Tavallisuuden kiinnostavuus

Englantilaiset osaavat jaotella paikkojaan eri tilastojen pohjalta haluttuihin ja vältettäviin, mukana on rikostilastoja, sosioekonomisia tekijöitä, muuttoliikettä, työpaikkojen syntymistä. Listoja löytyy paljon ja niitä päivitetään vuosittain. Alueilla käydään myös vilkasta keskustelua, ovatko valinnat oikeaan osuneita.

Eräs listaus on erityisen sympaattinen, kun se löytää myös ikäviksi leimatuissa kaupungeissa mielenkiintoisia piirteitä.
http://www.telegraph.co.uk/travel/galleries/crap-towns-worst-places-in-britain/
Omakin kokemukseni esimerkiksi Hullista, joka on inholistoilla ollut pitkään Englannin ykkösiä, ettei se niin paha paikka loppujen lopuksi ole. Historiaa löytyy, kun viitsii hakea, kerrostumia, ihmisiä, elämää. Esimerkiksi Wilberforce-museo on kaikille eri muotoisen orjuuden vastustajille ihan pakollinen vierailupaikka.
http://humbermuseums.com/museum-hull/wilberforce-house-museum/

On Hullissa tietysti muutama aidosti ghastly rakennus, missäpä ei olisi, kauhea ostoskeskus ja joku kauhtunut moderni elementtiluomus ja varmasti ruokapaikkoja, joissa käynnin muistaa pitkään. Epäystävällisenkin ihmisen varmasti löytää ja voi hankkiutua helposti vaikeuksiin viimeistään pubikierroksella. Mutta sieltä pääsee myös pois ja aivan naapurissa on vaikkapa Beverleyn tapainen helmi.

Paikallisia yleensä kiinnostaa, miksi joku vaivautuu heidän kaduilleen pällistelemään nähtävyyksiä. Kohteliaisuus on silloin paikallaan ja voi vaihdossa saada hyviäkin paikallisvinkkejä. Ensimmäisellä reissullani Englannissa hyppäsimme lounasaikaan junasta pois Stockportissa. Kuljimme pääkatua etsien jotain syötävää rinkat selässä. Paikallinen mies pysäytti meidät ja kysyi suoraan, mitä turistit tekevät Stockportissa. Hän oli utelias ja ehkä jossain määrin pettynyt vastaukseemme, että meillä oli nälkä. Palasimme nopeasti juna-asemalle ja jatkoimme matkaa jonnekin vähän ilmeisempään turistipaikkaan.

Turistivetonaulapaikassakaan ei välttämättä jää varsinainen nähtävyys kovin vahvasti mieleen. Salisbury tunnetaan katedraalistaan ja sen korkeasta tornista, joka uhkasi takavuosina sortua. Minulle on kuitenkin jäänyt pysyvä muisto paikasta kylmyyden vuoksi. Heräsin retkeilymajassa jäässä kuin kaivoämpäri. Tuntui, että elämä ei koskaan enää palaa suoniini ja lähdin epätoivoisena kävelemään aamuisessa kaupungissa kierroksen, jotta jäseneni lämpiäisivät.
https://www.nationaltrust.org.uk/mompesson-house/trails/a-walk-around-the-cathedral-close-salisbury
Kevätaamu oli säteilevä ja kylmä, otin Cathedral Closesta pari aamuista kuvaa ja kohtaisin pari yhtä jäässä olevaa aamuista kulkijaa. Ikävä asia kääntyy monesti jälkikuvissa positiivisen puolelle, vaikka ylösnousut ovat vaikeita, epätavallinen ajankohta, ovela valaistus, sumuisuus tai mikä ilmiö tahansa voi jäädä mieleen asiaksi, johon on mukava palata.

***

There is tradition of making lists of the best and the worst places to live in England. I have not found completely uninteresting place within my travels there, even Stockport and Hull can be seen in positive light. From Salisbury, my best memory is not about the famous spire - although fine it is - but my early wake-up in youth hostel - by coldness of early morning. I had to make a short stroll in town to warm my young bones, I will remember that walk all my life: fog, early spring light and that incomparable damp coldness and fine views of the Close. In photo, here we are in Ripon, nothing dull ever happen here!

