The Lollipop Man - Sir Thomas Beecham, 2nd Baronet

Sir Thomas Beecham oli merkittävä englantilainen kapellimestari, musiikkimaultaan hyvin mielenkiintoinen. Hän oli myös henkilönä eksentrikko, jos joku on sellainen. Varakas pilleritehtailijan poika pystyi vanhempiinsa välit selvitettyään keskittymään siihen mitä elämässään halusi - kokoamaan ja johtamaan orkestereita, valitsemaan omaa repertuaariaan niihin, harrastamaan ranskalaista kulttuuria ja elämäntapoja huomiotaherättävästi. Guardianin 6.4.2001 artikkeli summeeraa hyvin Beechamin pujopartaista persoonallisuutta ja toinen linkki listaa keskeisen ohjelmiston, johon keskityn.

Ohjelmiston suuren osan muodostaa sekalainen, viihdyttävien orkesterikappaleiden valikoima, joita Beecham itsekin nimitti surutta "lollipopseiksi" eli tikkareiksi. Tyypillisiä ovat erilaiset alkusoitot ja lyhyehköt orkesteritutkielmat. Rossinin alkusoitot, Chabrier'n, Massenetin, Berliozin ja monimuotoinen ranskalainen kevyt osasto ovat tyypillisesti tätä koria. Näissä Beecham ei jää pohtimaan, onko musiikilla syvällisempää merkitystä, hän viihdyttää ja viettelee kuulijaa häikäilemättömästi. Orkesterisointi on usein uskomattoman hiottu, kaunis, voisi jopa sanoa syvällinen. Massenet'n Neitsyen kuolonuni on hieno esimerkki yllätyksistä mitä Beechamilla on tarjolla.

Toinen kori muodostuu wieniläisklassisesta ohjelmistosta, Haydnin, Mozartin, Beethovenin ja Schubertin sinfonioista. Esityksiä voi pitää vanhentuneina, mutta ne ovat täynnä iloa hienosta musiikista ja esittämisen riemua. Tässäkin Beechamin valinnat ovat omaperäisiä, hän välttää massivisia teoksia, Beethovenin 9. ja Brahmsin 4. eivät ole hänen suosikkejaan. Sinfoniarepertuaaria edustavat myös Bizet'n C Sinfonia ja Berliozin Fantastisen sinfonian kuuluisa levytys.

Kolmannessa korissa on Delius, jonka musiikkia Beecham teki tunnetuksi. Hänen runsaissa levytyksissään on erityistä auktoriteettia ja parhaimmillaan tämän ranskalaisvaikutteisen säveltäjän musiikki tuntuu Beechamin näpeissä viehättävältä tunnelmoinnilta. Sibeliusta Beecham arvosti myös ja esitti Sinfonioita Beechamiksi varsin kattavasti. Sibelius itsekin kunnioitti Beechamia ja oli tyytyväinen näin hyvään markkinamieheen. Slaavilaista mystiikkaa Beecham viljeli myös Borodinin Polovetsialaistansseissa, hieno levytys.

Oopperakorissa on uraauurtava työ Richard Straussin teosten parissa, Berlioz ja Mozart - panos, sekä oivallinen Carmen Victoria de los Angelesin kanssa.

Mutta viides kori on sisällöltään omituinen, suorastaan perverssi. Kun Beecham sai vapaa-aikaa, hän vetäytyi tutkimaan Händelin lukemattomia oratorioita ja oopperoita - ja saksimaan ja sovittamaan parhaita paloja kaameiksi baleteiksi. Beecham lähes inhosi Bachin vakavuutta, mutta Händelin musiikki, Berliozin mukaan sisällöltään "possua ja olutta", vetosi häneen viihdyttävyydellään ja välittömyydellään. Sarjoilla on wodehouselaisia nimiä, kuten Love in Bath - näitä kuunnellessa niille alkaa väkisinkin suopua, niin viihdyttäviä ne ovat. Hardcore-fanit voivat vielä kaivaa esiin Beechamin pianistivaimolleen sovittaman Händelin "pianokonserton", jonka kaunis hidas osa on Händelin viulusonaatin sovitus. Kaikesta epäortodoksisuudesta huolimatta Beechamin perintö on suppeanakin rikas ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen sekä elämäniloisille, että varsinkin ryppyotsaisille musiikin ystäville.

***

To the memory of JL

Sir Thomas Beecham was an English eccentric if there ever was one. He had a limited, but highly interesting repertoire, and we should treasure his famous "lollipops" and his strange Handel ballets, like "Love in Bath" - his best cuttings and arrangements of many Handel oratory and opera highlights. His recordings very often delight the hearts of all the friends of good music. He was able to get the most from the orchestras and never took anything too seriously. But he can be deep too - his love to the French repertoire was real, like his reading of Faune by Debussy testifies. Please play it to the memory of JL, one of the best in the band of brothers of good music.

Universal Credit - Toimeentulotuki

Suomessa on jo pidempään keskusteltu toimeentulotuen uudistamisesta. Vauhtia asiaan tuli kun OECD:n apulaispääsihteeri Mari Kiviniemi esitteli helmikuussa järjestönsä Suomea koskevan maaraportin. Siinä tuli ehdotus Britannian mallin hyödyntämisestä. Sen jälkeen on asiaan palattu. Valtiovarainministeri Petteri Orpo suhtautui myös hyödyntämiseen myönteisesti. Hjallis Harkimo, tuo Suomen Boris Johnson, ehätti sotkemaan kuvioita kolumnissaan. Kristillisten Asmo Maaselkä on viime päivinä sotkenut Sote-pakkaa, mutta on ollut hyvin innostunut Universal Creditistä, julkaissut jopa siitä kirjasen, jota puoluetoimistolta voi tilata.

Onko Englannin sosiaalitoimessa (josta vastaa pitkälti kuntataso) onnistuttu kehittämään viisasten kivi, jonka maaginen kosketus ratkaisisi Englantia huomattavasti onnellisemman Suomen sosiaalipuolen ongelmat? Näin ei tietenkään ole ja on syytä tutustua hieman laajempaan kuvaan, joka on tarjolla toimittajalegenda Eeva Lennonin artikkelissa.

Some-keskusteluissa voi syntyä kuva, että kun maailmassa on tunnistettava virhe, se pitää korjata samantien. Näin varmasti joskus onkin, mutta sosiaaliturvan uudistaminen on monimutkainen juttu ja toteuttaminen etenee hitaasti. Yllä olevaan materiaaliin tutustuminen käy jo sinänsä työstä ja vaatii jossain määrin kansantaloustieteen hallintaa. Someraivo ei siinä paljon auta. Britannian järjestelmään pääsee tutustumaan tästä ja kritiikkiä löytyy vaikka Wikipedia-artikkelista. On selvää, että malli ei ole suoraan siirrettävissä muihin oloihin, kun Englannissakaan uudistus ei ole sujunut esimerkiksi ilman tietokone-ongelmia.

Suurissa muutoksissa on aina ongelmia, mutta niitä on vietävä eteenpäin, oli kysymys Brexitistä, Universal Creditistä tai Sote & Maku - uudistuksista. Britanniassa toimeentulouudistuksen taustalla on järjestelmän selkiyttäminen monikomponenttisesta  - tuttua meilläkin valtionosuusjärjestelmän ja sote-ja maakuntauudistuksen pyrkimyksenä. Kuten Suomessa, myös Britanniassa hallitus seuraa kansalaisten mielipiteitä tarkemmalla korvalla kuin kansalaiset haluavat uskoakaan. Kun palvelua saadakseen Englannin vähävaraisten piti jonottaa palvelupuhelimiin ja siitä syntyi kova poru hallituksen korviin saakka, linjoista tehtiin nopeasti ilmaisia.

Se mikä uudistusta ajoi eteenpäin Englannissa, oli selkeä kannustavuuden lisäämistarve. Siitä Suomessakin käydään keskustelua. Britanniassa myös valtion budjetin voimakkaat leikkaukset ovat samalla kiristäneet pihtiotetta, mutta eteenpäin on menty. Suomessa tuen piirissä oli vuonna 2016 noin 400 000 ihmistä THL:n mukaan. Englannissa asiakkaita oli 2016 noin 590 000, mutta järjestelmän laajetessa 2022 mennessä, heitä olisi 7 miljoonaa.  Luvuista voi päätellä, että yhteismitallisuutta ei kovin paljon ole, samansuuntaisuutta kylläkin. Tämän viimeisen linkkini artikkeli on paikoitellen kovasti kriittinen. Ideaalisessa maailmassa kuitenkaan kukaan ei olisi toimeentulotuella, vai mitä? Asiasta on helppo olla jotain mieltä, mutta perusteleminen vaatii jo kovaa työtä. Sellaiseen harvemmalla on aikaa, mutta suurissa uudistuksissa tällaista panosta tarvitaan. Näiden asioiden ratkaisut koskevat kaikkia kansalaisia.

***

Universal Credit reform in England has evoked some very positive comments from Finland. I hope the fruitful discussion will go on, based on feedback from OECD and some active party leaders. There are not easy models to copy from other countries, in England the reform has been much critisised, yet the element to activate people more is something that should be adapted into Finland as well.

Kashmir - Paisley

Kashmir eli Paisley-kuvio on itämaista perua oleva kankaan koristelukuvio. Kuvion alkuperä on luontoperäinen, se on selvää, mutta mitä sen kaareutuva mantelin tai kyyneleen muoto kuvaa? Toisien tulkintojen mukaan kyse on lootuksen kukinnon terälehdestä, mutta puhutaan myös sypressin kaareutuvasta muodosta tai seetristä, jonka Zarathustra istutti paratiisiin, jossa pyhä puu taipui muslimivalloituksen alla. Kuvio tietysti suojaa alkuperäisesti pahoilta hengiltä.

Kuvio ilmestyi Eurooppaan 1600-luvun loppupuolella ja viimeistään 1700-luvulla siitä tuli muodikas ja suosittu, teollisessa vallankumouksessa kehittyneen painotekniikan ja kankaankudonnan koneellistumisen  myötä. Englantilainen nimitys Paisley tulee Skotlannin länsirannikon shaalintuotantokeskuksesta, joka kukoisti 1800-luvun alkupuoliskon.

Klassisessa vaatetuksessa Paisley-kuvioon voi törmätä varmimmin miesten takkien vuorikuviointina, kravateissa, tohveleissa ja dekadentinoloisisissa aamutakeissa. Veikkaisin myös samaan tyyliin kuvioituja tupakkaneuvoja löytyvän kohtuullisen helposti. Mutta Paisley räjäytti tajunnan varsinaisesti 1960-luvulla, jolloin kuvio otettiin the Beatlesin toimesta laajempaan käyttöön: takeissa kuvio ei ollutkaan enää vuorissa huomaamattomissa, vaan estottomasti näkyvissä ja vielä korostetun värikkäänä, psykedeelisen räjähtävänä ja tajunnan täyttävänä. Sillä voitiin koristella lähes mitä tahansa Hendrixin sähkökitarasta alkaen - kuuhun sentään päästiin ilman Austin Powers-tyyppisiä hörhöilyjä.

Pidän kovasti 1970-luvun leveistä kalevisorsa-tyyppisistä kravateista, joissa leveys, kirjava, räikeä värimaailma ja tunkkaisuus yhdistyy rauhaa ja kauneutta huokuvaan kuosiin. Niissä on ajatonta miestenmuodin tunnelmaa dandyismin ja hippeilyn tuolla puolen. Taitaa olla jokseenkin tarpeetonta sanoa, että Google haku "Kate Moss Paisley" tuottaa ihastuttuvia, ajattomia tuloksia niinikään. Yksi suurista kuvion klassisuuden rakentajista oli Lontoon Liberty tavaratalo, joka toimii eräänlaisena imperiumin reliikkinä osoitteessa Regent Street. Ihastuttavaa on, että tarkempaa osoitetta ei ole, paikka pitää tietää! Tämä laukku osoittaa ihastuttavasti ja hienovaraisen viitteellisesti kuvion orgaanisen elinvoiman.

Kuviossa tiivistyy paljon Englannin historiaa, vaurautta, kalliita ylellisyystarvikkeita, imperiumin johtamista ja hyödyntämistä, lopulta itämaista tajunnanlaajentamista ja elämäntapahörhöilyä. Led Zeppelin teki kappaleestaan Kashmir jonkinlaisen allekirjoituksensa. Teos inspiroitui Marokossa, autiomaassa, eikä suinkaan Intiassa. Sen sanat voi ottaa vakavasti tai miettiä tarkoittavatko ne jotain hämärää haltijoiden neuvonpitoa Tolkienin tekeleessä - kappaleessa on legendaarisesta maineestaan huolimatta yllättävän paljon paikallaan junnaavuutta. Se on kuin telaketjunsa menettänyt tankki, rampa, mutta silti raskas ja vaarallinen. Synkästä jytistelystä on edesmennyt Idän Tähti Ofra Haza tehnyt kaksi versiota, jotka ovat mielenkiintoisia. Ensimmäinen versio säilyttää intensiivisen otteen täysin eri tavoilla kuin alkuperäisversio, toinen versio rakentuu uhkaavalle jytkeelle, poiketen kuitenkin bonhamilaisesta tavasta. Joka tapauksessa Hazan laulamana kappaleessa paljastuu sen perimmäinen merkitys, valkoisten miesten taakka poistuu ja aurinko paahtaa naissolistin kasvoja ja hänen mieltään haave siitä, että itä ja länsi joskus kohtaisivat oikeasti ja Brittiläisen hallinnon sotkut Lähi-Idässä korjattaisiin.

***

Paisley pattern in fabrics, silk or wool, known kashmir as well. It has a long history: of origin in nature: lotus, cypress or cedar tree, of divine nature, of imperial power, of Liberty of Regent Street, shawls from Paisley's mills, hippies, Hendrix, Kate Moss (of course) and finally Led Zeppelin, coverd by incomparable Ofra Haza. Her two versions keep the menace of the original piece, but she really makes this music to move on - and she relieves the white man's burden. She was a great bridge builder in the Far East conflicts, please respect her, even if you do not like her versions.

Leipävanukas, tuo vattan täyttäjä - Bread Pudding

Photo by Crumb.

Olen perusluonteeltani säästäväinen ihminen eli pihi. Vaikeasti ennakoitavien ratkaisujen vuoksi, joissa elämä vei minua kuin Saksa Suomea 1941, koskessa kolisten minimoin tappiot. Käsissäni oli ylimääräisiä sitruunoita ja täysi, iso leipäpaketti Lidlin epäterveellistä valkoista paahtoleipää. Päätin, että kokeillaanpa leipävanukasta. Tarjolla oli lampaanpaistia ja sen perään englantilaiseen tyyliin puddingia.

Pudding on monimerkityksinen sana. Yläluokkaisessa merkityksessä se on ollut jälkiruoan synonyymi ja muistan hieman ihmetelleeni, kun kuulin sanan ensimmäisen kerran hienommassa ravintolassa, jälkiruokayhteydessä, seurueemme isännän suusta. Työväenluokka on käyttänyt sekaisin pudding, sweet ja dessert sanoja. Joku ranskalainen oli väittänyt puddingia alunperin ranskalaiseksi, jolloin sukeutui todistelu, että vanukkaita on syöty saarivaltakunnassa jo ennen Vilhem Valloittajan aikaa. Pudding ei välttämättä ole makea, vaan se voi myös sisältää lihaa. Se voi myös olla piiras. Yhteistä vanukkaille on, että niiden tavoitteena on täyttää vattaa niin, ettei ihan heti ole nälkä. Itse raaka-aineet voivat olla vaatimattomia ja myös piheys tai pula-ajan välttämättömyydestä hyveen tekeminen voi olla suosion taustalla.

Etsin netistä reseptejä ja huomasin, että Valion perusresepti vaikutti hyvältä rungolta. Lähdin kauppaan ostamaan rusinoita ja korintteja. Koska korintit olivat loppu (kassa ei edes tuntenut niitä), päätin ostaa korvikkeeksi hillottuja kuivattuja, glaseerattuja hedelmiä pienen paketin. Täysmaitoa, kermaa ja laadukasta vaniljajäätelöä mukanani palasin kotiin. Koska puddingini oli oleva kuuma ruoka, ajattelin että jäätelö toimii paremmin kermavaahdon sijasta.  Pilkoin rusinat ja hedelmäkuutiot pienemmiksi isolla keittiöveitselläni. Sekoitin niiden joukkoon niin paljon fariinisokeria, että minua hirvitti. Sitten lisäsin vielä vähän ja raastoin sekaan sitruunankuoren. Lisäsin mausteeksi hieman suolaa, muskottipähkinää ja kanelia. Taisin laittaa vähän pippuriakin. Olisin lisännyt inkivääriä, mutta sitä en löytänyt. En ollut siitä huolissani, koska tapani on käyttää maukkainta, muscovado-tyypin fariinisokeria, jossa on makua niin, että mausteet helposti peittyvät. Valion ohjeen viskinkin jätin pois.

Lidlin leivän otin käsittelyyn kahdessa osassa. Leikkasin leipäveitsellä sivut pois. Valkoiset neliöt käsittelin molemmilta puolin pehmeällä ja runsaalla voilla ja kasasin ne kahdeksi torniksi. Tornit vetäisin lopuksi kahden diagonaalin kautta neljäksi pikku sandwichiksi. Paistoastian olin käsitellyt runsaalla voilla ja siihen asettelin ensimmäisen erän pieniä leipäkolmioita. Niiden väliin ja myös voilla yhteenliitettyjen saumojen väliin aloin huolettomasti levitellä sokeri-hedelmä-rusina-mausteseosta. Sama käsittely tuli toiselle leipäkerrokselle. Laitoin vielä päälle reilusti sokeriseosta ja lisää voita näkyviin leipäpaikkoihin, taatakseni karamellisoitumisen. Sitten tein custardin, vatkasin munat, lisäsin vaniljasokeria, maitoa ja kermaa. Kaadoin seoksen leipien päälle. Tein sitä vielä lisää, niin että sain haluamani korkeuden nesteelle. Päällimmäiset leivät jäivät ns. kuivemmalle osalle. En välittänyt siitä, vaan työnsin koko homman noin 175 asteiseen uuniin, se oli siellä reilut 45 minuuttia, kun näytti siltä, ettei se liikaa ruskistu. Minusta tällaisissa on parempi että haudutellaan ja väriä saa tulla. Jos tuntuu siltä, laki ei kiellä folion käyttöä, jos värin muodostuminen tai kuivuminen on liiallista.

Lopputulos oli erinomainen, vieraat olivat tyytyväisiä  - lopputulos on meikäläisittäin köyhiä ritareita muistuttava. Varioida voi käytännössä varmaan loputtomasti, itse kunkin mielihalun jälkeen. Tämähän on lohturuokien aatelia - ja saarivaltakunnassa tässä on vielä ylinmääräistä nostalgiaa.

Lähteenä käytin Time Life Booksin teosta The Cooking of the British Isles. Kirja on vuodelta 1970: se taustoittaa ruokia historiallisesti, eikä pidä aiheesta lukevaa lähtökohtaisesti uusavuttomana, reseptit ovat mukavan viitteellisiä. Heidän versionsa on lopussa kuvana. Inhoamani kokki, Gordon Ramsay saa tässä tubetuksessa kerrankin ansionsa mukaan - by Bread Pudding! Lopputulos on tässä.

***

Bread Pudding - how to make it? In England, everybody (except Gordon Ramsay) knows how to make it, or at least Granny knows best. But here I inform the Finnish General Public of this Great English Invention - blessed be the inventor of this tasty, well-filling part of the English Menu.

Time Life Books, The Cooking of the British Isles, 1970.

Salisbury 3: Cathedral Close

Lähestyin ensimmäisen kerran Salisburyn katedraalia nuorisomajasta puolijäässä varhain aamulla. Nuorisomaja on muutama vuosi sitten lopetettu, ikävä juttu. Kuljin rakennuksen luo keskiaikaisesta portista, joita Salisburyssa on yhä monta. Katedraali oli nurmikolla aamun häikäisevässä auringossa ja edellistalven myskyjen kaatamat puut näkyivät vielä. En kiinnittänyt silloin paljon huomiota, mutta läheiset rakennukset ovat poikeuksellisia, Close on muutaman suuren rakennuksen kokonaisuus muuten varsin matalahkosti rakennetussa Salisburyssä. Katedraalin sivuilta löytyy oheinen opas alueelle. Olin vähän huolissani, mitä kirjoittelin katedraalista aiemmin. Pelonsekaisena katselin Alec Clifton-Taylorin The Cathedrals of England-kirjaa, onneksi Uncle Alec oli kuitenkin pääosin kanssani samaa mieltä.

Pakollisten museoiden lisäksi löytyy myös pääministeri Edward Heathin kotitalo, musiikin ja purjehduksen ystävä. Hän kuului mm. pianisti Moura Lympanyn ystäväpiiriin. St Annen portin yläpuolella olevassa huoneessa oleskeli Händel jossain vaiheessa, nyt paikalla toimii arkkitehtejä, joiden blogi ja paikan historiaa löytyy täältä.

Salisbury oli aikanaan kirkkomusiikin keskus, siellä sävelletty gregoriaaninen messu otettiin myös muualla maassa käyttöön. Gimell-levymerkin Peter Phillips on Tallis Scholars kokoonpanonsa kanssa levyttänyt messun Sarum Chant. Arvio löytyy Amazonista, mutta levy on ehtaa gregoriaanista laulua, eli en voi suositella kuin kirkkomusiikin hevijuusereille.

Katedraalin tienoo on kuitenkin viehättävä paikka. Jos Eurojackpot iski tai muuten rahojen sijoittamisen kanssa on ongelma, voisin suositella oheista paikkaa asuinkäyttöön. Neliöitä on kuutisensataa, eli tuolla kelpaisi teetä haudutella ja miettiä lähtisikö sitten tulvaniityille samoilemaan. Laitan tähän loppuun kuvankin, kun joku kuitenkin tämän helmen pian nappaa pois kuleksimasta.

***

The third and last update of Salisbury. The Cathedral Close is impressive, with many interesting houses - Arundells worked as a home for Sir Edward Heath, Handel, no less took room above St Ann's Gate. My photos are from my historic first visit in Salisbury, in the distant past, 'twas a cold and frosty spring morning and I took some photos with my Leica in icecold hands. If you are fast decider and cash money is not a problem you can buy Lady Felsham-like house in the Close and live there happily, looking every morning that the Spire is still up there. Be swift, it is the last link of the Finnish text. Other links are to Amazon (Gimell Sarum Chant CD), St Anne architect blog and the guide to the Close itself. If gone, take some consolation from this view.