H niin kuin haukka

H niin kuin haukka on romaaniksi nykyaikainen viritys, jonka voi helposti leimata erikoisuuden tavoitteluksi vailla pohjaa ja todellista sisältöä. Tällaisessa luomuksessa yleensä on muutama erillinen teema, jotka eivät oikeasti yhdisty eivätkä pääse pinnallisesta syvällisyyden vaikutelmasta yhtään eteenpäin.

Riskit ovat kovat teoksessa, joka on kirjoitettu nuoren naisen, Helen Macdonaldin, romaanin kirjoittajan, isänsä äkillisen kuoleman käsittelemisestä. Luontokuvaaja-isä on koulinut tyttönsä luonnontarkkailuun ja haukkojen koulutuksen alkeisiin. Hän hankkii surutyönä kanahaukan, suomalaisperäisen, ja alkaa kouluttaa sitä vaivalloisesti. Koulutus on vaikeaa, turhauttavaa, pikkutarkkaa ja hidasta. Haukka on villi, hurja, vauhko,  arvoituksellinen ja jalo murhaaja, jonka olemassaolon pääasiallinen syy on tuottaa saaliseläimille nopea kuolema. Jos näin ei tapahdu, haukan oma olemassaolo vaarantuu.

Kehyskertomuksen rinnalla kirjailija kertoo T.H.Whiten tarinan samasta kokemuksesta. Oman identiteettinsä kanssa kamppaillut White kirjoitti klassisen Arthur-tutkielman The Once and Future King. The Goshawk taas on tutkielma epäonnistumisesta kanahaukan kasvattamisessa.

https://www.amazon.co.uk/Goshawk-new-foreword-Helen-Macdonald/dp/1474601669/ref=pd_sim_14_4?_encoding=UTF8&psc=1&refRID=JQ5A9FG1NM8QW5HPKFFQ

H niin kuin haukka kertoo Whiten oudon elämäkerran sivutuotteena todella kiinnostavasti. Se kuitenkin onnistuu päätavoitteessaankin, kertomaan tarinaa läheisen menetyksestä ja siihen liittyviä pieniä ja suuria, yllättäviä ja väistämättömiä asioita ja miten aika vaivalloisesti tekee hidasta korjaavaa työtään menetyksen kokeneen elämässä.

Haukassa ja sen käytössä metsästyksessä on jotain uskomattoman vanhaa, se on viesti ajalta ennen tuliaseita. Näytöksiä pidetään ympäri Englantia historiallisissa paikoissa, kuten Castle Boltonissa tai Helmsleyssä. Näytökset ovat mielenkiintoisia ja niistä voi saada näköalaa näiden levottomien, jalojen eläinten kummalliseen sielunmaisemaan. Niistä ja romaanista oppii myös kunnioittamaan haukan huutoa ja lentoa pään ja peltojen, kukkuloiden yllä vasten taivaan korkeutta.

***

H is for hawk is a very strange book. The basic level of the story is a young woman's process with the loss of her father. To deal with her sorrow, she starts a very complicated training of the goshawk. What a wild and complex bird it is - and a natural born killer. The difficult process is even more pronouced by telling the story of T.H.White, a complex persona and the author of The Once and Future King and The Goshawk - the story how to fail with training a hawk.

Sarjakuvan vai pilakuvan perinne?

Ensimmäiseltä Englannin matkaltani jäi mieleen eräs yllätys. Kun olin rapistellut Timesiä ensin kunnioittavasti, sarjakuvasivulla hämmästyin niiden surkeaa tasoa. Sanomalehtisarjikselta ei laatua odotakaan, mutta nämä olivat jotain ihan muuta, ne olivat naurettavia kielteisessä mielessä. Englantilaisen sarjakuvan anti maailmalle on Lätsä, Buster ja Korkeajännitykset. Englanti ei ilmeisesti myöskään ole tuottanut Renne Nikupaavolan tapaista neroa, joka on voinut valjastaa muun kulttuurin tuotteen suvereenisesti osaksi paikalliskulttuuria - Tex Willeriin viittaan.