Huomenna seestyvää

Aika on kulunut rattoisasti Juhani Salokanteleen Jaan Kross elämänkerran parissa - Sivistystahto. Salokannel vertailee kovasti Suomea ja Viroa, paikoin mielenkiintoisia näkökulmia avaavasti. Huomasin, että Viron historian kertaus lievitti Englanti ja EU-pessimismiäni. Toisaalta huomasin, että  pessimismini voisi olla huomattavasti syvempääkin. Olen seurannut UK uutisointia lähinnä BBC:n kautta, lisäksi tilaan The Economist ja Prospect lehtiä. Ne ovat laadukasta luettavaa ja voivat antaa asiantuntemuksellaan jopa liian optimistisen kuvan asioista. Eli vaikka asiat ovat huonosti, niistä kirjoitetaan sentään laadukkaita artikkeleja. The Economistia voi suositella yleislehteä tarvitseville. Sen talouspuoli ei ole liian laaja ja syviin yksityiskohtiin menevä. Se myös kattaa yllättävän monta alaa, mm. tähtitieteen kehityksestä pysyy lehden avulla todella hyvin kärryillä. Eli kyse on lehdestä, jota kannattaa lukea vaikka ei talouden lainalaisuuksia juuri miettisikään.

Prospect tuo mieleen kotimaista lehdistä Kanavan.
https://www.prospectmagazine.co.uk/magazine/how-i-learnt-to-loathe-england
Harvakseltaan ilmestyvänä lehdessä käsitellään paljon suuria aihekokonaisuuksia. Yllä oleva hollantilaisen tilitys saarivaltakunnassa asumisessa oli mielenkiintoinen. Yllättävää on turhautuminen brittiläiseen roskalehdistöön. Suomessa olen harrastanut pessimismiä lehdistön suhteen, mutta sen tila on kuitenkin vähintäänkin suhteellisen hyvä. Tietysti myös roskajuttujen lukemisella on ainakin jossain määrin aktiivista lukutaitoa ylläpitävä vaikutus.

Sivistystahdon ylläpitäminen on tärkeää. Jos suhteellisen laadukkaita lehtiä ilmestyy ja niitä luetaan, toivoa on. Voidaan kenties edetä Brexitin tiellä taitavasti ja kansakuntia hyödyttäen. Voidaan punnita asioita ja ratkaista niiden painotuksia kiihkottomasti. Voidaan edetä päätöksissä tai hallitusti peruuttaa. Pessimismille ei ole katetta, tarmolla ja pitkäjänteisyydellä, tiedon hankkimisella ja jakamisella pääsee pitkälle. Kännykkä ei yksin täytä tiedontarpeita. Suhtauduin aluksi sähköisiin lehtiin innostuneesti. Nykyisin käytän kumpaakin käyttöliittymää, digitaalista ja paperista. Käsin käänneltävä paperilehti on oikeasti ylellisyyttä. Sellaista on hienoa lukea.

***

Tomorrow, all will be be much clearer. Before tomorrow, it is wonderful to read some excellent papers - I used to be The Spectator reader, but nowadays follow BBC and read Prospect and The Economist. They quite often provide quite optimistic view of things, even seeking of solutions. From yellow papers it is not very easy to see much development of human condition, they can be really depressing. I hope there will always be some good papers to be read. The brighter view of the photo is above the rooftops of Great Malvern.

Ishiguro - Englanti pakkomielteenä Nobelin arvoisesti

Yöpöydälläni on ollut muutaman päivän Ishiguron Haudattu jättiläinen luettavana ja blogiin arvosteltavaksi. Nyt kirjailija otti ja voitti myös kirjallisuuden Nobelin. Tämä tarkoittanee ettei Murakami voita Nobelia.  Itse asiassa uusinta suomennosta lukiessa on tullut vaikutelma, ettei Ishigurokaan ansaitse palkintoa.

