perjantai 28. joulukuuta 2018

Fuller Montgomery

Source: Imperial War Museum
Ystävä varusti minut joulunpyhiksi Antony Beevorin Ardennit 1944 teoksella. Arvostan Beevoria, mutta en ole käyttänyt aikaani kaikkien hänen teostensa lukemiseen, monta on kyllä tullut luettua. Tämäkin lähti vetämään heti alusta saakka. Ihmettelen Beevorin kykyä tiivistää tekstiin olennainen valtavasta lähdeaineistosta ja pitää teksti lukijaystävällisenä. Detaljilla elävöittämisen kyky on huippuluokkaa, Ardenneilta jäi mieleen kylmävamma jaloille, märät jalat ja pakkanen on ikävä yhdistelmä ja siihen vielä raskas tykistö päälle...

Beevor ei britiksi ole pahemmin kaunistellut Montgomerya. Itsekeskeinen, sosiopaattinen Monty kulkee kollegaupseerien keskuudessa vailla käsitystä närkästyksestä, mitä hän aiheuttaa uskomalla loputtomasti itseensä ja vähättelemällä ylempää johtoa. Kun miehet kohtaavat kuolemaa rintamalla, liittoutuneiden kenraalit Eisenhower, Patton, Bradley ja Montgomery pahoittavat toistensa mieliä tepastellen kuin ballerinat ainakin.

Montgomery oli ristiriitainen tyyppi. Hän pystyi voittamaan miehistön sympatiat, mutta empi päätöksiä, hidastellen ja varmistellen loputtomiin, mutta uskoi silti vankkumattomasti omiin kykyihinsä. Hänelle Britannia johti onnetonta sotaa ja hän olisi ollut itse paras johtamaan kokonaisoperaatiota. Tämä oli poliittisestikin mahdotonta. Beevorin kirjasta ymmärtää, miksi Eisenhower katkaisi välit Montgomeryyn sodan jälkeen. Amerikkalaisten osa sodassa ei ollut häävi, he kantoivat raskasta taakkaa jälleen kerran Saksaa vastaan ja vanha emämaa suhtautui nuivaillen Atlantin takaa saapuneisiin pelastajiin, joita he olivat. Amerikkalaisten kannalta oli ikävää, että Montyn tapaisten oman egonsa korostajien viestit menivät brittilehdistölle läpi ilman turhia suodatuksia. Ja eripura länsiliittoutuneiden kesken oli mannaa Hitlerille ja Stalinille...

Eipä Beevor Pattoniakaan helpolla päästä, hänessäkin on jotain operettimaista helmiäiskoristeltuine pistoolinperineen. Sodan johdosta on tehty sankareita voiton jälkihuumassa, Beevorin kirjan suuri ansio on korjata suhteet ja kuvata etulinjan kaaosta ja karmeutta juoksuhaudan pohjaa myöten, siviilejä unohtamatta. Sodan sankarillisuus jää kuvauksista pois ja karmea, karu urakka paljastuu kokonaisuudessaan, epäinhimillisenä ja inhimillisenä - hyvässä ja pahassa.

Montgomeryn käytöksen ja persoonan takaa löytyy psykologisia selityksiä kasvatusta myöten. Ehkä kiinnostavampaa olisi kuitenkin katsoa kotimaisesta lehdistöstä, miten Ardennien taisteluja meillä seurattiin. Korpisodasta oli meilläkin osaamista ja nyt kaiken huipuksi taisteltiin samaa maata vastaan  Lapissa... mielenkiintoa varmasti oli ja sympatiaa Amerikkalaisten haasteille.

Pidän kovasti Churchillin ja Montyn yhteiskuvasta. Katsoja pääsee sankariksi nostettuja lähelle, avoimeen tilaan. Miehet ovat mainettaan pienempiä ja heissä näkyy tehtävien rasitus. Kuvasta ymmärtää, että nämä olivat päättäväisiä miehiä, joille myös virheet olivat tuttuja. Churchillilla oli jopa kanttia myöntää niitä.