Sarjakuvassa on mahdollisuutensa, tiiviisti sen ilmaisi Niklas Herlin, hieno kirjoittaja, vahva vaikuttaja ja esimerkillinen isä - surullista että hänen matkansa katkesi muutama päivä sitten.
http://niklasherlin.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/135588-sarjakuva-yhteiskunnan-kningaslaji
Kirjoituksessa myös englantilainen sarjakuva saa vaatimattoman paikkansa, se ei kuulu Belgian ja Ranskan ja USA:n tapaisiin suurvaltoihin. Jos brittisarjisten suurin menestyjä Lätsä eli Andy Capp keksittäisiin tänään, sosiaalitoimi aivan oikein kieltäisi sen. Syitä on enemmän kuin riittävästi.

Miksi sarjakuva ei Englannissa ole ottanut paikkaansa? Mielestäni siihen on useita syitä. Ensimmäinen on voimakas lasten- ja nuortenkirjallisuuden perinne. Toiseksi syitä voi olla kustannustoiminnan perinteessä ja kuvien tekemisen menetelmissä. Kolmantena syynä on, että pilakuvan perinne on valtavan suuri ja laadukas. Edelleen tänä päivänä joku The Spectatorin tapainen  asiallinen laatulehti käyttää kuvituksenaan pääasiassa pilakuvia, poliittisia, yhteiskunnallisia yhden kuvan vitsejä. Englantilaisten pilakuvien perinne on pitkä, tyyli virtuoosinen ja toteutus monesti suomalaista räikeämpää. Meillä on totuttu Kari Suomalaisen viitoittamalle pelkistetylle ja tiivistetylle, sanoisinko sibeliaaniselle tyylille. Sopii katsoa vaikka Guardianin Brexit-aiheista riekkumista:
https://www.theguardian.com/commentisfree/picture/2017/oct/22/as-tories-fight-theresa-may-adopts-a-new-negotiating-style-cartoon

Poliittisen pilkan maailma on kuitenkin ilahduttavan ajaton. Gillrayn klassinen piirros Pitt nuoremmasta ja Napoleonista voisi pienin muutoksin kuvata tätä päivää.

***

It is quite amusing that we are not amused by English comics, whereas their cartoons are excellent. France and Belgium are superpowers of comics, with US. I wonder if the strong tradition in childrens' books or the high quality level in drawings and publishing are the reasons. In any case we are not so much amused by Andy Capp either, social health care had developed much since his golden years in 50'-70's. But the quality of English political cartoons from Gillray to current Brexit-themed masterpieces has been on the constant stellar top level. Perhaps it is fair to say, my neighbour boy collected Buster comics - he was also better football player than me - you cannot learn everything from Asterix and Lucky Luke, after all...

Maailma vailla loppua

Olen matkoillani pyrkinyt osallistumaan Jumalanpalvelukseen, jos sellainen on sattunut sopivasti kohdalle mielenkiintoisessa kirkossa. Riponissa ohjelma oli eräänä sunnuntaina sellainen, että piti jumalanpalvelusaikaan olla jo toisella puolen maakuntaa ja huomasin, että katedraalissa on myös aamurukous. Se oli uusi kokemus, joten menimme sinne. Paikalla oli muutama pappi ja muutama aamuvirkku seurakuntalainen. Meidät toivotettiin sydämellisesti tervetulleeksi ja käteemme annettiin Book of Common Prayer, anglikaanisen kirkon legendaarinen teos, josta toimituksia voi seurata ja jota jotkut käyttävät kuin runokirjaa. Eräät tutut ilmaisut, kuten ashes to ashes, dust to dust ovat tästä teoksesta.

Kiinnitin huomioni toistuneeseen fraasiin World without end. Suomalaisessa jumalanpalveluksessa toistuu sama ajatus jotenkin eri muodossa: iänkaikkisesta iänkaikkiseen. Maailma ilman loppua, jossa kuolemaa ei ole, on paljas, hätkähdyttävä ajatus, jossa näkyy kirkkaana yleisen rukouskirjan henki. Mietin ajatusta ja huomasin, että Ken Follettin mainio trilogia, jonka päätösosa on juuri ilmestynyt, on keskimmäiseltä osaltaan juuri Maailma vailla loppua. Taivaan pilarit on mainio aloitusosa ja vastailmestynyt A column of fire päätösosa.