Kirja on silti mielenkiintoinen, sijoittunut Arthurin jälkeiseen Englantiin, jossa vanha, muistinmenetyksestä kärsivä pariskunta etsii poikaansa. Asetelma on kaunis, kerronta viipyilee Ishiguromaisesti - voisi sanoa myös että takkuaa. Hieman setämäinen ratkaisu on kertoa tarinaa nykyhetkestä käsin, kun juonta lukee muutenkin ikäänkuin nykytilan käänteiskertomuksena kuningaskunnan varhaisista vaiheista, jolloin kylästä toiseen siirtyminen ei ollut mikään itsestään selvyys, vaati suunnittelua ja riskien arviointia huolellisesti.  Myös yhteisö piti ottaa huomioon aivan toisella tavalla.

Ymmärrän Ishiguron tunteellista otetta Englantiin, koska jaan sitä itsekin. En ole lukenut kirjaa Ole luonani aina, mutta sen identiteettiasetelma vaikuttaa kiinnostavalta. Pitkän päivän illan hovimestari on naiviudessaan anti-Jeeves ja rakastaa elämän sijasta enemmän maisemaa ja olemusta. Novellissa Malvern hills (Yösoittoja-teoksessa) Ishiguro etääntyy paikan tunteellisuudesta turistien kautta. Olen pitänyt Ishiguron kirjoitustavan viipyilevyydestä, siinä on matkallaolijan herkkyyttä paikan hengen suhteen, joka monesti jää natiivilta tajuamatta.

On vaikea sanoa kuinka yksi ja sama asia Japani ja Englanti ovat Ishiguron tuotannossa. Todennäköisesti ero on vähäinen, mutta merkittävä.

***

The Nobel prize of literature was given this year to Kazuo Ishiguro. Actually, our beloved, a true Finnish writer Rosa Liksom has done much more and better to deserve this prize. She is a master of rough but polished style and themes, whereas Ishiguro's output is a long, slow, obsessive and meticulous love letter to the Green and Pleasant Island. I have been last days busy reading his The Buried Giant - a positive story of elderly couple, trying to remember their past in post-Arthurian England. In spite of bittersweet taste, my warmest congratulations to Mr Ishiguro and arigato gozaimasu!

Homage to Catalonia

Uuden Suomen kolumnissa Jussi Ahde kirjoitti Katalonian kansanäänestyksestä avoimen kirjeen presidentti Niinistölle. 

http://jussiahde.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243818-avoin-kirje-sauli-niinistolle

En itsekään innostunut mummoja pahoinpitelevistä poliiseista estämässä äänestystä. Toivottavaa olisi että väkivaltaa ei olisi. Neuvostoliittokin kaatui lopulta hämmästyttävän vähällä. Skotlannissa ei otettu äänestyksessä näin yhteen. Veikkaan, että sielläkin mietitään itsenäisyysasiaa vielä uudelleen. Rahaa sielläkin olisi kuten Kataloniassakin. 

Sympatia katalaaneille toi myös vahvasti Orwellin kirjan muistot pintaan. Hän lähti demokratian puolustukseen itsestäänselvyytenä. Hän olisi ilahtunut nähdessään nyt kansanäänestyksessä toimittajat kadulla tositoimissa raportoimassa tapahtumista. Olisi moittinut raportteja tunteellistamisesta, mutta todennut kuitenkin, että oikealla asialla ollaan. Poliitikkojen hiljaisuutta hän ei olisi ihmetellyt - mutta ei myöskään vaikenemista hyväksynyt.

Ehkä Englannissa tullaan myös käymään keskustelua Unioni-irtautumisen lisäksi myös tasavalta/kuningaskunta keskustelua Madrid/Barcelona vastakkainasettelun perinteessä  - en siis puhu jalkapallosta.

