Kunnian kentiltä kansakunnan kaapin alle

Picture: Great Britain Ministry of Information

Sotasankarit ovat tietysti kiehtovia, vaikka sota on viheliäistä. Paljon parranpäristystä on ollut Suomessakin, miten sotilasosaamista voitaisiin käyttää liikkeenjohdossa ja meidän jermujamme on soviteltu valtavan hyviksi esikuviksi rauhan ajan johtamiseen. Kyynelsilmäisissä isänmaallisissa hurmeissa nämä esikuvat tahtovat jäädä pintapuolisiksi, mutta kyllä sotilaspuolelta löytyy hyviä strategisia vinkkejä myös siviilipuolen johtamiseen.

Sain entiseltä varusmieskoulukseni aikaiselta luutnantilta hyvän vihjeen: Britannian kenttämarsalkka William Slim ja hänen käytännölliset muistelmansa Defeat into Victory - Tappio voitoksi. Slim toimi vaatimattomalla budjetilla ja viheliäisissä olosuhteissa Burmassa, hyvin tuloksin. Kirja on kuulemman hyvää luettavaa, mutta oheiseen artikkeliin on koottu muutama käytännöllinen opetus kentältä.

Yksi menestystekijä on hallinnollinen niuhotus ja laadunvalvonta - sillä voidaan taistella esimerkiksi malariaa vastaan, lääkkeiden otto tehtiin joukoissa Slimin toimesta pakolliseksi ja sitä valvottiin, mikä vähensi mieshukkaa selvästi. Höyrypäisten ideoiden tunnistaminen ajoissa oli myös ihmishenkiä ja vaivaa säästävää osaamista. Erityisen viehättävä on kokonaislogistiikan merkityksen korostaminen. Sotakoneisto on Slimin mukaan kuin suuri kellokoneisto, jossa on pieniä ja suuria rattaita, mutta jokaisella on merkitys. Tämä vertaus sopii myös siviilimaailmaan mainiosti ja unohtuu helposti johtajilta. Ohjeissa korostuu myös käytännön jatkuvan asekokemuksen merkitys myös erikoistehtävissä, säännöllinen taistelurytmiikka, jos se vain on tilanne huomioiden mahdollista. Sotahan ei ole pikajuoksu, vaan paremminkin pitkällinen maraton.

Aivan mahtava ja nykyaikaan täydellisesti sopiva on lyhyen ja selkeän käskytyksen merkitys. Sellainen vaatii hyvää johtajuutta ja tietoa, minne ollaan menossa. Suunnittelu on Slimin mukaan hyvä asia, mutta sen ei pidä antaa hallita, eikä pieleen menossa olevaan suunnitelmaan saa rakastua. Ja ennenkaikkea, pitää olla oma itsensä.

***

Slim oli varmasti hyvä sotilas Burmassa ja muissakin tositoimissa mies paikallaan. Rauhan oloissa sankarityypeillä on myös kääntöpuolensa. Suomalaisten sotasankareiden sivillielämä ei aina ollut auvoista, traumaa pukkasi ja kaikki eivät enää soveltuneet niin hyvin vaarattomiin ympyröihin. Slimin myöhäisien vuosien päälle on vedetty ahdistelusyytöksiä. Kunnian kentillä on taipumus jäädä taakse ja harva selviää kuitenkaan niin sankarillisesti kuin tarut kertovat.

***

The great war heroes are quite often promoted as a good examples for modern business leadership, but in reality wartime and peace are two different things. However, Field Marshal William Slim, the hero of Burma, did make a concrete strategy book on field experience, that might be adapted to civil circumstances. I like his emphasis on quality management in combatting mosquitos, recognising those ideas most likely leading to troubles, reagular weapon practise and the importance of regularity. Very cunningly, Slim declared that every man has his important place in the big war machine - and in guidance, keeping it simple is very wise. Slim seemed to be wonderful wartime leader, but there are suspicions that he ended to the bad side in the later civilian world.