***

Field Marshal Montgomery was a war hero, but he promoted himself as an even greater man, who would have achieved even more without other persons making such many mistakes. As a personality, he was a complex man, with a strong ego that furiated the fellow Americans, who placed such a wealth of material, men, vehicles and guns towards Hitler. Monty was in his best a tactful master of slowing and consideration, a friend of men in line, but a real nightmare to other generals with his personal show and patronising comments about other generals.

Ardennes 1944 by Antony Beevor is a fine book. He does justice to the men in line, their suffering and sacrifices in very demanding fields of war and he very finely illustrates the tensions in the headquarters, where the Allied fought against each other like some teen ballerinas... Patton, Eisenhower, Bradley and Monty. The British press was too eager to swallow Monty’s ego bait, he was great, but his personal complexes sometimes strained others too much. And he would have been greater without his stubborn position to be so quiet of his own mistakes.

I am not sure how the Finnish press did see the Ardennes operation. We have had our portions of war in deep woods and at that time we had also the campaign against Hitler in the North. My guess is the Finnish people read the news with much interest and understanding the difficulties.

lauantai 22. joulukuuta 2018

Lancashire Hot Pot and Mince Pies

Source of both photos: The Cooking of the British Isles, 1970.

Brittihenkisen illanistujaisen teemana oli edelleen pitkällisesti haudutettu ruoka ja maukkaat jälkiruokakakkuset. Pääruokana oli Lancashire Hot Pot. Sen resepti on suhteellisen yksinkertainen: lammaspaloja ruskistetaan öljyssä, kuullotetaan sipuleja ja porkkanoita, maustetaan Worcestershiren kastikkeella, asetellaan lihaseosta kerroksittain perunasiivujen väliin, peitetään kokoonkeitetyllä lihaliemellä ja päälle perunasiivuja ja voinokareita. Komeus saa muhia kannen alla uunissa pari tuntia. Hienosäädössä tärkeitä asioita ovat suola ja pippuri, timjami, myös munuaiset ja osterit voivat kuulua reseptiin ja ruokaa voi myös hauduttaa oluessa. Netistä löytyy hyviä reseptejä, kuten tämä perinteinen ja toinen, olutta haudutuksessa käyttävä. Huvittavaa on, ettei jälkimmäisen reseptin olutta tahdo löytää Suomesta mistään - se jäi väliinputoajaksi alkoholiuudistuksessa.

Hot Pot on hautuneena täyteläistä ja maittavaa lohturuokaa. Perunat ovat kauniita ja lammas on liittoutunut niiden kanssa hienoksi, mureaksi ja maukkaaksi kokonaisuudeksi. Käytin perunoiden käsittelyyn mandoliinia, jolla saa ohuita viipaleita, Fiskarsin rauta toimi hyvin, kun vain muisti varoa sormia. Perunoita ei kannata kuoria, ne pysyvät silloin paremmin ehjinä.

Mince Pie on englantilaisten joulutorttu. Se tehdään murotaikinasta ja pääasia on täyte. Alkuperäisen keskiaikaisen mincemeat reseptin mukaan mukaan laitettiin lihaa, riistaa tai muuta. Pääasia on kuitenkin sokeroidut hedelmät ja pähkinät ja mausteet. Kun lihan asema pöydässä vahvistui ja jälkiruoat eriytyvät, liha on jäänyt nykyisin pois. Sen lisääminen kyllä kiehtoisi, sitä pitää joskus kokeilla ja testata vieraisiin. Minced meat nimitystä käytetään kuitenkin edelleen jauhelihasta. Hedelmiä ja pähkinöitä voi halutessaan marinoida brandyssä päiväkausia, mutta pikaversiokin on ihan hyvä - murotaikinaa saa kaupasta ja mincemeatia valmiina purkissa. Mincemeat täytteen resepti löytyy vaikkapa täältä. Vieraat olivat hyvin tyytyväisiä eksoottisen makuisiin joulutortahtaviin leivonnaisiin, joita tarjoilimme kermavaahdon kanssa.

Vuosi sitten kiertelimme Carol-konsertteja Englannissa ja väliajoilla tarjoiltiin näitä ihastuttuvia piiraita ja niin teki isäntäväkemmekin. Mince Pien olemus on jotain hyvin sydänmellistä ja kotitekoista, niitä ei voi vastustaa, eikä tekeminen ole kovin suuri ponnistus. Hyvässä seurassa näiden syöminen kohottaa tunnelmaa entisestään.

***

We had some time ago just another English night with traditional servings: Lancashire Hot Pot as a hearty main meal with season’s stars, mince pies as dessert. Traditionally, in medieval time, real meat was added but nowadays mince meat is a powerful combo of fruit, nuts, sugar, spices and brandy. We served it with whipped cream, but I am tempted to try these with meat, to try the authentic taste!

There is something specially heartwarming and truly Christmaslike with mince pies. We remember still those served to us in Carol concert interludes and specially those prepared for us by so generous Helvi and Ralph.

Every Finn should try these two true English kitchen classics: they are not too demanding, but they are so tasty!

torstai 20. joulukuuta 2018

Hiljainen on High Street - so quiet!

©️James Linsell-Clark/SWNS, The Daily Mail 20 Dec 2018

Englannin-suhteessani High Street on merkinnyt pienten erikoiskauppojen nauhaa, talouden selkärankaa, jossa pystyy pyörimään ja etsimään paikallista tavaraa lyhyt- ja pidempiaikaisiin tarpeisiin. Mutta maailmassa ei ole mitään niin pysyvää, kuin hauras ihmissydän, ja se sydän kaipaisi, että High Street säilyttäisi emblemaattisen näyteikkunapositionsa, olisi yhteisönsä vilkkauden, elin- ja ostovoiman mittari.

Kuten aiemminkin olen todennut, High Streetit ovat murroksessa. Haastajina on nettikauppa, joka tyhjentää kauppakujat ihmisistä eri puolilla Englantia. Ihmiset tilaavat tavaraa kotiensa mukavuudesta nettikaupoista ja odottavat laiskoina kuriirien saapumista! Huono kierre on valmis, se pitäisi katkaista päättäväisellä lähikaupan suosimisella. Sydämeni vuotaa verta, kun en voi nyt olla osaltani elvyttämässä Englannin kaupunkien joulunaluskauppaa!

Tuore Daily Mailin artikkeli joulukaupan tilasta löytyy täältä.

***

How quiet is thy High Street - in the best Christmas Shopping time! The Internet shops are bad for local business, lazy customers order things in their warm houses and wait for delivery service! Please, keep the institution, the shopping window, High Street alive! I am so sad I am not there with my wallet to make those wonderful, local shops more alive and their cash flows stronger! The Daily Mail missed me as well in this article.

lauantai 15. joulukuuta 2018

How flags fade - Christmas Calendar afterthoughts

Sankarilliset liput sadan vuoden takaisesta sodasta ovat haalistuneet, muistojen tilalle ovat tulleet jälkipolvien mielikuvat, joissa ei välttämättä tavoiteta tunnelmia, joissa valot sammuivat Euroopasta, eikä juoksuhautojen todellisuutta. Verdunin kauhut ovat hieman yllättäen tutuimpia Tolkienin Mordor-kuvauksista.

No, aivan näin synkäksi ei kaupallisen kalenterini jälkimietteiden kanssa pitänyt mennä. Valitsin tuotteet kalenteriin omien päähänpistojeni ja mieltymysteni pohjalta. Kun selvittelin tuotteiden taustoja, minulle oli yllätys, että varsin moni valinnoistani oli menettänyt historiansa aikana englantilaisuuttaan, ainakin omistussuhteen perusteella. Perienglantilaista tuotetta voikin omistaa sveitsiläinen, hollantilainen tai peräti espanjalainen taho. Tässähän ei ole probleemaa, ellei haluta muuttaa koostumusta laajemman makutottumuksen mukaiseksi. Tai voihan se olla ongelma, jos Englannissa keksitty tuote muuttuu Brexitin myötä tuontitavaraksi saarelle.

