Yöpöydälläni on ollut muutaman päivän Ishiguron Haudattu jättiläinen luettavana ja blogiin arvosteltavaksi. Nyt kirjailija otti ja voitti myös kirjallisuuden Nobelin. Tämä tarkoittanee ettei Murakami voita Nobelia. Itse asiassa uusinta suomennosta lukiessa on tullut vaikutelma, ettei Ishigurokaan ansaitse palkintoa.
Kirja on silti mielenkiintoinen, sijoittunut Arthurin jälkeiseen Englantiin, jossa vanha, muistinmenetyksestä kärsivä pariskunta etsii poikaansa. Asetelma on kaunis, kerronta viipyilee Ishiguromaisesti - voisi sanoa myös että takkuaa. Hieman setämäinen ratkaisu on kertoa tarinaa nykyhetkestä käsin, kun juonta lukee muutenkin ikäänkuin nykytilan käänteiskertomuksena kuningaskunnan varhaisista vaiheista, jolloin kylästä toiseen siirtyminen ei ollut mikään itsestään selvyys, vaati suunnittelua ja riskien arviointia huolellisesti. Myös yhteisö piti ottaa huomioon aivan toisella tavalla.
Ymmärrän Ishiguron tunteellista otetta Englantiin, koska jaan sitä itsekin. En ole lukenut kirjaa Ole luonani aina, mutta sen identiteettiasetelma vaikuttaa kiinnostavalta. Pitkän päivän illan hovimestari on naiviudessaan anti-Jeeves ja rakastaa elämän sijasta enemmän maisemaa ja olemusta. Novellissa Malvern hills (Yösoittoja-teoksessa) Ishiguro etääntyy paikan tunteellisuudesta turistien kautta. Olen pitänyt Ishiguron kirjoitustavan viipyilevyydestä, siinä on matkallaolijan herkkyyttä paikan hengen suhteen, joka monesti jää natiivilta tajuamatta.
On vaikea sanoa kuinka yksi ja sama asia Japani ja Englanti ovat Ishiguron tuotannossa. Todennäköisesti ero on vähäinen, mutta merkittävä.
***
The Nobel prize of literature was given this year to Kazuo Ishiguro. Actually, our beloved, a true Finnish writer Rosa Liksom has done much more and better to deserve this prize. She is a master of rough but polished style and themes, whereas Ishiguro's output is a long, slow, obsessive and meticulous love letter to the Green and Pleasant Island. I have been last days busy reading his The Buried Giant - a positive story of elderly couple, trying to remember their past in post-Arthurian England. In spite of bittersweet taste, my warmest congratulations to Mr Ishiguro and arigato gozaimasu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti