Imperial War Museums © IWM (HU 91969)

Tuntematon sotilas-elokuvan kuvauksissa brittiryhmää oli lyhyesti infottu aiheesta. He olivat todenneet, että Englannissa ei tehtäisi elokuvaa häviämisestä. He olivat väärässä monellakin tapaa. Dunkirk on elokuva häviöstä ja Suomihan on torjuntavoittanut viime sodat. Vuosien 1917-18 tapahtumat olivat raskaat. Suomessa ne painavat vieläkin. Mutta Englannin uhri vuosina 1914-1918 oli myös hirvittävä.

Jatkosodan eetos oli meillä huonosti motivoitu, mutta tilanne parani kesäkuussa 1944. Englanti onnistui omassa sodassaan paremmin. Mutta se päästi pikkuveljensä USAn 1900-luvun suurten konfliktien ratkaisìjaksi. Eikä mestari ole viittaansa luovuttanut, vaikka kehäraakki onkin. 

Englanti on kuitenkin tottunut voittamaan. Falklandin sota oli Borgesin, kummankin osapuolen kirjallisen asiantuntijan, mukaan kahden kaljun taistelu kammasta. Thatcher hoiti sodan kuitenkin kunniakkaammin kuin Blair myöhemmin omansa.

Näin yhdellä reissullani miten Avro Lancaster jyrisi taivaan poikki. Näky oli uskomaton. Kone on musta ja paksu kuin lentävä villisika, mutta lentävän museon edessä tunsin syvää kunnioitusta ja sisälläni heikon kaiun kauhusta, jota koneen näkeminen on voinut herättää. Kauniissa kesäillassa seurueemme heilutteli käsiään huumaantuneena yllättävästä ilmestymisestä. Kone on kaunis näky, mutta sitä ei rakennettu tuottamaan iloa vaan kuolemaa.

Englanti ja Suomi köyhtyivät sodassa. Se maksoi rahaa ja ihmishenkiä. Suru sodan vuoksi on yhä hirvittävän raskas taakka ja on täysin epätasa-arvoista, miten sota ihmisiä kohteli. Valinnanvapautta oli vähän ja järkyttävää yllätyksellisyyttä paljon. Sodassa on kuitenkin kyse enemmästä. Presidentti Kallio totesi talvisodan päätyttyä, että tulevaisuuteen katsominen on mahdollista, koska valtiolliset elimet ovat säilyneet koskemattomina. Lausunto on ainakin moraalisen voittajan lausunto ja puhe, jonka osana se on, vetää vertoja Churchillin hienoimmille puheille.

http://www.histdoc.net/historia/kallio1940-03-14.html

Päätöksentekokyvyn säilyminen onkin tärkeää. Olisi hyvä, jos PM May lukisi tarkkaan myös Kallion puheen. Siinä on elementtejä ihan kelpo Brexit-puheeseenkin.

***

Is it possible to win a war, eventually?
In Finland we have this tradition of dealing with our war traumas: we make films of Unknown soldier by Väinö Linna - a key novel how to lose a war against the Sovjet Union. In England this can be seen as a perverse habit, but who can say when the war is win? One cannot much boast about the victory in the Falkland's. And the prize of winning in the Great War was too high. Too long lists of dead or injured men - the lost generation. Above is a link to the speech by Finnish president, just after the lost war - there are inbaked some lessons even for Brexit negotiations and goal setting there. The picture above, a fat, deadly and beautiful Avro Lancaster is from Imperial War Museums © IWM (HU 91969). 

Perinneyhdistys - English Heritage

Larppaajista puhuminen naurattaa aina, mutta itsekin tulee larpattua niin suuressa mittakaavassa ettei sitä aina huomaa, historiasta lukeminen ja erityisemmin English Heritagen touhujen kannattaminen ovat suuren luokan larppausta.

http://www.english-heritage.org.uk/

English Heritage muistuttaa National Trustia, mutta tuotteistaminen on viety vieläkin pidemmälle. Kohteita on vähemmän, jotkut todella suuria, Old Sarum - Salisburyn kaupungin edeltäjä kuuluu niihin, pienemmästä päästä joku Bolsoverin Cundy House taas on pahainen mökintapainen. Jäsentelyt on selkeästi tehty, paikat pidetään kunnossa ja myymälöissä on ilo asioida. Perinteistä turistirihkamaa ei juuri ole, tuotteet ovat laadukkaita ja mielenkiintoisia. Paikallisia purtavia tai juotavia, laadukkaita vaatteita, tyynyjä ja peitteitä voi suositella, esimerkiksi. Niissä on ilahduttavasti kunnioitettu William Morrisin hengessä käsityön arvostuksen perinnettä. Kirjavalikoimakin saattaa olla peruskirjakauppaa kiinnostavampi, historian alueelta varsinkin on erikoisteoksia tarjolla. Larppauskamaakin kuitenkin on, myös kohtuulliseen hintaan.
https://www.english-heritageshop.org.uk/

Jos alueella oleskelee muutamaa päivää pidempään, kannattaa miettiä kävijäpassin (overseas visitor pass) tai peräti jäsenyyden hommaamista. Se on monesti edullisempaa kuin maksella yksittäisiä pääsymaksuja ja kun sellaisen on hankkinut, rahalle saa tietenkin vastinetta käymällä tutustumalla kaikkiin alueen kohteisiin. Mukaan tulee järjestön lehti ja laadukas luettelo kohteista, sekä pätevä kartta. National Trustin kohteisiin saa passilla yleensä ainakin alennusta, ellei peräti vapaata pääsyä. Osa kohteista, kuten esimerkiksi Fountains Yorkshiressä, on järjestöjen yhteishallinnassa.

Kuvani Rievaulx on yksi hienoimmista English Heritagen kohteista. Kävijäkeskus on vasta uusittu. Myös Helmsleyn linnan kävijäkeskus on hieno tavaravalikoimineen. Varoituksen sanana, että asiat on kohteissa esitetty niin hienosti, että viehättyy jostain täysin epäolennaiselta vaikuttavasta asiasta, vaikkapa Capability Brownin, varhaisen puutarhasuunnittelijan, nerokkaista Ha-ha aidoista (fences), joissa vallihautatekniikalla maisemoidaan aidat, mutta kuitenkin estetään eläinten kulku.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Ha-ha

***

English Heritage is a well-kept organisation of many interesting, different, historic sites. Overseas visitor pass or membership are quite bargains for those with endless appetite for historic sights. The visitor centers usually have suprisingly good value products, often locally made or designed. But the real value and pleasure is to see these well kept, quality sites - I like to mention Rievaulx as one of the stars.

Immersio

Tuore Economistin numero käsittelee sosiaalisen median yllättävän vaikeaksi käynyttä demokratiasuhdetta, kiinnostavaa, reformaatiostakin olisi kirjoitettavaa, mutta mieleni on askarrellut huomattavasti vähemmän kouriintuntuvissa asioissa.

Immersio tarkoittaa netistä etsittynä suhteellisen lyhytaikaista ilmiötä, peliin uppoutumista niin, että pelistä muodostuu oma "todellisuutensa" - kyse on siis larppauksesta, jossa uppoutuminen on välttämättömyys tai homma liukuu naurettavuuden puolelle. Yleisempää on kuitenkin uppoutua tietokoneelle virtuaalisesti - siinähän ei ole mitään enää tehtävissä.

En kuitenkaan tarkoita tätä käsitettä, vaan paljon vanhempaa ja huomattavasti peruuttamattomampaa ilmiötä, immersioa eli upotuskastetta. Kyse on vanhasta kastamisen muodosta, jota käytetään vielä joissakin piireissä. Kirkkojen keskiaikaiset kastealtaat (font) ovat paikoin niin isoja, että pienokaisen täydellinen upottaminen kasteen yhteydessä oli mahdollista.

Äkillinen kiinnostukseni immersioon pohjautui Nick Mayhew Smithin kirjan Britain's Holiest Places selailuun. Smith on käsittämätön eksentrikko, joka on ahtanut eri uskontokunnat käsittävään 500 paikan listaukseensa uskomattoman määrän tietoa. Pikkutarkasta tasosta ja kirjaimellisesta heittäytymisestä aiheeseensa saa kuvan Gloucestershiren Plump Hill/Cinderfordin Pyhän Antoniuksen lähteen kuvauksessa. Smithiä kiinnostaa pyhistä ilmiöistä erityisesti uppokaste jostain syystä. Hän etsii lähteen metsästä, löytää sen, odottaa kärsivällisesti, että paikalla retkeilevä perhe poistuu paikalta (labradorinnoutaja kylpee lähteessä), hän riisuu vaatteensa ja laskeutuu jäätävän veden syleilyyn, yrittäen olla ajattelematta koiraa. Kokemus on kylmin hänen retkillään ja nostan nojatuolini lämmöstä hattua hänen herooiselle ponnistukselleen.

http://www.megalithic.co.uk/article.php?sid=15230

https://www.amazon.co.uk/Britains-Holiest-Places-Mayhew-Smith/dp/0954476743/ref=sr_1_1?ie=UTF8&qid=1509987345&sr=8-1&keywords=Smith+holiest+britain

Lähteet ja vesi ovat ihmeitä, uskonnosta riippumattomia. Plump Hillin lähde on varmasti vaikuttava paikka ja sen ikää voi olla vaikea määrittää. Kirjat ovat verrattomia, niitä selailemalla voi päästä omituisten elämysten äärelle ja lopulta paikkoihin, joihin ei kuvitellut koskaan joutuvansa. Jos paikalle päädyn, tuskin kuitenkaan heittäydyn Smithin tavoin asian ytimeen.

***

Immersion can be dedication to some virtual or role play, but I am writing here about the special form of baptism, of the whole body underwater. In his excellent book Britain's Holiest Places Nick Mayhew Smith describes his chilly bath in deep forest well at Plump hill. I much appreciate his literal take deep breath and immerse- viewpoint to the material of this over 500 pages treasure book, such a meticulous field work!