Konservatiivit köyhän asialla

Photo: Peter Barber architects housing project, praised by Kit Malthouse

Taannoisesta Ruskin-jutusta jäi mieleen Kit Malthouse ja hänen kansanedustaja-ministerin roolinsa. Malthouse on ollut ministerinä kesästä 2018 lähtien, mutta ei ole jäänyt takapenkin taaviksi vastuissaan. Ruskinin jäljillä hän oli sosiaalisen asumisen epäkohtia selvittelevässä vihreässä paperissa. Noin 80 sivuinen New deal for social housing raportti löytyy täältä. Tuotantoa pitäisi saada käyntiin ja asukkaiden elämän edellytyksiä ja turvallisuutta vahvistaa. Raportti on Brittiläisittäin perinteisen selkeä ja siitä käytiin syksyllä laaja kuulemiskierros ja myös ministeri itse jalkautui.

Tällaista normaalia, hyvää ministeriötyötä on tapahtunut samaan aikaan suhteellisessa hiljaisuudessa kun suuren yleisön - joka tarvitsisi ennenkaikkea järkevän hintaista asumista - aika on mennyt hedelmättömässä Brexitin taivastelussa tai vieläkin hyödyttömämmässä prinssin amerikkalaisen vaimon touhuja seuratessa.

Malthouse on tämän vuoden puolella käynyt ihan järkevää keskustelua myös arkkitehtien roolista kansan tarpeiden asialla. Suomikin, professiovaltaisuuden suurvalta, voisi tällaisesta keskustelusta ottaa oppia. Meillähän tosin ministeri leimattaisiin välittömästi, jos hän uskaltaisi puuttua sankariarkkitehtiemme luomuksiin. No, onhan Britanniassakin kohuja riittänyt työn ympärillä. Minusta Malthousen ajatukset ja hänen ohjaamansa Building Better, Building Beautiful Commission työ on mielenkiintoinen ja kansantajuinen harjoitus, jota voi seurata mielenkiinnolla, vaikka ei suunnittelupiirien ytimessä olisikaan. Komitean tehtäväksianto löytyy tästä.

***

The leading party of the Government is not only doing Brexit - minister Kit Malthouse has been active in social housing and doing quite nice discussion on quite important subject, the Conservatives at the service of the poor! It is heroic effort and worth taking part to highly interesting discussions linked to the work. The role of architects is interestingly discussed here.

Suuri lammasseikkailu

Alan kyllästyä, kun melkein jokaisen The Economistin numeron Bagehot-kolumni on referoinnin arvoinen. Kun aiemmassa bloggauksessani pohdin, minne Englannin lampaat päätyvät, vastaus tuli nyt selväksi, kuten ounastelinkin: koiranruokatehtaisiin.

Kolumni etenee A.E. Housmanin runoelman A Shropshire Ladin vuorimaisemien sinihämyn maalailusta nopeasti Ludlowin karjamarkkinoiden kautta varsinaiseen teurastamobisnekseen, jossa elikkojen osiin erikoistuneet ammattimiehet toteuttavat leiviskäänsä karun sarjallisesti - 14 000 eläimen viikkovauhdilla. Kaikki osat hyödyksi käyttävä yritys on nimeltään Euro Lambs. Craven Armsissa toimivan yrityksen omistajat ovat pakistanilaisia ja työntekijät Itä-Euroopasta. Paikallisesti toiminnalla on suuri merkitys ja sopimukseton Brexit on uhka, joka näivettäisi Shropshiren lammasteollisuuden idyllin takamaaksi, jossa kukoistavat vain tatuointipaikat ja noutoruokalat.

Bagehot kuvaa myös rehellisen tuntoisesti näiden takamaiden yllättävää islamisaatiota, yrittäjäsuku on tehnyt parhaansa saadakseen paikallisissa oloissa toiminnalleen asianmukaiset puitteet - kovalla työllä, elvyttäen asuntokantaa ja etsimällä paikkansa myös hallinnon järjestelmässä. Brexitin jälkiseurauksista meillä on ilmeisesti vain jonkinlainen aavistus, tulos voi olla yllätys monimutkaisuudessaan.

***

Again, Bagehot of the Economist, wrote a brilliant text - this time of the fate of lamb-slaughtering business in land of A.E.Housman, Shropshire, Craven Arms and Euro Lambs abbatoir. What will be left of crazing lambs after Brexit in ”Blue remembered hills” - just degeneration of tattoo parlours and takeways? And what will happen to the Khalids’ effort to have a place in local community? But I got the answer to my former blog text question - sheep end up in cat food cans.