Kun etsiskelin Suomessa mainostamiani tuotteita kauppojen hyllyiltä, oli kiusallista, ettei kaikkia tuotteita helposti löydykään. Jouduin näkemään paljon vaivaa ja esimerkiksi Lea & Perrinsin ikonista Worcestershirekastiketta ei löytynyt lähikaupoista, vaan ainoastaan Behnford’sin erikoisliikkeestä, mistä löytyi myös Terry’s Orange Chocolate - molemmat tosin ylihintaisina. Worcesterin ylpeyttä kyllä löytyi lähikaupasta, mutta geneerisenä Heintzin valmistamana - sekin tosin ajaa asiansa.

Niin muuttuu maailma ja uppoaa tornit viireinensä, unohdukseen, toivottavasti ei sittenkään.

***

Some afterthoughts of my Commercial Christmas Calendar. Many iconic English products have changed their owner and producer, much to my surprise. I had some troubles to find traditional Lea & Perrins the English Sauce from Finland, but no trouble at all to find ubiquitous, generic products like Heintz Worcestershire sauce. It is also pity that the great institution of Terry’s Orange is not better known here. My picture is from Tewkesbury Abbey and its poignant memorial of the Great War - I hope the youth will remember these fading flags and the trenches even from the nightmarish pages from Tolkien’s Mordor-Verdun.

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

2018 Christmas Calendar no 1

On aika avata kalenterin viimeinen luukku: sieltä tupsahtaa tietenkin Cox Orange Pippin, perienglantilainen omenalajike.

Coxin omenat ovat käsite: lajike on aromikas, rapsakka ja monikäyttöinen. Siinä on syksyisen, aurinkoisen päivän kirpeyttä ja tuoksua. Coxit ovat viime vuosina menettäneet jalansijaa syvänpunaisille, keltaisille ja vaaleanpunaisille tuontiomenoille, jotka ovat makeampia ja värikkäämpiä, mutta joissa ei ole sitä vivahteiden runsautta, jota valtakunnan omenan punakeltaisen kirjavuuden alle kätkeytyy.

Coxia kannattaa aina kokeilla ja muitakin kotoperäisiä englantilaisia lajikkeita. Niiden saatavuus vaihtelee, mikä on ikävää: pitäisihän Englannissa olla aina erinomaisia paikallisia omenia tarjolla. Säveltäjä Gerald Finzi pelasti monia vanhoja omenalajikkeita, hän oli patriootti, vaikka olikin italialainen juuriltaan. Hänen Romanssinsa jousiorkesterille op 25 voi kuulla täältä. Kapellimestarina on itse Sir Adrian Boult. Omenoiden ystävänä Finzi oli Juhani Peltosen romaanihahmon Elmon luokkaa, ja harrasti niinikään myös piiputtelua - ja melankoliaa.

Omenassa tiivistyy Englannin maisemien raikkaus ja pastoraalinen puutarhamaisuus. Omena on myös vallan ja uskon symboli ja sopii hyvin tämänkertaisen joulukalenterin viimeiseen luukkuun. Viimevuotisen Carol-kalenterin viimeinen luukku on yhä tuore, mutta omena-aiheista Carolia voi kokeilla täällä.

***

The last door of my calender opens...with so familiar Cox Orange Pippin. There are imported, much sweeter yellow, dark red and pink apples in the market, but they do not beat Cox - because it is crisp, tasty, aromatic, rich and perfectly satisfying to all use, the real, classic English apple, the symbol of power and faith, cultivated with same care composer Gerald Finzi reserved to the noble fruit. This is the best English orchards can produce, to make our Christmas perfect. Here you have links to Finzi’s exquisite Romance op 25, the Apple Tree Carol and to my last door of my Christmas Calender 2017.