Olen pitkään lukenut T.S. Eliotin tuotantoa ja ihmetellyt hänen ristiriitaista, pidättyvää persoonaansa. Elämäkerrasta jäi omituinen ja valju kuva hänestä. Runot ovat myös hivenen tikkuisia, lastattuja ja viitteiden kirjomia. Kvartettojen päätösruno Little Gidding on kuitenkin rautaa. Nimikirkko sijaitsee Huntingdonshiressä, Peterboroughista etelään ja siellä rakentui uskonnollisia jännitteitä vältellyt Ferrasien sukuyhteisö.
http://www.littlegiddingchurch.org.uk/

Eliot sanoo paikasta monta asiaa, jotka kääntyvät ilmiömäisen hankalasti: History is now and England tai Where prayer has been valid. Runossa on monta asiaa jotka aukenevat hitaasti ja vaikeasti. Runoa on verrattu Danten Purgatorioon, joka on eteenpäin menoa moneen Eliotin synkempään runoon nähden, joita on verrattu Danten Helvetin säkeisiin. Runon loppusivut kuitenkin ainakin itselleni ovat hämmästyttävää, uskonnollista tekstiä, jotka vetävät vertoja Danten ruusuaiheiselle kielimusiikille Paratiisin lopussa. Eliot on kuitenkin kuvissaan Dantea konkreettisempi ja myös hämmästyttävästi optimistisempi kuin Mauno Koivisto.

And all shall be well and
All manner of thing shall be well

Ja viimeinen rivi on mystisin ja polttavin niistä kaikista.
Eliot kurottuu vaikeassa runoilmaisussaan rohkeasti, jääräpäisesti ja hankalasti ajan ja maailman tuolle puolelle. Hän on kaikessa tupesmaisuudessaankin pohjimmiltaan hämmästyttävä runoilija ja tuskaisesti etsivä uskon mies, jolle sana, konkretia, aika ja mystiikka ovat saman asian eri ilmentymiä.

On harmi, että Wsoyn käännös Neljä kvartettoa on loppuunmyyty. Uusi painos tarvittaisiin. Onneksi runon saa helposti myös netistä. Vaikkapa täältä:
http://www.davidgorman.com/4Quartets/

***

This time, some thoughts on eternity. Book of Common Prayer has a solid position in Anglican services. I visited early morning prayer in Ripon and started to think about the phrase World without end. The prayer has also a central place in Little Gidding poem by T.S.Eliot. He is a modern Dante, and his tricky poem texture envelopes some real treasures inside, also surprisingly positive lines about the things to come. Some religious perspectives can turn even quite long history into something short and narrow. My photo is  not from Little Gidding but these walls are almost 1000 years old: the altar of Lastingham. Just another place where prayer has been valid.

Englanti 100 - arvostusta, ei niinkään arvostelua

https://m.youtube.com/watch?v=Y7obvsi-gFQ

Blogissani tämä on sadas kirjoitus. Matka tähän asti on ollut mukava, oma ajattelu Englannista on jäsentynyt ja syventynyt. Olen havainnut ajattelussani uomia, joille palaan uudelleen. Mukavuusalueita ja niistä pakenemista - molempia tarvitaan. Olen yrittänyt kirjoittaa useasti huumorimielessä, en ole tarkoittanut loukata useinkaan. Teeasiaa käsitellessäni eksyin yhdelle sivulle, jossa sanottiin todella viisaasti ja yleispätevästi: on helppo arvostella, mutta vaikea arvostaa. Siihen pitää pyrkiä ja vahvistaa asioiden arvostamista.