Jakemans - kurkkupastillien aatelia

Muistaako joku vielä Merijalin kovat, isot pastillit, joiden sisällä oli tervanmakuista pehmeää ainesta? Minä muistan ja olen katkera, kun niitä ei enää ole. Eilen valitin Fishermaneista, mutta nyt pukkaa positiivista päivitystä. Kun kävin Bostonissa, vanhalla mantereella, pikku kaupunki teki hyvän vaikutuksen. Joen uomat olivat syvät ja saviset, kirkon torni toimi majakkana merenkululle, söin fish&chipsiä ja yritin pitää itseäni lämpimänä Pohjanmeren tuulessa. Kaipasin hyviä kurkkukarkkeja.

En muista oliko se jo Bostonissa, kun vierailin Tavernerin haudalla St Botophin "Stump" kirkontornin alla, sen majakan, tuon miehen, joka sävelsi niin kaunista musiikkia, jonka Cromwell järjesti kunnallispolitiikkaan, siellä laivassa astellessaniko jo imeskelin Jakemans pastilleja? Ne ovat paikallista tuotantoa ja saatan niitä suositella. Päätuote, se musta pussi, on paras. Se aniksen maku on jäljittelemätön, vahva ja häikäilemättömän mausteinen, anislajikkeen täytyy olla aivan erikoinen, täyteläisen aromaattinen. Mentholin ja aniksen yhdistelmä rauhoittaa kurkun, mielen ja aiheuttaa pasiliskoille ja viiruksille paniikkireaktioita. Kirjoitan tätä salaa, koska vaimoni ei voi sietää anista. Perustuotteen lisäksi muutkin versiot ovat erinomaisia, mutta pidän perustuotteen maun jäljittelemättömyydestä. Se on pahasti addiktoiva kaiken muun lisäksi. Yrityksen sivuilla heijastuu vielä vanha kunnon erityinen transatlanttinen suhde.

Jakemansin tuotteet ovat todella vanhanaikaisia. Ne on edullisesti hinnoiteltuja. Niissä on sokeria. He yrittävät vain vähän moderneja kotkotuksia kuten sivun maininta gluteenittomuudesta. Makeiset ovat kovia, mutta eivät huonolla tavalla: niiden haptisuus on miellyttävä ja läpinäkyvä päällys rapisee juuri sopivasti. En ole nähnyt näitä koskaan Suomessa. Kohdemarkkinointi on jo tehty: kaikki joille olen näitä tarjonnut, ovat kehuneet. Jos kotimaiset kauppiaat laiskuuttaan tai negatiivisuuttaan eivät tartu näihin - on toinenkin tie. Amazonista näitä saa, ja kun tilaa melkein kolmen kilon paketin, saa imeskeltävää. Tuotteet tulevat todella kalliiksi, kun pitäähän tosifanin lähteä käymään myös paikan päällä Lincolnshiressä.

***

There is no place like Boston, Lincolnshire: its famous Stump, Taverner's tomb under that, the river, the sea, the chilly wind and incomparable Jakemans pastilles against that. The incomparable anis flavour is wonderful, the original is the best, but other products are also that old-fashioned stuff, nostalgic and perfect for soothing the angry throat! Long live Jakemans!

Fisherman's friends

Atlantin kalastus on muuttunut vuosikymmenien aikana teolliseksi. Ennen kalastajat taistelivat herooisesti merta vastaan heikolla kalustolla, henkensä kaupalla ja rakastivat elementtiä, josta sai kovalla työllä toimeentulon. Nyt kaikki on suurempaa ja kasvottomampaa, eikä välttämättä kaikkea tehdä niin vastuullisesti kuin turskapaketeissa annetaan ymmärtää. Henkilökohtaisesta vaarasta ollaan edetty kalastuksen köyhdyttäviin ympäristövaikutuksiin ja kapitalismin haittapuoliin.