***

In picture, Finnish first edition of Homage to Catalonia by George Orwell. I added famous Eugene Smith photo Guardia Civil to cover to make it more sombre - and to make a homage to Catalonian people who inspired also Eric Blair, and their traditional quest for freedom. Even the Sovjet Union did fell down without much violence. I hope any development, towards eventual independence or deeper autonomy, will be possible without kicking any gradmas out there, or anybody, for heaven's sake! Let it be Åland or Scotland or Catalonia but please go in peace, man!

Kaalikeräteepannu

Heräsin äkisti siihen, että minulla ei ole kunnollista teeastiastoa sivistyneessä arkikäytössä. Olen nojannut liiaksi mukeihin ja pohjoismais-japanilaiseen stylistiikkaan. Hätääntyneenä riensin Stockmannille ja Sokokselle tarkastamaan tilanteen. Vaihtoehdot olivat kummassakin samat: Englantia edusti lähinnä mukivalikoima. Teekannut olivat saksalaista Villeroy & Bochia ja sitten eri valikoima nordiska hygge tavaroita, joihin kuuluu suomalainen funktionaalisuus eri muodoissaan. Myyjättäret totesivat resignoituneina vanhain aikain olevan ohitse, Sokoksella nuori myyjä harmitteli, etten tullut edellisellä viikolla, jolloin hän olisi voinut ohjata minut Makasiinitorille englantilaisten tarvikkeiden myyjän pakeille. Mutta maailma muuttuu ja yhtenäistyy, kaikki siirtyy nettimyyntiin - ja Good Lord, sieltä alkoikin tavaraa löytymään.

Varsin pian huomasin, että jopa kummallisia kaalikeräteekannuja on myynnissä lukuisia. Osa niistä oli vieläpä sellaisia, ettei niissä epäfunktionaalisuus lyönyt kättä tyylittömyyden kanssa, vaan ne olivat yllättävän aistikkaita luomuksia. Mikä kaalipannun ikonografia on? Se jää ainakin aluksi arvoitukseksi, siskoni epäili sillä olevan jotain tekemistä Petteri Kaniinin kanssa. En pidä yhteyttä mahdottomana. Joka ei usko, että Cabbage tea pot olisi monipuolinen ilmiö, googlatkoon ja katsokoon  kuvat! Oma suosikkini oli vihreävalkoinen kukkakaaliversio. Kaalipannulla täytyy olla jotain tekemistä englantilaisten teenjuonnin lisäksi heidän huumorinsa ja luontosuhteensa kanssa.

Jos kuitenkin lähdetään sille tielle, että etsitään klassisinta englantilaista teekalustoa, lyhyt surffailuni netissä tuotti kaksi verratonta sivustoa.

https://www.burleigh.co.uk/

http://www.spode.co.uk/

Burleighin Blue Calico on sydäntäni lähellä. Se oli myös Arvovaltaisen Raadin yksimielinen valinta. Siinä on kuitenkin heikkoutena, ettei kupin sisäpinnassa ole kuvioa. Spoden klassisessa Italian sarjassa tätä ongelmaa ei ole - siskoni mukaan Spodea löytyy hänen pöytänsä lisäksi myös Downton Abbeyn kattauksissa. Huomata sopii, että sarjoissa on myös tee-entusiastin ase, tilavuudeltaan ylivertainen aamiaiskuppi. Klassisessa matalassa teekupissa teen kaunis väri pääsee oikeuksiinsa ja Virvoittava Eliksiiri jäähtyy nopeasti juomakelpoiseksi. Sivustot ovat erinomaiset ja houkuttelevat tekemään heräteostoksia, terveisin nimimerkki "Tiedän, mistä puhun".

***

In Finland, we have in tea sets this thing called Functional Design. It has given to the world the Moomin tea series, but I rather like the Old English Classic tea sets - with Burleigh and Spode series as their flagships. Yet, there are some oddities, the Cabbage Leaf Tea Pot is one of them. What is the iconography of this beautiful design  - is it from the heritage of Green Man or Peter Rabbit? I could not help myself ordering some chinaware from those pages above, to better enjoy my cup of tea and its incomparable color (before adding some milk).