Kuvassa on paljon arvostettavaa, Englannin maaseudun rauha, kupillinen teetä, skonssi clotted creamin kanssa, nurmikko ja Castle Howardin puisto. Tämän kertaisen kuvan alla linkki Brideshead revisited tunnariin - nuo melankolisen juhlavat, händeliaaniset trumpetit ja se turmiollinen englantilainen charmi. Charles oppi ystävänsä luona arvostamaan finer things in life, hienoja viinejä ja mansikoita. Mannerheim koki jotain vastaavaa elämässään, hän tiesi, miltä asioiden tulisi maistua ja saattoi sisimmässään kärsiä että tsuhnien maassa ei kaikkia sävyjä aina saanut sellaisina kuin pitäisi. Mutta hänkin oppi arvostamaan asioita, joita oli saatavilla: viilin samettista viileyttä, riistaa, puuroja, kaloja, talonpoikaisen keittiön oivallisia piirteitä. On jotenkin hyvin harmillista ajatella, että Churchill ja Mannerheim eivät tavanneet sodan jälkeen. He olisivat varmasti arvostaneet toisiaan. Mutta skonsseihin pitää palata myöhemmin.


***


This is my 100th text for my blog. I have recognised some main paths in my thinking, George Orwell, Yorkshire - and lately tea, served here at Castle Howard - with incomparable TV series theme music from Brideshead revisited. Scones are so good, I should write more about them later. But my lesson for today is: appreciating is difficult, critisizing easy. Let's concentrate on appreciating finer things in life: peace of English countryside, impeccable lawns - or some really fine restaurants in UK!
 https://www.tripadvisor.com/TravelersChoice-Restaurants-cFineDining-g1-a_Mode.expanded
No 1 is in Yorkshire - near Coxwold and Castle Howard, and No 2 near Oxford! Congratulations! It is a pity two great culinarists, Churchill and Mannerheim, never had a chance to meet in a place like these - it is so tempting to think about the possibility of mutual appreciation between two big men, and no less towards food and drinks served by such venue.

Kulttuurin ytimessä kupillinen teetä

Hyvä Co Tran

http://www.chaya.fi/fi/tietoa-meista

Kävin tänään liikkeessänne ja ostin muutaman teen. Jos sopii, kysyisin muutaman teekysymyksen blogiani varten.

Olen viime päivityksissä käsitellyt Englanti-blogissani teetä. Huomasin, että aiemmin jo tutulla kaupallanne on Englanti-tausta. Jos sopii voisin kysyä muutaman kysymyksen teiltä teeasiantuntijana ja brittiläisen teekulttuurin tuntijana. Jos sopii, käyttäisin vastauksia seuraavassa kirjoituksessa, joka käsittelisi oikein laadukasta ja virkistävää teetä.

1. Mikä on mielipiteenne Englannista teemaana?

2. Minkälaista teetä suosittelisitte valikoimastanne perinteiselle englantilaiselle aamiaiselle? Entä perinteiselle kello viiden teelle?

3. Minkälaista teetä suosittelisitte britille, joka haluaa laajentaa teenäkemystään ja juoda jotain erilaista mutta oikein laadukasta juomaa?

4. Millaisena näette Britannian teekulttuurin tulevaisuuden?

Kiitos paljon etukäteen vastauksistanne!

***

Kiitoksia viestistänne. Mielenkiintoinen blogi ja hyvä, että kirjoitatte myös teekulttuurista.

Britannialla on pitkät perinteet teen suhteen ja heillä on suuri vaikutus teen levinneisyyteen länsimaissa. Ennen vanhaan tee oli yläluokan erikoisuus ja tee oli kallista. Ajan saatossa se arkistui, kuin alettiin tuomaan edullisempaa teetä jolloin alemmalla luokalla oli myös varaa siihen. Yhdessä vaiheessahan teetä myös väärennettiin ja kikkailtiin esim. kuivuttamalla käytetyt teelehdet ja pistettiin taas myyntiin. Vaikka suurin osa juodusta teestä nykyään on pussiteetä, niin henkilökohtaisesti en vastusta pussiteetä. Ongelmani on vain teen laatu, koska suurin osa pussiteestä on aika heikkolaatuista. Hyvälaatuistakin pussiteetä löytyy, mutta se on vain aika kallista. 