Mielikuvissamme merikarhukalastajat suuntaavat merille väkevien pastillien voimalla: ne rauhoittavat ärtynyttä kurkkua ja poistavat raskaiden huvien jälkituoksuja. Olen ollut pitkään näiden kalastajille kehiteltyjen pastillien suurkuluttaja. Kuluttaisin niitä enemmänkin jos toteutuisi kaksi asiaa:

1) Miksi Fisherman's Friend suosii sokeritonta? En tajua tätä ollenkaan. Noissa on niin vähän sokeria että lihominen ei ole vaarana ja keinotekoiset makeutusaineet tuovat makuun väärän sävyn.

2) Lakritsiversiota (keltainen paketti, Aniseed) pitäisi olla saatavissa koko ajan. Se on tehty sokeriin. Sitä on välillä saanut Tokmannilta, jolloin hamstraan sitä. Sellaista kelpaa pitää öljykangastakin taskussa vilustumisoireiden varalta.

Kuvan satsi on tuotu Haaparannalta - valikoima on monipuolinen, mutta sokerilliset ja lakritsalliset loistivat poissaolollaan. Silti hunaja ja sitruuna versio ei ole paha. Nettisivuille kannattaa laittaa vetoomuksia.

***

Fishersman's Friends pastilles were developed to help brave fishermen to face the elements in their dangerous work. Nowadays, the introduction of so many sugar-free versions is no good: the taste is worse. They have excellent sugary Aniseed, but, alas, that is only rarely available in Finland.

Oh England, my lionheart

Olen blogissani linjannut, etten kirjoita kuninkaallisista enkä englantilaisesta jalkapallosta. Kuitenkin eilinen peli Kroatiaa vastaan herätti lähipiirissä niin paljon tunteita, että jotain pitää tehdä. Kannatin Kroatiaa ja uskoin heidän voittavan tappioasemassakin. Kaksi Kroatian maalia olivat tekomaaleja pelitilanteista, eivät erikoistilanteista. Englannin maajoukkue on Beckhamin jälkeisessä ajassa vielä erikoistilanteiden Englanti - ei sillä voiteta pelejä pitemmän päälle. Voittamiseen tarvitaan Gazzaa tai jotain sen tapaista pelin iloa ja oivallusta.

Minusta olisi parempi, jos jalkapallon sääntöjä muutettaisiin niin, että erikoistilannemaaleista kulmapotkusta, vapaapotkusta tai rangaistuspotkusta saisi vain puoli maalia. Oikeasti pelaamalla tehdyistä saisi kokonaisen, kuten nytkin. Se kannustaisi kehittämään peliä eteenpäin, viihdyttämään ja suuntaisi myös maajoukkuetta mahdollisille pidemmän voiton teille.

Miksi en kannattanut Englantia? Tuntui olevan ilmassa liikaa ärsyttävää hypeä ja menestymättömyyden sentimentalisointia - ja myös idioottimaista nationalismihössötystä, joka tekee myös suomalaisen jääkiekon seuraamisesta sietämätöntä. Englanti ei tarvitse oikeasti jalkapallon boostia, kuten ei Ranskakaan, mutta Kroatialle tähti paidassa olisi tosi iso juttu. Kokonaan toinen juttu on, yhdistyykö maajoukkueessa myös erilaisten etnisten ryhmien edustus ja onko sillä eheyttävää voimaa. Jalkapallo on Englannissa tietysti myös luokkakysymys, huonoimmillaan huliganismia, parhaimmillaan reilua pelia - mutta en ole myöskään kriketistä kiinnostunut, en osaa sääntöjä, enkä seuraa sitä.

***

Croatia, the mighty nationalist team, beat England with two wonderful goals, from played situations. The problem with English football is that it is suffering from the post-Beckham syndrome - too much concentration on special kicks. I suggest that goals made from penalty, corner or free kicks should be marked as half goals - in this way the England vs Croatia ended 0,5-2. This counting system would encourage the game towards more entertaining, more offensive-directed playing - just like the lesson learnt from the burning Croatian Eagles. But in any case, it has been a very positive tournament for the English team - thank you and good luck and fair play towards Belgium!