Selling England by the Pound

Vanha punnan kolikko oli suosikkirahani. Se oli halkaisijaltaan pieni, mutta paksu ja painava. Vielä 1980-luvulla sen ostovoima oli hyvä. Hienointa oli kuitenkin graafinen asu, sivukaiverruksineen kaikkineen. Väri oli myös hieno, konservatiivinen ja arvokas. Kuluneenakin kolikko vain lisäsi arvovaltaansa: siitä tulivat mieleen keisarillisen Rooman kolikot. Vaikka lakonisuudessaan se ei ihan pärjännyt vanhalle yhden pennyn kolikolle, joka kuluneena tuntui häipyvän myyttiseen hämärään.

Uudesta punnassa, jonka lanseerauksesta tulee kohta kuluneeksi kaksi vuotta, huomio kiinnittyy sen kaksivärisyyteen ja moniarvoiseen kulmikkuuteen. Ei se mitään, nykyaikaa - mutta deklamatorinen julistus Saarivaltakunnan ykseydestä on ehkä hieman yliviritetty ja Myöhempien Aikojen Tapahtumien synkähkössä valossa vähintäänkin kouristuksenomaisesti optimistinen. Huomiota herättää, että kolikon lanseeraus ei ole Brexit-hötäkässä kovin paljon kiinnostanut.

Vanhat rakkaat kolikot on kuitenkin nyt kaivettava esiin laatikoiden pohjalta ja annettava niille arvoisensa leposija mielellään samettisella alustalla - kyse on kuitenkin Kruunun Rahasta! Näitä voi sitten muistella ja kunnioittaa varovasti hypistelemällä ja loitsumaista ”DECUS ET TUTAMEN” matraa tapaillen, vaikkakin Wales-puntien teksti tavoittaa kansallisen innostuksen hieman paremmin - Uskollinen Olen Maalleni.

Maailma on muuttunut: näen käteistä harvoin ja muovikorttini kuluminen ei tavoita samanlaista nostalgiaa menneeseen kuin kulunut, kädestä käteen kiertänyt kolikko, joka on nähnyt Imperiumin rahatalouden ja kantanut Kuningatarta mukanaan katuojasta Canary Wharfin yläkonttoreihin.

Jos olisi tapahtunut mahdottomuus, että punnasta olisi joskus luovuttu, veikkaan, että Brexit-prosessi olisi ollut selkeämpi, kaikki olisivat halunneet konkreettisen Punnan takaisin. Brittiläisissä eurokolikoissa olisi väkisinkin pitänyt olla lampaan kuva. Tämän suurenmoisen kolikon lyhyt nykyhistoria on kuitenkin tässä.

***

The Old Pound Coin is my favorite piece of money ever. So small, but thick and with so much purchasing power - at least, in the ’80s. The new coin is perhaps too optimistic to underline the Unity.  I love old, well-worn coins, they remind me of old imperial currency of Rome.

John Ruskin profeettana

Kiertelin viikon Burgundia. Yhtenä vaikutelmana, joka oli ajoittain häiritsevä, oli samankaltaisuus Yorkshiren kanssa: se ei ollut pelkästään maantieteellistä samuutta, vaan myös tietynlaista yhteisöjen ja niiden elinvoiman säilymiseen liittyviä kysymyksiä. Olinkin ilahtanut, kun kotiin tullessani huomasin The Economistin Bagehot-kolumnin käsittelevän juuri näitä kysymyksenasetteluja - voisiko toivottoman vanhanaikaiselta vaikuttavalta taidekriitikko John Ruskinilta oppia jotain?

Vähän aikaa mietin koko kolumnin kääntämistä suomeksi, sen verran hyvältä se tuntui, mutta on aina helpompaa borgeslaisittain referoida olennaiset kohdat. Kuitenkin suosittelen lämpimästi uskollista lukijaani lukemaan koko tekstin yllä olevasta linkistä.

Ruskinin maine romahti ensimmäisen maailmansodan jälkeen, bloomsburylaiset pilkkasivat häntä kiemuraisen proosatyylin ja kohtuuttoman gotiikan ihailun vuoksi: nykyjään ihmiset muistavat Ruskinin kummajaisena, jonka avioliitot eivät joistakin syistä ottaneet onnistuakseen. Mies oli kuitenkin aikanaan vaikutusvaltainen tavalla, josta nykyiset somettajat voivat vain uneksua.

Bagehotin mukaan Ruskin nosti myöhäisviktoriaanisessa yhteiskunnassa esiin teemoja, jotka ovat hyvinkin ajakohtaisia nyt, toisen Elisabetiaanisen kauden edetessä kohti vääjäämätöntä loppuaan. Teemat ovat työn luonne, paikan merkitys ja kauneuden rooli jokapäiväisessä elämässä.