Vastatakseni kysymyksiinne:

1. Brittiläinen teekulttuuri on valtavaa, vaikkakin juotu tee on heikkolaatuista (builders tea). Vaikka tee juodaan pääasiallisesti maidon ja sokerin kanssa niin se ei ole mikään huono asia. Mikään ei määrää miten tee pitäisi juoda. On tapoja muitten joukossa. 

Hyvää on, että teetä juodaan paljon, mutta teestä ei kuitenkaan tiedetä paljoa. Varmaan ei oikeastaan edes oikein välitetä tietää niin paljoa teestä esim. mistä se on kotoisin, minkä laatuinen se on, kasvattajista yms. Itse tykkään antaa krediittiä siitä mistä tee on kotoisin, ovatko ympäristöasiat kunnossa, tuottajien ja työntekijöiden hyvinvointi. 

Pahoittelut, että en voi antaa yksiselitteistä vastausta. Englantilaisella teekulttuurilla on monia hyviä puolia esim. kello viiden tee on suositus listallani mitä teekulttuureja kannattaa kokeilla. Se on kokonaisuus johon kuuluu teen lisäksi hyvä tarjoilu, syötävää, astiatkin ovat kauniita. 

Teen juominen arkisella tasolla ei ole mitään hyvää tai huonoa. Itsekin juon arkisesti teetä samalla tavalla kuin suomalaiset juovat kahvia. Pidän siitä, että briteissä juodaan paljon teetä, vaikkakin huonolaatuista.

2. Suosittelen Breakfast teetä ja Assameja aamiaiselle. Iltapäiväteeksi Kiinan Keemun teetä tai Ceylonilaista.  Keemun tee varsinkin on suosikkini, koska sitä juotiin aikojen alussa juuri iltapäiväteenä Britanniassa. Se oli kallista silloin ja vain ylhäimmistöllä oli varaa siihen. Teen arkistuminen alkoi ennen kaikkea kun alettiin tuottamaan teetä Etelä-Aasian maissa esim. Intia. 

Kiinalaiset mustat teet ovat hyviä, jos haluaa fiilistellä historian kanssa. Souhong teetä juotiin ennen kuin Intialaiset teet valloittivat länsimaat. esim. Zheng Shan Xiao Zhongia. 

3. Suosittelen siirtymään blendeistä esim. English Breakfast, alkuperäisiin, yhdeltä alueelta tuotettuihin teelaatuihin esim. Assamin ja Ceylonin teet ja koska tee tuli alunperin Kiinasta niin kannattaa sitten myös kokeilla kiinalaisia mustia teelaatuja. Savustamaton Zheng Shan Xiao Zhong (alkuperäinen Lapsang Souchong tee) http://www.chaya.fi/fi/zheng-shan-xiao-zhong-musta-tee-alk-25-g.html pidetään yhtenä varhaisimmista mustista teelaaduista. 

4. Kahvi oli nousussa muutama vuosi sitten Britanniassa (Starbucksin ansiota?), mutta näyttää siltä että ihmiset alkavat palaamaan perinteisesti teenjuontiin. En usko, että kahvi ikinä tulee saamaan samaa suosiota Britanniassa mitä teellä on. Samoin kuin Suomessa, ei tee kahvin asemaa horjuta täällä vaikka sen suosio onkin kasvussa.  Toivoisin vain, että alettaisiin arvostamaan enemmänkin laatua kuin määrää. 

Tässä mitä nyt tuli mieleen. Toivottavasti saitte vastauksia kysymyksiinne. Laittakaa vain viestiä jos tulee jotain muuta mieleen. Keskustelen mielelläni teekulttuuriin liittyvistä asioista.


***


The core of the culture: a nice tea cup of good quality. I asked one tea expert in Helsinki (Chaya tea shop: Yliopistonkatu 6) to give my readers his best tips for the perfect tea choice. His advice was Keemun tea and original Lapsang Souchong: Zheng Shan Xiao Zhong. Generally he advised to stick from tea blends to original teas, like Assam and Ceylon. He also forecast that the British Islands will remain the tea territory. Coffee is no substitute for tea and hope people will focus more on quality of their tea.