Terveyspalvelujen kolme myyttisulotarta

The Economistin Bagehot purkaa 30.6.2018 kolumnissaan kolme myyttiä 70-vuotissynttäreitään viettävästä Britannian terveysuudistuksesta, NHS:stä. Kirjoitus on maltillinen ja järkevä, näyttää asioiden monet puolet ja sillä on varmaan lohduttava vaikutus kotimaisiin, sote-helteen uuvuttamiin poliittisiin toimijoihin.

Ensimmäinen myytti on, ettei NHS:n luominen ollut mikään taivainen ihme, joka laskeutui pelastamaan köyhät kuolemasta kaduille ja varusti kaikki samantien uusilla tekohampailla ja titaanisilla keinolantioilla. Uusia sairaaloita ei rakennettu, eikä tohtorien määrä kasvanut uudistuksen alkuvuosina. Se mikä oli varsinainen uudistus, oli että palvelujen tilkkutäkistä tehtiin kansallinen ja palvelupisteen maksuttomuus toteutui.

Toinen myytti on, ettei uudistus ollut mikään valtava, ainutlaatuinen myötätunnon ilmentymä, jolla pyrittiin tekemään rapistuneesta imperiumista sisäinen suurvalta esikuvaksi muille kansoille. Hoitokoneistoa oli aiemminkin tehostettu ja laajennettu sen edunsaajien piiriä mm. aloittamalla koululaisten terveystarkastukset. Sodanjälkeinen intomieli kansanterveydestä ei estänyt myöskään upottamasta 10 % BKT:sta puolustusmenoihin puhtaasta neukkupelosta. Nykyjärjestelmä on The Nuffield Trustin, terveysajatuspajan, mukaan hyvä pitkäjänteisessä hoidossa ja tuottamaan veropunnalle vastinetta. Kuitenkin kuolleisuusluvut syövissä ja sydän- ja verisuonisairauksissa ovat kansainvälisesti korkeahkot.

Kolmas myytti on, että konservatiivit myisivät isoäitiensä hoitoketjun pois, jos vain saisivat siitä säädyllisen korvauksen. Sairaalaverkkoa rakennettiin tuntuvasti konservatiivi Enoch Powellin johdolla - vaikka hän saarnasi vapaiden markkinoiden ja maahanmuuttokriittisyyden puolesta, se ei estänyt häntä investoimasta valtiovetoisesti oikein urakalla. Konservatiivit ovat pääosin nähneet NHS:n hyvänä välineenä hallitukselle kontrolloida terveydenhuollon kokonaismenoja ja varmistamaan vastinetta veronmaksajan luovuttamille punnille.

Selvyyden vuoksi on tarpeen sanoa, että sosiaalihuollon vastuullisuus tai vastuuttomuus on Britanniassa paikallishallinnon, ei NHS:n asia. Yksi NHS:n kehittämisen este on Bagehotin mukaan ollut myös myytti sen työntekijöiden hyvyydestä - väärinkäytöksiin ja epäkohtiin ei aina uskalleta puuttua ja kehittää palveluja, joissa ollaan kansainvälisesti jäljessä. Tuttua Suomestakin: Sari Sairaanhoitajasta tehtiin iso numero ja Pertti Perushoitajan houkuttelua alalle ei ole tasa-arvon mallimaassa tehty riittävästi. Britanniassa myyttejä on viljelty uudistamiseen tarttumisen sijaan - Whitehallin (hallituksen) tiukka talouskuri on myös houkutellut moraalin nostoon kauniin tarinankerronnan kautta.

***

The Economist, Bagehot, 30th June 2018 - the three myths of the NHS. The big postwar reform was not something completely different, nor was it born from the pure compassion, with no help from the Tories. It is working, mostly, very well, but there is still room to make it better, for example in mortality in cancer, heart attacks and strokes. It is excellent at providing long-term care and ensuring Government-controlled value for money.