Viktoriaaninen aikakausi oli teollistumisen myötä tuonut ennennäkemättömän tuotannon tehostamisen: siinä oltiin menty äärimmäisyyksiin ja työvoimalle oli jäänyt merkityksetön, mekaaninen, sieluton suorittaminen koneiden rinnalla. Hyvähän Ruskinin oli puhua varakkaan kauppamiehen poikana, mutta hänen korostamansa työn merkitys työntekijälle on huomioitu myös Toyotan tapaisissa yrityksissä: kontrollia omasta työstä on palautettu sen parhaille asiantuntijoille eli suoraan sorvin ääressä työskenteleville.

Ruskinin mukaan globalisaatio on luomassa juuretonta yhteiskuntaa, vaurasta, mutta täynnä poikkeamia ja jonka ihmisatomit ovat helposti korvattavissa toisilla. Hän rohkaisi juurtumaan paikkoihin ja asettui itse esimerkkinä Järvialueelle, the Lake Districtin Brantwoodiin. Globalisaation kehityskulku oli tuonut takapotkun paikallisiin oloihin: politiikot olivat unohtaneet juurensa ja paikallisista huolehtimisen. Ruskinin saarna synnytti uusia Ruskinlandeja ympäri maata. Niiden johtavana periaatteena oli Local is logical - paikallinen on parasta.

Ruskinin mukaan taiteen pitäisi muokata enemmän asuinympäristöä paikallisista lähtökohdista: rakentamisen ja suunnittelun kasvottomuus ja paikallisista traditioista irti olevat ostoskeskukset ruokkivat vain vieraantumista ja nimbyilyä, vastustamista. On kiinnostavaa, että Britanniaan on nyt perustettu uusruskinilainen parempaa ja kauniimpaa rakentamista ajava asuntoministeri Kit Malthousen asettama komitea, jonka johdossa häärää uuden ajan Ruskinina Sir Roger Scruton.

Ruskinin ajattelussa on Brexit-Britannialle eväänä myös ekletismin, moniarvoisuuden korostaminen. Ruskinissa oli vahvoja konservatiivisia piirteitä, mutta hän oli myös tulipalonpunainen sosialisti: hän piti tärkeänä kyseenalaistaa myös omat käsityksensä. Britannia tarvitsee samanlaista henkeä, jossa ollaan valmiita olemaan avoimia hyville ideoille ja viemään niitä eteenpäin, kuin rakentamaan tiukasti karsinoituja poliittisia kuppikuntia.

***

This Blog text is a summary of the key ideas of John Ruskin, Bagehot Column from The Economist February 9th 2019. I think the column is particularly interesting linking the late Victorian era with late Elisabethian era we are living now.

Ulos E-marketista: kysymysten ja vastausten aika

Olen ollut viime päiviä dokumenttien jäsennyskurssilla. Se on palkitsevaa: tulee näkökulmaa siihen, mikä arkipäivässä on säilytettävää ja taltioimisen arvoista: jonka huomaa vasta kun se on jäänyt tavoittamattomiin.

Mutta vieläkin herkullisempaa on, jos tiedotusvälineiden edustajat kerrankin avaavat toimituksen lukijoille ja pyrkivät itse vastaamaan kysymyksiin, mitä tuleman pitää. Kysymys on tietenkin Brexitistä ja sen loputtomista teknisistä yksityiskohdista, jotka helposti jäävät jäsentymättä tai vastausta vaille poliittisen kaaoksen keskellä. Nämä herooiset toimittajasankarit olivat tietysti naisia: parjatun Ylen Minna Pye ja Susanna Turunen ja heidän Hot Stool-sessionsa tulokset ovat täällä, itsekin kysyin ja sain vastauksen (no 17).

Täyttyvätkö torit kuvan Newarkissa vai tuleeko pula tuotteista, ovat tärkeitä asioita. Syöpäpotilas tarvitsee Suomessa Britti-lääkkeen - lääketeollisuus on ihan eri kokoluokassa kotimaisiin verrattuna, GlaxoSmithLine löytyy listalta sijalta 9. maailman suurimpien lääkefirmojen listalta, USA:n ja Sveitsin, Ranskan ja Kiinan dominoimalta listalta ennen saksalaista Bayeria. Jos taas Marmitea ei saa, kenenkään maailma ei siihen heti romahda ja teen ystävät ovat tottuneet saatavuuden takapotkuihin.

***

Finnish Broadcasting Company YLE made an interesting Hot Stool session: two brave reporters, Ms Minna Pye and Susanna Turunen replied to Brexit-theme questions, many very difficult, sent by keen readers. This type of interaction is much needed in the world of fake news and political turmoil: to form clear and practical, simple answers and complicated replies. The session is here. The questions were about the safety in London, the fate of those living in England or Finland, economy, of course, and the changes of Labour party to take power back. We all hope that the market in Newark will thrive better than in picture and all British good medicine will be just in time for those who fatally need them.